Miksi jotkut käy joka päivä kaupassa ostamassa pikkuostokset vaikka voisivat ostaa kerralla enemmän?
Esimerkiksi tietämälläni naisella (yhden lapsen yh) on joka arkipäivä sama rutiini:
- töistä kotiin klo 16.20
- lähes saman tien kauppaan ruokaostoksille
- kotiin ja ruoan valmistaminen noista ostoksista
Viikonloppuisin ei ole töissä ja silloinkin ainakin lauantaisin käy kaupassa.
Kauppa sijaitsee noin 700 metrin päässä naisen kotoa ja tekee ihan perusostoksia, ei mitään sellaista mikä ei säilyisi useampaa päivää. Miksi ihmeessä ei voi ostaa kerralla esimerkiksi kolmen päivän ostoksia niin ei tarvitsisi koko ajan ravata kaupassa. Jäisi aikaa lapsenkin kanssa enemmän.
Kommentit (72)
Vierailija kirjoitti:
Miten joka päivä kaupassa käyvät ihmiset ehtivät? Itse olen lapseton ja asun Helsingissä (50m lähimpään ruokakauppaan), mutta ehdottomasti teen viikon ruokaostokset kerralla ajansäästön ja "nälkäkiukun" välttämisen vuoksi.
Ehtivät? Jos sä tiedät, mitä sieltä kaupasta haet, ei siihen mene kuin viisi minuuttia. Varsinkaan jossain pikkukaupoissa en kyllä saa edes kulutettua 10 minuuttia kauempaa, vaikka en edes tietäisi mitä ostan. Eikä mulla ole mihinkään niin kiire, että muutama minuutti sitä hetkauttaisi sinne tai tänne. Kannattaisko sun tarkastaa elämäntapojasi, jos lapsettomanakin elämä on niin kiireistä, ettei ehdi kaupassa käydä. Ehkä se sun "nälkäkiukku" onkin stressiä? Normaalit aikuiset kyllä pystyvät nälkänsä kestämään ilman kohtauksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika kamalaa, että olet stalkannut työkaverin tavat noinkin perusteellisesti (tiedät jääkaapin koon ja jokapäiväiset tavat).
En ole ap. Silti en voi olla ihmettelemättä minkälainen sosiopaatti kutsuu stalkkaukseksi sitä, että kuuntelee ja keskustelee työkavereidensa kanssa. Tiedän mitä ihmeellisumpiä yksityiskohtia omien työkavereitteni elämästä, koska he ovat halunneet niistä kertoa. Ja on todella normaalia ja inhimillistä miettiä ja keskustella myös arkielämän sujumisesta. Niin työpaikalla kuin av- palstallakin.
Vaikuttaa siltä että jotkut ajattelevat että on hienoa keksiä joku solvausta lähentelevä syytös jokaisessa keskustelussa. Tiedoksenne: niin ei ole. Se antaa teistä junttimaisen ja epäsosiaalisen vaikutelman.
No ap:han ei nimenomaan tunnu keskustelevan sen työkeverinsa kanssa koska ei voi häneltä kysyä suoraan, että miksi käy kaupassa joka päivä eikä kerran viikossa. Täytyy av-palstalla moista tiedustella...
Minusta on ilmiselvää että hän haluaa saada erilaisia näkemyksiä tästä aiheesta ja laajentaa ymmärrystään. Työkaveri oli esimerkki, jolla saattoi avata keskustelun.
Vierailija kirjoitti:
Siis mitä muuta "tuoretta" te haette sieltä kaupasta päivittäin lihan lisäksi? Tajuat varmaan, että ne leivät on kyllä samat tiistaina ja keskiviikkona,.Samoin hedelmät ja vihannekset... Eikä tähän aikaan vuodesta muutenkaan kannata ostaa kuin juureksia, jotka kyllä säilyvät kotonakin useita päiviä. Mä en millään jaksaisi joka päivä ravata kauppaan! Käytän sen ajan mieluummin vaikka lenkille menoon tai lasten kanssa leikkimiseen. Käyn 2-3 krt viikossa kaupassa ja vieläkin voisin yhden kerran vähentää...
