Lue keskustelun säännöt.
Äideiltä vaaditaan nykyään jo liikaa
Provosoiva otsikko, mutta pyydän, lukekaa perustelutkin.
Juttelin tässä kahdeksankymppisen äitini kanssa. Hän on saanut meidät lapset 1950-60 -luvuilla, ja tehnyt palkkatöitä perheenhoidon ohella.
Moni arkiseen elämään liittyvä fyysinen asia on helpottunut. Enää ei tarvitse tiskata itse ja pyykkitorni vähentää paljon vaivaa.
Mutta kun koneistus lisääntyy, vaatimustasokin lisääntyy. 1950-luvulla ei pyykätty vaatteita yhden tai kahden käyttökerran päälle, alusvaatteitakin käytetiin puoli viikkoa samoja. Hienhaju oli normaali asia. Hiukset pestiin kerran viikossa tai kahdessa, ja kun ne alkoivat näyttää rasvaisilta, ne kietaistiin nutturalle tai liiskattiin brylkreemillä päätä myöten.
Ruoka oli tankkaamista, ei kulinaarista iloittelua. Vilkaiskaapa joskus 50-luvun reseptejä. Ok, aineksia oli vähän saatavilla, mutta ajattelukin oli toisenlaista: kukaan ei edes kuvitellut, että viikonloppuisin pitäisi tehdä monimutkaisia kolmen ruokalajin perheaterioita kotioloissa.
Lastenkasvatus perustui täysin toisenlaiselle ajettelulle kuin nykyään. Lapsentahtisuutta ei tunnettu, naisen tehtävä oli ennen kaikkea olla hyvä vaimo. Hyvää lastenkasvatusta oli hankkia lapsille kaksi lämmintä ateriaa päivässä, ehjät vaatteet ja piiskaa, jos lintsasivat koulusta tai kiroilivat aikuisille. Virikkeistä tai lasten älyllisestä kehityksestä ei puhuttu, ja lapset temmelsivät omissa oloissaan valtosan päivästä (mikä näkyi järkyttävänä tapaturmien määränä ja lapsikuolleisuutena).
Naisten ei oletettu tekevän uraa tai edes käyvän töissä naimisiin mentyään. Toki monet alemman sosiaaliluokan naiset niin tekivät, koska miestä ei joko ollut tai miehen tulot eivät yksin riittäneet. Mutta samanlaisia paineita uran hankkimiseen ei silti ollut.
Entä nyt?
Naisen pitää hankkia hyvä koulutus ja oma ura. Naisen pitää olla seksikäs ja innostunut sängyssä, pitää kunnostaan huolta - kaikki asioita, joille ei 1950-60-luvuilla yksikään vaimo uhrannut ajatustakaan (naisten seksuaalisuus oli melko tuntematon käsite, ja kuntoilusta kävi arkinen työnteko).
Sosiaalisia suhteita pitää huoltaa, kuten piti silloin ennenkin.
Lastenkasvatuksesta on tullut äitien päätehtävä, ja siinä suorittaminen on tärkeää. Virikkeitä, harrastuksia, lasten taitojen hiomista... Lapsille pitää tehdä itse ruokaa alusta pitäen, vaikka todellisuudessa vain viidesosa kotitalouksista tekee arkisin ruoan alusta alkaen itse! Kunnon äiti ei vie lapsiaan mummolaan yökylään, monella sitä optiota ei edes ole. Ei tule kyseeseenkään, että lapset jätettäisiin naapurin kymmenvuotiaan hoiviin, ja vanhemmat lähtisivät ravintolaan tai teatteriin, kuten 1950-luvulla vielä yleisesti tehtiin - ylipäätään lastenhoitoapua on erittäin vaikea saada mistään edes rahalla.
Päivähoito on ilman muuta nykyään paremmalla tolalla, tosin perheiden valinnanvaraa ja hoidon tasoa ollaan nyt kovaa vauhtia leikkaamassa. Kukaan ei tunnu enää muistavan aikaa ENNEN subjektiivista päivähoito-oikeutta, jolloin töissäkäyvienkin perheiden saattoi olla vaikeaa saada lapselleen päivähoitopaikkaa. Varoitan, että tuohon suuntaan ollaan palaamassa ja kovaa vauhtia, kun kunnat säästöpaineissaan leikkaavat päivähoidon määrärahoja!
Alkoholia kunnon äiti ei tietenkään juo nykyään lainkaan, tupakkaa ei polteta jne. Kännisiä naisia ei suvaittu 1950-60-luvuillakaan, mutta juhlissa pidettiin silti itsestäänselvänä, että myös perheenäidit nostivat lasillisen. Lapset olivat kotona sen lapsenlikan hoivissa - nyt moni joutuu ottamaan lapset mukaan, ja takaraivossa soivat syyllistävät "anna lapselle raitis se-ja-se" mainokset.
