Teinini valittaa joulusta. Ei tykkää vierailla. Haluaisi olla vaan netissä.
Hän on mielestäni kamalan epäkohtelias ja epäkunnioittava. Hän haluaisi, että oltaisiin vaan joulu kotona ja hän saisi olla netissä koko joulun.
Menemme kuitenkin jouluksi yökylään vanhemmilleni, joille hän on rakas ja ainoa lapsenlapsi. Sitten mieheni tädillä käymme joka joulun päivä kylässä, kun mies ja lapsemme on ainoita sukulaisia. Sinne nyt varsinkaan ei teinimme halua.
Teini tietää saavansa monia toivomiaan lahjoja ja mieleisiään ruokia. Silti.tyytymätön.
Miksi on noin itsekäs.
Kommentit (65)
Koska on teini, kyllä se siitä tokenee kun tulee järkeä päähän.
Mistä tietää, onko tullut pysyvästi epäempaattiseksi, vai onko teiniyttä? Surettaa, kun on noin kylmä asenne. On 14-vuotias.
Kyllä ne yleensä 30 vuotiaana jo on palannut normaaleiksi.
Ei muakaan teininä olisi kiinnostanut. Harvoin teinillä tuollaisissa paikoissa on kovin kivaa. Sukulaiset kysyy "mitä kuuluu?" ja sen jälkeen aikuiset juttelevat keskenään ja teini saa tuijotella seiniin kun ei ole muutakaan tekemistä.
Joillakin voi joulu ahdistaa niin ettei huvita vierailla silloin missään. Kylässä kun joutuu muutenki esittämään iloista.
Antanaa teinin ottaa puhelin/tietokone mukaan. Kun pakolliset juttelut on juteltu ja ruuat syöty, antakaa vetäytyä omaan rauhaan. Ei tuossa iässä sukulointi kiinnosta.
Normaali teini. Jotkut teinit tykkää käydä mummoloissa, mutta aika moni ei.
Vierailija kirjoitti:
Antanaa teinin ottaa puhelin/tietokone mukaan. Kun pakolliset juttelut on juteltu ja ruuat syöty, antakaa vetäytyä omaan rauhaan. Ei tuossa iässä sukulointi kiinnosta.
Juuri näin.
Vierailija kirjoitti:
Antanaa teinin ottaa puhelin/tietokone mukaan. Kun pakolliset juttelut on juteltu ja ruuat syöty, antakaa vetäytyä omaan rauhaan. Ei tuossa iässä sukulointi kiinnosta.
Tämä. Meillä teinit (tytöt) leikkii nuorten serkkujensa kanssa, poika ottaa tabletin mukaansa ja vetäytyy omiin oloihinsa kun "velvollisuudet" on hoidettu. Mennään siis minun vanhemmille ja siskoni lapsineen tulee sinne myös.
Itsekin teininä inhosin sukulointia, ei ollut mitään tekemistä ja aikuiset jutteli vaan keskenään. Nyt 30-vuotiaana sukuloidaan reippaasti mieheni kanssa :D mutta tosiaan, ihmiset on erilaisia! teiniyteen tuo kuuluu, mutta jotkut inhoavat sukulointia kyllä ihan kolmekymppisinäkin.
Tämä ei lohduta yhtään mutta sanon silti: tyttäresi on tyypillinen teini. Kerro hänelle ystävällisesti hyvistä käytöstavoista ja sen jälkeen sano että voi ottaa puhelimen/läppärin mukaansa, kunhan seurustelee ensin sukulaisten kanssa.
Omista teiniajoista muistan itsekin miten piinallista on tuntitolkulla kuunnella aikuisten jaarittelua. Kyllä se teidänkin teini muutaman vuoden kuluttua sitten järkiintyy:).
Hyvää Joulua:).
Ohoh! miksiköhän kuvittelin että on teinitytöstä kyse? Ap ei maininnut onko poika vai tyttö. Jännästi tulee mielikuvia. Nro 13
Normaali teini. Itse inhosin noita pakkopyhiä ja sukulaisten luo menemistä. Oletko ap unohtanut oman nuoruuden. Anna teinin viestitellä kavereilleen, ei kai teini jaksa kyläillä, HALOO! Sitten vielä ihmetellään. Itse odotin teininä tapaninpäivää ja tapanintansseja, olen 45- vuotias, mutten ole unohtanut nuoruutta. Löysää pipoa, ja nuoren olla kuinka tahtoo.
Juu, on tyttö. Yritän kyllä ottaa jutellessa myös teinin mukaan keskusteluihin. (Tosin täti on umpiruotsinkielinen,.mitä teini ei juuri ymmärrä.) Ollaan täällä vanhempieni ja tädin paikkakunnalla jo.
Tosiaan varmaan täytyy mennä tuolla linjalla, että kertoo hyvät käytöstavat ja mediat pois joulupöydässä, lahjanjaossa ja tädillä. Muuten saa olla.
Katsois edes jouluohjelmaa telkkarista. Ärsyttää, kun on koko ajan vaan netissä.
Ap

AP, oletko täysin unohtanut nuoruuden?? Vai etkö ole sitä viettänyt. Nykyteinit ovat juuri kuten tyttösi. Itselläni on ikää, joo 45, mutta ihmettelen noita jo nuorena pystyynkuolleita dinosauruksia. Haluat, että tyttö kärsii koko joulun?? KYLLÄ, siinä oikea kiusaaja.
Vierailija kirjoitti:
Juu, on tyttö. Yritän kyllä ottaa jutellessa myös teinin mukaan keskusteluihin. (Tosin täti on umpiruotsinkielinen,.mitä teini ei juuri ymmärrä.) Ollaan täällä vanhempieni ja tädin paikkakunnalla jo.
Tosiaan varmaan täytyy mennä tuolla linjalla, että kertoo hyvät käytöstavat ja mediat pois joulupöydässä, lahjanjaossa ja tädillä. Muuten saa olla.
Katsois edes jouluohjelmaa telkkarista. Ärsyttää, kun on koko ajan vaan netissä.
Ap
Onneksi sinä näytät esimerkkiä etkä ole koko jouluna netissä lainkaan!
No, minun lapsuudessani ei ollut nettiä. Emme käyneet jouluisin koskaan yhtään missään, kun vain yksi isovanhempi oli enää elossa ja hän vieraili sitten meillä joulun ajan. En muista kyllä itse protestoineeni. (Tosin mulla ei ollut tilaa protestoida. Äitini oli siihen aikaan erittäin stressaantunut ja erityisesti jouluisin oli kireä tunnelma.)
Olen em syistä aika tietämätön teinien sielunmaisemasta.
Ap
Lisäys: täti ja vanhempani asuvat keskenään samalla paikkkakunnalla, mutta kaukana meistä. Mieheni vanhemmat ovat vainajia.