Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mä vihaan vartaloani niiiiin paljon, että haluan tappaa itseni. :(
15.01.2016 |
Olen lihonut parin vuoden sisällä yli 10 kiloa. Normaalipainoisesta ylipainoiseksi. Viikottain teen päätöksen laihtua. Karsin turhat ruokavaliosta ja liikun enemmän. Tätä kestää yleensä päivän tai kaksi, jos sitäkään. Enimmillään viikon. Sitten luisun taas takaisin. En ylensyö, harvoin syön mitään epäterveellistä, mutta en syö alle kulutuksen, jolloin laihtuisin. Kaikki vanhat vaatteet on pieniä. Housut ja takit varsinkin.
Olen ostanut uusia, isompia. Aluksi taistelin vastaan, enkä ostanut uusia, mutta kyllästyin epämukavaan oloon kireissä vaatteissa. Pahinta on kuitenkin se, että olen nähnyt itsestäni otettuja kuvia ja näytän ihan kauhealta. Turvonneelta virtahevolta. Kuvanottohetkellä minulla oli kaunis ja seksikäs olo. Näytin naurettavalta. Naamani on paisunut, kuin pullataikina. En uskalla punnita itseäni enää. Lisäkiloja on tullut vähintään se 10. Todennäköisesti 15.
En tiedä miten saan mieleni ruotuun niin, että pystyisin pitämään laihdutusmotivaation yllä. Vanhoihin mittoihin pääseminen ei välttämättä veisi kuin pari kuukautta, jos en lipsuisi ollenkaan.
Tuntuu, että mulla on päässä vikaa. Miten joku näin yksinkertainen asia voi olla niin ylitsepääsemättömän vaikea? Syödä vähemmän, liikua enemmän. Niin yksinkertaista. Miksi en voi olla syömättä sitä yhtä ylimääräistä annosta, vaikka tiedän, että laihtuminen lykkääntyy sen takia?
Tunnen oloni niin paskaksi ja idiootiksi, että järki lähtee.
Kommentit (30)
Laitapa jääkaapin oveen se "virtahepovalokuva". Auttaisiko? Paljon tsemppiä! Voit kuitenkin itse nyt vaikuttaa vartaloosi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloita Nutrilett- kuuri. Sillä saa parissa kuussa nuo pois. Se on helppoa, kun pääsee ketoosiin, mutta hiilareita ei saa syödä ollenkaan pussien lisäksi. Alku voi olla vaikeaa ennen ketoosia, mutta kun sen yli pääsee niin menee kuin vettä vaan niin kauan kuin haluat. t. -20 kg/ 12 vkoa
Vierailija kirjoitti:
Laitapa jääkaapin oveen se "virtahepovalokuva". Auttaisiko? Paljon tsemppiä! Voit kuitenkin itse nyt vaikuttaa vartaloosi.
Mahtava idis, mutta asun kämppisten kanssa. En ihan kehtaa sitä tehdä... Ja tiedän, että mun PITÄISI itse pystyä vaikuttaa vartalooni, mutta kun HELVETTI EN VAAN PYSTY! Tiedän, idioottimaista ja tyhmää. Tunnen olevani täysi nolla.
ap
Vierailija kirjoitti:
Aloita Nutrilett- kuuri. Sillä saa parissa kuussa nuo pois. Se on helppoa, kun pääsee ketoosiin, mutta hiilareita ei saa syödä ollenkaan pussien lisäksi. Alku voi olla vaikeaa ennen ketoosia, mutta kun sen yli pääsee niin menee kuin vettä vaan niin kauan kuin haluat. t. -20 kg/ 12 vkoa
Aah, kuulostaa niin yksinkertaiselta. Tähän suurin osa ihmisistä varmasti kykenisi, mutta kappas vain, minä en! Olen nimittäin kokeillut Nutrilettiä! Siinä vaiheessa liikakiloja oli kertynyt vain noin viisi. Kestin kuuria tasan kaksi päivää. Sen jälkeen jäin niin koukkuun niihin Nutriletin suklaapatukoihin, että vedin vain niitä varmaan viikon putkeen niin paljon, että lihoin varmaankin 2 kiloa lisää.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aloita Nutrilett- kuuri. Sillä saa parissa kuussa nuo pois. Se on helppoa, kun pääsee ketoosiin, mutta hiilareita ei saa syödä ollenkaan pussien lisäksi. Alku voi olla vaikeaa ennen ketoosia, mutta kun sen yli pääsee niin menee kuin vettä vaan niin kauan kuin haluat. t. -20 kg/ 12 vkoa
Olen ollut lyhyitä aikoja Nuttilet-kuurilla. Jotenkin pelottaa ajatus ketoosista, kun töissäkin pitäisi jaksaa käydä, ja entäs se pahanhajuinen hengitys? (5kg:n kanssa painiva)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laitapa jääkaapin oveen se "virtahepovalokuva". Auttaisiko? Paljon tsemppiä! Voit kuitenkin itse nyt vaikuttaa vartaloosi.
