51-vuotiaana raskaana. Kävin lääkärillä

Mikä on ap sinun ystäviesi tilanne? Voisin kuvitella että olisi karmea olla viisikymppisenä pienen vauvan äiti ja ystävät lentää liihottelisivat matkoilla, brunsseilla, shoppailemassa ja minä kököttäisin kotona. Olisin ulkona kaikesta kivasta, kaikki mammakerhojen äidin pahimmassa tapauksessa 30 vuotta itseä nuorempia. Mieti vielä.

Tsemppiä ap. Missä on tasa-arvo. Kukaan ei vinkuisi tässä ketjussa jos isä olisi 51v. Hävetkää.

Onnea sinulle ap odotukseen ja tulevaan elämään. Älä välitä näistä kritisoijista, joillakin on vain kova tarve puuttua toisten elämään ja marmattaa kaikesta, he eivät koskaan näe missään asiassa mitään hyvää.

Viiskyt on uus kolkyt :)

Onnea!

Ja luin, taisin kommentoidakin, sitä ensimmäistä ketjuasi.

Terv. 41v

Onnea odotukseen :) Kannattaa liittyä äitiryhmään, sieltä saa vertaistukea,40-50-vuotiaiden äitien ryhmä voisi olla sulle hyvä niin saa keskustella saman ikäisten kanssa. Täällä netissä ihmisiltä ei aina saa kunnolla tukea :/  Ja perhekahvilat on hyviä myös :) Millä paikkakunnalla asut? Jos joku täällä AV:lla asuisi samalla alueella ja saisit odotus-seuraa ja syntyvälle vauvalle myös?

Onnea ap odotukseen!

Selvähän on että kun vanhana saa lapsen niin tukiverkko on erilainen, ei silti välttämättä huonompi! Tällä lapsella on jo 10 vuotiaana aikuiset sisarukset, eikö?

Minulla oli lapsena kaveri jolla oli aikuiset sisarukset, he ainakin olivat kovin läheisiä, vaikka nuo sisarukset olivat jo muuttaneet lapsuudenkodista.

Vierailija kirjoitti:

Tsemppiä ap. Missä on tasa-arvo. Kukaan ei vinkuisi tässä ketjussa jos isä olisi 51v. Hävetkää.

Ja taatusti vinkuisi - tuskin kukaan lapsi haluaisi vanhempia, jotka ovat oikeasti jo mummo- ja pappaiässä.

Kun se lapsi lähtee kouluun, äiti on 59-vuotias. Kun lapsi pääsee ripille, äiti on 67-vuotias. Kun äiti n. 70-vuotiaana dementoituu, lapsi on 18-vuotias.

Ajatelkaa nyt vähän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

9. Muna näköjään opettaa kanaa...

Olen samanikäinen kuin ap, hankin sterilisaation 35-vuotiaana kun päätin että lapsen on sitten tehty.

Ihmettelen suuresti miten holtittomia ikäiseni tai vähän nuoremmat naiset on ehkäisyn suhteen. Luotetaan vaan siihen että kun tässä ollaa jo nelikymppisiä niin eihän enää voi tulla raskaaksi. Kyllä voi. Ehkäisyä on käytettävä jos ei halua enää lapsia, myös tässä iässä. Sterilisaatio on helpoin ja huolettomin itselleni.

9.

Käytätkö muuta ehkäisyä, sillä sterilisaatio ei suinkaan ole 100% varma. Ja kirjoitan tätä kokemuksesta.

Vierailija kirjoitti:

Onnea ap odotukseen!

Selvähän on että kun vanhana saa lapsen niin tukiverkko on erilainen, ei silti välttämättä huonompi! Tällä lapsella on jo 10 vuotiaana aikuiset sisarukset, eikö?

Minulla oli lapsena kaveri jolla oli aikuiset sisarukset, he ainakin olivat kovin läheisiä, vaikka nuo sisarukset olivat jo muuttaneet lapsuudenkodista.

Mun sisarukset ovat >10 vuotta mua vanhempia. Ollaan nähty viimeks n. vuosi sitten. Ei ole mitään yhteistä, niinpä ei pidetä yhteyttäkään. Ja meillä kaikilla on kuitenkin sama äiti ja isä, ap:n tapauksessa ilmeisesti näin ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistan ja siihen en kommentoinut mutta nyt kommentoin.

