Raju riita miehen kanssa
Neuvoja kaipaan. Ajatukset niin sekaisin. Meillä oli riita miehen kanssa ja meillä oli erotilanne. Mies oli pakkaillut tavaransa kasaan ja olin auttanut häntä pakkaamisessa. Olin tuohtuneessa tilassa. Hän oli siirtänyt tavaransa eteiseen, pääosin siis vaatteita pusseissa mutta myös pieni taulutv eteisen lattialla ja yhdessä pussissa oli mm. hänen läppärinsä. Olin vihainen ja tuohtuneessa tilassa ja mä kaadoin jalallani hänen tv:n joka oli lattialla ja heitin vaatteita rappukäytävään "Nyt kun lähdet mä en haluu enää ikinä nähdä sua" raivosin. Heitin myös sen pussin jossa oli hänen läppäri ja siitä hän sai kopin. Jatkoin vaatteiden heittelyä ja sitten hän tuli mua kohti ja heitti mut seinään. Seinän vieressä oli puinen rahi ja mua todella sattui osua siihen. Kuitenkin nousin vielä ja heitin taas vaatteita ulos. Sitten mies toisti saman uudestaan ja heitti mut toistamiseen seinään samaan kohtaan. Sen jälkeen häipyi tavaroineen. Mulle tuli mustelmia ympäri kehoa ja haava. Jälkeen päin noin puoli tuntia myöhemmin hän laittoi mulle viestin jossa syyllisti mua tapahtuneesta että hänellä oli oikeus toimia niin lain mukaan kun omaisuuttaan saa puolustaa jos joku uhkaa. Hänen mukaansa hänen tvseen ei tullut enää kuvaa (jännä juttu miten sen tietää vaikka tv:n kaukosäädin jäi meille), läppäristä hajosi jokin pieni osa ja kuulemma nahkatakki repesi. Nahkatakki hänen päällänsä repesi ehkä korkeintaan siinä rytäkässä kun kävi muhun käsiksi. Olin varmaan suuri uhka hänen vaatteille. Hän sanoi että jos teen rikosilmoituksen joudun itse maksumieheksi ja syytteeseen.
Kommentit (65)
Sori, mutta miehelles tuskin tulee kovinkaan pahoja seurauksia siitä että sait pari mustelmaa ja nirhauman. Tuttu kännipäissään otti toisen äijän hihasta kiinni ja takki repesi, tuttuni sai nyrkistä silmään. Itse pahoinpitelijälle ei tullut mitään, kun taas tuttavani piti maksaa toisen äijän revennyt takki.
Kuulostat kyllä siltä, että olet erosta hyvin katkera ja ikäänkuin kerjäsit että mies tekisi jotain johon sinä voisit marttyyrinä takertua. Voi poloista, koittaisit nyt vaan jatkaa elämääsi.
Miehesi rikos on henkilöön kohdistuva väkivaltarikos ja sinun rikos tavaraan kohdistuvaa ilkivaltaa. Kannattaa viedä asia eteenpäin, sillä rikosrekisteriotteessa on silloin jatkossa miehelläsi tällainen lievä pahoinpitely. Suostut ilman muuta sovittelemaan tavarapuolen ja maksat mukisematta tavarat. Miehes tusin suostuu maksamaan mukisematta ilman oikeudenkäyntiä kivusta ja särystä.
Lopputulemana sä maksat ensin miehelles jotain ja kun hänen rikoksensa ei varmaan mene suosista maksamalla, niin teet rikosilmoituksen, jolloin lopputuloksena miehesi maksaa sinulle korvauksia kivusta ja särystä, saa merkinnän rikosrekisteriin ja maksaa oikeudenkäyntikulutkin!! Kun sovittelette tavarapuolen kun sen maksat, niin sua ei edes tuomita mistään-> ei rikosrekisteriä.
Ai nyt se ei ollutkaan eka kerta kun kävi käsiksi ja vielä turvallisuusalalla töissä ai kamala. Kuulostaa siltä että yrität nyt epätoivoisesti saada mammoja puolellesi.