Mahtava idis, mutta asun kämppisten kanssa. En ihan kehtaa sitä tehdä... Ja tiedän, että mun PITÄISI itse pystyä vaikuttaa vartalooni, mutta kun HELVETTI EN VAAN PYSTY! Tiedän, idioottimaista ja tyhmää. Tunnen olevani täysi nolla.
ap
Sun pitää muuttaa asennetta. Ei tolla asenteella pystykään!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloita Nutrilett- kuuri. Sillä saa parissa kuussa nuo pois. Se on helppoa, kun pääsee ketoosiin, mutta hiilareita ei saa syödä ollenkaan pussien lisäksi. Alku voi olla vaikeaa ennen ketoosia, mutta kun sen yli pääsee niin menee kuin vettä vaan niin kauan kuin haluat. t. -20 kg/ 12 vkoa
Olen ollut lyhyitä aikoja Nuttilet-kuurilla. Jotenkin pelottaa ajatus ketoosista, kun töissäkin pitäisi jaksaa käydä, ja entäs se pahanhajuinen hengitys? (5kg:n kanssa painiva)
Siis Nutrilett!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloita Nutrilett- kuuri. Sillä saa parissa kuussa nuo pois. Se on helppoa, kun pääsee ketoosiin, mutta hiilareita ei saa syödä ollenkaan pussien lisäksi. Alku voi olla vaikeaa ennen ketoosia, mutta kun sen yli pääsee niin menee kuin vettä vaan niin kauan kuin haluat. t. -20 kg/ 12 vkoa
Olen ollut lyhyitä aikoja Nuttilet-kuurilla. Jotenkin pelottaa ajatus ketoosista, kun töissäkin pitäisi jaksaa käydä, ja entäs se pahanhajuinen hengitys? (5kg:n kanssa painiva)
Töissä jaksaa käydä paremmin, hengitys raikastuu sokerittomilla raikastuspastilleilla, raikastussuihkeella tai sokeriton salmiakki, jossa suolaa jota nutratessa tarvii, ettei huipi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ole kyse kuin viidestä ylimääräisestä kilosta, enkä millään meinaa saada edes niitä pois. Rajoitan syömisiä, käyn salilla käyn lenkillä. Mutta en tarpeeksi päättäväisesti ja säännöllisesti, siinä se pulma on. Voi kun olisi joku yhteinen, ilmainen motivaatioporukka meille "huonoille" laihduttajille.
Varo vaan. Olin itse tuossa tilanteessa vuosi sitten. No arvaappa sainko itseni ruotuun= Sen jälkeen lihonut vielä toiset viisi kiloa ja enemmän. Nyt ahdistaa se, että lihon vain enemmän ja enemmän. Pää hajoo! :(
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laitapa jääkaapin oveen se "virtahepovalokuva". Auttaisiko? Paljon tsemppiä! Voit kuitenkin itse nyt vaikuttaa vartaloosi.
Mahtava idis, mutta asun kämppisten kanssa. En ihan kehtaa sitä tehdä... Ja tiedän, että mun PITÄISI itse pystyä vaikuttaa vartalooni, mutta kun HELVETTI EN VAAN PYSTY! Tiedän, idioottimaista ja tyhmää. Tunnen olevani täysi nolla.
ap
Sun pitää muuttaa asennetta. Ei tolla asenteella pystykään!
Siis usko pois, jokaisen dieetin alussa mun asenne on ollut mitä positiivisin ja päättäväisin! Mutta siinä vaiheessa, kun kohtaa vihdoin todellisuuden ja tajuaa, ettei mikään näistä yrityksistä positiivisesta asenteesta huolimatta ole pitänyt... Mitä mä voin tehdä? Siis oikeesti mitä helvettiä? Pitäis varmaan amputoida pää ja olla tiputuksessa se kolme kuukautta, rajoitetulla kalorimäärällä. Niin, ettei mulla olis mitään valtaa vaikuttaa mun syömisiin millään tavalla. Se olis varmaan ainoa keino. Realistisesti!
