Tee tähän anonyymi tunnustus itsestäsi tai elämästäsi, jota et ikinä voisi/uskaltaisi/haluaisi ääneen sanoa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut syvästi ihastunut yhteen henkilöön jo pari vuotta. Enkä ole edes nähnyt tai puhunut hänelle näiden vuosien aikana. Tiedän etten tunne häntä kunnolla, ja että olen vain ihastunut omaan mielikuvaani hänestä, mutta tunne on niin hävettävän vahva. Varsinkin kun olen satavarma että en tule koskaan ihastumaan/tapaamaan ketään muuta josta pitäisin yhtään niin paljon kun hänestä...

Miksi et ota kontaktia ihastukseen?

Koska silloin ihastus loppuu, joko todellisuus rikkoo mielkuvan, tai henkilö torjuu hänet. Kummassakaan tapauksessa ei saa enää tuntea sitä ihanaa ihastusta.

Näin siis ulkopuolisena arvelen.

Vierailija kirjoitti:

Keskeytin opintoni väliaikaisesti "masennuksen" takia. Oikeasti haluan vaan maata kotona näillä pakkasilla ja olla netissä. Myös reissaaminen on mielessä mut matkoille lähen keväällä tai kesällä kun sää on parempi (toivotaan että on) opinnot jatkuu kai syksyllä tai joskus... Ihanaa olla vaan kotona

Tein itse ihan saman jutun pari vuotta sitten. Se teki todella hyvää, koska kaikki se lepäily, chillaaminen ja netin/telkun tuijotus teki todella hyvää ja sit loput opinnot suoritin paljon aiempaa paremmin. Joten mielestäni ihan hyvä veto, joka ainakin itsellä kannatti, koska jos olisin vaan väkisin jatkanut, niin olisin saanut vaan paskat numerot ja masennus olis varmasti pahentunut. Joten enjoy, sis :)

Vierailija kirjoitti:

Tiedän kahden avioliitossa olevan naisen henkilöllisyyden, jotka etsivät netistä pettämisseuraa. Sain näiden  naisten oikean henkilöllisyyden selville melko vaivattomasti ja olen pystynyt useammasta lähteestä tarkistamaan sen. Käräytän heidät miehilleen todisteiden kera. Itse olen parikymppinen mies.

Oikein teit, hienoa, toivottavasti kaikki, jotka tietävät pettävän naisen tai miehen, kertoisivat petetylle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saatan viettää koko viikonlopun tai lomapäivän yöpuvussa peiton alla. Tuntuu, että hukkaan elämääni, mutta olen liian väsynyt ryhdistäytymään. Töissä on pakko esittää normaalia, aktiivista ihmistä.

Sama!!!!! Mutta kyllä mä jaksankin töissä sitten ihan hyvin, tarvin vain toisinaan noita päiviä jolloin nukun koko päivän.

Toi on mun keino yksinkertaisesti selvitä elämästä :D  Yökkäripäivät <3

Sorruin taas esimieheeni. Meillä oli joulun aikaan suhde ja nyt satuttiin parkkihalliin samaan aikaan kun olimme lähdössä myöhään töistä. Jälleen kerran.. olin hänen tila-autossa kuuman vartin.

Minut on raiskattu 2 kertaa, toinen kerta aivan lapsuudessa ja toinen murrosiässä, eri tekijät. Kukaan ei tiedä kummastakaan kerrasta.

Ensimmäinen poikaystäväni pakotti minut seksiin ilman ehkäisyä ja raskaaksihan siitä tultiin. Tämän jälkeen hän pakotti minut aborttiin ja pysymään asiasta täysin hiljaa, jottei kukaan minun lähipiiristäni saisi kuulla asiasta (hän itse naureskeli asialle jokaisen puolituttunsakin kanssa). Kumpaankaan päätökseen en itse uskaltanut sanoa mitään, sillä tuon "ensimmäisen rakkauteni" aikana tulin jatkuvasti pahoinpidellyksi ja tapolla uhatuksi.

Sen jälkeen minulla on tähän ikään (22) ollut yli 60 seksikumppania, tarkkaa määrää en tiedä enkä suurinta osaa miehistä edes muista.

Seksuaalisuus ja seksuaalinen minyys on siis suoraan sanottuna aivan hukassa ja epäilen, etten sen takia ikinä voi enää rakastua kehenkään saati alkaa toimivaan parisuhteeseen - kaikki normit ja käytösmallit ovat minulle aivan vieraita ja olen varma tulevani taas hyväksikäytetyksi.

Näistä asioista ei tiedä kukaan, eikä varmasti osaisi arvatakaan. Olen syntynyt rikkaaseen, "parempaan perheeseen", elänyt todella pumpulisen ja onnellisen lapsuuden ja nykyään teen kohtuullisen vastuullista ja arvostettua työtä. Usein asennettani ja luonnettani kehutaan esim. aikuismaiseksi, rennoksi ja positiiviseksi.

