Lue keskustelun säännöt.
Pahastuuko äitini ja pitääkö minun välittää siitä?
06.01.2016 |
Äidilläni on tänään syntymäpäivä, mutta olemme olleet viimeaikoina puhelinhiljaisuudessa. Minä katkaisin välit, mutta muutama yhteydenpito on silti tähän tullut. Mulle tulee hirveä olo, jos otan yhteyttä, koska se tarkoittaisi, että mitätöin omat tuntemukseni, joiden takia katkaisin välit. Niin no, kai se ratkaisu tuli jo tuossa.
Surettaa vain äiti, jonka pelkään ei-tajuavan, että mullakin on tunteet ja mun on kuitenkin itseni takia ratkaistava asia näin. Kun en ymmärrä, miksi äiti on aina ystävällinen ja jotenkin silleen ehkä hiukan vain marttyyri, jos mä toimin ns. omasta itsestäni käsin häneen nähden.
Kommentit (164)
Saa ipadille ja ensimmäinen kuukausi on ilmainen. Toinen vaihtoehto on ilmainen yle areena jos löytyisi jotain kiinnostavaa :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä ensi syntymäpäivä on jo helpompi, jos tämän istun perseelläni läpi, eikä taivas räjähdäkään ja helvetintuli syöksy niskaani äitini hylkäämisestä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Ehkä ensi syntymäpäivä on jo helpompi, jos tämän istun perseelläni läpi, eikä taivas räjähdäkään ja helvetintuli syöksy niskaani äitini hylkäämisestä.
Ap
(= siis äiti suutu, kiukuttele, martyroi, ahdistele, hauku eikä jankkaa.)
Ap
Sittenhän mulla vois jopa olla ihan mukava elämä? :)
Ap
Missä sinun lapsesi nyt ovat? Itse aiemmassa keskustelussa sanoit, että miehesi hoitaa lapset, koska et kykene olemaan "oikeanlainen äiti" ja syytit omaa äitiäsi, että hän oli kolmevuotissynttäreittesi edellisenä iltana huutanut sinulle ja muistat sen edelleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kotonahan lapset ovat, kuten itsekin.
Ap
Minunkin äitini muuttuu ystävälliseksi kun huomaa menneensä ilkeilyssään liian pitkälle. Yrittää taas yhteyden toimimaan. Yleensä siinä käy niin että toivon ja uskonkin äidin muuttuneen mutta kun jonkin aikaa ollaan oltu tekemisissä alkaa taas arvostelu, haukkuminen, huutaminen ja joka asiaan sekaantuminen.
Se on todella raskasta, ei pelkästään minulle vaan myös miehelleni ja lapsilleni.
Ja silti hän odottaa että hänen synttärinsä ja nimipäivänsä muistetaan ja että meillä järjestetään juhlat ja tehdään kakku aina kun jollakin perheessäni on joku merkkipäivä. Viimeksi oli naama nurjallaan kun olin unohtanut oman nimipäiväni enkä tehnyt sitä saatanan kakkua ja kutsunut äitiäni kahville.
Lasten synttäreitäkin juhlitaan niin että yhdet juhlat on lapsille ja kavereille ja toiset sitten mummolle kakun kera. Ja hirveät marttyyrikohtaukset tietysti tulee jos ei ole kakkua.
Tiedän että hän pyörittää perhettäni 100-0, mutta silti säälin häntä enkä raaski katkaista välejä kokonaan. Yritän vain pitää etäisyyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eli katkaisit välit omien tuntemustesi takia ja nyt mietit, että jos otat yhteyttä, niin mitätöit ne?
Jokaisella on oikeus omiin kokemuksiinsa ja jokainen kokee tilanteet eri tavalla. Vaikutat kuitenkin aika lailla kypsymättömältä, jos joku mekaaninen synttärionnittelu saa sinut suunniltaan ja miettimään, että luuleeko se äiti nyt mitä ja alkaako se raivoamaan.
Jos sinusta "hyvää syntymäpäivää" -toivotus on henkiselle hyvinvoinnillesi liikaa, niin jätä ihmeessä se väliin. Uskon, että äitisi on sinuun joka tapauksessa hyvin pettynyt ja miettii, miksi hän joutuu sietämään tempauksiasi. Puhelimessa riitaa haastava itsekkäästi kiukutteleva marttyyritytär ei ole mikään varsinainen syntymäpäivälahja.
