Lue keskustelun säännöt.
Pahastuuko äitini ja pitääkö minun välittää siitä?
06.01.2016 |
Äidilläni on tänään syntymäpäivä, mutta olemme olleet viimeaikoina puhelinhiljaisuudessa. Minä katkaisin välit, mutta muutama yhteydenpito on silti tähän tullut. Mulle tulee hirveä olo, jos otan yhteyttä, koska se tarkoittaisi, että mitätöin omat tuntemukseni, joiden takia katkaisin välit. Niin no, kai se ratkaisu tuli jo tuossa.
Surettaa vain äiti, jonka pelkään ei-tajuavan, että mullakin on tunteet ja mun on kuitenkin itseni takia ratkaistava asia näin. Kun en ymmärrä, miksi äiti on aina ystävällinen ja jotenkin silleen ehkä hiukan vain marttyyri, jos mä toimin ns. omasta itsestäni käsin häneen nähden.
Kommentit (164)
Hän pahastuu varmaan mitä ihmeellisimmistä asioista, sinun ei pidä enää yrittää edes ottaa selvää hänen tuntemuksistaan.
Välittääkö hän sinun tunteistasi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No, minun äitini ei onnitellut minua ennen joulua syntymäpäivänäni millään tavalla. Jouluaattona lähetin hänelle tekstarin, jossa toivotin hyvää joulua ja uutta vuotta ja siihen äitini vastasi persoonallisesti "kiitos samoin sinulle". Että lapsellisuutta on kyllä molemmin puolista...
Vierailija kirjoitti:
Hän pahastuu varmaan mitä ihmeellisimmistä asioista, sinun ei pidä enää yrittää edes ottaa selvää hänen tuntemuksistaan.
Välittääkö hän sinun tunteistasi?
No kun haluaisin tai halusin, enää en sitä yritä, että hän ois tukenut minua kun on ollut vaikeaa, mutta se onkin mennyt sitten kaikenlaisista vioistani muistuttelemiseksi.
Että en mä siinä koe, että mun tunteista hän välittää.
Silti hän on aina tavallaan tekemässä "niinkuin oikein on", eli kyllä on soittanut tai tullut kutsusta käymään syntymäpäivänä ja joulunakin muistanut ja tullut käymään (mieluummin kuin ottanut meitä luokseen, hänellä on aika ahdasta) mutta en tiedä MIKSI, kun en tiedä saako siitä kumpikaan mitään. Tietenkin tilanne on nyt eri lasten synnyttyä, eli lasten takia on yhteyttä syytä pitää, mutta olisi edes rehellinen, en ymmärrä miksi sitä huomiota pitää minulle osoittaa, kun kuitenkin sitten se haukkuminen on tärkeämpää.
Oikein INHOTTAVIA tuollaiset tyypit, jotka keräilee vain jotain ihmeen hyvyyspisteitä en tiedä ketä varten, jotain päässään asuvaa kriitikkoako kohtaan olemalla muka mukavia ihmiselle, joka on aivan varmasti loukkaantunut heille ja sitä ei suostuta ei näkemään, ei selvittämään ei mitään, vaan ollaan aivan vain sokeita koko asialle, mutta mukavina huomioidaan joku synttäri!
Jos haluaisi oikeasti olla mukava ja välittää, niin välittäisi siitä, että on loukannut! Mutta kuten sanoin, en odota sen ymmärtämistä äidiltä enää.
Hän käsittääkseni pahastuu siitä, jos minä viestinkin sitä loukkaantumistani. Olen sitten hankala ja vaikka mikä. Vaikka en enää ole, voit viettää syntymäpäiväsikin ihan yksin, en minä ole yhtään hankala enkä halua selvittää enää mitään.
Ap
Ap varmasti aloitti ketjun, sillä tuo asia painaa hänen mieltään elämässään nyt eniten?
Kuka puhuisi kukkasista ja keijuista, kun oikeasti ajattelee mehiläisiä?
Miksi tähän keskusteluun pitäisi ottaa mukaan lapset? Jos hän näkee, että lapset eivät ole hänen ongelman lähde, vaan äiti, niin miksi hänen pitäisi pakollakin puhua ongelman sijasta iloista?
Ehkä hän on jo tehnyt sitä kauan aikaa elämässään ja nyt on vain ongelmat käytävä läpi.
Minusta on myös outoa, että kun kerron, että ongelmien lähde on äiti, niin se luetaan automaattisesti, kuin sanoisin, että en voi tehdä asioilleni mitään, koska äiti on syypää.
Ei. On kaksi eri asiaa: 1. äiti on ongelmien lähde. 2. En osaa tehdä näille ongelmilleni juuri mitään.
En suostu tekemään mitään tekohengitysratkaisuja, etsin parempia. Oikeita, pysyviä, asiat ratkovia ratkaisuja, eikä vain pikaliimalla koossa pysyviä, jotka sortuvat heti taas jos jotain kurjaa tulee vastaan.
Ap