Hulluin/erikoisin sääntö, jonka tiedät jossain perheessä olevan?

Oih, mistä sitä aloittaisi... Luonnehäiriöinen äitini on oma lukunsa.

Ensinnäkin kaikkiin arkisiin askareisiin oli yksi tietty oikea tapa, jota kukaan muu paitsi äiti ei tietenkään osannut. Jos täytin astianpesukoneen, äiti tuli tarkastamaan sen ja kauhistelemaan miten kaikki astiat on ihan väärissä paikoissa, ja järjesteli astiat uudestaan itse omalla tavallaan. Jos imuroin, äiti seurasi perässä arvostellen ja lopulta imuroi itse perässä, kun oon niin huolimaton ja epäsiisti. Lattianpesusta puhumattakaan, se oli sellainen taitolaji johon ei kannattanut mennä sotkemaan itseään ellei halunnut kunnon haukkuja päälle. Sitten kun minä ja isä ei lopulta enää osallistuttu kotitöihin, kun tiedettiin siitä seuraavan pelkkiä haukkuja ja pilkkaamista, äiti marmatti kovaan ääneen miten hän on niiiin uupunut ja joutuu tekemään aina kaiken itse, kun muut laiskottelee.

Äiti teki mulle aamupalan vielä lukionkin lopussa. Se oli alakoulusta asti joka aamu sama: kaurapuuroa, mansikkakeittoa ja lasi maitoa. Siis kyllähän sitä söi ennemmin kuin selkäänsä otti, mutta tuo kombo joka arkiaamu varmaan 9 vuoden ajan alkoi pursuta korvista ulos. Ja ei tullut kuuloonkaan, että aamupalalla olisi voinut olla välillä jotakin muuta, esim. leipää. Tai että olisin ollut äidin mielestä tarpeeksi kypsä, vastuullinen ja omatoiminen osatakseni tehdä edes aamupalan itse. Ei varmaan tarvitse arvata montaa kertaa, miksei tule kertaakaan ostettua kaupasta nykyään aikuisena maitoa, mansikkakeittoa tai kaurapuuroa :D

Kaikki koulun kokeet oli annettava äidille tarkastettavaksi. Jos sain kokeesta esim. 9+ tai 9 puoli, äiti tutki nuo kaikki pienimmätkin virheet ja puutteet ja piti mulle luennon siitä, miten olisi pitänyt vastata että olisi saanut 10. Äiti teki siis ennen syntymääni reilut 20 vuotta opettajan töitä, opetti mm. englantia, ruotsia, ranskaa, saksaa, äidinkieltä ja teki myös erityisopettajan hommia. Kun synnyin, äiti halusi jäädä hoitamaan mua kotiin ja lopetti työt, mutta työrooli jäi kyllä päälle 18 vuodeksi. (Fun fact: äiti antoi mulle nimen sen perusteella, että kaikki hänen oppilaat joilla oli sama nimi kuin mulla, oli kilttejä kympin tyttöjä... :D)

Sallitut mausteet ruuissa oli suola, mustapippuri, lihaliemi ja ketsuppi. Auta armias, jos erehdyit laittamaan jotakin liian eksoottista kuten currya, paprikaa tai chiliä. Uusia ruokia ei saanut testata, koska "jää kuitenkin syömättä". Turvalliset ruuat oli kinkkukiusaus, nakkikeitto ja nistipata.

Mitään huonekaluja tai esineitä ei saanut liikuttaa. Kaikki vanhempieni kodissa ovat olleet paikallaan sen 50 vuotta, mitä he nyt ovat siellä asuneet. Halusin nuorena isomman huoneen kuin se pieni kodinhoitohuone, johon minut sullottiin lapsena tavaranpaljouden pakottamana. Noh, tiesin että se ei tulisi kuuloonkaan neuvottelemalla, joten siirsin tavarani jo kotoa pois muuttaneen isosisarukseni vanhaan huoneeseen sillä aikaa kun vanhemmat oli kaupassa. Äiti oli aivan kauhuissaan, riideltiin asiasta monta päivää ja oli siinä jonkin aikaa mykkäkouluakin, kunnes äiti pikkuhiljaa hyväksyi tuon järisyttävän muutoksen.

No joo, näitähän riittäisi, jos alkaisi yksityiskohtaisesti muistelemaan. Ja nämä natsisäännöt on vain yksi ilmentymä siitä häiriintyneestä vallankäytöstä ja ilmapiiristä joka kotona vallitsi. Onneksi meidän välissä on nykyään 300 km, siten välit pysyy neutraaleina. Etäisyys on ollut elintärkeä asia, jotta on voinut käsitellä sitä, miten narsistivanhemman hovissa eläminen on vaikuttanut itsetuntoon, omanarvontuntoon, rajoihin, tunne-elämään, itsekunnioitukseen ja naiseuteen. Edelleen tutkin itseäni, omia rajojani ja kuka MINÄ aidosti olen. Koko elämäni olen tiennyt ainoastaan mikä on se äitini ihanne tyttärestään, jonka muottia en kuitenkaan kyennyt täyttämään. Mutta it is what it is :)

Meillä oli lapsena 90 -luvulla sääntö, että suihkun jälkeen laattaseinät ja saumat piti kuivata huolellisesti, sillä kuulemma ne eivät kestä kastumista. Ja siihen oli pari tiettyä rättiä. Jos otit uuden (käyttmättönän) rätin tai kävit suihkussa tarkistamatta ensin, että rätit oli kosteita, niin huudot tuli.

