"Ei ole aikaa" on maailman naurettavin tekosyy olla liikkumatta!

Miksi ihmiset sanoo, että ei ehdi siivoamaan, kun ei ole aikaa. Tai ei ehdi opiskelemaan tai tekemään väitöskirjaa, koska ei ole aikaa. Ei ehdi käymään palvelutalossa vapaaehtoistyössä, koska ei ole aikaa. Ei ehdi hoitamaan itse lapsiaan, koska ei ole aikaa. Ei ehdi opettelemaan ranskaa, koska ei ole aikaa.

On niin paljon enemmän ja tärkeämpiäkin asioita kuin se pakkoliikunta!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen kyllä ap:n kanssa samaa mieltä. Ei liikunnan tartte olla mitään 6 kertaa viikossa salille-touhua vaan liikkumisen saa ihan hyvin mahdutettua normaaliin arkeen. Puolen tunnin reipas kävelylenkki (jos väittää ettei koskaan ehdi pikku lenkille, on ajankäytössä ongelmia), hissin vaihto portaisiin, muutaman minuutin lihastreeni..

Mulle liikunta ei ole ulkonäköön panostamista vaan valmistautumista vääjäämättömään ikääntymiseen. Kun on lihakset ja kehonhallinta kunnossa, vanhuusvuodet sujuu paljon mukavammin

Ajanhallinta ihan ok, mutta jätänkö sitten 1,5-vuotiaan yksin kotiin siksi aikaa kun kipaisen lenkille, kun hän ei viihdy rattaissa viittä minuuttia kauempaa? Tämä sama lapsi on se, joka kinuaa syliin kun teen jotain. En edes laske liikunnaksi sitä että saan tehtyä kymmenen kyykkyä tai kerran parikymmenta vatsalihasta. Olette sekaisin jos luulette sillä olevan mitään merkitystä. Ja toki jos se lasketaan, olen varsinainen himoliikkuja. :D

Jos ei rattaissa viihdy, ipana syliin lisäpainoksi ja reipasta tahtia kävelylle. Sama toimii kyykyissä, ipana sylissä.

Kuulostaa siltä että olet itse opettanut lapsesi siihen että jos äiti tekee jotain muuta, on ok kinuta syliin ja alkaa märisemään.

EN ole tuo, jolle vastasit, mutta tuo on ihan höpöhöpöä. Lapsia on erilaisia. 

Jep. Ja joka lapselle oisi hyvä omalla esimerkillään opettaa liikunnan tärkeys ihan pienestä pitäen. Viimeksi viime viikolla sai lukea ettei nykyiset ekaluokkalaiset osaa juosta, vähän aikaa sitten että ysiluokkalaisten cooper-tulokset on huolestuttavam surkeita. Nykyäidit kasvattaa fyysisesti sairasta sukupolvea.

ssss kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ssss kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ssss kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi tämä asia huolettaa sinua niin? Mä väitän, että 19-vuotias lukiolainen ei ihan pysty asettumaan siihen tilanteeseen, kun on elämässä muutakin kuin koulunkäynti (ja syömishäiriö). Esim. lapsia, työ, lasten harrastuksia ja koti hoidettavana.

-

Muuten. Mä olen koko aikuisen ikäni tykännyt liikkua, ja olen mm. ollut innokas kotijumppaaja. Mutta kun sain toisen lapseni, on kotijumppa jäänyt mm. siksi, että tämän lapsen kanssa sitä ei voi tehdä - hän kiipeää päälleni ja tulee aina siihen, missä minä jumppaan. Lisäksi refluksitauti on rajoittanut jumppaamista paljon.

-

Joten mitä jos hankkisit itsellesi jotain muuta ajateltavaa. Vaikka sitä, miten oikeasti pääsisit tuosta syömishäiriöstäsi eroon.

Edes puoliksi pysyit aiheessa, kiitos siitä.

No oletko mielestäsi paras asiantuntija sanomaan, mihin kenelläkin on aikaa ja mihin ei?

15min jumppaan muutaman kerran päivässä pystyy jokainen.

Ja miksi olet mielestäsi paras henkilö sanomaan, mihin kullakin on aikaa ja mihin kukakin pystyy?

Jokainen meistä voi herätä aikaisemmin ja priorisoida liikunnan niin halutessaan. En ole paras sanoja, mutta tuo on totuus.

