Mistä löytää palvelualttiin kotihengettären?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se kotona oleminen ole pitemmän päälle mitään kivaa hommaa. Jokainen kotiäiti ja työtön tietää kuinka ihminen vähitellen alkaa kuolla sisältä virikkeettömyyden ja sosiaalisen elämän näivettyessä.

Siksi onkin tärkeää että voi harrastella mieluisia asioita, tehdä ostoksia, tavata ystäviä, matkustella ja elämässä on vaihtelua. Annan täyden tukeni näihin. Ap

Mikään maailman harrastelu tai matkustelu ei korvaa tyydytyksen ja mielekkyyden kokemusta, kun tietää, että on mahdollista päivittäin käyttää älyllisiä ja fyysisiä resursseja niin itsensä, perheensä kuin yhteiskunnankin hyväksi ja että on itse toimeentulonsa ja elämänsä rakentanut ja pärjäisi taloudellisesti ja sosiaalisesti mitä mainioimmin, vaikka mies jättäisi tai kuolisi. Mikään maksu ei myöskään riittäisi korvaukseksi siitä, että työni olisi olla 24 tuntia vuorokaudessa mukava ja miellyttävä. Ihan ilomielin käyn duunissani ja pistän lapset 3-vuotiaina päiväkotiin, jos se antaa minulle mahdollisuuden olla kokonainen ihminen pelkän äidin tai vaimon sijaan. En halua, että kukaan suo minulle harrastuksiani tai elintasoani. Haluan hankkia ne itse itselleni niin, että ne todella ovat minun ilman kenenkään armoa. AP:n toiveet kuulostavat karmivilta. En ikinä suostuisi moisiin järjestelyihin.

Olen periaatteessa tuota jo: olen yh, tarjoat lämpimän kodin lapsille. Käyn töissä toki, kun niitä olen saanut. Koti vain repsottaa, kun aika ei riitä ( eikä itseasiaa kiinnostus, mieluummin luen hyvää kirjaa kuin siivoan viimeisen päälle) , ja valitettavasti en ole aina lempeä, en aina iloinen, en aina onnellinen, ahdistunutkin olen tällä hetkellä kun läheinen omainen kuoli traagisesti. Lisäksi minulla on se huono puoli, että olen tosiaan yliherkkä hajuille :/

Mutta kuulemma olen lempeä, ruokaakin osaan laittaa, vaikka en aina itsetehtyä, mutta pakastepitsa tai ranskalaiset menevät kyllä hymyissä suin uuniin...

Akateeminen mies kohtuullisen lujasti kiinni työelämässä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Leikitään, että olen tuollainen, ja jään siis kotiin ensin hoitamaan lapsia ja sitten kotirouvaksi. Itselläni on tämän liiton solmiessamme vain opintolainaa eikä mitään omaisuutta.

- Otatko siis yksin asuntolainan maksettavaksesi mutta asunto pannaan molempien nimiin?

- Vaaditko avioehdon?

- Entä muu kiinteä ja irtain omaisuus, pannaanko se molempien nimiin, vaikka sinä yksin vastaat maksamisesta?

- Sopiiko, että nämä tällaiset paperit tehdään asianajajien kanssa? Sukulaiseni todennäköisesti suostuisi edustamaan minua ilman maksua

- Äitiys-, vanhempain- ja kotihoidontuella saanen käyttää ko. maksut omiin menoihini, mutta entä sen jälkeen: paljonko olet valmis maksamaan minulle viikottain tai kuukaudessa "omaa rahaa", kun olen kotirouvana? Ja/tai millaista luottolimiittiä olet ajatellut yhteiseen korttiimme (jonka sinä siis yksin maksat)?

- Paljonko kykenet sijoittamaan eläkerahastooni kuukausittain?

- Mitä tapahtuu, jos jäät työttömäksi?

- Saanko minäkin päättää esimerkiksi yhteisistä lomakohteista, vaikka sinä yksin maksaisit molempien matkan?

---> KAIKKIIN EDELLÄ MAINITTUIHIN VASTAAN KYLLÄ (JA EN VAADI)!