Yöllä (20-08) ei saanut vetää vessaa, jottei naapurit häiriinny lorinasta. Erikseen piti käydä juuri ennen viimeistä kellonlyömää tiristämässä, koska se haju aamulla oli kamala. Sain arestia kun vedin vessan keskellä yötä töristettyäni löysät vatsat.

Vierailija kirjoitti:

Oih, mistä sitä aloittaisi... Luonnehäiriöinen äitini on oma lukunsa.

Ensinnäkin kaikkiin arkisiin askareisiin oli yksi tietty oikea tapa, jota kukaan muu paitsi äiti ei tietenkään osannut. Jos täytin astianpesukoneen, äiti tuli tarkastamaan sen ja kauhistelemaan miten kaikki astiat on ihan väärissä paikoissa, ja järjesteli astiat uudestaan itse omalla tavallaan. Jos imuroin, äiti seurasi perässä arvostellen ja lopulta imuroi itse perässä, kun oon niin huolimaton ja epäsiisti. Lattianpesusta puhumattakaan, se oli sellainen taitolaji johon ei kannattanut mennä sotkemaan itseään ellei halunnut kunnon haukkuja päälle. Sitten kun minä ja isä ei lopulta enää osallistuttu kotitöihin, kun tiedettiin siitä seuraavan pelkkiä haukkuja ja pilkkaamista, äiti marmatti kovaan ääneen miten hän on niiiin uupunut ja joutuu tekemään aina kaiken itse, kun muut laiskottelee.

Äiti teki mulle aamupalan vielä lukionkin lopussa. Se oli alakoulusta asti joka aamu sama: kaurapuuroa, mansikkakeittoa ja lasi maitoa. Siis kyllähän sitä söi ennemmin kuin selkäänsä otti, mutta tuo kombo joka arkiaamu varmaan 9 vuoden ajan alkoi pursuta korvista ulos. Ja ei tullut kuuloonkaan, että aamupalalla olisi voinut olla välillä jotakin muuta, esim. leipää. Tai että olisin ollut äidin mielestä tarpeeksi kypsä, vastuullinen ja omatoiminen osatakseni tehdä edes aamupalan itse. Ei varmaan tarvitse arvata montaa kertaa, miksei tule kertaakaan ostettua kaupasta nykyään aikuisena maitoa, mansikkakeittoa tai kaurapuuroa :D

Kaikki koulun kokeet oli annettava äidille tarkastettavaksi. Jos sain kokeesta esim. 9+ tai 9 puoli, äiti tutki nuo kaikki pienimmätkin virheet ja puutteet ja piti mulle luennon siitä, miten olisi pitänyt vastata että olisi saanut 10. Äiti teki siis ennen syntymääni reilut 20 vuotta opettajan töitä, opetti mm. englantia, ruotsia, ranskaa, saksaa, äidinkieltä ja teki myös erityisopettajan hommia. Kun synnyin, äiti halusi jäädä hoitamaan mua kotiin ja lopetti työt, mutta työrooli jäi kyllä päälle 18 vuodeksi. (Fun fact: äiti antoi mulle nimen sen perusteella, että kaikki hänen oppilaat joilla oli sama nimi kuin mulla, oli kilttejä kympin tyttöjä... :D)

Sallitut mausteet ruuissa oli suola, mustapippuri, lihaliemi ja ketsuppi. Auta armias, jos erehdyit laittamaan jotakin liian eksoottista kuten currya, paprikaa tai chiliä. Uusia ruokia ei saanut testata, koska "jää kuitenkin syömättä". Turvalliset ruuat oli kinkkukiusaus, nakkikeitto ja nistipata.

Mitään huonekaluja tai esineitä ei saanut liikuttaa. Kaikki vanhempieni kodissa ovat olleet paikallaan sen 50 vuotta, mitä he nyt ovat siellä asuneet. Halusin nuorena isomman huoneen kuin se pieni kodinhoitohuone, johon minut sullottiin lapsena tavaranpaljouden pakottamana. Noh, tiesin että se ei tulisi kuuloonkaan neuvottelemalla, joten siirsin tavarani jo kotoa pois muuttaneen isosisarukseni vanhaan huoneeseen sillä aikaa kun vanhemmat oli kaupassa. Äiti oli aivan kauhuissaan, riideltiin asiasta monta päivää ja oli siinä jonkin aikaa mykkäkouluakin, kunnes äiti pikkuhiljaa hyväksyi tuon järisyttävän muutoksen.

