Lue keskustelun säännöt.
Miksi ihmisen pitäisi viettää ns "villi nuoruus"?
13.12.2015 |
Jos ei se yhtään kiinnosta? Jos tykkää mieluumin lukea, leipoa ja opiskella?
Kommentit (115)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On surullinen ajatus, että tällaiset ihmiset heräävät siellä keinutuolissaan joku päivä 70-kymppisenä siihen kuinka elämä lipui ohitse kun oli vain kotona kirjan ääressä.
On aika surullista ajatella, että sinä voit lukea koko ketjun läpi etkä siitä huolimatta tajua monien pointtia. Sinä et voi määritellä toisille, mitä heidän elämänsä ohilipuminen tarkoittaa. Jokainen määrittelee elämänsä arvot itse. Sitä se rohkeus on, että sanoo sinun kaltaisillesi ällistelijöille, että "kiitos vaan, mutta elämäni on hyvin rikasta näinkin vaikket sinä sitä osaa uskoakaan".
Mutta et sinäkään voi tietää varmasti, ettetkö kadu 70-kymppisenä sitä ettet uskaltanut poistua sieltä mukavuusalueeltasi. Et voi tietää. Sanoin, että se on surullinen ajatus jos ap tai joku muu tässä keskustelussa havahtuu siihen ajatukseen sitten kun on liian myöhäistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No joo... on se vähän kälyistä, jos joku jo parikymppisenä on keskiluokkainen, poroporvarillinen täti. Kattokruunut ja pitkopullat peliin.
Dokaaminen sinänsä ei ole mikään pakko, mutta kyllä sen ikäisenä pitäisi ideaalisti olla uskallusta ja kykyä katsella maailmaa ja kokea asioita. Matkustaa, tutustua ihmisiin, etsiä omaa alaansa ja kokeilla erilaisia asioita.
Eikä solahtaa semmoiseen kädenlämpöiseen rutiiniin, neljän seinän sisään.
Jos ei ikinä uskalla mitään, ei voi tietää myöskään, missä olisi hyvä ja mistä tykkäisi - OIKEASTI. Siinähän meinaan tyytyy johonkin tavalliseen ja keskivertoon ilman, että tietää, mitä muuta olisi tarjolla.
[/quote
Kyllä noita voi tehdä ilman sekoilua ja kännäilyäkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On surullinen ajatus, että tällaiset ihmiset heräävät siellä keinutuolissaan joku päivä 70-kymppisenä siihen kuinka elämä lipui ohitse kun oli vain kotona kirjan ääressä.
On aika surullista ajatella, että sinä voit lukea koko ketjun läpi etkä siitä huolimatta tajua monien pointtia. Sinä et voi määritellä toisille, mitä heidän elämänsä ohilipuminen tarkoittaa. Jokainen määrittelee elämänsä arvot itse. Sitä se rohkeus on, että sanoo sinun kaltaisillesi ällistelijöille, että "kiitos vaan, mutta elämäni on hyvin rikasta näinkin vaikket sinä sitä osaa uskoakaan".
Mutta et sinäkään voi tietää varmasti, ettetkö kadu 70-kymppisenä sitä ettet uskaltanut poistua sieltä mukavuusalueeltasi. Et voi tietää. Sanoin, että se on surullinen ajatus jos ap tai joku muu tässä keskustelussa havahtuu siihen ajatukseen sitten kun on liian myöhäistä.
Onpa siinäkin argumentti! Vetoat villin elämän puolesta sillä, etten voi tietää että ehkä joskus voin katua, siksi kannattaa elää villisti etten kadu. Mitään ajatusta et suo sille, että entäpä jos en kadukaan? Sitäkään en voi tietää. Etkä myöskään pysähdy minua neuvoessasi ajattelemaan, että entäpä jos kadunkin juuri sitä villiä elämää? Silti olet sitä minulle suosittelemassa, koska kuvittelet että jos päättäisin olla villisti elämättä niin en mitenkään voi olla tehnyt minulle parhaiten sopivaa harkittua ratkaisua.
Ellei tuo olisi jo tarpeeksi huvittavaa argumentointia, lisäksi esität perustelematta että 700-vuotiaana on liian myöhäistä poistua mukavuusalueeltaan. No silloin varmasti onkin, koska kaikki me siinä iässä olemme puskeneet horsmaa vuosisatojen ajan. Sen sijaan en ymmärrä miksi 7-kymppisenä olisi liian myöhäistä poistua mukavuusalueeltaan, jos niin haluaisi tehdä? Jotenkin ihmeellisesti kuvittelet, että elämä on elämää vain nuorena.