Tuo ei ole terveellinen ajattelumalli. Kuten sanoin, sinä et 19-vuotiaana lukiolaisena oikein ymmärrä, millaista on olla aikuinen, joka on vastuussa kodista, työstä ja lapsista. Yöunesta tinkiminen on todella epäterveellistä, joten se ei todellakaan ole se keino, jolla liikuntaa elämässään voi lisätä. Eli se ei ole totuus, mutta olet oikeassa siinä, että et todellakaan ole paras sanoja.

ssss kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ssss kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ssss kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi tämä asia huolettaa sinua niin? Mä väitän, että 19-vuotias lukiolainen ei ihan pysty asettumaan siihen tilanteeseen, kun on elämässä muutakin kuin koulunkäynti (ja syömishäiriö). Esim. lapsia, työ, lasten harrastuksia ja koti hoidettavana.

-

Muuten. Mä olen koko aikuisen ikäni tykännyt liikkua, ja olen mm. ollut innokas kotijumppaaja. Mutta kun sain toisen lapseni, on kotijumppa jäänyt mm. siksi, että tämän lapsen kanssa sitä ei voi tehdä - hän kiipeää päälleni ja tulee aina siihen, missä minä jumppaan. Lisäksi refluksitauti on rajoittanut jumppaamista paljon.

-

Joten mitä jos hankkisit itsellesi jotain muuta ajateltavaa. Vaikka sitä, miten oikeasti pääsisit tuosta syömishäiriöstäsi eroon.

Edes puoliksi pysyit aiheessa, kiitos siitä.

No oletko mielestäsi paras asiantuntija sanomaan, mihin kenelläkin on aikaa ja mihin ei?

15min jumppaan muutaman kerran päivässä pystyy jokainen.

Ja miksi olet mielestäsi paras henkilö sanomaan, mihin kullakin on aikaa ja mihin kukakin pystyy?

Jokainen meistä voi herätä aikaisemmin ja priorisoida liikunnan niin halutessaan. En ole paras sanoja, mutta tuo on totuus.

Olet oikeassa. Voin opetella nukkumaan vain 4 tuntia vuorokaudessa, jolloin ehdin aivan hyvin lenkille aamulla ennen kuin on aika lähteä töihin. Eri asia sitten onkin se, miten pitkään jaksan tehdä töitä noin pienellä unimäärällä.

Kerro mulle ap, missä välissä ehdin harrastaa liikuntaa.

Herään aamulla puoli kuudelta, käyn suihkussa, puen, meikkaan, kuivaan hiukset, syön aamupalan. Varttia vaille seitsemän lähden bussipysäkille. Olen koululla klo 8, pääsen klo 16. Nousen bussiin ja menen suoraan töihin. Töistä pääsen yhdeksältä, olen kymmeneltä kotona. Syön iltapalan ja menen suoraan nukkumaan.

Oma havaintoni anorektisista lukiolaisista on se, että opintomenestys on aika lähellä nollaa, mutta jumppaamaan ehtii koska tahansa. Ehkä ap:lla on elämän tilannekohtainen priorisointi vähän hakusessa?

Muakin ärsyttää "ei ole aikaa" tekosyy missä tahansa asiassa koska se on yhtä kuin "priorisoin mieluummin johonkin muuhun". Mä harrastan liikuntaa ja soitan kitaraa, mutta en katso telkkaa, lue lehtiä joka päivä ja tapaan ystäviä aika vähän, koska harrastukset on mulle tärkeämpiä. Ja en hanki enempää lapsia, että on aikaa omiin juttuihin. En sano, että kyllähän mä sitä ja sitä, jos olisi aikaa. Jokainenhan on itse oman elämänsä järjestänyt.

Mun mielestä ainoat syyt sille, että ei harrasta liikuntaa on a) ei halua b) on niin sairas ettei voi/ei ole hyväksi keholle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen kyllä ap:n kanssa samaa mieltä. Ei liikunnan tartte olla mitään 6 kertaa viikossa salille-touhua vaan liikkumisen saa ihan hyvin mahdutettua normaaliin arkeen. Puolen tunnin reipas kävelylenkki (jos väittää ettei koskaan ehdi pikku lenkille, on ajankäytössä ongelmia), hissin vaihto portaisiin, muutaman minuutin lihastreeni..

