Lue keskustelun säännöt.
Lähinnä vituttaa kun alkaa kelvata vasta kolmikymppisenä naisille
06.01.2016 |
Mun elämä noin pähkinänkuoressa: nuorena olin ujo, kouluun keskittyvä, ei missään nimessä "suosittu tyyppi" ... en kelvannut naisille (yrityksestä ei jäänyt kiinni). Nyt kolmikymppisenä minulla on ikäisekseni todella hyvät tulot ja ura jolla voi päästä todella pitkälle. Arvatkaapa mitä: naiset ovat NYT alkaneet kiinnostua.
En koe muuttuneeni ihmisenä yhtään, samanlainen tuppisuu olen nyt kuin ennenkin. Suunnilleen samannäköinen, pari ryppyä tosin vähemmän. Vaatteeni olivat kyllä halvempia aiemmin. Lisäksi mulla on nykyään itse asiassa entistä vähemmän sosiaalista elämää, kun ne vähäiset lukioystävyydet ovat hiljalleen hiipuneet ja yliopistossa pysyin pitkälti erossa opiskelijabileistä, missä niitä ystävyyssuhteita kai yleensä syntyi. Nyt tuntuu että saisin vaikka millaisen naisen, sellaisenkin joilta sain useasti ivaa kymmenen vuotta sitten. Mutta olenko mä kuitenkin vain pelkkä narri?
Haluan välittämiseen ja kunnioitukseen perustuvan parisuhteen. Eipä tunnu kovin helpolta löytää sellaista. Mistä ihmeestä tiedän kuka nainen on kiinnostunut minusta, eikä hae miestä sen perusteella, kuka on valmis perustamaan perheen ja/tai kenellä on iso palkkapussi? Mistä sen voi tietää? En olisi aiemmin uskonut että tämä parinvalinta on tällaista, ennen kuin olen omin silmin nähnyt. Enpä jäänyt paljosta paitsi aiemminkaan, kun naisen löytäminen oli todella vaikeaa ja vuosikausiin ei ollut oikeastaan muuta actionia kuin pari muutaman viikon tapailua (joissa ei varmaan kumpikaan osapuoli ollut edes etäisesti ihastunut).
Ihan turha väittää että minun persoonani on muka nyt yhtäkkiä kovin kiinnostava. Ei se ole edelleenkään naisten mieleen. Mutta ehkä joukossa on joku joka haluaa juuri minut? Mistä helvetistä hänet voi tunnistaa?
Kommentit (130)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainoa mikä tohon fiilikseen auttaa on juosta nyt ne juoksut. Pyörittele 10 vuotta niitä perhettä haluavia naisia ja nauti vallasta. Helppoa riistaa menestyvälle miehelle. Nelikymppisenä sitten valitse se kolmekymppinen nainen, joka on samassa tilanteessa eli juoksut juostu ja molemmat haluaa perheen.
Peesiä tälle, maksat potut pottuina.
Potut maksetaan pottuina yleensä ihmiselle, joka on jollain tavalla loukannut, ei kenellekään ulkopuoliselle. Miksi loukata toista, joka saattaa olla ihan oikeasti ap:sta kiinnostunut?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo vaihe menee nopeasti ohi. Kun on lähemmäs 40 mittarissa, niin eivät ainakaan ne nuoret ja nätit enää kiinnostu. Nauti kun vielä ehdit. T. Nelikymppinen.
Kuulostaapa katkeralta. Mitäs jos vaan tapailisit niitä naisia ja katot kenen kanssa synkkaa.
Ei mustakaan miehet ollut parikymppisenä kiinnostunut, mutta nyt näin kolmekymppisenä olis kyllä ottajia. Jos ajattelisin samoin kuin ap niin ei olis mulla tota mun ihanaa miestä.
Huoh..