Lisätään kirjalliseen sopimukseen vain pari kohtaa osallesi:

- lupaat rakastaa minua myötä ja vastamäessa, ja ihan sellaisenaan kuin olen tavatessamme

- annat hellyttä ja läheisyyttä (lähes) päivittäin

- rakastelemme, jos ei nyt päivittäin, niin pari -kolme kertaa viikossa

- ja viimeisenä: mikäli sinä aiheutat (uskottomuus)toimillasi avioeron niin sopimus on mitätön.

 

 

 

Ahaa, tämä lienee sitä "ehdoitta rakastamista"?

142 lisää vielä, että sana "palvelualtis" puistattaa. En halua, että minun pitäisi omassa kodissani palvella ketään eli rahaa vastaan tehdä erilaisia palveluksia. Aivan kammottava ajatus! Haluan, että koti on yhteinen ja arki yhteistä molempien työn tuloksena ja että huomionosoitukset, joita miehelleen annan, syntyvät rakkaudesta eivätkä kotityösopimuksen velvoitteista. Se mitä olen syntyy omasta halustani ja omista tunteistani, ei velkana tai vastapalveluksena saadusta rahapalkasta.

Täältä

Eikö ketään ihmetyttänyt se, että ap:n mielestä puolisolla ei saanut olla huonoja päiviä? Kutsuu tätä "draamaksi". En minä ainakaan pystyisi olemaan tuollainen robotti. Haluaisin, että puolisoni on ensisijaisesti ystäväni ja rakastettuni, sellainen jonka olkapäätä vasten voin itkeä vastoinkäymisten kohdatessa. Ja toki tuen myös kumppaniani samanlaisessa tilanteessa. Mutta ehkä ap:n maailma onkin sellainen, jossa vastoinkäymisiä tai erimielisyyksiä ei koskaan ole. Nainen vaan hymyilee tyytyväisenä.

Ap sinun pitää etsiä vähän koulutettua ja hieman tyhmää naista. Luulen että hän voisi olla tyytyväinen kotihengettären rooliin ja kun on hieman yksinkertainen niin ei ota turhia pultteja mistään. Jos oman mielipiteen ilmaisu on sinusta kurjaa.

Toivottavasti olet sitten itsekin sellainen ihminen joka ei ole koskaan eri mieltä asioista, niin ei synny sitä turhaa draamaa.

Voi olla kuitenkin mahdoton asia se että pariskunta olisi aina samaa mieltä asioista. Tuntuvat jotenkin tunnekuolleilta silloin. Ja loppujen lopuksi parisuhteessa on hyvä olla silloin kun on tunteita toista kohtaan.

Mitä tuo palvelualttius pitää sisällään?

Vierailija kirjoitti:

Mitä tuo palvelualttius pitää sisällään?

Tuolla ketjun alkupäässähän oli se bdsm-juttu. Varmaan etsii alistuvaa naista makkariin= palvelualtis.

Vierailija kirjoitti:

Olen periaatteessa tuota jo: olen yh, tarjoat lämpimän kodin lapsille. Käyn töissä toki, kun niitä olen saanut. Koti vain repsottaa, kun aika ei riitä ( eikä itseasiaa kiinnostus, mieluummin luen hyvää kirjaa kuin siivoan viimeisen päälle) , ja valitettavasti en ole aina lempeä, en aina iloinen, en aina onnellinen, ahdistunutkin olen tällä hetkellä kun läheinen omainen kuoli traagisesti. Lisäksi minulla on se huono puoli, että olen tosiaan yliherkkä hajuille :/

Mutta kuulemma olen lempeä, ruokaakin osaan laittaa, vaikka en aina itsetehtyä, mutta pakastepitsa tai ranskalaiset menevät kyllä hymyissä suin uuniin...

Ap taitaa odottaa pikkuisen enemmän kuin pakastepitsaa ja repsottavaa huushollia sinun lueskellessa kirjojasi...

Kiva maili :D

Entisen poikaystäväni äiti oli tuollainen. Hän oli lasten kanssa kotona aina, teki ruuan, siivosi, pyykkäsi, kävi ruokakaupassa, vaihtoi vaipat, piti huolta puutarhasta jne. Kun tutustuin häneen vähän paremmin ja aloimme jutella kaksistaan hän kertoi olevansa todella kyllästynyt lapsien kasvaessa isoksi ja muuttaessa pois kotoa. Oikeita ystävyyssuhteita ei kerennyt syntyä kun kaikki aika meni lasten ja kodin hoitamisessa. Mies kehitti uraansa, meni juhliin työkavereiden kanssa ja harrasteli kaikennäköistä.