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itseäni auttoi vastaavassa tilanteessa se, että päätin alkaa elämään kuten laihat. Huomaamattani aloinkin esimerkiksi korvaamaan lounaan tai päivällisen esimerkiksi hedelmällä. Enkä syönyt joka päivä samalla lailla. Jos tuli päivä, että nälkä ei haitannut, en sitten syönyt. Kiireiset tai muuten mukavat päivät kannattaa hyödyntää, jättää silloin syömättä, kun nälkä ei häiritse liikaa. Ja sitten toisena päivänä, vaikka kun väsyttää ja keljuttaa, voi sitten syödä vähän enemmän.
Yritin takoa päähäni vanhaa totuutta: emme elä syödäksemme, vaan syömme elääksemme. Ja ettei joka päivä ole joulu. Varsinin tuota viiimeistä höpöttelin ihan ääneen, kuin mantraa, yritin sisäistää sen. Ei joka päivä syödä herkkuja massu täynnä ja ähkyssä. Ja että nälkä ei ole vaarallista.
Niin ja vielä, olen sitä mieltä, että jokainen laihdutusyritys opettaa. Älä siis pidä "retkahtamista" epäonnistumisena, vaan yritä ajatella niin, että tiedänpä taas enemmän laihduttamisesta. Kun olet yrittänyt vaikka kymmeniä kertoja, tiedät paremmin, millaista on laihduttamisen aloittaminen, ja miten pitäisi syödä.
Oikeasti, älä vaivu epätoivoon. Tunnistan itseni tekstistäsi, itseinho on kamala tunne. Mutta ajattele, että rakastat itseäsi niin paljon, että tämä rakastamisi ihminen voi olla hoikka!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laitapa jääkaapin oveen se "virtahepovalokuva". Auttaisiko? Paljon tsemppiä! Voit kuitenkin itse nyt vaikuttaa vartaloosi.
Mahtava idis, mutta asun kämppisten kanssa. En ihan kehtaa sitä tehdä... Ja tiedän, että mun PITÄISI itse pystyä vaikuttaa vartalooni, mutta kun HELVETTI EN VAAN PYSTY! Tiedän, idioottimaista ja tyhmää. Tunnen olevani täysi nolla.
ap
10-15 kg ei ole vielä paljoa. Kesä on tulossa. Olisi varmaan kiva pukeutua kevyesti ja olla tyytyväinen kroppaansa. Esim. heinäkuuhun on viisi täyttä kuukautta. Ota tavoitteeksi 2kg/kk ja olet kesällä jo lähellä tavoitettasi. Eli nyt vaa'alle ja helmikuun loppuun tavoite -2kg. Se onnistuu kun karsit vaikka turhat sokerit (mehut, makeutetut jogurtit). Käy päivittäin vaikka kävelyllä. Pidä viikossa yksi herkkupäivä ja muuten koita korvata napostelu esim. pähkinöillä ja kuivilla hedelmillä. Kiinnitä myös ruoka-annoksiisi huomiota kasvattamalla salaatin/vihannesten osuutta annoksessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo on erityisen huolestuttavaa kun olet kohonnut av mamman käsityksestä normaalipainosta. Jos et halua liikkua tai syödä terveellisemmin niin käytä hereilläoloaikaasi vaikka netflixin katseluun sen sijaan että ahdas jatkuvalla syötöllä kaloreita alas kurkusta. Myös pitkät unet auttaa että on vähemmän aikaa imuroida jääkaappia tyhjäksi.
Vierailija kirjoitti:
Itseäni auttoi vastaavassa tilanteessa se, että päätin alkaa elämään kuten laihat. Huomaamattani aloinkin esimerkiksi korvaamaan lounaan tai päivällisen esimerkiksi hedelmällä. Enkä syönyt joka päivä samalla lailla. Jos tuli päivä, että nälkä ei haitannut, en sitten syönyt. Kiireiset tai muuten mukavat päivät kannattaa hyödyntää, jättää silloin syömättä, kun nälkä ei häiritse liikaa. Ja sitten toisena päivänä, vaikka kun väsyttää ja keljuttaa, voi sitten syödä vähän enemmän.
Yritin takoa päähäni vanhaa totuutta: emme elä syödäksemme, vaan syömme elääksemme. Ja ettei joka päivä ole joulu. Varsinin tuota viiimeistä höpöttelin ihan ääneen, kuin mantraa, yritin sisäistää sen. Ei joka päivä syödä herkkuja massu täynnä ja ähkyssä. Ja että nälkä ei ole vaarallista.