No joo, näitähän riittäisi, jos alkaisi yksityiskohtaisesti muistelemaan. Ja nämä natsisäännöt on vain yksi ilmentymä siitä häiriintyneestä vallankäytöstä ja ilmapiiristä joka kotona vallitsi. Onneksi meidän välissä on nykyään 300 km, siten välit pysyy neutraaleina. Etäisyys on ollut elintärkeä asia, jotta on voinut käsitellä sitä, miten narsistivanhemman hovissa eläminen on vaikuttanut itsetuntoon, omanarvontuntoon, rajoihin, tunne-elämään, itsekunnioitukseen ja naiseuteen. Edelleen tutkin itseäni, omia rajojani ja kuka MINÄ aidosti olen. Koko elämäni olen tiennyt ainoastaan mikä on se äitini ihanne tyttärestään, jonka muottia en kuitenkaan kyennyt täyttämään. Mutta it is what it is :)

Ohi aiheen, mutta jos olisit ollut poika, mikä sitten olisi ollut nimesi, koska kympin poikia on oletettavasti vähemmän kuin kympin tyttöjä 🤔

Eipä meillä lapsuudenkodissa hulluja sääntöjä tainnut olla... Mutta sitten jos mulla on perhe vielä joskus niin tulee sellanen sääntö, että marjoja ei saa poimia mukaan ennen kuin mahat on naposteltu täyteen.

Lelua ei saa viedä toisen kädestä (muuten tulee itku/riita)

Vierailija kirjoitti:

Siksi ulkomailla ei aina välttis ymmärretä suomalaista käsintiskaustapaa, jossa kaikki vaahto huuhdellaan huolella pois. Vastaavasti nykyaikaisten ulkomaalaisten tiskiainemainosten tullessa telkkariin nousi Suomessa älämölö, kun astiat oli aseteltu vaahtoisina valumaan.

Ymmärrän suomalaisen älämölön varsin hyvin. Kuka haluaa syödä fairynmakuisista astioista?

Jotenkin näistä säännöistä paistaa läpi se, että ne ovat 99% naisten keksimiä.

Vierailija kirjoitti:

Parhaan kaverini kotona ei tehnyt mieli käydä, koska hänen ylisiisti äitinsä vahti ja huomautteli koko ajan ettei vain tulisi mitään sotkua.

Leikimme aina meillä, meillä sai olla vapaasti.

Siinähän se äiti saavutti tavoitteensa.

Vierailija kirjoitti:

Oih, mistä sitä aloittaisi... Luonnehäiriöinen äitini on oma lukunsa.

Ensinnäkin kaikkiin arkisiin askareisiin oli yksi tietty oikea tapa, jota kukaan muu paitsi äiti ei tietenkään osannut. Jos täytin astianpesukoneen, äiti tuli tarkastamaan sen ja kauhistelemaan miten kaikki astiat on ihan väärissä paikoissa, ja järjesteli astiat uudestaan itse omalla tavallaan. Jos imuroin, äiti seurasi perässä arvostellen ja lopulta imuroi itse perässä, kun oon niin huolimaton ja epäsiisti. Lattianpesusta puhumattakaan, se oli sellainen taitolaji johon ei kannattanut mennä sotkemaan itseään ellei halunnut kunnon haukkuja päälle. Sitten kun minä ja isä ei lopulta enää osallistuttu kotitöihin, kun tiedettiin siitä seuraavan pelkkiä haukkuja ja pilkkaamista, äiti marmatti kovaan ääneen miten hän on niiiin uupunut ja joutuu tekemään aina kaiken itse, kun muut laiskottelee.

Äiti teki mulle aamupalan vielä lukionkin lopussa. Se oli alakoulusta asti joka aamu sama: kaurapuuroa, mansikkakeittoa ja lasi maitoa. Siis kyllähän sitä söi ennemmin kuin selkäänsä otti, mutta tuo kombo joka arkiaamu varmaan 9 vuoden ajan alkoi pursuta korvista ulos. Ja ei tullut kuuloonkaan, että aamupalalla olisi voinut olla välillä jotakin muuta, esim. leipää. Tai että olisin ollut äidin mielestä tarpeeksi kypsä, vastuullinen ja omatoiminen osatakseni tehdä edes aamupalan itse. Ei varmaan tarvitse arvata montaa kertaa, miksei tule kertaakaan ostettua kaupasta nykyään aikuisena maitoa, mansikkakeittoa tai kaurapuuroa :D

Kaikki koulun kokeet oli annettava äidille tarkastettavaksi. Jos sain kokeesta esim. 9+ tai 9 puoli, äiti tutki nuo kaikki pienimmätkin virheet ja puutteet ja piti mulle luennon siitä, miten olisi pitänyt vastata että olisi saanut 10. Äiti teki siis ennen syntymääni reilut 20 vuotta opettajan töitä, opetti mm. englantia, ruotsia, ranskaa, saksaa, äidinkieltä ja teki myös erityisopettajan hommia. Kun synnyin, äiti halusi jäädä hoitamaan mua kotiin ja lopetti työt, mutta työrooli jäi kyllä päälle 18 vuodeksi. (Fun fact: äiti antoi mulle nimen sen perusteella, että kaikki hänen oppilaat joilla oli sama nimi kuin mulla, oli kilttejä kympin tyttöjä... :D)

Sallitut mausteet ruuissa oli suola, mustapippuri, lihaliemi ja ketsuppi. Auta armias, jos erehdyit laittamaan jotakin liian eksoottista kuten currya, paprikaa tai chiliä. Uusia ruokia ei saanut testata, koska "jää kuitenkin syömättä". Turvalliset ruuat oli kinkkukiusaus, nakkikeitto ja nistipata.

