Lue keskustelun säännöt.
Äideiltä vaaditaan nykyään jo liikaa
Provosoiva otsikko, mutta pyydän, lukekaa perustelutkin.
Juttelin tässä kahdeksankymppisen äitini kanssa. Hän on saanut meidät lapset 1950-60 -luvuilla, ja tehnyt palkkatöitä perheenhoidon ohella.
Moni arkiseen elämään liittyvä fyysinen asia on helpottunut. Enää ei tarvitse tiskata itse ja pyykkitorni vähentää paljon vaivaa.
Mutta kun koneistus lisääntyy, vaatimustasokin lisääntyy. 1950-luvulla ei pyykätty vaatteita yhden tai kahden käyttökerran päälle, alusvaatteitakin käytetiin puoli viikkoa samoja. Hienhaju oli normaali asia. Hiukset pestiin kerran viikossa tai kahdessa, ja kun ne alkoivat näyttää rasvaisilta, ne kietaistiin nutturalle tai liiskattiin brylkreemillä päätä myöten.
Ruoka oli tankkaamista, ei kulinaarista iloittelua. Vilkaiskaapa joskus 50-luvun reseptejä. Ok, aineksia oli vähän saatavilla, mutta ajattelukin oli toisenlaista: kukaan ei edes kuvitellut, että viikonloppuisin pitäisi tehdä monimutkaisia kolmen ruokalajin perheaterioita kotioloissa.
Lastenkasvatus perustui täysin toisenlaiselle ajettelulle kuin nykyään. Lapsentahtisuutta ei tunnettu, naisen tehtävä oli ennen kaikkea olla hyvä vaimo. Hyvää lastenkasvatusta oli hankkia lapsille kaksi lämmintä ateriaa päivässä, ehjät vaatteet ja piiskaa, jos lintsasivat koulusta tai kiroilivat aikuisille. Virikkeistä tai lasten älyllisestä kehityksestä ei puhuttu, ja lapset temmelsivät omissa oloissaan valtosan päivästä (mikä näkyi järkyttävänä tapaturmien määränä ja lapsikuolleisuutena).
Naisten ei oletettu tekevän uraa tai edes käyvän töissä naimisiin mentyään. Toki monet alemman sosiaaliluokan naiset niin tekivät, koska miestä ei joko ollut tai miehen tulot eivät yksin riittäneet. Mutta samanlaisia paineita uran hankkimiseen ei silti ollut.
Entä nyt?
Naisen pitää hankkia hyvä koulutus ja oma ura. Naisen pitää olla seksikäs ja innostunut sängyssä, pitää kunnostaan huolta - kaikki asioita, joille ei 1950-60-luvuilla yksikään vaimo uhrannut ajatustakaan (naisten seksuaalisuus oli melko tuntematon käsite, ja kuntoilusta kävi arkinen työnteko).
Sosiaalisia suhteita pitää huoltaa, kuten piti silloin ennenkin.
Lastenkasvatuksesta on tullut äitien päätehtävä, ja siinä suorittaminen on tärkeää. Virikkeitä, harrastuksia, lasten taitojen hiomista... Lapsille pitää tehdä itse ruokaa alusta pitäen, vaikka todellisuudessa vain viidesosa kotitalouksista tekee arkisin ruoan alusta alkaen itse! Kunnon äiti ei vie lapsiaan mummolaan yökylään, monella sitä optiota ei edes ole. Ei tule kyseeseenkään, että lapset jätettäisiin naapurin kymmenvuotiaan hoiviin, ja vanhemmat lähtisivät ravintolaan tai teatteriin, kuten 1950-luvulla vielä yleisesti tehtiin - ylipäätään lastenhoitoapua on erittäin vaikea saada mistään edes rahalla.
Päivähoito on ilman muuta nykyään paremmalla tolalla, tosin perheiden valinnanvaraa ja hoidon tasoa ollaan nyt kovaa vauhtia leikkaamassa. Kukaan ei tunnu enää muistavan aikaa ENNEN subjektiivista päivähoito-oikeutta, jolloin töissäkäyvienkin perheiden saattoi olla vaikeaa saada lapselleen päivähoitopaikkaa. Varoitan, että tuohon suuntaan ollaan palaamassa ja kovaa vauhtia, kun kunnat säästöpaineissaan leikkaavat päivähoidon määrärahoja!
