Lue keskustelun säännöt.
Törpöt vieraat ruokapöydässä - vertaistukiketju
Pakko päästä purkamaan kiukutusta ja mielellään kuulisin myös samankaltaisia kertomuksia hieman pölvästeistä ruokavieraista? Kuka kaatoi punaviinipullon pitkin perintötuukia ilman anteeksipyyntöä, kuka antoi lapsensa närppiä koristeet kakun päältä, kuka tyhjensi suolapurkin lautaselleen ennen maistamista? Kaikki mehevimmät ja vähemmänkin mehevät tarinat jakoon vain!
Minun tämänpäiväinen vierasärsytykseni syntyi serkkuni perheen vierailtua meillä ohikulkumatkallaan. Tapaaminen oli sovittu ja olin myös kysellyt etukäteen, onko jotain ruokarajoitteita tai erityismieltymyksiä. Ei kuulemma ole. No minä sitten tein keittiöremontin keskellä (lue liesi vaatehuoneessa, jääkaappi olohuoneessa yms.) mahdollisimman helppoa eli perheemme suosikkilaatikkoruokaa janssoninkiusausta ja mahdollisista mieltymyseroista johtuen myös kinkkukiusausta tarjolle. Salaatti ja muut lisukkeet päälle.
Janssoninkiusaus oli lastemme herkkua. Ei kuulemma ole enää. Syynä ei varmaan ole laisinkaan se, että vähän vanhemmat (lastemme ihailemat) pikkuserkut yököttelivät koko ruokailun ajan tarjoiluille. Eikä siinä vielä mitään, mutta heidän vanhempansa ei kertaakaan sanoneet, ettei ole kovin sopivaa yökötellä tarjotulle ruualle, etenkään, kun itse ei ollut pakko olla inhokkiaan metriä lähempänä.
Kommentit (1143)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anoppini laittaa aina, huom AINA liian vähän ruokaa. Pohjanmaalta kotoisin. Mielestäni sielläpäin nimenomaan pidetään kunnian asiana ettei ruoka lopu kesken??
Sama! Ei kehtaa koskaan syödä vatsaansa täyteen, kun tarjolla on niin vähän.
Meillä taas miehen isä pitää itseään maailmanluokan keittiömestarina ja tekee kotonaan aina "paremmat ruuat" kuten itse sanoo. Reseptiikkaa ei noudateta, sehän on surkean kokin (ja vaimonsa) tunnusmerkki, vaan keittiössä heitellään suureleisesti aineksia pannuille ihan vaan harjaantuneen "paletin" mukaisesti. Ainut vaan, että mies ei tiedä ruuanlaitosta tuon taivaallista. Hänen täydellinen paistinsa saattaa olla puoliksi jäässä, tuntikausia keitetty liemensä täysin mautonta tai vastaavasti keskenään sopimattomien mausteiden sekamelskaa ym. Siltikään ei koskaan myönnä virheitään, vaan oikein huokailee ja ihastelee kättensä töitä syödessä. Samalla toki heittää piikkiä arkiruuasta vastaavan vaimonsa tai meillä kokkaavan itseni mukaan. Ja tosiaan heillä saattaa myös olla kuutta syöjää varten varattuna 3 broilerinfilettä, koska appiukko ei mitään reseptejä käytä (ja luultavasti puolet paketista on käynyt pariin kertaan lattialla...)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystävä oli joskus kylässä yötä. Keitteli kahvia itselleen koko ajan. Ja se ei haittaa, mukavaa että vieraat tuntevat olonsa kotoisaksi luonani. Mutta, saattoi siis keittää itselleen kupillisen minun ollessa suihkussa/vessassa ja ei kysynyt minulta olisinko myös halunnut. Tietää kyllä että tykkään kahvista ja juon sitä paljon. Eli hän joi yksin sitöä kahvia siinä kun mietin kehtaanko keittää itselleni uudestaan (suodatinopussien hukkausta).
Sama toistui myös vähän kaiken ruokailuun liittyvän suhteen. Saattoi tehdä itselleen ruokaa/lämmittää sitä, eikä kysynyt milloin syödään/syön nyt haluatko syödä samaan aikaan.
Pientähän tuo nyt oli, mutta kyllä silti vähän ärsytti.
tuo on niitä ainoan lapsen ongelmia. ei ole tarvinnut ottaa muita huomioon.
No hohhoijakkaa taas. Mä olen ainoa lapsi, enkä tasan rohmua mitään juhlissa. Jos sinä henkilökohtaisesti jouduit tekemään useamman lapsen osataksesi opettaa käytöstapoja, se on ihan sinun oma asiasi. Mun vanhempieni ei tarvinnut.
