Lue keskustelun säännöt.
Aikuisuus jää elämättä lasten myötä?
29.12.2015 |
Toisessa ketjussa pohdittiin, miten nuoruus voi jäädä elämättä lasten saamisen myötä. Tämähän on tuttua tematiikaa kaikille, jotka vähääkään ympäristöään seuraavat. Mutta jostakin syystä paljon vähemmän puhutaan siitä, miten aikuisuus jää elämättä lasten saamisen myötä.
Tämä on minusta outoa, koska lasten hankinta rajoittaa kuitenkin aikuisikää paljon enemmän kuin se rajoittaa nuoruutta. Nuorena ei ole rahaa, arki on säänneltyä ja vaikutusmahdollisuudet omaan elämään ovat verraten vähäiset. Lasten hankinta ei tuota muuksi muuta. Aikuisena on rahaa, itsevarmuutta, suunnitelmallisuutta, tietoa ja erilaisia kykyjä tehdä, mitä nyt sitten haluaakin,ja jättää tekemättä se, mikä ei kiinnosta. Tämän vapauden lasten hankinta rikkoo. Jos mietin vaikka omaa elämääni, juuri mikään siinä ei jäisi ennalleen, jos päättäisin ryhtyä vanhemmaksi.
En nyt ota kantaa siihen, kannattaako lasten hankinta vai ei. Mutta kysyn: Miksi lasten hankkimista nuorena paheksutaan, vaikka sen vaikutus aikuisen elämään on paljon suurempi?
Kommentit (195)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasten myötä elämään tuntuu laskeutuvan järjetön kiire. Juu, voit toki harrastaa,mutta se on järjestelykysymys. Ei niitä mitenkään turhaan ruuhkavuosiksi kutsuta.
Mä olen raskaana ja ihan tyytyväisenä niin, mutta onhan toi nyt ihan älyvapaata väittää, ettei lapsen myötä mukamas joudu luopumaan asioista.
No omista preferensseistähän tuo riippuu. Jos haluaa harrastaa ja paljon, niin kyllähän sitten lasten myötä joutuu luopumaan. Mutta ei kaikki harrasta ja käytä vapaa-aikaansa johonkin intohimoonsa. Meillä ennen lapsia meni päivät pitkälti niin, että mentiin töihin, tultiin kotiin ja illat katsottiin tv:tä tai pelattiin tietokoneella. Tv tai tietokonepelit ei olleet mikään intohimo tai harrastus johon haluttiin panostaa, vaan lähinnä vaan jotain tekemistä kun ei muutakaan ollut. En siis koe että olisin joutunut luopumaan tästä luppoajasta, pikemminkin saanut sisältöä sille. Lasten aikana taas tuntuu että olemme itsekin aktivoituneet ja puuhaamme iltaisin paljon enemmän kuin ennen, käydään kerhoissa, uimassa, konserteissa...
Juuri näin, eli jos ei ennen lapsiakaan tee "juuri mitään", niin silloin ei varmaan joudukaan kovin paljosta luopumaan. Mutta jos tekee, niin joutuu. Moni näistä "höpöhöpö, lasten takia ei joudu luopumaan mistään" ei vaan ikävä kyllä ymmärrä, että muilla voi olla parempaakin tekemistä iltaisin kuin vain yrittää tappaa aikaa. Voi siis hyvin sanoa että ei ITSE luopunut mistään, mutta sitä ei voi ulottaa muihin ihmisiin. Yhä siis ne jotka eivät "luopuneet mistään", joko
* eivät tehneet ennen lapsia mitään, vaan elivät "töihin, telkkarin ääreen, nukkumaan, töihin" -sykliä
* laiminlyövät lapsiaan
* valehtelevat / ovat unohtaneet miten ennen lapsia elivät.
Muuten on täysin mahdotonta ottaa kotiinsa 24/7 hoivaa tarvitseva olento ilman, että se muuttaisi jotain.
No shit Sherlock. Tajusitko itsekin pointin? Ylempänä väitit, että on ihan älyvapaata höpöhöpöä väittää ettei lasten takia joudu luopumaan mistään. Tuo tosiaan riippuu ihan ihmisestä. Ja lisäksi vielä siitä, miten sen elämänmuutoksen ottaa. Vaikka joutuisi jättämään harrastamisen vähemmälle, ei silti välttämättä koe joutuvansa luopumaan mistään vaan kokee vaan että elämä muuttuu ja aika aikaansa kutakin. Harvempi lapseton esim. haluaa jatkaa villiä opiskelijaelämääkään loputtomiin vaikka siihen olisikin mahdollisuus.
Täällä on kuule useampi ihminen keskustelemassa. Minä olen se ensimmäinen siteeraamasi, mutta en toinen. Ja seison kyllä sen takana, että kyllä lasten myötä joutuu väkisinkin luopumaan asioista, vaikka se sitten olisi vain se oma luppoaika. Jollekin se on sitten kallisarvoisempaa kuin toiselle, mutta kyllä mä ihmettelen minkälainen himoäiti ei koskaan sekunttiakaan kaipaa entistä vapautta ja rauhaa?! Eihän se sitä tarkoita, että katuisi valintojaan, tai että vaihtokauppa ei olisi kokonaisuutena kannattanut. Varmaan useimmat jotka lapsia päättävät tehdä, arvioivat että aika aikaa kutakin ja elämä muuttuu, mutta ei se nyt sitä pois sulje etteikö vanhasta luopumisesta olisi tuossa kyse. Enimmäkseen hyvillä mielin, mutta kuitenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasten myötä elämään tuntuu laskeutuvan järjetön kiire. Juu, voit toki harrastaa,mutta se on järjestelykysymys. Ei niitä mitenkään turhaan ruuhkavuosiksi kutsuta.
Mä olen raskaana ja ihan tyytyväisenä niin, mutta onhan toi nyt ihan älyvapaata väittää, ettei lapsen myötä mukamas joudu luopumaan asioista.
