Miten normaalipainossa/hoikkana pysyminen voi olla joillekin niin vaikeaa?

Juu, ihan samalla tavalla ajattelin vielä 40v. ja söin kun hevonen, eikä tuntunut missään.

Ehkä 45v. huomasin painoni nousevan kilo pari vuorossa, vaikka kaikki herkut oli jätetty ja kiinnitin huomiota mitä suuhuni pistin. Ja sitä samaa taistelua on tässä käyty jo parikymmentä vuotta ja vaaka on viikottainen kumppanini.

Monelle 40v. on jokin rajapyykki, kun hormooni toimita muuttuu, aineenvaihdunta hidastuu ja mikä pahinta monet elintoiminnot ja kroppa reistailee pienemmästäkin. Ja tunnen tämän painonhallissani, vaikka kuinka lääkärit kertovat olevan ikäistäni paremmassa kunnossa. Samoin on monella ystävälläni ja miehelläni, vaikka mies on ollu nuorena hyvin liikunnallinen, mutta nyt näkyvät nivelten kulumiset.

Ja edelleen on painon kanssa ongelmia, koska ne tulevat huomaamatta esim. kilo ylimääräistä, on jo 5v. 5kg. eikä asiantuntijoiden mukaan ole mitään vikaa ruokavaliossani, mutta silti paino tuppaa nousemaan ja kuntoilen useamman kerran viikossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska en ole koskaan ollut normaalipainoinen. Minut lihotettiin jo lapsena. Pullukasta lapsesta kasvoi ensin pullukka teini ja samaa rataa pullukaksi aikuiseksi. Nimim. koko elämä yläkäyrällä.

LIhavien lasten vanhemmat - lukekaa tämä edelläoleva viesti tarkasti ja ajatuksella!! Haluatteko todella olla vastuussa lastenne menetetystä tulevaisuudesta ja terveydestä!!!!!!!!

Olen muuten aina ollut terve. Jos ei paria lapsena sairastettua korvatulehdusta lasketa. En ole koskaan ollut mikään läski, vaan lievän ylipainon alarajalla ja normaalipainon ylärajalla. Kuitenkin ulkonäöltäni sen verran massiivinen, että en mene kategoriaan normaalipainoinen tai hoikka. Vaatekoko teinistä alkaen ollut koko L-XL eli 40-42 (jopa 44 hetkittäin). Kai se 38 menisi päälle, mutta en tykkää tiukoista vaatteista.

Monet tutkimukset (myös kansainväliset) tukevat väitettäessä eli kaikista terveemmät olisi juuri lievästi ylipainoiset eli painoindeksi 25-29.

Tietääkseni kyseessä on pohjimmiltaan kyse stressinhallinnasta. Tai sanotaanko että monilla on liikaa stressiä. Ja ihan biologisena funktiona ihminen alkaa lihoamaan eli keräämään energiaa uhkatilannetta vastaan. Siis tällainen ikiaikainen juttu. Tai siis; keksisikö itseään rakastava ihminen tekosyitä omalle syömiselleen. Tuskin. Sen sijaan kannattaisi pohtia takana olevia syitä. Tosin otsikon lukiessa kyllä arvelinkin että kyseessä oli provo. Tai harvinaisen pöljä ihminen. Sinänsä sääli että noin tyhmänä täytyy säilyä yli 40.

Vierailija kirjoitti:

Tutkijat löysivät tärkeän lihavuusgeenin

http://www.iltalehti.fi/laihdutus/2014031318120109_lh.shtml

http://www.diabetesfoorumi.fi/ajankohtaista/lihavuusgeeni-piinaa-osaa-v…

Niin, mitäpä, jos lakkaisitte ihmettelemästä muiden ihmisten yli- ja alipainoa.....

Mistähän suomalaiset on yhtäkkiä kehittäneet tuon geenin kun 70 luvulla lihavia oli todella vähän;D

Selitys tuokin niille jotka ei myönnä vain syövänsä liikaa.

Mulla on geeneissä maksasairauksien riski mutta pienellä järjenkäytöllä pidän riskin 0:ssa. Miehellä on db2 riski mutta hänkin omilla valinnoillaan pitää sen poissa. Et silleen...

ssss kirjoitti:

Kuinka yllättävää! Tämä ketju täyttyi läskidenialismista❤️

Ja te, jotka sanotte ymmärtävänne lihavuutta, "ymmärrätte" todellisuudessa tekosyitä.

Ymmärrän, et ihmisellä voi olla syitä sairauteen esim. ylensyöntiin, anorexiaan tai alkoholismiin ja ne syyt ne pitäis löytää ja hoitaa ja siten ihminen vois helpommin sitä kautta parantua.