Mitään huonekaluja tai esineitä ei saanut liikuttaa. Kaikki vanhempieni kodissa ovat olleet paikallaan sen 50 vuotta, mitä he nyt ovat siellä asuneet. Halusin nuorena isomman huoneen kuin se pieni kodinhoitohuone, johon minut sullottiin lapsena tavaranpaljouden pakottamana. Noh, tiesin että se ei tulisi kuuloonkaan neuvottelemalla, joten siirsin tavarani jo kotoa pois muuttaneen isosisarukseni vanhaan huoneeseen sillä aikaa kun vanhemmat oli kaupassa. Äiti oli aivan kauhuissaan, riideltiin asiasta monta päivää ja oli siinä jonkin aikaa mykkäkouluakin, kunnes äiti pikkuhiljaa hyväksyi tuon järisyttävän muutoksen.

No joo, näitähän riittäisi, jos alkaisi yksityiskohtaisesti muistelemaan. Ja nämä natsisäännöt on vain yksi ilmentymä siitä häiriintyneestä vallankäytöstä ja ilmapiiristä joka kotona vallitsi. Onneksi meidän välissä on nykyään 300 km, siten välit pysyy neutraaleina. Etäisyys on ollut elintärkeä asia, jotta on voinut käsitellä sitä, miten narsistivanhemman hovissa eläminen on vaikuttanut itsetuntoon, omanarvontuntoon, rajoihin, tunne-elämään, itsekunnioitukseen ja naiseuteen. Edelleen tutkin itseäni, omia rajojani ja kuka MINÄ aidosti olen. Koko elämäni olen tiennyt ainoastaan mikä on se äitini ihanne tyttärestään, jonka muottia en kuitenkaan kyennyt täyttämään. Mutta it is what it is :)

Ei äitisi oikein narsistilta kuulosta. Pikemminkin autistilta, joka ei kestä rutiineista poikkeamista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naapurissa saatetaan ottaa vettä juomavedeksi tai ruuanlaittoon vessan hanasta mikä on minusta todella ällöttävää.

Samaa vetthän se on kuin keittiönhanasta tulevakin

Ehkä samaa vettä mutta hana täynnä kakka ja persebakteereita jotka tarttuvat siihen veteenkin.

Nyt on kyllä psykoosit tulilla. Miten ne kakat ja persebakteerit hyppäävät sinne hanaan ja siitä vielä veteen?

Itse, jos otan astiaan vettä, en koske siihen veteen ollenkaan. Ei juomavedessä tarvitse liottaa käsiä wc-käynnin jälkeen. Yleensähän ne pestään ja kuivataan siinä vaiheessa ihan pesuvedellä. Sitä likavettä ei tarvitse juoda.

Hulluinta varmasti tänä päivänä, että tulee opiskella ja tehdä töitä. Luoja ei laiskoja elätä.

Määrätty poppoo on aktivoitunut suuresti, kun hallitus alkoi suunnittelemaan leikkausksia ja suosittemaan työn tekoa kaikille,  jotka kykenevät töihin. Kyllä meillä vielä kaikista heikoista kuitenkin huolta pidetään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oih, mistä sitä aloittaisi... Luonnehäiriöinen äitini on oma lukunsa.

Ensinnäkin kaikkiin arkisiin askareisiin oli yksi tietty oikea tapa, jota kukaan muu paitsi äiti ei tietenkään osannut. Jos täytin astianpesukoneen, äiti tuli tarkastamaan sen ja kauhistelemaan miten kaikki astiat on ihan väärissä paikoissa, ja järjesteli astiat uudestaan itse omalla tavallaan. Jos imuroin, äiti seurasi perässä arvostellen ja lopulta imuroi itse perässä, kun oon niin huolimaton ja epäsiisti. Lattianpesusta puhumattakaan, se oli sellainen taitolaji johon ei kannattanut mennä sotkemaan itseään ellei halunnut kunnon haukkuja päälle. Sitten kun minä ja isä ei lopulta enää osallistuttu kotitöihin, kun tiedettiin siitä seuraavan pelkkiä haukkuja ja pilkkaamista, äiti marmatti kovaan ääneen miten hän on niiiin uupunut ja joutuu tekemään aina kaiken itse, kun muut laiskottelee.

Äiti teki mulle aamupalan vielä lukionkin lopussa. Se oli alakoulusta asti joka aamu sama: kaurapuuroa, mansikkakeittoa ja lasi maitoa. Siis kyllähän sitä söi ennemmin kuin selkäänsä otti, mutta tuo kombo joka arkiaamu varmaan 9 vuoden ajan alkoi pursuta korvista ulos. Ja ei tullut kuuloonkaan, että aamupalalla olisi voinut olla välillä jotakin muuta, esim. leipää. Tai että olisin ollut äidin mielestä tarpeeksi kypsä, vastuullinen ja omatoiminen osatakseni tehdä edes aamupalan itse. Ei varmaan tarvitse arvata montaa kertaa, miksei tule kertaakaan ostettua kaupasta nykyään aikuisena maitoa, mansikkakeittoa tai kaurapuuroa :D