Mulla on itsellänikin vain yksi lapsi. Ja on muuten erittäin kohtelias sellainen. Revi siitä :)
Varmasti on, revin siitä. Uskoo ken tahtoo.
Eräs ystäväni, muuten aivan ihana ihminen, mutta ei omista minkäänlaisia ruokailutapoja. Ruokaa mätetään lautaselta suuhun niin paljon kuin mahtuu, ja sitten syödään suu auki ja äänekkäästi mässyttäen. Ja jos syönnin aikana tulee jotain asiaa, ei suuta syödä tyhjäksi vaan suu täynnä ruokaa kerrotaan asia.
Kyseinen ystävä tietää, että rakastan käydä ravintolassa syömässä ja useasti kyselee, milloin mentäisiin yhdessä.. ei ennenkuin opit tavat.
Ja kyllä, olen hänelle monesti sanonut, varsinkin ruoka suussa puhumisesta, mutta kun ei vaan opi. Kyseisellä henkilöllä ikää 23 vuotta.
Mieheni veli tuli perheineen meille, olimme kutsuneet heidät muuten vain iltaa viettämään ja kerroimme tarjolla olevan perustamperelaista herkkua; tulisia siipiä, vohveliperunoita, kastiketta ja dippiä niille, kasviksia, mozzarellatikkuja, sipulirenkaita, lihapullia ym. sormiruokaa. Kysyimme että onko heidän lapsillaan (9- ja 11-vuotiaat) jotain allergioita, vastasivat että ei ole. Ilta koitti ja huomasimme että perheelle ei maistu. Miehen veljen vaimo vastasi että kastike on liian tulista (tuoleilla murjottaville) lapsille, johon vastasin että teimme ihan siltä varalta valkosipulidippiäkin, se ei ole yhtään tulista vaan todella mietoa, mutta siihen äiti sanoi että lapset eivät tykkää valkosipulista. Harmitti, ajattelin että lapset olivat siksi nyreitä että olivat nälkäisiä, joten ehdotin, josko sekoittaisin valmisdipin American-dippijauheesta, mutta äiti sanoi että ei tarvitse kun hänellä on lapsille omat eväät. Silloin hän kaivoi kassistaan kaksi Popsi-nakkipakettia, avasi ne ja antoi lapsille, jotka riemastuivat silminnähden. Siinä sitten lapset söivät kylmiä nakkeja sellaisenaan, hetken päästä vanhemmat siirtyivät sanaa sanomatta lähes tyhjien lautasten luota lasten kanssa syömään niitä samoja nakkeja olohuoneeseen. Tekemämme ruoan ei olisi pitänyt pahaakaan olla, koska mieheni on kokki ja nuo tarjottavat kyllä kelpasivat yksinkertaisuudestaan huolimatta kaikille ystävillemme... Eivät mokomat edes kiittäneet, vaikka olimme tehneet isoisäni hyväksi havaitun reseptin mukaan lihapullia lähes sata kappaletta, friteeranneet ison satsin edellämainittuja sormiruokia, valmistaneet useamman kupillisen dippiä tuoreista raaka-aineista, lisäksi tarjolla oli myös kananfileetä makeassa marinadissa sekä simppeli kasvislautanen kukkakaalilla, kurkkusiivuilla, kirsikkatomaateilla, paprikalla ja porkkanalla.
Tällä kertaa nakit vetivät murskavoiton :D
Järjestin tyttöjenillan viime vuoden synttäreilläni ja kutsuin noin kymmenen hengen tyttöporukkamme koolle. Valmistin illallisen, jälkiruoan ja hommasin juomat kaikille. Yksi kavereistani sitten kysyi paria päivää ennen juhlia voisiko tuoda uuden poikaystävänsä jotta me kaikki voisimme tavata hänet ensimmäistä kertaa. Olin vähän hämmentynyt koska kyseessähän oli tyttöjenilta ja kaikki muut kutsutut olivat tulossa yksin. No en kehdannut sanoa kuitenkaan ei.
Muut vieraat saapuivat kaikki noin samaan aikaan ja toivat mukanaan vielä tuomisia. Tämä kyseinen tyttö ja uusi poikaystävä tulivat noin kolme tuntia myöhässä kutsuajasta kun me muut olimme jo aloittaneet syömään kun ei haluttu sentään kello kymmeneen illalla odottaa että saadaan aloittaa kun ruokakin oli ollut valmiina jo pitkän aikaa. No ei se mitään, laitoin heille paikat valmiiksi pöytään kun poikaystävä kysyy mitä on tarjolla. No esittelin pöydän antimet: pääruokana oli pastaa ja kermaista frutti di mare -kastiketta. Jätkä sanoi vain että ei voi syödä koska on dieetillä. Kaverini kailotti kovaäänisesti poikaystävän olevan malli. No vai niin ei ole pakko syödä jos ei halua. Kaverini ottaa kuitenkin ruokaa ja poikaystävä närppii hänen lautaseltaan kun me muut syömme. Tulee jälkiruoan aika ja tarjoilen kaikille tiramisua kun tämä poikaystävä taas sanoo ettei halua koska ei syö sokeria. Jälkiruokaa nauttiessamme hän kuitenkin tyhjentää pöydällä olleen ison pähkinäkipon.
