51-vuotiaana raskaana. Kävin lääkärillä

Ei ap ollut yh. Isä on maisemissa.

Eiköhän ap jo tuon verran elämänkokemusta ja aiempiakin lapsia omaavana tiedä noista mahdollisista yövalvomisista ja sairasteluista. Varoittelijat tarkoittavat varmasti hyvää, mutta nuo ovat sellaisia itsestäänselvyyksiä, joita ap todennäköisesti olisi tullut miettineeksi myös ilman palstamammojen opastusta.

Luonto on tarkoittanut naisen kehon synnyttämään lapsia kuukautisten alkamisesta vaihdevuosiin asti. Toki sekä alku- että loppupäähän liittyy erityisiä riskejä, mutta luonnottomasta tai suoranaisesti vaarallisesta asiasta ei ole kyse. Sen lisäksi, että ennen vanhaan synnytettiin esikoiset paljon nuorempina, oli myös nykymittapuun mukaan vanhana synnyttäviä runsaasti. Onhan se selvää, kun 10-lapsiset perheet olivat aivan tavallisia, ettei niitä kaikkia saatu 25-30 vuoden iässä. Nykyään on varmasti paljon sosiaalisia syitä, miksi vaihdevuosia lähenevät eivät usein enää halua jälkikasvua - usein pikkulapsiarki ei yksinkertaisesti enää kiinnosta. Ymmärrän ne syyt kyllä, mutta jos elämäntilanne on sopiva ja pikkulapsiarki vielä kiinnostaa, niin mikäpä sitten siinä.

Oma isoäitini oli 45-vuotias, kun synnyin. Olemme hyvin läheisiä, ja en näe mitään syytä, miksi hän ei ikänsä puolesta voisi olla äitini (oma äitini on toki ollut minulle paras äiti, mutta näin teoreettisella tasolla). Välillämme ei ole mitään valtavaa ikäerokuilua, juttelemme Facebookissa viikoittain ja yhteistä puhuttavaa löytyy paljon. Viisikymppinen ei enää nykyaikana ole enää mummo, enkä usko, että ap on mikään hauras mummo vielä lapsen ollessa teini-ikäinenkään.

Erityinen asia, johon ap:n kannattaa korkeahkon ikänsä vuoksi kiinnittää huomiota, on uuden tulokkaan ja aikuisten sisarusten välit. En tarkoita, että ap:n täytyy nakittaa muita lapsiaan hoitamaan paljon pienokaista vastentahtoisesti tai muuta sellaista, mutta lapselle kannattaa rakentaa hyvää turvaverkkoa aikuisuuden varalle. Esimerkiksi tulokkaan ollessa itse perheenperustamisiässä voivat sisarukset mahdollisesti olla henkisenä tukena, kun ap itse on jo luultavasti aika iäkäs. Täällä palstalla tuntuu välillä, että joka toinen ei pidä sisaruksiinsa mitään yhteyttä, koska ei ole mitään yhteistä, mutta asian ei tarvitse olla niin (eikä se oman tuttavapiirini perusteella näin olekaan). En esittäisi vaatimuksia vanhemmille sisaruksille, mutta yrittäisin rohkaista heitä muodostamaan suhteensa tulokkaaseen ja olla avoin, mikäli vanhempi sisarus haluaa osallistua pikkusisaruksensa elämään ja hoitamiseenkin.

Joka tapauksessa, oli mukava kuulla ap:n kuulumisia!

Olet seitsemänkymppinen kun lapsi täyttää 20. Aika karua.

ap, mua kiinnostaisi kuulla mitä (mahd.) tuleva isä oli mieltä :)

Älä tee sitä. :( Ajattele lapsen parasta ja miltä hänestä tuntuisi. Ei kukaan halua menettää vanhempiaan liian aikaisin. Hän olisi vasta lähes täysi-ikäinen kun sinä olisit jo vanha mummo..seitsemänkymppinen. Tuskin ehtisit näkemään hänen lapsiaankaan..tai muitakaan muutoksia hänen elämässään ja olemaan siinä mukana pitkään. Todennäköisesti vain missaisit suurimman osan lapsesi elämästä. Tuo kaikki on todella väärin lasta kohtaan, että ajattelet nyt vain itseäsi ja mikä sinusta olisi niin kivaa. On pystyttävä tekemään järkeviä päätöksiä tunteiden mukana vellomisen ja niiden mukana ajautumisen sijaan. Yli 45-vuotiaana ei ole jälkikasvun kannalta enää järkevää touhua tuo.