No meidän lähikauppaan tulee kyllä kuormat joka päivä (pl. viikonloput) ja leipää mm. paikallisista lähileipomoista. Pelkkiä juureksiako syötte koko talven? Jestas...meillä tykätään syödä vähän monipuolisemmin.
Mä käyn joka päivä kaupassa. Kauppa on ihan vieressä eikä kauppareissuun mene kuin max10 minuuttia. Moni nainen käyttää 10 minuuttia joka aamu meikkaamiseen ja hiustenlaittoon. Jotkut enemmänkin.
En halua kantaa kaupasta painavia ostoksia. Aikaisemmin kävin vain muutaman kerran viikossa kaupassa ja siitä seurasi melkoinen ruokahävikki, kun kävinkin useampana päivänä ravintolassa syömässä. Vähemmän menee roskiin, kun haen kaupasta vain sen, mitä syön samana päivänä ja seuraavana aamuna. En siis halua suunnitella elämääni kauppaostosteni mukaan vaan kauppaostokseni elämäni mukaan. Tilanne olisi varmasti toinen, jos pitäisi lähteä bussimatkan päähän kauppaan. Tosin silloinkin ostosten määrä olisi rajallinen eli vain se, mitä saa bussissa ostoksia roudattua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika kamalaa, että olet stalkannut työkaverin tavat noinkin perusteellisesti (tiedät jääkaapin koon ja jokapäiväiset tavat).
En ole ap. Silti en voi olla ihmettelemättä minkälainen sosiopaatti kutsuu stalkkaukseksi sitä, että kuuntelee ja keskustelee työkavereidensa kanssa. Tiedän mitä ihmeellisumpiä yksityiskohtia omien työkavereitteni elämästä, koska he ovat halunneet niistä kertoa. Ja on todella normaalia ja inhimillistä miettiä ja keskustella myös arkielämän sujumisesta. Niin työpaikalla kuin av- palstallakin.
Vaikuttaa siltä että jotkut ajattelevat että on hienoa keksiä joku solvausta lähentelevä syytös jokaisessa keskustelussa. Tiedoksenne: niin ei ole. Se antaa teistä junttimaisen ja epäsosiaalisen vaikutelman.
No ap:han ei nimenomaan tunnu keskustelevan sen työkeverinsa kanssa koska ei voi häneltä kysyä suoraan, että miksi käy kaupassa joka päivä eikä kerran viikossa. Täytyy av-palstalla moista tiedustella...
Minusta on ilmiselvää että hän haluaa saada erilaisia näkemyksiä tästä aiheesta ja laajentaa ymmärrystään. Työkaveri oli esimerkki, jolla saattoi avata keskustelun.
Joku kertoi syyksi pienen jääkaapin, niin eipä "kelvannut selitykseksi" ap:lle (joka tietää työkaverinsa jääkaapin koonkin). Että eipä kyllä kuulosta kovin vastaanottavaiselta noille erilaisille näkemyksille. Edelleen sitä kannattaa tiedustella ihan siltä työkaverilta itseltään.
Minä käyn siksi, että en jaksa kantaa viikon ruokia kerralla kotiin.
Vierailija kirjoitti:
Ja "en jaksa suunnitella ruokalistaa kerralla", sallikaa mun nauraa. Melkoisesti enemmän jaksamista tarvitaan joka päivän päivällisen suunnitteluun erikseen.
Häh? Miten tämä vaatii enemmän suunnittelua? Meillä on yksi lapsi päiväkodissa, kaksi lasta koulussa ja me vanhemmat olemme eri työpaikoissa. Jos mulla on keskiviikkona työpaikalla uunilohta, miehellä, lohikiusausta, päiväkotilaisella lohikeittoa ja koululaisilla kalapuikkoja, en siksi päiväksi halua tehdä kalaa. Koululaisten osalta tämän voisi hyvin katsoa netistä ennakkoon, Amican ja Katri Antellin listat eivät tule niin paljoa etukäteen. Ja tämä vaatii sitä ennakointia.