Mun mielestä älyä saa käyttää, jos sitä on:) Putkinäönkin ymmärrän, jos ei ole muuta.

Minun ruokasuhteeni oli pilalla jo lapsuudessa. Söimme suht epäterveellistä kotiruokaa, jonka ansiosta olin lapsena pari kiloa jo ylipainoinen. Tästä lähti kierre, että jokaista suupalaani vahdittiin. Opin syömään salaa. Muutin pois kotoa ja sain laihdutettua itseni hoikaksi. Sitten sairastuin fyysisesti ja lopulta puhkesi ahmimishäiriö. Kukaan muu kuin toinen ahmimishäiriöinen ei varmaan ymmärrä, miten vaikeaa on syödä se pari lämmintä ateriaa ja pari välipalaa. Ahmimisen jälkeen ei ansaitse mitään ruokaa, koska on lihava, ja kun halu ahmia kasvaa riittävän suureksi, ei ole mitään rajaa. Toivoisin joskus, että painonhallinta olisi minulle helppoa, mutta en tiedä parantuuko tästä ikinä kokonaan.

Minulle hoikkana pysyminen vaatii jatkuvaa syömisten tarkkailua. Kokoajan pitää miettiä mitä ja kuinka paljon saa syödä. Jos tekisi mieli ottaa lisää poikkeuksellisen hyvää ruokaa, pitää miettiä, mitä jättää sitten syömättä korvaukseksi. Herkkuja minun kroppani ei anna syödä juuri lainkaan, mikäli hoikkana haluan pysyä.

Tällainen jatkuva syömisten tarkkailu, jatkuva miettiminen ja jatkuva itsensä kieltäminen pilasi minun elämäni. Elämä tuntui tylsältä ja rankalta, mikään ei maistunut paitsi ruoka, jota ei koskaan saanut syödä niin, että oma mielihyvä olisi saavutettu.

Liikuntaa on pakko jonkin verran harrastaa, sillä muuten tosiaan satunnainen kahvipulla tai päivällisen santsiannos tietää heti liikaa kaloreita. Liikunnasta en nauti, en ole koskaan saanut siitä minkäänlaista hyvänolontunnetta. Lapsesta asti koululiikunta on tosi tehokkaasti riistänyt liikkumisesta kaiken pienenkin ilon. Jos jo terveyden vuoksi ei vähän olisi pakko liikkua, en liikkuisi. Minulle liikunta on kuin siivoaminen tms. välttämätön paha, paska, mutta tietyssä määrin pakollinen juttu.

Joten päätin että hoikkuus ei ole sen arvoista, että elämä tuntuu ratkaisevalla tavalla ikävämmältä. Luovuin jatkuvasti syömisten tarkkailusta ja palasin takaisin siihen, että silloin tällöin syöty santsiannos tai kahvipulla ei maailmaa kaada. Nyt olo on taas normaali. BMI on n. 26-27, olo on hyvä ja terve ja edelleen jaksan liikkua sen, mitä kehoni hyvinvoinnin vuoksi on pakko. Nyttemmin olen itseasiassa vähän lisännyt liikuntaa, koska rakastuin uuden leipomon leivonnaisiin. Pari kertaa viikossa lenkkeilen leipomolle ja takaisin ostamaan pari pullaa tai muuta leivosta :)

Minulle hoikkuus ei sovi. Ulkonäkö ei yksin motivoi minua elämään sellaista elämää, mitä se edellyttää. Terveys ajaa minua eteenpäin paljon paremmin, mutta terveys ei edellytä hoikkuutta.

Lihavuusgeeni... voi vittu :D eikö vaan vois myöntää, että joilleki maistuu kakku paremmin ku muille ja liikunta vähemmän?

Vierailija kirjoitti:

Minulle hoikkana pysyminen vaatii jatkuvaa syömisten tarkkailua. Kokoajan pitää miettiä mitä ja kuinka paljon saa syödä. Jos tekisi mieli ottaa lisää poikkeuksellisen hyvää ruokaa, pitää miettiä, mitä jättää sitten syömättä korvaukseksi. Herkkuja minun kroppani ei anna syödä juuri lainkaan, mikäli hoikkana haluan pysyä.

Tällainen jatkuva syömisten tarkkailu, jatkuva miettiminen ja jatkuva itsensä kieltäminen pilasi minun elämäni. Elämä tuntui tylsältä ja rankalta, mikään ei maistunut paitsi ruoka, jota ei koskaan saanut syödä niin, että oma mielihyvä olisi saavutettu.