Tämä poikaystävä myös nyrpisteli ostamalleni viinille, ei vaikuttanut kovinkaan kiinnostuneelta tutustua kehenkään meistä vaikka yritimme kovasti pitää keskustelua hänen kanssaan yllä sekä vaikutti muutenkin suhtautuvan meihin jotenkin alentuvasti. Kunnes sitten noin tunti saapumisensa jälkeen sanoivat lähtevänsä eräisiin toisiin bileisiin. Hei hei vaan. Tuli kyllä jotenkin paha mieli kun omia synttärijuhlia käytetään jonkin hienomman klubitapahtuman etkoina. Ja sitten se että miksi vieraissa täytyy korostaa omaa sokerittomuuttaan tms ja ikäänkuin osoittaa että tarjoilut ovat kamalan läskiä ruokaa kun on kuitenkin juhlat kyseessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jännä että niin monelle on sattunut rohmuperheitä vieraaksi. Itsellä vähän päinvastaisia kokemuksia. Koen emäntänä tosi loukkaavaksi sen, jos vaivalla valmistamaani ruokaa ei suostuta edes maistamaan tai sitten otetaan näön vuoksi minimaalisen pieni määrä. Se on sama kuin sanoisi suoraan että hyi yäk, onpa pahaa, olet surkea kokki. Mielestäni kuitenkin teen ihan hyvää ruokaa ja oma perhe tykkää.
Samoin tuntuu että nykyään joka toisella on jokin erikoisruokavalio. Ymmärrän hyvin keliakian ja laktoosi-intoleranssin. Niihin aina varaudun, leivon ja kokkaan vieraan ruokavalion mukaisesti. Jotenkin kuitenkin nyppii karppaajat, vegetaristit, omatoimigluteenittomat, laihduttajat ja muut ties mitkä fruitaristit. Tunnen itseni jotenkin tyhmäksi, kun minä olen aina se, joka mukaudun tekemään esim. vähähiilarista ruokaa koko porukalle. Koen, että emäntänä ei oikein ole muuta vaihtoehtoa, jos vieras ilmoittaa ennen tuloaan, että en sitten syö sitä enkä sitä. En vain osaa olla muuta kuin vieraanvarainen, huoh. Itselleni ei tulisi mieleenkään esittää kylään mennessä jotain vaatimuksia tarjoilujen suhteen.
Mä olen ratkaissut tämän ongelman niin, että otan huomioon vain henkeä uhkaavat allergiat, en näitä itsediagnosoituja keliakioita enkä missään nimessä mitään dietteejä. Jos ei kelpaa, saa ajaa ABC:n kautta kotiin... Hyvin on kaikki kelvannut porukoille.
minulla on hyvin laiha ystävä, joka kiistää syömishäiriön. kuitenkin, kun on käynyt meillä lasten kanssa syntymäpäivillä ei ota MITÄÄN, kahvia vain. alkaa olla jo loukkaantunut ja vainoharhainen olo, että eikö tämä ihminen elä muulla kuin kahvilla vai onko leipomuksissani jotain vikaa..
erikoista kyllä, naisen lapsi on pulskan puoleinen ja äitinsä joutuu repimään tätä irti keksivadista... huh hei !
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
minulla on hyvin laiha ystävä, joka kiistää syömishäiriön. kuitenkin, kun on käynyt meillä lasten kanssa syntymäpäivillä ei ota MITÄÄN, kahvia vain. alkaa olla jo loukkaantunut ja vainoharhainen olo, että eikö tämä ihminen elä muulla kuin kahvilla vai onko leipomuksissani jotain vikaa..
erikoista kyllä, naisen lapsi on pulskan puoleinen ja äitinsä joutuu repimään tätä irti keksivadista... huh hei !
Kiinnostaa miksi sun pitäisi olla loukkaantunut ja vainoharhainen.
Ajatteletko että syöttäminen ja syötetyksi tuleminen olisi olennaisin osa ystävyyssuhteitasi?
