Lue keskustelun säännöt.
Ulkopuolinen työpaikalla/en pääse juttuihin mukaan
05.12.2015 |
Onko kenelläkään muulla tällaista? Vähän reilu kolmekymppisenä vaihdoin paikkakuntaa ja töitä. En siis tuntenut ketään kys.kaupungissa saati työpaikalla. Lähdin siis luomaan sosiaalista verkostoa tyhjästä. Koskaan en sen 8 vuoden aikana jonka olin siellä töissä oikein päässyt juttuihin mukaan. Pinnallista jutustelua ja pari tyyppiä joiden kanssa vähän enemmin tekemisissä mutta muuten aika yksinäistä. Kun vuosi sitten sain potkut tuosta firmasta, siteet katkesivat tuohon porukkaan käytännössä täysin. Enkä ole tuota porukkaa ikävöinyt.
Sain melko nopeasti töitä ihan kivasta työpaikasta mutta taas olen samanlainen syrjäänvetäytyjä. Melkein kaikki käyvät yhdessä kahvilla pienessä taukotilassa ja itse hörppään kahvini mieluummin koneen ääressä ja luen vaikka samalla ilta-sanomat. Aluksi yritin olla sosiaalinen mutta en vain oikein enää jaksa. Toki olen ihan väleissä työkavereiden kanssa mutta mieluummin eristäydyn kuin menen porukkaan mukaan. Olen myös ollut varsinainen hölösuu mutta sittemmin kahvipöydässä hiljainen tuppisuu. Ehkä en vain pääse porukkaan sisään enkä jaksa edes yrittää.
Mikä tämän kaiken pointti sitten on? No se että ihmettelen että mitä mulle on tapahtunut viimeisen 10v aikana?! Ennenkuin muutin paikkakuntaa olin vanhalla kotopaikkakunnallani töissä ja sen työporukan kanssa ei tällaista ongelmaa ollut. Sellaista yhteishenkeä ei koskaan ole ollut missään työpaikassa, edelleen porukka pitää yhtä jne. Kun lähdin pois, minulle pidettiin jättimäiset läksiäiset jne. Oliko tuo työpaikka vain niin ainutkertainen ja nuorena ( alle kolmekymppisenä ) niitä ystäviä oli helppo saada ?! Nyt tuntuu että en pääse enää mihinkään porukoihin sisälle ja omasta sosiaalisesti aktiivisesta ja paljon kavereita omaavasta tyypistä on tullut sosiaalinen hylkiö. Toki muutin 10v sitten pois kotikaupungista kauas pois uusiin ympyröihin ja sittemmin sain myös kaksi lasta. Elämä muuttuu ja sen kuuluukin muuttua. Ei kai tässä iässä enää ystäviä tulekaan vaan kavereita vain. Mutta tuntuu että nekin ihmissuhteet joita tässä viime vuosien aikana on yrittänyt rakentaa hiipuvat pois😢? Onko kenellekään muulle käynyt näin?
Kommentit (22)
Vaikea tutustua sellaiseen työkaveriin joka piiloilee vain omassa huoneessaan, eikä käy tauoilla kahvihuoneessa tai tupakalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koita olla enemmän kontaktissa työkavereidesi kanssa. Kahvitauolla kysäise yhdessä kahville menijöiltä että voinko tulla teidän mukaan. Juttele enemmän, kysele ja ole kiinnostunut työkavereistasi. Siellä työporukassa on varmasti edes joku, jonka kanssa on helpompi aloittaa?
Syrjäänvetäytyjä jää helposti ulkopuolelle, vältä siis sitä ja hakeudu tarkoituksella muiden seuraan! Tosi hyvä ja toimiva yhteishenki työporukassa ei ole mikään itsestäänselvyys, eikä toteudu kaikkialla niin hyvin kuin ehkä vanhassa työpaikassasi. Yhteishenkeä voi kuitenkin koittaa itsekin luoda positiivisella, mukavalla käytöksellä ja hyvällä asenteella, osoita olevasi kiinnostunut tutustumaan työkavereidesi kanssa.
Ei sosiaalisuuskaan aina auta. Vuosia sitten menin erääseen eteläsuomalaiseen puutavaraliikkeeseen ilta- ja viikonloppukassaksi. Miesvaltaisessa liikkeessä olin kolmantena naisena.
Ensimmäisinä työpäivinä eräs asiakas totesi, että "a-haa! Taas uusi kassa. Katotaas kuinka pitkään olet kun edellisetkään eivät ole viihtyneet kuukautta pidempään". Minä siihen, että kyllä minulla on tarkoius olla vähän pidempään ja samall ihmettelin, miksi muuta kassat ovat lähteneet livohkaan.
Kummasti syyt selvisivät. Nämä kaksi naistyöntekijää rupesivat kohtelemaan minua kuin ilmaa. Tervehdin töihin tullessani ja he sivuuttivat sen hiusten heilautuksella :) Joka kerran, kun he ohittivat työpisteeeni toistui heilltä tämä sama niskan nakkelu ja hiusten heilautus. Naurettavaa oli, että tällä toisella matamilla oli lyhyeksi kynitty tukka, joka ei paljoakaan hulmahdellut.
