Tajusin eilen kasvattaneeni hirviön. Ei ole varmaan ikinä ollut näin epäonnistunut olo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hienoa. Eihän 12v tytölle voi kertoa mitään rahasta, ettei vain oppisi, mistä sitä tulee.

Ja miksi ihmeessä et opeta lapsellesi, että tekee kuten sinä aikanaan eli hyötyy varakkaasta miehestä (tässä tapauksessa isästä). Jos isä ostaa puhelimen, niin miksi ei sano, että pliiiis isi, osta. Ja niin lapsi olisi saanut luurinsa ja sinä olisit säästänyt rahansa ja lapsi olisi oppinut, että se ostaa, joka tienaa.

 

Ai että kun sylettää viestisi. Aivan käsittämätöntä, miten osaa vittumainen ilkeä anonyymi iskeä juuri kiukkusuoneen.

 

Ex-anoppiko siellä kirjottelee? Sä kun niin kauheasti pelkäsit miten tuun viemään kaiken minkä lähtee ja kuinka olin miehen kanssa vaan rahasta. Ei voi duunarikakaroihin luottaa. Voi kuule rakas, mä maksoin osuuteni seurustelun alussa vuokrassa ja koko yhteiselämämme jaettiin aika helvetin tasaisesti ja mies tuhlasi vaikka mihin oman krääsäänsä ja paskaan ja kyllä oltiin tarkkoja etten vie mitään. 

 

Ja miksikö haluan ostaa omalle lapselleni itse joululahjan?? Ai kysytkö oikeasti tota?? Ihan oikeasti sanot, että opetan lapseni käsi ojossa kerjäämään ja huutamaan parempaa. Kyllä vaan sitten rikas maksaa. Ehkä vastenmielisin ajattelutapa mitä vaan voi olla. Ensinnäkin, MINÄ TIENAAN MYÖS. Käyn töissä. En paljon, mutta tienaan. Mulla on oikeus olla se kalleisiin hankintoihin osallistuva eikä mikään isällä maksattava kädetön vinkujaämmä, joka lypsää kaiken mikä lähtee. Syy, miksen osallistunut tohon jouluapuun on juuri se, että vittutaa ajatus käsi ojossa kerjäämisestä. Vituttaa tollanen "mulle ollaan velkaa"-ajattelutapa. Ja sun sydämmen helpotuksesi voin sanoa, että tyttö varmasti mankuu pliis isiä oikeen olan takaa.

 

 

Rauhoitu ap. Vieläkö ihmettelet mistä lapsesi on oppinut räyhäämisen?

Näin ohiksena, oon aina pitänyt tajuttoman ärsyttävänä sitä kun nää apinat käsittävät sen, että suutahtaa täysin törkeään ja asiattomaan tekstiin (tossa ammuttiinkin oikein kovilla, vihjattiin apn olevan typerä golddigger) rinnastuksena siihen, miten käyttäytyy omaa lastaan kohtaan tai edes netissä.

Siis sitä, että härnätään ja rääkätään, ja kun saadaan reaktio, haukutaan tää kiusattu. Mun äiti harrastaa tota. :) Meillä oli kiva lapsuus. Kunhan ei vaan huuda, niin saa vaikka maailman loppuun heittää jäätävän ivallisia kommentteja.

Ap ei kyllä onnistunut kirjoittamaan yhtäkään viestiä, jossa ei räyhäisi tolkuttomasti. Aikamoista reaktiota kerta toisensa perään. Ymmärrän kyllä ap:n.pointin täysin. Mutta ymmärrä myös mistä tytär on impulsiivisuutensa perinyt.

Hei,

tiedän tuon tunteen vaikkei oma tyttäreni oin mahdoton olekaan. Sinuna ottaisin kokonaan antamasi luurin pois ja sellaisen aivan tavallisen simpukan tilalle jos on pakko saada yhteyttä. Oma tyttäreni on 13 ja hänkin onnistuu välillä loukkaamaan ajattelemattomuudellaan todella pahoin. Olen itsekin omat itkuni itkenyt mutta ystäväni ovat saaneet minut ymärtämään että jos lapsi menee tuolle linjalle on aikuisenkin pakko ottaa kovat käyttöön. Ehdottomasti haet elatustuen isältä , käyttäkööt siihenkin niitä rahojaan ja ota se puhelin pois koska ei kelvannut. Älä missään nimessä pyydä anteeksi, se on tyttäresi tehtävä,  ei sinun. 

