Onko vanhojen suomileffojen kieli todellista?

No ei tietenkään. Kaikki bamlas stadin slangii.

Samaa olen itsekin miettinyt! Ja tosiaan sitä äänenväriä, olivatko ihmiset niin kimittäviä, vai onko se "heleys" jokin ihanne, jota tavoiteltiin näytellessä.

Katselen mielelläni noita vanhoja leffoja, joita TV1 lähettää päivisin.

Vanhoissa Suomi-leffoissa näytellään kuin teatterissa. Teatterissa näytellessä täytyy yhä edelleen puhua todella selkeästi että katsojat saa selvää. Myös eleet ja ilmeet täytyy ylinäytellä että ne näkyy takariviinkin. Tuohon aikaan ei ole vielä kehittynyt erikseen näyttelytyyli elokuvia varten.

Vierailija kirjoitti:

No ei tietenkään. Kaikki bamlas stadin slangii.

Joo, tää on se toinen vaihtoehto silloin kun hahmo on juoppo satamajätkä Kalliosta tai Rööperistä. Mutta keskiluokka, porvaristo ja kamarien palvelusväkikin puhuu aina kirjakieltä.

Fiiniä oli kyllä :D Mutta filmeissähän kuvattiinkin "insinööri Linnavuorta, agrologi Metsälää tai kreivitär von Lejonkruunaa", kun taas rahvas, kuten esim. juurakon Hulda ei vielä osannut tuota sivistysfalsettia, ennen kuin hänkin luki itsensä maisteriksi. Palkintona sitten Tauno Palo :)

Myös tuon aikainen äänenkäsittely tekee ihmisten äänistä hieman "korostuneita". 60-luvun lopulla otetuissa kotivideoissammekin läheisten äänet kuulostavat samalta piipitykseltä tai mörinältä kuin leffoissa, vaikka nauhalle onkin puhuttu normaalisti.

Ei tietenkään. Itse asiassa noina aikoina ns. vanhat aluemurteet olivat voimissaan.

> 60-luvun lopulla otetuissa kotivideoissammekin

Ettei vaan kyseessä olis kuitenkin ollut kaitafilmi...

Vierailija kirjoitti:

Vanhoissa Suomi-leffoissa näytellään kuin teatterissa. Teatterissa näytellessä täytyy yhä edelleen puhua todella selkeästi että katsojat saa selvää.

Pitäis vissiin nykyäänkin, kun ei noista kotimaisista tuotoksista tahdo saada puheesta mitään selvää huudattamatta toosaa.

Voi olla, että kimittävä puhe katsottiin naiselliseksi, ja siihen pyrittiin.

Ja pitää ottaa huomioon, että kieli muuttuu koko ajan. Esim nykynuoriso käyttää erilaisia ilmaisuja kuin mitä käytettiin omassa nuoruudessani 80-luvun lopulla.

50-luvulla puhuttu yleiskieli ("kirjakieli") oli voimissaan. Oli itsestäänselvää, että julkisissa puheissa, viranomaisten kanssa asioidessa tai muissa virallisissa yhteyksissä piti puhua yleiskieltä, ei kotioloissa käytettävää murretta. Jos ei ollut "hyvä puhumaan", piti ottaa kaveri mukaan edusmieheksi. Puhuttua yleiskieltä käytettiin myös teatteriesityksissä ja elokuvissa, koska se oli yleisölle puhumisen ja tilanteen kohostamisen kielimuoto.

Puhutun yleiskielen alue on koko ajan kaventunut. Vain vähän kärjistäen enää presidentin ja uutistenlukijoiden on pakko sitä käyttää. Kansanedustajakakin saa sanoa "mä" ja urheiluselostaja "Eiks ollukki?"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhoissa Suomi-leffoissa näytellään kuin teatterissa. Teatterissa näytellessä täytyy yhä edelleen puhua todella selkeästi että katsojat saa selvää.

Pitäis vissiin nykyäänkin, kun ei noista kotimaisista tuotoksista tahdo saada puheesta mitään selvää huudattamatta toosaa.

Joo, puhe on hiljaista kähinää ja sitten tulee "taustamusiikki" ja ikkunat helisee. Tämä on ikiaikainen ongelma suomalaisessa elokuvatuotannossa.

Tekstitys kuulovammaisille päälle, niin kotimaisia elokuvia voi katsoa yölläkin.

