Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten normaalipainossa/hoikkana pysyminen voi olla joillekin niin vaikeaa?
17.01.2016 |
Miten normaalipainossa/hoikkana pysyminen voi olla joillekin niin vaikeaa? Ja tämä ei siis nyt sitten koske niitä, jotka ovat sairauden vuoksi ylipainoisia.
Ei se painon pitäminen kurissa ole mitään rakettitiedettä! Itse en ole koskaan millään dieteillä ollut, syön 1-2 lämmintä ruokaa päivässä (ihan normaalia perusruokaa), aamuisin puuroa tai 2 palaa leipää, välipalaksi hedelmän/jogurtin ja illalla ehkä jotain pientä (ei aina). Herkuttelen kerran tai kaksi viikossa ja "roskaruokaa" syön 1-2 krt kuussa. Paino on pysynyt samana 17-vuotiaasta lähtien, nyt olen 42v. Arkiliikunnan lisäksi harrastan vaihtelevasti liikuntaa, tällä hetkellä 2krt viikossa. Raskausaikoina paino nousi molemmilla kerroilla melkein 20kg, joka suli pois (nesteitä?), vuoden sisällä synnytyksistä.
En voi vaan ymmärtää, mikä siinä painon pitämisen kurissa on niin vaikeaa. Kyllähän nyt kaikki sen ymmärtävät, että jos mättää sipsiä, karkkia, limuja päivittäin naamaan ja makaa sohvalla niin lihoo.
T: nainen 173cm/59kg
Kommentit (293)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Okei listataanpas syitä mitä voisin kuvitella ihmisillä olevan:
-masennus
-pitkään kestänyt ylipaino ja sen myötä vääristyneet ruokailutottumukset
-tunneperäinen syöminen
-alkoholin käyttö
-aineenvaihdunnan erot
-itsetunto-ongelmat
-kiinnostuksen puute: ei pidetä normaalipainossa pysymistä tärkeänä
-erilaiset sairaudet
Nämä ongelmat eivät korjaannu sillä että sanotaan ulkopuolelta että "syö vähemmän" tai "syö paremmin". Niin hirveän monet ruokaan (kuten myös alkoholinkäyttöön) liittyvät ongelmat ovat lähtöisin ihmisen pään sisältä, ja ne pitäisi hoitaa myös sitä kautta. Psyykkisen puolen jutut kuntoon niin kas kummaa kun fyysisetkin ongelmat lähtee paranemaan.
Loistava kommentti, empaattiselta kirjoittajalta.
Ja kaiken mainitsemasi lisäksi, monella on taloudellisia- ja parisuhdeongelmia, työttömyyttä, epävarmuutta elämässä, sairautta, stressiä ja valvottuja öitä, huolia ja murheita yms. jotka vievät kaiken voimat ja painonhallinta ja liikunta ei voisi vähempää kiinnostaa, kun elämä on vain miten selviytyisi kuluvasta päivästä.
Ja nämä ihmiset sitten hankkivat tietoisesti lisää ongelmia (ylipaino) elämäänsä, mässäilemällä?!?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syön muuten tosi hyvin, mutta kaiken pilaa paha suklaa-addiktio. Se on mulle kuin heroiini. En pääse siitä millään keinolla irti. Ja kokeiltu on eri keinoja vuosikausien ajan. Vaikka muuten söisi erinomaisesti, niin päivän aikana tasaiseen tahtiin vedetty suklaalevy pitää huolen että kalorit menee yli kulutuksen aina.
Mitä tapahtuu, jos et vain osta sitä suklaata kotiin? Mulla on ihan sama juttu karkin kanssa, sitä menisi niin paljon kun sitä on. Tästä syystä en sitä osta kotiin ollenkaan, paitsi kerran viikossa, jolloin herkuttelen.
Ap
En ole edellinen kirjoittaja, mutta minulla on hirveä makeanhimo. Yleensä annetaan ohjeeksi, että se katoaa 15 minuutissa. Ei katoa minulta. Jos töissä alkaa tehdä mieli makeaa aamupäivällä, se himo on olemassa edelleen kun lähden töistä ja kotimatkalla onkin mentävä kioskin kautta. Joskus pitää lähteä kesken työpäivän hakemaan jotain, jotta työt voisivat jatkua. Kotona en pidä makeaa. Jos himo yllättää kotona, on pakko lähteä hakemaan kaupasta jotain tai sitten leipoa jotain. Viime kädessä syön leipää, jollei mitään makeaa ole saatavilla. Olen kokeillut kromia, sekä suomalaista että vahvempaa ulkolaista - yhtä tyhjän kanssa.
Himo on välillä niin vahva, että se pilaa työnteon- en voi keskittyä mihinkään, kun päässä hakkaa vain "makeaa, makeaa".
Leipä vain pahentaa makeanhimoa, sokeriahan sekin on. Makeanhimosta pääsee eroon (jos haluaa) vähentämällä ruokavaliosta hiilareita ja lisäämällä reilusti rasvaa. Tosin monikaan ei halua tätä edes kokeilla.
Olen diabeetikko ja mulle on sanottu, että rasva on vielä pahempi paha kuin sokeri. En uskalla kokeilla tätä ohjetta.
Vierailija kirjoitti:
Ap on varmaan myös rutiköyhä, kun maksaa verot ja tietenkin joutuu jotenkin elättämäänkin kaikki ylipainoiset.
Miten jotkut jaksavatkin päivästä toiseen jänkättää tätä samaa mantraa?