Kun tyttäresi tulee takaisin ja jos hän ei pyydä anteeksi ota kaikki mikä hänelle on tärkeetä pois ja kiristä läksyjenteko aikaa. Tätä samaa taktiikkaa käyttää eduskunta työläisiin. Ensin otetaan rankalla kädellä pois ja saadaan ihmiset epätoivon partaalle sitten annetaan jotakin pientä takisin ja kuinka iloisia me köyhät veronmaksajat olemmekaan kun ollaan saatu almu takaisin päin.

Yritä jaksaa ja toivottavasti sinulla on joku aikuinen jonka kanssa voit jutella. 

Toivon sinulle kaikkea hyvää ja pidä omia puoliasi. Älä anna lapsen hyppiä nenällesi nyt tai myöhemmin et kykene pitämään häntä millään kurissa. 

Älä myöskään välitä jos joku paskiainen kirjoittaa ettei usko sinua se kertoo vain ihmisen tyhmyydestä' ja elämän kokemattomuudesta. Meitä on moneksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pata kattilaa soimaa. Molemmat, ap ja tytär ovat väärillä raiteilla impulsihallinnan suhteen. Molemmilla siis oppimisen paikka. Ap:n raivoreaktiot täällä ovat täysin samassa linjassa tyttären raivoreaktioon.

Mä oon aina ihaillut valtavasti näitä ihmisiä, jotka vaeltavat elämänsä kehdosta hautaan pitäen itsensä tyynenä tilanteessa kuin tilanteessa. Sinä olisit varmasti vain hymyillyt harmonisesti ja hellästi silittänyt lapsesi poskea. Koska tietysti sinä pystyt asettumaan repivän av(i)oeron jossa tuli sekä hylätyksi, että julkisesti nöyryytetyksi kun mies valitsi nuoremman (olen lukenut tutkimuksia, joiden mukaan avioero on henkisesti raskaampaa kuin läheisen kuolema. Kun mies lähtee, saattaa stressitasot olla samaa luokkaa kun jos palavalta katolta etisis tietä ulos) sairasta äitiään hoitavan, taloudellisesti tiukassa ristiaallokossa kamppailevan kahden lapsen yhn asemaan, joka pitkään tehtyään uhrauksia ja venytettyään senttiä luuli antavansa lapselleen ihanan lahjan ja sai viiltävän loukkauksen sen sijaan. 

 

Muistakaa rakkaat, että raivo tai kiukku ei kuulu elämään. Pidätte vaan tunteet ominanne aina jos ei ole positiivisia. Korkeintaan sitten napsahdatte joku päivä kun korkki poksahtaa koko paineella ja hyppäätte parvekkeelta tai teette jotain peruuttamatonta. Se on aina parempi vaihtoehto. 

 

Kuvittele, miten onnellisesti tilanne olisikaan sujunut jos ap olisi vain iloisesti sivuuttanut tytön järkyttävän kiittämättömyyden. Tytär olisi vahvistanut entistään käsitystään, että äiti on pohjaton likakaivo joka nielee minkä tahansa käytöksen. Nyt tytär saattoi ehkä jopa yllättyä siitä, ettei tossu äitykkä, joka aina hyysää ja lellii, omaakin ihan oikeat tunteet ja saattaa tuntea kipua kaltoinkohdellessa. Tämä on luonnollisesti tragedia. Kriisi kun ei koskaan vie mihinkään hyvään tai kehittävään, parasta on hiihtää samaa, kitkatonta latua loppuun saakka. Ehkä jopa kolmen vuoden päästä me oltaisiin luettu apn tyttärestä uutisia, miten puukotti toisen tytön kun kehtasi tykätä samasta pojasta. Koska kyllähän hän saa kaiken mitä haluaa ja keinolla millä hyvänsä. Prinsessa on tärkein.

Olet varmasti niitä onnellisia, tasapainoisia ihmisiä jonka kodissa ei saa näyttää tunteita. Tai jos näyttää, sinä kyllä analysoit. Kaikkien lempparityyppi on se ihminen, joka kertoo muille miten epäonnistuneita he ovat omassa elämässään. Ehkä kuulut jopa siihen hurmaavaan ryhmään, jossa tahaltesi loukkaat toista ja halveksit tätä loukattua jos kehtaa näyttää loukkaantumisesi? Se "vitsailija" -tyyppi? :) Se onkin suosittu kaveri.Tsemppiä loppuelämään, pus pus!

Viittasin pitkälti ap:n raivoreaktioihin tässäkin ketjussa. Jostain se lapsikin on reaktionsa oppinut. En missään sanonut , että raivostua ei saisi, toki se on inhimillistä, mutta ihminen voi myös opetella ilmaisemaan itseään rakentavammin. Ei tavaroiden paiskominen ole ainoa vaihtoehto. Eli toistan vielä kerran, molemmilla on kehitettävää itsessään.

