Lue keskustelun säännöt.
Että menee hermot tuohon 7v tyttöön!!!!!
07.01.2016 |
Niin rasittava vinkuiita ja EI:n kylväjä. Mikään ei käy, mikään ei toimi, mikään ei ole hyvin. Tappeli kouluun lähdön kanssa taas kerran. Istuu paikallaan ja kiukuttelee. Ei pue vaatteita kehoituksesta huolimatta. Pistin tytön vauhdilla ovesta ulos ulkovaatteet puoliksi päällä ja käskin kouluun. Johan tuli kiire pukea, kun ulkona vihmoi tuuli. Olen tyranni tai mitä vain, mutta en oikeasti jaksa enää tuota jatkuvaa silmille hyppimistä ja tyrannia, joka jartkuvalla kiukuttelullaan saa meidät raivon partaalle. Mitä tuolle voi tehdä? Ei auta uhkailu, ei kivojen juttujen poisotto. Ei arestit, ei kannustus. Ei helvetti soikoon mikään!!!!
Kommentit (94)
Minä kun olen kuvitellut, että 7-vuotiaat ovat yleensä tosi ihanassa iässä. Meillä lapset 7 ja 9, pahimmat tappelut ohi jo aikaa sitten (murrosikää odotellessa).
Psykologina ja äitinä sanoisin, etteivät rangaistukset auta koskaan. Meillä lähtöä nopeuttaa pukemisleikki eli puetaan kilpaa ja katsotaan, kuka on ensin ulkona. Myös vastuun antaminen omista vaatevalinnoista ja aikatauluista voi auttaa. Kehu paljon, kun lapsi tekee jotain oikein, vaikka olisi pienikin asia.
Kiukuttelu on yleensä huomion hakua tai hätähuuto esim. koulun aiheuttamaan ahdistukseen. Kulkekaa jos mahdollista yhdessä koulumatka ja jutelkaa siitä, millaista on ollut/mitä päivältä odottaa. Lapsella voi olla huono itsetunto, jos hermostuu esim. pieleen menneistä lego-rakennelmista. Tunteita kannattaa sanoittaa, mikä tilanteessa harmittaa ja mitä sille voisi tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko kokeillut huomiotta jättämistä näissä tilanteissa? Itse tekisin niin, että jos huutaa eikä pue, sulloisin lapsen ulkovaatteet kassiin ja pukisin rauhassa itse. En puhuisi sanallakaan lapselle kun on tässä mielentilassa. Lapsi sisävaatteissa kainaloon ja autoon. Älä anna minkäänlaista huomiota lapselle ja pysy tyynenä. Älä huuda tai hermostu, sitä lapsi toivoo. Jälkikäteen puhuisin lapselle että huomasin että sinua suututti aamulla. Puhukaa ääneen miltä tuntuu aamulla ja miksi.
Kun aamu menee hyvin, kehu lasta, tiedät itse parhaiten mistä hän nauttii? Haleista, kutittelusta, nauramisesta, juttelusta. Muksuoppia kannattaa myös kokeilla.
Uskon että lapsi kyllästyy kiukutteluun kun et anna minkäänlaista vastakaikua tälle. Tsemiä!
No katso vaikka peiliin ensimmäisenä. Itse olet lapsesi kasvattanut ja esimerkin antanut. Vai väitätkö olevasi positiivisuuden perikuva? Et viljele eitä, mäkätä tai marise? Oletko oikeasti kuunnellut lastasi, puhunut hänelle niin kuin ihmiselle? Ja voitte tietenkin ylimielisenä leimata mut hörhöksi mutta mun ei tarvitsekaan täällä itkeä kun mun lapsi on hirviö niin ihan sama.
Vierailija kirjoitti:
Oletko kokeillut huomiotta jättämistä näissä tilanteissa? Itse tekisin niin, että jos huutaa eikä pue, sulloisin lapsen ulkovaatteet kassiin ja pukisin rauhassa itse. En puhuisi sanallakaan lapselle kun on tässä mielentilassa. Lapsi sisävaatteissa kainaloon ja autoon. Älä anna minkäänlaista huomiota lapselle ja pysy tyynenä. Älä huuda tai hermostu, sitä lapsi toivoo. Jälkikäteen puhuisin lapselle että huomasin että sinua suututti aamulla. Puhukaa ääneen miltä tuntuu aamulla ja miksi.