Kaikki koulun kokeet oli annettava äidille tarkastettavaksi. Jos sain kokeesta esim. 9+ tai 9 puoli, äiti tutki nuo kaikki pienimmätkin virheet ja puutteet ja piti mulle luennon siitä, miten olisi pitänyt vastata että olisi saanut 10. Äiti teki siis ennen syntymääni reilut 20 vuotta opettajan töitä, opetti mm. englantia, ruotsia, ranskaa, saksaa, äidinkieltä ja teki myös erityisopettajan hommia. Kun synnyin, äiti halusi jäädä hoitamaan mua kotiin ja lopetti työt, mutta työrooli jäi kyllä päälle 18 vuodeksi. (Fun fact: äiti antoi mulle nimen sen perusteella, että kaikki hänen oppilaat joilla oli sama nimi kuin mulla, oli kilttejä kympin tyttöjä... :D)

Sallitut mausteet ruuissa oli suola, mustapippuri, lihaliemi ja ketsuppi. Auta armias, jos erehdyit laittamaan jotakin liian eksoottista kuten currya, paprikaa tai chiliä. Uusia ruokia ei saanut testata, koska "jää kuitenkin syömättä". Turvalliset ruuat oli kinkkukiusaus, nakkikeitto ja nistipata.

Mitään huonekaluja tai esineitä ei saanut liikuttaa. Kaikki vanhempieni kodissa ovat olleet paikallaan sen 50 vuotta, mitä he nyt ovat siellä asuneet. Halusin nuorena isomman huoneen kuin se pieni kodinhoitohuone, johon minut sullottiin lapsena tavaranpaljouden pakottamana. Noh, tiesin että se ei tulisi kuuloonkaan neuvottelemalla, joten siirsin tavarani jo kotoa pois muuttaneen isosisarukseni vanhaan huoneeseen sillä aikaa kun vanhemmat oli kaupassa. Äiti oli aivan kauhuissaan, riideltiin asiasta monta päivää ja oli siinä jonkin aikaa mykkäkouluakin, kunnes äiti pikkuhiljaa hyväksyi tuon järisyttävän muutoksen.

No joo, näitähän riittäisi, jos alkaisi yksityiskohtaisesti muistelemaan. Ja nämä natsisäännöt on vain yksi ilmentymä siitä häiriintyneestä vallankäytöstä ja ilmapiiristä joka kotona vallitsi. Onneksi meidän välissä on nykyään 300 km, siten välit pysyy neutraaleina. Etäisyys on ollut elintärkeä asia, jotta on voinut käsitellä sitä, miten narsistivanhemman hovissa eläminen on vaikuttanut itsetuntoon, omanarvontuntoon, rajoihin, tunne-elämään, itsekunnioitukseen ja naiseuteen. Edelleen tutkin itseäni, omia rajojani ja kuka MINÄ aidosti olen. Koko elämäni olen tiennyt ainoastaan mikä on se äitini ihanne tyttärestään, jonka muottia en kuitenkaan kyennyt täyttämään. Mutta it is what it is :)

Ei äitisi oikein narsistilta kuulosta. Pikemminkin autistilta, joka ei kestä rutiineista poikkeamista.

Samalle kannalle minäkin taipuisin (ilman siis mitään psykologin pätevyyttä). Kuvauksesi ei oikein istu narsistiin joka pyrkisi ylentämään itseään muita painamalla, mutta sen sijaan tuollainen perfektionismi ja pedanttisuus on tyypillistä autismin kirjossa. Isässäni oli samanlaisia piirteitä, hän halusi että muut tekevät asiat samalla tavalla kuin hän vaikka lopputulos olisi sama ja jopa parempi ja vielä vähemmällä vaivalla.

On varmasti ollut hyvä päätös muuttaa kauas moisesta kontrollifriikistä jotta oman elämän käynnistäminen onnistuu. On kuitenkin turhaa kantaa kaunaa autistille siitä millainen hän on. Kun sellainen ihminen näkee että tiskikone on hänen mielestään täytetty "väärin", hän kokee ahdistusta ja haluaa korjata tilanteen. Silloin hänen motiivinaan ei ole ilkeily. Äitisi on halunnut elää elämäänsä itselleen luontevalla tavalla niin kuin jokaisen aikuisen kuuluukin. Nyt sinäkin voit tehdä omat valintasi vanhemmistasi riippumatta.

Vierailija kirjoitti:

Kun olin teini ja asuin vielä vanhempien kanssa, suihkussa ei saanut käydä joka päivä, ettei vettä mene liikaa. Meillä saa käydä suihkussa vaikka kolme kertaa päivässä, jäi kyllä niin kauheat traumat tuosta asiasta.

Kuvitella, että jollakin on muka niin tiukkaa, että joutuu vedestäkin säästämään. Jäähän siitä traumoja, jep.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oih, mistä sitä aloittaisi... Luonnehäiriöinen äitini on oma lukunsa.

Ensinnäkin kaikkiin arkisiin askareisiin oli yksi tietty oikea tapa, jota kukaan muu paitsi äiti ei tietenkään osannut. Jos täytin astianpesukoneen, äiti tuli tarkastamaan sen ja kauhistelemaan miten kaikki astiat on ihan väärissä paikoissa, ja järjesteli astiat uudestaan itse omalla tavallaan. Jos imuroin, äiti seurasi perässä arvostellen ja lopulta imuroi itse perässä, kun oon niin huolimaton ja epäsiisti. Lattianpesusta puhumattakaan, se oli sellainen taitolaji johon ei kannattanut mennä sotkemaan itseään ellei halunnut kunnon haukkuja päälle. Sitten kun minä ja isä ei lopulta enää osallistuttu kotitöihin, kun tiedettiin siitä seuraavan pelkkiä haukkuja ja pilkkaamista, äiti marmatti kovaan ääneen miten hän on niiiin uupunut ja joutuu tekemään aina kaiken itse, kun muut laiskottelee.