Kirjoitin ton 436. Olet todella, todella yksinkertainen jos et ymmärrä, miksi kiihtyneessä mielentilassa ap raivostui saatuaan täysin luokatonta raakuutta naamalleen. Olet myöskin todella, todella yksinkertainen jos naivissa pikku pääkyssäsi aidosti oletat ihmisten kommunikoivan samalla tavoin anonyyminä kuin oikeassa elämässä. Oikeassa elämässä kun ei apn kasvoille lauottaisi tuollaista tajuttoman loukkaavaa tekstiä. Tai saatettaisiin laukoakin, mutta se vaatisi jo aitoa julmuutta (ihmiset tapaavat olla ilkeämpiä, kun eivät nää toisen kasvoja).Kuule, se tavaran paiskaaminen voi olla aika hyvä herätys sille pikku jääprinsessalle. Ja vaikutat käsittämätömän raivostuttavalta jeesustelijalta, kun lähdet länkyttämään rakentavasta keskustelusta. Ihminen ei aina kykene rakentavaan keskusteluun. Se, mitä aplle lauottiin ei AINAKAAN ollut rakentavaa keskustelua, mielestäni ap vastasi ihailtavan tyynesti. Myöskin, tyttären ja äidin reaktiot olivat täysin eri- toinen käytti kylmää laskelmointia ja henkistä väkivaltaa, toinen räiskähti. Nämä ei ole verrattavissa.

Joten jos sulla ei ole mitään oikeaa sanottavaa tai oikeasti rakentavaa keskusteltavaa (mitä itse niin kauheasti peräänkuulutit) niin mitäpä jos tukkisit pikku suukkusesi kultanen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pata kattilaa soimaa. Molemmat, ap ja tytär ovat väärillä raiteilla impulsihallinnan suhteen. Molemmilla siis oppimisen paikka. Ap:n raivoreaktiot täällä ovat täysin samassa linjassa tyttären raivoreaktioon.

Juu, anonyymi someilu ja tosielämä ovat ihan sama juttu.

Eiköhän tuollainen kiihtyminen näy ihmisessä myös todellisuudessa. Kuten ap kertoikin rikkoneensa kiihdyksissään vesikannun. Lisäksi, ap on aikuinen, tyttärensä vasta lapsi. Eli siinä mielessä molemmat todella kaipaavat peiliin katsomista.

Kuvittele, rikkoi vesikannun. Ajattele nyt! Nyt on kyllä lasun paikka! Kyllä on apn reaktio paljon vahingollisempi kuin tyttären henkinen väkivalta. Missä vaiheessa muuten ihminen ei enää ole lapsi sinun silmissäsi? Sinä päivänä kun täyttää 18? Onko 16-vuotias lapsi? Anna kun arvaan, sun tätimielessä lapset eivät kykene julmuuteen tai henkiseen väkivaltaan? ;) 12-vuotias on niin himmuisen nuori, ihan lapsi, täysin ymmärtämätön siitä mitä teki.

Kuten sanoin, molemmilla peiliin katsomisen paikka. Molemmilla kehitettävää itsessään. Kuten meillä kaikilla.

Loistavaa kun hahmotat tämän, mitäpä jos aloittaisit itsestäsi? :) Tai käytöksestäsi läheisiäsi kohtaan? Koska tekstisi perusteella heillä ei todellakaan ole helppoa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pata kattilaa soimaa. Molemmat, ap ja tytär ovat väärillä raiteilla impulsihallinnan suhteen. Molemmilla siis oppimisen paikka. Ap:n raivoreaktiot täällä ovat täysin samassa linjassa tyttären raivoreaktioon.

Mä oon aina ihaillut valtavasti näitä ihmisiä, jotka vaeltavat elämänsä kehdosta hautaan pitäen itsensä tyynenä tilanteessa kuin tilanteessa. Sinä olisit varmasti vain hymyillyt harmonisesti ja hellästi silittänyt lapsesi poskea. Koska tietysti sinä pystyt asettumaan repivän av(i)oeron jossa tuli sekä hylätyksi, että julkisesti nöyryytetyksi kun mies valitsi nuoremman (olen lukenut tutkimuksia, joiden mukaan avioero on henkisesti raskaampaa kuin läheisen kuolema. Kun mies lähtee, saattaa stressitasot olla samaa luokkaa kun jos palavalta katolta etisis tietä ulos) sairasta äitiään hoitavan, taloudellisesti tiukassa ristiaallokossa kamppailevan kahden lapsen yhn asemaan, joka pitkään tehtyään uhrauksia ja venytettyään senttiä luuli antavansa lapselleen ihanan lahjan ja sai viiltävän loukkauksen sen sijaan. 