Itse en ajattele niin. Siksi minusta ei ole törppöä jättää syömättä tarjotut kahvihyvät, jos kerran ei halua. Törppöä on tehdä syömättä jättämisestään numero tai yökötellä tai arvostella tarjottuja syötäviä. Tai ahmia. Törppöä on myös tyrkyttää ja väijyä emäntänä mitä toinen syö tai ei syö.
Vierailija kirjoitti:
Tämä poikaystävä myös nyrpisteli ostamalleni viinille, ei vaikuttanut kovinkaan kiinnostuneelta tutustua kehenkään meistä vaikka yritimme kovasti pitää keskustelua hänen kanssaan yllä sekä vaikutti muutenkin suhtautuvan meihin jotenkin alentuvasti. Kunnes sitten noin tunti saapumisensa jälkeen sanoivat lähtevänsä eräisiin toisiin bileisiin. Hei hei vaan. Tuli kyllä jotenkin paha mieli kun omia synttärijuhlia käytetään jonkin hienomman klubitapahtuman etkoina. Ja sitten se että miksi vieraissa täytyy korostaa omaa sokerittomuuttaan tms ja ikäänkuin osoittaa että tarjoilut ovat kamalan läskiä ruokaa kun on kuitenkin juhlat kyseessä.
Olen kyllä täysin samaa mieltä siitä, että ystäväsi ja poikaystävänsä olivat törppöjä. Tuohon viimeiseen lauseeseen on kuitenkin pakko puuttua. Eräs kaverini treenaa ja yrittää pudottaa painoa, ja ohjelmaan kuuluu erittäin tarkka dieetti. Toki hän saattaa silloin tällöin maistaa jotakin herkkua, mutta juhlissa hän pitäytyy kokonaan tarjoiluista, koska hän ei usko pystyvänsä jättämään syömistä vain siihen yhteen pieneen kakkupalaan. Ja mikä poru ja itku siitä aina tulee, kun ei Kyllikki-tädin marenkikakku kelpaa. Kuulemma kaverini on jopa harkinnut jättävänsä juhlat toistaiseksi väliin, kun hänelle tulee niin huono omatunto järjestäjien "loukkaamisesta", vaikka hän kieltäytyisi tarjoiluista ihan asiallisesti. Jos hän vain sanoo "ei kiitos", niin jankkaamisesta ei tule loppua. Jos hän selittää dieettiänsä tarkemmin, häntä pidetään omahyväisenä arvostelijana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Erään sukulaismieheni kumppanilla ei ole minkäänlaisia pöytätapoja. Hän on ahne suursyömäri ja lisäksi maailmanluokan mässyttäjä. :D Ruokailu kyseisen ihmisen kanssa on elämys, jota ei tee mieli uudestaan kokea. Pariskunta asuu kauempana, joten kun muutaman kerran vuodessa tapaamme, he viipyvät aina muutaman päivän. Ruokapöytään kutsuttaessa tämä nainen on ensimmäisenä paikalla ottamassa ruokaa, mutta ottaa vain "sattumat" - jos esimerkiksi ruokana on lihapullia ja muusia/spagettia/perunaa tmv., saattaa hän lappaa lautasensa kukkuroilleen pelkkiä lihapullia. Jos hän tietää, että myöhemmin ON tulossa muitakin syömään, lähtee hän hakemaan kesken ruokailun vielä lisää ruokaa (eli tässä tapauksessa niitä lihapullia) vaikka lautanen olisi vielä puolillaan, että varmasti juuri hänelle riittää ja muille ei. Tämä kyseinen lihapullatarina on oikeasti tapahtunut ja samankaltaisia esimerkkejä riittäisi kyllä loputtomiin, jos vain muistaisi kaikki. :D
Kerran tulin hieman myöhässä kahvipöytään ja tarjoiluvadilla oli enää yksi leivos. Istuin pöytään ja aloin ottamaan leivosta, kun tämä naikkonen salamannopeasti nappasi leivoksen suoraan nenäni edestä itselleen, vaikka samalla mussutti vielä omaansa. :D Tuijotin silmät pyöreinä, mutten kuitenkaan kehdannut siitä mitään numeroa tehdä muiden sukulaisten edessä, joten tyydyin pelkkään kahviin.
Kyseinen ihminen on päälle kolmikymppinen, mutta ilmeisesti kaikille ei ole siihenkään ikään mennessä tulleet pöytätavat ja muiden huomioiminen tutuksi.