Alkoholia kunnon äiti ei tietenkään juo nykyään lainkaan, tupakkaa ei polteta jne. Kännisiä naisia ei suvaittu 1950-60-luvuillakaan, mutta juhlissa pidettiin silti itsestäänselvänä, että myös perheenäidit nostivat lasillisen. Lapset olivat kotona sen lapsenlikan hoivissa - nyt moni joutuu ottamaan lapset mukaan, ja takaraivossa soivat syyllistävät "anna lapselle raitis se-ja-se" mainokset.
Tähän enää vain yksi ESIMERKKI, siis huom. yksi lukuisten samankaltaisten joukossa. Some. Nykyään moni joutuu jo ihan työnsä takia olemaan läsnä sosiaalisessa mediassa. Ennen riitti, kun piti yhteyttä sukulaisiin ja pariin ystäväperheeseen muutaman kerran vuodessa. Nyt pitää päivittää sometilejä ja vastata kavereiden, työtovereiden ja sidosryhmien viesteihin mielellän HETI, ettei saa laiskan tai epäsosiaalisen leimaa.
Mutta ei mene kauaa, kun aletaan syyllistää tuostakin. Kuulemma lapset eivät opi puhumaan ja sosiaalisia taitoja, kun ÄIDIT eivät ole henkisesti läsnä....
http://yle.fi/uutiset/puhumattomat_kolmevuotiaat_uusi_ilmio__some_varas…
(Oiskohan nyt niin, että verrattuna vaikkapa 1950-60-lukuihin nykyäiti on lapsensa kanssa ja keskustelee tämän kanssa keskimäärin huomattavasti enemmän kuin ennen. Ääripäät varmaan ovat olemassa, mutta keskivertoäidit näin).
Toisin sanoen tiivistetysti: henkiset paineet ovat kovat, ja kasvavat koko ajan lisää. Äitien odotetaan olevan hyviä ja erinomaisia todella monessa roolissa yhtä aikaa. Ennen riitti paljon vähempi erinomaisuus, eikä naisilla ollut koko ajan silmien edessä verrokkeja ja moraalista paheksuntaa (mä väitän, että tällaiset av-palstat paitsi toimivat tietolähteenä ja tukena, myös luovat paineita ja koventavat ilmapiiriä).
Kommentit (394)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koskaan ei ole hyvin kirjoitti:
Miten nykynaiset on näin ammattiuhriutujia?
Koskaan maailman historiassa naisilla ei ole ollut näin paljon mahdollisuuksia, kuin nyt länsimaissa ja silti valitetaan koko ajan.
Näinpä. Äideillä on yksi tehtävä, kasvattaa lapsensa. Siinäkään ei onnistuta kun kaikki ulkoistetaan päiväkotien, koulujen ja poliisin tehtäväksi.
Kanssaäidit, ottakaa vastuu omista lapsistanne älkääkä valittako jatkuvasti. Elämä on taatusti helpompaa kuin 1950-luvulla ja silti kaivataan omaa aikaa, valitetaan ja vingutaan koko ajan.50-luvulla ei edes ollut vanhemmuutta joten ei, ei tod ollut raskaampaa.
Olet ilmeisesti ollut äiti 50-luvulla kun tiedät tämän?
Äitini oli. Itse olen syntynyt 1960 joten aika samaa se silloinkin oli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Höpö höpö.
Sovitaanko AP et oli vika kerta ku kirjoitat tänne tollasta p askaa
Lässyn lässyn. Ihan itse keksitte näitä paineita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun äiti syntynyt 1945, mummi 1912. Äidillä on ollut vaikeaa, mutta mummi vetää kyllä ihan yli kaiken mitä kukaan voi kuvitella, että turha mitään shittiä keksiä että nyt tämän ajan äideillä olisi kauhean vaikeaa. Sanon tämän neljän lapsen äitinä.
