Lue keskustelun säännöt.
Sairaanhoitajan työhön kyllästynyt heti alkuun
Kohta ex sh
30.01.2016 |
Onko muita paikalla? Olen ollut kohta vuoden töissä mutta jo ihan piipussa. Huono perehdytys,suhteessa kokemukseen liian suuri vastuu alue, ei ehdi perehtyä asiakkaiden taustoihin ollenkaan, pelkkää juoksemista pää kolmantena jalkansa. Resurssit ei kun kirii ja tulevaisuus ei ainakaan valoisemmalta näytä. Esimiesten kanssa olen keskustellut, mutta asialle ei tule muutosta. Ovat ainakin ymmärtävinään
Kommentit (69)
Vierailija kirjoitti:
En ole kertonut terapeutilleni, että minulla on psyk.sh:n koulutus. Olen opiskellut lisää. Historia hävettää.
Tiedät kai, että tuollainen perustieto kuuluisi kysyä jo tutustumiskäynnillä? Mikä urpo terapeuttisi on, jos ei ole vielä kysynyt?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole kertonut terapeutilleni, että minulla on psyk.sh:n koulutus. Olen opiskellut lisää. Historia hävettää.
Tiedät kai, että tuollainen perustieto kuuluisi kysyä jo tutustumiskäynnillä? Mikä urpo terapeuttisi on, jos ei ole vielä kysynyt?
Miksi tarvitset terapiaa, jos olet itse asiantuntija?
Vierailija kirjoitti:
Tein tuon virheen. Aloittelevana hoitsuna vastuuvuorossa kahdestaan OPISKELIJAN kanssa, kun muita ei ollut..
Olen jatkanut opiskeluja, mutta huono itsetunto (joka alunperin ajoi minulle sopimattomiin sh-opintoihin) riivaa ja rajoittaa elämääni. Häpeän hoitoalan opintoja ja työkokemusta, enkä mielellään puhu niistä. Ikäänkuin kiellän tuon elämänvaiheen kokonaan. Ehkä sain traumojakin, kun pahoinpideltiin töissä.
Pahoinpideltiin töissä??
Mikä sitten on lähihoitaja? Sairaanhoitajat ovat asteikossa ylempänä. Sairaanhoitajan työ on vastuullista ja vaativaa. Siihen ei vaan kaikki sovellu. Silloin kannattaa vaihtaa alaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tein tuon virheen. Aloittelevana hoitsuna vastuuvuorossa kahdestaan OPISKELIJAN kanssa, kun muita ei ollut..
Olen jatkanut opiskeluja, mutta huono itsetunto (joka alunperin ajoi minulle sopimattomiin sh-opintoihin) riivaa ja rajoittaa elämääni. Häpeän hoitoalan opintoja ja työkokemusta, enkä mielellään puhu niistä. Ikäänkuin kiellän tuon elämänvaiheen kokonaan. Ehkä sain traumojakin, kun pahoinpideltiin töissä.
Pahoinpideltiin töissä??
Arkipäivää. Yleistä etenkin psyk. osastoilla ja dementiapotilaiden kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulle kävi juuri noin. Sairaanhoitajaksi valmistuin 80-luvun puolivälissä. Työkokemusta sairaanhoitajana noin viisi vuotta. Vaihdoin alaa ja olen nykyisin esimies kohtuullisen hyvällä palkalla. Päivätyö.
Ymmärrän sinua. Itse alalla 22 vuotta olleena... Esimiestyö oli minulle pelastus. Sairaanhoitajana en olisi jaksanut. Koen että nyt voin vaikuttaa tiimin työolosuhteisiin edes jotenkin. Taloushan se sanelee ehdot kuitenkin 😞
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tein tuon virheen. Aloittelevana hoitsuna vastuuvuorossa kahdestaan OPISKELIJAN kanssa, kun muita ei ollut..