Useimmat ihmiset lisäksi haluavat tehdä elämästään mukavuusalueensa näköinen. Jos mukavuusalueelle kuuluu purjehtiminen, niin silloinhan sitä koettaa elämäänsä sisällyttää. Mukavuusalueen rikkominen ei ole itseisarvo, eikä ihmisenä kasvamisen edellytys. Sellainen on konsulttien pop-psykologiaa. Paljon tärkeämpää on, mitä elämään sisältyy kuin se että mukavuusalueeltaan poistuu. Jos elämä on rikas, niin eipä se sen kummemmaksi muutu jos mukavuusalueelta väkisin poistuu ja menee Goalle nakuna kreisibailaamaan joidenkin elämyskokijoiden kanssa :-)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joka muuten kuulostaa juuri sellaiselta joka eli vain yhtä asiaa varten ja tuhlasi elämänsä neljän seinän sisällä numeroita mietiskellen..
Jolleivat hänen kaltaisensa ihmiset tieteen teosta nauttien olisi tehneet juuri sitä, eivät nämä nuo elämänkokijat lentelisi yhtikäs mihinkään kokemaan villiä elämää. Maailma ei edisty kreisibailauskokemuksilla tai afrikkalaista savanni-ilmaa keuhkoihinsa elämyksellisesti vetäen. Tarvitaan noita älykkäitä ihmisiä, jotka osaavat löytää mielekästä sisältöä jopa sellaisista asioista kuin numerot ja nauttia siitä.
Minulla ei ole minkäänlaista epäilystä siitä kumpi ihminen on kiinnostavampi keskustelukumppanikin, Arkhimedes vai goabailaaja... Hassua kyllä, minusta älykkäät ja vastuulliset ihmiset ovat aina nähneet maailman kiinnostavammin kuin kokemuselämystenkeräilijät. Heidän kanssaan ei ole yhtä kiinnostavaa keskustella, minun kokemukseni mukaan, kuin epävilliä elämää viettäneiden.
Kiitos sinulle, sinun mielipiteesi ovat kypsiä ja älykkäitä, vaikket olisikaan tanssinut pöydillä jossain turistipaikan teinidiskossa.
Monet ihmiset todella luulevat olevansa avartuneita, luovia ja yksilöllisiä, vaikka heidän "villeytensä" noudattaa ihan samaa kaavaa kuin tuhansilla muilla intioineen, dameineen, talonvaltauksineen ja naku-uinteineen. Sitten voidaan suhtautua muihin ahtaan ylimielisesti sieltä omasta yksilöllisestä korkeudesta.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen kumppanina parempi koska en salaa haaveile villistä sinkkuelämästä, koska se on jo täysin nähty. Liian moni parisuhteessa elävä haikailee sinkkuuden hohdokkaita puolia tajuamatta, että onni tuskin löytyy sieltä(kään).
Olen kokeillut päihteitä, irtosuhteita, ollut moraaliton ja villi taiteilijasielu, bailannut, liftannut, tapellut...Nykyään mieheni kanssa nautin kulttuurista, kumppanuudesta, tavallisesta arjesta ja muusta "tylsästä". Moni tuttava ei uskoisikaan millainen villikko olen ollut :)
En ole kokeillut koskaan päihteitä tai irtosuhteita. Ne ei oo koskaan mua kiinnostaneet. Mun unelma on aina ollut ns. tylsä: mies, pari lasta, koira ja omakotitalo. Jos nää saisin joku päivä niin olis unelmaa vaan viettää ihan perus arkea.
Se etten ole viettänyt mitään hurjaa nuoruutta, ei tarkoita sitä että se tulis vastaan vanhempana. Se ei vaan yksinkertaisesti kiinnosta. Ja oon sen luonteinen muutenkin, että jos olis ollut sellainen nuoruus, niin ajattelisin jo elämäni olevan piloilla. Mut mä oonki vähän outo.
Kaikki ihmiset on kuitenki erilaisia. Ja luulen et monet näistä jotka viettää sen villin ajan myöhemmin, tuntee jotenki menettäneensä jotain. En kyllä ymmärrä miksi.