Vierailija kirjoitti:
Erään sukulaismieheni kumppanilla ei ole minkäänlaisia pöytätapoja. Hän on ahne suursyömäri ja lisäksi maailmanluokan mässyttäjä. :D Ruokailu kyseisen ihmisen kanssa on elämys, jota ei tee mieli uudestaan kokea. Pariskunta asuu kauempana, joten kun muutaman kerran vuodessa tapaamme, he viipyvät aina muutaman päivän. Ruokapöytään kutsuttaessa tämä nainen on ensimmäisenä paikalla ottamassa ruokaa, mutta ottaa vain "sattumat" - jos esimerkiksi ruokana on lihapullia ja muusia/spagettia/perunaa tmv., saattaa hän lappaa lautasensa kukkuroilleen pelkkiä lihapullia. Jos hän tietää, että myöhemmin ON tulossa muitakin syömään, lähtee hän hakemaan kesken ruokailun vielä lisää ruokaa (eli tässä tapauksessa niitä lihapullia) vaikka lautanen olisi vielä puolillaan, että varmasti juuri hänelle riittää ja muille ei. Tämä kyseinen lihapullatarina on oikeasti tapahtunut ja samankaltaisia esimerkkejä riittäisi kyllä loputtomiin, jos vain muistaisi kaikki. :D
Kerran tulin hieman myöhässä kahvipöytään ja tarjoiluvadilla oli enää yksi leivos. Istuin pöytään ja aloin ottamaan leivosta, kun tämä naikkonen salamannopeasti nappasi leivoksen suoraan nenäni edestä itselleen, vaikka samalla mussutti vielä omaansa. :D Tuijotin silmät pyöreinä, mutten kuitenkaan kehdannut siitä mitään numeroa tehdä muiden sukulaisten edessä, joten tyydyin pelkkään kahviin.
Kyseinen ihminen on päälle kolmikymppinen, mutta ilmeisesti kaikille ei ole siihenkään ikään mennessä tulleet pöytätavat ja muiden huomioiminen tutuksi.
Huh. Olisit ottanut sen leivoksen kädestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kerran tulin hieman myöhässä kahvipöytään ja tarjoiluvadilla oli enää yksi leivos. Istuin pöytään ja aloin ottamaan leivosta, kun tämä naikkonen salamannopeasti nappasi leivoksen suoraan nenäni edestä itselleen, vaikka samalla mussutti vielä omaansa. :D Tuijotin silmät pyöreinä, mutten kuitenkaan kehdannut siitä mitään numeroa tehdä muiden sukulaisten edessä, joten tyydyin pelkkään kahviin.
Tuossa tilanteessahan olisi hyvä kommentoida: "Taidat pitää leivoksista".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erään sukulaismieheni kumppanilla ei ole minkäänlaisia pöytätapoja. Hän on ahne suursyömäri ja lisäksi maailmanluokan mässyttäjä. :D Ruokailu kyseisen ihmisen kanssa on elämys, jota ei tee mieli uudestaan kokea. Pariskunta asuu kauempana, joten kun muutaman kerran vuodessa tapaamme, he viipyvät aina muutaman päivän. Ruokapöytään kutsuttaessa tämä nainen on ensimmäisenä paikalla ottamassa ruokaa, mutta ottaa vain "sattumat" - jos esimerkiksi ruokana on lihapullia ja muusia/spagettia/perunaa tmv., saattaa hän lappaa lautasensa kukkuroilleen pelkkiä lihapullia. Jos hän tietää, että myöhemmin ON tulossa muitakin syömään, lähtee hän hakemaan kesken ruokailun vielä lisää ruokaa (eli tässä tapauksessa niitä lihapullia) vaikka lautanen olisi vielä puolillaan, että varmasti juuri hänelle riittää ja muille ei. Tämä kyseinen lihapullatarina on oikeasti tapahtunut ja samankaltaisia esimerkkejä riittäisi kyllä loputtomiin, jos vain muistaisi kaikki. :D
Kerran tulin hieman myöhässä kahvipöytään ja tarjoiluvadilla oli enää yksi leivos. Istuin pöytään ja aloin ottamaan leivosta, kun tämä naikkonen salamannopeasti nappasi leivoksen suoraan nenäni edestä itselleen, vaikka samalla mussutti vielä omaansa. :D Tuijotin silmät pyöreinä, mutten kuitenkaan kehdannut siitä mitään numeroa tehdä muiden sukulaisten edessä, joten tyydyin pelkkään kahviin.
Kyseinen ihminen on päälle kolmikymppinen, mutta ilmeisesti kaikille ei ole siihenkään ikään mennessä tulleet pöytätavat ja muiden huomioiminen tutuksi.
Huh. Olisit ottanut sen leivoksen kädestä.