Vela N26

Ihmeellistä vinkumista täällä! Kuka vaan voi kohdata elämässä ikäviä asioita mutta ei silti tarvitse elämää pelätä. Joku kirjoitti että ei pääse enää shoppailemaan ym kymmeneen vuoteen. Miten niin ei pääse? Kokemuksesta voin sanoa että ei elämä lopu lapsen saamiseen, siitä alkaa uusi ihana elämä rakkaan pienen ihmisen kanssa.

Onnea sulle perheelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onnea ap odotukseen!

Selvähän on että kun vanhana saa lapsen niin tukiverkko on erilainen, ei silti välttämättä huonompi! Tällä lapsella on jo 10 vuotiaana aikuiset sisarukset, eikö?

Minulla oli lapsena kaveri jolla oli aikuiset sisarukset, he ainakin olivat kovin läheisiä, vaikka nuo sisarukset olivat jo muuttaneet lapsuudenkodista.

Mun sisarukset ovat >10 vuotta mua vanhempia. Ollaan nähty viimeks n. vuosi sitten. Ei ole mitään yhteistä, niinpä ei pidetä yhteyttäkään. Ja meillä kaikilla on kuitenkin sama äiti ja isä, ap:n tapauksessa ilmeisesti näin ei ole.

Mun sisko on 2 vuotta nuorempi eikä pidetä yhteyttä, koska ei ole mitään yhteistä eikä edes kovin hyvin tulla toimeen. Se leikkikaveruus mitä vanhemmat suunnittelee ikäeroa optimoimalla ei aina onnistu :D Mulla on myös 15 vuotta nuorempi sisko, vanhempieni iltatähti. Häneen välit ovat lämpimämmät, vaikka onkin vasta teini-iässä ja itse pyöritän lapsiperhearkea...

No mitä se isä sanoi???

Olen 49v- mummi, ja niin sen pitää ollakin.

Minun esikoiseni(poika) on saanut avovaimonsa kanssa lapsen, tyllerö on yksi vuotias. Häntä on ihana hoitaa ja ja antaa aikaa. Nuuskuttaa ja ikävöidä. Tippa silmässä katsoa ensiaskeleet. Antaa vanhemmilleen kotiin vietäväksi ja mennä itse siivoamaan leikut pois lattialta ja lähteä lenkille. 

Jos vahinko kävisi(se ei ole kyllä enää mahdollista ollut 13 vuoteen)niin en kyllä tiedä mitä tekisin. Toisaalta heti tulee mieleen että en jaksaisi ja tiedän että mies painostaisi keskeyttämään, toisaalta voisiko niin ihanasta luopua? Onneksi en ole siinä miettimässä-onneksi. 

Vierailija kirjoitti:

Älä tee sitä. :( Ajattele lapsen parasta ja miltä hänestä tuntuisi. Ei kukaan halua menettää vanhempiaan liian aikaisin. Hän olisi vasta lähes täysi-ikäinen kun sinä olisit jo vanha mummo..seitsemänkymppinen. Tuskin ehtisit näkemään hänen lapsiaankaan..tai muitakaan muutoksia hänen elämässään ja olemaan siinä mukana pitkään. Todennäköisesti vain missaisit suurimman osan lapsesi elämästä. Tuo kaikki on todella väärin lasta kohtaan, että ajattelet nyt vain itseäsi ja mikä sinusta olisi niin kivaa. On pystyttävä tekemään järkeviä päätöksiä tunteiden mukana vellomisen ja niiden mukana ajautumisen sijaan. Yli 45-vuotiaana ei ole jälkikasvun kannalta enää järkevää touhua tuo.

Vela N26

Ensinnäkin seitsenkymppiset on nykyään tosi hyväkuntoisia yleensä. Omat vanhempani on sen ikäisiä ja reissaavat pitkin maailmaa ja ovat tosi jaksavaa ja menevää väkeä. 

Toinen juttu on, että kyllä sen vanhempien menetyksen vähän nuorempanakin ihminen kestää. Bonuspuolena saa sitten perinnön silloin kun sille on eniten tarvetta, eikä vasta kun itsekin alkaa olla myöhäiskeski-ikäinen tai eläkkeellä.

Vierailija kirjoitti:

ap, mua kiinnostaisi kuulla mitä (mahd.) tuleva isä oli mieltä :)

Se oli siinä toisessa ketjussa kerrottu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistan ja siihen en kommentoinut mutta nyt kommentoin.