Olen jatkanut opiskeluja, mutta huono itsetunto (joka alunperin ajoi minulle sopimattomiin sh-opintoihin) riivaa ja rajoittaa elämääni. Häpeän hoitoalan opintoja ja työkokemusta, enkä mielellään puhu niistä. Ikäänkuin kiellän tuon elämänvaiheen kokonaan. Ehkä sain traumojakin, kun pahoinpideltiin töissä.
Pahoinpideltiin töissä??
Arkipäivää. Yleistä etenkin psyk. osastoilla ja dementiapotilaiden kanssa.
En tiennytkään. Tätini on ollut vuosikymmeniä psykiatrian sairaanhoitajana mielisairaalassa, eikä koskaan ollut joutunut pahoinpidellyksi. Käsittääkseni laitoksessa on vartija paikalla aina usein...
Vierailija kirjoitti:
No kannattaa hakeutua alalle jossa saa käyttää päätään eikä vain jalkoja.
En kyllä muista että hoitajan työssä olisi ollut mitenkään kiire. Paljolti istuskelua kansliassa juoruilemassa ja äkkiä sitten tehtiin pakolliset työt ja äkkiä takaisin istumaan.
Mutta en olisi jaksanut enää vaan vaihdoin alalle johon kaikki ei pääse ja asiatiedon hallinnan vaatimus on paljon suurempaa.
tää mua kiinnostaisi kovasti, mikä on noin huippuhieno ala?
Mitä tulee sairaanhoitajien jaksamiseen, alanvaihtajat vaan lisääntyvät kun viimeisetkin soveltuvuuskokeet lopetettiin.
Yhä vielä on käsitys että sairaanhoitaja pitää komeaa sodassa lievästi haavoittunutta nuorta sotilasta mieluummin korkea upseeri kädestä ja pyyhkii kuivalla rätillä jostain ilmestynyttä hikeä otsalta ja antaa tilkan vettä lääkärin tuodessa valkoisen ihmepillerin joka saa potilaan parantumaan ja rakastumaan hoitajaansa. Ei ihme että alanvaihto tulee mieleen kun todellisuus on kusta, paskaa, räkää, limaa, mätää ja kaikkia niitä näkymättömiä pöpöjä, joita oikeasti saa pelätä, turhaan valittavia potilaita, jotka eivät saa kättä liikkumaan vaikka vaiva on jalassa, potilaita jotka ovat sekaisin ja vaeltavat vaikka pitäisi pysyä sängyssä, lyövät ja purevat kun yrität auttaa, haukkuvat huoraksi, läskiksi, luuviuluksi, taitamattomaksi, laiskaksi, puristavat pyllystä ja ehdottelevat hävyttömyyksiä, tekevät valituksia normaalista sairaanhoidollisesta toimenpiteestä, vaativat palvelua koska ovat maksavia asiakkaita.
Sairaanhoitajan työ on vaativaa asiantuntijan työtä, jossa pitää osata avata suunsa ja kysyä neuvoa niiltä jotka jo osaavat, kysyä jos on epävarma, tunnettava itsensä ja osaamisensa ja tunnustettava se eikä saa esittää kaikki tietävää kun yksikään ei sitä ole.
Minua aina hymyilyttää nämä jatkoin opiskelua ja olen nyt esimies, kiva niille jotka viihtyvät, mutta paljon enemmän arvostan sairaanhoitajaa joka etsii sen paikan jossa on hyvä olla ja voi kehittyä sellaiseksi sairaanhoitajaksi, jonka ei tarvitse miettiä onko liian empaattinen vai liian vähän, empaattisuus tulee kuin rooli päälle silloin kuin sitä tarvitaan, jämäkkyys silloin kuin potilas sitä tarvitsee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaihda alaa, jos pää ei kestä. Työn hallintasi paranee, kun saat kokemusta, mutta työolosuhteet eivät. sh 22 v kokemusta
Jaaha, minä taas potilaana olen kyllästynyt hoitajiin, mutta eipä näy ulospääsyä tähän ongelmaan...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jaaha, minä taas potilaana olen kyllästynyt hoitajiin, mutta eipä näy ulospääsyä tähän ongelmaan...