Kun aamu menee hyvin, kehu lasta, tiedät itse parhaiten mistä hän nauttii? Haleista, kutittelusta, nauramisesta, juttelusta. Muksuoppia kannattaa myös kokeilla.
Uskon että lapsi kyllästyy kiukutteluun kun et anna minkäänlaista vastakaikua tälle. Tsemiä!
Voi itku!! Tuo olisi henkistä pahoinpitelyä! Häpeä että tuollaista ehdotat kenellekään!
Tytöt ON todellakin hankalampia... löytyy varmaan pojistakin tapauksia, mutta tytöiltä se draama sujuu kyllä yleisesti. Suosittelen kolmea asiaa: syliaikaa, syliaikaa ja syliaikaa. Kyseessä on nimittäin aika usein myös huomionhaku. Vanhemmat ovat kiireisiä eivätkä aina muista sitä, että lapsenkasvatus ei ole vain kivoja juttuja ja palkitsemista, vaan ihan vain yksinkertaisesti kuuntelemista, sylissä pitoa ja yhteistä aikaa. Kokeile. Ei välttämättä poista koko ongelmaa (temperamenttia jos on suotu) mutta helpottaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun lapsukaiseni ovat jo molemmat nuoria aikuisia, mutta täytyy kyllä sanoa että ennen murrosikää - noin 14-16:sta vuoden ikää- kumpikaan ei juuri aiheuttanut tälläistä "hiusten harmaantumista" kuin mitä tässä olen lukenut. molemmat hieman kokeilivat rajojaan tuolloinn murrosiässä - vanhempi hieman enemmän- mutta se oli lyhyt aika. Hiukseni eivät harmaantuneet ja nyt ovat molemmat siistikäytöksisiä ja kunnollisia parikymppisiä. Olen niin ylpeä heistä!
Liittyy ketjuun miten? Ei kaikki lapset uhmaa paljon, mitä sitten?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miks ihmiset on täällä hirmu ilkitä??
Koita ap kestää ja jätä lapsi huomioimatta jos kiukuttelee sekä muista se että kaikki mukava jää pois jos lapsi ei tottele.
Vierailija kirjoitti:
Ap, ovatko rangaistukset, uhkailut ja alistaminen oikea tai ainoa keinosi? Oletko kokeillut myönteisempää lähestymistä ymmärtävämmän ja oikeasti rakastavamman keskustelun kautta? Tutki myös itseäsi.
Mietin ihan samaa eilen 7v. poikamme kanssa. Että eikö mulla muuta keinoja ole.
No, sitten sanoin EI KÄY...oli joku juttu, mitä rupes kiukuttelemaan, jota haluais. Ja meni hänellä pasmat sekaisin, kun asiat ei menneet siten kuin hän oli suunnitellut mielessään. Olis iinä varmaan imformaatiokatskostakin. Ei aina muisteta pohjustaa ja kertoa mitä tapahtuu ja sitten voi muutoksia tulla myös.
Vollotti ja raivosi ja heitteli ja haukkui siinä aikansa. Sanoin, että ei se käy, että sinä täällä määräät. Ei vain käy.
itki ja vielä kiukkusi aikansa. Tuli sitten jonkun ajan kuluttua syliin.
Juttelin niitä asioita...tuliko sinulle paha olo siitä, kun ei asiat menneet niin kuin olit suunnitellut. Tuliko sinulle paha mieli siitä, kun huusit ja raivosit.. Joku kerta voit vaikka kokeilla jutella ja kysyä ( ehkä se on vielä haastevaiheessa ja aika vaativaa näin pienelle nopeissa tilanteissa ...mutta joku päivä).
Minusta tuntuu, että meidän lapsi ainakin haki rajojaan. Sai turvallisessa ympäristössä tuntea, että tässä meni raja ja sai turvallisesti sitä protestoida. Lapsi tarvitsee sen tunteen, että joskus protsetointikaan ei auta.
Väsymys muuten vaikuttaa myös sen uhman lisäksi. Ja monet uudet asiat. Vielä on lapsi niin pieni ja toisaalta alkaa tajuta asioita laajemmin.
Voimia kaikille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luin pari ekaa sivua ja pakko tulla avautumaan asiasta tai vähän asian sivusta.