Tähän enää vain yksi ESIMERKKI, siis huom. yksi lukuisten samankaltaisten joukossa. Some. Nykyään moni joutuu jo ihan työnsä takia olemaan läsnä sosiaalisessa mediassa. Ennen riitti, kun piti yhteyttä sukulaisiin ja pariin ystäväperheeseen muutaman kerran vuodessa. Nyt pitää päivittää sometilejä ja vastata kavereiden, työtovereiden ja sidosryhmien viesteihin mielellän HETI, ettei saa laiskan tai epäsosiaalisen leimaa.
Mutta ei mene kauaa, kun aletaan syyllistää tuostakin. Kuulemma lapset eivät opi puhumaan ja sosiaalisia taitoja, kun ÄIDIT eivät ole henkisesti läsnä....
http://yle.fi/uutiset/puhumattomat_kolmevuotiaat_uusi_ilmio__some_varas…
(Oiskohan nyt niin, että verrattuna vaikkapa 1950-60-lukuihin nykyäiti on lapsensa kanssa ja keskustelee tämän kanssa keskimäärin huomattavasti enemmän kuin ennen. Ääripäät varmaan ovat olemassa, mutta keskivertoäidit näin).
Toisin sanoen tiivistetysti: henkiset paineet ovat kovat, ja kasvavat koko ajan lisää. Äitien odotetaan olevan hyviä ja erinomaisia todella monessa roolissa yhtä aikaa. Ennen riitti paljon vähempi erinomaisuus, eikä naisilla ollut koko ajan silmien edessä verrokkeja ja moraalista paheksuntaa (mä väitän, että tällaiset av-palstat paitsi toimivat tietolähteenä ja tukena, myös luovat paineita ja koventavat ilmapiiriä).
Kommentit (394)
Vierailija kirjoitti:
Matshuka68 kirjoitti:
Naiset aiheuttaa itse itselleen ja toisilleen näitä kohtuuttomia paineita ja sitten valitetaan ja stresstaan, kun ei päästä näihin tavoitteisiin...Lopettakaa elämän ja vanhemmuuden suorittaminen.
Eläkää elämää yhdessä.
Ei ole totta. Paineet tulee nykypäivän yhteiskunnasta. Suosituksista yhteiseen aikaan, ravintoon, ulkoiluun, yhteiseen leikkiin, lukemiseen ja ties mihin vielä.
Tässä se artikkeli; Duodecim, kirjoittaja Jaana Wessman.
"Lapsiperheille kohdistetut suositukset - riittävätkö hereilläolotunnit?"
Suosituksista on jäänyt pois, että sitä järkeä saa käyttää edelleen ja se on suotavaa. Syötkö siis kaikkien ravintosuositusten mukaisesti aina ja ikuisesti? Kun on suositelteltu säästämään sähköä, mitä ihmettä teet täällä? Näille uusavuttomille pitäisi laatia jokaisen lapsen kohdalle yksilöllinen tärkeysjärjestyslista kaikista suosituksista, missä viimisenä olisi suositus: Ei se hei haittaa jos kaikki ei mene näiden mukaan. Lisätkää mielessänne vaikka kaikkiin, että nämä suositukset ovat suuntaa antavia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten nykynaiset on näin ammattiuhriutujia?
Koskaan maailman historiassa naisilla ei ole ollut näin paljon mahdollisuuksia, kuin nyt länsimaissa ja silti valitetaan koko ajan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Korjaisin otsikkoa siihen muotoon että äiti vaatii itseltään liikaa. Mitä jos elelisi vaan ihan normaalisti ja unohtaisi kulissit ja massapsykoosit siksi aikaa kun lapsi on pieni? Neuvolassa tulisi painottaa suuresti että karsikaa, älkää lisätkö. Tietenkin osa käyttää sitten aikansa marittamiseen.
Kyllä ne ulkopuolelta tulee paljonkin ne vaatimukset. Esimerkiksi että kaupassa mulkoillaan, jos lapsi ei käyttäydy kuin vahanukke.
Yksi lastenpsykiatri (äiti itsekin) oli laskenut, ihan äskettäin luin artikkelin, että jos kaikki lapsiperheelle asetetut vaatimukset täytettäisiin, niin vuorokaudessa ei riitä tunnit. Siis tämän laski ammattilainen joka varmasti tietää mistä puhuu. Vaatimuksia on hirveästi. Niistä on pakko karsia. Mutta mistä päästä? Tätä se ammattilainen kyseenalaisti, että mistä tavallinen vanhempi tietää, mikä on tosi tärkeää ja mitä voi karsia?
