Poika tuli eilen armeijasta maitojunalla kotiin - suuri häpeä koko perheelle
Hän on meidän ainut lapsemme ja varsinkin mieheni on kuin maansa myynyt, kun hänen pojastaan kasvoi tuollainen vellihousu.. Rakastan häntä mutta totta se on.. Millainen mies se sellainen on kuka ei armeijaa suorita, isänmään petturi?:(
Emme ole kertoneet vielä sukulaisille, vaikka he ovat kovasti kyselleet, että mites sillä pojalla menee siellä armeijassa. Totuuden kertominen olisi liian suuri häpeä koko perheellemme . Aiomme pitää kulisseja yllä, vaikka millä hinnalla.
Kommentit (456)
No, tiedän yhden, jota ei otettu kuulon aleneman takia, ei haitannu normaalia elämää mitenkään. Allergioiden takia on kans muutama kotiutettu tai ei oo otettu ollenkaan. Tuttavapiirissä on myös se, joka sai epilepsian takia valita käykö vai ei (kävi).. serkku ei pystyny nukkua ollenkaan ja ku oli pari viikkoa valvonu, laitettiin sairaalan kautta kotiin...
Kaikki hyviä tyyppejä...
Poikani kertoi jutun parivuotta sitten, kun alokkaita tuli heille. Siellä oli ollut joku iso korsto, joka oli vetänyt varustesäkkiä pitkin pihaa kassulle päin. Siinä portaanjuuressa oli alkanut tepisemään , mitä lieneekin. Sen oli huomannut semmonen pieni nais alikessu, tuohan tulee hänen ryhmään. Meni kysymään , mitä epäselvää? Poika meinas että on mahdoton saada sitä säkkiä ylös. Alikessu katto pääkallellaan, miten niin ei? Nappas säkin selkään ja käveli toiseen kerrokseen, ja sano pojalle että miltäs näyttää.
Jos olis pojallesi sattunut tuomonen nainen, olisko usko riittänyt?
Vierailija kirjoitti:
Äitimyy kirjoitti:
Voi jessus. Ihan tavallistahan tuollainen nykyään on. Minun poikani ei edes mennyt armeijaan vaan hankki C:n paperit. Ei sitä kukaan ole kysellyt.
Se että tuon on jossain "tiedostavissa hihhulipiireissä" tavallista, ei tee siitä mitenkään oikeasti tavallista. Kyllä ne maitojunakaverit oli vähän reppanoita monessakin mielessä. Sivareita arvostan, mutta nämä c-paperit kikkailemalla hommaavat ovat kyllä pohjasakkaa.
Kuka tätä alapeukuttaa? Kirjoittaja tarkoitti siis laiskoja vempuloita, jotka sepittävätitselleen terveydellisen syyn jättää armeija väliin, vaikka sellaista ei oikeasti olisi. Liioitellaan tai keksitään kipuja tms. Mutta varmasti joillakin on ihan oikeitakin syitä, ja reppanat on asia erikseen.
Vierailija kirjoitti:
En ole käynyt armeijaa, mutta silti nostan enemmän penkistä kun monet näistä intin käyneistä velliperseistä.
Ehkä näin, mutta pelkuri olet silti.
Aikanaan minulle sanottiin että olen maitopoika tai jopa homo kun en armeijaa käynyt, en vain tajunnut silloin sitä viehätystä kun pojat läiskii suihkussa toisiaan pyyhkeillä perseelle ja toiset heiluttelee vehkeitään missä sattuu. Homohan minä
Minusta vähän tuntuu, että nykyään armeijan keskeyttäviä on niissä, jotka eivät myöskään kestäisi mitään sisäoppilaitosta. Jos on elellyt vaikkapa ainoana lapsena aikuiseksi, stressaa se ihan varmasti, jos ei saa käytännössä koskaan olla yksin. Ennen vanhaan ainoita lapsia oli ehkä tilastollisesti vähemmän.
