Mihin asti teidän lapset valvoi eilein?
Otsikon kysymys ja minkäikäiset lapset kyseessä?
Kommentit (27)
2v puoli kymmeneen, eli tunnin pidempään kuin tavallisesti.
2v. Valvoi puoli kahdeksaan. Ihan tavallinen nukkumaanmenoaika hänellä. Tänä vuonna olimme oman perheen kanssa kotona, eikä päivä eronnut perustorstaista lapsella muuten kuin ison ilotulituksen katsomisen osalta.
5v jaksoi valvoa melkein puoleen yöhön. 11-vuotias nukahti vähän ennen yhtä.
19.30 asti, mutta onkin vasta 1v. Normaali nukkumaanmenoaika.
Kello 21.00 asti,kyseessä iltauninen 4-vuotias.
7 v 01:30, muut isommat 02:00. Viime vuonna valvoivat 04:30 asti...
Puoli yhdeltähän nuo olivat pehkuissa molemmat, 13 ja 15, vaikka isompi oli suunnitellutkin valvovansa kai koko yön...
Klo 6 mentiin nukkumaan. Lapset 20 ja 23.
Saivat valvoa oikeastaan niin pitkään kun halusivat. Kaikki (3-vuotias, 5-vuotias ja 8-vuotias) nukahtivat 2-3 tuntia myöhemmin kun normaalisti siinä 23.00-00.15 välillä.
5- ja 4-vuotiaat nukahti 00.30.
Yleensä meillä nukutaan 20.30-06.00, viime yönä nukuttiin 00.30-10.30. Täytyy alkaa varmaan viettämään vuoden vaihdetta vähän useamminkin niin saadaan aamulla nukkua :D
6- ja 8-vuotiaat. Kymmeneltä menivät nukkumaan, ovat aamuvirkkuja ja tiedettiin että joka tapauksessa heräävät aikaisin niin ei kannata venyttää nukkumaanmenoa. Olivat jo tuohon aikaan ihan hervottoma ja nukahtivat hetkessä.
Minä ja mies mentiin nukkumaan klo 3.30, 13-vuotias oli silloin jo nukkumassa, 15-vuotias kukkui vielä huoneessaan...
3-vuotias otti lepiä 20.30-22.30. Sitten jaksoi taas heilua 00.30 asti. Aamulla herättiin 10 maissa.
Isommat saa valvoa jos haluaa ja pienet (alle 4-5v) menee nukkumaan suunnilleen normaalisti. Näin meillä on ollut aina.
8v ehti sänkyyn 01 ja nukkui 11 asti.
Meillä lapset 15v, 12v ja 10v. Hätyytin tuon 10v ja 12v nukkuun 3.15. Vanhin valvoi kaverinsa kanssa kai aamuun asti ja vielä nukkuvat.
10 v ja 12 v menivät nukkumaan noin klo 01. Vanhempi heräsi 10.30 ja nuorempi 11.00.
4v. meni nukkumaan 22.30, kotona oltiin perheen kesken.
8v 01 asti.