Hienoa että kaikki hyvin. Muistathan kuitenkin etä vanhemmuuden polussa raskaus ja synnytys on vain pieni osa. Jaksatko koliikkivauvaa? Jaksatko ehkä sairaan lapsen hoidon, terapit, kuntoutukset, asiantuntijat, yksinäisyyden jne? Oletko valmis murrosiän haasteisiin, jaksatko kiukuttelevee teinihirviötä juuri eläkeiän kynnyksellä? Oletko valmis siihen että lapsesi saattaa hävetä sinua? Oletko valmis kestämään kaiken tuon yksin? Millaiset on turvaverkkosi? Oletko valmis siihen ettei sinulla ole taas omaa aikaa ainakaan 10 vuoteen?

Itse hankin sterilisaation nuorena jotta en olisi koskaan sinun kaltaisessa tilanteessa. En nimittäin jaksaisi.

 

En ole yksin! Ja olen pohtinut mainitsemiasi asioita kyllä. Sanoin jossain kommentissa jo, että kestettävä on, mitä eteen tulee. Näin se vain on. Kun päätöksen olen tehnyt, niin asia on niin. 

Mikään ei tässä vaiheessa viittaa siihen, että lapsi olisi vammainen. Mutta, jos on niin hoidan hänet kaikin puolin mahdollisuuksien mukaan hyvin. 

Eli sinulla ei ole mitään realistista suunnitelmaa tai hajua millaista on lapsen kanssa joka ei ole terve. Mä nyt vähän käsittelen tätä asiaa negatiivisesti mutta tosiasiat on muistettava. Lapsen isä ei ole sitoutunut sinuun mitenkään, sitoutuuko lapseen, terveeseen tai sairaaseen? Isompien sisarusten apuun et voi luottaa, entä jos hekin saavat jo lapsia? Se on joo kestettävä mitä eteen tulee, mutta miksi hankkiutua vaikeuksiin tieten tahtoen. Elämä ei ole mukavaa jos pitää rämpiä eteenpäin hammasta purren. Onko sinulla töitä? Entä jos ne loppuvat? Entä jos sairastut? Minusta tuossa iässä lapsi on riski, ei synnytys tai raskaus vaan se itse lapsi. Se on riski lapselle ja sinulle.

9.

 

Ihan älytöntä hössötystä. Kyllä sitä elämässä pärjää, eikä sitä kannata etukäteen murehtia tuommoisia. Sitten jos tulee vaikeuksia, sitten mietitään miten niistä selvitään. Vaikka ei olisi suvusta tai miehestä turvaverkkoja, niin tässä maassa niitä on yhteiskunnan puolesta, joten lapsi ei jää hätään esim. äidin sairastumisen tms. takia. Työttömyyden tapauksessa alkaa tuet juosta. 

 

Muutenkin, nuo kaikki asiat mitä listaat, ovat sellaisia joita voi tulla eteen nuoremmillekin. Ei voisi juuri kukaan koskaan hankkia lapsia, jos kaikkea tuollaista täytyisi miettiä ennen kuin raskaaksi hankkiutuu.  

 

Itse sain ainoan lapseni vahingossa, lomatuliaisina, kun olin 38. Ei mitään tukiverkkoja, ei mitään valmistautumista että koskaan lasta hankkisin. Mutta elämäni ihanin asia on silti äitiys ja lapsi ollut, eikä mitään ihmeempiä vaikeuksiakaan ole ollut. Ja jos olisi, tiedän että rakkaus lapseen antaa ihan eri voimat taistella niistä läpi kuin silloin, kun olin vain sinkku itsestäni vastaaja.

Tottakai ne voi tulla nuoremmallekin, mutta todennäköisemmin iäkkäämmälle odottajalle. Ihan ok jos ap haluaa lapsen pitää, varmasti on hyvä vanhempi, mutta silti pitää muistaa elämässä realismi, tai ainakin minä olen sellainen. Kun varautuu myös kaikkein pahimpaa, ei asiat tule niin yllätyksenä ja on helpompi ponnahtaa takaisin pinnalle.

9.