Äitini 82 vuotias opetti meidät kyllä peseytymään joka päivä, me lapset synnyttiin 68-71. Äidilläni on ammatti, äitini lähti töihin heti äitiysloman jälkeen ei ollut olemassa mitään perhe vapaita, minä olin neljän kuukauden kun piti hoitaja hankkia ja äiti lähti töihin. Joten kyllä sitä ennenkin oli rankkaa ja käytiin pesulla ja aina oli puhtaat vaatteet, kun oli pesukone kotona. Mutta lapset siis hoitoon pian synnytyksen jälkeen, jos kotiäidiksi jäi piti ottaa hoitolapsia että pärjää. Kyllä väitän edelleen että silloin oli rankempaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mutta, mitä tähän nykypäivään tulee niin kyllä useasti elämä tuntuu olevan suorittamista, varsinkin lasten kanssa.
Tätä en ymmärrä, siis kun tätä kuulee paljon että nykyään elämä on suorittamista. Kyllä minusta juuri ennen vanhaan piti enemmän suorittaa, koska yksinkertaisesti oli enemmän mitä oli pakko konkreettisesti tehdä. Suorittaminen on tekemistä. Nykyään saa tehdä paljon vähemmän.
Onko niin että nyt se tekemisen tulos vain on sellainen oma- ja julkisuuskuva-asia sen sijaan että oikeasti olisi kyse toimeentulosta ja hengissä selviämisestä, ja tämä pintapuolinen ns kilpailu koetaan suorittamisena?
Nykyään on paljon enemmän aikaa ja mahdollisuuksia toteuttaa itseään ja unelmiaan työn vastapainona.
Suorittamista on se kun luo itselleen korkeat tavoitteet jotta elämä näyttäisi oikealta. Mutta jos oikeasti ottaa tavoitteeksi vain itsen ja perheen hyvinvoinnin niin koko ajan vähemmän täytyy elämässä suorittaa.
Työelämä toki hektistyy ja vaatii älyllisesti enemmän. Mutta se ei liity äiteihin sen kummemmin kuin isiin.
Miksi lapsilla ja nuorilla on enemmän masennusta ja muita mielenterveysongelmia kuin koskaan ennen jos lasten emotionaaliset ja muut tarpeet osataan ottaa kasvatuksessa paremmin huomioon? Kaikille paineita ottaville: ette te seuraavan sukupolven väheksyntää ja syyttävää sormea pääse karkuun, teitte mitä hyvänsä. 20-30 vuoden kuluttua tämänkin päivän lapset puivat terapiassa/vertaistukiryhmässä tms. vanhempiensa aiheuttamia traumoja, lukkoja ja vääristyneitä käyttäytymismalleja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anoppi oli 50- ja 60-luvulla kotiäitinä. Hän vei lapset puistotädille, että sai rauhassa tehdä kotityöt ja käydä kaupassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Korjaisin otsikkoa siihen muotoon että äiti vaatii itseltään liikaa. Mitä jos elelisi vaan ihan normaalisti ja unohtaisi kulissit ja massapsykoosit siksi aikaa kun lapsi on pieni? Neuvolassa tulisi painottaa suuresti että karsikaa, älkää lisätkö. Tietenkin osa käyttää sitten aikansa marittamiseen.
Kyllä ne ulkopuolelta tulee paljonkin ne vaatimukset. Esimerkiksi että kaupassa mulkoillaan, jos lapsi ei käyttäydy kuin vahanukke.
Yksi lastenpsykiatri (äiti itsekin) oli laskenut, ihan äskettäin luin artikkelin, että jos kaikki lapsiperheelle asetetut vaatimukset täytettäisiin, niin vuorokaudessa ei riitä tunnit. Siis tämän laski ammattilainen joka varmasti tietää mistä puhuu. Vaatimuksia on hirveästi. Niistä on pakko karsia. Mutta mistä päästä? Tätä se ammattilainen kyseenalaisti, että mistä tavallinen vanhempi tietää, mikä on tosi tärkeää ja mitä voi karsia?