Äiti teki mulle aamupalan vielä lukionkin lopussa. Se oli alakoulusta asti joka aamu sama: kaurapuuroa, mansikkakeittoa ja lasi maitoa. Siis kyllähän sitä söi ennemmin kuin selkäänsä otti, mutta tuo kombo joka arkiaamu varmaan 9 vuoden ajan alkoi pursuta korvista ulos. Ja ei tullut kuuloonkaan, että aamupalalla olisi voinut olla välillä jotakin muuta, esim. leipää. Tai että olisin ollut äidin mielestä tarpeeksi kypsä, vastuullinen ja omatoiminen osatakseni tehdä edes aamupalan itse. Ei varmaan tarvitse arvata montaa kertaa, miksei tule kertaakaan ostettua kaupasta nykyään aikuisena maitoa, mansikkakeittoa tai kaurapuuroa :D

Kaikki koulun kokeet oli annettava äidille tarkastettavaksi. Jos sain kokeesta esim. 9+ tai 9 puoli, äiti tutki nuo kaikki pienimmätkin virheet ja puutteet ja piti mulle luennon siitä, miten olisi pitänyt vastata että olisi saanut 10. Äiti teki siis ennen syntymääni reilut 20 vuotta opettajan töitä, opetti mm. englantia, ruotsia, ranskaa, saksaa, äidinkieltä ja teki myös erityisopettajan hommia. Kun synnyin, äiti halusi jäädä hoitamaan mua kotiin ja lopetti työt, mutta työrooli jäi kyllä päälle 18 vuodeksi. (Fun fact: äiti antoi mulle nimen sen perusteella, että kaikki hänen oppilaat joilla oli sama nimi kuin mulla, oli kilttejä kympin tyttöjä... :D)

Sallitut mausteet ruuissa oli suola, mustapippuri, lihaliemi ja ketsuppi. Auta armias, jos erehdyit laittamaan jotakin liian eksoottista kuten currya, paprikaa tai chiliä. Uusia ruokia ei saanut testata, koska "jää kuitenkin syömättä". Turvalliset ruuat oli kinkkukiusaus, nakkikeitto ja nistipata.

Mitään huonekaluja tai esineitä ei saanut liikuttaa. Kaikki vanhempieni kodissa ovat olleet paikallaan sen 50 vuotta, mitä he nyt ovat siellä asuneet. Halusin nuorena isomman huoneen kuin se pieni kodinhoitohuone, johon minut sullottiin lapsena tavaranpaljouden pakottamana. Noh, tiesin että se ei tulisi kuuloonkaan neuvottelemalla, joten siirsin tavarani jo kotoa pois muuttaneen isosisarukseni vanhaan huoneeseen sillä aikaa kun vanhemmat oli kaupassa. Äiti oli aivan kauhuissaan, riideltiin asiasta monta päivää ja oli siinä jonkin aikaa mykkäkouluakin, kunnes äiti pikkuhiljaa hyväksyi tuon järisyttävän muutoksen.

No joo, näitähän riittäisi, jos alkaisi yksityiskohtaisesti muistelemaan. Ja nämä natsisäännöt on vain yksi ilmentymä siitä häiriintyneestä vallankäytöstä ja ilmapiiristä joka kotona vallitsi. Onneksi meidän välissä on nykyään 300 km, siten välit pysyy neutraaleina. Etäisyys on ollut elintärkeä asia, jotta on voinut käsitellä sitä, miten narsistivanhemman hovissa eläminen on vaikuttanut itsetuntoon, omanarvontuntoon, rajoihin, tunne-elämään, itsekunnioitukseen ja naiseuteen. Edelleen tutkin itseäni, omia rajojani ja kuka MINÄ aidosti olen. Koko elämäni olen tiennyt ainoastaan mikä on se äitini ihanne tyttärestään, jonka muottia en kuitenkaan kyennyt täyttämään. Mutta it is what it is :)

Ohi aiheen, mutta jos olisit ollut poika, mikä sitten olisi ollut nimesi, koska kympin poikia on oletettavasti vähemmän kuin kympin tyttöjä 🤔

Veikkaisin tyyliin Eero, Otto tai Tuomas, tuskin Jesse, Jami, Mico tai Luca.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oih, mistä sitä aloittaisi... Luonnehäiriöinen äitini on oma lukunsa.

Ensinnäkin kaikkiin arkisiin askareisiin oli yksi tietty oikea tapa, jota kukaan muu paitsi äiti ei tietenkään osannut. Jos täytin astianpesukoneen, äiti tuli tarkastamaan sen ja kauhistelemaan miten kaikki astiat on ihan väärissä paikoissa, ja järjesteli astiat uudestaan itse omalla tavallaan. Jos imuroin, äiti seurasi perässä arvostellen ja lopulta imuroi itse perässä, kun oon niin huolimaton ja epäsiisti. Lattianpesusta puhumattakaan, se oli sellainen taitolaji johon ei kannattanut mennä sotkemaan itseään ellei halunnut kunnon haukkuja päälle. Sitten kun minä ja isä ei lopulta enää osallistuttu kotitöihin, kun tiedettiin siitä seuraavan pelkkiä haukkuja ja pilkkaamista, äiti marmatti kovaan ääneen miten hän on niiiin uupunut ja joutuu tekemään aina kaiken itse, kun muut laiskottelee.