Olin myös talviloman sijaisena ja ystävällisesti kysyin näilta naisilta, missä lähistöllä olevista rakennuksista sijaitsee lounaspaikka. Vastauksena oli kopisevat korot ja epämääräinen kädenheilautus, että tuolla jossain se on. Eivät kertoneet, vaikka joka päivä siellä itse kävivät.
Sain siihen kassalla myös lisätöitä. Laskujen toimitusluetteloiden numerojärjestykseen laittamista yms. ja kun nuo työt tuotiin minulle, niin se kymmenen sentin pino vain losautettiin tiskiin, niskannakkaus, ei sanaakaan ja daami poistui luolaansa.
Olin siellä duunissa kuitenkin niin kauan, että sain muutaman päivän talviloman. Viimeinen työpäivä ennen lomaa oli lauantai. Viimeisenä tehtävänä rahojen laskeminen ja niiden lukitseminen kassakaappiin ja kaapin avain eräälle myyntimiehelle ja eiku lomalle.
Maanantaina puolilta päivin sain työpaikalta puhelun, että missäs lauantain kassarahat mahtavat olla!!!! Tietenkin kassakaapissa. Ei kuuleemma olleet ja minuta patistettiin iltapäiväksi etsimään niitä saatanan rahoja pitkin roskiksia ja lautatarhaa ja eiväthän ne tietenkään löytyneet.
Asiasta tuli poliisiasia ja vielä tänäkään päivänä en tiedä kuka nyysi ne rahat: myyntimies, naiset vai kaikki yhdessä. Kyselin asiasta poliisilta ja he kertoivat, että syyllinen on löytynyt mutteivät kertoneet rosvon nimeä.
Sen maanantain jälkeen en astunut työpaikan kynnyksen yli ja se todella oli viheliäisin duunipaikka ikinä. Puistattaa vieläkin ajatus niistä ämmistä ja että minusta yritettiin lavastaa varas. Amen.
Nelonen jatkaa.
Nämä kaksi työpaikan naistyöntekijää todennäköisesti tekivät aikaisempien kassojen elämän työpaikalla niin vttumaiseksi, etteivät enää kestäneet vaan lähtivät muihin työpaikkoihin.
Niin että pitäis alkaa tupakoimaan että kelpais? Itse menen töihin tekemään töitä, en luomaan sosiaalisia suhteita. Olen se joka todellakin hakee kahvin työpisteelle, näin tekee moni muukin eikä se oo mikään ongelma. En jaksa kahvitunnilla lätistä turhia. Lounaalla käydään välillä yhdessä, mutta usein vetäisen nopeasti taukotiloissa eväät yksinäni. Koen että minut hyväksytään tästä huolimatta oikein hyvin työyhteisöön, onneksi meillä on töissä muitakin jotka eivät ole niin sosiaalisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Keksi omia juttuja, joihin otat muut mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen huomannut, että oma ikä ja työyhteisön ikä vaikuttaa siihen kuinka hyvin solahtaa mukaan joukkoon. Nuorempana koin, että sain hyviäkin kavereita töistä, nyt taas vanhempana ymmärrän, että kaikilla vanhemmilla työntekijöillä on jo oma elämänsä työn ulkopuolella ja se vaikuttaa myös siihen, että työpaikalla sosiaalinen sidos on löyhempi.
Nuoret eivät puolestaan ole kiinnostuneita vanhempien seurasta työpaikallakaan.
Usein pomot lounastavat keskenään. Tietysti jos on ollut yhteinen palaveri siitä on helppo jatkaa lounaalle.
Jotkut miehet karsastavat ajatusta lähteä lounaalle naisen kanssa, jollei nainen ole pomo.
Solahtaminen työyhteisöön vaatii työtä jja se voi viedä vuodenkin. Kannattaa kahvitella kun muut kahvittelevat ja lounastaa kun muut sen tekevät, jotta on paras mahdollisuus tutustua ihmisiin ja saada seuraa.
Ihmisten välttely ei ole hyvä tapa. Sosiaalisesti on hyväksyttävämpää kahvitella 20 min kahvitilassa kuin juoda kahvia ja katsoa työpisteella nettiä 10 minuuttia.
Teidän pitää ajatella meitä muutamia vanhoja tuttujakin. Olemme läpen uupuneita tutustumaan aina uuteen ihmiseen päiväksi tai viikoksi tai korkeintaan kuukaudeksi.
Ei jaksa sitä jatkuvaa pätkätyörumbaa kun porukka menee ja tulee. Hyvä jos jaksaa opetella nimen. Se on henkisesti hyvin raskasta. Meillä vanhoilla tutuilla on sentään toisemme, ette te halua lyhyellä työsuhteella tutustua meihin pätkätyöläisiin, jotka tulemme uudestaan ja uudestaan samaan vanhaan pätkätyötyöpaikkaamme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Istut tauolla omassa huoneessasi ja ihmettelet, miksi et pääse porukkaan? Onko hullumpaa kuultu?