Hän kirjoitti vielä, että auttamaan tarkoitettu systeemi voi pahimmillaan ajaa lapsiperheitä huonompaan suuntaan. Pitäisi noudattaa sanontaa "Primum non nocere": Tärkeintä; älä tee pahemmaksi.
Eli ihan puppua että äidit itse vaativat itsensä väsyksiin. Sekin väite on sellaista dissaamista, äidit muka ovat itse luoneet tämän ongelmansa.
Se ei ole totta.
Se on jokaisen oma valinta miten reagoi muiden ihmisten mulkoiluun. Elämän kaikilla aloilla on suosituksia vaikka kuinka paljon, aivan kuten lastenkin kanssa. Jos aivottomasti seuraa ja yrittää toimia kaikkien näkökulmasta oikein ei aika riitä. Todella, todella moni käyttää aikansa ja energiansa näiden suositusten ylianalysoimiseen ja uupuukaiken sen alla. Pitäisikö sen vanhemman tunnistaa ensin ne omat voimavarat, ne ei ole samoja kuin sillä äidillämillainen haluisi olla. Järki käteen ja realiteettien mukaan toteuttaa ne asiat joihin pystyy ilman että kaikki perheessä kärsii. Kun priorisoidaan esim ruoka ykköseksi ja kaikkipitää valmistaa itse sesonkien mukaan, niin se aika on jostain toisesta pois, kuinka vaikeaa on tajuta ettei ihminen kykene tekemään ja saamaan kaikkea?
Jostain syystä esim erkkaperheiden vanhemmat ihan aidosti ja täysin väsyvät. Heille vaatimukset (palaverit, tavoitteet, terapiat, tuki kouluun, lääkärikäynnit, moniammatilliset tiimit, kaiken tämän läpikäyminen ja tuen hakeminen ja arvioiminen ja jne jne jne) ... ne oikeasti väsyvät.
"järki käteen" toiveesi ei joissain perheissä auta, kun sen erkan kanssa ei järki löydy. Ei toimi tavalliset kasvatusmallit. Tai tavalliset kehitystavoitteet. Vanhemmat on tässä myllyssä koko ajan arvioitavana, vaikka tuntuu että ovat hukassa, ei tiedä mitä tehdä edes lapsen kanssa.
Jokainen tuntee jonkun tällaisen perheen. Ei niin, että "kaikilla on nykyään muotidiagnoosi", vaan niin että jokaisella luokalla on todennäköisesti ainakin yksi jollain tavalla erityinen lapsi. Keva, nepsy, pitkäaikaissairas, tai jokin muu erityisyys.
Lapsestahan voi tulla erityinen ihan silläkin tavalla, että hän kokee ison trauman (onnettomuus, väkivalta, pitkäaikainen laiminlyönti) tai sairastuu fyysisesti (syöpä, diabetes...) ja tarvitsee siihen apua. Erityisyys ei ole mitään "muotidiagnooseja"
Nyt puhut erkkaperheistä. Silloin se vaatimustaso kyllä koostuu eri asioista kuin mitä ap on aloituksestaan sanonut. Erkkaperheissäkin on samaa ongelmaa, että tehdään paljon epäolennaista ja turhaa. Muiden odotusten kautta eläminen auheuttaa ongelmia lapsen diagnoosista riippumatta.
Koskaan ei ole hyvin kirjoitti:
Miten nykynaiset on näin ammattiuhriutujia?
Koskaan maailman historiassa naisilla ei ole ollut näin paljon mahdollisuuksia, kuin nyt länsimaissa ja silti valitetaan koko ajan.
Aina kun saat jotain, haluat jotain enemmän. Niin moni toimii, eikä koskaan pysähdy nauttimaan siitä mitä on. Miksi? Ei yksinkertaisesti osata, koska jollain muulla on enemmän. Aina ollaan vertailemassa itseä muihin ja uhruidutaan, kuten ap. Ap vertailee valitsemiaan asioita ja uhriutuu. Jokainen voi miettiä jos äiti 50-luvulla olisi tehnyt saman listan, olisiko se ihan hivenen eri asioita täynnä? Miksi ei osata elää sitä omaa elämää, vaan eletään somessa mihin postataan ne parhaat palat ja kuvitellaan että sitä se pitäisi olla, mä oon sen ansainnu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valideja pointteja.
Paitsi että naiset ovat kyllä AINA halunneet olla kauniita ja seksikkäitä. Ehkä ei aivan yhtä neuroottisesti kuin nykyään, mutta kuitenkin.
