Onko suudelma pettämistä?
Siis pikkujouluissa hyvässä tunnelmassa mentiin työkaverin kanssa hieman liian pitkälle. Siis säikähdin, kun tajusin, mitä tapahtui. Ilta loppui siihen ja lähdin kotiin. Mitäpä mieltä, kannattaako puolisolle kertoa?
Minä, jonka ei ikinä koskaan pitänyt mennä tekemään mitään tällaista :(
Kommentit (43)
Oksettaa ihmisten moraali. Silloin kun on parisuhteessa on lupautunut olemaan uskollinen toiselle. Ellei ole sovittu muita sääntöjä. Jos sääntöjä ei ole voi pitää oletuksena että toisiin ei kosketa oli sitten vaikka kuinka humalassa tahansa.
Valehtelemaan ja salaamaan älä ala. Olet aikuisena ihmisenä tehnyt päätöksen nuoleskella jonkun toisen kanssa kuin oman kumppanisi joten sinun tulee itse kärsiö seuraukset jotka toiminnastasi voi tulla. Humalan ei ole tekosyy millekkään.
Inhottavaa huomata kuinka epärehellisiä ihmiset ovat.
Suudelma on testaamista potentiaaliseksi seurustelukumppaniksi. Nainen on innokkain suutelija ovulaation aikaan. Suudellessa saa alitajuista tietoa kumppanin kyvykkyydestä ja mm. fyysisestä immuniteetista.
Eli on se aikalailla pettämistä - tai ainakin venäläistä rulettia. Jos sattuukin natsaamaan kunnolla, se voi olla menoa!
On se pettämistä, mutta sen verta kevyt että osaisin antaa anteeksi jos oli vain yksi kerta ja sitäkin katuu. Pidemmälle mennyttä en enää antaisi anteeksi, enkä sellaista joka tekee tuota useinkin. Jos kadut niin paras olisi jättää vaan kertomatta kun kerta vain suudelmaan jäi, kyllä siitäkin mielensä pahoitta.
Mies
Vierailija kirjoitti:
Täh. Riippuu suhteenne säännöistä että onko se pettämistä vai ei. Toki ongelma näissä on että yleensä ihmiset vaan ajautuvat asumaan yhdessä, kihloihin ja naimisiin, ilman että sovitaan erikseen mitä näihin sisältyy. Itse olen ollut kaksi kertaa naimisissa ja seurustellut useamman kerran. Joissakin suhteistani on ollut ok suudella muita, tai jopa harrastaa seksiä toisen kanssa. Joissakin suhteissa tai ei. Olemme aina suhteen eri vaiheissa keskustelleet molempien toiveista ja odotuksista. Esim nykyisessä avioliitossani on ok jos joskus suutelen jotakuta, mutta pitempään jatkuvasta ihastuksesta tai seksistä jonkun kanssa olemme sopineet puolisoni kanssa puhuvamme. Ihastuksesta siis siinä vaiheessa kun huomaan että se on voimakasta ja seksistä tietenkin etukäteen. Eli mitä te olette sopineet pettämisestä, vai oletteko? Keitä suhteessanne on, sinä ja puolisosi, vai sinä, puolisosi sekä jonkun muun kirjoittamatta jääneet säännöt?
En ymmärrä että miksi sinunlaiset ihmiset ylipäätään menevät naimisiin. En tuomitse elämäntapaasi ja arvojasi, mutta on täysin selvä ette tuossakaan avioliitossa loppuelämääsi vietä. Paitsi jos tapahtuu joku auto-onnettomuus tjms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä ei kaikkien,mutta monen mielestä niin intiimi kontakti kuin suudelma on todellakin pettämistä,jos suutelee muuta kuin omaa kumppania.Jos ap:lle on epäselvää,onko hänen parisuhteessaan sopivaa suudella muita,kannattaa asia ottaa puheeksi kumppanin kanssa.Voi myös miettiä,miltä itsestä tuntuisi jos kumppani suutelisi muita.Asia selvästi painaa ap:ta,joten kannattaa kertoa.Jos muiden pussailu olisi OK,ei sitä tarvitsisi sen enempää miettiä.
