Miten masennuksesta parannutaan, jos ei saa terapiaa?

Lääkkeiden tehosta vähintään 80 prosenttia on lumevaikutusta.

Kylläpä tässä ketjussa on hyväksikäyttäjiä paskiaismaisia velttoja "masentuneita", yksi ainakin koko aika karjuu minäminäminää. Ilmeisesti ymmärtävät kuitenkin, ettei heille makseta 10 000 euroa kuukaudessa, vaikka mitä valehtelevat. Sen sijaan on katsottu silmä kovana kustannuksia ja ajateltu hankaluuksia, mitä muille vaan voidaan aiheuttaa. Sitten maataan omassa saastassa, jotta jo(t)ku(t) muut tulisivat ja siivoaisivat ja tekisivät ruokaa ja käyttäisivät kallisarvoista aikaansa heidän viihdyttämisekseen. Ja sitten psykoterapia, huijaamisen jalostunein muoto. Maksaa maltaita. Sekä "masentunut" paskiainen että psykoterapeutti nauravat partaansa. "Masentunut" on tyytyväinen, kun on saanut aiheutettua suuret kustannukset. Psykoterapeutti nauraa kuollakseen matkalla pankkiin, ja sieltä autoliikkeeseen Ferraria ostamaan.

up, taitaa tulla taloudelliset vaikeudet tämän masennuksen seuraksi...

ap

Vierailija kirjoitti:

up, taitaa tulla taloudelliset vaikeudet tämän masennuksen seuraksi...

 

ap

Miksi? Ei Suomessa kadulle joudu pakkaseen, vaikka välillä tai jatkuvasti tiukkaa tekee taloudessa.

Vierailija kirjoitti:

Mä taasen en ymmärrä näitä parannusohjeita: käytä lääkkeitä, mene lenkille, teet vain arkirutiinit ja syöt terveellisesti. Olen ymmärtänyt, että masennuksen aiheuttaisi jokin pitkään kestänyt ongelma, trauma, tunnelukko tms., joka pitäisi selvittää ja sen kanssa opetella elämään, hyväksyen menneet ja ymmärtäen että omilla toiminnoillaan voi vaikuttaa omaan tulevaan elämään. Ei jalat liiku, eikä pää toimi, jos lamaannuttava salakalava ahdistus painaa mieltä.

Aika monella masennuksen takana ei ole mitään tuollaisia psyykkisiä syitä. Ja hyvin monella se menee tosiaan ajan kanssa ihan itsestään ohi, täytyy vaan jotenkin kestää se aika kun sitä masennusta on. Siihen kestämiseen voi käyttää vaikka lääkkeitä, liikuntaa, rutiineissa kiinni pysyttelyä. Mutta tosiaan, se masennus useimmilta menee itsestään ohi  hoidosta huolimatta ajallaan. 

Minä en ymmärrä ihmisiä, jotka haluavat käydä terapiassa :(

Minä tavallaan "joudun" käymään siellä. Kärsin ilmeisesti  synnytyksenjälkeisestä masennuksesta ja väärinkäytin lääkkeitä. Olin töissäkin lääkkeitä käyttäneenä.Minut siis hoitoonohjattiin terapiaan.En ollut millään tavalla riippuvainen lääkkeistä ja lopetin ne yhtäkkiä vaan, tykkäsin vain käyttää niitä. Elämä oli välillä kivaa,kun en ollut selvinpäin.

Nyt miehenikin tykkää, kun käyn terapiassa ja tosiaan työpaikkani takia käyn siellä, mutta en saa siitä mitään apua. Juttelen ns. oikeita asioita ja saan kuulemma hyviä oivalluksia. Koen kaiken näyttelemiseksi. Todellisuudessa en ole tippaakaan kiinnostunut terapiasta. Puolivuotta olisi vielä lusittavana.

Koen äärimmäisen nöyryyttävänä siellä käymisen. Olen hoitoalalla.

Oikea vastaus on, miten parannutaan jos ei ole masennusta? 