Plus mitä tulee naisen seksuaalisuuteen niin ei se mistään tyhjästä ole ilmestynyt. Aina on hässitty ja joku intressi siihen on naisillakin ollut.Itse asiassa, paine näyttää asianmukaiselta oli ennen tuhat kertaa isompi kuin nykyään. Katsokaapa 50- ja 60-lukujen naistenlehtiä ja valokuvia, ja verratkaa sitten nykyaikaan. Menneinä aikoina naisilla oli sukat kesälläkin, jos oltiin kaupungissa, siis nailonit, jotka oli kiinni ihanassa sukkanauhavyössä -ai että oli viileää- tai paksummilla jonkinlaisessa korsetissa. Kaikilla oli samanlainen kampaajan tekemä kampaus, hiukset käytiin jopa pesettämässä kampaajalla jos rahaa oli.
Joka ikinen vaate oli mittojen mukaan tehty elastaanittomasta kankaasta (koska ei ollut a) valmisvaateteollisuutta ja b) elastaania). Tämä asetti hienoisia paineita painonhallintaan, ja iso osa vaatteista muuten tehtiin ihan itse.
Vrt. nykyajan pöhöttyneet mammat kouvolatukkineen ja mukavine tunikoineen.
Ennen vanhaan oli myös aikamoinen standardi siinä, että valkoiset paidat oli tosiaankin valkoisia ja silitettyjä. Miesten paidoista käännettiin kauluksia ja kalvosimia kun alkoivat hiutua, kuvitelkaa mikä homma on pitää paita valkoisena jos se on niin vanha!
Kolmen ruokalajin aterioita ei ehkä ollut, mutta sen sijaan ainakin maalla oli kaikenlaisia kymmenkahveita ja päiväkahveja, joille leivottiin nisu itse. Ei raskasta työtä jaksanut sen ajan puuropainotteisella ravinnolla, jos ei syönyt tämän tästä. Ja jälkiruokaa kyllä syötiin ainakin keittoruokien kanssa joka päivä, jos ei muuta niin puuroa ja mehukeittoa.
Väittäisin, että vaatimustaso ei ole siis noussut, pikemminkin päinvastoin todella monessa asiassa. Nykyään vaan telkkari ja some vie niin paljon aikaa, että se tuntuu koko ajan loppuvan kesken.
P.S. Kolmen ruokalajin ateria on oikeasti ihan simppeli ja nopea juttu. Ei ole kovinkaan vaikeaa tehdä esim. sosekeittoa alkuun, pihvi+salaatti pääruoaksi ja vaikka jäätelöä jälkiruoaksi. Jos tuo tuntuu liian kovalta vaatimustasolta, vika on resursseissa, ei vaatimuksissa.
Kolmen ruokalajin tekemiseen kuluu aikaa. Se aika on jostakin pois. Ennen se oli pois lasten perään katsomisesta ja syntyi paljon onnettomuuksia ja läheisyyttä vaille jääneitä lapsia, mutta emäntä saattoi kokea kokkaamisn ja leipomisen rentouttavana ja tärkeänä sisältönään. Se oli väylä sosiaalisiin tilanteisiin, tapahtumiin ja arvostukseen. Nykyään rentoutumis- ja sosiaalistamisväylinä toimii muunlaiset keinot, kuten vaikka somettaminen.
Sieltä se tuli. Aika on esimerkiksi somesta pois ja ARVOSTUKSESTA. Mistä lähtien maailma on mennyt siihen ettei edes omia lapsia kyetä hoitamaan ilman että siitä saadaan ulkopuolelta jotain ihme arvostusta? Miksi te äidit ette jaa sitä arvostusta toisillene ja mene puistoon, kahviille, kävelylle sosialisoimaan?
IHmisen perustarve on että tulee hyväksytyksi omassa joukossaan. "Mistä lähtien maailma on mennyt..." kuule aikojen alusta asti.
Silloin 50-luvulla perheenemäntä tai perheenäiti oli ihan työ muiden joukossa. Käytiin emäntäkoulu, ja sen ajan oppimateriaali kertoi äitiydestä työnä. Kotityöt olivat tosiaankin TÖITÄ. Silloin sitä kotiäitiyttä arvostettiin. Ei nykyään.
Miksi äiti ei hyväksy toista äiti erilaisilla toimintatavoilla? Moni ei hyväksy edes sitä lasten isää joka laittaa ihan väärän väriset Gugguut päälle. Joku ihme ajatus että pitäisi kontrolloida aivan kaikkea, koska muut eivät osaa ja se pitää myös näyttää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Moni äiti kertoo tässäkin ketjussa, ettei ota paineita. Olen myös kuullut, että äidit stressaavat itse itseään, ei kukaan vaadi huippuhoitoa. Mutta kyllä vaatii. Omalla kohdalla neuvola painosti 1-vuotiaalle harrastusta ja lopulta neuvolatäti soitti vastaanotolta kaupungin leikkipuistotoimintaan, jotta saadaan mun 1,5-v. taapero harrastukseen. Täti oli huolissaan lapsen kehityksestä, kun ei käy päiväkodissa eikä ole harrastuksia. Lapsi oli ikään kuin pakko viedä sinne puistotoimintaan, missä hän itki mun perään viikkoja (sinne jäädään yksin), ja toiminnan vetäjä sanoi lapsen olevan liian pieni.