Miksi menet potilaaksi, jos hoiturit ahdistaa?
Vierailija kirjoitti:
Tein tuon virheen. Aloittelevana hoitsuna vastuuvuorossa kahdestaan OPISKELIJAN kanssa, kun muita ei ollut..
Olen jatkanut opiskeluja, mutta huono itsetunto (joka alunperin ajoi minulle sopimattomiin sh-opintoihin) riivaa ja rajoittaa elämääni. Häpeän hoitoalan opintoja ja työkokemusta, enkä mielellään puhu niistä. Ikäänkuin kiellän tuon elämänvaiheen kokonaan. Ehkä sain traumojakin, kun pahoinpideltiin töissä.
Älä nyt hyvä ihminen koulutusta häpeä! Minä myös sairaanhoitaja entisessä elämässä, tein kolme vuotta sitä työtä ja lähdin opiskelemaan insinööriksi. Nyt töissä potilastietojärjestelmien asiantuntijatehtävissä, opiskelin vielä työn ohessa yliopistossa itseni maisteriksi. Sairaanhoitajan tausta tässä työssä on ihan mieletön etu työmarkkinoilla, jotka it-alalla on muuten aika kiven takana (en puhu nyt pääkaupunkiseudusta). Jatka opintoja, mutta kirjoita ylpeänä hoitsun koulutus ja työkokemus cv:hen. Tsemppiä jatkoon!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mille alalle sitä oikein vaihtaisi? Mikä melkein vain nappaisi mutta ei sellainen missä voi vahingossa aiheuttaa toisen kuoleman pikku erehdyksellä.
Nyt kannattaa taas palautua maanpinnalle ja muistaa, että lääkäri on se joka on vastuussa. Sinä sairaanhoitajana teet sen, mitä lääkäri käskee. Jeesus...
Itse keski-ikäisenä, edellisestä työstäni pitkän uran jälkeen yt-neuvotteluiden seurauksena irtisanottuna, lähdin tuttavani houkuttelemana opiskelemaan lähihoitajaksi. Kouluaika oli mukavaa, mutta työelämä on osoittautunut aivan toiseksi kuin luulin. Pätkiä pätkien perään, huonoja työyhteisöjä, joissa sijainen on b-luokan kansalainen, liian vähän henkilökuntaa, huonoa johtamista sekä vanhusten huonoa hoitoa. Jos uskallat avata suusi ja kritisoida mistään, on varma, että sijaisuutta ei jatketa. Miten ihmeessä hoitoalalla on niin huono työilmapiiri? Olen tällä hetkellä työtön, edellisen pätkän loputtua ja vaikka elän kädestä suuhun, en tiedä, haluanko alalle edes töihin. Mieluummin köyhä, kuin jatkuva stressi ja ahdistus töissä olllessa.
Niin, miksi tuollaista työkokemusta haluaisi mainostaa? Tai luoda 'uraa' ?
Osaat siis alentaa itseäsi, totella määräyksiä ja pyyteettömästi palvella.
Noita taitoja ei muilla aloilla tarvita, pitäisi osata olla esillä, itsenäinen päätöksentekijä sekä olla se, jota palvellaan..
Kuulostaapa tutulta. Hoitajaksi halusin minäkin, oli kovasti kutsumusta. Opiskelin lähihoitajaksi, ajattelin että jatkan siitä sitten sh:ksi myöhemmin. Pidän yleisesti ottaen varsin paljon hoitotyöstä sinänsä, ja tulen erinomaisesti toimeen hoidettavien kanssa, olen tehnyt mielenterveys- vammais- ja vanhustyötä pääasiassa. Sen puolesta työ miellyttää.