Antaa kaikkien kukkien kukkia vaan. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen kumppanina parempi koska en salaa haaveile villistä sinkkuelämästä, koska se on jo täysin nähty. Liian moni parisuhteessa elävä haikailee sinkkuuden hohdokkaita puolia tajuamatta, että onni tuskin löytyy sieltä(kään).
Olen kokeillut päihteitä, irtosuhteita, ollut moraaliton ja villi taiteilijasielu, bailannut, liftannut, tapellut...Nykyään mieheni kanssa nautin kulttuurista, kumppanuudesta, tavallisesta arjesta ja muusta "tylsästä". Moni tuttava ei uskoisikaan millainen villikko olen ollut :)
En ole kokeillut koskaan päihteitä tai irtosuhteita. Ne ei oo koskaan mua kiinnostaneet. Mun unelma on aina ollut ns. tylsä: mies, pari lasta, koira ja omakotitalo. Jos nää saisin joku päivä niin olis unelmaa vaan viettää ihan perus arkea.
Se etten ole viettänyt mitään hurjaa nuoruutta, ei tarkoita sitä että se tulis vastaan vanhempana. Se ei vaan yksinkertaisesti kiinnosta. Ja oon sen luonteinen muutenkin, että jos olis ollut sellainen nuoruus, niin ajattelisin jo elämäni olevan piloilla. Mut mä oonki vähän outo.
Kaikki ihmiset on kuitenki erilaisia. Ja luulen et monet näistä jotka viettää sen villin ajan myöhemmin, tuntee jotenki menettäneensä jotain. En kyllä ymmärrä miksi.
Antaa kaikkien kukkien kukkia vaan. :)
Kuulostat siltä, että joku mies saa olla onnellinen kun sinut saa.
Vierailija kirjoitti:
Dokaaminen sinänsä ei ole mikään pakko, mutta kyllä sen ikäisenä pitäisi ideaalisti olla uskallusta ja kykyä katsella maailmaa ja kokea asioita. Matkustaa, tutustua ihmisiin, etsiä omaa alaansa ja kokeilla erilaisia asioita.
Kyllä minä haluaisin matkustaa, mutta kun ei ole rahaa. Matkustaminen onnistuu minulla vasta sitten, kun valmistun opinnoistani ja pääsen työelämään isompien tulojen ääreen, tosin siihen ei onneksi mene enää kauan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi se villi nuoruus (päihteet, sekoilu, irtosuhteet, matkustelu) on aina se määre että miten voi kokea ja saada elämänkokemusta? Minä ainakin olen saanut elämänkokemusta yllinkyllin siitä että muutin eteläpohjanmaalta Helsinkiin heti yläasteen jälkeen, kävin Helsingissä koulua ja nuoruuden tyhmyyttäni rakastuin vanhempaan mieheen joka osoittautui sittemmin alkoholistiksi, alkoholistin kanssa eläminen on kyllä jännitystä täynnä, ja elämänkokemusta karttuu ilman omaa päihteiden käyttöä.
Sain esikoiseni 20-vuotiaana, ja siitä sitä vasta elämänkokemusta tuleekin kun pitää ihan oikeasti aikuistua, ja alkaa huolehtia jostain toisesta kuin itsestä. Kyllä minä baareissakin kävin, jo silloin 16-vuotiaana, sinistä enkeliä maistelin, ja joskus kotona kaverin kanssa ihan kossuakin, ei vaan ollut mun juttu, ja 18-vuotiaana ne baarit oli vaan lähinnä tylsiä. Matkusteluun ei ollut koskaan rahaa, eikä niin hinkuakaan koska kammoan oksentamista ja pelkään lentämistä, en ole vielä nelikymppisenäkään ollut koskaan lentokoneessa. Minä olin nuori aikuinen 90-luvun laman pahimpaan aikaan, ja ei se nuoruus ollut kovin hääviä, töihin ei päässyt kun oli liian nuori ja vähän työkokemusta, eipä siinä mikään sekoilu olisi mitään autuaaksi tehnyt.
Minua on monet sanoneet rohkeaksi, olen monta kertaa muuttanut elämäni täysin, 25-vuotiaana muutin taas uudelle paikkakunnalle lapsi kainalossa ja perustin oman yrityksen, sen kanssakin oli sen verran jännittävää että velkoja kun makselee lopun ikää, niin on kyllä ihan tyytyväinen siihen että mitään kovin pahaa ei tapahdu.