Liikuntaa on pakko jonkin verran harrastaa, sillä muuten tosiaan satunnainen kahvipulla tai päivällisen santsiannos tietää heti liikaa kaloreita. Liikunnasta en nauti, en ole koskaan saanut siitä minkäänlaista hyvänolontunnetta. Lapsesta asti koululiikunta on tosi tehokkaasti riistänyt liikkumisesta kaiken pienenkin ilon. Jos jo terveyden vuoksi ei vähän olisi pakko liikkua, en liikkuisi. Minulle liikunta on kuin siivoaminen tms. välttämätön paha, paska, mutta tietyssä määrin pakollinen juttu.

Joten päätin että hoikkuus ei ole sen arvoista, että elämä tuntuu ratkaisevalla tavalla ikävämmältä. Luovuin jatkuvasti syömisten tarkkailusta ja palasin takaisin siihen, että silloin tällöin syöty santsiannos tai kahvipulla ei maailmaa kaada. Nyt olo on taas normaali. BMI on n. 26-27, olo on hyvä ja terve ja edelleen jaksan liikkua sen, mitä kehoni hyvinvoinnin vuoksi on pakko. Nyttemmin olen itseasiassa vähän lisännyt liikuntaa, koska rakastuin uuden leipomon leivonnaisiin. Pari kertaa viikossa lenkkeilen leipomolle ja takaisin ostamaan pari pullaa tai muuta leivosta :)

Minulle hoikkuus ei sovi. Ulkonäkö ei yksin motivoi minua elämään sellaista elämää, mitä se edellyttää. Terveys ajaa minua eteenpäin paljon paremmin, mutta terveys ei edellytä hoikkuutta.

Kiitos, kun jaoit tämän. Ehkä tosiaan pääsen helpommalla painoni pitämisessä kurissa kuin toiset. Tiukkaa voisi tehdä myös minulle, jos se olisi niin vaikeaa kuin sinulla on. Kuulostaa, että olet tehnyt ihan oikean ratkaisun (henkisen) hyvinvointisi eteen.  

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Syön muuten tosi hyvin, mutta kaiken pilaa paha suklaa-addiktio. Se on mulle kuin heroiini. En pääse siitä millään keinolla irti. Ja kokeiltu on eri keinoja vuosikausien ajan. Vaikka muuten söisi erinomaisesti, niin päivän aikana tasaiseen tahtiin vedetty suklaalevy pitää huolen että kalorit menee yli kulutuksen aina.

Mitä tapahtuu, jos et vain osta sitä suklaata kotiin? Mulla on ihan sama juttu karkin kanssa, sitä menisi niin paljon kun sitä on. Tästä syystä en sitä osta kotiin ollenkaan, paitsi kerran viikossa, jolloin herkuttelen.

Ap

En ole edellinen kirjoittaja, mutta minulla on hirveä makeanhimo. Yleensä annetaan ohjeeksi, että se katoaa 15 minuutissa. Ei katoa minulta. Jos töissä alkaa tehdä mieli makeaa aamupäivällä, se himo on olemassa edelleen kun lähden töistä ja kotimatkalla onkin mentävä kioskin kautta. Joskus pitää lähteä kesken työpäivän hakemaan jotain, jotta työt voisivat jatkua. Kotona en pidä makeaa. Jos himo yllättää kotona, on pakko lähteä hakemaan kaupasta jotain tai sitten leipoa jotain. Viime kädessä syön leipää, jollei mitään makeaa ole saatavilla. Olen kokeillut kromia, sekä suomalaista että vahvempaa ulkolaista - yhtä tyhjän kanssa.

Himo on välillä niin vahva, että se pilaa työnteon- en voi keskittyä mihinkään, kun päässä hakkaa vain "makeaa, makeaa".

Miksi pitäisi olla hoikka?

Vierailija kirjoitti:

Tutkijat löysivät tärkeän lihavuusgeenin

http://www.iltalehti.fi/laihdutus/2014031318120109_lh.shtml

http://www.diabetesfoorumi.fi/ajankohtaista/lihavuusgeeni-piinaa-osaa-v…

Niin, mitäpä, jos lakkaisitte ihmettelemästä muiden ihmisten yli- ja alipainoa.....

Niinpä niin... Voi kun ihmiset ymmärtäisivät genetiikasta vähän enemmän, eivätkä vouhkaisi lihavuusgeeneistä.