Vierailija kirjoitti:

Entisen poikaystäväni äiti oli tuollainen. Hän oli lasten kanssa kotona aina, teki ruuan, siivosi, pyykkäsi, kävi ruokakaupassa, vaihtoi vaipat, piti huolta puutarhasta jne. Kun tutustuin häneen vähän paremmin ja aloimme jutella kaksistaan hän kertoi olevansa todella kyllästynyt lapsien kasvaessa isoksi ja muuttaessa pois kotoa. Oikeita ystävyyssuhteita ei kerennyt syntyä kun kaikki aika meni lasten ja kodin hoitamisessa. Mies kehitti uraansa, meni juhliin työkavereiden kanssa ja harrasteli kaikennäköistä.

Kai tuo on kiinni ihmisestä, rahasta yms. Mutta sanoihan ap että vaimo voi mennä töihin kun lapset eivät enää oo pieniä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap:n kuvailema avioliitto perustuu molemminpuoliseen kunnioittamiseen ja toisen työn arvostamiseen. Mitään alistamista en pysty lukemaan rivienkään välistä. Eikö ihanneliitto ole juuri sitä? Kahden ihmisen läheinen, lämmin ja luottavainen suhde, jossa molemmat saavat vapaasti olla omanlaisensa. Ei tarvitse kahlehtia itseään tai toista nykyisin niin itsekkääseen ajattelutapaan. Tässä tapauksessa mies haluaa luoda uraa ja samalla varmistaa perheen hyvinvointi. Ihannenainen haluaa kasvattaa lapsia ja pitää hyvää huolta kodista ja perheestä. Molemmat haluavat tehdä töitä yhteisen hyvän eteen, vain keinot ovat erilaisia. Ei se palkka määritä ihmisyyttä tai tärkeyttä elämässä.  

Kaunis satu niin kauan kuin todellisuus tulee vastaan. Ei ole olemassa tällaisia patenttiratkaisuja elämässä. Niin monta avioliittoa, jossa alkuun on ajateltu, että tässä on nyt se minun parempi puoliskoni ja yhdessä ratsastetaan auringonlaskuun, on kaatunut johonkin. Kyllästymiseen (niin... se turvallisuus, minkä perään ap:kin haikailee, on usein ansa) Kumppani toimii niin kaavamaisen ennalta odotettavasti, arki on samantekevää ja samankaltaista päivästä, viikosta, vuodesta toiseen. Toinen on itsestäänselvyys mitä vielä vahvistaa "kotihengetär" tyyppiset vahvat ennakko-odotukset. Tai sitten kumppani muuttuu, sairastuu, pettää. Tai sitten verkkokalvolle tulee jostain joku nuorempi, houkuttelevampi tai seksikkäämpi. Kuinka moni nainen on uhrannut ison osan elämäänsä miehen ja perheen eteen ja sitten tullut jätetyksi jonkun nuoren naisen takia? Siinä ei silloin paljon lohduta muisto "suurista lupauksista" huolehtia ja elättää. Silloin ollaan tilanteessa, jolloin on ehkä liian vanha kouluttautumaan tai samaan työpaikkaa, kun parhaat vuodet on hoidettu yhteistä kotia ja lapsia.

Siksi tarttuminen ap:n ehdottamaan kotihengettären/ ylläpidettävän vaimon rooliin on

lyhytnäköistä ja tyhmää. Ja jos itse olisin ap, en missään nimessä haluaisi ottaa näin vahvasti vastuulleni toisen ihmisen onnellisuutta, koska todennäköisesti joutuisimme molemmat pettymään karvaasti.

Tässä se on kiteytettynä, mikä ap:n nuorehkon miehen unelmoinnissa uupuu. Ihmisen solmivat niitä avioliittoja nuorella iällä, ovat ehdottomia, mikään ei voi mennä mönkään, maailma on mahdollisuuksia täynnä jne. kunnes puoliso lihoo ja masentuu, miehellä ei viisari värähdä enää suuntaan tai toiseen, lapset vievät kaiken ylimääräisen ajan ja energian, tulee vastoinkäymisiä... Siis se tavallisempi tarina kuin olla rahakkaan miehen luxus-/edustussiippa.

Stepfordistahan niitä löytyy.