Meillä keskustellaan, että mitä tänään syödään ja sitten ostetaan kaupasta siihen ainekset. Tosin meillä ei syödä suomalaiseen tapaan klo 17 päivällistä, vaan yleensä aikaisintaa klo 19, eli hyvin ehtii kauppaan hakemaan ainekset, ilman niitä lapsia.
Minä en käy kuin kerran viikossa kaupassa, mutta se vaatii kyllä ehdottomasti autoa. Jos ei olisi autoa, kävisin ehdottomasti joka tai joka toinen päivä. Lisäksi 700 m matka on niin lyhyt ettei sitä oikein autolla viitsi ajella.
Suurin syy on se, että käyn usein ex tempore syömässä ulkona. Ei ole myöskään autoa, enkä haluaisi miettiä etukäteen, mitä mun mahdollisesti tekee mieli viiden päivän päästä. Jos vaikka törmään ruokalehdessä tai -blogissa hyvään reseptiin, haluan kokeilla sitä, enkä olla etukäteen ostetun ruoan armoilla.
Vierailija kirjoitti:
Siis mitä muuta "tuoretta" te haette sieltä kaupasta päivittäin lihan lisäksi? Tajuat varmaan, että ne leivät on kyllä samat tiistaina ja keskiviikkona,.Samoin hedelmät ja vihannekset... Eikä tähän aikaan vuodesta muutenkaan kannata ostaa kuin juureksia, jotka kyllä säilyvät kotonakin useita päiviä. Mä en millään jaksaisi joka päivä ravata kauppaan! Käytän sen ajan mieluummin vaikka lenkille menoon tai lasten kanssa leikkimiseen. Käyn 2-3 krt viikossa kaupassa ja vieläkin voisin yhden kerran vähentää...
Mikähän kauppa sinulla on kyseessä, jos leipä ei tule tuoreena joka päivä... nyt en puhu näkkileivästä. Samoin hedelmiä ja vihanneksia täydennetään vähintään joka päivä.
Miksi tähän vuodenaikaan ei kannata ostaa muuta kuin juureksia? En ymmärrä. Kaikki eivät ole köyhiä.
Tee sinä niin kuin teet ja muut tekevät niin kuin tekevät. Eikö se ole aivan hyvä järjestely vai miksi minun sinun mieliksesi pitäis käydä kerran viikossa kaupassa?
No, mitäs näitä syitä nyt on. Itse olen yksin asuva töissäkäyvä opiskelija, ja käyn kaupassa 3-4 kertaa viikossa. Syitä tähän ovat muun muassa:
- Joustavuus. Kun jääkaapissa on ruokaa vain maksimissaan pariksi päiväksi, niin voi tarvittaessa lähteä vaikka ex tempore -reissulle kotipaikkakunnalle tai kaverin luokse, eikä tarvitse miettiä, mitä tekisi ruokavuorelle.
- Kävellen kaupassa käydessä painavien kassien kantaminen on rasittavaa. Minullakin on kauppaan n. 700 m matka, ja se on juuri sopivan lyhyt päivittäin käveltäväksi, mutta kuitenkin sen verran pitkä, ettei jaksaisi kilokaupalla kamaa roudata mukana.
- Ruoan saa todennäköisemmin syödä tuoreena.
- Kaikki eivät jaksa tai edes halua suunnitella aterioitaan päivätolkulla etukäteen.
- Kaupassa käyminen on ihan oikeasti mukavaa. On mukavaa kierrellä kaupassa ja miettiä, mitä tekisi sinä päivänä ruoaksi. Ehkä osa tästä tulee juuri siitä, että kaupassa voi oikeasti ihan rennosti miettiä ja kierrellä. Minua kauhistuttaa ajatus siitä, että tulisin kauppaan kunnon sotasuunnitelmaa muistuttavan kauppalistan kanssa ja ostaisin kärryllisen tavaraa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika kamalaa, että olet stalkannut työkaverin tavat noinkin perusteellisesti (tiedät jääkaapin koon ja jokapäiväiset tavat).