ÄLÄ KERRO PUOLISOLLE! Ei missään tapauksessa kannata alkaa avautumaan puolisolle jostakin pienestä erheestä pikkujouluissa. Noita sattuu kaikille. Se on sitt eri asia, jos ryhdyt tapailemaan tätä herraa muutenkin.
Muista ero: pettäminen on harkittua, intohimo"rikos" on harkitsematon. (vrt. murha-tappo, tuomiotkin on ihan erilaisia)
Satunnainen pussailu vieraiden kanssa on ihan kivaa. Sänkyyn meneminen on sitt jo paljon vakavampaa, pettämistä. Pahinta on se, että selvittelet (satunnaisia) kumppaniehdokkaita jo ennen esim. juhlia/baari-iltaa ja ryhdyt sitt toimiin. Sekin on pettämistä.
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä sääntö on se vanha klassinen eli jos teet jotain sellaista, jota puolisosi ei saisi olla näkemässä, se on pettämistä. Mutta koska sun tapauksessa se oli vain suudelma, säikähdit ja kadut nyt niin turha pahoittaa puolisosi mieltä kertomalla.
Toi klassinen sääntö on aivan paska, ja tuolle nyökkäilee vain yksinkertaiset ihmiset. Minä keksin hetkessä vaikka kymmenen eri asiaa mitä puolisoni ei kannata nähdä, mutta millä ei ole mitään tekemistä pettämisen kanssa, eo niinnyhtään mitään.
Esim, työkaverini on tosi kaunis ja uhkea nainen ja käyn välillä hänen kanssaan lounaalla töissä. Minulla ei kyllä ole mitäön kiinnostusta häntä kohtaan enkä kännissäkään edes suutelisi. Vaimoni kuitenkin on turhan mustasukkainen niin keksisi tuostakin heti ongelman.
Vielä parempi esim, tykkään katsella äärimmäisen väkivaltaisia ja synkkiä kauhuelokuvia, mutta en haluaisi vaimoani vierelleni katsomaan. Kyllä hän tietää että niitä katson eikä se häiritse, mutta osaa niistä hän ei ymmärtäisi ollenkaan jos itse näkisi :).
Tai mikä vaan harrastus jota ei halua puolisolle esitellä mutta kuitenkin tykkää tehdä. Jos joku tosimies sattuu salaa pitämään baletista tai pitsinnypläyksestä ja tekee niitä salaa pitääkseen ego-alfa statustaan, ei sekään musta pettämistä ole.
Onko pornon katsominen pettämistä? Minusta ei, vaikka sitä ei puolisolleen haluaisi esitellä. Jos seksi sen takia kuolee pois, sitten alkaa olemaan pettämisen rajoilla tosin.
Eioo pettämisyä jossei tuu raskaaksi. Homoilla raja mener siinä että koskeeko pallit.
Tottakai on pettämistä. Ainakin jos olette sopineet, että ei ole ok.
Minä kertoisin, ja korostaisin että mitään muuta ei tapahtunut.
No ei ole pelkkä yksi suutelu pettämistä aikuisilla ihmisillä.
Sitten jos menee pidemmälle, esim. hyväilyä, kiihkoa, salaisia tapaamisia, tunteita jne. niin sitten voidaan puhua jo pettämisestä.
Unohda koko juttu ja jatka elämääsi normaalisti.
Ite heittäisin kyllä tuollaisen nartun pihalle jos saisin tietää, tai jos nainen kertoisi. Se että suutelee jotain toista kertoo halusta olla jonkun toisen kanssa. Sitä en kumppaniltani sietäisi koskaan. Toivottavasti miehesi antaa samalla mitalla takaisin sinulle, kuvottava hutsu.