Se mistä en pidä, ja joka on muodostunut muutaman työvuoden mittaan niin suureksi ongelmaksi, että olen nyt vaihtamassa alaa, on hoitoalan työyhteisöt, jatkuva alimitoitus henkilökuntamäärissä ja järjettömän epäsäännölliset työajat. En vaan enää kykene siihen hullunmyllyyn, mun mielenterveys joutuu toistuvasti niin koville, että joudun jäämään pois työpaikoista. Kun saman viikon aikana voi olla kolmea täysin eri vuorokaudenaikaan sijoittuvaa työvuoroa, jo siitä menee elimistö täysin sekaisin, jatkuvasta viikonlopputyöstä nyt puhumattakaan, et ehdi ikinä nähdä kavereita. Vakipaikkaa on hyvin vaikea saada, voi mennä vuosiakin, ja vaikka saisitkin sen viimein, ei sekään tee mitenkään autuaaksi, voit joutua lähtemään vapaaehtoisesti kun et kertakaikkiaan enää kestä sitä ilmapiiriä. Akkavaltaiset työpaikat on yhtä juorukerhoa ja toisten asioitten untsimista ja kieroilua, ihan suoranaista kiusaamistakin on, ja useammassa kuin yhdessä paikassa on ollut muutamilla työntekijöillä niin tulehtuneet välit, että eivät voi työskennellä yhdessä, heidät on sijoitettava eri vuoroihin tai työpisteisiin. Työtäsi et ehdi tehdä niin hyvin ja huolella, kuin haluaisit, ja välttämättömäksi näet, koska on liian vähän työntekijöitä ja liian kiire, joudut hoitamaan kahden autettavia liikuntakyvyttömiä ihmisiä yksin, ja joinakin päivinä jos joku sattuu vaikka ulostamaan "väärään aikaan", et ehdi pitää ruokataukoa välttämättä ollenkaan. On aina huono omatunto, kun vaikka olet tehnyt työnantajan mittapuulla työsi hyvin, niin omalla mittapuullasi et ole voinut antaa riittävästi aikaa kaikille hoidettaville. Eikä se tule muuta kuin pahenemaan vuosi vuodelta, koko ajan kiristetään hoitajien vyötä, mutta palkka ei nouse, ja lh:n palkka varsinkin on aivan luokattoman huono jo tällä hetkellä.
Mulle riitti. Vaihdan alaa, hankin säännöllisen päivätyön, ehkä vähemmän mielenkiintoisen, sillä edelleen hoitotyö on sydäntäni lähellä, puitteet vaan ovat ihan tuskastuttavan huonot. Tsemppiä vaan teille jotka jatkatte, ja teille jotka jo vuoden jälkeen emmitte, niin suosittelen alanvaihtoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mille alalle sitä oikein vaihtaisi? Mikä melkein vain nappaisi mutta ei sellainen missä voi vahingossa aiheuttaa toisen kuoleman pikku erehdyksellä.
Nyt kannattaa taas palautua maanpinnalle ja muistaa, että lääkäri on se joka on vastuussa. Sinä sairaanhoitajana teet sen, mitä lääkäri käskee. Jeesus...
Lääkäri ei todellakaan ole käskemässä monitorivalvontapotilaan vieressä. Hoitaja kyllä joutuu arvioimaan ja myös vastaamaan mitä lääkkeitä milloinkin antaa mihinkin rytmihäiriöön tai oireeseen ja vaatiiko tilanne lääkäriä. Ei yövuorossa voi kysyä joka asiaa lääkäriltä eikä lääkäriä monestikaan pääse paikalle ja jos ei tee mitään , siitäkin on vastattava.
Vierailija kirjoitti:
Niin, miksi tuollaista työkokemusta haluaisi mainostaa? Tai luoda 'uraa' ?
Osaat siis alentaa itseäsi, totella määräyksiä ja pyyteettömästi palvella.
Noita taitoja ei muilla aloilla tarvita, pitäisi osata olla esillä, itsenäinen päätöksentekijä sekä olla se, jota palvellaan..
Kyynärpäätaktiikka ja viidakon laki
En ole kertonut terapeutilleni, että minulla on psyk.sh:n koulutus. Olen opiskellut lisää. Historia hävettää.