Tiedätkö, olet vain käänteinen siitä mitä olen saanut naisena kokea. Kun olin 17-19 olin ujo, tylsä ja outo, mutta melkein kaikki miehet yrittivät hurmata minut. Kun täytin 20 tämä alkoi hiipumaan ja nyt 29-vuotiaana enää harva haluaa parisuhdetta, panopuuksi toki kelpaisin, mutta nyt ryppyisempänä ne luonteenpiirteet ovatkin muuttuneet deal breakereiksi. Kyllä tässä tuli ihan kiva mies löydettyä, mutta aina, ihan aina kun mies vilkuilee nuorempia naisia kirpaisee se kovin. Tuntuu, että olen vain varalla kun ei sitä teiniä saa/jaksaisi parisuhteessa katsella...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainoa mikä tohon fiilikseen auttaa on juosta nyt ne juoksut. Pyörittele 10 vuotta niitä perhettä haluavia naisia ja nauti vallasta. Helppoa riistaa menestyvälle miehelle. Nelikymppisenä sitten valitse se kolmekymppinen nainen, joka on samassa tilanteessa eli juoksut juostu ja molemmat haluaa perheen.
Peesiä tälle, maksat potut pottuina.
Potut maksetaan pottuina yleensä ihmiselle, joka on jollain tavalla loukannut, ei kenellekään ulkopuoliselle. Miksi loukata toista, joka saattaa olla ihan oikeasti ap:sta kiinnostunut?
Koska mä voin.
Lassukka menee nyt vaan päiväunille kuvittelemaan lisää.Jospa se todellisuudentaju palailisi pikku hiljaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Huoh..
Tiedätkö, olet vain käänteinen siitä mitä olen saanut naisena kokea. Kun olin 17-19 olin ujo, tylsä ja outo, mutta melkein kaikki miehet yrittivät hurmata minut. Kun täytin 20 tämä alkoi hiipumaan ja nyt 29-vuotiaana enää harva haluaa parisuhdetta, panopuuksi toki kelpaisin, mutta nyt ryppyisempänä ne luonteenpiirteet ovatkin muuttuneet deal breakereiksi. Kyllä tässä tuli ihan kiva mies löydettyä, mutta aina, ihan aina kun mies vilkuilee nuorempia naisia kirpaisee se kovin. Tuntuu, että olen vain varalla kun ei sitä teiniä saa/jaksaisi parisuhteessa katsella...
29-vuotias ja ryppyinen? Oletko joku tupakkaa polttava korsteeni, solariumin kanta-asiakas vai liian itsekriittinen?
Voin todella samaistua aloittajaan. Oon aina ollut samanlainen kuin nyt kun 40 alkaa kolkuttelemaan. Alle 30 tuntui ettei kelpaa oikein kellekään, mutta nykyään tuntuu että kelpaisi melkein kelle vaan. Monta kertaa olen miettinyt mistä se johtuu, mutta en ole saanut yhtään järkevää ajatusta tästä.
Kaikkein kummallisinta asiassa on se, että naiset joita tunnun kiinnostavan ovat ikähaitarilla 20-50 vuotta.
Minussa ei ole mitään erityistä. Rahaa on riittävästi, mutta sen koitan pitää pimennossa. Urheilen jonkun verran, mutten ole mitenkään urheilullisen näköinen.
Jostain syystä naiset nykyään ilmeisesti näkevät minut erilaisena kuin 10 vuotta sitten. Toinen vaihtoehto voisi olla se, että naiset arvostavat nykyään erilaisia miehiä kuin aiemmin. Voisiko tämä talouden laskusuhdanne olla syy siihen, että jopa tavallinen elämä voisikin olla tavoittelemisen arvoista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niinkuin täällä on jo sanottukin, ap vaikuttaa ihmiseltä joka on hieman "rikki". Katkeruus siitä, miksi ei nuorempana kelvannut heijastuu todella helposti myös mahdolliseen tulevaan ihmissuhteeseesi. Vinkki vinkkinen: kukaan nainen ei jaksa toimia menneisyyden traumojesi paskasaavina ja terapeuttina, eikä jaksa kuunnella epäilyjä tarkoitusperistään ("miks oot mun kanssa, oot kuitenki vaan mun rahojen perässä, ootte kuitenki kaikki naiset semmosia, miks muka nyt kelpaan sulle, nuorempana et ois kiinnostunu vaan varmasti hengasit vaan joidenki hunksien kanssa, naiset ootte te semmosia opportunisteja" jne. jne).