Muuten joo, muttei kyllä huvittanut enää pistää suuhun mitään hänen lääppimää leivosta. :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erään sukulaismieheni kumppanilla ei ole minkäänlaisia pöytätapoja. Hän on ahne suursyömäri ja lisäksi maailmanluokan mässyttäjä. :D Ruokailu kyseisen ihmisen kanssa on elämys, jota ei tee mieli uudestaan kokea. Pariskunta asuu kauempana, joten kun muutaman kerran vuodessa tapaamme, he viipyvät aina muutaman päivän. Ruokapöytään kutsuttaessa tämä nainen on ensimmäisenä paikalla ottamassa ruokaa, mutta ottaa vain "sattumat" - jos esimerkiksi ruokana on lihapullia ja muusia/spagettia/perunaa tmv., saattaa hän lappaa lautasensa kukkuroilleen pelkkiä lihapullia. Jos hän tietää, että myöhemmin ON tulossa muitakin syömään, lähtee hän hakemaan kesken ruokailun vielä lisää ruokaa (eli tässä tapauksessa niitä lihapullia) vaikka lautanen olisi vielä puolillaan, että varmasti juuri hänelle riittää ja muille ei. Tämä kyseinen lihapullatarina on oikeasti tapahtunut ja samankaltaisia esimerkkejä riittäisi kyllä loputtomiin, jos vain muistaisi kaikki. :D
Kerran tulin hieman myöhässä kahvipöytään ja tarjoiluvadilla oli enää yksi leivos. Istuin pöytään ja aloin ottamaan leivosta, kun tämä naikkonen salamannopeasti nappasi leivoksen suoraan nenäni edestä itselleen, vaikka samalla mussutti vielä omaansa. :D Tuijotin silmät pyöreinä, mutten kuitenkaan kehdannut siitä mitään numeroa tehdä muiden sukulaisten edessä, joten tyydyin pelkkään kahviin.
Kyseinen ihminen on päälle kolmikymppinen, mutta ilmeisesti kaikille ei ole siihenkään ikään mennessä tulleet pöytätavat ja muiden huomioiminen tutuksi.
Huh. Olisit ottanut sen leivoksen kädestä.
Muuten joo, muttei kyllä huvittanut enää pistää suuhun mitään hänen lääppimää leivosta. :D
Ymmärrän, mut silti. Törppöyteen lienee ainoa tapa olla itse vielä törpömpi. Jos vaikka oisit ottanut sen kädestä ja kiikuttanut nurkan taakse ja kätkenyt sinne, sitten tuut sieltä nurkan takaa pyyhkien suupieliäsi (niihin voi vaikka sotkea vähän siitä leivoksesta) ja maiskutellen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jännä että niin monelle on sattunut rohmuperheitä vieraaksi. Itsellä vähän päinvastaisia kokemuksia. Koen emäntänä tosi loukkaavaksi sen, jos vaivalla valmistamaani ruokaa ei suostuta edes maistamaan tai sitten otetaan näön vuoksi minimaalisen pieni määrä. Se on sama kuin sanoisi suoraan että hyi yäk, onpa pahaa, olet surkea kokki. Mielestäni kuitenkin teen ihan hyvää ruokaa ja oma perhe tykkää.
Samoin tuntuu että nykyään joka toisella on jokin erikoisruokavalio. Ymmärrän hyvin keliakian ja laktoosi-intoleranssin. Niihin aina varaudun, leivon ja kokkaan vieraan ruokavalion mukaisesti. Jotenkin kuitenkin nyppii karppaajat, vegetaristit, omatoimigluteenittomat, laihduttajat ja muut ties mitkä fruitaristit. Tunnen itseni jotenkin tyhmäksi, kun minä olen aina se, joka mukaudun tekemään esim. vähähiilarista ruokaa koko porukalle. Koen, että emäntänä ei oikein ole muuta vaihtoehtoa, jos vieras ilmoittaa ennen tuloaan, että en sitten syö sitä enkä sitä. En vain osaa olla muuta kuin vieraanvarainen, huoh. Itselleni ei tulisi mieleenkään esittää kylään mennessä jotain vaatimuksia tarjoilujen suhteen.
Mä olen ratkaissut tämän ongelman niin, että otan huomioon vain henkeä uhkaavat allergiat, en näitä itsediagnosoituja keliakioita enkä missään nimessä mitään dietteejä. Jos ei kelpaa, saa ajaa ABC:n kautta kotiin... Hyvin on kaikki kelvannut porukoille.
No tuota... en ole ikinä äänestänyt numeron tekemistä omista tai toisten syömisistä ja juomisista, mutta toisaalta: onneksi ja valitettavasti ihmisellä on oikeus päättää, mitä suuhunsa pistää. Sekin on ikävää, että pitäisi "joustaa" vaikkapa ihan eettisen vakaumuksensa suhteen siksi, että talossa tarjotaan rouvan/herran bravuurikinkkupiirakkaa. Jos erityisruokavalioinen ei ole ollut ajoissa asialla selvittämässä tai tarjoutumassa tuomaan omia eväitään, oma mokansa, mutta tarjottavien tyrkyttäminen ei ole mukavaa.