Äiti teki mulle aamupalan vielä lukionkin lopussa. Se oli alakoulusta asti joka aamu sama: kaurapuuroa, mansikkakeittoa ja lasi maitoa. Siis kyllähän sitä söi ennemmin kuin selkäänsä otti, mutta tuo kombo joka arkiaamu varmaan 9 vuoden ajan alkoi pursuta korvista ulos. Ja ei tullut kuuloonkaan, että aamupalalla olisi voinut olla välillä jotakin muuta, esim. leipää. Tai että olisin ollut äidin mielestä tarpeeksi kypsä, vastuullinen ja omatoiminen osatakseni tehdä edes aamupalan itse. Ei varmaan tarvitse arvata montaa kertaa, miksei tule kertaakaan ostettua kaupasta nykyään aikuisena maitoa, mansikkakeittoa tai kaurapuuroa :D

Kaikki koulun kokeet oli annettava äidille tarkastettavaksi. Jos sain kokeesta esim. 9+ tai 9 puoli, äiti tutki nuo kaikki pienimmätkin virheet ja puutteet ja piti mulle luennon siitä, miten olisi pitänyt vastata että olisi saanut 10. Äiti teki siis ennen syntymääni reilut 20 vuotta opettajan töitä, opetti mm. englantia, ruotsia, ranskaa, saksaa, äidinkieltä ja teki myös erityisopettajan hommia. Kun synnyin, äiti halusi jäädä hoitamaan mua kotiin ja lopetti työt, mutta työrooli jäi kyllä päälle 18 vuodeksi. (Fun fact: äiti antoi mulle nimen sen perusteella, että kaikki hänen oppilaat joilla oli sama nimi kuin mulla, oli kilttejä kympin tyttöjä... :D)

Sallitut mausteet ruuissa oli suola, mustapippuri, lihaliemi ja ketsuppi. Auta armias, jos erehdyit laittamaan jotakin liian eksoottista kuten currya, paprikaa tai chiliä. Uusia ruokia ei saanut testata, koska "jää kuitenkin syömättä". Turvalliset ruuat oli kinkkukiusaus, nakkikeitto ja nistipata.

Mitään huonekaluja tai esineitä ei saanut liikuttaa. Kaikki vanhempieni kodissa ovat olleet paikallaan sen 50 vuotta, mitä he nyt ovat siellä asuneet. Halusin nuorena isomman huoneen kuin se pieni kodinhoitohuone, johon minut sullottiin lapsena tavaranpaljouden pakottamana. Noh, tiesin että se ei tulisi kuuloonkaan neuvottelemalla, joten siirsin tavarani jo kotoa pois muuttaneen isosisarukseni vanhaan huoneeseen sillä aikaa kun vanhemmat oli kaupassa. Äiti oli aivan kauhuissaan, riideltiin asiasta monta päivää ja oli siinä jonkin aikaa mykkäkouluakin, kunnes äiti pikkuhiljaa hyväksyi tuon järisyttävän muutoksen.

No joo, näitähän riittäisi, jos alkaisi yksityiskohtaisesti muistelemaan. Ja nämä natsisäännöt on vain yksi ilmentymä siitä häiriintyneestä vallankäytöstä ja ilmapiiristä joka kotona vallitsi. Onneksi meidän välissä on nykyään 300 km, siten välit pysyy neutraaleina. Etäisyys on ollut elintärkeä asia, jotta on voinut käsitellä sitä, miten narsistivanhemman hovissa eläminen on vaikuttanut itsetuntoon, omanarvontuntoon, rajoihin, tunne-elämään, itsekunnioitukseen ja naiseuteen. Edelleen tutkin itseäni, omia rajojani ja kuka MINÄ aidosti olen. Koko elämäni olen tiennyt ainoastaan mikä on se äitini ihanne tyttärestään, jonka muottia en kuitenkaan kyennyt täyttämään. Mutta it is what it is :)

Ei äitisi oikein narsistilta kuulosta. Pikemminkin autistilta, joka ei kestä rutiineista poikkeamista.

Mikä ihme siinä on että jokainen mlkku ristitään narsistiksi. Että kuulostaisi paremmalta vai. Tyhmän kuvan antaa jo kyseisen diagnoosin käyttäjä.

pieraisusta pitää maksaa euro sille joka sen kuuli

Vierailija kirjoitti:

Kaverit lähetetään omiin koteihinsa ruoka-aikana

Mitä outoa tässä on ? Meillä ei lapsuudenkodissa ruokittu koskaan muita lapsia koska ruokaa ei ollut jaettavaksi muille. En ole omassa kodissanikaan ruokkinut lasteni kavereita vaan joko pyytänyt odottamaan huoneessa tai lähtemään välillä itsekin kotiin syömään. 

Vierailija kirjoitti:

Lapsilla vain 1000e budjetti per kk per lapsi. Arvatkaa riittääkö lapsille? No ei..

Pitäähän heidän saada käydä ravintoloissa ja matkustella, ostella lv ym. isin rahoilla. 