Miehen perässä muutin toisen kerran lapsen kanssa, ja nyt on täällä tullut oltua pidempään kuin missään muualla ennen elämässäni eli 12 vuotta, ja luulen että tämä ei tule olemaan se kaupunki jossa minä ja mieheni odotellaan lapsenlapsia käymään. Mutta toivon vaan että saadaan molemmat elää että nähdään ne lapsenlapset, ja että lapsille ei sattuisi mitään.
Esikoinen on ollut jo muutaman vuoden omillaan, ja matkustellut Intiat ja kaikki, mutta kaikki se ilman viinaa ja irtosuhteita, uskon että hänelläkin on elämänkokemusta tullut eri maissa asumisesta ja eri perheissä asumisesta, vaikka ei mitään kovin villiä olekaan tehnyt, vuoden päästä aikoo lähteä vuodeksi Kiinaan, eikä luultavasti sielläkään rieku ja ryyppää. Lastani kiinnostaa matkustelu kauas ja asuminen ulkomailla, mulle riittäis jos joskus pääsisin Englantiin puutarhamatkalle.
Niinpä! Mitä se villi nuoruus edes on?
Toiseksi olen funtsinut, että jos haluan elää tavallista nurkkakuntaista elämääni... niin miksi aina hehkutetaan parantuneita alkolisteja tai narkkareita, että he ovat AINAKIN ELÄNEET TÄYSILLÄ. MIten niin?
Onko se päihdeongelmaisuus oikeesti sitä villiä ja päihderikasta elämää? Tai vuorilla kiipeily? Radalla juoksentelu?
Mä diggaan elämästäni just näin ja koen, että elän täyttä elämääni. Mulla on oma pieni perhe tässä ja heidän kanssa touhutaan, toisinaan ihmisten. Ja kyllä olen kokenut nyt 43 vuoteen ihan tarpeeksi paskaa, jota niin elämäksi toisinaan myös kutsutaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikki riippuu siitä, mistä syystä jotain tekee tai jättää tekemättä. Neli-viiskymppisenä monella lähtee mopo keulimaan jos aikanaan parikymppisenä on asetettu siihen ei-villiin eloon esimerkiksi vanhempia miellyttääkseen tai muusta yhteisöllisestä paineesta, että "näin kuuluu tehdä". Jos taas on aina omannut hyvän itsetuntemuksen ja elänyt sitä vähemmän villiä elämää omasta tahdostaan niin nämä ihmiset ovat siihen yleensä tyytyväisiä myös vanhempana. Ongelmahan tässä on se, että monet meistä on todella huonoja olemaan itselleen rehellisiä ja se, mikä parikymppisenä tuntuu omalta valinnalta, näyttääkin nelikymppisenä siltä, että on kuljettu vain muiden vaatimusten viitoittamaa tietä. Ja tämä toki koskee myös sitä "villiä elämää": ei niitä ryyppyreissuja ja yhden yön juttuja kauhean lämmöllä muistele, jos niihin on lähtenyt vaan siksi koska kaveritkin tms.
Mielenkiinnolla luin tämän ketjun, jossa monella oli mielipide nuoruuden rauhallisen tai omanlaisen viettämisen puolesta. Olen aikas positiivisesti yllättynyt, sillä täällä mediassa ja omassa nuoruudessani, on aikaisemmin ollut vain yksi totuus: jokaisen tulee kreisibailata!
Saadaanko vihdoin toisenlaista näkökulmaa mediaan, onko tänä päivänä vihdoin sallittua olla 'toisenlainen' nuori? Mitähän on tapahtunut, onko kyseessä 90-luvulla syntyneissä uuskonservatismi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ei se yhtään kiinnosta? Jos tykkää mieluumin lukea, leipoa ja opiskella?
Eihän se mitenkään pakollista ole,mutta yleensä ihmetellään epävillejä tyyppejä,vähän niin kuin absolutisti joutuu perustelemaan kantaansa koska alkoholin juomista pidetään "normaalina".
