Tyttö lähdössä au pairiksi ja pelottaa

Mun tytär on ollut ammattilukion aikana kuukauden Latviassa, Englannissa ja Intiassa. Joka kerta kyllä pelotti että jos jotain sattuu. Sitten kun valmistui lähti Sveitsiin ja Italiaan vuodeksi au-pairiksi, sielläkin matkusteli ristiin rastiin yksinkin junalla ym. opin elämään pelon kanssa, ja yritän vaan hyväksyä että hänellä on oma elämänsä ja tykkää matkustella ja asua ulkomailla. Kun tuli Suomeen aloitti syksyllä ammattikorkeassa englanninkielisellä luokalla, ja sieltä löytyi ranskalainen poikaystävä, tytär aikoo keväällä mennä pariksi kuukaudeksi taas Sveitsiin, sitten meinaa olla vuoden Ranskassa opiskelemassa, sitten kolmeksi kuukaudeksi Kiinaan. Kun valmistuu koulusta aikoo muuttaa ulkomaille poikaystävän kanssa, asettuvat sitten mistä saavat töitä. Kyllä se hirvittää mutta minkäs teet.

Tytär on sanonut että sitten kun saavat lapsia tulevat Suomeen, koska Suomessa on hyvät koulut ym. Siitä olen kiitollinen, koska odotan jo kovasti mummana olemista.

Minä itse en ole koskaan ollut edes lentokoneessa, joten en oikein tajua tuota hinkua ulkomaille, mutta isänsä oli nuorena merillä, joten kaipa sen sieltä perinyt.

Kummallisia ajatuksia... Lähdin itse 19-vuotiaana maailmalle, löysin matkalta miehen ja sille tielle olen jäänyt. Vanhempani ovat onneksi olleet pelkästään kannustavia ja eläneet mukana innoissaan. Ainut ohje heiltä matkalle oli, että pidä hauskaa, järki päässä ja muista, että kotiin saa aina tulla.

Tunnen että suhde vanhempiini on oikeastaan syventynyt välimatkan kasvettua ja annan enemmän arvoa jokaiselle tapaamiselle, puhelinsoitolle ja whatsapp-viestille.

Muutto ulkomaille on rikastuttanut ei pelkästään omaa vaan myös vanhempieni elämää!

Se saa isäntäperheen isukilta isoa jormaa siellä

Kaikki on aina mahdollista, myös se että tyttäresi tutustuu johonkin jenkkimieheen ihan jossain Suomessa vaan. Itse lähdin aikoinaan Ranskaan ja muistan kun äitini surullisena manasi jo tulevaisuutta siitä miten kohtaan varmasti jonkun paikallisen tyypin ja menemme naimisiin jne. Nyt vanhempana kun on omia lapsia ymmärrän häntä täysin, emme olleet ikinä myöskään matkustaneet Suomen rajojen ulkopuolelle. Tuolloin mutta tuli surullinen olo äidin omaan napaan katsomisesta. Nuorempana kun ei näe tuon huolen läpi vaan se näyttäytyy vanhemman itsekkyytenä/" heidän onni tärkeämpi kuin oman lapsena"/ asian kokee ettei kelpaa sellaisena kuin on-> helposti ainakin sitten lähtee jos vähääkään epäröi.

Minun kohdallani vuosi ulkomailla on yksi elämäni parhaimmista ja antoi paljon eväitä tulevaisuuteen. Olin tuolloin 19v. Vanhemmmat iloitsivat joka kortista, sanoivat että oli kuin olisi itse päässyt reissaamaan samalla. Tuon jälkeen reissasin pitkin ja poikin maailmaa & voin kertoa että ihmiset ovat melko lailla samanlaisia joka paikassa eli maalaisjärki vaan matkassa niin hyvä tulee. Kaikenlaisia kauhutarinoita olen kyllä kuullut ennen reissuja - aina melkein sellaisilta, jotka itse eivät ole käyneet Helsinkiä pidemmällä. Jotkut kylän idiootit sanoivat pelkonsa ääneen myös äidilleni, näitä ei kannata kuunnella. Nyt olen tosin naimissa ulkomaalaisen kanssa ja asumme Suomessa (varsinkin tytöt tykkäävät olla lähellä vanhempiaan kun lapsia alkaa tulla). Anoppi käy useasti luonamme ja me hänen luonaan, muuten face time ja skype laulaa.

Tsemppiä niin äidille kuin tyttärelle!

Älä huoli, noissa tilapäisiin viisumeihin liittyvissä ehdoissa on selkeästi, että kotimaahan on palattava työtehtävien päätyttyä. Toki sitten voi jonkin ajan kuluttua hakea uutta viisumia, mutta kallista on ja vaikea saada jos ei ole mitään muuta syytä anoa kuin rakkaus.