Näyttävätkin vielä possuilta. 

Lasun paikka jo tuollainen heitteillejättö!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on sellainen sääntö, että lettuja ei syödä ennen kuin kaikki on paistettu. Paistajana mua ärsyttää, jos se lettupino ei kasva vaan siitä tullaan hakemaan sitä mukaa kun valmistuu :)

Miehelläni oli tämä sääntö, kunnes ymmärsi että mikä järki niitä kylmiä lettuja on enää pastamisen lopuksi syödä.

Nyt syödään heti paiston jälkeen.

 

Pitäkää lettulautanen lämpimässä uunissa alumii ifolio päällä niin pysyvät lämpiminä paiston ajan.

Miksi, kun ne voi syödä heti.

 

Koska meillä on tapana istua koko perheen samaan aikaan syömään lettuja eikä niin, että ensin syö esikoinen ja menee sitten tekemään omiaan, sitten kuopus ja palaa jatkamaan leikkejään, sen jälkeen lettuja syö harrastukseensa kiirehtivä isä ja viimeisenä keskimmäinen lapsista, joka on saanut odotella aikansa, että hänellekin riittää. Tietty jos letuilla on tarkoitus vain täyttää joku tietty kaloritarve ja ne voi syödä pikaruokana, niin miksipä ei jokainen söisi yksinään.

 

Okei, no meillä ei oikeastaan lettuja edes aikuiset syö kuin erikoistilanteissa. Se ei ole meillä ikinä ollut sellainen tilanne, että kaikki istuvat lautasliinat sylissä odottamassa, että lettulautanen tulee pöytään. Letut on meillä olleet just sellainen herkutteluhetki, että paistetaan muurikassa saunaillan aikana lettuja ja aina valmistuttua joku syö sen letun heti pannutuoreena.

Tietenkin sellaisessa tilanteessa, etä letut olivat vaikka aterian jälkiruoka tai kahvipöytätarjoilu, olisi tilanne eri. Mutta itsestänikin letut ovat kyllä parhaimmillaan just pannusta kuin veltostuneina pinossa jonkin folion alla. Jos ne ovat meillä jälkiruoka, niin joku paistaa niitä lettuja syöjien mukaan, mikä tietty on tylsää sen paistajan kannalta. 

Niin meilläkin, lettuja ei joka viikko syödä. Juuri siksi ne eivät ole mikään pikaruoka, jonka jokainen voi käydä nappaamassa ja mennä syömään omaan loukkoonsa. Enkä ole ikinä ollut saunaillassa, jossa aterioidaan vuorotellen. Meilläpäin aikuiset malttavat odottaa sitä, että pino lettuja saadaan paistettua.

Jos lettusi veltostuu 10 minuutissa, on paistotaidoissasi jotain vikaa.

Ok :) Meillä on ilmiselvästi hyvin erilaiset saunaillat ja lettukulttuurit ja hyvä niin :)

Jos nyt vielä yritän selventää, niin meillä lettuja paistetaan lähinnä mökillä ja muurikalla ja koolla on iso jengi (vähintään kymmenen ihmistä) ja letunpaisto on verrattavissa nuotiolla paistettavaan makkaraan, jossa kukin vuorollaan paistaa ja syö siinä nuotiolla heti kun makkara on valmis. tai että lapset paahtavat vaahtokarkkeja nuotiolla.En tässäkään pitäisi kauhean järkevänä, että makkarat paistetaan nuotiolla ja syödään sitten porukalla haaleita (tai folion alla lämpimänä pidettyjä) makkaroita sitten kun kaikki ovat saunoneet. Johon siis menee helposti useampi tunti uimisineen ja taukoineen. Porukka siis istuu saunan terassilla, saunoo vuoronperään seurustellen ja muurikka on kuumana, samoin ulkotakka ja siinä ohessa paistetaan lettuja ja makkaraa.

Mutta ymmärrän ihan täysin myös erilaisen tilanteen, enkä tykkäisi missään nimessä sellaisessa tilanteessa sivusta napsimista, jossa laitetaan ateriaa ja se on tarkoitus syödä yhdessä. Eli jos letut ovat osa yhteistä ateriaa, niin ilman muuta odotetaan niin, että kaikki syövät yhtäaikaa. Meitä pinosta syöjiä on ketjussa ilmeisesti useampia, meillä letut liittyvät tuollaiseen uunituoreena pannulta vuorotellen tilanteeseen.

No vaikea uskoa että kukaan muurikkalettuja pinoaa mihinkään uuniin folion alle.

Eiköhän ne pinottavat ole jotain teflonpannulettuja.

Se on muurinpohjalettu eikä mikään muurikkalettu!

Tämä on totta. Sille on haettu EU:lta nimisuojaakin. Perinteinen ylä-savolainen lettu. Muurikka on tuotemerkki. Muurikkalettu kuulostaa vähän samalta kuin tefalpihvi tai hackmanspagettikastike.

Eräässä tuttavaperheessämme sanoivat isoäitinsä kuoltua, että kuolinilmoitukseen kuuluu laittaa surijoiksi vain perinnönsaajat, ei siis edes lastenlapsia eikä serkkuja.

Laittoivat kuolleen pojan lapset ja vain elossa olevan pojan nimet surijoiksi.

Mielestäni tosi omituista.