Mitä elämän perusasioita sinulle ei opetettu kotona?

Työelämää. Vanhempani oli duunaritaustaisia ja mitään suhteita muualle ei ollut. Vanhempani olivat itse vain kävelleet töihin ja heille oli riittänyt se. En siis osannut tehdä työpaikkahakemuksia, en ansioluetteloita tai mitään muutakaan. Samoin en oppinut sitä, että miten suhtaudutaan palkkatoiveeseen. Oletin sen aina tarkoittavan pienintä mahdollista summaa, jolla suostuu tekemään ko. hommaa ja että tämä olisi tärkein tekijä, jolla rekrytoidaan uusia työntekijöitä.

Toinen seikka, mitä ei opetettu oli se, että aina halvin mahdollinen tuote ei ole kokonaisuuden kannalta paras. Opin vasta aikuisena, että joskus kannattaa maksaa vähän enemmän, jotta saa pidempään kestävän esineen tai muita haluamiaan lisäominaisuuksia. Vanhemmillani oli motto, että "halpa hyvä, halvempi parempi."

Tämä on aika surullinen tosiasia...

Vanhempani eivät koskaan puhuneet minulle kuin tasavertaiselle ihmiselle.

En oppinut keskustelutaitoa kotona.

Sääli sinänsä sillä se on erittäin tärkeä taito. Onneksi minulla on sentään ystäviä, joiden kanssa olen sitä voinut harjoittaa... mutta on se ollut iso lovi yleissivistyksessä aikoinaan...

En oppinut kehumaan esimiestä koko ajan ja olemaan lipevä.

Uskoin vilpittömästi, että paljon työtä tekevänä menestyy ja saa ylennyksiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä kuulostaa ihan hullulta, mutta en oppinut kotoa, miten käytetään julkista terveydenhuoltoa. Syykin on yksinkertainen: olimme kaikki aina hämmästyttävän terveitä. Lapsuudessa ja nuoruudessa ei yksinkertaisesti ollut tilanteita, joissa olisi pitänyt mennä lääkäriin tai päivystykseen. Neuvola lääkäri oli valehtelematta eka lääkäri, jonka elämässäni tapasin.

Nyt aikuisena en vieläkään tiedä, miten tulee toimia jos sairastun. Tätä ei myöskään opetettu koulussa. En vain tajua, mihin pitää soittaa, mitä pitää sanoa ja kenelle, entä jos vain epäilen että mulla on jokin pienempi ei-akuutti vaiva, mitkä asiat kuuluu työterveydelle, ja mitkä terveysasemalle ja mitkä sairaalaan, kuka ihme on mun omalääkäri kun sellaisesta aina puhutaan, kuka on se lääkäri johon vaikka lääkepakkauksissa käsketään ottamaan yhteyttä jos ilmenee sivuvaikutuksia. Voi argh.

Myös nämä laboratorio- ja lähetejutut on mulle ihan hepreaa. En ikinä tajua, pitääkö ilmoittauta vai ei ja jos, niin mihin ja pitääkö se vaiva selittää jo sille toimistoihmiselle ja milloin tarvitaan lähete ja milloin ei.

Mun mielestä se, mitä oon systeemistä ymmärtänyt, tuntuu ihan tosi vaikealta. Mihin ihmeeseen lääkäreitä tarvitaan, jos heidän työnsä on kirjoitella reseptejä ja lähetteitä eikä tavata potilaita?

Sanomattakin on selvää että poden pahemmanlaatuista valkotakki- ja sairaalafobiaa. Synnytykset on olleet ihan horror-kokemuksia vain siksi, kun oon kokenut etten vain ymmärrä miten sairaala toimii, kuka siellä on kuka ja miten siellä kuuluu käyttäytyä.

Lisäyksenä vielä, että olen muuten ihan älykäs ja normaali perheenäiti, mutta ilmeisesti mun kirous on ollut olla elämässäni liian terve.

Sama. Jouduin viime vuonna ensimmäistä kertaa menemään ihan itse terveyskeskukseen, kun lapsi oli kipeä. Olen 24v. Olin ihan pihalla siellä.

En ole myöskään varma miten työterveys toimii, koska olen osa-aikatöissä. Tuntuisi vajaalta mennä kyselemään pomolta. Opiskeluterveydenhuollon handlaan, koska sen toiminta selitettiin koulun alkaessa.

Ei hajuakaan miten toimitaan esim päivystyksessä ja mikä on päivystyksen ja ensiavun ero, ja voinko päättää kumpaan menen.

Nimenomaan tämä! Mäkin pärjäsin yths:lla, koska me fuksit saimme opastusta, miten siellä toimitaan. Mutta kuka kertoisi miten asiat tapahtuu täällä oikeassa maailmassa? Mitään selkeiden potilasohjeiden tapaistakaan en ole netistä löytänyt.

Että kuka tahansa lapsi voi huomata olevansa pedofiili.