Niin ja vielä, olen sitä mieltä, että jokainen laihdutusyritys opettaa. Älä siis pidä "retkahtamista" epäonnistumisena, vaan yritä ajatella niin, että tiedänpä taas enemmän laihduttamisesta. Kun olet yrittänyt vaikka kymmeniä kertoja, tiedät paremmin, millaista on laihduttamisen aloittaminen, ja miten pitäisi syödä.
Oikeasti, älä vaivu epätoivoon. Tunnistan itseni tekstistäsi, itseinho on kamala tunne. Mutta ajattele, että rakastat itseäsi niin paljon, että tämä rakastamisi ihminen voi olla hoikka!
Kiitos viestistäsi. Hyviä neuvoja sulla ja motivoivaa puhetta. Mulla on ongelmana vaan se, että syön normaalisti, en herkuttele tai vedä mitään armottomia kasoja safkaa, mutta sen verran aina, ettei mee miinuskaloreille. Vaikka korvaisin lounaan hedelmällä, niin myöhemmin illalla syön ison aterian tai monta pientä välipalaa niin, että miinusta ei synny ja paino pysyy samana.
Koulussa syön salaattia vähintään puolet annoksesta, enkä ota pastaa/perunaa/riisiä. En silloinkaan lappaa mitään kasaa, vaan ihan normiannoksen. En vedä suklaapatukoita tai sipsejä. En syö pullaa tai juo sokerisia mehuja tai limuja. Juustokin on jäänyt lähes kokonaan pois viimeaikoina. Kermaakaan en käytä. Syön kasvispainotteista, kuitupitoista, terveellistä ruokaa. Mutta aina sen verran liikaa, etten sillä laihdu.
Sitten voi miettiä, että miten ne lisäkilot ovat tulleet? No sillä, että parin viime vuoden aikana mun elämäntyyli on vain hidastunut. En ole samalla tavalla koko ajan menossa. Ympäristö vaihtui. Ei ole paljon tekemistä. Pari todella vakavaa masennuskautta, jolloin on tullut ahmittua suoraan sanottuna paskaa. Satunnainen alkoholinkulutus on myös vaikuttanut asiaan. Nyt tein päätöksen lopettaa alkoholi kokonaan, koska se on kuitenkin varmasti helpoin asia, mistä karsia. Kännissä tulee myös aina syötyä mitä sattuu.
ap
Sun ahdistuksesi kuulostaa hyvin samalta kuin mitä itse koin teini-iästä lähes kolmikymppiseksi. Ja kyllä, minulla on diagnosoimaton syömishäiriö.
Alle parikymppisenä vihasin omaa kroppaani niin valtavasti, että raavin ja puristelin vatsamakkaroita, itkin ja vihasin itseäni. Purin oloani lukemattomiin päiväkirjoihin. Enkä laihtunut dieeteistä, paastoista tai salaatin lisäämisestä grammaakaan. Oksensin. Olin normaalipainoinen, hoikka.
Nyt yli kolmikymppisenä en ole ahdistunut juuri lainkaan. Elämäntilanne on muuttunut lasten myötä kiireiseksi ja olen vuosien varrella huomaamatta laihtunut alipainoiseksi. Ehkä se on syy, etten ole enää ahdistunut. Mulla on hyvä näin, vaikka koko ajan haluaisinkin saada "vain pari kiloa pois".
Neuvon sinua hakeutumaan psykologin juttusille. Itse en ole ikinä uskaltanut tai kehdannut mennä, mutta olisi pitänyt silloin aikanaan. Niin monta vuotta uhrasin ahdistukselle. Eikä se ahdistus ole kiloista kiinni. Se voi olla yhtä raastavaa, olipa sitten makkaroita 5:n tai 20:n kilon edestä. Se on mielen sairaus. :(
En tiedä onko mitään järkeä antaa laihdutusvinkkejä. Toivon vain, että pääsisit sinuiksi itsesi kanssa. Kun ahdistus katoaa ja löydät tilalle onnellisuutta (rakastut, löydät koukuttavan harrastuksen..), voit huomata ylimääräisten kilojenkin katoavan. Älä tee siitä projektia, vaan anna kilojen sulaa omaa tahtia. Jos dieettaat, alat himoita ruokaa. Syö terveellisesti ja pienennä annoskokoa. Huomaat, ettei ruokaa tarvitse niin paljon. ja salli herkkujakin kohtuudella, päivittäin!