 

Muistakaa rakkaat, että raivo tai kiukku ei kuulu elämään. Pidätte vaan tunteet ominanne aina jos ei ole positiivisia. Korkeintaan sitten napsahdatte joku päivä kun korkki poksahtaa koko paineella ja hyppäätte parvekkeelta tai teette jotain peruuttamatonta. Se on aina parempi vaihtoehto. 

 

Kuvittele, miten onnellisesti tilanne olisikaan sujunut jos ap olisi vain iloisesti sivuuttanut tytön järkyttävän kiittämättömyyden. Tytär olisi vahvistanut entistään käsitystään, että äiti on pohjaton likakaivo joka nielee minkä tahansa käytöksen. Nyt tytär saattoi ehkä jopa yllättyä siitä, ettei tossu äitykkä, joka aina hyysää ja lellii, omaakin ihan oikeat tunteet ja saattaa tuntea kipua kaltoinkohdellessa. Tämä on luonnollisesti tragedia. Kriisi kun ei koskaan vie mihinkään hyvään tai kehittävään, parasta on hiihtää samaa, kitkatonta latua loppuun saakka. Ehkä jopa kolmen vuoden päästä me oltaisiin luettu apn tyttärestä uutisia, miten puukotti toisen tytön kun kehtasi tykätä samasta pojasta. Koska kyllähän hän saa kaiken mitä haluaa ja keinolla millä hyvänsä. Prinsessa on tärkein.

Olet varmasti niitä onnellisia, tasapainoisia ihmisiä jonka kodissa ei saa näyttää tunteita. Tai jos näyttää, sinä kyllä analysoit. Kaikkien lempparityyppi on se ihminen, joka kertoo muille miten epäonnistuneita he ovat omassa elämässään. Ehkä kuulut jopa siihen hurmaavaan ryhmään, jossa tahaltesi loukkaat toista ja halveksit tätä loukattua jos kehtaa näyttää loukkaantumisesi? Se "vitsailija" -tyyppi? :) Se onkin suosittu kaveri.Tsemppiä loppuelämään, pus pus!

Viittasin pitkälti ap:n raivoreaktioihin tässäkin ketjussa. Jostain se lapsikin on reaktionsa oppinut. En missään sanonut , että raivostua ei saisi, toki se on inhimillistä, mutta ihminen voi myös opetella ilmaisemaan itseään rakentavammin. Ei tavaroiden paiskominen ole ainoa vaihtoehto. Eli toistan vielä kerran, molemmilla on kehitettävää itsessään.

Kirjoitin ton 436. Olet todella, todella yksinkertainen jos et ymmärrä, miksi kiihtyneessä mielentilassa ap raivostui saatuaan täysin luokatonta raakuutta naamalleen. Olet myöskin todella, todella yksinkertainen jos naivissa pikku pääkyssäsi aidosti oletat ihmisten kommunikoivan samalla tavoin anonyyminä kuin oikeassa elämässä. Oikeassa elämässä kun ei apn kasvoille lauottaisi tuollaista tajuttoman loukkaavaa tekstiä. Tai saatettaisiin laukoakin, mutta se vaatisi jo aitoa julmuutta (ihmiset tapaavat olla ilkeämpiä, kun eivät nää toisen kasvoja).Kuule, se tavaran paiskaaminen voi olla aika hyvä herätys sille pikku jääprinsessalle. Ja vaikutat käsittämätömän raivostuttavalta jeesustelijalta, kun lähdet länkyttämään rakentavasta keskustelusta. Ihminen ei aina kykene rakentavaan keskusteluun. Se, mitä aplle lauottiin ei AINAKAAN ollut rakentavaa keskustelua, mielestäni ap vastasi ihailtavan tyynesti. Myöskin, tyttären ja äidin reaktiot olivat täysin eri- toinen käytti kylmää laskelmointia ja henkistä väkivaltaa, toinen räiskähti. Nämä ei ole verrattavissa.

Joten jos sulla ei ole mitään oikeaa sanottavaa tai oikeasti rakentavaa keskusteltavaa (mitä itse niin kauheasti peräänkuulutit) niin mitäpä jos tukkisit pikku suukkusesi kultanen?