Ja kysyn myös, eikö ihmetytä, miten jotkut jopa juovat itsensä hengiltä tai maksavat päivittäin ison summan, jotta saavat tupakan myrkyt? Narkomaanit ryöstävät ja tappavat saadakseen jokapäiväisen piikkinsä! Mitä mieltä, eikö ihmetytä? Entäs rattijuopot tai raiskaajat? Pedofiilit? Ovat yleensä sarjatekijöitä. Voisitko edes harkita, että joskus ihmettelisit näitä muitakin?
Miksi sinuakin vain ja ainoastaan ihmetyttää jonkun ylipainoisuus? Miksi? Tuosta sekalaisesta joukosta ylipainoiset ovat myös eniten edustettuna työmaailmassa. Minullakin useita lihavia työkavereita. Hyvin tekevät työnsä, ja huomattavasti vähemmän on sairauspoissaoloja kuin laihemmilla.
Etkö mitenkään voisi vaikka kääntää katseesi toiseen suuntaan, kun lihava tulee vastaan? Etkö todella voi? Ihmetyttää tosiaan, miten joku jaksaa aina vaan ihmetellä. Eikö sinullakaan muuta ole elämässä?
Ihmeellistä :O
Tämä on minun ensimmäinen viesti tästä aiheesta, näköjään se on puhuttanut muitakin. Ja kyllä, maailmassa on erittäin paljon ihmeteltävää (kuten edellä mainitsit). Mielestäni on kuitenkin aika kohtuutonta verrata ylipainoisia esim. pedofiileihin. Pedofiilit ovat mieleltään sairaita, kieroutuneita ja saastaisia ihmisraunioita, joiden paikka olisi joko vankilassa tai pakkohoidossa (koska en usko, että pedofiliasta voi "parantua"). Ylipainoiset ovat taas suurelta osin itse aiheuttaneet tilansa ja myöskin siitä ehkä koituvan ahdinkonsa (terveysongelmat, itsetunto-ongelmat, jne.). Minulle on aivan sama miltä ihmiset näyttävät, mutta kukaan ei voi kieltää kuulleensa (juuri ylipainoisten suusta) kuinka vaikeaa se painonhallinta on. Ja samaan aikaan istutaan illat sohvalla ja vedellään kaksinkäsin sipsejä nassuun. Eli tämä on se mikä minua ärsyttää ja ihmetyttää, se jatkuva tuskailu kuinka vaikeaa painon pudottaminen/normaalipainossa pysyminen on. Kun kaikki (myöskin itse valittajat) kuitenkin tietävät miten niihin päästään. Kyllä, se vaatii työtä, tahdonvoimaa ja halua (suurimmalta osalta meistä), mutta ei se ole mahdotonta tai jotain salatiedettä, vaan ihan kaikkien saavutettavissa (sairaudet poisluettuna)! Mutta ehkä tämän ääneensanominen on sitten tabu.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syön muuten tosi hyvin, mutta kaiken pilaa paha suklaa-addiktio. Se on mulle kuin heroiini. En pääse siitä millään keinolla irti. Ja kokeiltu on eri keinoja vuosikausien ajan. Vaikka muuten söisi erinomaisesti, niin päivän aikana tasaiseen tahtiin vedetty suklaalevy pitää huolen että kalorit menee yli kulutuksen aina.
Mitä tapahtuu, jos et vain osta sitä suklaata kotiin? Mulla on ihan sama juttu karkin kanssa, sitä menisi niin paljon kun sitä on. Tästä syystä en sitä osta kotiin ollenkaan, paitsi kerran viikossa, jolloin herkuttelen.
Ap
En ole edellinen kirjoittaja, mutta minulla on hirveä makeanhimo. Yleensä annetaan ohjeeksi, että se katoaa 15 minuutissa. Ei katoa minulta. Jos töissä alkaa tehdä mieli makeaa aamupäivällä, se himo on olemassa edelleen kun lähden töistä ja kotimatkalla onkin mentävä kioskin kautta. Joskus pitää lähteä kesken työpäivän hakemaan jotain, jotta työt voisivat jatkua. Kotona en pidä makeaa. Jos himo yllättää kotona, on pakko lähteä hakemaan kaupasta jotain tai sitten leipoa jotain. Viime kädessä syön leipää, jollei mitään makeaa ole saatavilla. Olen kokeillut kromia, sekä suomalaista että vahvempaa ulkolaista - yhtä tyhjän kanssa.
Himo on välillä niin vahva, että se pilaa työnteon- en voi keskittyä mihinkään, kun päässä hakkaa vain "makeaa, makeaa".
Hae apua riippuvuuteesi. Mietipä, miltä kertomuksesi kuulostaisi, jos vaihtaisit sanan 'makea' tilalle sanan 'alkoholi'.
Ja mistä sitä apua haetaan? Olen elämäni aikana käynyt kymmeniä kertoja terveydenhoitajalla/ravitsemusterapeutilla jne. Heiltä ei ole tullut ohjetta/neuvoa/toimenpidettä, jolla pääsisi eroon. Kerro sinä!
Vertaus alkoholiin ontuu, sillä jos lähtisin kesken päivin hakemaan viinaa, olisin menettänyt työpaikkani jo ajat sitten.
Käytä vaikka samoja menetelmiä, mitä tupakoinnin lopettajat. Self-help -oppaita löytyy pilvin pimein. Vertaus alkoholiin olikin tarkoitus kuvastaa tuota riippuvuutta. Ei noin paha koukuttuminen makeaan ole sen terveellisempää kuin alkoholiinkaan. Makea hallitsee elämääsi, jos joudut jopa työpäivän keskeyttämään sen takia.