No omista preferensseistähän tuo riippuu. Jos haluaa harrastaa ja paljon, niin kyllähän sitten lasten myötä joutuu luopumaan. Mutta ei kaikki harrasta ja käytä vapaa-aikaansa johonkin intohimoonsa. Meillä ennen lapsia meni päivät pitkälti niin, että mentiin töihin, tultiin kotiin ja illat katsottiin tv:tä tai pelattiin tietokoneella. Tv tai tietokonepelit ei olleet mikään intohimo tai harrastus johon haluttiin panostaa, vaan lähinnä vaan jotain tekemistä kun ei muutakaan ollut. En siis koe että olisin joutunut luopumaan tästä luppoajasta, pikemminkin saanut sisältöä sille. Lasten aikana taas tuntuu että olemme itsekin aktivoituneet ja puuhaamme iltaisin paljon enemmän kuin ennen, käydään kerhoissa, uimassa, konserteissa...
Juuri näin, eli jos ei ennen lapsiakaan tee "juuri mitään", niin silloin ei varmaan joudukaan kovin paljosta luopumaan. Mutta jos tekee, niin joutuu. Moni näistä "höpöhöpö, lasten takia ei joudu luopumaan mistään" ei vaan ikävä kyllä ymmärrä, että muilla voi olla parempaakin tekemistä iltaisin kuin vain yrittää tappaa aikaa. Voi siis hyvin sanoa että ei ITSE luopunut mistään, mutta sitä ei voi ulottaa muihin ihmisiin. Yhä siis ne jotka eivät "luopuneet mistään", joko
* eivät tehneet ennen lapsia mitään, vaan elivät "töihin, telkkarin ääreen, nukkumaan, töihin" -sykliä
* laiminlyövät lapsiaan
* valehtelevat / ovat unohtaneet miten ennen lapsia elivät.
Muuten on täysin mahdotonta ottaa kotiinsa 24/7 hoivaa tarvitseva olento ilman, että se muuttaisi jotain.
No shit Sherlock. Tajusitko itsekin pointin? Ylempänä väitit, että on ihan älyvapaata höpöhöpöä väittää ettei lasten takia joudu luopumaan mistään. Tuo tosiaan riippuu ihan ihmisestä. Ja lisäksi vielä siitä, miten sen elämänmuutoksen ottaa. Vaikka joutuisi jättämään harrastamisen vähemmälle, ei silti välttämättä koe joutuvansa luopumaan mistään vaan kokee vaan että elämä muuttuu ja aika aikaansa kutakin. Harvempi lapseton esim. haluaa jatkaa villiä opiskelijaelämääkään loputtomiin vaikka siihen olisikin mahdollisuus.
* Lasten takia ei (kukaan) joudu luopumaan mistään. VÄÄRIN
* En joutunut lasten takia luopumaan mistään. VÄÄRIN
* En joutunut lasten takia luopumaan mistään minulle tärkeästä. OIKEIN
Huomaatko eron? Olen kritisoinut kahta ensimmäistä, valheellista väittämää. Sinä sanoit ettet joutunut luopumaan mistään SINULLE TÄRKEÄSTÄ, ja se onkin jo ihan mahdollista. On ihan eri asia sanoa että lapset eivät muuta mitään, kuin sanoa, että lapset eivät muuttaneet omassa elämässä mitään sellaista, joka olisi ollut itselle tärkeää.
No ja kuka on väittänyt, ettei lasten takia kukaan joutuisi luopumaam mistää?
Väitteet ettei lasten takia joudu luopumaan mistään tai että lasten takia joutuu luopumaan jostain, ovat molemmat vääriä. Tuo riippuu täysin ihmisestä joutuuko vai.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapseton elämä ja parisuhde on ihanaa. Voimme koska tahansa lähteä pikamatkalle ulkomaille. Rakastella koska haluamme ja kuinka paljon haluamme. Maata koko päivä vaikka peiton alla ja tilata noutoruokaa ja katsoa leffoja. Rahaa riittää ja elämään saa sillä kokemuksia ja elämyksiä.
Parisuhdekin pysyy hyvänä, kun voi omistautua toiselle, eikä tarvitse antaa tilaa ja jäädä syrjään lasten takia. Toki tärkeää on sekin, että alapää pysyy nättinä ;)
No veikkaisin että teidän elämäntilanteenne ei paljon muuttuisi vaikka lapsia tulisikin. Palkkaisitte vaan lastenhoitajaparven, joka ottaisi lapset hoitoonsa sillä sekunnilla kun haluatte naida miehenne kanssa, matkustaisi teidän mukana lomille jne.
Kahden keskituloisen palkalla elää (ainakin pk-seudun ulkopuolella) hyvin toimeentulevaa elämää. Sillä ei kuitenkaan todellakaan palkata "lastenhoitajaparvea", saatika matkustella ylimääräisen palveluskunnan kera.
Keskituloisten ihmisten elämä muuttuu lasten myötä varmasti eniten - pienituloiset elävät kuitenkin tukien varassa oli lapsia tai ei, ja rikkailla on rahaa mihin tahansa. Keskituloisilla lapsettomilla sen sijaan voi olla kovinkin hyvä elintaso, jonka lapsi tai pari syöksevät pienituloisen, tuilla elävän kanssa samalle tasolle kun kaiken joutuu maksamaan itse, hoitomaksut on tapissa ja vähintään vuodeksi tai pariksi tulot tippuvat huomattavasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasten myötä elämään tuntuu laskeutuvan järjetön kiire. Juu, voit toki harrastaa,mutta se on järjestelykysymys. Ei niitä mitenkään turhaan ruuhkavuosiksi kutsuta.
Mä olen raskaana ja ihan tyytyväisenä niin, mutta onhan toi nyt ihan älyvapaata väittää, ettei lapsen myötä mukamas joudu luopumaan asioista.
No omista preferensseistähän tuo riippuu. Jos haluaa harrastaa ja paljon, niin kyllähän sitten lasten myötä joutuu luopumaan. Mutta ei kaikki harrasta ja käytä vapaa-aikaansa johonkin intohimoonsa. Meillä ennen lapsia meni päivät pitkälti niin, että mentiin töihin, tultiin kotiin ja illat katsottiin tv:tä tai pelattiin tietokoneella. Tv tai tietokonepelit ei olleet mikään intohimo tai harrastus johon haluttiin panostaa, vaan lähinnä vaan jotain tekemistä kun ei muutakaan ollut. En siis koe että olisin joutunut luopumaan tästä luppoajasta, pikemminkin saanut sisältöä sille. Lasten aikana taas tuntuu että olemme itsekin aktivoituneet ja puuhaamme iltaisin paljon enemmän kuin ennen, käydään kerhoissa, uimassa, konserteissa...