Meitä on niin erilaisia näköjään. Itse olin nuorena tuollainen etukäteen murehtija, ja minua se ei auttanut mitenkään selviämään vaan päinvastoin, söi voimia koko ajan silloinkin kun ei olisi ollut (vielä) mitään stressattavaa. Vanhemmiten olen oppinut olemaan murehtimatta mitään etukäteen, luottamaan siihen että kyllä elämä aina kantaa, eikä asiat murehtimalla parane. Sitten jos tulee jotain vaikeaa vastaan, hetki kerraallaan pusketaan vaan läpi. Ja siihen on voimia kummasti, kun on hyvin rennosti levännyt hyvät ajat ilman murheita.

Onnea odotukseen ap:lle ja toivottavasti raskaus myös sujuu hyvin! Ikä on yksilötasolla vain numeroita, tärkeämpää on se oma jaksaminen. Sinulla on varmasti paljon annettavaa lapsellesi. Vaikka ikä tuo riskejä, niin se tuo myös iän tuomaa viisautta.

En ole ikinä jaksanut ymmärtää kauhisteluja äidin korkeasta iästä vain pelkän iän perusteella. Eri juttu jos iäkäs äiti olisi myös fyysisesti ikäloppu, väsynyt jne. Oma äitini on saanut minut 40-vuotiaana, enkä ole kärsinyt hänen korkeasta iästään millään tavalla. Ihmiset unohtavat täysin sen että ihminen elää nykypäivänä pidempään, myös hyväkuntoisia vuosia on enemmän kuin aikaisemmin. Nykyiset 20-25-vuotiaat ovat eläkeikäisiä vasta 68-vuotiaana ja nykyisistä 30-40-vuotiaista yli puolet elävät yli 90-vuotiaiksi. Kaikkea hyvää sinulle :)

N25 joka odottaa esikoistaan

Tiedän, että ap tulee murehtimaan ja pelkäämään ja suremaankin sitä, ettei ole nuorempi ja saattaa kuolla, ennenkuin lapsi on aikuinen. Mutta sille ei voi mitään, toivotaan, että kaikki menee hyvin.

t: 41v iltatähden saanut

Minullakin on ikäeroa sisaruksille 17 vuotta, ja hekin jo 19-23 vuotiaita ja äitini nyt 55.. Miksi haluat aiheuttaa lapsellesi häpeää ja kärsimystä ?? Lastasi tullaan kiusaamaan ja pilkkaamaan 190% varmasti ! Siitä et pääse mihinkään, kuvitteletko ihan tosissasi että lapsi on ylpeä 10 vuotiaana 61 vuotiaasta mummo äidistään ?? Omat lapsesi tuskin ovat mielissään myöskään. Oletko valmis välien rikkoutumiseen?? Se ettei osaa käyttää tuossa iässä ehkäisyä, ei tarkoita että rakkautesi on tähtiin kirjoitettu nyt järki käteen ! Oletko myöskin niinvarakas että hoidat teinin tarpeet eläkkeestäsi ?? Vai oletatko sossun kuulu hoitavan kaiken ??

Vierailija kirjoitti:

Älä tee sitä. :( Ajattele lapsen parasta ja miltä hänestä tuntuisi. Ei kukaan halua menettää vanhempiaan liian aikaisin. Hän olisi vasta lähes täysi-ikäinen kun sinä olisit jo vanha mummo..seitsemänkymppinen. Tuskin ehtisit näkemään hänen lapsiaankaan..tai muitakaan muutoksia hänen elämässään ja olemaan siinä mukana pitkään. Todennäköisesti vain missaisit suurimman osan lapsesi elämästä. Tuo kaikki on todella väärin lasta kohtaan, että ajattelet nyt vain itseäsi ja mikä sinusta olisi niin kivaa. On pystyttävä tekemään järkeviä päätöksiä tunteiden mukana vellomisen ja niiden mukana ajautumisen sijaan. Yli 45-vuotiaana ei ole jälkikasvun kannalta enää järkevää touhua tuo.

Vela N26

Mikä ihme siinä on, että pitää koko ajan jonkun vouhkata (olen lukenut myös edellistä ketjua) miten lyhyt aika lapselle ja äidille jää ja äiti ei ole lapsensa elämässä pitkään. Kun sitä oman aikansa pituutta ei voi tietää. Jokainen meistä voi olla vainaja huomenna. Myös lapsia ja nuoria kuolee joka päivä, pienten lastenkaan vanhempia ei säästellä oli sitten saanut lapsensa 20-vuotiaana tai 30-vuotiaana. 