Ihan aluksi voit vaikka jättää lompakon kotiin työpäivän ajaksi, ettet pysty käymään kaupassa kesken työpäivän. Tarvittaessa rahaa käteisenä ja vain sen verran, mitä lounaaseen tms. tarvitset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syön muuten tosi hyvin, mutta kaiken pilaa paha suklaa-addiktio. Se on mulle kuin heroiini. En pääse siitä millään keinolla irti. Ja kokeiltu on eri keinoja vuosikausien ajan. Vaikka muuten söisi erinomaisesti, niin päivän aikana tasaiseen tahtiin vedetty suklaalevy pitää huolen että kalorit menee yli kulutuksen aina.
Mitä tapahtuu, jos et vain osta sitä suklaata kotiin? Mulla on ihan sama juttu karkin kanssa, sitä menisi niin paljon kun sitä on. Tästä syystä en sitä osta kotiin ollenkaan, paitsi kerran viikossa, jolloin herkuttelen.
Ap
En ole edellinen kirjoittaja, mutta minulla on hirveä makeanhimo. Yleensä annetaan ohjeeksi, että se katoaa 15 minuutissa. Ei katoa minulta. Jos töissä alkaa tehdä mieli makeaa aamupäivällä, se himo on olemassa edelleen kun lähden töistä ja kotimatkalla onkin mentävä kioskin kautta. Joskus pitää lähteä kesken työpäivän hakemaan jotain, jotta työt voisivat jatkua. Kotona en pidä makeaa. Jos himo yllättää kotona, on pakko lähteä hakemaan kaupasta jotain tai sitten leipoa jotain. Viime kädessä syön leipää, jollei mitään makeaa ole saatavilla. Olen kokeillut kromia, sekä suomalaista että vahvempaa ulkolaista - yhtä tyhjän kanssa.
Himo on välillä niin vahva, että se pilaa työnteon- en voi keskittyä mihinkään, kun päässä hakkaa vain "makeaa, makeaa".
Leipä vain pahentaa makeanhimoa, sokeriahan sekin on. Makeanhimosta pääsee eroon (jos haluaa) vähentämällä ruokavaliosta hiilareita ja lisäämällä reilusti rasvaa. Tosin monikaan ei halua tätä edes kokeilla.
Olen diabeetikko ja mulle on sanottu, että rasva on vielä pahempi paha kuin sokeri. En uskalla kokeilla tätä ohjetta.
Jos olet diabeetikko, niin kyllä sinun pitäisi tietää, mikä on diabeetikolle hyväksi. Diabeetikolle annettavat ruokaohjeet voi nakkaa vessanpöntöstä alas ja käyttää omia aivoja. Suosituksethan ovat pääasiassa sokeria eikä rasvaa juurikaan, ja inskaa kuluu. (puhun nyt 2tyypistä)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
ssss kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ssss kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saat mitalin :)
Hyvin surullista, että normaalipainoisuus ja hoikkuus ovat nykyään mitalin arvoisia suorituksia.
Proana ei nyt tainnut tajuta, että mitali tuli humble braggingista.
Minä puolestani pohdin täällä, että miksi KAIKKI eivät hanki ensiasunnokseen kaksiota Helsingin arvoalueella - velattomana. Sekin kun on helppoa, rahat vaan tiskiin. Outo maksaa lainalla tai olla vuokralla (yökkkk).
Voisiko vastaus piileä siinä, että me kaikki olemme erilaisia ja elämme eri elämää...? Ap, olisiko mahdollista?
Se, että ajattelet ap:n kertoman normaalipainon ylläpitämisen olevan humble bragia, on säälittävää.
Vertauksesi on idioottimainen, velaton ensiasunto Helsingistä on monelle mahdottomuus. Normaalipaino on kaikille mahdollinen.No miten se voi jollekin olla mahdottomuus, jos MINULLE ei ole?! Tajusitko mitä ajan takaa? Ihmisten perustavanlaatuista tarvetta kuvitella, että oma kokemus/elämä olisi jotenkin yleinen normi. Ap pysyy hoikkana helposti, hyvä juttu, mutta mitä hemmettiä puuttuu ihmisen päästä, jos ei yhtään kykene asettumaan muiden ihmisten asemaan?
Ihminen on syntyjään normaalipainoinen. Ihminen ei ole syntyjään Helsingissä asuva velattoman ensiasunnon omistaja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syön muuten tosi hyvin, mutta kaiken pilaa paha suklaa-addiktio. Se on mulle kuin heroiini. En pääse siitä millään keinolla irti. Ja kokeiltu on eri keinoja vuosikausien ajan. Vaikka muuten söisi erinomaisesti, niin päivän aikana tasaiseen tahtiin vedetty suklaalevy pitää huolen että kalorit menee yli kulutuksen aina.
Mitä tapahtuu, jos et vain osta sitä suklaata kotiin? Mulla on ihan sama juttu karkin kanssa, sitä menisi niin paljon kun sitä on. Tästä syystä en sitä osta kotiin ollenkaan, paitsi kerran viikossa, jolloin herkuttelen.