Mennyt on mennyttä, olisit tyytyväinen että nyt kiinnostuneita riittää. Haluatko nyt siis itse vakaan parisuhteen, vai sellaisen josta parikymppisenä olet jäänyt paitsi? (siis sellaisen parikymppisen hullaantuneen suhteen).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voin todella samaistua aloittajaan. Oon aina ollut samanlainen kuin nyt kun 40 alkaa kolkuttelemaan. Alle 30 tuntui ettei kelpaa oikein kellekään, mutta nykyään tuntuu että kelpaisi melkein kelle vaan. Monta kertaa olen miettinyt mistä se johtuu, mutta en ole saanut yhtään järkevää ajatusta tästä.
Kaikkein kummallisinta asiassa on se, että naiset joita tunnun kiinnostavan ovat ikähaitarilla 20-50 vuotta.
Minussa ei ole mitään erityistä. Rahaa on riittävästi, mutta sen koitan pitää pimennossa. Urheilen jonkun verran, mutten ole mitenkään urheilullisen näköinen.
Jostain syystä naiset nykyään ilmeisesti näkevät minut erilaisena kuin 10 vuotta sitten. Toinen vaihtoehto voisi olla se, että naiset arvostavat nykyään erilaisia miehiä kuin aiemmin. Voisiko tämä talouden laskusuhdanne olla syy siihen, että jopa tavallinen elämä voisikin olla tavoittelemisen arvoista?
Miehet elävät jossain ihmeen harhamaailmassa, jos kuvittelevat että nainen tarvitsee miehen elääkseen taloudellisesti turvattua elämää. Kai se on kiva kuvitella että miestä tarvitaan tuohon.
Naiset tekevät nykyään rohkeammin aloitteita kuin 20 vuotta sitten. Ja 25-50 vuotiailla naisilla on jo iän tuomaa varmuutta, joten siinä iässä uskaltaa mennä juttelemaan miehille ja vaikka pyytämään treffeillekin. Sieltä se syy löytyy.
Vierailija kirjoitti:
Niinkuin täällä on jo sanottukin, ap vaikuttaa ihmiseltä joka on hieman "rikki". Katkeruus siitä, miksi ei nuorempana kelvannut heijastuu todella helposti myös mahdolliseen tulevaan ihmissuhteeseesi. Vinkki vinkkinen: kukaan nainen ei jaksa toimia menneisyyden traumojesi paskasaavina ja terapeuttina, eikä jaksa kuunnella epäilyjä tarkoitusperistään ("miks oot mun kanssa, oot kuitenki vaan mun rahojen perässä, ootte kuitenki kaikki naiset semmosia, miks muka nyt kelpaan sulle, nuorempana et ois kiinnostunu vaan varmasti hengasit vaan joidenki hunksien kanssa, naiset ootte te semmosia opportunisteja" jne. jne).
Mennyt on mennyttä, olisit tyytyväinen että nyt kiinnostuneita riittää. Haluatko nyt siis itse vakaan parisuhteen, vai sellaisen josta parikymppisenä olet jäänyt paitsi? (siis sellaisen parikymppisen hullaantuneen suhteen).
Eikö tämä ole vain luonnollista ja ymmärettävää?
Ilmeisesti ei, koska loppuviestissä halutaan täydellisesti olla välittämättä miehen kokemuksista eli tässä tapauksessa kokemattomuudesta ja vaaditaan täysin normaalia käyttäytymistä sekä tunne-elämää. Eihän sitä voi toista mitenkään ymmärtää, sillä onhan se nyt outoa, jos ei ole elänyt kuin keskivertoihminen ja ehkä jopa tuntee hienoista katkeruutta, pettymystä ja pelkoa tulevasta. Kaikki eivät voi elää mediaanielämää, mutta olisi kiva jos käyrän äärirajoilla asuvia edes hieman alusta yritettäisiin ymmärtää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuule AP, ei muullakaan kauniilla tytöllä ollut nuorena kosijoita. Yksin sain olla ja ensimmäisen poikaystävän sain vasta 17-vuotiaana ja sekin oli heti eka joka uskalsi lähestyä. Jälkeenpäin tosi moni poika on tullut sanomaan, että oli ihastunut muhun. Nykyään kelpaisin kyllä parisuhteeseen, mutta olen jo valintani tehnyt. Kyllä mä olisin toivonut, että nuorena joku olisi mua pyytänyt treffeille, mutta kukaan ei kuulemma uskaltanut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niinkuin täällä on jo sanottukin, ap vaikuttaa ihmiseltä joka on hieman "rikki". Katkeruus siitä, miksi ei nuorempana kelvannut heijastuu todella helposti myös mahdolliseen tulevaan ihmissuhteeseesi. Vinkki vinkkinen: kukaan nainen ei jaksa toimia menneisyyden traumojesi paskasaavina ja terapeuttina, eikä jaksa kuunnella epäilyjä tarkoitusperistään ("miks oot mun kanssa, oot kuitenki vaan mun rahojen perässä, ootte kuitenki kaikki naiset semmosia, miks muka nyt kelpaan sulle, nuorempana et ois kiinnostunu vaan varmasti hengasit vaan joidenki hunksien kanssa, naiset ootte te semmosia opportunisteja" jne. jne).