Vierailija kirjoitti:
Ite heittäisin kyllä tuollaisen nartun pihalle jos saisin tietää, tai jos nainen kertoisi. Se että suutelee jotain toista kertoo halusta olla jonkun toisen kanssa. Sitä en kumppaniltani sietäisi koskaan. Toivottavasti miehesi antaa samalla mitalla takaisin sinulle, kuvottava hutsu.
Sinulla ei taida olla kokemusta ns. pitkistä parisuhteista? Suuri osa pitkissä suhteissa olevista ihastuu silloin tällöin toiseen ihmiseen. Jos ei toimi ihastuksen mukaan, kaikki on ok. Suuteleminen ei ole pahin rikos. Vai suuttuisitko yhtä paljon suudelmasta kuin vaikkapa siitä, että nainen olisi kiihkeässä salaisessa seksisuhteessa vieraan miehen kanssa vuoden ajan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ite heittäisin kyllä tuollaisen nartun pihalle jos saisin tietää, tai jos nainen kertoisi. Se että suutelee jotain toista kertoo halusta olla jonkun toisen kanssa. Sitä en kumppaniltani sietäisi koskaan. Toivottavasti miehesi antaa samalla mitalla takaisin sinulle, kuvottava hutsu.
Sinulla ei taida olla kokemusta ns. pitkistä parisuhteista? Suuri osa pitkissä suhteissa olevista ihastuu silloin tällöin toiseen ihmiseen. Jos ei toimi ihastuksen mukaan, kaikki on ok. Suuteleminen ei ole pahin rikos. Vai suuttuisitko yhtä paljon suudelmasta kuin vaikkapa siitä, että nainen olisi kiihkeässä salaisessa seksisuhteessa vieraan miehen kanssa vuoden ajan?
Ja mistähän tuo data on peräisin että ihan suurin osa? Koska itse teet, luulet että kaikki tekee?
Ja ei, ei ole sama asia kuin kiihkeä yö rakastajan kanssa. Onko sinusta lapsen lyöminen avokämmennellä sama asia kuin lapsen silppominen moottorisahalla ja sen ruumiin syöminen?
Se että ei hyväksy jotain, ei tarkoita sitä että kaikki väärät asiat ovat automaattisesti ihmisen mielestä yhtä pahoja, toope.
Vierailija kirjoitti:
Liittyikö siihen tissien kopelointia ja miehen etumuksen kourintaa ?
En ole kourinut miehen etumusta.
ap
Pettäminen on valinta. Teit valinnan ja kun luottamus on menetetty niin sitte vaan monoa odotellessa kunhan saat kerrotuksi.
Oikea suudelma on pettämistä. Joku viaton poskipusu saattaisi vielä mennä läpi, jos kohde on vaikka samaa sukupuolta olevan kaveri tms.
Tuollainen on pettämistä ainoastaan vauvapalstalla! Eikä vieraan ihmisen suutelusta pidä kertoa puolisolle yhtään mitään. Puolison ei tarvitse tietää kaikkea.
Vierailija kirjoitti:
Ite heittäisin kyllä tuollaisen nartun pihalle jos saisin tietää, tai jos nainen kertoisi. Se että suutelee jotain toista kertoo halusta olla jonkun toisen kanssa. Sitä en kumppaniltani sietäisi koskaan. Toivottavasti miehesi antaa samalla mitalla takaisin sinulle, kuvottava hutsu.
Kertoiko AP olevansa nainen?
Itse kyllä suosittelisin keskustelemaan asiasta. Kerro mitä tapahtui, miten ja miksi, mitä asiasta ajattelit sekä miltä sinusta nyt tuntuu. Mieti pitäisitkö oikeasti itse siitä jos puolisosi tekisi samoin toiselle? Mikäli ymmärsin oikein parisuhde perustuu luottamukseen joten puhumisessa ei pitäisi olla ongelmaa. Yritä keskustella asiat niin selväksi kun voit. Lopuksi anna puolison itse päättää mitä mieltä hän siitä on. Eikös se olisi helpompi purkaa taakka, kuin patouttaa sitä sisällään, kunnes se tavalla tai toisella tulee kuitenkin selville?
t: Minä vain