Mun sisko on 56-vuotias (viisikymmentäkuusi) eikä mikään kelpaa. Itse ei osaa eikä viitsi mitään, sossun porukka käy raivaamassa n. kerran vuodessa kämpän. Vanhemmilla käydessään käskyttää äidin keittämään itselleen nakkeja keskellä yötä ja valittaa, kun jokin siinä(kin) on mennyt pieleen: nakkeja liikaa/liian vähän, liian kuumia/kylmiä.
Kaikkia käskyjä ja haaveita on yritetty toteuttaa, että vanhapiika olisi tyytyväinen. Sitä hetkeä ei tule. Olen aina ajatellut, että jos hän sanoisi haluavansa käydä kuussa, äiti hänet sinne varmasti kustantaisi, että tytär olisi ehkä sitten kerrankin tyytyväinen. Mutta kuusta tultuaan kuulen jo korvissani siskon marmattavan, kuinka huonosti hoidettu homma, kun hänet vietiin väärälle puolelle kuuta.
Itse olen pessyt käteni tuosta sairaasta läheisriippuvuuskuviosta aikoja sitten, mutta kuulen enoiltani ja välillä äidiltäni, mitä kaikkea on taas yritetty : |
Kyseessä mielenterveystapaus, varmaan arvasittekin, mutta se fakta ei tuskaa vähennä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anna lapsen joskus ottaa vastuu venkoilustaan ja siis anna myöhästyä koulusta. Pikkukoululaisille opettaja on vielä auktoriteetti enemmän jopa kuin omat vanhemmat. Lapsen myöhästymistä varmasti opettaja kommentoi lapselle itselleen suoraan, ja jos tämä untuu koululaisesta tarpeeksi ikävälle, motivoi tämä saapumaan koululle ajoissa. Toimi meillä.
meidän 7 v myöhästyy lähes joka päivä koulusta eikä opettajan sanomiset haittaa yhtään.
Eikö tyttöä voi jättää jälkkään vaikka viiden myöhästymisen jälkeen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No niin. Tässä nyt aika monella äidillä (?) menee viheltäen ohi se pointti, että kiukutteleva "hirviö" on LAPSI, joka kehittyy jatkuvasti eikä ole valmis yksilö. Lapselta ei voi eikä pidä odottaa aikuisen loogisuutta joka tilanteeseen. Lapsella voi olla esimerkiksi kokonaan uudenlaisia tuntemuksia, joita ei osaa vielä käsitellä, ja joihin vanhemman on suhtauduttava järkevästi, ei huutamalla takaisin tai vielä pahempaa, jättämällä yksin. Lapsi saattaa myös esim. pelätä yksin kuljettavaa koulumatkaa (jos tämä nyt oli totta) tai jotain muuta uutta asiaa, mutta ei osaa kertoa ja ilmaista tuntemuksiaan vanhemmalle mikä purkautuu kiukutteluna.
Vanhemman tulee myös ottaa huomioon se, että lapsi tarkkailee ympäristöään jatkuvasti ja oppii sitä kautta. Jos vanhempi huutaa lapselleen takaisin, lapsi oppii sen olevan ok.
Mikä tässä nyt on näin vaikeaa?
Kai lapsella on kaikki hyvin siellä koulussa? Ettei kiusata tai ole mitään muuta taustalla? Mietin vaan, että jos kiukuttelee juuri kouluaamuisin ja kouluun lähtiessä. Tietenkin tämä voi olla aivan väärä tulkinta jos kiukuttelee muutenkin. Itse muistan vastustaneeni kouluun menoa, koska en viihtynyt siellä eikä ollut kavereita.
Mun lapsukaiseni ovat jo molemmat nuoria aikuisia, mutta täytyy kyllä sanoa että ennen murrosikää - noin 14-16:sta vuoden ikää- kumpikaan ei juuri aiheuttanut tälläistä "hiusten harmaantumista" kuin mitä tässä olen lukenut. molemmat hieman kokeilivat rajojaan tuolloin murrosiässä - vanhempi hieman enemmän- mutta se oli lyhyt aika. Hiukseni eivät harmaantuneet ja nyt ovat molemmat siistikäytöksisiä ja kunnollisia parikymppisiä. Olen niin ylpeä heistä!