Mulle liikunta ei ole ulkonäköön panostamista vaan valmistautumista vääjäämättömään ikääntymiseen. Kun on lihakset ja kehonhallinta kunnossa, vanhuusvuodet sujuu paljon mukavammin

Ajanhallinta ihan ok, mutta jätänkö sitten 1,5-vuotiaan yksin kotiin siksi aikaa kun kipaisen lenkille, kun hän ei viihdy rattaissa viittä minuuttia kauempaa? Tämä sama lapsi on se, joka kinuaa syliin kun teen jotain. En edes laske liikunnaksi sitä että saan tehtyä kymmenen kyykkyä tai kerran parikymmenta vatsalihasta. Olette sekaisin jos luulette sillä olevan mitään merkitystä. Ja toki jos se lasketaan, olen varsinainen himoliikkuja. :D

Jos ei rattaissa viihdy, ipana syliin lisäpainoksi ja reipasta tahtia kävelylle. Sama toimii kyykyissä, ipana sylissä.

Kuulostaa siltä että olet itse opettanut lapsesi siihen että jos äiti tekee jotain muuta, on ok kinuta syliin ja alkaa märisemään.

Jaa. Jos olen opettanut, niin se on mysteeri miten. Olemme lapsen kanssa käyneet pienestä pitäen pitkillä lenkeillä. Mystisesti kun oppi kävelemään ei viihdykään rattaissa. Samoin treenauksen kanssa, jossain vaiheessa iski äitivaihe, enkä saa tehdä juuri mitään muuta. En ole tehnyt mitään eri tavoin. Lapsi viihtyi noin vuoden ikään hyvin omissa puuhissaan kun tein kotitöitä/treenasin ja yhtäkkiä ei. Lisäksi ulkoillessa annan mielelläni lapsen kävellä itse, kun kerran haluaa niin tehdä. Tekisin hallaa lapselle omaa itsekkyyttäni jos väkisin köyttäisin rattaisiin tai kantaisin rimpuilevaa ja huutavaa lasta vaan koska tahdon itse liikkua. Lapsella on myös tarve ja oikeus liikkua. Luotan siihen, että tämä on vain vaihe ja voin laittaa lapsen tarpeet omieni edelle hetkeksi. Mutta mukava tietää, että joku osaa paremmin tuntea lapseni ja tilanteeni kuin minä. Lähdemme nyt ulkoilemaan ihan lapsen ehdoilla, eikö tehdä ulkoilusta huutoshowta vaan koska minun on saatava lenkkeillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen kyllä ap:n kanssa samaa mieltä. Ei liikunnan tartte olla mitään 6 kertaa viikossa salille-touhua vaan liikkumisen saa ihan hyvin mahdutettua normaaliin arkeen. Puolen tunnin reipas kävelylenkki (jos väittää ettei koskaan ehdi pikku lenkille, on ajankäytössä ongelmia), hissin vaihto portaisiin, muutaman minuutin lihastreeni..

Mulle liikunta ei ole ulkonäköön panostamista vaan valmistautumista vääjäämättömään ikääntymiseen. Kun on lihakset ja kehonhallinta kunnossa, vanhuusvuodet sujuu paljon mukavammin

Ajanhallinta ihan ok, mutta jätänkö sitten 1,5-vuotiaan yksin kotiin siksi aikaa kun kipaisen lenkille, kun hän ei viihdy rattaissa viittä minuuttia kauempaa? Tämä sama lapsi on se, joka kinuaa syliin kun teen jotain. En edes laske liikunnaksi sitä että saan tehtyä kymmenen kyykkyä tai kerran parikymmenta vatsalihasta. Olette sekaisin jos luulette sillä olevan mitään merkitystä. Ja toki jos se lasketaan, olen varsinainen himoliikkuja. :D

Jos ei rattaissa viihdy, ipana syliin lisäpainoksi ja reipasta tahtia kävelylle. Sama toimii kyykyissä, ipana sylissä.

Kuulostaa siltä että olet itse opettanut lapsesi siihen että jos äiti tekee jotain muuta, on ok kinuta syliin ja alkaa märisemään.

EN ole tuo, jolle vastasit, mutta tuo on ihan höpöhöpöä. Lapsia on erilaisia. 

Jep. Ja joka lapselle oisi hyvä omalla esimerkillään opettaa liikunnan tärkeys ihan pienestä pitäen. Viimeksi viime viikolla sai lukea ettei nykyiset ekaluokkalaiset osaa juosta, vähän aikaa sitten että ysiluokkalaisten cooper-tulokset on huolestuttavam surkeita. Nykyäidit kasvattaa fyysisesti sairasta sukupolvea.