Ap
En ole edellinen kirjoittaja, mutta minulla on hirveä makeanhimo. Yleensä annetaan ohjeeksi, että se katoaa 15 minuutissa. Ei katoa minulta. Jos töissä alkaa tehdä mieli makeaa aamupäivällä, se himo on olemassa edelleen kun lähden töistä ja kotimatkalla onkin mentävä kioskin kautta. Joskus pitää lähteä kesken työpäivän hakemaan jotain, jotta työt voisivat jatkua. Kotona en pidä makeaa. Jos himo yllättää kotona, on pakko lähteä hakemaan kaupasta jotain tai sitten leipoa jotain. Viime kädessä syön leipää, jollei mitään makeaa ole saatavilla. Olen kokeillut kromia, sekä suomalaista että vahvempaa ulkolaista - yhtä tyhjän kanssa.
Himo on välillä niin vahva, että se pilaa työnteon- en voi keskittyä mihinkään, kun päässä hakkaa vain "makeaa, makeaa".
Hae apua riippuvuuteesi. Mietipä, miltä kertomuksesi kuulostaisi, jos vaihtaisit sanan 'makea' tilalle sanan 'alkoholi'.
Ja mistä sitä apua haetaan? Olen elämäni aikana käynyt kymmeniä kertoja terveydenhoitajalla/ravitsemusterapeutilla jne. Heiltä ei ole tullut ohjetta/neuvoa/toimenpidettä, jolla pääsisi eroon. Kerro sinä!
Vertaus alkoholiin ontuu, sillä jos lähtisin kesken päivin hakemaan viinaa, olisin menettänyt työpaikkani jo ajat sitten.
Et tule terveydenhuollosta saamaan mitään apua makeanhimoosi. Itse sinun on itseäsi autettava, neuvon jo saitkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syön muuten tosi hyvin, mutta kaiken pilaa paha suklaa-addiktio. Se on mulle kuin heroiini. En pääse siitä millään keinolla irti. Ja kokeiltu on eri keinoja vuosikausien ajan. Vaikka muuten söisi erinomaisesti, niin päivän aikana tasaiseen tahtiin vedetty suklaalevy pitää huolen että kalorit menee yli kulutuksen aina.
Mitä tapahtuu, jos et vain osta sitä suklaata kotiin? Mulla on ihan sama juttu karkin kanssa, sitä menisi niin paljon kun sitä on. Tästä syystä en sitä osta kotiin ollenkaan, paitsi kerran viikossa, jolloin herkuttelen.
Ap
En ole edellinen kirjoittaja, mutta minulla on hirveä makeanhimo. Yleensä annetaan ohjeeksi, että se katoaa 15 minuutissa. Ei katoa minulta. Jos töissä alkaa tehdä mieli makeaa aamupäivällä, se himo on olemassa edelleen kun lähden töistä ja kotimatkalla onkin mentävä kioskin kautta. Joskus pitää lähteä kesken työpäivän hakemaan jotain, jotta työt voisivat jatkua. Kotona en pidä makeaa. Jos himo yllättää kotona, on pakko lähteä hakemaan kaupasta jotain tai sitten leipoa jotain. Viime kädessä syön leipää, jollei mitään makeaa ole saatavilla. Olen kokeillut kromia, sekä suomalaista että vahvempaa ulkolaista - yhtä tyhjän kanssa.
Himo on välillä niin vahva, että se pilaa työnteon- en voi keskittyä mihinkään, kun päässä hakkaa vain "makeaa, makeaa".
Hae apua riippuvuuteesi. Mietipä, miltä kertomuksesi kuulostaisi, jos vaihtaisit sanan 'makea' tilalle sanan 'alkoholi'.
Ja mistä sitä apua haetaan? Olen elämäni aikana käynyt kymmeniä kertoja terveydenhoitajalla/ravitsemusterapeutilla jne. Heiltä ei ole tullut ohjetta/neuvoa/toimenpidettä, jolla pääsisi eroon. Kerro sinä!
Vertaus alkoholiin ontuu, sillä jos lähtisin kesken päivin hakemaan viinaa, olisin menettänyt työpaikkani jo ajat sitten.
Käytä vaikka samoja menetelmiä, mitä tupakoinnin lopettajat. Self-help -oppaita löytyy pilvin pimein. Vertaus alkoholiin olikin tarkoitus kuvastaa tuota riippuvuutta. Ei noin paha koukuttuminen makeaan ole sen terveellisempää kuin alkoholiinkaan. Makea hallitsee elämääsi, jos joudut jopa työpäivän keskeyttämään sen takia.
Ihan aluksi voit vaikka jättää lompakon kotiin työpäivän ajaksi, ettet pysty käymään kaupassa kesken työpäivän. Tarvittaessa rahaa käteisenä ja vain sen verran, mitä lounaaseen tms. tarvitset.
Tämä ohje vain siirtää makeanhimoa, ei poista sitä.
Vierailija kirjoitti:
Mies vastaa vaimon puolesta: Siksi, että vaikka rouva käy "jumpassa" ja syö "terveellisesti", löytyy joka paikasta piilotettuja karkkipapereita, ostoskuitissa näkyy pullaa tms., Prisman yhteydessä oleva Hese kerryttää S-bonusta, joka näkyy jne. jne. Kumma kun vaimo vain lihoo terveellisestä syömisestä ja jumpasta huolimatta.... Se on varmaan ne painavat ja isot luut, jotka estää laihtumisen!
Nauroin tätä kommenttia, taitaa olla aika yleistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ssss kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ssss kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saat mitalin :)
Hyvin surullista, että normaalipainoisuus ja hoikkuus ovat nykyään mitalin arvoisia suorituksia.
Proana ei nyt tainnut tajuta, että mitali tuli humble braggingista.