Voi jumalauta missähän pullossa säkin oot kasvanut!
Kerran unohdin äitienpäivän niin äiti suuttui ja huusi ja pakotti minut menemään poimimaan valkovuokkoja. Se oli minusta aivan kamalaa, että hän halusi ne valkovuokot lapselta, jota ensin itkettää, kuvitteliko hän siis saavansa ne rakkaudella poimittuina ja ajatuksin tuotuna? En ymmärrä. Hirviö. Siis kertokaa te mulle, miksi mun piti poimia ne valkovuokot, eikö äitienpäivä olekaan yhtään lasten juhla? Niin mä olin käsittänyt, että ideana on, että lapset ilolla onnittelee äitiä. Jos lapset antavat sen mitä antavat vihalla, niin millälailla se on äidille iloinen asia ja ajatus?
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kotonahan lapset ovat, kuten itsekin.
Ap
Monesko ketju tämä on samasta aiheesta? Kerroit, että et saa apua terapiasta. Täältäkö sitä saat?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Synttärit nyt on vaan synttärit, ei mikään big deal, enemmänkin sellainen kohteliaisuusjuttu vaan että onnittelee. Laita vaan tekstari jos toivotat hyvää syntymäpäivää. Se kohteliasta mutta samalla pidät haluamaasi etäisyyttä. Minusta onnittelematta jättäminen on vähän lapsellista JOS ette kuitenkaan ole katkaisseet välejä kokonaan.
No joo, lapsellista sitten. Taidan suoda sen vian itselleni. Mutta on kyllä epämukava olo, ei voi mitään.
Olisin halunnut katkaista ne välit täysin, mutta äiti sitten soitti tilanteissa, joissa häntä tarttin, ja no niin, siihen jäi se lakko. Tosin jatkoin sitä niin, etten enää oikeastaan pidä yhteyttä, mutta isoja asioita oon soittanut itsekin. Se on ollut tavallaan virhe, koska nyt oon sit lapsellinen kun en voi ees viestiä laittaa. Ehkä äiti joutuu nyt vain kestämään sen, että hänen tyttärensä on lapsellinen. Mun on ilmeisesti todella vaikeaa kunnioittaa itseäni, meinaan, etten pitänyt sitä lakkoa.
ApÄitisi soitti ja auttoi sinua, kun et pystynyt itse hoitamaan lapsiasi. Miehellä oli harrastusmeno. Hän yleensä hoitaa lapsenne. Joten jouduit uhrautumaan ja menit lapsinesi äidin luo. Se oli pienempi paha kuin itse antaa ruokaa ja huomiota 5- ja 8-vuotiaille koko päivän ajan
Ei se ollut äiti! Lapset olin saanut jo hoitoon kuin ihmeen kaupalla muualle kun hän soitti kun olin helvetin kivuissa yksin kotona (muille huom.). Äiti asuu niin kaukana, ettei ollut vaihtoehto. Se apu oli puhua jollekin, jolla kans ollut hirveä iskias. Hän soitti kaksi kertaa, ekalla en vastannut, mutta sitten heikko hetki - annoin periksi. Enkä kadu, oikeastaan.
Ap
Mikä kerta se oli, kun palstailit joskus marraskuussa. Olit lapsinesi äidin luona. Miehellä harrastus
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kotonahan lapset ovat, kuten itsekin.
ApMonesko ketju tämä on samasta aiheesta? Kerroit, että et saa apua terapiasta. Täältäkö sitä saat?
No ensimmäinen. En oo puhunut äitiin suhtautumisesta kun pitäisi onnitella ja ei pysty/halua/aio.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Synttärit nyt on vaan synttärit, ei mikään big deal, enemmänkin sellainen kohteliaisuusjuttu vaan että onnittelee. Laita vaan tekstari jos toivotat hyvää syntymäpäivää. Se kohteliasta mutta samalla pidät haluamaasi etäisyyttä. Minusta onnittelematta jättäminen on vähän lapsellista JOS ette kuitenkaan ole katkaisseet välejä kokonaan.
No joo, lapsellista sitten. Taidan suoda sen vian itselleni. Mutta on kyllä epämukava olo, ei voi mitään.
