Avecin kulujen maksaminen juhlissa!!!
Olen tapaillut nyt jonkin aikaa mukavalta vaikuttavaa miestä, mutta mua on nyt alkanu tosissaan häiritsemään tietyt asiat miehen käytöksessä. Ja kaipasin asiallallisia neuvoja teiltä AV kanssasisarilta <3!
Tässä nyt kuitenkin hieman taustatietoja, että pystytte käsittämään tilanteen paremmin. Itse olen opiskelija, joten juurikaan ylmääräistä ei siis löydy. ( 400 e kuussa jää käteen pakollisten menojen jälkeen) Mies valtiolla hyväpalkkaisessa työssä esimiesasemassa (tienaa kuusta riippuen nettona 3000-6000 e). Mies asuu toisessa kaupungissa. Ollaan molemmat alle kolmekymppisiä.
Ensitreffit: Miehen oli tarkoitus viedä mut syömään. Ravintolassa (, joka paljastui siistiksi lähiöpubiksi/ravintolaksi, josta sai myös lounasta n.10 e), selaili hetken ruokalistaa, ja päättikin sitten, että haluaakin vain kahvia. No ei siinä, otettiin vain kahvit. Jäi kyllä vähän harmittamaan kun olin kuitenkin nähnyt vaivaa laittautumiseen.
Esim 1. Mies soitti ja pyysi mukaansa hienoihin juhliin. Juhlissa kuulemmat useita miehen alan "silmää tekeviä", ja komeet kemut olis ollut tiedossa. Noin tuhat vierasta tulossa. Pukeutumiskoodina naisilla iltapuku yms. Suostuin kutsuun ja ehdin jo innostua, kunnes mies ilmoitti, että mun osuus illan juoma/ruoka kuluista olisi 100 e ja pyysi mua maksamaan tätä!!! :D "Kun yhdessä kuulemma tehään ni yhdessä maksetaankin". No ilmoitin sit miehelle, että en tuu kun mulla kuitenkin menis mekkoon, kampaukseen ja ehkä jopa meikkiin useemman sadan kulut. Mun mielestä olis kohtuutonta, että joutuisin vielä omat sapuskani maksamaan kun kuitenkin miehen juhlista kyse.
Esim 2. Mies soitteli ja ehdotti jos lähtisi ajelemaan ja tulisi illaksi mun luo. Ehdotti, että kokattaisiin yhessä ja sanoi tuovansa ruokakassin tullessaan. Idea kuulosti kivalta ja toivotin miehen tervetulleeksi :) Kuitenkin taas alko se helvetin kitsastelu " hakisitko sä nyt edes jostain tuoreet leivät kun en viittis kaikkee kuitenkaan alkaa kustantamaan"... Kyse ei mullakaan oo siitä, etten ois voinu hakea, vaan en pysty käsittämään että miks mies ei nyt sit voinu tuoda kaikkia tarvikkeita kerralla?? Vaan aina pitää alottaa se kitsastelu.
Tähän loppuun vielä mainittakoon että, mies ei koskaan oo tarjonnut mulle mitään. Eli kyse ei siis voi olla siitä, että kokisi jo tuhlanneensa muhun tarpeeksi:D Niin joo ja kyllä, seksiäkin on jo saanut :DDD Mietin vain, että haluanko näin pihiä miestä, joka kutsuu daaminsa juhliin, eikä kuienkaan kustanna kuluja, vaan kaikki pitäs mennä omasta OPISKELIJAN pussista.:( kertokaa asiallisia mielipiteitä tästä tilanteesta ihanat av-siskot :)!
Kommentit (165)
Tuhannen hengen iltapukujuhlat ja mies valtiolla töissä - ei ihan nyt ole saman tarinan asia. Valtiolla työskenteleville alle kolmekymppisille ei tuollaisia kutsuja satele, koska "miehen alan silmäätekevät" ei tuollaisissa juhlissa käy.
Jotenkin tuntuu provolta nämä ap:n esimerkit. Mun on vain vaikea kuvitella että joku hyväpalkkaisessa työssä oleva jaksaisi säätää muutaman euron kanssa noin paljon.
Jos tarina on tosi, niin juokse ja lujaa. Miksi tuhlata aikaansa tuollaisen luuserin kanssa?