En ole ap. Silti en voi olla ihmettelemättä minkälainen sosiopaatti kutsuu stalkkaukseksi sitä, että kuuntelee ja keskustelee työkavereidensa kanssa. Tiedän mitä ihmeellisumpiä yksityiskohtia omien työkavereitteni elämästä, koska he ovat halunneet niistä kertoa. Ja on todella normaalia ja inhimillistä miettiä ja keskustella myös arkielämän sujumisesta. Niin työpaikalla kuin av- palstallakin.
Vaikuttaa siltä että jotkut ajattelevat että on hienoa keksiä joku solvausta lähentelevä syytös jokaisessa keskustelussa. Tiedoksenne: niin ei ole. Se antaa teistä junttimaisen ja epäsosiaalisen vaikutelman.
No ap:han ei nimenomaan tunnu keskustelevan sen työkeverinsa kanssa koska ei voi häneltä kysyä suoraan, että miksi käy kaupassa joka päivä eikä kerran viikossa. Täytyy av-palstalla moista tiedustella...
Minusta on ilmiselvää että hän haluaa saada erilaisia näkemyksiä tästä aiheesta ja laajentaa ymmärrystään. Työkaveri oli esimerkki, jolla saattoi avata keskustelun.
Joku kertoi syyksi pienen jääkaapin, niin eipä "kelvannut selitykseksi" ap:lle (joka tietää työkaverinsa jääkaapin koonkin). Että eipä kyllä kuulosta kovin vastaanottavaiselta noille erilaisille näkemyksille. Edelleen sitä kannattaa tiedustella ihan siltä työkaverilta itseltään.
Se, että pieni jääkaappi ei "kelvannut selitykseksi" oli hyvin perusteltu, koska jääkaappi ei ollut pieni. Minäkin olen nähnyt työkavereitteni jääkaappeja ihan kutsuttuna vieraana ja olemme keskustelleet kylmäsäilytysratkaisuistamme ja -toiveistamme. Keskusteleminen taitaa olla aika vieras ja vaikea asia sinulle etkä loista loogisessa päättelyssäkään. Sori vaan.
Me kaymme joka paiva kun emme usein tieda ovatko molemmat tai kumpikaan syomassa joka paiva. Vihannekset ja leipa menevat myos pahaksi jos useamman paivan joutuu odottamaan niiden kayttoa. Toinen syy on etta kokkaamme ja maksamme aina vuorotellen, joten vaatisi paljon enemman koordinointia etta tietaisi ostaa toisen ruokatarpeet. On kivempi suunnitella paiva tai kaksi kerrallaan, on hieman yllatysmomenttia.
Jos raaka-aineita ei tule kaytettya kerralla, meilla on sekin ongelma etta mies ei osaa suunnitella ruokaa sen ymparille. Monta kertaa minulta on jaanyt aineksia yli, mies tekee kahden paivan ruoan, ja sitten vanhat jamat ovat jo pilaantuneet. Ei luulisi vaikea olevan googlata jokin ruoka, missa on raaka-ainetta X. Olen siis talouden ainut, joka pyrkii vahentamaan havikkia kayttamalla mahdolliset aineksien jamat kokonaan. Eilen tein indonesialaista ruokaa ylijaaneesta kookosmaitotiivisteesta. Viikon kerralla shoppailulla havikkia tulisi varmaan enemman, jos ruokia ei koordinoisi tarkkaan kayttamaan samoja aineksia...
Meilla on jaakaapissa aina siis joko tyhjaa, seuraavan ruoan ainekset tai kahden paivan ruoka puoliksi syotyna. Kuivatarvikekaapissa on leipaa, leivanpaallisia ja tarpeeksi tolkkiruokaa yhteen hataruokaviritykseen (tonnikala-tomaatti-papu -akselilla).