Mitä väliä jollain 10kg:llä monellekaan on? Ehkä jonkun valtaihmkse luonne sitä vaatii. Mutta monet on ihan yhtä viehättäviä sen kanssa.
Kun muistaa tehdä tunnin lenkin päivittäin voi syödä kyllä normisapuskat huoletta, ellei aineenvaihdunta ole pahoin häiriintynyt.
Moikka! Tuttuja fiiliksiä. Mutta oot nyt ihan turhan ankara itsellesi. Ei itsestä saa puhua noin vaikka ymmärrän että turhauttaa. Itsellä samoja ongelmia ja tajusin että ongelma on psyykkinen, ei liity mitenkään siihen että mulla ei esim olisi lainkaan itsekuria. Ongelma on jossain muualla. Kannattaisko sun käydä psykologin kanssa juttelemassa?
Vierailija kirjoitti:
Sun ahdistuksesi kuulostaa hyvin samalta kuin mitä itse koin teini-iästä lähes kolmikymppiseksi. Ja kyllä, minulla on diagnosoimaton syömishäiriö.
Alle parikymppisenä vihasin omaa kroppaani niin valtavasti, että raavin ja puristelin vatsamakkaroita, itkin ja vihasin itseäni. Purin oloani lukemattomiin päiväkirjoihin. Enkä laihtunut dieeteistä, paastoista tai salaatin lisäämisestä grammaakaan. Oksensin. Olin normaalipainoinen, hoikka.
Nyt yli kolmikymppisenä en ole ahdistunut juuri lainkaan. Elämäntilanne on muuttunut lasten myötä kiireiseksi ja olen vuosien varrella huomaamatta laihtunut alipainoiseksi. Ehkä se on syy, etten ole enää ahdistunut. Mulla on hyvä näin, vaikka koko ajan haluaisinkin saada "vain pari kiloa pois".
Neuvon sinua hakeutumaan psykologin juttusille. Itse en ole ikinä uskaltanut tai kehdannut mennä, mutta olisi pitänyt silloin aikanaan. Niin monta vuotta uhrasin ahdistukselle. Eikä se ahdistus ole kiloista kiinni. Se voi olla yhtä raastavaa, olipa sitten makkaroita 5:n tai 20:n kilon edestä. Se on mielen sairaus. :(
En tiedä onko mitään järkeä antaa laihdutusvinkkejä. Toivon vain, että pääsisit sinuiksi itsesi kanssa. Kun ahdistus katoaa ja löydät tilalle onnellisuutta (rakastut, löydät koukuttavan harrastuksen..), voit huomata ylimääräisten kilojenkin katoavan. Älä tee siitä projektia, vaan anna kilojen sulaa omaa tahtia. Jos dieettaat, alat himoita ruokaa. Syö terveellisesti ja pienennä annoskokoa. Huomaat, ettei ruokaa tarvitse niin paljon. ja salli herkkujakin kohtuudella, päivittäin!
Varmaan totta joka sana. Mua on ahdistanut mun paino alakouluikäisestä asti. Olen aina halunnut laihtua. Kaikkein masentavinta on se, että olin normaalipainossa juuri sopiva. Koin silloin jo olleeni kauhea läski. Luulin ihannepainossani näyttäväni siltä, miltä nyt OIKEASTI näytän. Vihaan entistä itseäni sen takia, että olen ollut itselleni niin julma ja armoton. Mutta samalla jatkan samaa taisteilua itseäni vastaan. Jonain päivänä varmasti katson nykyistä minääni ja vihaan itseäni siitä, etten rakastanut juuri tätä mitä nyt olen.
Käyn terapiassa viikottain, mutta en kehtaa nostaa syömisasiaa esille, koska terapeuttini on itse ylipainoinen, enkä tästä syystä usko, että hän voi auttaa minua. Olen tietysti varmasti väärässä, mutta asia tuntuu jotenkin hullunkuriselta.
ap
Alue: Aihe vapaa
Minulla ei ole kyse kuin viidestä ylimääräisestä kilosta, enkä millään meinaa saada edes niitä pois. Rajoitan syömisiä, käyn salilla käyn lenkillä. Mutta en tarpeeksi päättäväisesti ja säännöllisesti, siinä se pulma on. Voi kun olisi joku yhteinen, ilmainen motivaatioporukka meille "huonoille" laihduttajille.