Jenni Vartiainen on mun idoli ja tota en voisi ikinä sanoa ääneen tosielämässä kun av:lta olen oppinut että J V on huono kaikkien mielestä niin luulen että tosielämässä asia on samoin :/

Vierailija kirjoitti:

Masturboidessani haaveilen usein, että voisin kameran kautta laittaa hetkeni yleiseen jakoon. Olisi hurjan kiihottavaa, jos tietäisin jonkun muun kiihottuvan katsoessaan sormetustani ja omien rintojeni nuolemista.

Miten yletyt?

Petän kihlattuani kauniiden naisten kanssa. Nykyisen kanssa olen rahan ja hyvän ruuan takia. Jätän hänet ja vauvan kun löydän paremman. M24

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse taas en kiihotu naisista ja miellän itseni heteroksi, mutta olen melko varma että sielunkumppanini on eräs nainen.

Haluaisin myös tavallaan olla uskossa, mutta en pysty mitenkään hyväksymään kristinuskon kantaa homouteen. En kykene ymmärtämään miten kenenkään rakastaminen voi olla väärin.

Paheksuva kanta houmouteen on tulkintaa kuten moni muukin Raamatusta johdettu juttu - eikä tuo ole ollenkaan yksiselitteinen ja kiistaton asia kirkon sisälläkään. Ei sen tarvitse estää uskossa olemista. :) 

Kaikkea hyvää sinulle!

Komppaan edellistä. Kristinusko on hyvin laaja uskonto, jonka sisällä uskotaan monella eri tavalla. Kristinuskossa on myös todlla paljon erilaisia haaroja, joissa uskomukset vaihtelevat paljonkin.

Asioita voi tulkita niin monella tapaa :)

T: Teologi, joka suhtautuu homoihin suopeasti ja kokee olevansa kristitty.

Itseasiassa asia on hyvin yksinkertainen. Raamatussa selkeästi vastustetaan homoutta, sitä ei voi tulkita monella tavalla eikä selitellä pois. Piste. Eli jos kristittynä hyväksyt homot, niin et ole ainakaan raamatun mukainen kristitty, vaan olet tuunannut kristinuskosta oman, henkilökohtaisen versiosi. Lähes kaikki uskovaiset tekevät niin, poimivat raamatusta ne kohdat jotka sopivat muutenkin omaan arvomaailmaan. Kaikki mikä ei sovi, unohdetaan ja selitellään pois. Tästä päästään taas siihen, että koska jokainen voi luoda oman arvomaailmansa myös ilman raamattua, mihin koko uskontoa edes tarvitaan? Aivan, ei mihinkään. Päätä itse, mitkä ovat sinun arvosi ja usko tähän maailmaan, se tarvitsee uskoasi ja hyviä arvojasi enemmän kuin mielikuvitusmaailmat.

Olen ihan hukassa. Esitän ulkopuolelle että kaikki on hyvin, koti on siisti, otan kuvia ym vain kun olen huoliteltu ja kirjoitan elämästäni suosittua blogia, missä pääpaino on siinä miten hyvin ja ihanasti kaikki on. Todellisuudessa olen burnoutin partaalla ja kaikkea muuta kuin onnellinen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 25-vuotias ja edelleen neitsyt. Häpeän sitä niin paljon, että torjun välittömästi jokaisen miehen lähestymisyritykset tai treffipyynnöt etten vain ikinä joutuisi sitä myöntämään kenellekään.

22-vuotias samassa veneessä oleva täällä. Häpeän myös älyttömän paljon sitä, etten ole koskaan suudellut ketään, enkä kehtaa edes ajatella tilannetta jossa joutuisin tämän jollekin miehelle paljastamaan.

Voi. Sitä ei pidä hävetä. Jos olisin sinkku ja joku nainen tulisi kertoisi olevansa neitsyt treffeillä, niin se lisäisi vaan mielenkiintoa ja arvostusta.

Minulla on periaatteessa kaikki hyvin. Oma kaunis ja iso asunto, hyvä taloudellinen tilanne, ei tarvitse käydä töissä, ihana ja komea mies, olen perusnätti ja hyvässä kunnossa, kivoja harrastuksia, opiskelupaikka ja muutama hyvä ystävä..

Mutta. En enää rakasta miestäni sillä tavalla kuin parisuhteessa pitäisi rakastaa. Toki välitän hänestä, mutta kiintymykseni on enemmän sellaista mitä tunnetaan hyvää ystävää kohtaan. Opiskeluni eivät enää kiinnosta minua, ja etenevät normaalia hitaammin vaikka aikaa minulla on lähes rajattomasti.