Yläasteella tosin tunsin itseni friikiksi,kun ei innostanut käydä baareissa väärillä papereilla tai muuta,kaverit nauroivat kun vertailtiin vappusekoiluja ja minä kerroin lukeneeni vappuna kokeisiin.Yhteiskunta on viimeisten vuosikymmenien aikana kiepahtanut arvostamaan ekstroverttejä enemmän kuin introverttejä. Kun aiemmin arvostettiin introverttien hiljaista tunnollisuutta ja työteliäisyyttä ja katsottiin alaspäin ekstroverttien innokasta hösöttämistä ja säheltämistä, niin nykyään introverttejä pidetään tylsinä nössöinä ja ekstroverttejä kiinnostavina täysillä eläjinä. Arvomuutoksesta voi olla kahta mieltä, mutta pitkän päälle tämä muutos on mielestäni kulttuurin tappio.
Tämä oli viisasta tekstiä :) En voi kuin ihmetellä,miten jotkut vakavissaan väittävät että vanhana kaduttaa jos ei ole nuorena riittävästi viettänyt "villiä nuoruutta".Itselläni tuli "murrosikä" 18-vuotiaana kun pääsin muuttamaan ylisuojelevan äidin luota omaan kotiin.En kyllä mitenkään lämmöllä muistele sitä "kreisibiletysaikaa",olisi aika moni juttu saanut jäädä tekemättä.
Ihmeellinen ketju. Tietenkin jokainen saa olla ja elää juuri niin kuin haluaa, se on sitä todellista vapautta. Ei mielestäni se ole mikään edellytys hyvälle nuoruudelle, tai elämälle ylipäätään, että on ollut villi. Eikä vastavuoroisesti sekään ole yhtään sen enempää oikein tai väärin, että viihtyy enimmäkseen kotona hyvän kirjan kanssa. Tai molempia.
Tähän ketjuun kun ei näköjään paljoa bilettäjiä ole eksynyt, niin puolustan nyt meitäkin :) ei mielestäni ihmisen tarvitse pahoitella villiyttään. Minä nautin vapaudestani juuri tällä tavalla. On ihanaa tulla,mennä, olla, juopotella, matkustella, paneskella, istua auringonlaskussa, lukea kirjaa, opiskella, leipoa, ihastua, rakastua, tavata ihmisiä, sisustaa, käydä Ikeassa, polttaa pilveä, mitä nyt ikinä haluaakaan.
Mutta se, että minä pidän näistä asioista, ei tarkoita että muiden pitäisi pitää niistä yhdestäkään. Yksi parhaista kavereistani ei juo ollenkaan ja viihtyy enimmäkseen kotona, eikä hänen elämänsä todellakaan mene hukkaan - hänhän tekee mitä nauttii. Minun elämäni taas menisi hukkaan, jos istuisin kotona ajatellen että "näin pitää tehdä".
Olkaa reippaasti omia itsejänne!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä tykkäsin myös lukea, leipoa ja opiskella (kaikkia näitä päivittäin) eikä se sulkenut pois villiä nuoruutta. Eli perjantaisin lähdettiin puistoon juomaan kaljaa, sekoiltiin kotihipoissa jne. Ihan hyvä on saada pahimmat tyhmyydet tehtyä nuorena, se on nolompaa jos se vaihe tulee aikuisempana.
eihän tuossa edes ole m itään villiä.
ja miksei muka aikuisena?
olet vaan nössö.
Jolleivat hänen kaltaisensa ihmiset tieteen teosta nauttien olisi tehneet juuri sitä, eivät nämä nuo elämänkokijat lentelisi yhtikäs mihinkään kokemaan villiä elämää. Maailma ei edisty kreisibailauskokemuksilla tai afrikkalaista savanni-ilmaa keuhkoihinsa elämyksellisesti vetäen. Tarvitaan noita älykkäitä ihmisiä, jotka osaavat löytää mielekästä sisältöä jopa sellaisista asioista kuin numerot ja nauttia siitä.
Minulla ei ole minkäänlaista epäilystä siitä kumpi ihminen on kiinnostavampi keskustelukumppanikin, Arkhimedes vai goabailaaja... Hassua kyllä, minusta älykkäät ja vastuulliset ihmiset ovat aina nähneet maailman kiinnostavammin kuin kokemuselämystenkeräilijät. Heidän kanssaan ei ole yhtä kiinnostavaa keskustella, minun kokemukseni mukaan, kuin epävilliä elämää viettäneiden.