Ja joo kyllä voin sanoa että oon vähän katkera kaikesta pettämisestä ym. Enkä oo keräämässä sympatiaa vaan ihan kyselemässä pitääkö miehen väite paikkansa että mä joudun maksumieheksi. En puolustele tekojani vaan kerron niiku ne on. Mä en vaan usko että miehen väkivalta oli oikeutettua.
Vierailija kirjoitti:

Kyllä, joudut korvaamaan rikkomasi omaisuuden.
Aaaaa ja sitte pettäminenkin vielä.. :D no eiköhän sulle kohta sympatiaa heru, ihan oikein että paskoit sen sian tavarat... or not.
Sen ymmärrän kyllä että jos mun takia jotain on mennyt rikki niin sen ilman muuta korvaan. Mutta kysymys oli oliko hänellä oikeus käyttää väkivaltaa. Hän sanoi ettei hänelle tulis mitään vaikka rikosilmoituksen tekisin koska hänen mukaansa hän toimi oikein.
Tässä se punnitaan. Ap:n kyky ottaa opikseen virheistään. Itse nuolisin haavani ja järkyttyisin omasta käytöksestäni ja varmistaisin jatkossa terveemmät ihmissuhteet ja toimintamallit.
Haluat viedä mieheltä ammattinsa.
Avauksen kun luin niin tulin siihen tulokseen että kerjäsit tapahtunutta. Jos eroamassa niin miksi ihmeessä hajoittaa toisen tavaroita. Erota voi sivistyneesti. Ole rehellinen itsellesi ja myönnä että motiivinasi on kostaa pettämisestä.
Olen nähnyt yhden pariskunnan väkivaltatilanteen jossa nainen (ystäväni) härnäsi miestään joka lopulta heitti hänet seinään. Nainen uikutti kuin koiranpentu sen jälkeen kun mies lyö. Näin koko touhun ja en syyllistä miestä. Tuon episodin jälkeen he tappelivat edelleen eroonsa saakka.
Käännä lehti elmässäsi ja jatka matkaa. Nuole haavasi olet ne itse käytökselläsi aiheuttanut.
nainen
Ei sillä ettenkö ois pahoillani käytöksestäni, olis sitä pyytäny anteeksi mieheltäkin ja ottaisi opikseni tulevia ihmissuhteita ajatellen..mutta häneltä ei oo mitään anteeksipyynnön tapaistakaan kuulunut ja tuoko oikeuttaa väkivaltaan? :O
Vierailija kirjoitti:
Sen ymmärrän kyllä että jos mun takia jotain on mennyt rikki niin sen ilman muuta korvaan. Mutta kysymys oli oliko hänellä oikeus käyttää väkivaltaa. Hän sanoi ettei hänelle tulis mitään vaikka rikosilmoituksen tekisin koska hänen mukaansa hän toimi oikein.
Väkivallan käyttö on siviilihenkilöltä oikeutettua vain, jos vastaava uhka kohdistuu häneen. Eli hätävarjelun pykälät tulevat käyttöön.
Tavaran puolustaminen ei oikeuta fyysiseen väkivaltaan. Kiinnipito-oikeus on tässäkin tapauksessa, esim. jokainen saa verekseltään ottaa kiinni varkaan.
Mutta tässä tapauksessa kehottaisin nyt rauhoittumaan, mikäli ei tullut kuin mustelmia. Anna miehen mennä ja yritä kehittyä itsehallinnassa. Tilanne ei varmasti syntynyt ihan omaa syyttäsi?
Anna asian olla tai selvitä jostain muualta kuin tältä palstalta. Esim laki24.fi
Täältä et löydä minkäänlaista varmaan tietoa mistään, parikymmentä eri mutu-tuntumaa kyllä ja haukkumista.
Veikkaan, että jos viet asian eteenpäin, lopputulos on +-0 tai ehkä jopa joudut itse korvaamaan enemmän. Onko sulla edes mitään merkkejä väkivallasta? Mustelmia, nirhaumia? Tossahan on vaan sana sanaa vastaan. Tavaran rikkimenon mies sentään pystyy ihan todistamaankin.