Kannattaisiko sinun vetää henkeä ja lukea kertaalleen kirjoituksesi. Kullittelu ja pus pus -heitot kertovat, että asia-argumentit uupuvat ja aihe meni tunteisiin. Sinulla, minulla, ap:lla, tyttärellään ja kaikilla aiemmin keskusteluun osallistuneilla on aihetta kehittää itseään, se on läpi elämän kestävä prosessi. Jokaisella on heikkoutensa. Pahoitteluni siitä, että sain sinut jostain syystä raiteiltasi. Ei ollut tarkoitus.

Vierailija kirjoitti:

Koomisintahan tässä on se että oikeasti tuo teini sai vielä paremman puhelimen kuin halusi, mutta koska se on teini se ei sitä tajua kun pitää olla iPhone  xD

se puhelin kun on statussymboli ei mikään puhelin. Saa kuulla vittuilua kaikilta teineiltä kun ne rinkirunkkaa niiden iphonejensa kanssa. Samsungillahan ei niihin piireihin ole mitään asiaa.

Täällä on ap:n.lisäksi aika moni purkamassa traumojaan. Sellainen on keskustelun taso.

Itse olen syntyjäni ylemmän keskiluokan perheestä. perheellämme oli lapsuudessani varaa muun muassa matkustella usein, 90-luvun lamassakin. Silti en ikimaailmassa kehdannut vaatia vanhemmiltani yhtään mitään. Tunsin rahan arvon harvinaisen hyvin jo kymmenvuotiaana. Ehkä se johtui siitä, että vanhempani laittoivat minut osallistumaan tiskaamiseen, siivoamiseen, puutarhan hoitamiseen ja marjojen keräämiseen. Silloin tällöin saattoi saada pari markkaakin, jotka oppi itse säästämään. Silloin konkreettisesti oppi sen, että raha ei tipu taivaalta tekemättä mitään. Suosittelen ap:llekin tämän pointin opettamista lapsilleen. Vielä ei ole liian myöhäistä. 

Ap:n vastauksista päätellen on melkoinen draamakuningatar itsekin. Joo, 12v käyttäytyi huonosti ja kiittämättömästi. Mutta ei ole lapsen velvollisuus tietää ja ymmärtää äidin raha-asioita tai vanhempien katkeria välejä. Niistä on ihan turha syyllistää lasta, kuten ap aloitusviestissä teki.

Ap ei vaikuta kovin tasapainoiselta itsekään. Ehkä olisi hyvä hakea apua erin käsittelyyn, muuten voi elämä valua hukkaan katkerana ja sehän näkyy niin lapsille kuin muille läheisille. Ap tuntuu olevan niin äärirajoilla, että apua olisi pitänyt hakea kauan sitten.

Ylipäätään sairasta, että lapsella pitäisi olla satojen eurojen arvoinen puhelin. Mitäs sitten, kun lapsi liukastuu ja puhelin hajoaa? Tai lipeää vahingossa kädestä?

Olen joskus ihmetellyt, kuka ostaa lapsellen iphonen. Meillä olisi varaa, mutta en halua lastani opettaa mihinkään satojen eurojen kulutushysterian. Koko ajan ilmestyy uudempia ja kaliimpia malleja, jos siihen päivitykseen lähtee mukaan, niin voi olla varma että rahaa palaa ihan turhaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pata kattilaa soimaa. Molemmat, ap ja tytär ovat väärillä raiteilla impulsihallinnan suhteen. Molemmilla siis oppimisen paikka. Ap:n raivoreaktiot täällä ovat täysin samassa linjassa tyttären raivoreaktioon.

Juu, anonyymi someilu ja tosielämä ovat ihan sama juttu.

Eiköhän tuollainen kiihtyminen näy ihmisessä myös todellisuudessa. Kuten ap kertoikin rikkoneensa kiihdyksissään vesikannun. Lisäksi, ap on aikuinen, tyttärensä vasta lapsi. Eli siinä mielessä molemmat todella kaipaavat peiliin katsomista.

Eiköhän kaikenlainen kyökkipsykologisointi näy myös todellisuudessa. Säälin läheisiäsi.

Vierailija kirjoitti:

Ap ei vaikuta kovin tasapainoiselta itsekään. Ehkä olisi hyvä hakea apua erin käsittelyyn, muuten voi elämä valua hukkaan katkerana ja sehän näkyy niin lapsille kuin muille läheisille. Ap tuntuu olevan niin äärirajoilla, että apua olisi pitänyt hakea kauan sitten.

Kerrohan vielä, millä pätevyydellä teet näitä jatkuvia analyysejasi.