Juuri näin, eli jos ei ennen lapsiakaan tee "juuri mitään", niin silloin ei varmaan joudukaan kovin paljosta luopumaan. Mutta jos tekee, niin joutuu. Moni näistä "höpöhöpö, lasten takia ei joudu luopumaan mistään" ei vaan ikävä kyllä ymmärrä, että muilla voi olla parempaakin tekemistä iltaisin kuin vain yrittää tappaa aikaa. Voi siis hyvin sanoa että ei ITSE luopunut mistään, mutta sitä ei voi ulottaa muihin ihmisiin. Yhä siis ne jotka eivät "luopuneet mistään", joko
* eivät tehneet ennen lapsia mitään, vaan elivät "töihin, telkkarin ääreen, nukkumaan, töihin" -sykliä
* laiminlyövät lapsiaan
* valehtelevat / ovat unohtaneet miten ennen lapsia elivät.
Muuten on täysin mahdotonta ottaa kotiinsa 24/7 hoivaa tarvitseva olento ilman, että se muuttaisi jotain.
No shit Sherlock. Tajusitko itsekin pointin? Ylempänä väitit, että on ihan älyvapaata höpöhöpöä väittää ettei lasten takia joudu luopumaan mistään. Tuo tosiaan riippuu ihan ihmisestä. Ja lisäksi vielä siitä, miten sen elämänmuutoksen ottaa. Vaikka joutuisi jättämään harrastamisen vähemmälle, ei silti välttämättä koe joutuvansa luopumaan mistään vaan kokee vaan että elämä muuttuu ja aika aikaansa kutakin. Harvempi lapseton esim. haluaa jatkaa villiä opiskelijaelämääkään loputtomiin vaikka siihen olisikin mahdollisuus.
Täällä on kuule useampi ihminen keskustelemassa. Minä olen se ensimmäinen siteeraamasi, mutta en toinen. Ja seison kyllä sen takana, että kyllä lasten myötä joutuu väkisinkin luopumaan asioista, vaikka se sitten olisi vain se oma luppoaika. Jollekin se on sitten kallisarvoisempaa kuin toiselle, mutta kyllä mä ihmettelen minkälainen himoäiti ei koskaan sekunttiakaan kaipaa entistä vapautta ja rauhaa?! Eihän se sitä tarkoita, että katuisi valintojaan, tai että vaihtokauppa ei olisi kokonaisuutena kannattanut. Varmaan useimmat jotka lapsia päättävät tehdä, arvioivat että aika aikaa kutakin ja elämä muuttuu, mutta ei se nyt sitä pois sulje etteikö vanhasta luopumisesta olisi tuossa kyse. Enimmäkseen hyvillä mielin, mutta kuitenkin.
No varmaan sellainen himoäiti joka edelleen lasten jälkeenkik saa sitä omaa-aikaa ja rauhaa. Ei sitäkään nyt kaikki määrättömästi tarvitse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasten myötä elämään tuntuu laskeutuvan järjetön kiire. Juu, voit toki harrastaa,mutta se on järjestelykysymys. Ei niitä mitenkään turhaan ruuhkavuosiksi kutsuta.
Mä olen raskaana ja ihan tyytyväisenä niin, mutta onhan toi nyt ihan älyvapaata väittää, ettei lapsen myötä mukamas joudu luopumaan asioista.
No omista preferensseistähän tuo riippuu. Jos haluaa harrastaa ja paljon, niin kyllähän sitten lasten myötä joutuu luopumaan. Mutta ei kaikki harrasta ja käytä vapaa-aikaansa johonkin intohimoonsa. Meillä ennen lapsia meni päivät pitkälti niin, että mentiin töihin, tultiin kotiin ja illat katsottiin tv:tä tai pelattiin tietokoneella. Tv tai tietokonepelit ei olleet mikään intohimo tai harrastus johon haluttiin panostaa, vaan lähinnä vaan jotain tekemistä kun ei muutakaan ollut. En siis koe että olisin joutunut luopumaan tästä luppoajasta, pikemminkin saanut sisältöä sille. Lasten aikana taas tuntuu että olemme itsekin aktivoituneet ja puuhaamme iltaisin paljon enemmän kuin ennen, käydään kerhoissa, uimassa, konserteissa...
Juuri näin, eli jos ei ennen lapsiakaan tee "juuri mitään", niin silloin ei varmaan joudukaan kovin paljosta luopumaan. Mutta jos tekee, niin joutuu. Moni näistä "höpöhöpö, lasten takia ei joudu luopumaan mistään" ei vaan ikävä kyllä ymmärrä, että muilla voi olla parempaakin tekemistä iltaisin kuin vain yrittää tappaa aikaa. Voi siis hyvin sanoa että ei ITSE luopunut mistään, mutta sitä ei voi ulottaa muihin ihmisiin. Yhä siis ne jotka eivät "luopuneet mistään", joko
* eivät tehneet ennen lapsia mitään, vaan elivät "töihin, telkkarin ääreen, nukkumaan, töihin" -sykliä
* laiminlyövät lapsiaan
* valehtelevat / ovat unohtaneet miten ennen lapsia elivät.
Muuten on täysin mahdotonta ottaa kotiinsa 24/7 hoivaa tarvitseva olento ilman, että se muuttaisi jotain.
No shit Sherlock. Tajusitko itsekin pointin? Ylempänä väitit, että on ihan älyvapaata höpöhöpöä väittää ettei lasten takia joudu luopumaan mistään. Tuo tosiaan riippuu ihan ihmisestä. Ja lisäksi vielä siitä, miten sen elämänmuutoksen ottaa. Vaikka joutuisi jättämään harrastamisen vähemmälle, ei silti välttämättä koe joutuvansa luopumaan mistään vaan kokee vaan että elämä muuttuu ja aika aikaansa kutakin. Harvempi lapseton esim. haluaa jatkaa villiä opiskelijaelämääkään loputtomiin vaikka siihen olisikin mahdollisuus.