Hienoa että kaikki hyvin. Muistathan kuitenkin etä vanhemmuuden polussa raskaus ja synnytys on vain pieni osa. Jaksatko koliikkivauvaa? Jaksatko ehkä sairaan lapsen hoidon, terapit, kuntoutukset, asiantuntijat, yksinäisyyden jne? Oletko valmis murrosiän haasteisiin, jaksatko kiukuttelevee teinihirviötä juuri eläkeiän kynnyksellä? Oletko valmis siihen että lapsesi saattaa hävetä sinua? Oletko valmis kestämään kaiken tuon yksin? Millaiset on turvaverkkosi? Oletko valmis siihen ettei sinulla ole taas omaa aikaa ainakaan 10 vuoteen?

Itse hankin sterilisaation nuorena jotta en olisi koskaan sinun kaltaisessa tilanteessa. En nimittäin jaksaisi.

 

En ole yksin! Ja olen pohtinut mainitsemiasi asioita kyllä. Sanoin jossain kommentissa jo, että kestettävä on, mitä eteen tulee. Näin se vain on. Kun päätöksen olen tehnyt, niin asia on niin. 

Mikään ei tässä vaiheessa viittaa siihen, että lapsi olisi vammainen. Mutta, jos on niin hoidan hänet kaikin puolin mahdollisuuksien mukaan hyvin. 

Eli sinulla ei ole mitään realistista suunnitelmaa tai hajua millaista on lapsen kanssa joka ei ole terve. Mä nyt vähän käsittelen tätä asiaa negatiivisesti mutta tosiasiat on muistettava. Lapsen isä ei ole sitoutunut sinuun mitenkään, sitoutuuko lapseen, terveeseen tai sairaaseen? Isompien sisarusten apuun et voi luottaa, entä jos hekin saavat jo lapsia? Se on joo kestettävä mitä eteen tulee, mutta miksi hankkiutua vaikeuksiin tieten tahtoen. Elämä ei ole mukavaa jos pitää rämpiä eteenpäin hammasta purren. Onko sinulla töitä? Entä jos ne loppuvat? Entä jos sairastut? Minusta tuossa iässä lapsi on riski, ei synnytys tai raskaus vaan se itse lapsi. Se on riski lapselle ja sinulle.

9.

Ihan älytöntä hössötystä. Kyllä sitä elämässä pärjää, eikä sitä kannata etukäteen murehtia tuommoisia. Sitten jos tulee vaikeuksia, sitten mietitään miten niistä selvitään. Vaikka ei olisi suvusta tai miehestä turvaverkkoja, niin tässä maassa niitä on yhteiskunnan puolesta, joten lapsi ei jää hätään esim. äidin sairastumisen tms. takia. Työttömyyden tapauksessa alkaa tuet juosta. 

Muutenkin, nuo kaikki asiat mitä listaat, ovat sellaisia joita voi tulla eteen nuoremmillekin. Ei voisi juuri kukaan koskaan hankkia lapsia, jos kaikkea tuollaista täytyisi miettiä ennen kuin raskaaksi hankkiutuu.  

Itse sain ainoan lapseni vahingossa, lomatuliaisina, kun olin 38. Ei mitään tukiverkkoja, ei mitään valmistautumista että koskaan lasta hankkisin. Mutta elämäni ihanin asia on silti äitiys ja lapsi ollut, eikä mitään ihmeempiä vaikeuksiakaan ole ollut. Ja jos olisi, tiedän että rakkaus lapseen antaa ihan eri voimat taistella niistä läpi kuin silloin, kun olin vain sinkku itsestäni vastaaja.

Ih´me negatiivisia ihmisiä. Ihan samalla lailla se parikymppinen voi jäädä yksin kun kaverit bilettää ja mies jättää. Jos teille kävi niin, niin miksi povaatte samaa paskaa toisille?

Vierailija kirjoitti:

Kun se lapsi lähtee kouluun, äiti on 59-vuotias. Kun lapsi pääsee ripille, äiti on 67-vuotias. Kun äiti n. 70-vuotiaana dementoituu, lapsi on 18-vuotias.

Ajatelkaa nyt vähän.

Ja jos äiti hakkaa, pääsee lastenkotiin. Tai sitten ei. Jos isä juo, niin joutuu menemään kaappiin piiloon.

Tajuatko, että kakskytvuotta tästä eteenpäin on aika helkkarin monta päivää. Ei elämä ole pelkkää matematiikkaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tsemppiä ap. Missä on tasa-arvo. Kukaan ei vinkuisi tässä ketjussa jos isä olisi 51v. Hävetkää.

