Kakaroiden peliajat venyy aina:(

Pahin minun tuntemani pelikoukussa oleva on kyllä pelannut sen 12 vuotta ihan rajattomasti.

Vierailija kirjoitti:

Koulua tähän ei kannata mukaan vetää, vanhemman ka oli viimeksi 9,9. Jooooo, eli siinäkin syy miksi pitäisi varmaan antaa vain pelata. Huokaus.

ap

Siis sun lapsi pärjää koulussa älyttömän hyvin ja silti haluat natseilla? Mikä sua vaivaa? Pitäisikö olla tasan kymppi?

Kyllä sen tietää ketä ei-pelaavia tää pelirajojen asetus vituttaa. No niitä mammoja! Niitä, jotka on ihan onnessaan kun kakara vajoo omaan maailmaansa eikä härki, mene kaupungilla tms.! Sama se, vaikak edessä voi olla vuosien riippuvuus.

Ahkera naispelaaja täällä hei.

Suosittelen, että tutustut yhdessä poikien kanssa peleihin ihan jo bondaamisenkin kannalta ja kyselet, kauanko yhteen matsiin tai tehtävään menee. Jos vaikka 30-60 minuuttia, niin saa vetää pari sellasta ja sitten muuta puuhaa. Kesken pelin koneen kiinni lyöminen on todella epäreilua, inhottavaa ja lapsellista ja jotain josta saat takuukaunat päällesi, kun helvetin iso työ - jopa tuntien mittainen - voi valua hukkaan. Se ei merkitse pelaamattomalle mitään, mutta vastaa samaa, kuin jos joku purkaisi vaikka ahkeran neulojan melkein valmiit sukat tai deletoisi juuri kirjoittamansa novellinpätkän. Pelaaminen on harrastus siinä missä muutkin ja parhaat tekevät sen avulla miljoonia. On ihmisiä, jotka kilpapelaavat työkseen. Esimerkiksi taannoin ratkesi maailman parhaiden League of Legendsin pelaajien kärki ja heistä jokainen tienasi miljoonan.

Pelaaminen opettaa tehokkaasti mm. englannin kieltä, tiimityöskentelyä, ongelmanratkaisutaitoja sekä stressinsietokykyä.  Se ei ole täysin turhaa, kuten monet edelleen kuvittelevat ehkä nuoruudessa pelattujen tetristen jälkeen. Pelit ovat kehittyneet järjettömästi ja vaativat usein todella pitkää pinnaa ja sellaisia loogisia kykyjä, ettei kovinkaan yksinkertainen kaveri niissä pärjää. Kannattaa vaikka kysyä, onko juuri sinun poikasi niittänyt mainetta pelaamissaan areenoissa. Myös koukuttumisesta kohistaan mielestäni liikaa, sillä samalla tavalla siihen jää koukkuun kuin mihin muuhun tahansa palkitsevan tunteen aiheuttavaan asiaan. Se tunne, kun ratkaiset jonkin ylitsepääsemättömältä tuntuneen pulman tai voitat helvetin piinaavan matsin, on uskomaton. Kuin olisi juossut maratonin.

Yrittäkää mammat ymmärtää niitä poikianne ja sitä, että maailma muuttuu. Pelit ovat tulleet jäädäkseen, miksei niistä saisi nauttia ja samalla myös hyötyä. Avartakaa maailmankuvaanne ja ottakaa vaikka itsekin välillä hiiri käteen, saatatte koukuttua itsekin ;)