* Lasten takia ei (kukaan) joudu luopumaan mistään. VÄÄRIN
* En joutunut lasten takia luopumaan mistään. VÄÄRIN
* En joutunut lasten takia luopumaan mistään minulle tärkeästä. OIKEIN
Huomaatko eron? Olen kritisoinut kahta ensimmäistä, valheellista väittämää. Sinä sanoit ettet joutunut luopumaan mistään SINULLE TÄRKEÄSTÄ, ja se onkin jo ihan mahdollista. On ihan eri asia sanoa että lapset eivät muuta mitään, kuin sanoa, että lapset eivät muuttaneet omassa elämässä mitään sellaista, joka olisi ollut itselle tärkeää.
No ja kuka on väittänyt, ettei lasten takia kukaan joutuisi luopumaam mistää?
Väitteet ettei lasten takia joudu luopumaan mistään tai että lasten takia joutuu luopumaan jostain, ovat molemmat vääriä. Tuo riippuu täysin ihmisestä joutuuko vai.
Öh, esim. tässä keskustelussa kovinkin moni, mukaanlukien nyt sinä itse??? Jos sanot että on "lasten takia joutuu luopumaan jostain" on väärin, tarkoittaa se, että on olemassa ihmisiä jotka eivät joudu luopumaan mistään. Ja se ei todellakaan ole totta.
"Lasten takia joutuu luopumaan jostain" ei siis ole koskaan väärin, eikä se riipu ihmisestä. Sinäkin unohdit lisätä siihen sen "jostakin ITSELLEEN TÄRKEÄSTÄ". Joka ikinen lapsia tehnyt joutuu 100% varmasti luopumaan jostakin (olkoot se sitten vaikka itselleen ihan yhdentekevä luppoaika iltaisin), ja on aivan käsittämätöntä väittää muuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapseton elämä ja parisuhde on ihanaa. Voimme koska tahansa lähteä pikamatkalle ulkomaille. Rakastella koska haluamme ja kuinka paljon haluamme. Maata koko päivä vaikka peiton alla ja tilata noutoruokaa ja katsoa leffoja. Rahaa riittää ja elämään saa sillä kokemuksia ja elämyksiä.
Parisuhdekin pysyy hyvänä, kun voi omistautua toiselle, eikä tarvitse antaa tilaa ja jäädä syrjään lasten takia. Toki tärkeää on sekin, että alapää pysyy nättinä ;)
No veikkaisin että teidän elämäntilanteenne ei paljon muuttuisi vaikka lapsia tulisikin. Palkkaisitte vaan lastenhoitajaparven, joka ottaisi lapset hoitoonsa sillä sekunnilla kun haluatte naida miehenne kanssa, matkustaisi teidän mukana lomille jne.
Kahden keskituloisen palkalla elää (ainakin pk-seudun ulkopuolella) hyvin toimeentulevaa elämää. Sillä ei kuitenkaan todellakaan palkata "lastenhoitajaparvea", saatika matkustella ylimääräisen palveluskunnan kera.
Keskituloisten ihmisten elämä muuttuu lasten myötä varmasti eniten - pienituloiset elävät kuitenkin tukien varassa oli lapsia tai ei, ja rikkailla on rahaa mihin tahansa. Keskituloisilla lapsettomilla sen sijaan voi olla kovinkin hyvä elintaso, jonka lapsi tai pari syöksevät pienituloisen, tuilla elävän kanssa samalle tasolle kun kaiken joutuu maksamaan itse, hoitomaksut on tapissa ja vähintään vuodeksi tai pariksi tulot tippuvat huomattavasti.
Niin eli käytte töissä? No mitenkäs me sitten onnistuu rakastelut ja matkustelut milloin vain haluaa tai koko päivän peiton alla makoilu?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kylläpä ap:lla on ylevää sisältöä elämälleen... tuntemani keski-ikäiset lapsettomat tekevät hirveästi töitä tai pyörittävät yritystä, vapaa-ajallaan sitten katselevat sarjojen tuotantokausia ja leffoja kotisohvallaan, joku laittaa pihaa ja harrastaa kasveja, yksi rassaa autoja ja tämän tyylistä. Ei siis mitään normaalia harrastamista kummempaa itsensä kehittämistä tai mitään sellaista mitä ei lastenkin kanssa voisi tehdä.
Lasten kanssa ei voi elää lapsetonta elämää. Esim. nuo sinun tuntemasi lapsettomat eivät pystyisi tekemään niin paljon töitä, panostamaan yritykseen, katsomaan sarjoja ja elokuvia rauhassa, laittaa pihaa ja harrastaa kasveja ja autojen rassausta läheskään siinä määrin vapaasti kuin lapsiperheellisenä, jolloin sekä aika että raha olisivat paljon rajoitetumpia. Lapset eivät varmasti estä kokonaan noiden harrastamista, mutta estävät niiden harrastamisen samoissa määrin ja samalla lailla kuin lapsettomana.
Sitäkö se lapseton elämä siis on? Tekee kaikkea ihan samaa mitä perheellisetkin, mutta vain määrällisesti enemmän. No eihän perheellinen sitten mitään menetä, vaan kokee kyllä samat asiat kuin lapsetonkin. Plus saa ne lapset ja heidän kauttaa paljon lisää. En usko, että monikaan perheellinen tekisi esim. 8 tunnin työpäivien sijasta 12-tuntisia päivä.
Itselleni on ainakin tärkeää se, että saan harrastaa rauhassa. 1 tunti viikossa vs 10h viikossa tekee todella suuren merkityksen, samoin se, saako nukkua 5 vai 8h yössä. Tai joutuuko pesemään pyykkejä 10 koneellista vai 2 koneellista viikossa, tai imuroimaan kerran päivässä tai joka toinen viikko. Samoja asioita, mutta positiivisia huomattavasti enemmän ja negatiivisia vähemmän.
Lapsettoman elämä on siis sisällöltään suurelta osin samaa kuin lapsellisella, totta - se on vain määrällisesti ja laadullisesti kovin erilaista, ja se ero on ainakin omasta mielestä todella suuri. On hupsua väittää että ei olisi väliä paljonko jotain tekee, kunhan tekee - sinä olet varmaan yhtä tyytyväinen sitten päivän lomaan kuin kahden viikon lomaankin, koska "ei siinä mitään menetä, molemmat olivat lomalla" :D? Tai on ihan sama asuuko 200 neliön uudessa kivitalossa vain 30 neliöisessä neukkukuutiossa, kun "molemmat kuitenkin asuu, joten molemmat kokee saman asumisen"...