Vierailija kirjoitti:

Ap:n vastauksista päätellen on melkoinen draamakuningatar itsekin. Joo, 12v käyttäytyi huonosti ja kiittämättömästi. Mutta ei ole lapsen velvollisuus tietää ja ymmärtää äidin raha-asioita tai vanhempien katkeria välejä. Niistä on ihan turha syyllistää lasta, kuten ap aloitusviestissä teki.

Missä aloitusviestissä syyllistettiin lasta raha-asioista tai vanhempien katkerista väleistä? Ihan mielenkiinnosta haluaisin tietää. Sinunko mielestäsi lasten ei tosiaankaan tarvitse tietää eikä välittää perheen taloudellisesta tilanteesta, joten ne kalleimmatkin lahjat on saatava?

Lapset ovat yksiä piruja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pata kattilaa soimaa. Molemmat, ap ja tytär ovat väärillä raiteilla impulsihallinnan suhteen. Molemmilla siis oppimisen paikka. Ap:n raivoreaktiot täällä ovat täysin samassa linjassa tyttären raivoreaktioon.

Mä oon aina ihaillut valtavasti näitä ihmisiä, jotka vaeltavat elämänsä kehdosta hautaan pitäen itsensä tyynenä tilanteessa kuin tilanteessa. Sinä olisit varmasti vain hymyillyt harmonisesti ja hellästi silittänyt lapsesi poskea. Koska tietysti sinä pystyt asettumaan repivän av(i)oeron jossa tuli sekä hylätyksi, että julkisesti nöyryytetyksi kun mies valitsi nuoremman (olen lukenut tutkimuksia, joiden mukaan avioero on henkisesti raskaampaa kuin läheisen kuolema. Kun mies lähtee, saattaa stressitasot olla samaa luokkaa kun jos palavalta katolta etisis tietä ulos) sairasta äitiään hoitavan, taloudellisesti tiukassa ristiaallokossa kamppailevan kahden lapsen yhn asemaan, joka pitkään tehtyään uhrauksia ja venytettyään senttiä luuli antavansa lapselleen ihanan lahjan ja sai viiltävän loukkauksen sen sijaan. 

 

Muistakaa rakkaat, että raivo tai kiukku ei kuulu elämään. Pidätte vaan tunteet ominanne aina jos ei ole positiivisia. Korkeintaan sitten napsahdatte joku päivä kun korkki poksahtaa koko paineella ja hyppäätte parvekkeelta tai teette jotain peruuttamatonta. Se on aina parempi vaihtoehto. 

 

Kuvittele, miten onnellisesti tilanne olisikaan sujunut jos ap olisi vain iloisesti sivuuttanut tytön järkyttävän kiittämättömyyden. Tytär olisi vahvistanut entistään käsitystään, että äiti on pohjaton likakaivo joka nielee minkä tahansa käytöksen. Nyt tytär saattoi ehkä jopa yllättyä siitä, ettei tossu äitykkä, joka aina hyysää ja lellii, omaakin ihan oikeat tunteet ja saattaa tuntea kipua kaltoinkohdellessa. Tämä on luonnollisesti tragedia. Kriisi kun ei koskaan vie mihinkään hyvään tai kehittävään, parasta on hiihtää samaa, kitkatonta latua loppuun saakka. Ehkä jopa kolmen vuoden päästä me oltaisiin luettu apn tyttärestä uutisia, miten puukotti toisen tytön kun kehtasi tykätä samasta pojasta. Koska kyllähän hän saa kaiken mitä haluaa ja keinolla millä hyvänsä. Prinsessa on tärkein.

Olet varmasti niitä onnellisia, tasapainoisia ihmisiä jonka kodissa ei saa näyttää tunteita. Tai jos näyttää, sinä kyllä analysoit. Kaikkien lempparityyppi on se ihminen, joka kertoo muille miten epäonnistuneita he ovat omassa elämässään. Ehkä kuulut jopa siihen hurmaavaan ryhmään, jossa tahaltesi loukkaat toista ja halveksit tätä loukattua jos kehtaa näyttää loukkaantumisesi? Se "vitsailija" -tyyppi? :) Se onkin suosittu kaveri.Tsemppiä loppuelämään, pus pus!

Viittasin pitkälti ap:n raivoreaktioihin tässäkin ketjussa. Jostain se lapsikin on reaktionsa oppinut. En missään sanonut , että raivostua ei saisi, toki se on inhimillistä, mutta ihminen voi myös opetella ilmaisemaan itseään rakentavammin. Ei tavaroiden paiskominen ole ainoa vaihtoehto. Eli toistan vielä kerran, molemmilla on kehitettävää itsessään.