Lisäksi sukulaiset. Anoppi pauhasi samaa harrastusasiaa, ja 1-2-vuotias tarvitsee kavereita! Äkkiä äiti töihin ja lapsi päiväkotiin. Anoppi kertoi lapselle, että vaikka sun äiti onkin työtön, niin kyllä normaalit aikuiset käy töissä. Lapsia syntyi lisää ja heidän kasvaessaan anoppi haukkui minua heille laiskaksi. Lapset kirkkain silmin kyselivät, että äiti miksi sinä olet niin laiska, sinun pitää mennä töihin, mummikin käy töissä.
Nyt muksut ja isoja, mutta anoppi se jaksaa. Onko liikuttu väh. 3h, onko syöty 7 eriväristä kasvista päivässä ja mitä kasviksia ne olivat, eines on merkki laiskasta äidistä taas kerran (herranjumala ostatko sinä valmislettuja?!). Miten teillä on tiskit pöydällä, miksi teillä on verhot kiinni klo 8 lauantaina, miksi teillä on pölyä kaapin päällä, miksi miksi voi herranjumala sentään miten kauheaa. Viimeksi hän kysyi milloin olen keittänyt kahvinkeittimen läpi etikkaa ja siunaili, kun siitäkin on aikaa. Että millainen vaimo ja äiti ei s aa tana edes keitä etikkaa säännöllisesti kahvinkeittimen läpi. Ja pyykinkin pesen toki väärin, laiskasti senkin kun en erottele ihan jokaista väriä ja pese erikseen päivittäin pikkukoneellista _kuten hyvä äiti tekee_.
Ettekö te muut siis kohtaa tällaista, vai ette välitä? Minuun tuollainen vaikuttaa kyllä tosi pahasti ja tulee masentunut olo. Mies ei tilanteisiin puutu, ja onpa hän itsekin haukkunut mun siivouksen tasoa huonoksi tekemättä itse mitään asialle.
Tuon takia naiset ei halua nykyään lapsia. Tai tuskin niitä ennenkään haluttiin, mutta nykyään sitäkin vähemmän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloittaja on vetänyt aika reilulla kädellä mutkat suoriksi historian suhteen. Toisaalta nuo tämän päivän paineet on ihan itse keksittyjä.
Jokainen voi olla laillaan äiti. Todellisuudessa ketään ei kiinnosta, miten aktivoivaa aivojumppaa Mirccu-Peter harrastuksistaan saa. Kunhan lapsi on onnellinen, terve ja hyvinvoiva - silloin asiat on riittävän hyvin. Huomaa, että lapsi ei ole hyvinvoiva ilman hyvinvoivaa kasvuympäristöä eli perhettä.
Jos ottaa joka ikisen somevaikuttajan ja asiantuntijan jutut tosissaan, niin varmasti on vaikea ja paineet ahdistaa. Kun ihminen seisoo omilla jaloillaan, käyttää omaa maalaisjärkeään ja ottaa vastuun omista päätöksistään - eipä se niin ahdistavaa olekaan.
Koko ajan puskee uusia suosituksia ja tutkimustuloksia, niistäkin voi syyllistyä ihan tahtomattaan, jos ainoa pyrkimys on tehdä niin kuin ohjeistetaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
entisajan äidit oli fyysisesti kovilla maaseudulla, ei ollut pyykkikoneita, muistan kun oli pulsaattori kone ja järvestä vesi kannettiin, oli hyysikkä, kaivosta vesi, lapsia sänkeen ja hankeen. lehemät lypsää käsin, sonnat luoda jne ,toki isäntäki teki nk ulkotöitä mutta nk naistentyöt oli äidin vastuulla.
Vierailija kirjoitti:
Moni äiti kertoo tässäkin ketjussa, ettei ota paineita. Olen myös kuullut, että äidit stressaavat itse itseään, ei kukaan vaadi huippuhoitoa. Mutta kyllä vaatii. Omalla kohdalla neuvola painosti 1-vuotiaalle harrastusta ja lopulta neuvolatäti soitti vastaanotolta kaupungin leikkipuistotoimintaan, jotta saadaan mun 1,5-v. taapero harrastukseen. Täti oli huolissaan lapsen kehityksestä, kun ei käy päiväkodissa eikä ole harrastuksia. Lapsi oli ikään kuin pakko viedä sinne puistotoimintaan, missä hän itki mun perään viikkoja (sinne jäädään yksin), ja toiminnan vetäjä sanoi lapsen olevan liian pieni.