Koska en ole enää työelämässä, niin ei ole enää työmatkaakaan, että tulisi edes vähän liikuntaa. Siksi käyn lähes joka päivä kaupassa. Samalla näen myös muita ihmisiä, jos hyvin käy, niin hyviä tuttujakin, joiden kanssa voi vaihtaa muutaman sanan, ettei kieli ihan makuuhaavoja saa. Ja kuule ap, ei se ole sinun ongelmasi, montako kertaa viikossa ihmiset käyvät kaupassa. Hanki jotain hyödyllistä puuhaa, ettei aikasi kulu muiden kyttäämiseen, oli se sitten kaupassakäyntitiheys tai ostostenlaatu.
Ap taitaa asua erittäin pienellä paikkakunnalla.
Terveiset Helsingistä. Käyn kaupassa lähes aina kotiin tullessa, koska kauppoja on joka nurkan takana. Liikun kävellen, meillä ei ole autoa. Kaupassa poikkeamiseen ei mene monta minuuttia, kun haen pari maitoa ja jotain tuoretta. En edes osta kuin muutaman ostoksen kerrallaan, koska en tykkää raahata painavia kasseja. Esim. joskus saatan ostaa pelkän WC-paperipakkauksen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tällä naisella on normaalikokoinen jääkaappi-pakastin eli se ei ainakaan tätä outoa tapaa selitä.
ap
Outo tapa? Siis kenen mielestä? Luultavasti enemmistö toimii just noin.
Outo tapa on tietää, että joku lähtee töistä klo 16.20, hakee lapsen ja menee kauppaan. Jokaisena päivänä.
Mistä tiedät tämän, kyylä? Onko mahdollista, että lähtisi esim. klo 16.10 jonain päivänä eikä menisikään kauppaan, vaan hakisivat Heseltä purilaiset ateriaksi? Ja vielä sen päälle kauppaan hakemaan iltapalaa!!!
WT
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika kamalaa, että olet stalkannut työkaverin tavat noinkin perusteellisesti (tiedät jääkaapin koon ja jokapäiväiset tavat).
En ole ap. Silti en voi olla ihmettelemättä minkälainen sosiopaatti kutsuu stalkkaukseksi sitä, että kuuntelee ja keskustelee työkavereidensa kanssa. Tiedän mitä ihmeellisumpiä yksityiskohtia omien työkavereitteni elämästä, koska he ovat halunneet niistä kertoa. Ja on todella normaalia ja inhimillistä miettiä ja keskustella myös arkielämän sujumisesta. Niin työpaikalla kuin av- palstallakin.
Vaikuttaa siltä että jotkut ajattelevat että on hienoa keksiä joku solvausta lähentelevä syytös jokaisessa keskustelussa. Tiedoksenne: niin ei ole. Se antaa teistä junttimaisen ja epäsosiaalisen vaikutelman.
No ap:han ei nimenomaan tunnu keskustelevan sen työkeverinsa kanssa koska ei voi häneltä kysyä suoraan, että miksi käy kaupassa joka päivä eikä kerran viikossa. Täytyy av-palstalla moista tiedustella...
Minusta on ilmiselvää että hän haluaa saada erilaisia näkemyksiä tästä aiheesta ja laajentaa ymmärrystään. Työkaveri oli esimerkki, jolla saattoi avata keskustelun.
Joku kertoi syyksi pienen jääkaapin, niin eipä "kelvannut selitykseksi" ap:lle (joka tietää työkaverinsa jääkaapin koonkin). Että eipä kyllä kuulosta kovin vastaanottavaiselta noille erilaisille näkemyksille. Edelleen sitä kannattaa tiedustella ihan siltä työkaverilta itseltään.
Se, että pieni jääkaappi ei "kelvannut selitykseksi" oli hyvin perusteltu, koska jääkaappi ei ollut pieni. Minäkin olen nähnyt työkavereitteni jääkaappeja ihan kutsuttuna vieraana ja olemme keskustelleet kylmäsäilytysratkaisuistamme ja -toiveistamme. Keskusteleminen taitaa olla aika vieras ja vaikea asia sinulle etkä loista loogisessa päättelyssäkään. Sori vaan.