Minä puolestani pohdin täällä, että miksi KAIKKI eivät hanki ensiasunnokseen kaksiota Helsingin arvoalueella - velattomana. Sekin kun on helppoa, rahat vaan tiskiin. Outo maksaa lainalla tai olla vuokralla (yökkkk).
Voisiko vastaus piileä siinä, että me kaikki olemme erilaisia ja elämme eri elämää...? Ap, olisiko mahdollista?
Se, että ajattelet ap:n kertoman normaalipainon ylläpitämisen olevan humble bragia, on säälittävää.
Vertauksesi on idioottimainen, velaton ensiasunto Helsingistä on monelle mahdottomuus. Normaalipaino on kaikille mahdollinen.
Tämä on nyt tosi ikävää sanoa, mutta on tapauksia, jolloin normaalipaino on käytännössä mahdotonta saavuttaa. Vaikka amerikkalaiset laihdutusohjelmat lanseeraavatkin näitä muutostarinoita, joista erittäin sairaalloisesta ylipainosta yhtäkkiä hujahdetaan mallin mittoihin, käytännössä tuo muutos on erittäin vaikea, eikä maalissa välttämättä edes odota se mallin näköinen kaunotar tai adonis. Tietenkin pohjimmiltaan idealistinen ihminen haluaisi uskoa, että kaikki on mahdollista, kun vain tarpeeksi ponnistelee, mutta joillekin ne toisille pienetkin ponnistelut voivat olla elämänmittaisia. Silloin on realistisempaa odottaa, että pienikin painonpudotus on parempi kuin ei painonpudotusta ensinkään, vaikka se ei tarkoittaisi normaalipainoa, tai edes lievää ylipainoa.
Vierailija kirjoitti:
Juu, ihan samalla tavalla ajattelin vielä 40v. ja söin kun hevonen, eikä tuntunut missään.
Ehkä 45v. huomasin painoni nousevan kilo pari vuorossa, vaikka kaikki herkut oli jätetty ja kiinnitin huomiota mitä suuhuni pistin. Ja sitä samaa taistelua on tässä käyty jo parikymmentä vuotta ja vaaka on viikottainen kumppanini.
Monelle 40v. on jokin rajapyykki, kun hormooni toimita muuttuu, aineenvaihdunta hidastuu ja mikä pahinta monet elintoiminnot ja kroppa reistailee pienemmästäkin. Ja tunnen tämän painonhallissani, vaikka kuinka lääkärit kertovat olevan ikäistäni paremmassa kunnossa. Samoin on monella ystävälläni ja miehelläni, vaikka mies on ollu nuorena hyvin liikunnallinen, mutta nyt näkyvät nivelten kulumiset.
Ja edelleen on painon kanssa ongelmia, koska ne tulevat huomaamatta esim. kilo ylimääräistä, on jo 5v. 5kg. eikä asiantuntijoiden mukaan ole mitään vikaa ruokavaliossani, mutta silti paino tuppaa nousemaan ja kuntoilen useamman kerran viikossa.
Komppaan. Koko aikuiselämäni olin normaalipainoinen, laihduin nopeasti raskauksien jälkeen, neljänkymmenen tullessa täyteen hieman alipainoinen. Sitten vaan alkoi kertymään. Liikunta jäi vähemmälle kun polvesta kierukka hajosi, ja kun en ollut oppinut varomaan syömistä niin vaan alkoi kertyä. Välillä jo tippui suurin osa, nyt tullut takaisin. Ja taas täytyy seurata tarkasti syömisiään... Eli varo sinäkin ap, ainakin joillakin tuo normaalipainossa pysyminen iän myötä vaikeutuu. Toisaalta tutkimukset osoittavat, että hieman ylipainoinen iäkäs on terveempi kuin muut...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syön muuten tosi hyvin, mutta kaiken pilaa paha suklaa-addiktio. Se on mulle kuin heroiini. En pääse siitä millään keinolla irti. Ja kokeiltu on eri keinoja vuosikausien ajan. Vaikka muuten söisi erinomaisesti, niin päivän aikana tasaiseen tahtiin vedetty suklaalevy pitää huolen että kalorit menee yli kulutuksen aina.
Mitä tapahtuu, jos et vain osta sitä suklaata kotiin? Mulla on ihan sama juttu karkin kanssa, sitä menisi niin paljon kun sitä on. Tästä syystä en sitä osta kotiin ollenkaan, paitsi kerran viikossa, jolloin herkuttelen.
Ap
En ole edellinen kirjoittaja, mutta minulla on hirveä makeanhimo. Yleensä annetaan ohjeeksi, että se katoaa 15 minuutissa. Ei katoa minulta. Jos töissä alkaa tehdä mieli makeaa aamupäivällä, se himo on olemassa edelleen kun lähden töistä ja kotimatkalla onkin mentävä kioskin kautta. Joskus pitää lähteä kesken työpäivän hakemaan jotain, jotta työt voisivat jatkua. Kotona en pidä makeaa. Jos himo yllättää kotona, on pakko lähteä hakemaan kaupasta jotain tai sitten leipoa jotain. Viime kädessä syön leipää, jollei mitään makeaa ole saatavilla. Olen kokeillut kromia, sekä suomalaista että vahvempaa ulkolaista - yhtä tyhjän kanssa.
Himo on välillä niin vahva, että se pilaa työnteon- en voi keskittyä mihinkään, kun päässä hakkaa vain "makeaa, makeaa".