Ja taatusti vinkuisi - tuskin kukaan lapsi haluaisi vanhempia, jotka ovat oikeasti jo mummo- ja pappaiässä.

Vanhempiaan ei voi valita. Mutta kuka valitsisi sen, että on syntymättä? 

Kun katsoin aloittajan alkuperäistä ketjua ja hänen puheenvuorojaan, niin olisin hänen lapsensa ihan ilomielin verrattuna omaan mt-ongelmaiseen keskiluokkaiseen kolmevitosena minut saaneen äitiini nähden. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

9. Muna näköjään opettaa kanaa...

Olen samanikäinen kuin ap, hankin sterilisaation 35-vuotiaana kun päätin että lapsen on sitten tehty.

Ihmettelen suuresti miten holtittomia ikäiseni tai vähän nuoremmat naiset on ehkäisyn suhteen. Luotetaan vaan siihen että kun tässä ollaa jo nelikymppisiä niin eihän enää voi tulla raskaaksi. Kyllä voi. Ehkäisyä on käytettävä jos ei halua enää lapsia, myös tässä iässä. Sterilisaatio on helpoin ja huolettomin itselleni.

9.

Käytätkö muuta ehkäisyä, sillä sterilisaatio ei suinkaan ole 100% varma. Ja kirjoitan tätä kokemuksesta.

En käytä, on toiminut jo niin monta vuotta että lääkärin mukaan ei enää petä. Lisäksi mulla on tuplaklipsit.

9.

Vierailija kirjoitti:

Mitähän mieltä se syntymätön lapsi olisi, kumpiko parempi vaihtoehto?

Niin, juuri tämä ihminen voi syntyä vain juuri nyt. Kummankohan valitsisi, elämän vai ei ollenkaan elämää? Jos minä olisin tuo sikiö, valitsisin elämän. On oikeasti onni syntyä  Suomeen. Lapsen vanhempien ikä ei voi olla kovin tärkeä seikka, koska ihmiset elävät keskimäärin 80-vuotiaiksi, sekä miehet että naiset. 

Vierailija kirjoitti:

Kun se lapsi lähtee kouluun, äiti on 59-vuotias. Kun lapsi pääsee ripille, äiti on 67-vuotias. Kun äiti n. 70-vuotiaana dementoituu, lapsi on 18-vuotias.

Ajatelkaa nyt vähän.

Ei 70-vuotias ole lähtökohtaisesti dementoitunut. Jos suvussasi on näin, niin ikävä juttu tietysti. 

Minulla on 80-vuotiaat vanhemmat. Kummatkin ihan skarppeja! Miehenkin puolelta äiti on elossa ja hyvässä hapessa. 

Mutta haluan korostaa, että ymmärrän kaikki riskit kyllä. Minusta on kuitenkin parempi, että lapsi syntyy riskeineen kaikkineen kuin että pelkään elämää ja näin ollen kieltäisin elämän tältä tulokkaalta.  

ap

Vierailija kirjoitti:

Onnea ap odotukseen!

Selvähän on että kun vanhana saa lapsen niin tukiverkko on erilainen, ei silti välttämättä huonompi! Tällä lapsella on jo 10 vuotiaana aikuiset sisarukset, eikö?

Minulla oli lapsena kaveri jolla oli aikuiset sisarukset, he ainakin olivat kovin läheisiä, vaikka nuo sisarukset olivat jo muuttaneet lapsuudenkodista.

Kaikki viisi sisarusta ovat yli kaksikymmpisiä jo nyt :) 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistan ja siihen en kommentoinut mutta nyt kommentoin.

Hienoa että kaikki hyvin. Muistathan kuitenkin etä vanhemmuuden polussa raskaus ja synnytys on vain pieni osa. Jaksatko koliikkivauvaa? Jaksatko ehkä sairaan lapsen hoidon, terapit, kuntoutukset, asiantuntijat, yksinäisyyden jne? Oletko valmis murrosiän haasteisiin, jaksatko kiukuttelevee teinihirviötä juuri eläkeiän kynnyksellä? Oletko valmis siihen että lapsesi saattaa hävetä sinua? Oletko valmis kestämään kaiken tuon yksin? Millaiset on turvaverkkosi? Oletko valmis siihen ettei sinulla ole taas omaa aikaa ainakaan 10 vuoteen?