Mina rupesin lihomaan aloitettuani parisuhteen ja muutettuani yhteen. Miehen kanssa tulee syotya lammin ruoka joka paiva, leivottua useammin ja ostettua herkkuja useammin. Yksinasuvana pidin jopa paivia jolloin en syonyt mitaan, tai korvasin paivallisen herkuilla jos niita teki mieli. Paino pysyi siina 50 kilon tuntumassa.

Nyt painan 60 kiloa. Olen lihonut myos stressisyomisesta - kun tyo ja opiskelut tuntuvat raskailta ja vievat kaiken hereillaoloajan, niin mukava hyvanmakuinen herkku tuo ilopilkun paivaan kun oikeaan rentoutumiseen ei ole aikaa. Olen huomannut etta syon paljon terveellisemmin kun tyoskentelen vahemman.

Olen kuitenkin alkanut kiinnittaa huomiota tahan. Kokkaan hitusen kevyempaa ruokaa, mietin miksi haluan herkkuja kun tekee mieli poiketa kaupan kautta ja herkkuja nahdessa sanon itselleni aaneen etta siita tulee viela laskimmaksi. Uutena ongelmana on pikkulapsen tasolle viime aikoina taantunut mies, joka ei yhtakkia enaa osaa tai halua tehda ruokaa, vaan hakisi mieluummin ranskalaisia, pitsaa, valmisruokaa... ei ollut tammoista kolme vuotta sitten. Kantaa kaupasta myos kekseja ja muroja kotiin, huoh. On raskasta yrittaa pitaa huolta ruoan terveellisyydesta kun tuntuu etta mies ei edes valita. On hanellekin kasvanut vararengas, muttei tee asialle mitaan.

Painonhallinta on vaikeaa, kun koko yhteiskunta tuntuu pyorivan ruoan ymparilla. On kuin olisi kaksi totuutta, virallinen hyva ruokavalio ja mainosjattien rasvaa, sokeria ja suolaa pursuavat helpot ja hyvanmakuiset etu- vali- keski- ja jalkipalat, jotka luovat joka valiin syyn tai tarpeen syomiselle. Tuottavathan yhtiot sita enemman mita enemman ne myyvat, mutta ruokaa tarvitsee jokainen vain rajallisen maaran.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samalla voisi kysyä 

miksi joillekin yliopistoon pääseminen on niin vaikeaa?

miksi joillekin tv:n katsomisen vähentäminen on niin vaikeaa?

miksi joillekin säästäminen on niin vaikeaa?

Me ihmiset ollaan erilaisia ja se miten hallitsemme elämäämme on aika yksilöllistä. Joku voi myös onnistuneesti päästä yliopistoon ja opiskella kurinalaisesti mutta samalla painaa 100 kg. Se itsehillintä vaihtelee elämän eri osa-alueilla. Joku taas voi painaa 50 kg ja tuhlata joka kuukausi koko tilinsä. 

Koska ylipaino on terveysriski ja se tulee kustantamaan meille kaikille terveydellisten ongelmien muodossa. Se, et joku katsoo tv:tä tai ei päässyt yliopistoon, ei luultavasti tule.

Samoin säälittää lapset, jotka ei saa mitään mahdollisuutta terveelliseen elämään. Suklaata voidaan verrata huumausaineisiin riippuvuudeltaan silloin ku se hyödyttää ylipainoista, halutaan myötätuntoa ja ymmärrystä. Silti päihteiden väärinkäyttäjiltä tulee ottaa lapset pois. Onko se suklaa siis huumetta vai ei?

Ok. mutta painonhallinta ja liikunta on vain yksi tekijä terveyteen ja hyvinvointiin ja lääketiett.tutkimukset osoittavat esim. onnellinen ja tasapainoisen elämällä on jopa terveyden kannalta tärkeämpi, kuin liikunta ja painonhallinta. Kielteinen elämänasenne ja mielenterveysongelmat lisäävät riskiä sairastua moniin sairauksiin esim. sydänsairauksiin, joista kukaan ei halua tehdä aloituksia mammapalstalle, vaan useimmat korostavat omaa ylivertaisuutta ja hyvyyttä kertomalla vain painonsa ja pituutensa.

Ja usein se tehdään syyllistämällä muita, jotta saadaan sädekehä oman päänsä päälle, ilman, että annettaisiin vinkkejä painonhallintaan, joka sekin on tärkeä.

Vierailija kirjoitti:

Lihavuusgeeni... voi vittu :D eikö vaan vois myöntää, että joilleki maistuu kakku paremmin ku muille ja liikunta vähemmän?

Eikö tieteellinen fakta kelpaa?