Lisäksi sukulaiset. Anoppi pauhasi samaa harrastusasiaa, ja 1-2-vuotias tarvitsee kavereita! Äkkiä äiti töihin ja lapsi päiväkotiin. Anoppi kertoi lapselle, että vaikka sun äiti onkin työtön, niin kyllä normaalit aikuiset käy töissä. Lapsia syntyi lisää ja heidän kasvaessaan anoppi haukkui minua heille laiskaksi. Lapset kirkkain silmin kyselivät, että äiti miksi sinä olet niin laiska, sinun pitää mennä töihin, mummikin käy töissä.
Nyt muksut ja isoja, mutta anoppi se jaksaa. Onko liikuttu väh. 3h, onko syöty 7 eriväristä kasvista päivässä ja mitä kasviksia ne olivat, eines on merkki laiskasta äidistä taas kerran (herranjumala ostatko sinä valmislettuja?!). Miten teillä on tiskit pöydällä, miksi teillä on verhot kiinni klo 8 lauantaina, miksi teillä on pölyä kaapin päällä, miksi miksi voi herranjumala sentään miten kauheaa. Viimeksi hän kysyi milloin olen keittänyt kahvinkeittimen läpi etikkaa ja siunaili, kun siitäkin on aikaa. Että millainen vaimo ja äiti ei s aa tana edes keitä etikkaa säännöllisesti kahvinkeittimen läpi. Ja pyykinkin pesen toki väärin, laiskasti senkin kun en erottele ihan jokaista väriä ja pese erikseen päivittäin pikkukoneellista _kuten hyvä äiti tekee_.
Ettekö te muut siis kohtaa tällaista, vai ette välitä? Minuun tuollainen vaikuttaa kyllä tosi pahasti ja tulee masentunut olo. Mies ei tilanteisiin puutu, ja onpa hän itsekin haukkunut mun siivouksen tasoa huonoksi tekemättä itse mitään asialle.
Olen tuollaisessa tilanteessa vetänyt rajat siihen, missä määrin minun elämää on vapaus kommentoida. Suosittelen sinullekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Moni äiti kertoo tässäkin ketjussa, ettei ota paineita. Olen myös kuullut, että äidit stressaavat itse itseään, ei kukaan vaadi huippuhoitoa. Mutta kyllä vaatii. Omalla kohdalla neuvola painosti 1-vuotiaalle harrastusta ja lopulta neuvolatäti soitti vastaanotolta kaupungin leikkipuistotoimintaan, jotta saadaan mun 1,5-v. taapero harrastukseen. Täti oli huolissaan lapsen kehityksestä, kun ei käy päiväkodissa eikä ole harrastuksia. Lapsi oli ikään kuin pakko viedä sinne puistotoimintaan, missä hän itki mun perään viikkoja (sinne jäädään yksin), ja toiminnan vetäjä sanoi lapsen olevan liian pieni.
Lisäksi sukulaiset. Anoppi pauhasi samaa harrastusasiaa, ja 1-2-vuotias tarvitsee kavereita! Äkkiä äiti töihin ja lapsi päiväkotiin. Anoppi kertoi lapselle, että vaikka sun äiti onkin työtön, niin kyllä normaalit aikuiset käy töissä. Lapsia syntyi lisää ja heidän kasvaessaan anoppi haukkui minua heille laiskaksi. Lapset kirkkain silmin kyselivät, että äiti miksi sinä olet niin laiska, sinun pitää mennä töihin, mummikin käy töissä.
Nyt muksut ja isoja, mutta anoppi se jaksaa. Onko liikuttu väh. 3h, onko syöty 7 eriväristä kasvista päivässä ja mitä kasviksia ne olivat, eines on merkki laiskasta äidistä taas kerran (herranjumala ostatko sinä valmislettuja?!). Miten teillä on tiskit pöydällä, miksi teillä on verhot kiinni klo 8 lauantaina, miksi teillä on pölyä kaapin päällä, miksi miksi voi herranjumala sentään miten kauheaa. Viimeksi hän kysyi milloin olen keittänyt kahvinkeittimen läpi etikkaa ja siunaili, kun siitäkin on aikaa. Että millainen vaimo ja äiti ei s aa tana edes keitä etikkaa säännöllisesti kahvinkeittimen läpi. Ja pyykinkin pesen toki väärin, laiskasti senkin kun en erottele ihan jokaista väriä ja pese erikseen päivittäin pikkukoneellista _kuten hyvä äiti tekee_.
Ettekö te muut siis kohtaa tällaista, vai ette välitä? Minuun tuollainen vaikuttaa kyllä tosi pahasti ja tulee masentunut olo. Mies ei tilanteisiin puutu, ja onpa hän itsekin haukkunut mun siivouksen tasoa huonoksi tekemättä itse mitään asialle.