Olisin halunnut katkaista ne välit täysin, mutta äiti sitten soitti tilanteissa, joissa häntä tarttin, ja no niin, siihen jäi se lakko. Tosin jatkoin sitä niin, etten enää oikeastaan pidä yhteyttä, mutta isoja asioita oon soittanut itsekin. Se on ollut tavallaan virhe, koska nyt oon sit lapsellinen kun en voi ees viestiä laittaa. Ehkä äiti joutuu nyt vain kestämään sen, että hänen tyttärensä on lapsellinen. Mun on ilmeisesti todella vaikeaa kunnioittaa itseäni, meinaan, etten pitänyt sitä lakkoa.
ApÄitisi soitti ja auttoi sinua, kun et pystynyt itse hoitamaan lapsiasi. Miehellä oli harrastusmeno. Hän yleensä hoitaa lapsenne. Joten jouduit uhrautumaan ja menit lapsinesi äidin luo. Se oli pienempi paha kuin itse antaa ruokaa ja huomiota 5- ja 8-vuotiaille koko päivän ajan
Ei se ollut äiti! Lapset olin saanut jo hoitoon kuin ihmeen kaupalla muualle kun hän soitti kun olin helvetin kivuissa yksin kotona (muille huom.). Äiti asuu niin kaukana, ettei ollut vaihtoehto. Se apu oli puhua jollekin, jolla kans ollut hirveä iskias. Hän soitti kaksi kertaa, ekalla en vastannut, mutta sitten heikko hetki - annoin periksi. Enkä kadu, oikeastaan.
ApMikä kerta se oli, kun palstailit joskus marraskuussa. Olit lapsinesi äidin luona. Miehellä harrastus
Aa, joo. Silloin olin mukana käytännön logistisista syistä. Omaiseni oli joutunut sairaalaan hengenvaarassa ja olin samalla reissussa häntä katsomassa. Matkaa kun on.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kotonahan lapset ovat, kuten itsekin.
ApMonesko ketju tämä on samasta aiheesta? Kerroit, että et saa apua terapiasta. Täältäkö sitä saat?
Ja saan apua terapiasta, mutta sitä saisi olla vähän tiheämmin.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kotonahan lapset ovat, kuten itsekin.
ApMonesko ketju tämä on samasta aiheesta? Kerroit, että et saa apua terapiasta. Täältäkö sitä saat?
No ensimmäinen. En oo puhunut äitiin suhtautumisesta kun pitäisi onnitella ja ei pysty/halua/aio.
Ap
No jos et ole puhunut äitiin suhtautumisesta onnittelu-asiassa, niin ok, mutta äitisuhteestasi olet kirjoittanut lukuisia kertoja. Miksi ihmeessä?
Ja kuten olet myös kertonut, jatkat vielä pahempaa huutamista lapsillesi. Siksi olet vetäytynyt lasten hoidosta ja jättänyt sen miehellesi, joka myös tekee teillä kotityöt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kotonahan lapset ovat, kuten itsekin.
ApMonesko ketju tämä on samasta aiheesta? Kerroit, että et saa apua terapiasta. Täältäkö sitä saat?
No ensimmäinen. En oo puhunut äitiin suhtautumisesta kun pitäisi onnitella ja ei pysty/halua/aio.
ApNo jos et ole puhunut äitiin suhtautumisesta onnittelu-asiassa, niin ok, mutta äitisuhteestasi olet kirjoittanut lukuisia kertoja. Miksi ihmeessä?
Ja kuten olet myös kertonut, jatkat vielä pahempaa huutamista lapsillesi. Siksi olet vetäytynyt lasten hoidosta ja jättänyt sen miehellesi, joka myös tekee teillä kotityöt.
No ei mun nyt tartte huutaa, just koska vetäytynyt oon. En nyt ymmärrä miksi en voisi puhua täällä äidistä, täällä on tullut jonkinverran hyviä oivalluksia ja vinkkejä - isoimpana hakeutua terapiasuuntaan, jossa nyt olen. Ja akuutein syy on se, että mua vaivasi ihan oikeasti tää asia. Mutta se ei ole nyt niin iso murhe ja taakka niskassa, vaikka pitäydyn nyt soittamasta, kun sen jakoi ja ei tullutkaan ihan tuomituksi. Joku kyllä yritti, mutta huomaan itsekin osaavani perustella kuitenkin miksi näin ja sit huomaan sen, että niin, mulla on syyni, itsekin. Jotenkin näin.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kotonahan lapset ovat, kuten itsekin.
ApMonesko ketju tämä on samasta aiheesta? Kerroit, että et saa apua terapiasta. Täältäkö sitä saat?