Masennustani hoidettiin hetki lääkkeillä ja lisäksi kävin juttelemassa psykiatrisella sairaanhoitajalla. Näistä kumpikaan ei tuottanut tulosta, vaan masennus jatkui juuri niin kauan kuin eräs tilanne elämässäni pysyi selvittämättömänä. Asian ratkettua paraneminen oli varsin nopeaa, vaikka masennus oli jatkunut vuosia ja tehnyt minusta lähes toimintakyvyttömän. Kenties masennusta syvensi se, ettei tilanteen ratkaisu ollut omissa käsissäni, ja silti se hallitsi elämääni täysin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen lääkärin mukaan liian sairas terapiaan vielä. vuosia olen käynyt juttelemassa sairaanhoitajalla. Lääkäri kontakti on olemassa. Ja niille jotka sanovat että rupea tekemään niin olen monesti sitä yrittänyt. Pari päivää tai viikon kaksi jaksaa tsempata ja sitten iskee taas väsymys. 

 

ap

 

Mitä sinä sitten et saa tehtyä? Minullakin elämä menee niin, että nousen vastentahtoisesti töihin ja olen päivän ajan kuin unessa. Kotitöiden tekeminen on inhottavaa ja ryhtyminen kestää kauan. En ole silti masentunut.

 

Nyt pitäisi tavaroita karsia ja järjestellä. Viikkosiivousta pitäisi aloitella, silittää iso kasa vaatteita, tehdä ruokaa. Nämä nyt olisi tänään tehtävä mutta taitaa jäädä vaan ruuanlaittoon.

 

ap

Tajusin vasta tämän viestin myötä, että olen itse ollut vaikeasti masentunut koko elämäni. Millaistahan elämä olisi normaalina, itse olen kuvitellut tämän olevan normaali olotila.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Säännöllisellä liikunnalla, päivittäisillä rutiineilla, terveellisellä ruokavaliolla. Olemalla hyvä ja lempeä itselle.

 

Masennus ei johdu terveellisen ruokavalion ja liikunnan puutteesta. Siihen voi sairastua terveellisesti syöjä aktiiviliikkujakin. Yleiseen alakuloon elämäntapojen viilaus auttaa, jos alakulon syynä ovat huonot elämäntavat. 

 

En väitäkään, etteikö voisi. Mutta väitän, että paranemisesta on turha haaveilla jollei löydy halua paranemiseen, jota nämä asiat edesauttaisivat. Yleensä paranemisesta nimenomaan "haaveillaan", sen eteen ei tehdä mitään.

Kiteytit juuri sen mistä masennuksessa on kyse. Siihen sairastunut haluaisi kyllä parantua ja tehdä samoja asioita kuin terveetkin, mutta ei voi. Ei ole voimavaroja, ei kykene tuntemaan mielihyvää edistymisestä, kaikki on vain mustaa. 

Jos alakulonsa saa parannettua lenkkeilemällä ja pitämällä itsestään paremmin huolta, kyse ei todennäköisesti ole masennuksesta vaan normaalista alavireydestä, joka voi aiheutua esim stressistä. Sillä ei ole masennuksen kanssa mitään tekemistä.

 

Uskoisinko nyt sinua vai tutkimuksia, joissa on todistettu liikunnan parantava vaikutus masennukseen? :) Minä väitän, että SUURELLA OSALLA (eli ei kaikilla) masentuneista kysymys on siitä, että masennukseen tuudittaudutaan. Sängynpohjalla haaveillaan siitä, että asiat olisivat yhtäkkiä hyvin eikä ymmärretä sitä, että terveenkin ihmisen täytyy itse luoda päivästään mielekäs.

Ohis, mutta tämä osui. Masennusta voi sairastaa eri tavoin, joten käytän esimerkkinä lähinnä omia kokemuksiani sairastumisen ajoilta:

ensinnäkin terve ihminen ei joudu arjessaan kamppailemaan samalla tavalla kuin masentunut. Terve ihminen joutuu ehkä tsemppaamaan itsensä tekemään jonkin arkipäiväisen toimen; minä, masentunut, jouduin tämän lisäksi mm. torjumaan häpeän, katkeruuden ja toivottomuuden värittämät pakkoajatukset, kuolemanpelon ja mahdolliset itku- ja paniikkikohtaukset.