Kyllä todellakin olen kohdannut ja kyllä on vaikuttanut. Tosin olen myöhemmin oppinut myös suojelemaan itseäni niin, että en ole tekemisissä tällaisten ihmisten kanssa yhtään enempää kuin on pakko. Niin ne yksittäiset sammakot on helpompi kestää.
Tsemppiä sulle. Tiedän, mistä puhut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin, kysymys kuuluu kuka näitä vaatii?
Vierailija kirjoitti:
Yksi lastenpsykiatri (äiti itsekin) oli laskenut, ihan äskettäin luin artikkelin, että..
Hän kirjoitti vielä, että auttamaan tarkoitettu systeemi voi pahimmillaan ajaa lapsiperheitä huonompaan suuntaan. Pitäisi noudattaa sanontaa "Primum non nocere": Tärkeintä; älä tee pahemmaksi.
Juuri tämä! Se alkaa viimeistään päiväkodista: huomaat jonkun työntekijän kyselevät ja katselevan vinoon, tekevän erikoisia päätelmiä, jopa leimaavan suoraan huonoksi vanhemmaksi, nostavan esiin koulussa opittujen "tuntomerkkien" perusteella kehittämänsä "ongelman" ja haalineensa siihen kaikki mahdolliset työryhmät ja ammattilaiset asiaa selvittämään.
Hyvinvoivat vanhemmat ja lapsi voivat siinä hetkessä romahtaa, stressaantua ja muuttua epävaemoikei, ahdistuneisuus, masentuneiksi. Tästä voi syntyä vuosien kierre, joka voi lopulta johtaa jopa lasuun onnellisten tähtien alla syntyneiden kun perheessä. Vaikkei johtaisikaan, ei elämä kuitenkaan mennyt kuten olisi voinut mennä, hyvältä pohjalta ponnistaen. Päiväkodin, terveyskeskuksen, neuvolan tms. "ammattilainen" maailmanparannussokeudessaan voi tuhota paljon.
Mitä ihmettä selität? Lapsilla on ihan oikeita haasteita, ei kai kukaan niitä päästään keksi. Ei ole kovin harvinaista sekään, että tämä joku joka sanoo huolensa ääneen, saa kunnolla paskaa niskaansa perheeltä. Nykyään kun ei saa olla enää edes huolissaan, vaikka lapsella olisi valtavia haasteita ja olisi kehityksessä huomattavasti jäljessä muita ikäisiään. Hän vain kehittyy omaan tahtiinsa. Kauheinta olisi se, jos vanhemmille tulee paha mieli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pah ja pyh. Nykyään äidit eivät osaa edes hoitaa kahta lasta samaan aikaan. PIeni taapero laitetaan päiväkotiin, kun uusi vauva syntyy. Mukamas lapsen etu. Miten pihalla joku voi olla, joka väittää tällaista?
En minä tuomitse tällaista. Kerrostaloluukussa voi seinät kaatua päälle, jos lapsella ei ole kavereita ja äiti on kiinni vauvassa.
Jollain melkein vauvalla kavereita? Hahhah.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Korjaisin otsikkoa siihen muotoon että äiti vaatii itseltään liikaa. Mitä jos elelisi vaan ihan normaalisti ja unohtaisi kulissit ja massapsykoosit siksi aikaa kun lapsi on pieni? Neuvolassa tulisi painottaa suuresti että karsikaa, älkää lisätkö. Tietenkin osa käyttää sitten aikansa marittamiseen.
Kyllä ne ulkopuolelta tulee paljonkin ne vaatimukset. Esimerkiksi että kaupassa mulkoillaan, jos lapsi ei käyttäydy kuin vahanukke.
Yksi lastenpsykiatri (äiti itsekin) oli laskenut, ihan äskettäin luin artikkelin, että jos kaikki lapsiperheelle asetetut vaatimukset täytettäisiin, niin vuorokaudessa ei riitä tunnit. Siis tämän laski ammattilainen joka varmasti tietää mistä puhuu. Vaatimuksia on hirveästi. Niistä on pakko karsia. Mutta mistä päästä? Tätä se ammattilainen kyseenalaisti, että mistä tavallinen vanhempi tietää, mikä on tosi tärkeää ja mitä voi karsia?
Hän kirjoitti vielä, että auttamaan tarkoitettu systeemi voi pahimmillaan ajaa lapsiperheitä huonompaan suuntaan. Pitäisi noudattaa sanontaa "Primum non nocere": Tärkeintä; älä tee pahemmaksi.
Eli ihan puppua että äidit itse vaativat itsensä väsyksiin. Sekin väite on sellaista dissaamista, äidit muka ovat itse luoneet tämän ongelmansa.