Argumentit alkaa loppua niin täytyy ruveta haukkumaan ;) Niiiiin tyypillistä av:tä. Ja keskutelussa kyllä nimenomaan kuunnellaan muistakin näkökulmia kuin vain niitä omia, eikä "kelpuuteta selityksiä"

No juu, koen työyhteisömme aika sosiaaliseksi ja ihan turhallekin rätkätämme. Keskustelemme myös ihan avoimesti vaikkapa siitä, että joku käy aina syömässä lounasravintolassa, jollain on aina eväät. Ja keskustelemme myös syistä, miksi näin on ja naureskelemme omille tavoillemme.
Mutta että ap kertoo, että työkaveri lähtee jokaisena päivänä klo 16.20 (eli tsekkaa kellosta, että noin on), hakee lapsen ja menee kauppaan, on kyllä aikamoista stalkkausta. Hänenhän pitää siis seurata tätä kaveria tietääkseen, että toimii noin. Muutenhan olisi riittänyt, että ihmettelee, miksi kaveri käy jokaisena päivänä kaupassa, vaikka voisi käydä vain pari kertaa viikossa?
Et ehkä ole ihan niin sosiaalinen kuin luulet :) Aika mautonta epäillä toisen motiiveja ja tapoja ilman mitään todisteita. Monissa typaikoissa lähtö leimataan tasan sillä hetkellä kun työvuoro päättyy. Vähänkin älyä ja elämänkokemusta omasva ihminen voi keksiä monia muitakin syitä siihen että ap tietää milloin työkaveri lähtee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika kamalaa, että olet stalkannut työkaverin tavat noinkin perusteellisesti (tiedät jääkaapin koon ja jokapäiväiset tavat).
En ole ap. Silti en voi olla ihmettelemättä minkälainen sosiopaatti kutsuu stalkkaukseksi sitä, että kuuntelee ja keskustelee työkavereidensa kanssa. Tiedän mitä ihmeellisumpiä yksityiskohtia omien työkavereitteni elämästä, koska he ovat halunneet niistä kertoa. Ja on todella normaalia ja inhimillistä miettiä ja keskustella myös arkielämän sujumisesta. Niin työpaikalla kuin av- palstallakin.
Vaikuttaa siltä että jotkut ajattelevat että on hienoa keksiä joku solvausta lähentelevä syytös jokaisessa keskustelussa. Tiedoksenne: niin ei ole. Se antaa teistä junttimaisen ja epäsosiaalisen vaikutelman.
No ap:han ei nimenomaan tunnu keskustelevan sen työkeverinsa kanssa koska ei voi häneltä kysyä suoraan, että miksi käy kaupassa joka päivä eikä kerran viikossa. Täytyy av-palstalla moista tiedustella...
Minusta on ilmiselvää että hän haluaa saada erilaisia näkemyksiä tästä aiheesta ja laajentaa ymmärrystään. Työkaveri oli esimerkki, jolla saattoi avata keskustelun.
Joku kertoi syyksi pienen jääkaapin, niin eipä "kelvannut selitykseksi" ap:lle (joka tietää työkaverinsa jääkaapin koonkin). Että eipä kyllä kuulosta kovin vastaanottavaiselta noille erilaisille näkemyksille. Edelleen sitä kannattaa tiedustella ihan siltä työkaverilta itseltään.
Se, että pieni jääkaappi ei "kelvannut selitykseksi" oli hyvin perusteltu, koska jääkaappi ei ollut pieni. Minäkin olen nähnyt työkavereitteni jääkaappeja ihan kutsuttuna vieraana ja olemme keskustelleet kylmäsäilytysratkaisuistamme ja -toiveistamme. Keskusteleminen taitaa olla aika vieras ja vaikea asia sinulle etkä loista loogisessa päättelyssäkään. Sori vaan.
Argumentit alkaa loppua niin täytyy ruveta haukkumaan ;) Niiiiin tyypillistä av:tä. Ja keskutelussa kyllä nimenomaan kuunnellaan muistakin näkökulmia kuin vain niitä omia, eikä "kelpuuteta selityksiä"
Sanoo hän :D
Säilyy tuoreempana, lisäksi tulee tehtyä pieniä täydennyksiä kun juusto, ketsuppi tai sinappi, joku mauste on lopussa.
Mies