Junon eväät
Aika uhkarohkeaa Junolta esitellä kisakatsomo eväitään instassa, vesipiippu ja kasa ruohoa. Luulisi, että kotietsinä tulee. Myös IL huomannut nämä eväät.
Kommentit (109)
No eipä taida olla käyttörikos sellainen, jonka epäilyn perusteella heltiäisi kotietsintälupaa. Eikä tarvii ollakaan. Itse en kannabista käytä, ei oikein sovi mulle. Mutta laillistaa saisi minun puolesta. Aina olen myös pitänyt tosi ärsyttävinä niitä ihmisiä jotka sen käytöllä tolla tavalla leuhottaa. Big deal.
Sairas maailma, yhä sairaammaksi muuttuu.
Vierailija kirjoitti:
Peukutusten määrästä voi hyvin päätellä miten vanhat tiedot ihmisillä on kannabiksesta. Totuus tulee lopulta toteutumaan.
Ihan samalla tavalla suuri osa ihmisistä kauhisteli aikoinaan ja kauhistelee vieläkin kun kaksi miestä suutelee toisiaan julkisesti. Enemmän vaan ja julkisesti niin että se hyväksytään. Ei kannabiksen käytössä ole mitään pahaa tai huonoksi ihmiseksi tekevää. Se on muiden asenteessa se vika ja laki on suurin syypää joka syrjäyttää aiheuttaen ongelmat. Kauhistelin miten tässäkin ketjussa moni oli sitä mieltä että meidän verorahoilla vaan ratsia ihmisen kotiin.
Todellisuudessa ei tuollaiseen ole varaa ja se näkyy jo kukkarossa. Tuossakin voitaisiin säästää kun jätettäisiin turhat kotietsinnät väliin. Hamppu ei ole syy tulla toisten koteihin tai rangaista siitä.
Kyllä kovanluokan rikollinen pitää saada kuriin ja vangituksi. Luultavasti itsekasvatettua huumetta! Juuri tälläiset ovat kansakunnan ykkösrikollisia. Heti linnaan vaan!
Vierailija kirjoitti:
No eipä taida olla käyttörikos sellainen, jonka epäilyn perusteella heltiäisi kotietsintälupaa. Eikä tarvii ollakaan. Itse en kannabista käytä, ei oikein sovi mulle. Mutta laillistaa saisi minun puolesta. Aina olen myös pitänyt tosi ärsyttävinä niitä ihmisiä jotka sen käytöllä tolla tavalla leuhottaa. Big deal.
Käytöstä tulee aina myös kotietsintä, koska usein epäillään kotoa löytyvän lisää huumetta. Eli kalliiksi tulee koko kieltolaki. Bensaa menee poliiseilla edestakaiseen ajeluun.
Silläkin aikaa voisi oikeasti ehkä pelastaa ihmishenkiä tai valvoa liikennettä.
Ennenkuin ihmisten pääkoppaan on saatu tungettua se tosiseikka ettei käyttö kuulu muille eikä siitä pidä rangaista tai noteerata mitenkään niin kyllä sillä pitää leuhottaa ja näkyvästi pitääkin. Muuten homma ei koskaan etene ja kansa uskoo sokeasti rasvateoreetikoita ja psykoosiuskovaisia.
Suomessa on helppoa olla pahapoika. Kasvattaa vain hampun ja polttaa sitä, niin on tuomiotkin samat kuin raiskareilla, pedofiileillä ja pahoinpitelijöillä.
Hieno maa Suomiperkele.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No eipä taida olla käyttörikos sellainen, jonka epäilyn perusteella heltiäisi kotietsintälupaa. Eikä tarvii ollakaan. Itse en kannabista käytä, ei oikein sovi mulle. Mutta laillistaa saisi minun puolesta. Aina olen myös pitänyt tosi ärsyttävinä niitä ihmisiä jotka sen käytöllä tolla tavalla leuhottaa. Big deal.
Käytöstä tulee aina myös kotietsintä, koska usein epäillään kotoa löytyvän lisää huumetta. Eli kalliiksi tulee koko kieltolaki. Bensaa menee poliiseilla edestakaiseen ajeluun.
Silläkin aikaa voisi oikeasti ehkä pelastaa ihmishenkiä tai valvoa liikennettä.
Ennenkuin ihmisten pääkoppaan on saatu tungettua se tosiseikka ettei käyttö kuulu muille eikä siitä pidä rangaista tai noteerata mitenkään niin kyllä sillä pitää leuhottaa ja näkyvästi pitääkin. Muuten homma ei koskaan etene ja kansa uskoo sokeasti rasvateoreetikoita ja psykoosiuskovaisia.
No jaa, ei ainakaan täällä periferian pikkukaupungissa todellakaan tule käytöstä kotietsintää. Mut ehkä pääkaupunkiseudulla on sitten niin paljon vähemmän käytöstä narahtajia että poliisilla on moiseen aikaa? Ei kun ootas...