Jos haluat porukkaan, menet muiden kanssa kahville ja lounaalle. Tervehdit, juttelet ja olet muista kiinnostunut. Kukaan ei tule hakemaan jurottajaa väkisin mukaan.
Mulla auttoi kun kävelin letkeästi kahvihuoneen oven äärelle ja nojasin siihen kuten leuhka "jätkä" (marlon brando mopo elokuvasta nahkatakissaan ja koppalakissaan) ja nostin askin kauluspaidan etutaskusta kysyen että: "lähteeks moni röökille mun kaa" ja heti lähti.
En jäänyt odottelemaan vaan menin etumatkaa. Käännähdin tyylikkästi bootsien kannoilla kohti ulko-ovea.
Ja Mari tuli Tuulan kanssa. Styylattiin siinä röökin verran ja ystävyyshän siitä syttyi ja tupakkakin syttyi ja hyvin syttyikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulle kävi yhdessä työpaikassa niin että syrjittiin alusta alkaen. Koska sitä ei ole tapahtunut muualla, ajattelen ettei vika ollut minussa tai oli korkeintaan osittain.
Vierailija kirjoitti:
Minulle kävi yhdessä työpaikassa niin että syrjittiin alusta alkaen. Koska sitä ei ole tapahtunut muualla, ajattelen ettei vika ollut minussa tai oli korkeintaan osittain.
Luulen että ajattelu oli se sun ongelma. Ajattelet vähän liikaa moneen työpaikkaan nähden.
Työpaikoilla tykätään tekijöistä, ei ajattelijoista. Onko tämä ymmärretty?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla auttoi kun kävelin letkeästi kahvihuoneen oven äärelle ja nojasin siihen kuten leuhka "jätkä" (marlon brando mopo elokuvasta nahkatakissaan ja koppalakissaan) ja nostin askin kauluspaidan etutaskusta kysyen että: "lähteeks moni röökille mun kaa" ja heti lähti.
En jäänyt odottelemaan vaan menin etumatkaa. Käännähdin tyylikkästi bootsien kannoilla kohti ulko-ovea.
Ja Mari tuli Tuulan kanssa. Styylattiin siinä röökin verran ja ystävyyshän siitä syttyi ja tupakkakin syttyi ja hyvin syttyikin.
Röökitauot on kyl jees poks
Siitä vaan kahvitauolle muiden kanssa. Mitä jaksamista siinä on? Jos et jaksa jutella, ole vaan hiljaa. Ihmiset tottuvat hiljaisiin.
Mistä puhuit ollessasi puhelias? Jos siitä mitä teit, etkö tee nyt mitään? Puhutko edes lapsista tai onko muilla työkavereilla perhettä?
Vierailija kirjoitti:
Teidän pitää ajatella meitä muutamia vanhoja tuttujakin. Olemme läpen uupuneita tutustumaan aina uuteen ihmiseen päiväksi tai viikoksi tai korkeintaan kuukaudeksi.
Ei jaksa sitä jatkuvaa pätkätyörumbaa kun porukka menee ja tulee. Hyvä jos jaksaa opetella nimen. Se on henkisesti hyvin raskasta. Meillä vanhoilla tutuilla on sentään toisemme, ette te halua lyhyellä työsuhteella tutustua meihin pätkätyöläisiin, jotka tulemme uudestaan ja uudestaan samaan vanhaan pätkätyötyöpaikkaamme.
Samaa miettinyt. Olen ollut työpaikassani jokusen vuoden vakkarina. Osa pätkätyöläisistä palaa takaisin uudella työsopparilla. Heitä on kiva nähdä, jatketaan siitä mihin jäätiin. Suurin osa tulee yhdeksi kesäksi, muutamaksi kuukaudeksi eikä palaa koskaan. Joku lopettaa jo koeajalla. Ei jää enää nimet mieleen eikä edes jaksa kiinnostaa.
Siis mitä ap oikeasti nyt odotat? Että koko työelämä olisi samanlaista multimegaihanaa läksiäispäivää ja että kaikki työkaverit palvoisi sinua?
Nyt ne ihmettelee, että miksi tuo yksi on aina koneella eikä vaikuta siltä, että sitä kiinnostaisi työ tai työkaverit.
Käy työpaikan röökipaikalla Sieltä löytyy ne aidot frendit. Hienohelmat katsoo aina nenänvartta pitkin ja kuvittelee olevansa parempia. Röökipaikalla on parhaimmat jutut.
Mä en pysty olemaan ihmisille avoin. Välillä mulla on hetkiä kun pystyn vähän vapautumaan, mutta suurimman osan ajasta pelkään, että oon vaan ihan naurettava ja mua pidetään mitättömänä.
Oon liian vanhakin jo olemaan tällainen, suurin osa kuitenkin tässä iässä on jo oppinut jonkinlainen sosiaalisuuteen. Mä vaan edelleen taistelen tällaiset teinimäisten ongelmien kanssa.
Raskasta on edelleen elämä.
Tuttujuttu, meillä on kaikki niin itseään täynnä että kyräilevät kaikista seläntakana. Ei puhettakaan mistään yhteishengestä.