Terv. eräs, joka ei pidä meteliä syömisistään, mutta joka joutuu tämän tästä perustelemaan kasvisruokavaliotaan tai illanistujaisissa juomattomuuttaan. Mikähän siinäkin on, että yleensä ne kaikki muut ovat niin hirveän kiinnostuneita siitä, mitä minä suuhuni pistän?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Myönnän, että ärsytti, kun sukulaislapsi haki pöydästä keksejä ennen kuin oltiin pöytään kutsuttu. Ruoka oltiin siis syöty alle, ja seuraavaksi oli jälkkärikahvien aika. No, pöytään kun istuttiin, niin cup cakeja hän rohmusi kolme, keksejä veteli n. 5-10 kappaletta ja sen jälkeen kävi lupaa kysymättä olohuoneen lipastolta löytyneiden joulusuklaiden kimppuun. Vanhemmat eivät sanoneet mitään.
Olisi tietysti hyvä odottaa kahvien aloittamista, mutta ei kolme kuppikakkua ja viisi keksiä kovin paljoa ole eikä ainakaan rohmuamista. 10 kuppikakkua olisi. Jos teen muutamaa eri makua ajattelen että jokainen syö pari kpl jokaista makua. Jos ei syö niin ei haittaa mitään, ovat sen verran edullisia kuitenkin tehdä ja samalla vaivalla sen isommankin määrän tekee.
Suklaat pöydällä, luulisin itsekin että saa ottaa. Jos vieraampi ihminen niin kysyn. Vrt. Kerran minulla oli pöydällä toffeekarkkeja. Kysyin äidiltä haluaako hän niitä karkkeja, laittoi koko pakkauksen laukkuunsa!! Karkkeineen päivineen. Pakkaus oli koristeellinen rasia. Ihmettelin todella mutta en sanonut mitään, ajattelin että pääsinpä noista kaloripommeista kertaheitolla eroon vaikka muutaman olisin vielä voinut syödä.
Ai kolme ei ole paljon? No ehkä ei, jos kyse olisi jostain minikokoisista, mutta muuten kyllä on. Vastaa kooltaan kolmea korvapuustit tai kolmea hillomunkkia. Ja päälle, ei 5 vaan 5-10 keksiä. Aika isot keksipaketit saa tarjolle laittaa, jos oletus ok että yksi vieras voi vetäistä sen kymmenenkin.
Olohuoneen lipasto ei ole sama asia kuin sohvapöytä.
Harvoin kuppikakku on korvapuustin kokoinen... Punnitsepa huvikseen. Eikä sillä väliä, mun luona saa mielellään syödä kolme tai enemmänkin.
Ystävän veljen perhe saapuu ihan aina myöhässä jokaisiin juhliin. Sitten vielä kummastelevat, kun muut ovat aloittaneet syömisen tai jopa lopettaneet sen, jos lämmin ruoka on sanottu tarjottavaksi klo 14. Ihan kuin heitä varten kaikki muutkin odottelisivat ja antaisivat ruoan jäähtyä tai kuivua piloille uunissa.
Eräällä kaverillani on pitkä lista allegioita ja sen lisäksi hän on hirmuisen nirso ja opettanut siihen tapaan myös lapsensa. Ihan horror vieraita, kun en millään muista mikä tälle porukalle kelpaa, jos mikään. Allergiat on tottakai huomioitava, mutta nuo nirsoilut on argh.
Meillä tuttavapiirissä on mies, joka tulee ensinnäkin kuusi henkisen perheensä kanssa aina "ilmaisenruuan" - bileisiin. Kotona eivät syö kuin pienen aamiaisen ja sitten paastotaan iltaan.
Tää mies omii sen pitsapala lautasen itselleen ja sen ryystettyään napaansa menee vartti niin täydessä unessa. Ihan sama mitkä juhlat.
Rouvallaan on useita kuvia illanistujaisista ja synttäreiltä, kun tää tyyppi kuorsaa leveässä takakenossa (kulmasohvissa aina omii sen kulmapaikan) suuauki, murut rinnuksilla ja tyhjä vati masun päällä. Aina ne jaksaa niistä huumoria löytää, pitävät niin uskomattoman hauskoina kuvina. Lähinnä säälittävän surullista. Eivät tajua, että sille jätkälle nauretaan ja tavoilleen, ei niille hellusille kuville.