Mennyt on mennyttä, olisit tyytyväinen että nyt kiinnostuneita riittää. Haluatko nyt siis itse vakaan parisuhteen, vai sellaisen josta parikymppisenä olet jäänyt paitsi? (siis sellaisen parikymppisen hullaantuneen suhteen).
Eikö tämä ole vain luonnollista ja ymmärettävää?
Ilmeisesti ei, koska loppuviestissä halutaan täydellisesti olla välittämättä miehen kokemuksista eli tässä tapauksessa kokemattomuudesta ja vaaditaan täysin normaalia käyttäytymistä sekä tunne-elämää. Eihän sitä voi toista mitenkään ymmärtää, sillä onhan se nyt outoa, jos ei ole elänyt kuin keskivertoihminen ja ehkä jopa tuntee hienoista katkeruutta, pettymystä ja pelkoa tulevasta. Kaikki eivät voi elää mediaanielämää, mutta olisi kiva jos käyrän äärirajoilla asuvia edes hieman alusta yritettäisiin ymmärtää.
Kukaan ei ole elänyt kuin "keskivertoihminen", jokaisella on ollut omat haasteensa, pettymyksensä ja turhat toiveensa. Seurustelukumppanin puute parikymppisenä ei ole mikään loppuelämän trauman aihe joka pistää tunne-elämän ja terveen järjen niin pahasti sekaisin, että epäilee kaikkia vastakkaisen sukupuolen edustajia pelkiksi hyväksikäyttäjiksi. Tai jos pistää, muilla ei ole mitään velvollisuutta sitä ymmärtää.
Vierailija kirjoitti:
Kuule AP, ei muullakaan kauniilla tytöllä ollut nuorena kosijoita. Yksin sain olla ja ensimmäisen poikaystävän sain vasta 17-vuotiaana ja sekin oli heti eka joka uskalsi lähestyä. Jälkeenpäin tosi moni poika on tullut sanomaan, että oli ihastunut muhun. Nykyään kelpaisin kyllä parisuhteeseen, mutta olen jo valintani tehnyt. Kyllä mä olisin toivonut, että nuorena joku olisi mua pyytänyt treffeille, mutta kukaan ei kuulemma uskaltanut.
Jos sinulla oli ensimmäinen seurustelusuhde 17v, ap:lla se oli kolmekymppisenä. Onhan se tietysti pitkä aika naisen odottaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niinkuin täällä on jo sanottukin, ap vaikuttaa ihmiseltä joka on hieman "rikki". Katkeruus siitä, miksi ei nuorempana kelvannut heijastuu todella helposti myös mahdolliseen tulevaan ihmissuhteeseesi. Vinkki vinkkinen: kukaan nainen ei jaksa toimia menneisyyden traumojesi paskasaavina ja terapeuttina, eikä jaksa kuunnella epäilyjä tarkoitusperistään ("miks oot mun kanssa, oot kuitenki vaan mun rahojen perässä, ootte kuitenki kaikki naiset semmosia, miks muka nyt kelpaan sulle, nuorempana et ois kiinnostunu vaan varmasti hengasit vaan joidenki hunksien kanssa, naiset ootte te semmosia opportunisteja" jne. jne).