Nykylapsista 98% on eskarissa ja yli 80% päivähoidossa, joten kysymys kuuluukin, miksi siellä lapset puetaan kurahaalareihin ja laitetaan hiekkalaatikolle sen sijaan, että leikittäisiin liikuntaleikkejä, juostaisiin ja pelattaisiin vaikka jalkapalloa.

Yleensä en aloittajan kanssa asioista samaa mieltä ole, mutta tämän kyllä allekirjoitan. Kaikilla on kyllä aikaa liikkua, se on priorisoinnista kiinni. Ymmärrän kyllä, että arjen pyörittäminen saattaa viedä voimat niin, että sen tunnin vapaahetken silloin tällöin käyttää mieluummin sohvalla istumiseen ja sarjojen seuraamiseen, mutta ei silloin voi käyttää liikkumattomuuteen syynä ajanpuutetta vaan jaksamisen. Ymmärrän senkin, ettei kaikkia vaan liikkuminen kiinnosta, eikä minuakaan liikuta muiden liikkumiset, kukin tavallaan.

Itselleni liikunta on elintärkeää. Opiskelen, käyn osa-aikatöissä, hoidan vanhaa isääni ja minulla on erityisnuori luonani aina viikonloppuisin, mutta silti käyn salilla vähintään neljä kertaa viikossa ja lenkillä joka päivä. Joo, joskus unet jää lyhyeksi, en juurikaan ehdi tavata ystäviäni, käymään missään vapaa-ajalla tai pysty seuraamaan mitään tv-sarjoja, mutta tämä on minun valintani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen kyllä ap:n kanssa samaa mieltä. Ei liikunnan tartte olla mitään 6 kertaa viikossa salille-touhua vaan liikkumisen saa ihan hyvin mahdutettua normaaliin arkeen. Puolen tunnin reipas kävelylenkki (jos väittää ettei koskaan ehdi pikku lenkille, on ajankäytössä ongelmia), hissin vaihto portaisiin, muutaman minuutin lihastreeni..

Mulle liikunta ei ole ulkonäköön panostamista vaan valmistautumista vääjäämättömään ikääntymiseen. Kun on lihakset ja kehonhallinta kunnossa, vanhuusvuodet sujuu paljon mukavammin

Ajanhallinta ihan ok, mutta jätänkö sitten 1,5-vuotiaan yksin kotiin siksi aikaa kun kipaisen lenkille, kun hän ei viihdy rattaissa viittä minuuttia kauempaa? Tämä sama lapsi on se, joka kinuaa syliin kun teen jotain. En edes laske liikunnaksi sitä että saan tehtyä kymmenen kyykkyä tai kerran parikymmenta vatsalihasta. Olette sekaisin jos luulette sillä olevan mitään merkitystä. Ja toki jos se lasketaan, olen varsinainen himoliikkuja. :D

Jos ei rattaissa viihdy, ipana syliin lisäpainoksi ja reipasta tahtia kävelylle. Sama toimii kyykyissä, ipana sylissä.

Kuulostaa siltä että olet itse opettanut lapsesi siihen että jos äiti tekee jotain muuta, on ok kinuta syliin ja alkaa märisemään.

EN ole tuo, jolle vastasit, mutta tuo on ihan höpöhöpöä. Lapsia on erilaisia. 

Jep. Ja joka lapselle oisi hyvä omalla esimerkillään opettaa liikunnan tärkeys ihan pienestä pitäen. Viimeksi viime viikolla sai lukea ettei nykyiset ekaluokkalaiset osaa juosta, vähän aikaa sitten että ysiluokkalaisten cooper-tulokset on huolestuttavam surkeita. Nykyäidit kasvattaa fyysisesti sairasta sukupolvea.

niin kasvattaako ne sairasta sukupolvea pakottamalla lapsen istumaan kun itse kuntoilee vai kannustavatko lapsia liikkumaan itse? T. Se 1,5-vuotiaan äiti joka ei ehdi lenkille, mutta lapsi saa juosta pihalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen kyllä ap:n kanssa samaa mieltä. Ei liikunnan tartte olla mitään 6 kertaa viikossa salille-touhua vaan liikkumisen saa ihan hyvin mahdutettua normaaliin arkeen. Puolen tunnin reipas kävelylenkki (jos väittää ettei koskaan ehdi pikku lenkille, on ajankäytössä ongelmia), hissin vaihto portaisiin, muutaman minuutin lihastreeni..