No ensimmäinen. En oo puhunut äitiin suhtautumisesta kun pitäisi onnitella ja ei pysty/halua/aio.
ApNo jos et ole puhunut äitiin suhtautumisesta onnittelu-asiassa, niin ok, mutta äitisuhteestasi olet kirjoittanut lukuisia kertoja. Miksi ihmeessä?
Ja kuten olet myös kertonut, jatkat vielä pahempaa huutamista lapsillesi. Siksi olet vetäytynyt lasten hoidosta ja jättänyt sen miehellesi, joka myös tekee teillä kotityöt.
No ei mun nyt tartte huutaa, just koska vetäytynyt oon. En nyt ymmärrä miksi en voisi puhua täällä äidistä, täällä on tullut jonkinverran hyviä oivalluksia ja vinkkejä - isoimpana hakeutua terapiasuuntaan, jossa nyt olen. Ja akuutein syy on se, että mua vaivasi ihan oikeasti tää asia. Mutta se ei ole nyt niin iso murhe ja taakka niskassa, vaikka pitäydyn nyt soittamasta, kun sen jakoi ja ei tullutkaan ihan tuomituksi. Joku kyllä yritti, mutta huomaan itsekin osaavani perustella kuitenkin miksi näin ja sit huomaan sen, että niin, mulla on syyni, itsekin. Jotenkin näin.
Ap
Eli kirjoittelet siksi, että joku puolustaisi sinua ja näin saisit oikeutuksen toimia niin kuin toimit.
Tällaisessa keskustelussa tulee aina monenlaisia mielipiteitä. Jos pärjäät taas jokusen viikon samanmielisten avulla, niin hyvä, mutta ehkä sinun pitäisi löytää muitakin tapoja toimia kuin tämä ainainen äitisuhteen märehtiminen netissä. Ennen jouluakin kirjoittelit päivä toisensa jälkeen ja valitit, että lapset pettyy, kun joulu on laittamatta, kun mies meni kerrankin harrastuksiin.
Onneksi miehesi on hyvä isä ja hän huolehtii myös lasten ja äitisi tapaamisista.
Vierailija kirjoitti:
^ samaa mietin minäkin. Nuori? Mielenterveysongelmainen? Ilmaiset itseäsi jotenkin oudosti.
Mielenterveysongelmainen aikuinen lapsi on vanhemmalle käsittämättömän raskas. Koskaan ei tiedä mitä tulee ja juuri niin että panee välit poikki ja sitten hetken päästä pitää olla pyyteettömästi avuksi. Keskellä yötä ja kun vanhemmat ovat sittenkin suoneet itselleen loman...Eikä tajua että vanhempi on ihminen ja häneenkin sattuu ja hän uupuu ja ahdistuu. Niistäkin vain haukkuja saa. Vanhemmilla ei ole mitään velvollisuutta olla pyyteettömästi avuksi aikuiselle lapselle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
^ samaa mietin minäkin. Nuori? Mielenterveysongelmainen? Ilmaiset itseäsi jotenkin oudosti.
Mielenterveysongelmainen aikuinen lapsi on vanhemmalle käsittämättömän raskas. Koskaan ei tiedä mitä tulee ja juuri niin että panee välit poikki ja sitten hetken päästä pitää olla pyyteettömästi avuksi. Keskellä yötä ja kun vanhemmat ovat sittenkin suoneet itselleen loman...Eikä tajua että vanhempi on ihminen ja häneenkin sattuu ja hän uupuu ja ahdistuu. Niistäkin vain haukkuja saa. Vanhemmilla ei ole mitään velvollisuutta olla pyyteettömästi avuksi aikuiselle lapselle.
Mä en ole pyytänyt äidiltä mitään. Hän itse soitti ja vastasin. Se on omaa tyhmyyttään, jos mulla on sit selkä hirveän kipeä, en pääse sängystä ylös ja vaan valitan. Voi sulkea luurin tosiaan. Ja soitti vaikka tiesi, että olen katkaissut välit. Ei kunnioittanut sitä.
En todella pyydä, enkä apua saakaan, ainakaan omilla ehdoillani. Korkeintaan äidin, ja niissä tulee mukana aina moitteet, syyllistämiset jne, joten en edes koe sellaista apuna.
Ap
Ei mul oo Netflixiä. On iPad. Saako sen siihen? Maksaako se?
Ap