Eri asia jos se ois sua nyrkillä vetänyt feissiin, kuristanut tai jotain, mutta kyllä tosta saa aika selkeästi sen kuvan että yritti vaan päästä ehjine tavaroineen ulos kämpästä, ja sä siellä riehuit. Itsepuolustuksen piikkiin saattais jopa mennä.
Anna olla vaan. Mitä sä siitä edes hyödyt, jos viet asian eteenpäin? Taitaa olla kosto mielessä vaan.. Parempi kaikille jos jatkat elämääsi ja annat exän tehdä samoin.
Vierailija kirjoitti:
Pakkohan sen oli sut yrittää rauhoittaa, ettet hajota kaikkia sen tavaroita.. tv:n saa päälle ilman kaukosäädintäkin. Vaikka olisit ollut miten tuohtunut, niin ei sulla ollut oikeutta hajottaa toisen tavaroita. Toisaalta ei miehelläkään olis ollut oikeutta suhun koskea, mutta ei sille varmaan vaihtoehtoja jäänyt kun raivohullu nainen käy päälle..
Nainen ei käynyt päälle, vaan rikkoi tavaroita. Siinä on miehellä kyllä muitakin vaihtoehtoja kuin alkaa rikkoa naisen luita. Ei sillä että nainenkaan olisi tässä edes etäisen sivistyneesti käyttäytynyt.
Tää on just hyvä, sulla ap taistelutahto selvästi nousee. Saat sen sian loppuelämän tuhottua kun teet rikosilmon mahd nopeasti. Se pidätetään, vangitaan, tuomitaan, määrätään heti istumaan, maksaan sulle korvaukset sekä pysyvästä haitasta loppuelämän korvauksia. Nyt siskot ollaan lujina, taas saadaan yksi sika pois pelistä.
Vierailija kirjoitti:
Haluat viedä mieheltä ammattinsa.
Avauksen kun luin niin tulin siihen tulokseen että kerjäsit tapahtunutta. Jos eroamassa niin miksi ihmeessä hajoittaa toisen tavaroita. Erota voi sivistyneesti. Ole rehellinen itsellesi ja myönnä että motiivinasi on kostaa pettämisestä.
Olen nähnyt yhden pariskunnan väkivaltatilanteen jossa nainen (ystäväni) härnäsi miestään joka lopulta heitti hänet seinään. Nainen uikutti kuin koiranpentu sen jälkeen kun mies lyö. Näin koko touhun ja en syyllistä miestä. Tuon episodin jälkeen he tappelivat edelleen eroonsa saakka.
Käännä lehti elmässäsi ja jatka matkaa. Nuole haavasi olet ne itse käytökselläsi aiheuttanut.
nainen
Minä taas syyllistän tuota kertomuksen miestä. Fyysinen väkivalta on paljon pahempaa kuin härnääminen. Ja on ihan kammottavaa, että joku katsoo tyytyväisenä kun ystävää pahoinpidellään ja ajattelee että sai mitä ansaitsi. Mitä jos ystäväsi lukisi tuon tekstisi ja ajattelisi että hänellä on oikeus läimäyttää sinua sen vuoksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pakkohan sen oli sut yrittää rauhoittaa, ettet hajota kaikkia sen tavaroita.. tv:n saa päälle ilman kaukosäädintäkin. Vaikka olisit ollut miten tuohtunut, niin ei sulla ollut oikeutta hajottaa toisen tavaroita. Toisaalta ei miehelläkään olis ollut oikeutta suhun koskea, mutta ei sille varmaan vaihtoehtoja jäänyt kun raivohullu nainen käy päälle..
Nainen ei käynyt päälle, vaan rikkoi tavaroita. Siinä on miehellä kyllä muitakin vaihtoehtoja kuin alkaa rikkoa naisen luita. Ei sillä että nainenkaan olisi tässä edes etäisen sivistyneesti käyttäytynyt.