Mulle liikunta ei ole ulkonäköön panostamista vaan valmistautumista vääjäämättömään ikääntymiseen. Kun on lihakset ja kehonhallinta kunnossa, vanhuusvuodet sujuu paljon mukavammin

Ajanhallinta ihan ok, mutta jätänkö sitten 1,5-vuotiaan yksin kotiin siksi aikaa kun kipaisen lenkille, kun hän ei viihdy rattaissa viittä minuuttia kauempaa? Tämä sama lapsi on se, joka kinuaa syliin kun teen jotain. En edes laske liikunnaksi sitä että saan tehtyä kymmenen kyykkyä tai kerran parikymmenta vatsalihasta. Olette sekaisin jos luulette sillä olevan mitään merkitystä. Ja toki jos se lasketaan, olen varsinainen himoliikkuja. :D

Jos ei rattaissa viihdy, ipana syliin lisäpainoksi ja reipasta tahtia kävelylle. Sama toimii kyykyissä, ipana sylissä.

Kuulostaa siltä että olet itse opettanut lapsesi siihen että jos äiti tekee jotain muuta, on ok kinuta syliin ja alkaa märisemään.

EN ole tuo, jolle vastasit, mutta tuo on ihan höpöhöpöä. Lapsia on erilaisia. 

Jep. Ja joka lapselle oisi hyvä omalla esimerkillään opettaa liikunnan tärkeys ihan pienestä pitäen. Viimeksi viime viikolla sai lukea ettei nykyiset ekaluokkalaiset osaa juosta, vähän aikaa sitten että ysiluokkalaisten cooper-tulokset on huolestuttavam surkeita. Nykyäidit kasvattaa fyysisesti sairasta sukupolvea.

Ei vaan nykyisät. Jos lapset eivät osaa juosta se on isien vika. Jos lapset saavat huonoja tuloksia yhdeksännellä luokalla cooperissa se on isien vika. Faktat kuntoon. Kyllä isillä riittäisi aikaa. Heidän kun ei tarvitse edes tehdä kotitöitä monessa perheessä. Kuinka monen isän olet kuullut sanovan etteivät he ole ehtineet edes istahtaa koko päivänä?

Joten jos lapsi ei kasva liikunnalliseksi se on isän vika.

Aikuinen nainen päättää itse mihin aikaansa käyttää, olkoon sitten se ajankäyttö täysin ilman liikuntaa niin haluttaessa.

Vaikka jostain toisesta jumppa on maailman tärkein asia joka menee kaiken muun edelle, niin sitä se ei vaan ole kaikille. Toisille lepo on sitä tärkeämpää tai lukeminen tai muiden kuunteleminen tai vaikka syöminen.

ssss kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ssss kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ssss kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ssss kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi tämä asia huolettaa sinua niin? Mä väitän, että 19-vuotias lukiolainen ei ihan pysty asettumaan siihen tilanteeseen, kun on elämässä muutakin kuin koulunkäynti (ja syömishäiriö). Esim. lapsia, työ, lasten harrastuksia ja koti hoidettavana.

-

Muuten. Mä olen koko aikuisen ikäni tykännyt liikkua, ja olen mm. ollut innokas kotijumppaaja. Mutta kun sain toisen lapseni, on kotijumppa jäänyt mm. siksi, että tämän lapsen kanssa sitä ei voi tehdä - hän kiipeää päälleni ja tulee aina siihen, missä minä jumppaan. Lisäksi refluksitauti on rajoittanut jumppaamista paljon.

-

Joten mitä jos hankkisit itsellesi jotain muuta ajateltavaa. Vaikka sitä, miten oikeasti pääsisit tuosta syömishäiriöstäsi eroon.

Edes puoliksi pysyit aiheessa, kiitos siitä.

No oletko mielestäsi paras asiantuntija sanomaan, mihin kenelläkin on aikaa ja mihin ei?

15min jumppaan muutaman kerran päivässä pystyy jokainen.

Ja miksi olet mielestäsi paras henkilö sanomaan, mihin kullakin on aikaa ja mihin kukakin pystyy?

Jokainen meistä voi herätä aikaisemmin ja priorisoida liikunnan niin halutessaan. En ole paras sanoja, mutta tuo on totuus.