Hae apua riippuvuuteesi. Mietipä, miltä kertomuksesi kuulostaisi, jos vaihtaisit sanan 'makea' tilalle sanan 'alkoholi'.
Ja mistä sitä apua haetaan? Olen elämäni aikana käynyt kymmeniä kertoja terveydenhoitajalla/ravitsemusterapeutilla jne. Heiltä ei ole tullut ohjetta/neuvoa/toimenpidettä, jolla pääsisi eroon. Kerro sinä!
Vertaus alkoholiin ontuu, sillä jos lähtisin kesken päivin hakemaan viinaa, olisin menettänyt työpaikkani jo ajat sitten.
Käytä vaikka samoja menetelmiä, mitä tupakoinnin lopettajat. Self-help -oppaita löytyy pilvin pimein. Vertaus alkoholiin olikin tarkoitus kuvastaa tuota riippuvuutta. Ei noin paha koukuttuminen makeaan ole sen terveellisempää kuin alkoholiinkaan. Makea hallitsee elämääsi, jos joudut jopa työpäivän keskeyttämään sen takia.
Ihan aluksi voit vaikka jättää lompakon kotiin työpäivän ajaksi, ettet pysty käymään kaupassa kesken työpäivän. Tarvittaessa rahaa käteisenä ja vain sen verran, mitä lounaaseen tms. tarvitset.
Tämä ohje vain siirtää makeanhimoa, ei poista sitä.
Makeanhimosta pääsee eroon, kun ei syö makeaa, ei se ole sen vaikeampaa. Ensin täytyy opetella olemaan ilman makeaa työpäivän ajan, sen jälkeen myös loppupäivä kun pääsee kotiin, sen jälkeen kokonainen viikko, jne. Kenenkään ei ole pakko syödä päivittäin karkkia/suklaata/muuta keinotekoista makeaa, eivätkä nuo herkut itsestään kenenkään ostoskoriin hyppää. Itsekuriahan tuo vaatii ja alku on inhottavaa, sille ei voi mitään. Mutta kun koukusta pääsee irti, olo on aivan mahtava!
ssss kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olisin ap:n painoisena jo normaalipainon ylärajoilla, koska olen lyhyt. Tämän vuoksi en pysy hoikkana ap:n ruokamäärillä, vaan joudun vetämään huomattavasti tiukempaa linjaa. Kokeile ap itse pitää paino alle 50 kilon ja kerro, oliko helppoa. Pituutesi vuoksi ( samassa painossa samalla liikunnalla pidemmällä yleensä huomattavasti suurempi osuus painosta lihasta), sen pitäisi onnistua suuremmalla ruokamäärällä kuin kaltaisellani tapilla (156 cm)
Et voi tuijottaa painoa, on katsottava bmitä! Ap:n bmi on 19.7, joka on täysin normaali. Sinulle tuo tarkoittaisi mittoja 156cm/48kg ja ne ovat helposti ylläpidettävissä.
Jatkuva 1500kcal ei ole helppoa. Kaikista tarjoiluista töissä ja kutsuilla kieltäydyttävä, ravintolassa vaikea tilata jne. Kotonakaan ei paljoa voi syödä. 1500kcal on todella vähän. Ja olen 158 cm, bmi 23 ja toivottavasti saisin laihduttua joitakin kiloja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syön muuten tosi hyvin, mutta kaiken pilaa paha suklaa-addiktio. Se on mulle kuin heroiini. En pääse siitä millään keinolla irti. Ja kokeiltu on eri keinoja vuosikausien ajan. Vaikka muuten söisi erinomaisesti, niin päivän aikana tasaiseen tahtiin vedetty suklaalevy pitää huolen että kalorit menee yli kulutuksen aina.
Mitä tapahtuu, jos et vain osta sitä suklaata kotiin? Mulla on ihan sama juttu karkin kanssa, sitä menisi niin paljon kun sitä on. Tästä syystä en sitä osta kotiin ollenkaan, paitsi kerran viikossa, jolloin herkuttelen.
Ap
En ole edellinen kirjoittaja, mutta minulla on hirveä makeanhimo. Yleensä annetaan ohjeeksi, että se katoaa 15 minuutissa. Ei katoa minulta. Jos töissä alkaa tehdä mieli makeaa aamupäivällä, se himo on olemassa edelleen kun lähden töistä ja kotimatkalla onkin mentävä kioskin kautta. Joskus pitää lähteä kesken työpäivän hakemaan jotain, jotta työt voisivat jatkua. Kotona en pidä makeaa. Jos himo yllättää kotona, on pakko lähteä hakemaan kaupasta jotain tai sitten leipoa jotain. Viime kädessä syön leipää, jollei mitään makeaa ole saatavilla. Olen kokeillut kromia, sekä suomalaista että vahvempaa ulkolaista - yhtä tyhjän kanssa.
Himo on välillä niin vahva, että se pilaa työnteon- en voi keskittyä mihinkään, kun päässä hakkaa vain "makeaa, makeaa".
Hae apua riippuvuuteesi. Mietipä, miltä kertomuksesi kuulostaisi, jos vaihtaisit sanan 'makea' tilalle sanan 'alkoholi'.
Ja mistä sitä apua haetaan? Olen elämäni aikana käynyt kymmeniä kertoja terveydenhoitajalla/ravitsemusterapeutilla jne. Heiltä ei ole tullut ohjetta/neuvoa/toimenpidettä, jolla pääsisi eroon. Kerro sinä!