Itse mä lopetin noiden kutsumisen perheenä. Rouva on tervetullut tyttöjeniltaan, lapset lasten synttäreille (näkyy isänsä opit!).. Pari kertaa sitten tää mies on vaan tullut, vielä takaovesta sisään "rääppijäisiin", kun on varsinaista juhlakansaa ollut paikalla. Vielä arvostellut siinä tarjottavien vähyyden, niin vähintään sipsikulhon kanssa sitten nukahtanut sohvalle.
Miksen sano? Miksen tee mitään? Koska en halua kasvattaa aikuista miestä, jos tapoja ei ole tuon enempää, niin...
Tuosta juhliin paastoamisesta olen huomauttanut muutamia kertoja, kun heillä on esim lasten synttärit ollut, niin meillä on ruoka ennen synttäreitä. Juurikin, ettei muksut mätä herkkuja älyttömiä määriä. Sitä se mies ihmettelee, että tulette juhliin vatsat täynnä? Kyllä, että jää tarjottavia muillekin. ;)
Lisäksi kun heidän bileissään on aika niukasti aina tarjottavia. Jos et itse vie mennessäs, niin ilman jäät. Uuden vuoden istujaisissa isäntä tarjosi tasan yhden punaviini pullon 10 aikuista kohden. Kyllähän tuo tiedetään, että niiden istujaiset on aina nyyttärit. Hauskaa on kuitenkin ollut. Varsinkin sitten, kun tuo itseään täynnä oleva isäntä nukahtaa uuniperunoidensa jälkeen.
Serkut oli opetettu lapsena ihmeellisiksi kursailijoiksi ohjeistamalla heitä niin, ettei kyläpaikassa saa sitten ottaa mitään, mitä tarjotaan. Toki vanhempien mukana ollessa sai ottaa, mutta esim. silloin kun olivat meillä leikkimässä, piti kieltäytyä kaikesta. Mun mielestä oli sääli, kun esim. sipsikulhosta suostuivat pitkän taivuttelun jälkeen ottamaan yhden murenen mieheen, eivätkä voineet rennosti syödä niitä elokuvan lomassa. Paras oli, kun satuttiin grillaamaan heidän meillä ollessa ja kutsuttiin pöytään. Nämä jäivät keittiön kynnykselle katselemaan silmät kiiluen, kun söimme grilliherkkuja, eivätkä millään suostuneet hievahtamaan siitä ja ottamaan ruokaaa. Hävetti itseäkin syödä heidän luonaan yhtään mitään, kun siellä suorastaan tyrkytettiin mehua ja leipomuksia sekä joskus ruokaakin. Oli aina tunne, että pitäisi kieltäytyä tiukasti, koska niin "kuuluu" tehdä. Jossakin vaiheessa yritinkin aina kieltäytyä, mutta tyrkyttäminen vain yltyi siitä.
Sedän ja vaimonsa bravuuri oli kylään tullessa seisoa ensin eteisessä takit päällä ja vasta kehoituksen jälkeen siirtyä olohuoneeseen, yhä takit tiukasti päällä lähtevän näköisinä. Vasta monennen kehoituksen jälkeen takit käytiin mutisten riisumassa naulakkoon. Luultavasti heidän mielestään oli hienompaa näyttää kiireisiltä tai olla sen näköisiä, että "ei me haluta olla vaivaksi, istutaan vaan vähän ja ei kuluteta edes naulakkoa. Lähdetään ihan saman tien, niin ei tarvitse edes kahvia keittää."
Tää perhe oli kyllä tehnyt kursailusta jo elämäntavan. :)
Ystäväni aina arvosteli tarjoamisiani. Aivan sama oliko pöydässä perinteistä karjalanpiirakkaa munavoilla ja korvaapuusteja tai ranskalaista kasvismunapiirakkaa ja suklaafondanttia.
Pidän itseäni kelvollisena kokkina ja emäntänä. Pyrin aina laittamaan kahvin kanssa pöytään niin suolaista, kuin makeaakin. Yleensä useampaa sorttia. Muilta tutuilta, sukulaisilta ja ystäviltäni olen saanut kehuja kokkauksistani.
Tämä yksin vain aina arvostelee leipomuksiani, tyylillä : -Ai, sä et tee koko ruis karjalanpiirakoita, täs suklaafondantissa on paksumpi kuori kun mun tekemäs. Mun pullat on isompia/parempia. Ja aivan kaikkeen totesi siis saman tyyppistä inhottavaa arvostelua.
Kerran sitten iskin hänen eteensä kaupan valmis pasteijoita ja kääretortun. Ystävä katsoi hölmistyneenä tarjottavia ja totesin vain, että en jaksanut nähdä vaivaa kerta omissa leipomuksissani on aina jotain vikaa.
Ei sen jälkeen enää valittanut tarjottavistani.