Olet oikeassa. Voin opetella nukkumaan vain 4 tuntia vuorokaudessa, jolloin ehdin aivan hyvin lenkille aamulla ennen kuin on aika lähteä töihin. Eri asia sitten onkin se, miten pitkään jaksan tehdä töitä noin pienellä unimäärällä.

Miksi pitää mennä ääriesimerkkeihin? Voit herätä sen 30-60min aikaisemmin.

Ja miten pitkälle lenkille ehdin 15 minuutissa? Ainakin minulla on tapana lenkin jälkeen käydä suihkussa ja sen jälkeen kuivattaa hiukset. Siihen menee noin 15 minuuttia. Ja jos herään tuon 60 minuuttia aikaisemmin, niin ehdin nukkumaan 4 tuntia. Joten ääriesimerkki olisi se, että en ehtisi nukkumaan lainkaan!

Tässä näkyy taas tämä fitness ihmisten älykkyys ja logiikkaa. Skenariossa jossa ihminen liikkuu tai on aktiivinen 24/7 hänen täytyy alkaa muuttamaan rutiineja, jotta saa ängettyä jonkun vartin tai puolentunnin kävelylenkin JOKA EI VAIKUTA VITTU YHTÄÄN MITÄÄN aikatauluun vaikeuttaakseen vaan omaa elämää.

Työntäkää ne kahvakuulat ja kävelylenkit perseeseenne. Ne vartin treenit ja muut ei vaikuta yhtään mitään aktiiviselle ihmiselle joka käy töissä, hoitaa lapset ja kodin vielä siinä sivussa iltaisin.

Voi hyvin olla, ettei ole aikaa, eikä jaksamista.

Aloitetaan tilanteesta, jossa besserwisserien hemoglobiini romahdutetaan alle 100:aan. Sen syytä etsitään lääkärissä pitkään. Ja lopulta kun syy löytyy, odotat leikjaukseen päösemistä puoli vuotta. Koko ajan väsyttää, pikkuinenkin ylämäki saa hengästymään, hapenottokyky laskee.

Samaan aikaan olet vaativassa työssä. Kuskaat lapsia, kolmea sellaista 6 kertaa viikossa harrastuksiin, mies hoitaa lisäksi oman osansa kuskauksista. Yhdellä lapsista add, kaikilla kolmella lukihäiriö, läksyjen tekemiseen menee minimissään tunti. Niin ja sitä add-poikaa käytetään terapiassa. Heti kun kukaan ei vaadi mitään nukahdat. Voisit nukkua vaikka 20 tuntia vuorokaudessa, olet niin väsynyt.

Ihmisillä on erilaisia elämäntilanteita, aina liikkuminen ei onnistu, ei vaikka sitä rakastaisi. Nyt liikun 5-6 krt viikossa plus arkiliikunta päälle, mutta mun hemoglobiiniarvot ovatkin nyt kunnossa.

ssss kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ssss kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ssss kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ssss kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ssss kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi tämä asia huolettaa sinua niin? Mä väitän, että 19-vuotias lukiolainen ei ihan pysty asettumaan siihen tilanteeseen, kun on elämässä muutakin kuin koulunkäynti (ja syömishäiriö). Esim. lapsia, työ, lasten harrastuksia ja koti hoidettavana.

-

Muuten. Mä olen koko aikuisen ikäni tykännyt liikkua, ja olen mm. ollut innokas kotijumppaaja. Mutta kun sain toisen lapseni, on kotijumppa jäänyt mm. siksi, että tämän lapsen kanssa sitä ei voi tehdä - hän kiipeää päälleni ja tulee aina siihen, missä minä jumppaan. Lisäksi refluksitauti on rajoittanut jumppaamista paljon.

-

Joten mitä jos hankkisit itsellesi jotain muuta ajateltavaa. Vaikka sitä, miten oikeasti pääsisit tuosta syömishäiriöstäsi eroon.

Edes puoliksi pysyit aiheessa, kiitos siitä.

No oletko mielestäsi paras asiantuntija sanomaan, mihin kenelläkin on aikaa ja mihin ei?

15min jumppaan muutaman kerran päivässä pystyy jokainen.

Ja miksi olet mielestäsi paras henkilö sanomaan, mihin kullakin on aikaa ja mihin kukakin pystyy?