Mennyt on mennyttä, olisit tyytyväinen että nyt kiinnostuneita riittää. Haluatko nyt siis itse vakaan parisuhteen, vai sellaisen josta parikymppisenä olet jäänyt paitsi? (siis sellaisen parikymppisen hullaantuneen suhteen).
Eikö tämä ole vain luonnollista ja ymmärettävää?
Ilmeisesti ei, koska loppuviestissä halutaan täydellisesti olla välittämättä miehen kokemuksista eli tässä tapauksessa kokemattomuudesta ja vaaditaan täysin normaalia käyttäytymistä sekä tunne-elämää. Eihän sitä voi toista mitenkään ymmärtää, sillä onhan se nyt outoa, jos ei ole elänyt kuin keskivertoihminen ja ehkä jopa tuntee hienoista katkeruutta, pettymystä ja pelkoa tulevasta. Kaikki eivät voi elää mediaanielämää, mutta olisi kiva jos käyrän äärirajoilla asuvia edes hieman alusta yritettäisiin ymmärtää.
Kukaan ei ole elänyt kuin "keskivertoihminen", jokaisella on ollut omat haasteensa, pettymyksensä ja turhat toiveensa. Seurustelukumppanin puute parikymppisenä ei ole mikään loppuelämän trauman aihe joka pistää tunne-elämän ja terveen järjen niin pahasti sekaisin, että epäilee kaikkia vastakkaisen sukupuolen edustajia pelkiksi hyväksikäyttäjiksi. Tai jos pistää, muilla ei ole mitään velvollisuutta sitä ymmärtää.
Kyllä, olen tässä elämässä huomannut, että empatia on ns. katoava luonnonvara. Elämässä on tiettyjä lainalaisuuksia, joita ihmisiltä oletetaan ja joita ihmiset myös itse toivovat kokevansa. Samalla itseään verrataan omaan vertaisryhmään ja poikkeava yksilö huomataan yllättävänkin nopeasti. Tämä aiheuttaa lähes aina silmätikuksi joutumisen ja mahdollisesti epäilyä omasta riittävyydestään ihmisenä. Vahvemmat meistä hyppäävät tämän tunteen yli kuin Sergei Bubka konsanaan, mutta me heikommasta aineesta muovatut saatamme jäädä tunteidemme ja epäilyksiemme kanssa vellomaan tähän epävarmuuden kuplaan jopa loppuelämämme ajaksi. Emme omasta halustamme, vaan neuronipolkujen sekavuudesta johtuen.
Ja jos nyt puhutaan ketjun aloittajasta, niin olet päättänyt tehdä aikamoista kärjistystä tekstissäsi. Itse en löytänyt mitään puhumistasi asioista - ainoastaan pettymystä elämättömästä elämästä ja tästä juontavasta epäilyksen tunteesta.
Noh jos sä tapailet aikasi ja et ota itse puheeksi sitä että sulla on sitä ja tota ja tätä niin ehkä sen sitten huomaa onko aidosti kiinnostunut sinusta vai sun rahoista ? Ja aika moni 30 nainen on valmis perustamaan jo perheen eikä siinä mitään pahaa ole? Sillä kyllä yleensä se perhe perustetaan sellaisen ihmisen kanssa kenen kanssa haluaa vanheta ja rakentaa yhteistä kotia ja tulevaisuutta. Otat oman aikasi ja treffailet ja katsot onko sitä kipinää vai ei :) ja kyllä sen huomaa että jos nainen heti treffeillä pamauttaa että mitä autoa sä ajat ja onko sulla oma kämppä minkä omistat että ei välttämättä ole pelkästään sen rakkauden perässä.
Tottakai on naisia jolle se raha painaa enemmän ja toisille vähemmän . Itse kuulun niihin jotka ovat aina omaa uraansa luoneet ja omat rahansa tienanneet eikä siis ole ollut väliä vaikka mies olisi ollut p.a tai massi keisari. Meitä on moneen junaan niin älä lannistu :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niinkuin täällä on jo sanottukin, ap vaikuttaa ihmiseltä joka on hieman "rikki". Katkeruus siitä, miksi ei nuorempana kelvannut heijastuu todella helposti myös mahdolliseen tulevaan ihmissuhteeseesi. Vinkki vinkkinen: kukaan nainen ei jaksa toimia menneisyyden traumojesi paskasaavina ja terapeuttina, eikä jaksa kuunnella epäilyjä tarkoitusperistään ("miks oot mun kanssa, oot kuitenki vaan mun rahojen perässä, ootte kuitenki kaikki naiset semmosia, miks muka nyt kelpaan sulle, nuorempana et ois kiinnostunu vaan varmasti hengasit vaan joidenki hunksien kanssa, naiset ootte te semmosia opportunisteja" jne. jne).