Ja kuka sinä olet sanomaan, että lapsen synnyttäminen on väärin lasta kohtaan. Ap:lla on lapsia, sinä olet lapseton. Luultavasti ap:lla on kuitenkin hieman enemmän perspektiiviä asiaan, kuin sinulla, äitiytensä ja ikänsä puolesta. Miksi huolehdit siitä, näkeekö ap tämän lapsen jälkikasvua. Ei kaikki hanki lapsia (tämän tiedät ehkä itsekin velana) ja se ettei näe lapsenlapsiaan ei ole mikään syy abortoida omaa lastaan. Vaikka lapset saataisiin sinun mielestä oikeassa iässä, niin se ei takaa, että heillä on isovanhemmat. Hekin kun saattavat kuolla ennen aikojaan.

Mua henkilökohtaisesti loukkaa nämä negatiiviset kommentit. Äitini oli 46-vuotias ja isä 50-vuotias minut ja veljeni saadessaan. Koskaan emme ole kumpikaan hävenneet "mummovanhempiamme", eikä teini-iässä tapahtunut mitään rajuja sukupolvien yhteentörmäyksiä. Isä naureskeli pikimustille silmänrajauksilleni, ja äidin mielestä veljeni kirkuvanpunainen irokeesi oli pirteän näköinen.

Koko lapsuuden saimme kasvaa aivan mielettömässä rakkaudessa, ja siihen järkkymättömän lujaan luottamukseen etteivät isä ja äiti koskaan kääntäisi meille selkäänsä. Avarakatseisia ja viisaita ihmisiä, jotka opettivat meidät ymmärtämään ja rakastamaan muita ihmisiä.

Negatiivisesti kirjoittelevat ovat itse ilmeisesti melko nuoria heitellessään dementia-kommentteja 70-vuotiaista. Isäni on nyt tässä maagisessa pappaiässä, mutta voisi fyysisensäkin kuntonsa puolesta olla vasta viisikymppinen. Virkeämpää ja kekseliäämpää 'pappaa' saa hakea. On silkkaa tyhmyyttä kuvitella, että pelkkä vanhempien ikä olisi jotenkin se raskauttavin ja ratkaisevin tekijä lapsen elämässä. Oma ystäväni huostaanotettiin +35 vanhemmiltaan 15-vuotiaana vanhempien vakavan alkoholismin ja välinpitämättömyyden vuoksi. Itse olen kiitollinen siitä, ettei kenenkään meistä lapsista ole koskaan tarvinnut pelätä vastaavaa omien vanhempien taholta.

Että vaikka vanhempani ilmeisesti naurettavia rollaattorivanhuksia jo ovatkin, en missään ikinä koskaan milloinkaan vaihtaisi heitä nuorempiin.

Tsemppiä ap:lle!

................. Ihan hevonhumppaa ja höpöhöpöä!

Vierailija kirjoitti:

Minullakin on ikäeroa sisaruksille 17 vuotta, ja hekin jo 19-23 vuotiaita ja äitini nyt 55.. Miksi haluat aiheuttaa lapsellesi häpeää ja kärsimystä ?? Lastasi tullaan kiusaamaan ja pilkkaamaan 190% varmasti ! Siitä et pääse mihinkään, kuvitteletko ihan tosissasi että lapsi on ylpeä 10 vuotiaana 61 vuotiaasta mummo äidistään ?? Omat lapsesi tuskin ovat mielissään myöskään. Oletko valmis välien rikkoutumiseen?? Se ettei osaa käyttää tuossa iässä ehkäisyä, ei tarkoita että rakkautesi on tähtiin kirjoitettu nyt järki käteen ! Oletko myöskin niinvarakas että hoidat teinin tarpeet eläkkeestäsi ?? Vai oletatko sossun kuulu hoitavan kaiken ??

Ja tämänkö takia abortti on mielestäsi ainoa vaihtoehto?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistan ja siihen en kommentoinut mutta nyt kommentoin.

Hienoa että kaikki hyvin. Muistathan kuitenkin etä vanhemmuuden polussa raskaus ja synnytys on vain pieni osa. Jaksatko koliikkivauvaa? Jaksatko ehkä sairaan lapsen hoidon, terapit, kuntoutukset, asiantuntijat, yksinäisyyden jne? Oletko valmis murrosiän haasteisiin, jaksatko kiukuttelevee teinihirviötä juuri eläkeiän kynnyksellä? Oletko valmis siihen että lapsesi saattaa hävetä sinua? Oletko valmis kestämään kaiken tuon yksin? Millaiset on turvaverkkosi? Oletko valmis siihen ettei sinulla ole taas omaa aikaa ainakaan 10 vuoteen?