Jokainen meistä voi herätä aikaisemmin ja priorisoida liikunnan niin halutessaan. En ole paras sanoja, mutta tuo on totuus.

Olet oikeassa. Voin opetella nukkumaan vain 4 tuntia vuorokaudessa, jolloin ehdin aivan hyvin lenkille aamulla ennen kuin on aika lähteä töihin. Eri asia sitten onkin se, miten pitkään jaksan tehdä töitä noin pienellä unimäärällä.

Miksi pitää mennä ääriesimerkkeihin? Voit herätä sen 30-60min aikaisemmin.

Ja miten pitkälle lenkille ehdin 15 minuutissa? Ainakin minulla on tapana lenkin jälkeen käydä suihkussa ja sen jälkeen kuivattaa hiukset. Siihen menee noin 15 minuuttia. Ja jos herään tuon 60 minuuttia aikaisemmin, niin ehdin nukkumaan 4 tuntia. Joten ääriesimerkki olisi se, että en ehtisi nukkumaan lainkaan!

Kyse ei nimenomaan ollut lenkistä, vaan kotona liikkumisesta, jolloin aikaa ei kulu mm. pukeutumiseen tai muihin valmisteluihin. 4h yöunet edes muutaman kerran viikossa ei tapa ketään, vaikka onkin vähäiset.

Liian vähäiset yöunet on terveydelle haitallisempia kuin liikkumattomuus.

Vierailija kirjoitti:

Muakin ärsyttää "ei ole aikaa" tekosyy missä tahansa asiassa koska se on yhtä kuin "priorisoin mieluummin johonkin muuhun". Mä harrastan liikuntaa ja soitan kitaraa, mutta en katso telkkaa, lue lehtiä joka päivä ja tapaan ystäviä aika vähän, koska harrastukset on mulle tärkeämpiä. Ja en hanki enempää lapsia, että on aikaa omiin juttuihin. En sano, että kyllähän mä sitä ja sitä, jos olisi aikaa. Jokainenhan on itse oman elämänsä järjestänyt.

Mun mielestä ainoat syyt sille, että ei harrasta liikuntaa on a) ei halua b) on niin sairas ettei voi/ei ole hyväksi keholle.

Jos sinulta kysyttäisiin mikset katso televisiota, lue lehtiä ja tapaat niin vähän ystäviäsi sanoisit ettei sinulla ole aikaa (koska harrastuksesi vie niin suuren osan siitä). Samalla tavalla muut vastaisivat ettei heillä ole aikaa liikkua, koska muut tärkeämmät asiat vievät sen ajan. Jokaisella on vaan omat tärkeät juttunsa. Kaikilla se liikunta ei vaan kuulu niihin tärkeisiin.

ssss kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ssss kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ssss kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ssss kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi tämä asia huolettaa sinua niin? Mä väitän, että 19-vuotias lukiolainen ei ihan pysty asettumaan siihen tilanteeseen, kun on elämässä muutakin kuin koulunkäynti (ja syömishäiriö). Esim. lapsia, työ, lasten harrastuksia ja koti hoidettavana.

-

Muuten. Mä olen koko aikuisen ikäni tykännyt liikkua, ja olen mm. ollut innokas kotijumppaaja. Mutta kun sain toisen lapseni, on kotijumppa jäänyt mm. siksi, että tämän lapsen kanssa sitä ei voi tehdä - hän kiipeää päälleni ja tulee aina siihen, missä minä jumppaan. Lisäksi refluksitauti on rajoittanut jumppaamista paljon.

-

Joten mitä jos hankkisit itsellesi jotain muuta ajateltavaa. Vaikka sitä, miten oikeasti pääsisit tuosta syömishäiriöstäsi eroon.

Edes puoliksi pysyit aiheessa, kiitos siitä.

No oletko mielestäsi paras asiantuntija sanomaan, mihin kenelläkin on aikaa ja mihin ei?

15min jumppaan muutaman kerran päivässä pystyy jokainen.

Ja miksi olet mielestäsi paras henkilö sanomaan, mihin kullakin on aikaa ja mihin kukakin pystyy?

Jokainen meistä voi herätä aikaisemmin ja priorisoida liikunnan niin halutessaan. En ole paras sanoja, mutta tuo on totuus.

Olet oikeassa. Voin opetella nukkumaan vain 4 tuntia vuorokaudessa, jolloin ehdin aivan hyvin lenkille aamulla ennen kuin on aika lähteä töihin. Eri asia sitten onkin se, miten pitkään jaksan tehdä töitä noin pienellä unimäärällä.