Hiukan ot, mutta nuohan ovat ihan sinun valintoja ja mieltymyksiäsi. Allergikot tai muuten siisteydestä pitävät joutuvat imuroimaan jopa kerran tai kaksikin päivässä lapsista riippumatta, paljon hikoileva ja urheileva ihminen pesemään monta koneellista viikossa... jne. Kyllä lapsettomankin on tehtävä asioita, joista ei nauti. Samoin perheelliset. Ymmärrän, että lapsettomasta voi tuntua tuolta että ei halua luopua 10 tunnin harrastamisesta lasten takia. Minulle lapset tuovat niin paljon uutta sisältöä elämään, että vähennän mieluusti omia harrastuksiani. Olenhan saanut niiden parissa puuhata jo pitkään ja varmasti saan taas silloin, kun lapset ovat isompia.
Tottakai lapsettomankin on tehtävä asioita joista ei nauti, mutta VÄHEMMÄN. Yhden/kahden aikuisen perheessä kotitöitä on huomattavan paljon vähemmän kuin lapsiperheessä. Allergikko joutuu lapsien myötä ihan varmasti siivoamaan enemmän ja huolehtimaan lapsenkin sotkut "pois nenästä", ja se paljon urheileva joutuu lasten myötä pesemään monta koneellista omaa pyykkiä PLUS lapsen aiheuttaman pyykin.
Niin, hyvä jos vähennät harrastuksia ihan mielelläsi, sehän on ihannetilanne. Mutta et voi kuitenkaan väittää, ettei lapset muuttaisi mitään - muuttavat kyllä, vaikka se muutos olisikin sinulle mieluisa.
Nämä keskustelut menee aina hassusti:
- Lapsellinen väittää ettei lapset muuta mitään
- Joku luettelee muutokset joita pakosti joutuu lasten myötä tekemään
- Lapsellinen kertoo että teki ne muutokset ihan mielellään, mutta ei silti myönnä että lapset muuttaa jotain?!
Hei, Elämämähän ON valintoja. Jotain valitaan pois, jotain sisään omaan elämään. Eikä se elämä pysy staattisena vaikka lapsia ei olisikaan. En minä usko, että täällä kukaan lapsien kanssa elävä olisi sanonut etteikö lapset muuta elämää - eikö se ole monesti se tarkoituskin? Mutta se ei tarkoita, että kaikkien lapsia hankkineiden elämä olisi ollut vain elämän odottamista ennen lapsia, tai elämättä jäänyttä elämää lasten jälkeen. En ymmärrä jankkausta. Ei taida olla yhtä totuutta jonka mukaan kaikkien tarvitsee elää. Aikuisuus jää elämättä jos ei elä itselleen oikeaa elämää. Jos se on sinulle ilman lapsia elämistä, hienoa! Minulle se oli nauttimista pitkästä itsekkäästä elämästä ennen lapsia, sitten lasten kanssa elämistä ja nyt lasten aikuistuessa, elämästä jossa lapset siirtyvät elämään omaa elämäänsä hieman kauemmaksi lapsuudenperheestään. Kaikki vaiheet ovat olleet hyviä enkä koe jääneeni mistään paitsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapseton elämä ja parisuhde on ihanaa. Voimme koska tahansa lähteä pikamatkalle ulkomaille. Rakastella koska haluamme ja kuinka paljon haluamme. Maata koko päivä vaikka peiton alla ja tilata noutoruokaa ja katsoa leffoja. Rahaa riittää ja elämään saa sillä kokemuksia ja elämyksiä.
Parisuhdekin pysyy hyvänä, kun voi omistautua toiselle, eikä tarvitse antaa tilaa ja jäädä syrjään lasten takia. Toki tärkeää on sekin, että alapää pysyy nättinä ;)
No veikkaisin että teidän elämäntilanteenne ei paljon muuttuisi vaikka lapsia tulisikin. Palkkaisitte vaan lastenhoitajaparven, joka ottaisi lapset hoitoonsa sillä sekunnilla kun haluatte naida miehenne kanssa, matkustaisi teidän mukana lomille jne.
Kahden keskituloisen palkalla elää (ainakin pk-seudun ulkopuolella) hyvin toimeentulevaa elämää. Sillä ei kuitenkaan todellakaan palkata "lastenhoitajaparvea", saatika matkustella ylimääräisen palveluskunnan kera.
Keskituloisten ihmisten elämä muuttuu lasten myötä varmasti eniten - pienituloiset elävät kuitenkin tukien varassa oli lapsia tai ei, ja rikkailla on rahaa mihin tahansa. Keskituloisilla lapsettomilla sen sijaan voi olla kovinkin hyvä elintaso, jonka lapsi tai pari syöksevät pienituloisen, tuilla elävän kanssa samalle tasolle kun kaiken joutuu maksamaan itse, hoitomaksut on tapissa ja vähintään vuodeksi tai pariksi tulot tippuvat huomattavasti.
Niin eli käytte töissä? No mitenkäs me sitten onnistuu rakastelut ja matkustelut milloin vain haluaa tai koko päivän peiton alla makoilu?
Täällä on enemmän kuin yksi ihminen keskustelemassa. En ole eka kommentoija, haloo. Mistä näitä ihmisiä oikein riittää, jotka ei ymmärrä, että muutkin kuin alkuperäinen kirjoittaja voi kommentoida?!
Sitäpaitsi keskituloisuus ei edellytä töissäkäyntiä. Myös esim. pääomatuloilla elävä voi olla keskituloinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasten myötä elämään tuntuu laskeutuvan järjetön kiire. Juu, voit toki harrastaa,mutta se on järjestelykysymys. Ei niitä mitenkään turhaan ruuhkavuosiksi kutsuta.
Mä olen raskaana ja ihan tyytyväisenä niin, mutta onhan toi nyt ihan älyvapaata väittää, ettei lapsen myötä mukamas joudu luopumaan asioista.