Kirjoitin ton 436. Olet todella, todella yksinkertainen jos et ymmärrä, miksi kiihtyneessä mielentilassa ap raivostui saatuaan täysin luokatonta raakuutta naamalleen. Olet myöskin todella, todella yksinkertainen jos naivissa pikku pääkyssäsi aidosti oletat ihmisten kommunikoivan samalla tavoin anonyyminä kuin oikeassa elämässä. Oikeassa elämässä kun ei apn kasvoille lauottaisi tuollaista tajuttoman loukkaavaa tekstiä. Tai saatettaisiin laukoakin, mutta se vaatisi jo aitoa julmuutta (ihmiset tapaavat olla ilkeämpiä, kun eivät nää toisen kasvoja).Kuule, se tavaran paiskaaminen voi olla aika hyvä herätys sille pikku jääprinsessalle. Ja vaikutat käsittämätömän raivostuttavalta jeesustelijalta, kun lähdet länkyttämään rakentavasta keskustelusta. Ihminen ei aina kykene rakentavaan keskusteluun. Se, mitä aplle lauottiin ei AINAKAAN ollut rakentavaa keskustelua, mielestäni ap vastasi ihailtavan tyynesti. Myöskin, tyttären ja äidin reaktiot olivat täysin eri- toinen käytti kylmää laskelmointia ja henkistä väkivaltaa, toinen räiskähti. Nämä ei ole verrattavissa.

Joten jos sulla ei ole mitään oikeaa sanottavaa tai oikeasti rakentavaa keskusteltavaa (mitä itse niin kauheasti peräänkuulutit) niin mitäpä jos tukkisit pikku suukkusesi kultanen?

Kannattaisiko sinun vetää henkeä ja lukea kertaalleen kirjoituksesi. Kullittelu ja pus pus -heitot kertovat, että asia-argumentit uupuvat ja aihe meni tunteisiin. Sinulla, minulla, ap:lla, tyttärellään ja kaikilla aiemmin keskusteluun osallistuneilla on aihetta kehittää itseään, se on läpi elämän kestävä prosessi. Jokaisella on heikkoutensa. Pahoitteluni siitä, että sain sinut jostain syystä raiteiltasi. Ei ollut tarkoitus.

Niin, jospa aloittaisit nyt analysoimalla ensin ihan omia aivopierujasi.

Minä ilmiannoin tämän ketjun ja pyysin poistamaan sen. 12-vuotiasta kohtaan lietsotaan järkyttävää aggressiota. Ketjua ei välttämättä poisteta, mutta haluan teidän tietävän tämän!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pata kattilaa soimaa. Molemmat, ap ja tytär ovat väärillä raiteilla impulsihallinnan suhteen. Molemmilla siis oppimisen paikka. Ap:n raivoreaktiot täällä ovat täysin samassa linjassa tyttären raivoreaktioon.

Mä oon aina ihaillut valtavasti näitä ihmisiä, jotka vaeltavat elämänsä kehdosta hautaan pitäen itsensä tyynenä tilanteessa kuin tilanteessa. Sinä olisit varmasti vain hymyillyt harmonisesti ja hellästi silittänyt lapsesi poskea. Koska tietysti sinä pystyt asettumaan repivän av(i)oeron jossa tuli sekä hylätyksi, että julkisesti nöyryytetyksi kun mies valitsi nuoremman (olen lukenut tutkimuksia, joiden mukaan avioero on henkisesti raskaampaa kuin läheisen kuolema. Kun mies lähtee, saattaa stressitasot olla samaa luokkaa kun jos palavalta katolta etisis tietä ulos) sairasta äitiään hoitavan, taloudellisesti tiukassa ristiaallokossa kamppailevan kahden lapsen yhn asemaan, joka pitkään tehtyään uhrauksia ja venytettyään senttiä luuli antavansa lapselleen ihanan lahjan ja sai viiltävän loukkauksen sen sijaan. 

 

Muistakaa rakkaat, että raivo tai kiukku ei kuulu elämään. Pidätte vaan tunteet ominanne aina jos ei ole positiivisia. Korkeintaan sitten napsahdatte joku päivä kun korkki poksahtaa koko paineella ja hyppäätte parvekkeelta tai teette jotain peruuttamatonta. Se on aina parempi vaihtoehto. 

