Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten jaksaa elämää yksinäisenä ja masentuneena?
09.08.2024 |
Mistä saa voimaa? Tuntuu ettei elämässä ole muuta kuin työ ja sekin on epävarmaa. Mieli alakuloinen ja materia lohduttaa.
Mitä tehdä tällä elämällä?
Kommentit (72)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ulkoilulla liikunnalla lähtee masennus. Yksinäisyyteen ei suomessa auta mikään, epäsosiaalinen kansa.
Ei mitenkään. Elämä rumana on vain kuoleman odottamista.
Kaljaa ja tumputusta tarvitaan paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Etsi Jumalaa. Minulle usko antaa toivoa, voimia, mielenrauhaa ...
Vierailija kirjoitti:
Etsi Jumalaa. Minulle usko antaa toivoa, voimia, mielenrauhaa ...
Lisään vielä, että olen myös yksinäinen ja masennuksen takia eläkkeellä. Mutta usko tukee
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meni aikaa ennenkuin hyväksyin itselleni että tässä nyt ollaan yksin...tuli tosi vapauttava tunne kun kun en tappele ja itke sitä vastaan. Nyt on kiva puuhastella ja askarrella ,kuunnella musiikkia ,käydä asioilla , Ajattelen joka aamukahvilla miten paljon minulla on hyvä asioita elämässä mitä kaikilla ei ole. Lähtien että minulla on kaksi jalkaa .minä nään ,on työ ,on ruokaa ym.ym.
Vierailija kirjoitti:
Meni aikaa ennenkuin hyväksyin itselleni että tässä nyt ollaan yksin...tuli tosi vapauttava tunne kun kun en tappele ja itke sitä vastaan. Nyt on kiva puuhastella ja askarrella ,kuunnella musiikkia ,käydä asioilla , Ajattelen joka aamukahvilla miten paljon minulla on hyvä asioita elämässä mitä kaikilla ei ole. Lähtien että minulla on kaksi jalkaa .minä nään ,on työ ,on ruokaa ym.ym.
Minun on vähän vaikea hyväksyä yksinäisyyttäni, olen ollut sitä lähes koko elämäni. Pitääkö niin olla loppuun asti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joillakin ihmisillä on elämänsä aikana montakin suhdetta. Itselläni ei ole ollut ainoatakaan, kohta toinen jalka haudassa jo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meni aikaa ennenkuin hyväksyin itselleni että tässä nyt ollaan yksin...tuli tosi vapauttava tunne kun kun en tappele ja itke sitä vastaan. Nyt on kiva puuhastella ja askarrella ,kuunnella musiikkia ,käydä asioilla , Ajattelen joka aamukahvilla miten paljon minulla on hyvä asioita elämässä mitä kaikilla ei ole. Lähtien että minulla on kaksi jalkaa .minä nään ,on työ ,on ruokaa ym.ym.
Minun on vähän vaikea hyväksyä yksinäisyyttäni, olen ollut sitä lähes koko elämäni. Pitääkö niin olla loppuun asti.
Ymmärrän Sinua ,mutta yritä unohtaa se ja mieti mikä harrastus tai meno oli sellaista missä on muitakin ihmisiä.Niissäkin on yksinäisiä.Joskus menen kahvilaan lukemaan lehtiä tai kirjastoon . Kiinostaisikko joku vapaaehtoistyö. Itse käyn yhden vanhuksen luona kerran viikossa seurana ja voin auttaa jossain pienessä työssä. Lähtiessä halaaminen ja hyvä mieli että olen len jollekin toiselle yksinäiselle iloksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meni aikaa ennenkuin hyväksyin itselleni että tässä nyt ollaan yksin...tuli tosi vapauttava tunne kun kun en tappele ja itke sitä vastaan. Nyt on kiva puuhastella ja askarrella ,kuunnella musiikkia ,käydä asioilla , Ajattelen joka aamukahvilla miten paljon minulla on hyvä asioita elämässä mitä kaikilla ei ole. Lähtien että minulla on kaksi jalkaa .minä nään ,on työ ,on ruokaa ym.ym.
Minun on vähän vaikea hyväksyä yksinäisyyttäni, olen ollut sitä lähes koko elämäni. Pitääkö niin olla loppuun asti.
Todennäköisesti. Jos tilanne on ollut se lähes koko elämäsi, tuskin se mystisesti yhtäkkiä muuttuu. Parempi siis vain yrittää hyväksyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meni aikaa ennenkuin hyväksyin itselleni että tässä nyt ollaan yksin...tuli tosi vapauttava tunne kun kun en tappele ja itke sitä vastaan. Nyt on kiva puuhastella ja askarrella ,kuunnella musiikkia ,käydä asioilla , Ajattelen joka aamukahvilla miten paljon minulla on hyvä asioita elämässä mitä kaikilla ei ole. Lähtien että minulla on kaksi jalkaa .minä nään ,on työ ,on ruokaa ym.ym.