Ystävänikin kahta lukuunottomatta olen valinnut aivan väärin. Ei minua kiinnosta heidän juttunsa, eivätkä heitä minun: he ovat niin juuttuneita paikoilleen ei mitään uutta keskustelua/tai tulevaisuuden suunnitelmia ikinä.. Aina samat jutut, ulkonäkö, shoppailu ja raha. Ihan helvetin tylsää. Ennen minua kiinnosti myös pitää itsestäni parempaa huolta, mutta nykyisin löydän itseni tilanteessa jossa minulla on samat verkkarit päällä kuin viime viikolla ja likaiset hiukset.. Uusia ihmisiä tapaan melko vähän, mutta he piristävät todella paljon. En kuitenkaan jaksa pitää yhteyttä uusiin potentiaalisiin kavereihin, koska pelkään ettei juttuni selvinpäin kiinnosta ketään. Kodista lähteminen on todellista pakkopullaa, ja sen takia jämähdänkin kotiin usein ja keksin tekosyitä miksen taaskaan ole siellä missä piti.

Olen siis masentunut tai turhautunut, vaikka siihen ei pitäisi olla mitään syytä. Päihteitäkään en käytä, paitsi sosiaalisissa tilanteissa pari lasia helpottamaan juttelua, mutta en ole kännissä ikinä.

Meillä on "hieno" ydinperhe, kaikki kunnossa ja lapset pärjäävät koulussa ja harrastuksissa. Oikeasti suunnittelen avioeroa lähivuosina.

Pelkään olevani vakavasti sairas, mutta en uskalla mennä edes lääkäriin.

Tähän ei sitten kannata vastata, jos lukee jotain Sanoman tilattua lehteä samalla laitteella...

Olen ollut vankilassa, nykyisin akateemisen alan opiskelija nainen

osittain inhoan elämääni, inhoan itseäni. Olen jollaintapaa vähäsen kateellinen ihmisille jotka eivät ole kinni vanhemmissa tai ole samanlaista vastuuta/ongelmaa kuin minulla.  Toki jokaisella on omat ongelmansa mutta silti on oma elämä, työpaikka jne. Tuntuu että suurinosa ihmisistä inhoaa minua, miksi en osaa saada ystäviä, miks olen niin älyttömän outo. Kun yritän tutustua ihmisiin se toimii hetken, sitten ne kyllästyy minuun tai lauon/ käyttäydyn vissiin niin ärsyttävästi, ilkiästi että karkotan kaikki pois. ( kumpa vain tietäisin mikä minussa sitten ärsyttää tai on vikana ). Luulin harrastuksen parantavan tilannetta, mutta en kyllä tiiä paransiko se vai pahensiko se. Noh kumpaakin kai. On vain tullut niin paljon ressiä että harrastuksen jälkeen alan hokemaan päänsisällä itselleni että minun pitäisi kuolla pois. Miksi minä olen elossa? Olisiko helpompi vain kuolla. Itsaria en viitti tehdä, koska tiedän sen satuttavan sitten kavereita ja läheisiä. Ehkä uusi harrastus voisi auttaa, jossa keskitytään itse tekemiseen eikä siihen mitä ihmiset ajattelee... Olisi se vaan niin helppoa olla ajattelematta moisia. Noh oppiminen kai se on sekin. 

Haluaisin kiittää erästä henkilöä myös siitä, että hän huomasi "sairauden" jota ei varmasti olisi lääkärit huomanneet... Mutta en kehtaa siitä kiittää sillä pelkään hänen ymmärtävän asian väärin että olisin ihastunut häneen, vaikka näin ei ole ... Tai sitte pelkään vain että hänkin vihaa minua, vaikka eihän näin välttämättä ole. Se voi olla vain minä. ( anteeksi sekava teksti  )

Toisinaan taas tuntuu siltä etten ansaitse edes nykyisiä ystäviäni ollenkaan, että olen kamala ihminen.

sain taas esimieheltäni kyydin parkkihallissa. En pysty vastustamaan häntä.

Olen lesboromanttinen nainen, enkä ole ikinä tuntenut mitään tunteita miehiä kohtaan vaan lapsesta asti ihastunut vain naisiin. Kiihotun kuitenkin heteroseksistä ja haaveilen siitä usein, mutta en kehtaa myöntää asiaa, varsinkaan muille homoseksuaaleille. Sehän on synti, jos lesbonainen kaipaa penetraatiota.

Ihastun myös miltei jokaisessa työpaikassani johonkin työkaveriini. Se on varmasti jokin suojamekanismi, koska työ on muuten melko ikävää hommaa. Saanpahan syyn nousta joka aamu töihin.

Eli tästä kaikesta voi päätellä, että olen oikeastaan sisältä todella rikki oleva nuori nainen, mutta monet kertovat kadehtivansa elämääni ja sosiaalisuuttani. Pelkään oikeasti sosiaalisia kanssakäymisiä ja oikeastaan kaikkea.