Ihan kamala mies, en kattois hetkeäkään. Mun mies maksaa AINA ravintolassa käydessämme, ja usein myös ulkomaanmatkoja. Ihan siksi että haluaa ilahduttaa mua, ja toisekseen haluaa matkustella yhdessä. Mun palkalla kun ei näitä paljon harrastettais. Ja hänellä kolme kertaa isompi palkka. Ai niin, ja tärkein tietenkin, että rakastaa mua ja haluaa mulle hyvää. Ja mä olen hänelle tärkeämpi kuin raha.
Vuonna 2016 on aivan normaalia, että - varsinkin seurusteluvaiheessa - kummatkin maksavat oman osuutensa. Joten on aivan normaalia, että mies olettaa naisen maksavan oman osuutensa ja mies maksaa omansa. En yhtään ihmettele, jos tämän päivän miehet tavallaan testaavatkin, maksattaako nainen mieluiten omankin osuutensa miehellä vai ei. Silloin, kun toisella on pienet tulot, on yhteiset tekemiset syytä sopia pienempituloisen varojen mukaan. Parisuhteessa sitten voidaan sopia, miten talouden tulot ja menot jaetaan.
Mikä miehestä tekee luuserin jos hän ei halua kustantaa tapailuvaiheen juttuja?
Sinänsä, sukupuoleen katsomatta kutsujamaksaa. Vaimo sanoi hetki sitten, että pääsiäiseksi Rukalle, vastasin että jos hän maksaa. Siihen loppui reissupuheet, vaikka minun laskuuni mennään hiihtolomalla Lappiin...
Mies selvästi tottunut tapailemaan parempituloisia naisia.
Vierailija kirjoitti:
Tuhannen hengen iltapukujuhlat ja mies valtiolla töissä - ei ihan nyt ole saman tarinan asia. Valtiolla työskenteleville alle kolmekymppisille ei tuollaisia kutsuja satele, koska "miehen alan silmäätekevät" ei tuollaisissa juhlissa käy.
Eikä valtion esimiesten tulot vaihtele kuukausittain väitetyllä tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Mikä miehestä tekee luuserin jos hän ei halua kustantaa tapailuvaiheen juttuja?
Jos tienaa 3000-6000E nettona kuussa ja pyytää tapailemaltaan naiselta parin euron leipäpalaa, kun itse ehdottaa kokkailua ja on kuitenkin käymässä kaupassa muita ruokatarpeita hakemassa.
Tarviiko tuota enempää selittää.?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä ap vielä jatkaa. Mies laittoi äsken viestiä ja ehdotti yhteistä viikonloppureissua. Näpyttelin tekstarin vastaukseksi, että laitta ehdotuksia mitä mielessä, mutta mun opiskelijabudjetilla ei kovin kauas pääse, ellei mies ole halukas maksamaan munkin osuutta. Todennäköisesti taas olettaa, että maksan omat kuluni tehtiin mitä tehtiin. Harmittaa koko ajan vääntää rautalangasta, että sitä rahaa ei ole. Näille loisiksi haukkujille tiedoksi: En oleta että mies mua millään tapaa elättäisi, eikä kaikkea tarvi puolestan maksaa. Tuntuisi silti kivalle, että tulisi jonkun verran vastaa kun tietää hyvin mun rahatilanteen ja itse on varakas.
-AP
Ei ole mitenkään erityisen varakas, normiduunari.
Sua ei tarvitse elättää, mutta sulla ei ole varaa ostaa leipää?
Ja miehen pitää maksaa viikonloppumatkasi?
Ei tietenkään tarvitse maksaa viikonloppumatkaa. Mutta ei varmaan sitten saa nauttia viikonloppumatkalla ap:n seurasta, koska ap:lla ei ole opiskelijana varaa tämän kaltaisiin menoihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuhannen hengen iltapukujuhlat ja mies valtiolla töissä - ei ihan nyt ole saman tarinan asia. Valtiolla työskenteleville alle kolmekymppisille ei tuollaisia kutsuja satele, koska "miehen alan silmäätekevät" ei tuollaisissa juhlissa käy.
Eikä valtion esimiesten tulot vaihtele kuukausittain väitetyllä tavalla.