Hän kirjoitti vielä, että auttamaan tarkoitettu systeemi voi pahimmillaan ajaa lapsiperheitä huonompaan suuntaan. Pitäisi noudattaa sanontaa "Primum non nocere": Tärkeintä; älä tee pahemmaksi.
Eli ihan puppua että äidit itse vaativat itsensä väsyksiin. Sekin väite on sellaista dissaamista, äidit muka ovat itse luoneet tämän ongelmansa.
Se ei ole totta.
No anna mulkoilla. Miksi ihmeessä välittää siitä, mitä toiset ihmiset ajattelevat kaikesta tekemisestäsi ja olemisestasi? Itselle asetettuja vaatimuksia nuo todellakin ovat, jos kuvittelee että kaupassa pitää käyttäytyä hyvin vain siksi ettei anna muille mulkoilun aiheita.
Se nyt oli vain yksi esimerkki ulkopuolelta, mutta takerru toki siihen kaikkein pienimpään epäkohtaan.
Jos luit loppuun asti, loppukommentti koski ulkopuolelta arviointia joka tulee ammattilaisten taholta - sote-puolelta, koulusta.
Miksi itse sitten käytit esimerkkinä tällaista epäolennaista sivuseikkaa?
Duodecim-kirjoittajalla vaikuttaa olevan elämänhallinta hukassa; stressaa siitä miten muistaa noudattaa jokaikistä neuvolasta annettua nippeliä ja ohjetta. Ei niissä oikeasti kovin paljon muistamista ole, monet on ihan maalaisjärjellä ajateltavia asioita. Tuollaista asioiden selvittämistä ja ohjeiden noudattamista on paljon muutakin kuin vain äiteihin kohdistuvaa: esim. opiskelupaikan haku, veroilmoituksen korjaaminen, kotitalousvähennyksen tekeminen, asuntolainan hakeminen jne. Ihan tavallista elämää, josta normaali ihminen kyllä selviää ilman mitää kummempaa stressiä ja ahdistusta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ennen vanhaan piti vaan jaksaa monen lapsen kanssa ei ollut päiväkoteja ei muitakaan auttajia mutta ennen oli naiset RAUTAA tänään vinkutaan joka asiasta
Kamalia ADHD kakaroita nykyään kun ne pomppii ja huutaa, kiljuu kuin siat joka paikassa. Minä vihaan noita. Yksi lapsi osasi ratikassa siitä ryhmästä istua vieressäni ihan rauhallisesti ja ne ne muut häiriköivät. Saivat mitä ihmeellisimpiä huuto riehu kohtauksia ja minä ihmettelin etteivät ne ohjaajat edes hillinneet niitä kieltämällä. Ei muiden ihmisten tehtävänä ole niitä ohjata ja se olisi noloa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun siellä ei ole yhtään miestä joka karjaisisi vaan heikkoja piipittäviä pienikokoisia naisia hennolla äänellä ne koittaa sanoa jotain eikä poikalapset niitä usko ollenkaan kun ylivallan ottaville pojille pitäisi olla enemmän kuria ja vahvempaa auktoriteettia.
Vierailija kirjoitti:
Moni äiti kertoo tässäkin ketjussa, ettei ota paineita. Olen myös kuullut, että äidit stressaavat itse itseään, ei kukaan vaadi huippuhoitoa. Mutta kyllä vaatii. Omalla kohdalla neuvola painosti 1-vuotiaalle harrastusta ja lopulta neuvolatäti soitti vastaanotolta kaupungin leikkipuistotoimintaan, jotta saadaan mun 1,5-v. taapero harrastukseen. Täti oli huolissaan lapsen kehityksestä, kun ei käy päiväkodissa eikä ole harrastuksia. Lapsi oli ikään kuin pakko viedä sinne puistotoimintaan, missä hän itki mun perään viikkoja (sinne jäädään yksin), ja toiminnan vetäjä sanoi lapsen olevan liian pieni.