No omista preferensseistähän tuo riippuu. Jos haluaa harrastaa ja paljon, niin kyllähän sitten lasten myötä joutuu luopumaan. Mutta ei kaikki harrasta ja käytä vapaa-aikaansa johonkin intohimoonsa. Meillä ennen lapsia meni päivät pitkälti niin, että mentiin töihin, tultiin kotiin ja illat katsottiin tv:tä tai pelattiin tietokoneella. Tv tai tietokonepelit ei olleet mikään intohimo tai harrastus johon haluttiin panostaa, vaan lähinnä vaan jotain tekemistä kun ei muutakaan ollut. En siis koe että olisin joutunut luopumaan tästä luppoajasta, pikemminkin saanut sisältöä sille. Lasten aikana taas tuntuu että olemme itsekin aktivoituneet ja puuhaamme iltaisin paljon enemmän kuin ennen, käydään kerhoissa, uimassa, konserteissa...
Juuri näin, eli jos ei ennen lapsiakaan tee "juuri mitään", niin silloin ei varmaan joudukaan kovin paljosta luopumaan. Mutta jos tekee, niin joutuu. Moni näistä "höpöhöpö, lasten takia ei joudu luopumaan mistään" ei vaan ikävä kyllä ymmärrä, että muilla voi olla parempaakin tekemistä iltaisin kuin vain yrittää tappaa aikaa. Voi siis hyvin sanoa että ei ITSE luopunut mistään, mutta sitä ei voi ulottaa muihin ihmisiin. Yhä siis ne jotka eivät "luopuneet mistään", joko
* eivät tehneet ennen lapsia mitään, vaan elivät "töihin, telkkarin ääreen, nukkumaan, töihin" -sykliä
* laiminlyövät lapsiaan
* valehtelevat / ovat unohtaneet miten ennen lapsia elivät.
Muuten on täysin mahdotonta ottaa kotiinsa 24/7 hoivaa tarvitseva olento ilman, että se muuttaisi jotain.
No shit Sherlock. Tajusitko itsekin pointin? Ylempänä väitit, että on ihan älyvapaata höpöhöpöä väittää ettei lasten takia joudu luopumaan mistään. Tuo tosiaan riippuu ihan ihmisestä. Ja lisäksi vielä siitä, miten sen elämänmuutoksen ottaa. Vaikka joutuisi jättämään harrastamisen vähemmälle, ei silti välttämättä koe joutuvansa luopumaan mistään vaan kokee vaan että elämä muuttuu ja aika aikaansa kutakin. Harvempi lapseton esim. haluaa jatkaa villiä opiskelijaelämääkään loputtomiin vaikka siihen olisikin mahdollisuus.
* Lasten takia ei (kukaan) joudu luopumaan mistään. VÄÄRIN
* En joutunut lasten takia luopumaan mistään. VÄÄRIN
* En joutunut lasten takia luopumaan mistään minulle tärkeästä. OIKEIN
Huomaatko eron? Olen kritisoinut kahta ensimmäistä, valheellista väittämää. Sinä sanoit ettet joutunut luopumaan mistään SINULLE TÄRKEÄSTÄ, ja se onkin jo ihan mahdollista. On ihan eri asia sanoa että lapset eivät muuta mitään, kuin sanoa, että lapset eivät muuttaneet omassa elämässä mitään sellaista, joka olisi ollut itselle tärkeää.
No ja kuka on väittänyt, ettei lasten takia kukaan joutuisi luopumaam mistää?
Väitteet ettei lasten takia joudu luopumaan mistään tai että lasten takia joutuu luopumaan jostain, ovat molemmat vääriä. Tuo riippuu täysin ihmisestä joutuuko vai.Öh, esim. tässä keskustelussa kovinkin moni, mukaanlukien nyt sinä itse??? Jos sanot että on "lasten takia joutuu luopumaan jostain" on väärin, tarkoittaa se, että on olemassa ihmisiä jotka eivät joudu luopumaan mistään. Ja se ei todellakaan ole totta.
"Lasten takia joutuu luopumaan jostain" ei siis ole koskaan väärin, eikä se riipu ihmisestä. Sinäkin unohdit lisätä siihen sen "jostakin ITSELLEEN TÄRKEÄSTÄ". Joka ikinen lapsia tehnyt joutuu 100% varmasti luopumaan jostakin (olkoot se sitten vaikka itselleen ihan yhdentekevä luppoaika iltaisin), ja on aivan käsittämätöntä väittää muuta.
VÄITE on väärin. Ei se että lasten takia joutuisi luopumaan jostain. Toiset joutuvat ja toiset eivät, joten absoluuttisesti tuollaista ei voi sanoa suuntaan eikä toiseen. Luopuminenkin on muuten ihan subjektiivinen kokemus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen hommani hoitanut niin että olen nuori vielä kun lapset ovat jo sen verran isoja etteivät estä minun menoja ollenkaan :) Se lohduttaa minua raskailla hetkillä.
Anteeksi nyt, mutta tätä en ole koskaan ymmärtänyt. Muistan, kun eräs nainen sanoi ihan samoin kun olimme 22-vuotiaita, minä lähdössä vaihtoon ulkomaille ja hän saamassa toisen lapsen. Missä on määrätty, että sinun (tai kenekään) pitää "hoitaa homma", ts. hankkia lapsia? Ihan kuin se olisi joku taivaasta tippuva velvoite, joka on hoidettava nyt tai myöhemmin, ja sitten voi onnitella itseään, kun hoiti oman hommansa nopeasti?
Lasten hankkiminen on toivottavasti seuravasta vain siitä, että ihminen haluaa olla vanhempi. Ihan niiden lasten vuoksi.
Jäin itse lapsettomaksi, koska en saanut elää lapsuutta omien vanhempieni vuoksi, jouduin huolehtimaan aikuisten asioista aivan pienestä asti, myös sisaruksistani. On kyllä aina yhtä mieltäylentävää kuunnella itseään täynnä olevia vanhempia kertomassa siitä, miten minun kasvuni aikuiseksi on jäänyt puolitiehen, kun vietän vain tällaista peter pan -aikuisuutta, enkä kasva normaaliksi aikuiseksi huolehtimaan muista.