Se ei ole totta.
Se on jokaisen oma valinta miten reagoi muiden ihmisten mulkoiluun. Elämän kaikilla aloilla on suosituksia vaikka kuinka paljon, aivan kuten lastenkin kanssa. Jos aivottomasti seuraa ja yrittää toimia kaikkien näkökulmasta oikein ei aika riitä. Todella, todella moni käyttää aikansa ja energiansa näiden suositusten ylianalysoimiseen ja uupuukaiken sen alla. Pitäisikö sen vanhemman tunnistaa ensin ne omat voimavarat, ne ei ole samoja kuin sillä äidillämillainen haluisi olla. Järki käteen ja realiteettien mukaan toteuttaa ne asiat joihin pystyy ilman että kaikki perheessä kärsii. Kun priorisoidaan esim ruoka ykköseksi ja kaikkipitää valmistaa itse sesonkien mukaan, niin se aika on jostain toisesta pois, kuinka vaikeaa on tajuta ettei ihminen kykene tekemään ja saamaan kaikkea?
Jostain syystä esim erkkaperheiden vanhemmat ihan aidosti ja täysin väsyvät. Heille vaatimukset (palaverit, tavoitteet, terapiat, tuki kouluun, lääkärikäynnit, moniammatilliset tiimit, kaiken tämän läpikäyminen ja tuen hakeminen ja arvioiminen ja jne jne jne) ... ne oikeasti väsyvät.
"järki käteen" toiveesi ei joissain perheissä auta, kun sen erkan kanssa ei järki löydy. Ei toimi tavalliset kasvatusmallit. Tai tavalliset kehitystavoitteet. Vanhemmat on tässä myllyssä koko ajan arvioitavana, vaikka tuntuu että ovat hukassa, ei tiedä mitä tehdä edes lapsen kanssa.
Jokainen tuntee jonkun tällaisen perheen. Ei niin, että "kaikilla on nykyään muotidiagnoosi", vaan niin että jokaisella luokalla on todennäköisesti ainakin yksi jollain tavalla erityinen lapsi. Keva, nepsy, pitkäaikaissairas, tai jokin muu erityisyys.
Lapsestahan voi tulla erityinen ihan silläkin tavalla, että hän kokee ison trauman (onnettomuus, väkivalta, pitkäaikainen laiminlyönti) tai sairastuu fyysisesti (syöpä, diabetes...) ja tarvitsee siihen apua. Erityisyys ei ole mitään "muotidiagnooseja"
Nyt puhut erkkaperheistä. Silloin se vaatimustaso kyllä koostuu eri asioista kuin mitä ap on aloituksestaan sanonut. Erkkaperheissäkin on samaa ongelmaa, että tehdään paljon epäolennaista ja turhaa. Muiden odotusten kautta eläminen auheuttaa ongelmia lapsen diagnoosista riippumatta.
Erkkaperheiden vanhemmilla myös yleensä itsellä jotain haasteita.
Koskaan ei ole hyvin kirjoitti:
Miten nykynaiset on näin ammattiuhriutujia?
Koskaan maailman historiassa naisilla ei ole ollut näin paljon mahdollisuuksia, kuin nyt länsimaissa ja silti valitetaan koko ajan.
Näinpä. Äideillä on yksi tehtävä, kasvattaa lapsensa. Siinäkään ei onnistuta kun kaikki ulkoistetaan päiväkotien, koulujen ja poliisin tehtäväksi.
Kanssaäidit, ottakaa vastuu omista lapsistanne älkääkä valittako jatkuvasti. Elämä on taatusti helpompaa kuin 1950-luvulla ja silti kaivataan omaa aikaa, valitetaan ja vingutaan koko ajan.
Vierailija kirjoitti:
Koskaan ei ole hyvin kirjoitti:
Miten nykynaiset on näin ammattiuhriutujia?
Koskaan maailman historiassa naisilla ei ole ollut näin paljon mahdollisuuksia, kuin nyt länsimaissa ja silti valitetaan koko ajan.
Näinpä. Äideillä on yksi tehtävä, kasvattaa lapsensa. Siinäkään ei onnistuta kun kaikki ulkoistetaan päiväkotien, koulujen ja poliisin tehtäväksi.
Kanssaäidit, ottakaa vastuu omista lapsistanne älkääkä valittako jatkuvasti. Elämä on taatusti helpompaa kuin 1950-luvulla ja silti kaivataan omaa aikaa, valitetaan ja vingutaan koko ajan.
50-luvulla ei edes ollut vanhemmuutta joten ei, ei tod ollut raskaampaa.
Ei oo pakko jos ei taho. Mä en ainakaan koe mtn paineita,