Vertaus alkoholiin ontuu, sillä jos lähtisin kesken päivin hakemaan viinaa, olisin menettänyt työpaikkani jo ajat sitten.
Käytä vaikka samoja menetelmiä, mitä tupakoinnin lopettajat. Self-help -oppaita löytyy pilvin pimein. Vertaus alkoholiin olikin tarkoitus kuvastaa tuota riippuvuutta. Ei noin paha koukuttuminen makeaan ole sen terveellisempää kuin alkoholiinkaan. Makea hallitsee elämääsi, jos joudut jopa työpäivän keskeyttämään sen takia.
Ihan aluksi voit vaikka jättää lompakon kotiin työpäivän ajaksi, ettet pysty käymään kaupassa kesken työpäivän. Tarvittaessa rahaa käteisenä ja vain sen verran, mitä lounaaseen tms. tarvitset.
Tämä ohje vain siirtää makeanhimoa, ei poista sitä.
Makeanhimosta pääsee eroon, kun ei syö makeaa, ei se ole sen vaikeampaa. Ensin täytyy opetella olemaan ilman makeaa työpäivän ajan, sen jälkeen myös loppupäivä kun pääsee kotiin, sen jälkeen kokonainen viikko, jne. Kenenkään ei ole pakko syödä päivittäin karkkia/suklaata/muuta keinotekoista makeaa, eivätkä nuo herkut itsestään kenenkään ostoskoriin hyppää. Itsekuriahan tuo vaatii ja alku on inhottavaa, sille ei voi mitään. Mutta kun koukusta pääsee irti, olo on aivan mahtava!
Tolla sun ohjeella ei pysty olemaan ilman makeaa. Ei kennelläkään addiktilla ole sellaista itsekuria. Voihan asian hoitaa helpomminkin ilman tarvetta minkäänlaiseen itsekuriin.
Vai onko mottosi: "Kärsi, kärsi, kirkkaamman kruunun saat"?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juu, ihan samalla tavalla ajattelin vielä 40v. ja söin kun hevonen, eikä tuntunut missään.
Ehkä 45v. huomasin painoni nousevan kilo pari vuorossa, vaikka kaikki herkut oli jätetty ja kiinnitin huomiota mitä suuhuni pistin. Ja sitä samaa taistelua on tässä käyty jo parikymmentä vuotta ja vaaka on viikottainen kumppanini.
Monelle 40v. on jokin rajapyykki, kun hormooni toimita muuttuu, aineenvaihdunta hidastuu ja mikä pahinta monet elintoiminnot ja kroppa reistailee pienemmästäkin. Ja tunnen tämän painonhallissani, vaikka kuinka lääkärit kertovat olevan ikäistäni paremmassa kunnossa. Samoin on monella ystävälläni ja miehelläni, vaikka mies on ollu nuorena hyvin liikunnallinen, mutta nyt näkyvät nivelten kulumiset.
Ja edelleen on painon kanssa ongelmia, koska ne tulevat huomaamatta esim. kilo ylimääräistä, on jo 5v. 5kg. eikä asiantuntijoiden mukaan ole mitään vikaa ruokavaliossani, mutta silti paino tuppaa nousemaan ja kuntoilen useamman kerran viikossa.
Komppaan. Koko aikuiselämäni olin normaalipainoinen, laihduin nopeasti raskauksien jälkeen, neljänkymmenen tullessa täyteen hieman alipainoinen. Sitten vaan alkoi kertymään. Liikunta jäi vähemmälle kun polvesta kierukka hajosi, ja kun en ollut oppinut varomaan syömistä niin vaan alkoi kertyä. Välillä jo tippui suurin osa, nyt tullut takaisin. Ja taas täytyy seurata tarkasti syömisiään... Eli varo sinäkin ap, ainakin joillakin tuo normaalipainossa pysyminen iän myötä vaikeutuu. Toisaalta tutkimukset osoittavat, että hieman ylipainoinen iäkäs on terveempi kuin muut...
Jos alkaa iän myötä painoa helpommin kertymään, niin sitten vähennän ravinnon määrää. Ei siinä sen kummempia kikkoja tarvita.
Ap
Miten vain ja ainostaan omasta painosta huolehtiminen voi olla joillekin niin vaikeaa? Jos itsellä pysyy paino kurissa, niin miksi kiinnostaa hevonperseen vertaa muiden paino?
86:n kommentti katkesi tuolta keskeltä omituisesti.
"Ja että se askeettisuus ja orjallinen kiel" --> siis tarkoitus oli sanoa, että askeettisuus ja orjallinen kieltäyminen olisi tavoiteltava olotila, josta pitäisi vielä saada nautintoa siksi, että onpahan laiha. Siis tuo on se kuva, minkä tämän päivän laihdutuspuheesta saa. Karrikoitu esimerkki: fitness-elämäntapa on ihanaa ja nautinnollista - on vain itsekurin puutetta ja asennevamma, jos ei koe salilla hyppäämistä ja riisi/kana/rahka-ruokavaliota mielekkääksi. Että isoin ongelma painonpudotuksessa on se, että siihen suhtaudutaan äärimmäisten ponnistusten sarjana.