Minua taas mietityttää onko suomalaiset aiemmin olleet niin sosiaalisia, iloisia ja puheliaita? Tuntemattomillekin alettu juttelemaan kohteliaasti ja tanssittu ja laulettu ihan selvin päin?

Vierailija kirjoitti:

Minua taas mietityttää onko suomalaiset aiemmin olleet niin sosiaalisia, iloisia ja puheliaita? Tuntemattomillekin alettu juttelemaan kohteliaasti ja tanssittu ja laulettu ihan selvin päin?

Päinvastoin. 60-luvulla ihmiset eivät pysähtyneet auttamaan onnettomuuksien uhreja, ja jos ihmiset näkivät sairaankuljetusauton, he juoksivat karkuun. Siis aikuiset ihmiset. Tämän olen kuullut sairaankuljettajaäidiltäni.

Tuntematon sotilas on ainakin jotain muuta kieltä kuin suomea.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua taas mietityttää onko suomalaiset aiemmin olleet niin sosiaalisia, iloisia ja puheliaita? Tuntemattomillekin alettu juttelemaan kohteliaasti ja tanssittu ja laulettu ihan selvin päin?

Päinvastoin. 60-luvulla ihmiset eivät pysähtyneet auttamaan onnettomuuksien uhreja, ja jos ihmiset näkivät sairaankuljetusauton, he juoksivat karkuun. Siis aikuiset ihmiset. Tämän olen kuullut sairaankuljettajaäidiltäni.

Ihmettelinkin mitä ihmettä suomalaisille on tapahtunut, mutta kertomasi perusteella ei mitään. 😀

13

Jos suomalaisessa elokuvassa oli joku vähälahjainen, semmoinen hidasälyinen pölvästi niin takuuvarmasti hänelle oli laitettu kummallinen nimi Tyyliin Malakias Penttinen ja hänet oli laitettu puhumaan savoa samalla kun raapi niskaansa. Se oli huumoria.

Vierailija kirjoitti:

> 60-luvun lopulla otetuissa kotivideoissammekin

Ettei vaan kyseessä olis kuitenkin ollut kaitafilmi...

Tuskin sekään, jos kerran ääntä oli mukana. Ääni tuli kaitafilmikameroihin vasta 70-luvulla, mutta silloinkin valtaosa kameroista ja filmeistä oli äänettömiä.

käyttäjä-8072 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

> 60-luvun lopulla otetuissa kotivideoissammekin

Ettei vaan kyseessä olis kuitenkin ollut kaitafilmi...

Tuskin sekään, jos kerran ääntä oli mukana. Ääni tuli kaitafilmikameroihin vasta 70-luvulla, mutta silloinkin valtaosa kameroista ja filmeistä oli äänettömiä.

Avokelanauhurit VTR:t on olleet ainakin äänellä heti kun niitä tuli 60-luvulla. Kummisedätä oli hankkinut 60-70 lukujen taitteessa sellaisen, jota käytti vielä 80-luvun alkupuolella. Muistan, että perus kamera vielä 90-luvullakin oli hyvin samanlainen, mutta nykyään kukaan ei kokisi sitä nauhuri osaa kannettavana nauhurina. Ministereoitakin on paljon helpompi kantaa. Yleensä nauhuri oli pöydällä kuvaajan vieressä.

Ääntä siinä sai paljon helpommin yhdistettyä kuin yhdelläkään tietämälläni video8 tai vhs nauhurilla. Äänen sai nauhoitettua erikseen ja keloilla sai katsottua ihan silmällä paikan, johon jälkiäänitetty ääni lisättiin. Melkein helpompi kuin nykyisillä softillakin, kun sitä kelaa sai pyöritettyä ihan oikeasti ja pienissä kulmissakin käsin.

Vierailija kirjoitti:

Puhuttiinko esim. 50-60-luvulla oikeastikin lähes kirjakielistä tekstiä soljuvalla nuotilla puheeseen eläytyen kuten sen ajan elokuvissa? Ja oliko miehillä samanlainen tangobasso ja naisilla kirkas ja heleä tyttömäinen ääni, vaikka ikää olisi päälle 60?

Jos ei, niin miksi leffoissa kuitenkin käytettiin noin teatraalista ilmaisutapaa?

Yritettiin pakottaa kaikki lapset kirjakieltä puhumaan, mutta se juttu loppui 80 luvulla