Miksi pitää mennä ääriesimerkkeihin? Voit herätä sen 30-60min aikaisemmin.

Onko lukiolaisneitokaisella käynyt mielessä, että joillain ihmisillä ne yöunet ovat ihan säännöllisesti 5-6h/yö? Jospa vetäisit sen pääsi pois perseestäsi. Kauheesti jaksa naurattaa jonkun lukiobimbon jumppainnostus, kun en oo nukkunut enempää kuin 4h putkeen kahteen vuoteen.

Eiköhän monesti ole kysymys siitä mitä pitää tärkeänä. Yleensä tärkeille jutuille löytyy aikaa tai sitä aikaa raivataan jostain, mikä on tietysti aina pois jostain muusta.

ssss kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ssss kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ssss kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ssss kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ssss kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi tämä asia huolettaa sinua niin? Mä väitän, että 19-vuotias lukiolainen ei ihan pysty asettumaan siihen tilanteeseen, kun on elämässä muutakin kuin koulunkäynti (ja syömishäiriö). Esim. lapsia, työ, lasten harrastuksia ja koti hoidettavana.

-

Muuten. Mä olen koko aikuisen ikäni tykännyt liikkua, ja olen mm. ollut innokas kotijumppaaja. Mutta kun sain toisen lapseni, on kotijumppa jäänyt mm. siksi, että tämän lapsen kanssa sitä ei voi tehdä - hän kiipeää päälleni ja tulee aina siihen, missä minä jumppaan. Lisäksi refluksitauti on rajoittanut jumppaamista paljon.

-

Joten mitä jos hankkisit itsellesi jotain muuta ajateltavaa. Vaikka sitä, miten oikeasti pääsisit tuosta syömishäiriöstäsi eroon.

Edes puoliksi pysyit aiheessa, kiitos siitä.

No oletko mielestäsi paras asiantuntija sanomaan, mihin kenelläkin on aikaa ja mihin ei?

15min jumppaan muutaman kerran päivässä pystyy jokainen.

Ja miksi olet mielestäsi paras henkilö sanomaan, mihin kullakin on aikaa ja mihin kukakin pystyy?

Jokainen meistä voi herätä aikaisemmin ja priorisoida liikunnan niin halutessaan. En ole paras sanoja, mutta tuo on totuus.

Olet oikeassa. Voin opetella nukkumaan vain 4 tuntia vuorokaudessa, jolloin ehdin aivan hyvin lenkille aamulla ennen kuin on aika lähteä töihin. Eri asia sitten onkin se, miten pitkään jaksan tehdä töitä noin pienellä unimäärällä.

Miksi pitää mennä ääriesimerkkeihin? Voit herätä sen 30-60min aikaisemmin.

Ja miten pitkälle lenkille ehdin 15 minuutissa? Ainakin minulla on tapana lenkin jälkeen käydä suihkussa ja sen jälkeen kuivattaa hiukset. Siihen menee noin 15 minuuttia. Ja jos herään tuon 60 minuuttia aikaisemmin, niin ehdin nukkumaan 4 tuntia. Joten ääriesimerkki olisi se, että en ehtisi nukkumaan lainkaan!

Kyse ei nimenomaan ollut lenkistä, vaan kotona liikkumisesta, jolloin aikaa ei kulu mm. pukeutumiseen tai muihin valmisteluihin. 4h yöunet edes muutaman kerran viikossa ei tapa ketään, vaikka onkin vähäiset.

Kotona liikkumisesta? Hyppelyä kerrostalossa aamulla klo 4? Kahvakuulan kuminaa lattiaan? Tilan raivaamista olohuoneeseen ja hiippailua varpaillaan, jotta lapset eivät herää? Enkä koe kovin mukavaksi liikuntaa alasti, vaikka se sinulle saattaa olla arkipäivää.

Enkä ole kovin vakuuttunut siitä, että tuollainen mahdollisimman hiljaa vedetty jumppatuokio olisi sen parempi kunnon kannalta kuin on hissin välttäminen ja portaiden kapuaminen. Ja ihan rehellinen ollakseni: mieluummin herään liian aikaisin aamulla rakastelemaan kuin jumppaamaan. Molemmissa hengästyy ja sydämen lyöntitiheys kiihtyy.