 

Kuvittele, miten onnellisesti tilanne olisikaan sujunut jos ap olisi vain iloisesti sivuuttanut tytön järkyttävän kiittämättömyyden. Tytär olisi vahvistanut entistään käsitystään, että äiti on pohjaton likakaivo joka nielee minkä tahansa käytöksen. Nyt tytär saattoi ehkä jopa yllättyä siitä, ettei tossu äitykkä, joka aina hyysää ja lellii, omaakin ihan oikeat tunteet ja saattaa tuntea kipua kaltoinkohdellessa. Tämä on luonnollisesti tragedia. Kriisi kun ei koskaan vie mihinkään hyvään tai kehittävään, parasta on hiihtää samaa, kitkatonta latua loppuun saakka. Ehkä jopa kolmen vuoden päästä me oltaisiin luettu apn tyttärestä uutisia, miten puukotti toisen tytön kun kehtasi tykätä samasta pojasta. Koska kyllähän hän saa kaiken mitä haluaa ja keinolla millä hyvänsä. Prinsessa on tärkein.

Olet varmasti niitä onnellisia, tasapainoisia ihmisiä jonka kodissa ei saa näyttää tunteita. Tai jos näyttää, sinä kyllä analysoit. Kaikkien lempparityyppi on se ihminen, joka kertoo muille miten epäonnistuneita he ovat omassa elämässään. Ehkä kuulut jopa siihen hurmaavaan ryhmään, jossa tahaltesi loukkaat toista ja halveksit tätä loukattua jos kehtaa näyttää loukkaantumisesi? Se "vitsailija" -tyyppi? :) Se onkin suosittu kaveri.Tsemppiä loppuelämään, pus pus!

Viittasin pitkälti ap:n raivoreaktioihin tässäkin ketjussa. Jostain se lapsikin on reaktionsa oppinut. En missään sanonut , että raivostua ei saisi, toki se on inhimillistä, mutta ihminen voi myös opetella ilmaisemaan itseään rakentavammin. Ei tavaroiden paiskominen ole ainoa vaihtoehto. Eli toistan vielä kerran, molemmilla on kehitettävää itsessään.

Kirjoitin ton 436. Olet todella, todella yksinkertainen jos et ymmärrä, miksi kiihtyneessä mielentilassa ap raivostui saatuaan täysin luokatonta raakuutta naamalleen. Olet myöskin todella, todella yksinkertainen jos naivissa pikku pääkyssäsi aidosti oletat ihmisten kommunikoivan samalla tavoin anonyyminä kuin oikeassa elämässä. Oikeassa elämässä kun ei apn kasvoille lauottaisi tuollaista tajuttoman loukkaavaa tekstiä. Tai saatettaisiin laukoakin, mutta se vaatisi jo aitoa julmuutta (ihmiset tapaavat olla ilkeämpiä, kun eivät nää toisen kasvoja).Kuule, se tavaran paiskaaminen voi olla aika hyvä herätys sille pikku jääprinsessalle. Ja vaikutat käsittämätömän raivostuttavalta jeesustelijalta, kun lähdet länkyttämään rakentavasta keskustelusta. Ihminen ei aina kykene rakentavaan keskusteluun. Se, mitä aplle lauottiin ei AINAKAAN ollut rakentavaa keskustelua, mielestäni ap vastasi ihailtavan tyynesti. Myöskin, tyttären ja äidin reaktiot olivat täysin eri- toinen käytti kylmää laskelmointia ja henkistä väkivaltaa, toinen räiskähti. Nämä ei ole verrattavissa.

Joten jos sulla ei ole mitään oikeaa sanottavaa tai oikeasti rakentavaa keskusteltavaa (mitä itse niin kauheasti peräänkuulutit) niin mitäpä jos tukkisit pikku suukkusesi kultanen?

Kannattaisiko sinun vetää henkeä ja lukea kertaalleen kirjoituksesi. Kullittelu ja pus pus -heitot kertovat, että asia-argumentit uupuvat ja aihe meni tunteisiin. Sinulla, minulla, ap:lla, tyttärellään ja kaikilla aiemmin keskusteluun osallistuneilla on aihetta kehittää itseään, se on läpi elämän kestävä prosessi. Jokaisella on heikkoutensa. Pahoitteluni siitä, että sain sinut jostain syystä raiteiltasi. Ei ollut tarkoitus.

Oletko koskaan pohtinut, mistä tarpeesi passiivis-aggressiiviseen piikittelyyn ja nälvimiseen juontaa juurensa?

Paljon pahaa mieltä tässä ketjussa. Ketjun aihe osui kipeään paikkaan. Ero, eksä ja sen nyksä, rahat, lasten kasvaminen, teini-ikäinen, ja vielä kännykkämerkit. Paljon tunteisiin käyviä aiheita purkaa mieltään.