Mennyt on mennyttä, olisit tyytyväinen että nyt kiinnostuneita riittää. Haluatko nyt siis itse vakaan parisuhteen, vai sellaisen josta parikymppisenä olet jäänyt paitsi? (siis sellaisen parikymppisen hullaantuneen suhteen).
Eikö tämä ole vain luonnollista ja ymmärettävää?
Ilmeisesti ei, koska loppuviestissä halutaan täydellisesti olla välittämättä miehen kokemuksista eli tässä tapauksessa kokemattomuudesta ja vaaditaan täysin normaalia käyttäytymistä sekä tunne-elämää. Eihän sitä voi toista mitenkään ymmärtää, sillä onhan se nyt outoa, jos ei ole elänyt kuin keskivertoihminen ja ehkä jopa tuntee hienoista katkeruutta, pettymystä ja pelkoa tulevasta. Kaikki eivät voi elää mediaanielämää, mutta olisi kiva jos käyrän äärirajoilla asuvia edes hieman alusta yritettäisiin ymmärtää.
Kukaan ei ole elänyt kuin "keskivertoihminen", jokaisella on ollut omat haasteensa, pettymyksensä ja turhat toiveensa. Seurustelukumppanin puute parikymppisenä ei ole mikään loppuelämän trauman aihe joka pistää tunne-elämän ja terveen järjen niin pahasti sekaisin, että epäilee kaikkia vastakkaisen sukupuolen edustajia pelkiksi hyväksikäyttäjiksi. Tai jos pistää, muilla ei ole mitään velvollisuutta sitä ymmärtää.
Kyllä, olen tässä elämässä huomannut, että empatia on ns. katoava luonnonvara. Elämässä on tiettyjä lainalaisuuksia, joita ihmisiltä oletetaan ja joita ihmiset myös itse toivovat kokevansa. Samalla itseään verrataan omaan vertaisryhmään ja poikkeava yksilö huomataan yllättävänkin nopeasti. Tämä aiheuttaa lähes aina silmätikuksi joutumisen ja mahdollisesti epäilyä omasta riittävyydestään ihmisenä. Vahvemmat meistä hyppäävät tämän tunteen yli kuin Sergei Bubka konsanaan, mutta me heikommasta aineesta muovatut saatamme jäädä tunteidemme ja epäilyksiemme kanssa vellomaan tähän epävarmuuden kuplaan jopa loppuelämämme ajaksi. Emme omasta halustamme, vaan neuronipolkujen sekavuudesta johtuen.
Ja jos nyt puhutaan ketjun aloittajasta, niin olet päättänyt tehdä aikamoista kärjistystä tekstissäsi. Itse en löytänyt mitään puhumistasi asioista - ainoastaan pettymystä elämättömästä elämästä ja tästä juontavasta epäilyksen tunteesta.
Empatian puutteesta valittamisesta on tullut nettikeskusteluissa oikein muoti-ilmiö. Siihen vedoten yritetään vaatia kaikkia ymmärtämään loputtomasti, jos ihmisellä on koko elämänsä aikana ollut yksikin negatiivinen kokemus. Neuronipolkujen sekavuuteen vetoaminen on kyllä uutta.
Olet sitten karsinut kovalla kädellä asioita joita huomasit aloittajan tekstistä. Hän mm. kysyi neuvoja miten tunnistaa nainen joka ei ole vain rahan perässä. Oletuksena hänellä siis on, että muusta kiinnostunut nainen on harvinainen poikkeus. Tämä on syy, miksi aloittaja ei ole mikään houkutteleva kumppani yhdellekään itseään kunnioittavalle naiselle.
Nämä provot on kyllä huonoja...