Elelin pari kuukautta sisäoppilaitosmaisissa oloissa vuosia armeijan jälkeen, ja totesin, että tätä hommaa ei kyllä tee kuin olosuhteiden pakosta ja riittävästä korvauksesta.
Vierailija kirjoitti:
En ole käynyt armeijaa, mutta silti nostan enemmän penkistä kun monet näistä intin käyneistä velliperseistä.
Onko vatsalihakset siinä kunnossa, ettei rynnäkkökiväärin luoti mene sisuskaluihin asti?
Vierailija kirjoitti:
Aikanaan minulle sanottiin että olen maitopoika tai jopa homo kun en armeijaa käynyt, en vain tajunnut silloin sitä viehätystä kun pojat läiskii suihkussa toisiaan pyyhkeillä perseelle ja toiset heiluttelee vehkeitään missä sattuu. Homohan minä
Kertoivatko homokaverisi, että intissä toimitaan näin? Ei minun aikanani.
Onko nämä häpeilijät niitä samoja vanhempia, jotka opettavat pojilleen, että miehet eivät itke? Ja poika ei saa edes vilkaista lapsena nukkeja päin, koska ne ovat tyttöjen leluja? En ikinä häpeäisi esim. omaa veljeäni (lapsia ei ole) jos jättäisi armeijan kesken, eiköhän aikuisella miehellä ole oikeus tehdä itse omat päätöksensä. En edea ymmärrä sitä armeijan hehkuttamista, mieheni oli lähinnä omana aikanan istunut varastolla pelaamassa korttia ja isäni oli autokuskina ajanut paikasta A paikkaan B ja syönyt munkkeja niin, että lihoi 10 kg. Molemmat hienoja miehiä, mutta en usko että armeijalla on sen kanssa mitään tekemistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Armeija on hyvä käydä, äidin kultamussukat monetkin saa ryhtiä elämään, aamu herätys 6.00 , reippailua ulkona mars mars jne. Sängyn petausta ja pinkan tekoa ja kun ne on valmiit niin sitten jäpitetään. Kannustakaa poikia armeijaan, siellä pojista tehdään miehiä eikä miehen kuvatuksia.
Ja tästä me maksetaan n. 4 miljardia suoria kustannuksia vuodessa?
Hintaan ei edes lasketa sitä mikä mahdollisesti järkevä niiltä työikäisiltä nuorilta jää tuona aikana tekemättä.
Se on itsenäisyyden hinta. Haluaisitko laskea samat kulut ruplina?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aikanaan minulle sanottiin että olen maitopoika tai jopa homo kun en armeijaa käynyt, en vain tajunnut silloin sitä viehätystä kun pojat läiskii suihkussa toisiaan pyyhkeillä perseelle ja toiset heiluttelee vehkeitään missä sattuu. Homohan minä
Kertoivatko homokaverisi, että intissä toimitaan näin? Ei minun aikanani.
Ihan itse näin miten siellä toimitaan kun kuukauden päivät siellä olin, hyvä jos ei sinun aikaan eikä muidenkaan jotka sen ovat loppuun asti katselleet.
Moniko näistä lusmuista ja heidän vanhemmistaan valittaa netissä, että turvapaikanhakijat ovat raukkoja, kun eivät jää kotimaahansa sotimaan perheidensä puolesta? Samat lusmut eivät halua käydä _edes_ armeijaa! Täysin käsittämätöntä toimintaa. Jokainen lusmu pelaa vihollisen pussiin.