Toisekseen: kärsin unettomuudesta, koska jouduin yötä myöten taistelemaan yllämainittuja vastaan. Harva pystyy toimimaan edes säällisesti univajeessa, saati sitten, kun univaje on jatkuvaa.

Kolmannekseen: olin jatkuvasti henkisissä ääritiloissa, koska jouduin esim. muiden ihmisten aikana tai heidän odotusten mukaan tekemään todellakin kaikkeni, etten olisi heidän edessään sortunut (joka minun maailmassani oli heidän vaivaamistaan ja heidän päivänsä pilaamista, sekä omien ihmissuhteideni tuhoamista).

Tämä siksi, koska liian usein kriittiset vertaavat masentuneen toivotonta arjen selviytymistä terveen ihmisen toimiin. Koska masentuneella ei ole mitään silmin havaittavaa fyysistä vammaa, hänen odotetaan selviävän ihan samalla tavalla kuin terveen, ehkä hieman alakuloisen ihmisen. "Kyllä minuakin joskus laiskottaa..."

Vierailija kirjoitti:

Kylläpä tässä ketjussa on hyväksikäyttäjiä paskiaismaisia velttoja "masentuneita", yksi ainakin koko aika karjuu minäminäminää. Ilmeisesti ymmärtävät kuitenkin, ettei heille makseta 10 000 euroa kuukaudessa, vaikka mitä valehtelevat. Sen sijaan on katsottu silmä kovana kustannuksia ja ajateltu hankaluuksia, mitä muille vaan voidaan aiheuttaa. Sitten maataan omassa saastassa, jotta jo(t)ku(t) muut tulisivat ja siivoaisivat ja tekisivät ruokaa ja käyttäisivät kallisarvoista aikaansa heidän viihdyttämisekseen. Ja sitten psykoterapia, huijaamisen jalostunein muoto. Maksaa maltaita. Sekä "masentunut" paskiainen että psykoterapeutti nauravat partaansa. "Masentunut" on tyytyväinen, kun on saanut aiheutettua suuret kustannukset. Psykoterapeutti nauraa kuollakseen matkalla pankkiin, ja sieltä autoliikkeeseen Ferraria ostamaan.

Patoutumia? :)

Vierailija kirjoitti:

Säännöllisellä liikunnalla, päivittäisillä rutiineilla, terveellisellä ruokavaliolla. Olemalla hyvä ja lempeä itselle.

Tätä ei saa sanoa. Masentunut pystyy vain kirjoittamaan pitkiä viestejä forumeille, mutta ei edes testin vuoksi pysty käymään 30min kävelylenkkiä muutaman kerran viikossa koska on niin sairas. 

Minä paranin aikoinaan sillä, että annoin itseni olla masentunut. Oli pitkään poissa opiskeluista ja työelämästä ( ainakin 2 vuotta) enkä tehnyt mitään muuta kuin pesin hampaat, söin jotain ( yleensä epäterveellistä) ja kävin terapiassa useamman vuoden ajan. Opettelin siellä uusia käyttäytymismalleja mm. sen, että toisten käytös saa harmittaa/ärsyttää minua eikä suurin osa toisten ihmisten dorkamaisuuksista ole minun syyni. Aikaisemmin syytin itseäni, jos esim. bussikuski ei vastannut tervehdykseeni( josta sitten alkoi jopa useamman päivän yötä päivää kestänyt itsekuritus: olen niin ruma, hirveä, tyhmä, että minulle ei edes tarvitse vastata jne.)

Kun esim. poikakaverini ei ilmoittanut, että myöhästyy, niin en ärsyyntynyt tuosta tavasta, vaan käänsin sen omaksi syykseni.