Lisäksi sukulaiset. Anoppi pauhasi samaa harrastusasiaa, ja 1-2-vuotias tarvitsee kavereita! Äkkiä äiti töihin ja lapsi päiväkotiin. Anoppi kertoi lapselle, että vaikka sun äiti onkin työtön, niin kyllä normaalit aikuiset käy töissä. Lapsia syntyi lisää ja heidän kasvaessaan anoppi haukkui minua heille laiskaksi. Lapset kirkkain silmin kyselivät, että äiti miksi sinä olet niin laiska, sinun pitää mennä töihin, mummikin käy töissä.
Nyt muksut ja isoja, mutta anoppi se jaksaa. Onko liikuttu väh. 3h, onko syöty 7 eriväristä kasvista päivässä ja mitä kasviksia ne olivat, eines on merkki laiskasta äidistä taas kerran (herranjumala ostatko sinä valmislettuja?!). Miten teillä on tiskit pöydällä, miksi teillä on verhot kiinni klo 8 lauantaina, miksi teillä on pölyä kaapin päällä, miksi miksi voi herranjumala sentään miten kauheaa. Viimeksi hän kysyi milloin olen keittänyt kahvinkeittimen läpi etikkaa ja siunaili, kun siitäkin on aikaa. Että millainen vaimo ja äiti ei s aa tana edes keitä etikkaa säännöllisesti kahvinkeittimen läpi. Ja pyykinkin pesen toki väärin, laiskasti senkin kun en erottele ihan jokaista väriä ja pese erikseen päivittäin pikkukoneellista _kuten hyvä äiti tekee_.
Ettekö te muut siis kohtaa tällaista, vai ette välitä? Minuun tuollainen vaikuttaa kyllä tosi pahasti ja tulee masentunut olo. Mies ei tilanteisiin puutu, ja onpa hän itsekin haukkunut mun siivouksen tasoa huonoksi tekemättä itse mitään asialle.
No ei me muut kyllä kohdata tuommoista. Tai jotkut ehkä, mutta ei suurimmalla osalla ole noin sekopää anoppia, saati että olisi jaksanut noin vuotta kuunnella tuommoista räjähtämättä. Voimia sinulle ja hatunnosto kärsivällisyydestä, mutta sinulle tekisi kyllä hyvää lopettaa tuo kynnysmattona oleminen.
Tämä on järkyttävää että joku voi vaan ihan syyttä joutua säälimättömän ja silmittömän väkivallan uhriksi kun vaan on väärässä paikassa väärään aikaan. Ja kuka voi tehdä tuollaista että sanoo että hyvä kun en tappanut. Täytyy olla ihan sairas ihminen.
Älkää enää liikkuko yksin illalla tai öisin yksin ainakaan missään syrjässä varsinkaan. Täällä on ihan turha kuvitella että olisi turvassa missään.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä nykyaikanakin naisten pitäisi keskittyä ensi sijassa olemaan hyvä vaimo miehelleen eikä äiti lapsilleen, koska se oma mies kuuluu olla naiselle tärkeintä elämässä eikä ne kakarat, koska se mies on isompi kuin lapset ja oli naisen elämässä ennen lapsia.
Nimenomaan se mies on isompi kuin ne lapset ja aikuinen, jonka pitää kyllä kestää se että muutaman vuoden lapset tarpeineen on etusijalla. Ja asia menee näin myös sen miehen prioriteettilistalla. Tämä ei tietenkään tarkoita että se parisuhde pitäisi kokonaan unohtaa, mutta se muuttuu lasten myötä ja se on vaan hyväksyttävä.
Tietääkö äidit missä ne teidän kakarat oikein kulkevat ja mitä ne tekevät. Jos ettet tiedä niin miksi olette niitä tehneet.
Jos tänne tulee pahantekoon sun kakarasi niin kuule et pääse ihan helpolla ja me ei sitä hyväksytä. Me alamme taistelemaan niin että tulet varmasti tuntemaan ja sinä lähdet ennemmin kun me aivan taatusti.
Olet ilmeisesti ollut äiti 50-luvulla kun tiedät tämän?