Ihmettelen vaan että mikä armeijassa on niiiiiiin pahaa että se pitää jättää kesken jo heti alkumetreillä? On siellä kylmä, joutuu heräämään aikaisin, on aamulenkkejä, on paljon ihan joutavaa shittiä, on käskytystä ja vaikka mitä. Mutta, ei ole mitään niin pahaa mitä ei normaali terve ihminen kestäisi. Kyllä mä väittäisin että varsinkin kaikille syrjäytymisvaarassa oleville tekisi hyvää. Siellä opitaan niin paljon muutakin kun pelkkää taistelemista. Joukkuehenki ja kaveria ei jätetä-yhteishenki mun mielestä sai ihan uuden merkityksen. Niin lyhyt aika ihmisen elämässä mutta antaa paljon. Jokainen joka armeijan käynyt muistelee inttiaikojaan ihan hyvillä mielin jälkeenpäin.
Hah! Aika hauskaista tuo suhtautuminen. Armeija on leikkikoulu. Sen suorittaminen ei merkitse mitään. Kunnioitan esim.siviilipalveluksen suorittajia kyvystä ajatella asioita ja rohkeudesta toimia toisin nuoresta iästä huolimatta. Itse kävin intin 15 vuotta sitten. Sittemmin kieltäydyin reservistä ja suoritin sivarin täydennyspalveluksen. Yksi parhaista päätöksistä ikinä. Kannattaa varmaan olla välittämättä toisten mielipiteistä niin kovasti ja miehellekin tekisi hyvää perehtyä syihin miksi jotkut ei armeijaa halua käydä.
Sitten kun sivareiden ja c-miesten määrä laskee riittävästi, tulevat uudet Mainilan laukaukset ja itänaapuri tulee rajan yli. Sen jälkeen intin käyminen ei olekaan enää vapaaehtoista ja se kestää vuoden.
Vierailija kirjoitti:
Poikani kertoi jutun parivuotta sitten, kun alokkaita tuli heille. Siellä oli ollut joku iso korsto, joka oli vetänyt varustesäkkiä pitkin pihaa kassulle päin. Siinä portaanjuuressa oli alkanut tepisemään , mitä lieneekin. Sen oli huomannut semmonen pieni nais alikessu, tuohan tulee hänen ryhmään. Meni kysymään , mitä epäselvää? Poika meinas että on mahdoton saada sitä säkkiä ylös. Alikessu katto pääkallellaan, miten niin ei? Nappas säkin selkään ja käveli toiseen kerrokseen, ja sano pojalle että miltäs näyttää.
Jos olis pojallesi sattunut tuomonen nainen, olisko usko riittänyt?
Samanlaisia on joka saapumiserässä. Meilläkin oli eräs hirveä korsto joka koko ajan uhosi miten kova jätkä on. Ennen coopperia uhosi että 3000 menee heittämällä ja sitä kautta ylimääräinen lomapäivä tiedossa. Juoksi 2000 ja luovutti. Eipä mennyt pitkäänkään kun lähti kotiin ja tuskin koskaan kävi inttiä loppuun.
Vierailija kirjoitti:
Millainen mies se sellainen on kuka ei armeijaa suorita, isänmään petturi?:(
Kyllä siitä voi vielä kelpo Isäm maam puollustaja tulla. Eiväthän ole armeijaa suorittaneet Halla-aho ja Immonenkaan. Katupartioon kelpaa ilmankin!
Minun appiukkokaan ei ollut käynyt armeijaa, sain tietää jokin aika sitten. Oli syntynyt vuonna 1900 on jo ollut vainajana 32v. Appi oli miehinen mies ei kait se armeija olisi häntä muuttanut. Mies on kertonut, että jonkin vakaamuksen takia ei mennyt inttiin.
"Yleisin syy keskeyttämiselle on mielenterveys- ja käyttäytymishäiriöt, joiden takia joka kolmas jättää armeijan kesken. Mukana on sopeutumishäiriöitä, ahdistuneisuutta ja masentuneisuutta sekä erilaisten päihteiden käyttöä, Kostian sanoo." (Pääesikunnan koulutusosaston majuril)
Kertaakaan ei koulutukseni aikana käyty penkkipunnerrusta niin ei ihmekkään. Toisaalta suomi on täynnä vellihousuja jos se riippuu siitä penkkaako vähemmän kuin sinä.