Masennus on ollut pahinta aikaa elämässäni. Toisaalta olen nykyään onnellinen että masennuin. Jos en olisi masentunut, en usko että eläisin tällä hetkellä niinkin onnellista elämää kuin vietän.

Sairastin 10 vuotta. Olin koko ajan lääkityksessä ja välillä sain keskustelu apua mutten koskaan terapiaa. Olin vuoden kuntoutuksessakin opiskelemassa elämää uudelleen. Luovuin urahaaveista ja täydellisyyden tavoittelusta. Aloin elämään pienesti ja rauhallisesti. En ole saavuttanut elämässä niitä perinteisiä asioita, mutta nyt jaksan elää ja olen hetkittäin todella onnellinenkin. Tiedän että saatan sairastua masennukseen uudelleenkin mutta tunnistan varomerkit ja tunnen itseni. Ajattelen että olen masennuksen ansiosta ymmärtänyt elämästä enemmän kuin joku joka ei ole tätä kamalaa sairautta sairastanut. Minä riitän ja olen tarpeeksi hyvä.

Onhan se vaikeaa ilman intensiivistä keskusteluapua, mutta tärkeintä olisi mielestäni että saisit puhua ääneen niitä mieltä vaivaavia asioita ja joku kannustaisi sinua olemaan armollinen itsellesi. Onko sairaanhoitaja jolle käyt juttelemassa kuitenkin mielestäsi empaattinen ja lohduttava? Sillä sellaista useimmat kaipaavat kuuntelijaksi. Masennuksesta pääseminen vaatii pureutumista syvälle omiin ongelmiin, ja lähestulkoon kaikissa tapauksissa psykoterapian ehtona on että henkilö kykenee tähän ja on tehnyt tätä jossain määrin sen kolmen kuukauden hoidon aikana ennen varsinaista terapian aloitusta. Eli pitää pystyä reflektoimaan paljon. Siihen kun on kyseessä vaikea masennus, ja pitäisi pystyä alkaa menemään niihin mielensä sopukoihin ennen varsinaista terapiaa, en valitettavasti tiedä mitään taikakeinoa :/ Onhan se vaikeaa. Ja kullankallis ystävä olisi varmasti parin kuukauden ajan tuossa tilanteessa hyödyksi, mutta masentuneelle saattaa olla myös hankalaa tunnistaa sen hyvän ystävän arvoa. Esim. katkeruus ja kateuskin saattaa mennä sen tielle, että voisi hyödyntää aitoa ystävyyttä. Ja sitten on tietysti niitäkin, joilla ei tällaiseen sopivaa ystävää ole. En tarkoita, että ystävän pitäisi olla terapeutti sinulle, mutta että kokisit että saisit aitoa ystävyyttä jonkun taholta jolle voisit pohtia mielesi sopukoita avoimesti. Puoliso on tähän äärimmäisen huono valinta.  Ehkä jonkinlainen mieltä tutkiva blogi voisi olla ratkaisu, tai vaikka ihan palstalle kirjoittelu? Sen tiedän, että masennuksesta ei pääse irti ilman keskustelua eikä ilman itsekseen kriittistä oman elämän tarkastelua. Eli että voisi rauhassa pohdiskella oman elämän ahdistavia asioita, lapsuuden vaikuttavia tekijöitä, teini-iän ystävyyssuhteita jne. Tai oikeastaan sitä, että miten nuo asiat ovat vaikuttaneet siihen miten miellät maailmaa. Monesti kuvittelemme että se masennus tulee kuin tyhjästä, mutta useimmiten siellä taustalla on perfektionismia, huonoa itsetuntoa, huonoja ihmissuhteita elämän kriittisissä vaiheissa jne. Saanko muuten kysyä, että miksi perheesi ei pidä puolisostasi? Ovatko he ikinä tätä avoimesti sinulle puhuneet?

Omega-3 ja sosiaalisuutta kehittävät harrastukset sekä liikunta. Niin minä ainakin parannuin. Tosin kävin kyllä vähän aikaa terapiassakin.