Ymmärsit oikein.
Jos kärähdetään kannabiksesta nimenomaan kukinnosta nin kotietsintä tulee välittömästi. Epäillään kotikasvatusta. Joskus tehdään pistokokeita kerrostalojen rappukäytäviin koirien kanssa. Meininki on raju. Turussa ja Oulussa on vielä rajumpi meno. Riittää pelkästään että näyttää hipiltä niin voidaan tehdä keskellä katua ruumiintarkastus. Olen ollut monesti todistamassa näitä sivusta.
Vierailija kirjoitti:
Sairas maailma, yhä sairaammaksi muuttuu.
Suurimman osan kannabiksen käyttäjiä kohtaan olevat asenteet ja kirjoitukset tässäkin ketjussa ovat hyvin sairaita. Nimittelyä ja vihamielistä sormeilua sielä näppäimistöllä. Ongelma on juuri moralisoijilla.
Ei se kannabiksen käyttö kuulu kenellekään muulle. Jokainen poltelkoon omia tai olkoon polttelematta. Muuten se pää pidetään kiinni. Onko selvä?
Kannabiksen käyttäjällä on samat ihmisoikeudet. Päät kiinni vaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jaa, ei ainakaan täällä periferian pikkukaupungissa todellakaan tule käytöstä kotietsintää. Mut ehkä pääkaupunkiseudulla on sitten niin paljon vähemmän käytöstä narahtajia että poliisilla on moiseen aikaa? Ei kun ootas...
Ymmärsit oikein.
Jos kärähdetään kannabiksesta nimenomaan kukinnosta nin kotietsintä tulee välittömästi. Epäillään kotikasvatusta. Joskus tehdään pistokokeita kerrostalojen rappukäytäviin koirien kanssa. Meininki on raju. Turussa ja Oulussa on vielä rajumpi meno. Riittää pelkästään että näyttää hipiltä niin voidaan tehdä keskellä katua ruumiintarkastus. Olen ollut monesti todistamassa näitä sivusta.
Kannattaa varmaan tehdä kantelu poliisin toiminnasta, "hipiltä näyttäminen" ei liene peruste henkilöntarkastukselle.

Eihän sen pitäisi olla. Myös tietynlaisen musiikin huudattaminen rivitalosta tai kerrostalosta johtaa usein ovien kolkutukseen ja kotietsintöihin. Riippuu vähän siitä onko virkavallalla liikaa vapaa-aikaa. Mukavampihan se on kiusata tietyn näköistä porukkaa josta ei ole uhkaa. Juoppoja tuskin kukaan mielellään hätyyttelee. Voi tulla puukostakin ja hiki.
Antakaa toisen rentoutua! Sen verran raskasta tämä elämä muutenkin,että eiköhän ole pössittelynsä ansainnut!
Kuka se sielä loukkasi kunniaa?
Eikö siitä periaatteessa joudu Suomessa oikeuteen jos haukkuu narkkariksi tms?
Vierailija kirjoitti:
Varmaan ne molemmat on narkkeja.
Loukkaavaa kielenkäyttöä.
Itse en katsoisi hyvällä tuollaista nimittelyä.
Vierailija kirjoitti:
Näkeehän siitä jo kilometrin päähän mikä pilviveikko se on.
En minä vaan näe. Ei sellaista voi mitenkään nähdä.
Vierailija kirjoitti:
Juno on myös isä. Aihe vapaalla poistetaan kannabisaiheisia keskusteluita.
http://www.vauva.fi/keskustelu/2469950/onko_kannabiksen_kayttaja_sopiva…
Kannabis on niin paha asia ettei siitä voida vieläkään keskustella asiallisesti. Kaikki pitää sensuroida.
Eihän kannabiksen käyttäjä saati lääkekäyttäjä voi olla vanhempi.
Selkäsärystä kärsivä kipulääkkeiden vetäjä toki voi olla rakastava vanhempi lapsilleen, koska opiaatit ovat yleisesti hyväksyttyjä "mietoja" lääkkeitä........
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan ne molemmat on narkkeja.
Loukkaavaa kielenkäyttöä.
Itse en katsoisi hyvällä tuollaista nimittelyä.
Kauheeta. Huumeiden käyttäjät on narkkeja.
Kyllä on tyhmän ja keskenkasvuisen oloinen jätkä.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on tyhmän ja keskenkasvuisen oloinen jätkä.
Niinpä. Sopivat Jannan kanssa ilmeisesti juuri siksi yhteen.
Vierailija kirjoitti:
Kuka se sielä loukkasi kunniaa?
Eikö siitä periaatteessa joudu Suomessa oikeuteen jos haukkuu narkkariksi tms?
http://randomonius.com/wp-content/uploads/2014/05/Annoyed-facepalm-pica…