Omat vanhempani ovat kouluesimerkki siitä, että vanhemmuuden jalostava vaikutus on yhtä todennäköistä kuin ikääntyessä muutenkin tapahtuva kypsyminen. En tietenkään ala selittää tätä puolitutuille. Joten voitte miettiä ensi kerralla tällaista netin ulkopuolella paasatessanne, miksi se keskustelukumppani näyttää melko huvittuneelta. :)
Hyvin samanlaisia kokemuksia täälläkin. Itse koen kasvatustyöni jo tehdyksi ja nyt saa edes jonkin aikaa elää vain itselleen. Täytän omia tarpeitani ja pidän huolen itsestäni, enkä todella haluaisi ottaa vapaaehtoisesti kontolleni enää yhtään toista ihmistä niin kokonaisvaltaisesti kuin lasta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapseton elämä ja parisuhde on ihanaa. Voimme koska tahansa lähteä pikamatkalle ulkomaille. Rakastella koska haluamme ja kuinka paljon haluamme. Maata koko päivä vaikka peiton alla ja tilata noutoruokaa ja katsoa leffoja. Rahaa riittää ja elämään saa sillä kokemuksia ja elämyksiä.
Parisuhdekin pysyy hyvänä, kun voi omistautua toiselle, eikä tarvitse antaa tilaa ja jäädä syrjään lasten takia. Toki tärkeää on sekin, että alapää pysyy nättinä ;)
No veikkaisin että teidän elämäntilanteenne ei paljon muuttuisi vaikka lapsia tulisikin. Palkkaisitte vaan lastenhoitajaparven, joka ottaisi lapset hoitoonsa sillä sekunnilla kun haluatte naida miehenne kanssa, matkustaisi teidän mukana lomille jne.
Kahden keskituloisen palkalla elää (ainakin pk-seudun ulkopuolella) hyvin toimeentulevaa elämää. Sillä ei kuitenkaan todellakaan palkata "lastenhoitajaparvea", saatika matkustella ylimääräisen palveluskunnan kera.
Keskituloisten ihmisten elämä muuttuu lasten myötä varmasti eniten - pienituloiset elävät kuitenkin tukien varassa oli lapsia tai ei, ja rikkailla on rahaa mihin tahansa. Keskituloisilla lapsettomilla sen sijaan voi olla kovinkin hyvä elintaso, jonka lapsi tai pari syöksevät pienituloisen, tuilla elävän kanssa samalle tasolle kun kaiken joutuu maksamaan itse, hoitomaksut on tapissa ja vähintään vuodeksi tai pariksi tulot tippuvat huomattavasti.
Niin eli käytte töissä? No mitenkäs me sitten onnistuu rakastelut ja matkustelut milloin vain haluaa tai koko päivän peiton alla makoilu?
Täällä on enemmän kuin yksi ihminen keskustelemassa. En ole eka kommentoija, haloo. Mistä näitä ihmisiä oikein riittää, jotka ei ymmärrä, että muutkin kuin alkuperäinen kirjoittaja voi kommentoida?!
Sitäpaitsi keskituloisuus ei edellytä töissäkäyntiä. Myös esim. pääomatuloilla elävä voi olla keskituloinen.
:D No miksi sitten vastaat ja kommentoit kuin olisit ensimmäinen kommentoija, etkä mainitse ettet ole? Osoitin kysymykseni ja kommenttini nimenomaan hänelle (koska vastasin nimenomaan hänen viestiinsä enkä kirjoittanut uutta viestiä), en avoimesti kaikille palstailijoille. Mistä teitä taukkeja riittää, jotka työnnätte nokkanne joka asiaan? ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
en jaksanut lukea kun pari ekaa viestiä.
Miettien, että miten vanhemmuus ja aikuisuus sulkee toisensa pois, ei minulla ainakaan ole tehnyt sitä millään tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapseton elämä ja parisuhde on ihanaa. Voimme koska tahansa lähteä pikamatkalle ulkomaille. Rakastella koska haluamme ja kuinka paljon haluamme. Maata koko päivä vaikka peiton alla ja tilata noutoruokaa ja katsoa leffoja. Rahaa riittää ja elämään saa sillä kokemuksia ja elämyksiä.
Parisuhdekin pysyy hyvänä, kun voi omistautua toiselle, eikä tarvitse antaa tilaa ja jäädä syrjään lasten takia. Toki tärkeää on sekin, että alapää pysyy nättinä ;)
No veikkaisin että teidän elämäntilanteenne ei paljon muuttuisi vaikka lapsia tulisikin. Palkkaisitte vaan lastenhoitajaparven, joka ottaisi lapset hoitoonsa sillä sekunnilla kun haluatte naida miehenne kanssa, matkustaisi teidän mukana lomille jne.
Kahden keskituloisen palkalla elää (ainakin pk-seudun ulkopuolella) hyvin toimeentulevaa elämää. Sillä ei kuitenkaan todellakaan palkata "lastenhoitajaparvea", saatika matkustella ylimääräisen palveluskunnan kera.
Keskituloisten ihmisten elämä muuttuu lasten myötä varmasti eniten - pienituloiset elävät kuitenkin tukien varassa oli lapsia tai ei, ja rikkailla on rahaa mihin tahansa. Keskituloisilla lapsettomilla sen sijaan voi olla kovinkin hyvä elintaso, jonka lapsi tai pari syöksevät pienituloisen, tuilla elävän kanssa samalle tasolle kun kaiken joutuu maksamaan itse, hoitomaksut on tapissa ja vähintään vuodeksi tai pariksi tulot tippuvat huomattavasti.
Niin eli käytte töissä? No mitenkäs me sitten onnistuu rakastelut ja matkustelut milloin vain haluaa tai koko päivän peiton alla makoilu?
Täällä on enemmän kuin yksi ihminen keskustelemassa. En ole eka kommentoija, haloo. Mistä näitä ihmisiä oikein riittää, jotka ei ymmärrä, että muutkin kuin alkuperäinen kirjoittaja voi kommentoida?!
Sitäpaitsi keskituloisuus ei edellytä töissäkäyntiä. Myös esim. pääomatuloilla elävä voi olla keskituloinen.
Sitten ei kannata kommentoida kuin olisi se ensimmäinen kommentoija... vinkiksi vain. Ei täällä olla ajatusten lukijoita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aikuisuuteen kuuluu minun mielestäni vastuun otto, nuoruuteen taas ei. Sen takia mun nuoruus olisi jäänyt elämättä jos olisin saanut lapset aikaisemmin. 33v äidiksitulo oli minulle oikea ratkaisu, enkä menettänyt mitään :)
Vastuuta on sekin, ettei hanki lapsia. Siinä kantaa vastuuta ympäristöstä ja väestönmäärästä. Suurin osa vanhemmista kasvattaa lapsista vastuuttomia, ikävä kyllä.