Minun on vähän vaikea hyväksyä yksinäisyyttäni, olen ollut sitä lähes koko elämäni. Pitääkö niin olla loppuun asti.
Ymmärrän Sinua ,mutta yritä unohtaa se ja mieti mikä harrastus tai meno oli sellaista missä on muitakin ihmisiä.Niissäkin on yksinäisiä.Joskus menen kahvilaan lukemaan lehtiä tai kirjastoon . Kiinostaisikko joku vapaaehtoistyö. Itse käyn yhden vanhuksen luona k
Käyn kyllä ihmisten ilmoillakin just kahvilla, kirjastossa, tapahtumissa. Mutta sielläkin yleensä yksin. Joskus tuntuu niin pahalta yksin ihmisjoukossa, että on mieluummin menemättä. Vapaaehtoistyötä ollut tuomas-messuissa ja löytöeläinten parissa
Miehenä vaikeampaa.
Mutta nainen voi aina alkaa hyväksyä tasoistaan miesseuraa. Ei tarvitse olla kuin pari viikonloppua enää yksin sen jälkeen, ja sitten onkin parisuhteessa, jos vain haluaa.
M43
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meni aikaa ennenkuin hyväksyin itselleni että tässä nyt ollaan yksin...tuli tosi vapauttava tunne kun kun en tappele ja itke sitä vastaan. Nyt on kiva puuhastella ja askarrella ,kuunnella musiikkia ,käydä asioilla , Ajattelen joka aamukahvilla miten paljon minulla on hyvä asioita elämässä mitä kaikilla ei ole. Lähtien että minulla on kaksi jalkaa .minä nään ,on työ ,on ruokaa ym.ym.
Minun on vähän vaikea hyväksyä yksinäisyyttäni, olen ollut sitä lähes koko elämäni. Pitääkö niin olla loppuun asti.
Todennäköisesti. Jos tilanne on ollut se lähes koko elämäsi, tuskin se mystisesti yhtäkkiä muuttuu. Parempi siis vain yrittää hyväksyä.
Kyllä ainakin osaat lyödä lyötyä. Kiitos tuostakin
Yksin, masentunut.
Pitää alkaa elää. Juosta pitkin metsiä. Kuunnella mielimusaa. Kävellä pitkin katuja. Mennä vaikka kansalaisopiston kurssille. Mene katsomaan teatteria stand uppia tai leffaan.
Mieti näkemääsi. Huomaa siinä kaikkea hauskaa ja hassua. Naurahda sille tahattomasti.
Lue vitsikirjoja ja ota negaatiosta lomaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meni aikaa ennenkuin hyväksyin itselleni että tässä nyt ollaan yksin...tuli tosi vapauttava tunne kun kun en tappele ja itke sitä vastaan. Nyt on kiva puuhastella ja askarrella ,kuunnella musiikkia ,käydä asioilla , Ajattelen joka aamukahvilla miten paljon minulla on hyvä asioita elämässä mitä kaikilla ei ole. Lähtien että minulla on kaksi jalkaa .minä nään ,on työ ,on ruokaa ym.ym.
Minun on vähän vaikea hyväksyä yksinäisyyttäni, olen ollut sitä lähes koko elämäni. Pitääkö niin olla loppuun asti.
Mahdollisesti. Se tuppaa vähän menemään niin, että yksinäisyys kroonistuu. Olen itsekin ollut aina tosi yksin. Joskus teininä viimeksi oli kavereita ja silloinkin vain vähän.
Olen joutunut hyväksymään osani. Masennuslääkkeitä syön varmasti koko loppuikäni. Taas kesällä yritin olla ilman, mutta silloin tuli itsetuhoisia ajatuksia. Joten päätin hyväksyä sen, että en vaan pärjää ilman niitä.
Yritän puuhastella mielenterveydelle hyvillä asioilla. Liikun luonnossa, olen käynyt meressä uimassa joka päivä jne. Meitä yksinäisiä on paljon. Ei auta kuin yrittää vaan pärjätä.
Kysyn no 19. Miten niin olet hyväksynyt osasi? Minä en ainakaan ole antanut periksi. Ei tarvitse olla yksinäistä loppuun asti. Masentuisin vielä enemmän, jos ajattelisin, että mikään ei muutu parempaan.
Alue: Aihe vapaa
Kiipeä Everestille.