Minulla on jo lapsesta asti ollut kauhea himo ruokaan. Ajattelen ruokaa jatkuvasti. Lasken aikaa, milloin pääsen seuraavan kerran syömään. Olen ollut ylipainoinen ja välillä normaalipainon alarajoilla. Paino jojoilee jatkuvasti. Välillä saan itseäni niskasta kiinni ja syötyä vähemmän, jotta laihdun. Sitten taas jossain vaiheessa sorrun ja aloitan sen jatkuvan mässäilemisen. Minulle se on siis hankalaa. Ruoka on kuin huumetta!

Vierailija kirjoitti:

Paino on pysynyt samana 17-vuotiaasta lähtien, nyt olen 42v.

Niin on pysynyt minullakin, olin silloin satakiloinen ja niin olen nytkin 52-vuotiaana. Tai on se tuossa välillä vaihdellut, ollut joskus vähemmänkin. 

Ja miten se on mahdollista, no siten että ruoka on hyvää ja liikunta ikävää. Tarkoitan ruoalla ruokaa, en mitään ns. herkkuja. Ihan tavallisella kotiruoalla minut lihotettiin ylipainoiseksi jo ennen kouluikää.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on jo lapsesta asti ollut kauhea himo ruokaan. Ajattelen ruokaa jatkuvasti. Lasken aikaa, milloin pääsen seuraavan kerran syömään. Olen ollut ylipainoinen ja välillä normaalipainon alarajoilla. Paino jojoilee jatkuvasti. Välillä saan itseäni niskasta kiinni ja syötyä vähemmän, jotta laihdun. Sitten taas jossain vaiheessa sorrun ja aloitan sen jatkuvan mässäilemisen. Minulle se on siis hankalaa. Ruoka on kuin huumetta!

Ja lisään vielä, että huumeidenkäyttäjänä on siinä mielessä helpompaa, että sen huumemaailman voi jättää taakseen (vaikka se himo varmaan pysyy läpielämän). Ruokaa joutuu joka tapauksessa syömään joka päivä. Lisäksi koko ihmiselämä pyörii ruoan ympärillä. Ystäviä tavatessa käydään kahviloissa, joissa pitäisi ottaa jotain pullaa tai muuta vastaavaa. Jouluna täytyy syödä. Ei vaan voi välttyä syömiseltä mitenkään. Ja aina tilaisuuksissa on tarjolla herkkuja ja saa selitellä, jos niitä ei ota. Vaikeaa on!

Vierailija kirjoitti:

Ei se kaikille ole yhtä helppoa. Esim. aineenvaihdunta on ihmisillä erilainen. Itse olen normaalipainoinen, mutta kyllä pitää vähän katsoa mitä syö. Olen 49v. Tyttäreni on ihan riuku 170cm/45kg. Jos minä söisin yhtä paljon suklaata kuin hän, painaisin varmaan 100kg.

Aineenvaihdunta selitys on yksi lihavien suosikki:) Tiedän ihmisen joka oli lihava ja selitti samaa aineenvaihdunta settiä. Ok hän masentui ja siinä samassa söi vähemmän ja laihtui. Niin vaikka olisi kuinka aineenvaihduntaonglma niin kun syö vähemmän niin laihtuu...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olisin ap:n painoisena jo normaalipainon ylärajoilla, koska olen lyhyt. Tämän vuoksi en pysy hoikkana ap:n ruokamäärillä, vaan joudun vetämään huomattavasti tiukempaa linjaa. Kokeile ap itse pitää paino alle 50 kilon ja kerro, oliko helppoa. Pituutesi vuoksi ( samassa painossa samalla liikunnalla pidemmällä yleensä huomattavasti suurempi osuus painosta lihasta), sen pitäisi onnistua suuremmalla ruokamäärällä kuin kaltaisellani tapilla (156 cm)

Tietysti pienempi ihminen tarvitsee vähemmän energiaa, sehän on ihan luonnollista. Syöväthän pikkulapsetkin vähemmän kuin isot! Ja varmasti parimetrinen hoikka mies voi syödä enemmän, kuin minä. 

ap

Luuletko, että lyhyt ihminen pelkän pituutensa vuoksi haluaa kakusta pienemmän siivun? Lyhyt ihminen saa herkuttelusta aivan samalla tavoin nautintoa kuin pitkät.Pitkällä hoikalla paksukin siivu mahtuu päivän normaalikulutukseen, lyhyellä ei. Vai kiellätkö, ettei pitkän painonhallinta ole rennonpaa, kun voi useammin herkutella, jos tekee mieli? No, tuleepa ainakin lyhyenä hoikkana syötyä terveellisesti...