Puolustusvoimissa on iltapukujuhlia, ja tulot vaihtelevat leiri-ja matkapäivien mukaan.
T. Everstiluutnantin vaimo, jolla on iltapuku miehen työmenojen takia

Kolmen tonnin vaihtelu vastaa viittä tonnia bruttopalkassa. Eipä taida pv:lläkään kovin monen kolmekymppisen tulot niin paljon vaihdella.
Miten valtion hommissa voi palkka/ kk heitellä noin paljon?! Oiskohan tuossa kaksi tukielättiä löytänyt toisensa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuhannen hengen iltapukujuhlat ja mies valtiolla töissä - ei ihan nyt ole saman tarinan asia. Valtiolla työskenteleville alle kolmekymppisille ei tuollaisia kutsuja satele, koska "miehen alan silmäätekevät" ei tuollaisissa juhlissa käy.
Eikä valtion esimiesten tulot vaihtele kuukausittain väitetyllä tavalla.
Puolustusvoimissa on iltapukujuhlia, ja tulot vaihtelevat leiri-ja matkapäivien mukaan.
T. Everstiluutnantin vaimo, jolla on iltapuku miehen työmenojen takia
Kolmen tonnin vaihtelu vastaa viittä tonnia bruttopalkassa. Eipä taida pv:lläkään kovin monen kolmekymppisen tulot niin paljon vaihdella.
Leirin päivärahoista ei makseta veroja, ja niitä on nuorilla upseereilla enemmän kuin vanhoilla. Päivärahoista voi nuorella upseerilla jäädä enemmän käteen kuin palkasta, koska leiripäiviä voi kuussa olla vaikka parikymmentä.
Itse ainakin jos olisin työelämässä ja tapailisin opiskelijaa, maksaisin kulut jos toisen pyytäisin syömään/juhliin.
Mun mielestä on aika epäkohteliasta pyytää joku johonkin maksulliseen tapahtumaan ja sitten odottaa että seuralainen sijoittaa mahdollisesti satoja euroja siihen. Eihän avec välttämättä edes halua sinne lähteä. Sitäpaitsi kaunis avec on myös miehelle statusta nostattava juttu tuollaisissa näyttäytymistapahtumissa.
Jätä se sika.
Jos viettää aikaansa kovasti itseään pienempituloisen henkilön kanssa on sivistyneellä ihmisellä vaihtoehtoja tasan kaksi:
Joko
a) ottaa huomioon tämän toisen henkilön varallisuus- ja tulotason ja tekee ja ehdottaa asioita jotka tämän toisen henkilön budjettiin sopivat,
tai
b) tarjoaa kalliimmasta ajanvietteestä joko osan tai kaiken.
Ainoan poikkeuksen tekevät tämän toisen henkilön ehdottamat kalliimmat tekemiset, joihin tämä toinen henkilö haluaa satsata enemmän ihan oma-aloitteisesti esim. säästämällä itse pitkään.
Muuten toimiva henkilö on moukka, ja sellaisena syytä jättää tuttavapiiristä pois.
Ketju todistaa taas kerran, minkälaisia lompakkoloisia palstan mammat oikeasti ovat.
Ei näy miljonääriaivokirurgeja ikinä näissä ketjuissa, "miehen kuuluu maksaa, ei ole muuten mies eikä mikään"-mammoja tämäkin ketju taas täynnä.
Loisloisloislollotilollotilois.

Eipä kuule yleistetä. Olen keskituloinen juntti-insinööri mutta minäkin tajuan sen verran, etten ehdottaisi vähävaraiselle naiselle jota tapailisin lähtemistä johonkin tapahtumaan johon hänellä ei ole varaa. Jos välttämättä haluaisin hänet sinne mukaan, niin tottakai sitten myös hoitaisin kustannukset. Ei pomokaan mua kysynyt lappiin ryyppyreissulle mukaan ja sitten selostanut, että joo sun osuus tästä matkasta on 2000 euroa. Kyllä se oli ihan päivänselvää, että firman piikkiin koska en itse sinne ollut änkeämässä.
Sairaalloinen Pihiys tekee elämästä kamalaa.
Testaa miestä, ilmoita, että kutsuja maksaa aina. Ja että sua ei saa muuten kutsua yli 50 e juttuihin.