Itse hankin sterilisaation nuorena jotta en olisi koskaan sinun kaltaisessa tilanteessa. En nimittäin jaksaisi.

 

En ole yksin! Ja olen pohtinut mainitsemiasi asioita kyllä. Sanoin jossain kommentissa jo, että kestettävä on, mitä eteen tulee. Näin se vain on. Kun päätöksen olen tehnyt, niin asia on niin. 

Mikään ei tässä vaiheessa viittaa siihen, että lapsi olisi vammainen. Mutta, jos on niin hoidan hänet kaikin puolin mahdollisuuksien mukaan hyvin. 

Eli sinulla ei ole mitään realistista suunnitelmaa tai hajua millaista on lapsen kanssa joka ei ole terve. Mä nyt vähän käsittelen tätä asiaa negatiivisesti mutta tosiasiat on muistettava. Lapsen isä ei ole sitoutunut sinuun mitenkään, sitoutuuko lapseen, terveeseen tai sairaaseen? Isompien sisarusten apuun et voi luottaa, entä jos hekin saavat jo lapsia? Se on joo kestettävä mitä eteen tulee, mutta miksi hankkiutua vaikeuksiin tieten tahtoen. Elämä ei ole mukavaa jos pitää rämpiä eteenpäin hammasta purren. Onko sinulla töitä? Entä jos ne loppuvat? Entä jos sairastut? Minusta tuossa iässä lapsi on riski, ei synnytys tai raskaus vaan se itse lapsi. Se on riski lapselle ja sinulle.

9.

 

Ihan älytöntä hössötystä. Kyllä sitä elämässä pärjää, eikä sitä kannata etukäteen murehtia tuommoisia. Sitten jos tulee vaikeuksia, sitten mietitään miten niistä selvitään. Vaikka ei olisi suvusta tai miehestä turvaverkkoja, niin tässä maassa niitä on yhteiskunnan puolesta, joten lapsi ei jää hätään esim. äidin sairastumisen tms. takia. Työttömyyden tapauksessa alkaa tuet juosta. 

 

Muutenkin, nuo kaikki asiat mitä listaat, ovat sellaisia joita voi tulla eteen nuoremmillekin. Ei voisi juuri kukaan koskaan hankkia lapsia, jos kaikkea tuollaista täytyisi miettiä ennen kuin raskaaksi hankkiutuu.  

 

Itse sain ainoan lapseni vahingossa, lomatuliaisina, kun olin 38. Ei mitään tukiverkkoja, ei mitään valmistautumista että koskaan lasta hankkisin. Mutta elämäni ihanin asia on silti äitiys ja lapsi ollut, eikä mitään ihmeempiä vaikeuksiakaan ole ollut. Ja jos olisi, tiedän että rakkaus lapseen antaa ihan eri voimat taistella niistä läpi kuin silloin, kun olin vain sinkku itsestäni vastaaja.

Tottakai ne voi tulla nuoremmallekin, mutta todennäköisemmin iäkkäämmälle odottajalle. Ihan ok jos ap haluaa lapsen pitää, varmasti on hyvä vanhempi, mutta silti pitää muistaa elämässä realismi, tai ainakin minä olen sellainen. Kun varautuu myös kaikkein pahimpaa, ei asiat tule niin yllätyksenä ja on helpompi ponnahtaa takaisin pinnalle.

9.

 

Meitä on niin erilaisia näköjään. Itse olin nuorena tuollainen etukäteen murehtija, ja minua se ei auttanut mitenkään selviämään vaan päinvastoin, söi voimia koko ajan silloinkin kun ei olisi ollut (vielä) mitään stressattavaa. Vanhemmiten olen oppinut olemaan murehtimatta mitään etukäteen, luottamaan siihen että kyllä elämä aina kantaa, eikä asiat murehtimalla parane. Sitten jos tulee jotain vaikeaa vastaan, hetki kerraallaan pusketaan vaan läpi. Ja siihen on voimia kummasti, kun on hyvin rennosti levännyt hyvät ajat ilman murheita.

Minä taas en murehdi etukäteen, varaudun, mutta en murehdi, sillä on eroa. Elämä kantaa, mutta sen kantamisen voi tehdä itse helpommaksi.

9.