Itse hankin sterilisaation nuorena jotta en olisi koskaan sinun kaltaisessa tilanteessa. En nimittäin jaksaisi.

 

En ole yksin! Ja olen pohtinut mainitsemiasi asioita kyllä. Sanoin jossain kommentissa jo, että kestettävä on, mitä eteen tulee. Näin se vain on. Kun päätöksen olen tehnyt, niin asia on niin. 

Mikään ei tässä vaiheessa viittaa siihen, että lapsi olisi vammainen. Mutta, jos on niin hoidan hänet kaikin puolin mahdollisuuksien mukaan hyvin. 

Eli sinulla ei ole mitään realistista suunnitelmaa tai hajua millaista on lapsen kanssa joka ei ole terve. Mä nyt vähän käsittelen tätä asiaa negatiivisesti mutta tosiasiat on muistettava. Lapsen isä ei ole sitoutunut sinuun mitenkään, sitoutuuko lapseen, terveeseen tai sairaaseen? Isompien sisarusten apuun et voi luottaa, entä jos hekin saavat jo lapsia? Se on joo kestettävä mitä eteen tulee, mutta miksi hankkiutua vaikeuksiin tieten tahtoen. Elämä ei ole mukavaa jos pitää rämpiä eteenpäin hammasta purren. Onko sinulla töitä? Entä jos ne loppuvat? Entä jos sairastut? Minusta tuossa iässä lapsi on riski, ei synnytys tai raskaus vaan se itse lapsi. Se on riski lapselle ja sinulle.

9.

 

Ihan älytöntä hössötystä. Kyllä sitä elämässä pärjää, eikä sitä kannata etukäteen murehtia tuommoisia. Sitten jos tulee vaikeuksia, sitten mietitään miten niistä selvitään. Vaikka ei olisi suvusta tai miehestä turvaverkkoja, niin tässä maassa niitä on yhteiskunnan puolesta, joten lapsi ei jää hätään esim. äidin sairastumisen tms. takia. Työttömyyden tapauksessa alkaa tuet juosta. 

 

Muutenkin, nuo kaikki asiat mitä listaat, ovat sellaisia joita voi tulla eteen nuoremmillekin. Ei voisi juuri kukaan koskaan hankkia lapsia, jos kaikkea tuollaista täytyisi miettiä ennen kuin raskaaksi hankkiutuu.  

 

Itse sain ainoan lapseni vahingossa, lomatuliaisina, kun olin 38. Ei mitään tukiverkkoja, ei mitään valmistautumista että koskaan lasta hankkisin. Mutta elämäni ihanin asia on silti äitiys ja lapsi ollut, eikä mitään ihmeempiä vaikeuksiakaan ole ollut. Ja jos olisi, tiedän että rakkaus lapseen antaa ihan eri voimat taistella niistä läpi kuin silloin, kun olin vain sinkku itsestäni vastaaja.

Tottakai ne voi tulla nuoremmallekin, mutta todennäköisemmin iäkkäämmälle odottajalle. Ihan ok jos ap haluaa lapsen pitää, varmasti on hyvä vanhempi, mutta silti pitää muistaa elämässä realismi, tai ainakin minä olen sellainen. Kun varautuu myös kaikkein pahimpaa, ei asiat tule niin yllätyksenä ja on helpompi ponnahtaa takaisin pinnalle.

9.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tsemppiä ap. Missä on tasa-arvo. Kukaan ei vinkuisi tässä ketjussa jos isä olisi 51v. Hävetkää.

Ja taatusti vinkuisi - tuskin kukaan lapsi haluaisi vanhempia, jotka ovat oikeasti jo mummo- ja pappaiässä.

Vanhempiaan ei voi valita. Mutta kuka valitsisi sen, että on syntymättä? 

Kun katsoin aloittajan alkuperäistä ketjua ja hänen puheenvuorojaan, niin olisin hänen lapsensa ihan ilomielin verrattuna omaan mt-ongelmaiseen keskiluokkaiseen kolmevitosena minut saaneen äitiini nähden. 

 

Minun isäni oli hieman alle 50v. kun synnyin. Aivan superihana viisas isä. Olin niin ylpeä hänestä. Teimme kaikkea kivaa yhdessä, kun olin pieni ja hän kannusti minua elämässä eteenpäin. Todella lämpöiset muistot hänestä.