Vierailija kirjoitti:
ssss kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olisin ap:n painoisena jo normaalipainon ylärajoilla, koska olen lyhyt. Tämän vuoksi en pysy hoikkana ap:n ruokamäärillä, vaan joudun vetämään huomattavasti tiukempaa linjaa. Kokeile ap itse pitää paino alle 50 kilon ja kerro, oliko helppoa. Pituutesi vuoksi ( samassa painossa samalla liikunnalla pidemmällä yleensä huomattavasti suurempi osuus painosta lihasta), sen pitäisi onnistua suuremmalla ruokamäärällä kuin kaltaisellani tapilla (156 cm)
Et voi tuijottaa painoa, on katsottava bmitä! Ap:n bmi on 19.7, joka on täysin normaali. Sinulle tuo tarkoittaisi mittoja 156cm/48kg ja ne ovat helposti ylläpidettävissä.
Jatkuva 1500kcal ei ole helppoa. Kaikista tarjoiluista töissä ja kutsuilla kieltäydyttävä, ravintolassa vaikea tilata jne. Kotonakaan ei paljoa voi syödä. 1500kcal on todella vähän. Ja olen 158 cm, bmi 23 ja toivottavasti saisin laihduttua joitakin kiloja.
Sanoisin että sinun tilanteessasi ehdottomasti paras lähestymistapa on aloittaa voimaharjoittelu painoilla joita lisätään sitä mukaa kun voima kasvaa. Ja tähän siis lisäksi LISÄÄ ruokaa, ei vähemmän. Painoilla saat nopeimmin ja tehokkaimmin rasvaa pois, sekä tilalle kehittyvä lihasmassa pitää aineenvaihdunnan käynnissä ja siten kuluttaa enemmän energiaa. Painosi ei muutu tai ehkä jopa kasvaa mutta sentit sulavat ja olo on mahtava!
Hyvää, terveellistä, oikeaa ruokaa saa syödä 2000-3000 kaloria päivässä kunhan sen yhdistää voimaharjoitteluun. Eikä tähän hommaan tarvitse kallista personal traineria, käsipainot ja FitnessBlenderin ilmainen youtube-kanava ovat muuttaneet minun kroppani - ja koko elämäni oikeastaan :).
- Kellin video siitä kuinka syömällä enemmän ja treenaamalla fiksummin säästyy monelta murheelta :).Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tutkijat löysivät tärkeän lihavuusgeenin
http://www.iltalehti.fi/laihdutus/2014031318120109_lh.shtml
http://www.diabetesfoorumi.fi/ajankohtaista/lihavuusgeeni-piinaa-osaa-v…
Niin, mitäpä, jos lakkaisitte ihmettelemästä muiden ihmisten yli- ja alipainoa.....
Niinpä niin... Voi kun ihmiset ymmärtäisivät genetiikasta vähän enemmän, eivätkä vouhkaisi lihavuusgeeneistä.
Joo, kannattaisi sinunkin perehtyä vaikkapa epigenetiikkaan. Huonosta ravitsemuksesta kärsineiden lapsenlapset kärsivät liian energiatehokkaasta aineenvaihdunnasta, joka nykyolosuhteissa johtaa herkästi lihavuuteen ja sokeriaineenvaihdunnan häiriöihin. Tässä nyt kevyttä alkupalaa: http://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/karsitko_sadan_vuoden_ta…
Alue: Aihe vapaa
Olen muuten hylännyt omassa elämässäni täysin nämä tyypilliset jargonit "itsehillintä" ja "itsekuri", enkä ota itseäni "niskasta kiinni" pudottaessani painoa. Syy: kun tosiaan sen painonhallinnan ja laihdutuksen ei pitäisi olla jokapäiväistä ponnistelua hampaat irvessä jonkin tulevaisuudenvision suhteen, vaan luonteva osa joka ikistä päivää. Ylipäätään koen hankalaksi, että laihdutusta ja painonhallintaa viedään eteenpäin juuri tuolla rääkkimentaliteetilla: voit laihtua, jos sinulla on itsekuria! Laihdutus on kieltäytymistä! Jos painoa kertyy, otetaan itseä niskasta kiinni! Niin kuin siis laihduttavan elämä olisi automaattisesti jokin ikävä ja jopa askeettinen suorite, jonka päässä odottaa autuus. Ja että se askeettisuus ja orjallinen kiel
Niinpä minä ostan suklaata, ja syön sitä. En tee niin joka päivä, enkä joka kerta osta kokonaista levyä, mutta ostanpa kuitenkin. Jos menen ystävien kanssa syömään, minun ainoa vaihtoehtoni ei ole ottaa alkupalakokoista salaattia ja katsella, kun muut vetävät tuhteja pihviaterioita, viiniä ja vielä jälkkärit kaupan päälle. Jos ei nappaa mennä juuri tänään salille ja tehdä orjallisesti sitä laadittua ohjelmaa, en tee. Vihoviimeiseksi haluan opettaa itselleni sitä, että normaalin nälän kuuntelu on itselleen "luvan" antamista sen suhteen, saanko syödä, ja onko minulla lupaa syödä ihan normaali ateria vai jokin miniversio siitä laihdutuksen nimeen.
Kun minun pitäisi jaksaa tätä elämäntapaani pitää pidempään kuin yksi hikinen kuuri, ja minulla ei valitettavasti riitä sitä itsekuria elää laihdutuksen aikaa, saati koko elämää, kieltäytymisen ja lähinnä ikäviltä tuntuvien ratkaisujen parissa. En arvota laihuutta niin korkealle, että sen vuoksi sulkisin itseltäni kokonaan pois jotakin niin ihanaa kuin ruoan tuottamat nautinnot. Ja tällä metodilla itse asiassa olen laihtunut järkiperäisemmin ja pysyvämmin kuin aikana, kun suhtauduin laihduttamiseen juuri päinvastoin.