En ole muuta väittänytkään. Väitän kuitenkin, että 30 iän jälkeen osaa ottaa vastuuta eri tavalla kuin parikymppisenä, niin itsestä kuin muista. On vähän niinkuin pakko.
Vierailija kirjoitti:
No mitä sun mielestä kuuluu tuohon aikuisuuteen, joka sitten jää lasten takia elämättä? Nuoruuden elämättä jäämisen ymmärrä sikäli, että nuoruuteen liitetään perinteisesti kaikenlaisia asioita, joita "kuuluu tehdä": etsiä itseään, kokeilla, rikkoa vähän rajojakin, bilettää kavereiden kanssa, nauttia vapaudesta ja opiskeluista, solukämppäelämästä, käydä festareilla jne. tämän tyylisiä asioita. Mutta aikuisuus nyt on aika pitkälti työnteon ja "vastuiden" sanelema elämänvaihe, ei siinä paljon hirveästi spontaaneja päätöksiä tehdä. Esim. töihin on mentävä, asuntolaina maksettava, lomalle pääsee kun on lomaa jne. kaikki ihan riippumatta siitä onko lapsia vai ei.
Bää bää yhteiskunnan lammas siellä taas. Onko vuosittainen viikon kanariansaarten reissu jo tehty?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapseton elämä ja parisuhde on ihanaa. Voimme koska tahansa lähteä pikamatkalle ulkomaille. Rakastella koska haluamme ja kuinka paljon haluamme. Maata koko päivä vaikka peiton alla ja tilata noutoruokaa ja katsoa leffoja. Rahaa riittää ja elämään saa sillä kokemuksia ja elämyksiä.
Parisuhdekin pysyy hyvänä, kun voi omistautua toiselle, eikä tarvitse antaa tilaa ja jäädä syrjään lasten takia. Toki tärkeää on sekin, että alapää pysyy nättinä ;)
No veikkaisin että teidän elämäntilanteenne ei paljon muuttuisi vaikka lapsia tulisikin. Palkkaisitte vaan lastenhoitajaparven, joka ottaisi lapset hoitoonsa sillä sekunnilla kun haluatte naida miehenne kanssa, matkustaisi teidän mukana lomille jne.
Kahden keskituloisen palkalla elää (ainakin pk-seudun ulkopuolella) hyvin toimeentulevaa elämää. Sillä ei kuitenkaan todellakaan palkata "lastenhoitajaparvea", saatika matkustella ylimääräisen palveluskunnan kera.
Keskituloisten ihmisten elämä muuttuu lasten myötä varmasti eniten - pienituloiset elävät kuitenkin tukien varassa oli lapsia tai ei, ja rikkailla on rahaa mihin tahansa. Keskituloisilla lapsettomilla sen sijaan voi olla kovinkin hyvä elintaso, jonka lapsi tai pari syöksevät pienituloisen, tuilla elävän kanssa samalle tasolle kun kaiken joutuu maksamaan itse, hoitomaksut on tapissa ja vähintään vuodeksi tai pariksi tulot tippuvat huomattavasti.
Niin eli käytte töissä? No mitenkäs me sitten onnistuu rakastelut ja matkustelut milloin vain haluaa tai koko päivän peiton alla makoilu?
Täällä on enemmän kuin yksi ihminen keskustelemassa. En ole eka kommentoija, haloo. Mistä näitä ihmisiä oikein riittää, jotka ei ymmärrä, että muutkin kuin alkuperäinen kirjoittaja voi kommentoida?!
Sitäpaitsi keskituloisuus ei edellytä töissäkäyntiä. Myös esim. pääomatuloilla elävä voi olla keskituloinen.
:D No miksi sitten vastaat ja kommentoit kuin olisit ensimmäinen kommentoija, etkä mainitse ettet ole? Osoitin kysymykseni ja kommenttini nimenomaan hänelle (koska vastasin nimenomaan hänen viestiinsä enkä kirjoittanut uutta viestiä), en avoimesti kaikille palstailijoille. Mistä teitä taukkeja riittää, jotka työnnätte nokkanne joka asiaan? ;)
Meinaatko tosissasi, että täällä jokaisen pitäisi kommentoida "en ole eka kirjoittaja, mutta..." :D??? Et ole tainnut käyttää keskustelupalstoja kovinkaan paljoa?
Kommenttini keskituloisista ei sitäpaitsi mitenkään väitä liittyvänsä vain ekan kommentoijan juttuun, vaan on ihan yleispätevä muistutus siitä, kuinka rahaa voi olla lapsettomana reilusti, mutta se ei tarkoita, että olisi varaa 24/7 nannyyn.
Ihminen harvemmin katuu vanhana muuta kuin elämätöntä elämää. Mitä tuota turhaan kinastelemaan, onko lapseton elämä ihanampaa ja parempaa, kuin lapsellinen. Elämä on valintoja. Minulle elämä on ollut täyttä ja rikasta, kun on ollut lapsia. Ei tarvitse itkeä omalla kohdalla sitä elämätöntä elämää.
Joku toinen voi kokea toisin ja ei tee lapsia ja ajattelee, että onneksi ei tullut lapsia pilaamaan sitä elämää ja sai elää täysillä lapsetonta elämää.
Tehkää elämästänne sellainen, kuin haluatte. Koska uudelleen tätä mahdollisuutta ei saa.
Kertokaa nyt joku mitä se dinkeminen on?
Tämän on jo moni kirjoittanut aiemminkin, mutta miten elämä lasten kanssa ei ole elämistä?
* Lasten takia ei (kukaan) joudu luopumaan mistään. VÄÄRIN
* En joutunut lasten takia luopumaan mistään. VÄÄRIN
* En joutunut lasten takia luopumaan mistään minulle tärkeästä. OIKEIN
Huomaatko eron? Olen kritisoinut kahta ensimmäistä, valheellista väittämää. Sinä sanoit ettet joutunut luopumaan mistään SINULLE TÄRKEÄSTÄ, ja se onkin jo ihan mahdollista. On ihan eri asia sanoa että lapset eivät muuta mitään, kuin sanoa, että lapset eivät muuttaneet omassa elämässä mitään sellaista, joka olisi ollut itselle tärkeää.