Jos luita poikki niin tietty lääkäriin ja poliisille. Mutta joku mustelma ja haava, en vaivautuisi. Noista asioista on kaikkein tärkeintä ottaa itse opikseen. Näin mitättömällä jutulla en oikeuskoneistoa rasittaisi. Oma eksäni oli käytööhäiriöinen, mutta eron yhteydessä mulle oli tärkeintä korjata omat viime vuosina vääristyneet käytösmallit ja jatkaa elämää terveellisellä tavalla. Exä sai itse ottaa vastuun itsestään ja omasta oppimisprosessistaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluat viedä mieheltä ammattinsa.
Avauksen kun luin niin tulin siihen tulokseen että kerjäsit tapahtunutta. Jos eroamassa niin miksi ihmeessä hajoittaa toisen tavaroita. Erota voi sivistyneesti. Ole rehellinen itsellesi ja myönnä että motiivinasi on kostaa pettämisestä.
Olen nähnyt yhden pariskunnan väkivaltatilanteen jossa nainen (ystäväni) härnäsi miestään joka lopulta heitti hänet seinään. Nainen uikutti kuin koiranpentu sen jälkeen kun mies lyö. Näin koko touhun ja en syyllistä miestä. Tuon episodin jälkeen he tappelivat edelleen eroonsa saakka.
Käännä lehti elmässäsi ja jatka matkaa. Nuole haavasi olet ne itse käytökselläsi aiheuttanut.
nainen
Minä taas syyllistän tuota kertomuksen miestä. Fyysinen väkivalta on paljon pahempaa kuin härnääminen. Ja on ihan kammottavaa, että joku katsoo tyytyväisenä kun ystävää pahoinpidellään ja ajattelee että sai mitä ansaitsi. Mitä jos ystäväsi lukisi tuon tekstisi ja ajattelisi että hänellä on oikeus läimäyttää sinua sen vuoksi?
En kertonut kaikkea tapahtuneesta. Kertomuksen nainen myönsi myöhemmin selvin päin että oli itse aiheuttanut riidan ja piinannut miestään. Kyllä hänkin käytti väkivaltaa mutta siinä oli vastakkain Daavid ja Goljat voimiltaan, pieni hento nainen ja vahva mies. Alkoholi sai tämän naisen aivan eri ihmiseksi.
Ovatko kaikki kommentoijat jotenkin hulluja?! On eri asia pikaannuksissaan heitellä tavaroita kuin ihmisiä! Tottakai käyt lääkärissä ja sitten teet rikosilmoituksen. Oikea mies olisi kerännyt kamansa ja lähtenyt! Mitään puolustusta eu tuollaiselle väkivallalle ole.
Vierailija kirjoitti:
Miehesi rikos on henkilöön kohdistuva väkivaltarikos ja sinun rikos tavaraan kohdistuvaa ilkivaltaa. Kannattaa viedä asia eteenpäin, sillä rikosrekisteriotteessa on silloin jatkossa miehelläsi tällainen lievä pahoinpitely. Suostut ilman muuta sovittelemaan tavarapuolen ja maksat mukisematta tavarat. Miehes tusin suostuu maksamaan mukisematta ilman oikeudenkäyntiä kivusta ja särystä.
Lopputulemana sä maksat ensin miehelles jotain ja kun hänen rikoksensa ei varmaan mene suosista maksamalla, niin teet rikosilmoituksen, jolloin lopputuloksena miehesi maksaa sinulle korvauksia kivusta ja särystä, saa merkinnän rikosrekisteriin ja maksaa oikeudenkäyntikulutkin!! Kun sovittelette tavarapuolen kun sen maksat, niin sua ei edes tuomita mistään-> ei rikosrekisteriä.
Suomessa ei tuomita korvauksi "kivusta ja särystä" kuin aivan poikkeustapauksissa ja mustelmidta ja nirhaumidta niitä ei vsrmasti saa. Ap ei siis itse tule saamaan mieheltä penniäkään. Sakot menee valtiolle.
Lässyn lässyn... Anna jo olla! Ero tuli, sä mokasit, mies mokasi. Kostaahan sä haluat, etkö?