"Ei ole aikaa" on maailman naurettavin tekosyy olla liikkumatta!

Yleensä ihmiset tarkoittavat tuolla lauseella pikemminkin "teen mieluummin vapaa-ajallani jotakin muuta". Ja mitähän se sinulle kuuluu?

Laiskat ja tyhmät sanoo ton.

Miksi tämä asia huolettaa sinua niin? Mä väitän, että 19-vuotias lukiolainen ei ihan pysty asettumaan siihen tilanteeseen, kun on elämässä muutakin kuin koulunkäynti (ja syömishäiriö). Esim. lapsia, työ, lasten harrastuksia ja koti hoidettavana.

-

Muuten. Mä olen koko aikuisen ikäni tykännyt liikkua, ja olen mm. ollut innokas kotijumppaaja. Mutta kun sain toisen lapseni, on kotijumppa jäänyt mm. siksi, että tämän lapsen kanssa sitä ei voi tehdä - hän kiipeää päälleni ja tulee aina siihen, missä minä jumppaan. Lisäksi refluksitauti on rajoittanut jumppaamista paljon.

-

Joten mitä jos hankkisit itsellesi jotain muuta ajateltavaa. Vaikka sitä, miten oikeasti pääsisit tuosta syömishäiriöstäsi eroon.

Paitsi jos lapsi alkaa huutamaan syliin heti kun teet jotain muuta. Toki joitain juttuja voi tehdä lapsi sylissä, mutta toisia ei voi. Ja yksinkertaisesti minulla on edessä kotityöt ja työt silloin kun on yhtään aikaa. Tekisi mieli treenata, mutta koska en voi venyttää nukkumaanmenoa jaksamisen takia, ne työt on tehtävä silloin kun on aikaa.

Mä olen kyllä ap:n kanssa samaa mieltä. Ei liikunnan tartte olla mitään 6 kertaa viikossa salille-touhua vaan liikkumisen saa ihan hyvin mahdutettua normaaliin arkeen. Puolen tunnin reipas kävelylenkki (jos väittää ettei koskaan ehdi pikku lenkille, on ajankäytössä ongelmia), hissin vaihto portaisiin, muutaman minuutin lihastreeni..

Mulle liikunta ei ole ulkonäköön panostamista vaan valmistautumista vääjäämättömään ikääntymiseen. Kun on lihakset ja kehonhallinta kunnossa, vanhuusvuodet sujuu paljon mukavammin

Eikö liikkuntaa harrastamattomia ihmisiä pelota mitä se liikunnan puute tekee vielä tulevaisuudessa? Kyllä, jokainen voi sairastua, mutta jos ehdoin tahdoin välttelee liikuntaa niin tuntuu vähän siltä, että haluaa oikein päätyä ennenaikaiseen hautaan.

Mun ystävä on leski, kaksi pientä lasta, iso omakotitalo ja ansiotyö.

Minä uskon häntä todella kun sanoo että aikaa liikunnalle ei jää kuin ehkä kerran viikossa pieni lenkki. Toki omakotitalon ja pihan kunnostaminen käy varmaan osittain liikunnasta.

jh

Vierailija kirjoitti:

Mä olen kyllä ap:n kanssa samaa mieltä. Ei liikunnan tartte olla mitään 6 kertaa viikossa salille-touhua vaan liikkumisen saa ihan hyvin mahdutettua normaaliin arkeen. Puolen tunnin reipas kävelylenkki (jos väittää ettei koskaan ehdi pikku lenkille, on ajankäytössä ongelmia), hissin vaihto portaisiin, muutaman minuutin lihastreeni..

Mulle liikunta ei ole ulkonäköön panostamista vaan valmistautumista vääjäämättömään ikääntymiseen. Kun on lihakset ja kehonhallinta kunnossa, vanhuusvuodet sujuu paljon mukavammin

Ajanhallinta ihan ok, mutta jätänkö sitten 1,5-vuotiaan yksin kotiin siksi aikaa kun kipaisen lenkille, kun hän ei viihdy rattaissa viittä minuuttia kauempaa? Tämä sama lapsi on se, joka kinuaa syliin kun teen jotain. En edes laske liikunnaksi sitä että saan tehtyä kymmenen kyykkyä tai kerran parikymmenta vatsalihasta. Olette sekaisin jos luulette sillä olevan mitään merkitystä. Ja toki jos se lasketaan, olen varsinainen himoliikkuja. :D

Vierailija kirjoitti:

Eikö liikkuntaa harrastamattomia ihmisiä pelota mitä se liikunnan puute tekee vielä tulevaisuudessa? Kyllä, jokainen voi sairastua, mutta jos ehdoin tahdoin välttelee liikuntaa niin tuntuu vähän siltä, että haluaa oikein päätyä ennenaikaiseen hautaan.

No itseasiassa ei kiinnosta yhtään. Välillä mietin lähtemistä muutenkin. Sillä välin yritän nauttia elämästä. Liikunta ei minulle sitä tuo.

Vierailija kirjoitti:

Eikö liikkuntaa harrastamattomia ihmisiä pelota mitä se liikunnan puute tekee vielä tulevaisuudessa? Kyllä, jokainen voi sairastua, mutta jos ehdoin tahdoin välttelee liikuntaa niin tuntuu vähän siltä, että haluaa oikein päätyä ennenaikaiseen hautaan.

Liikkua voi muutenkin kuin "harrastamalla liikuntaa"

ssss kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi tämä asia huolettaa sinua niin? Mä väitän, että 19-vuotias lukiolainen ei ihan pysty asettumaan siihen tilanteeseen, kun on elämässä muutakin kuin koulunkäynti (ja syömishäiriö). Esim. lapsia, työ, lasten harrastuksia ja koti hoidettavana.

-

Muuten. Mä olen koko aikuisen ikäni tykännyt liikkua, ja olen mm. ollut innokas kotijumppaaja. Mutta kun sain toisen lapseni, on kotijumppa jäänyt mm. siksi, että tämän lapsen kanssa sitä ei voi tehdä - hän kiipeää päälleni ja tulee aina siihen, missä minä jumppaan. Lisäksi refluksitauti on rajoittanut jumppaamista paljon.

-

Joten mitä jos hankkisit itsellesi jotain muuta ajateltavaa. Vaikka sitä, miten oikeasti pääsisit tuosta syömishäiriöstäsi eroon.

Edes puoliksi pysyit aiheessa, kiitos siitä.

No oletko mielestäsi paras asiantuntija sanomaan, mihin kenelläkin on aikaa ja mihin ei?

Mä harrastan juoksua ja omistan suhteellisen aktiivisen koiran. Käytän vapaa-ajastani paljon koiran kanssa liikkumiseen ja sen treenaukseen. Ihmiset monesti sanovat, ettei heillä olisi aikaa tämmöiseen kouhkaamiseen mitä kuulemma harrastan. No joo, totta on se, ettei monella perheellisellä varmaan olisikaan jos haluaa nähdä perhettään. Mut mä en esim.kato viikolla teeveetä vaan tykkään tehdä muita juttuja, liikunta vaan on lähellä omaa sydäntä, jollekki muulle se voi olla esim. lukeminen. Treenaan koiraa, jotta se olisi mahdollisimman mukava arjessa ja se tarvii sitä liikuntaa, mä kyl itsekkin rakastan liikuntaa. En mä kenenkään liikkumattomuutta arvostele, mutta ei se ole myöskään niiltä liikkumattomilta pois jos mä kerkeän sitä kerkeän harrastaa ja nostan sen korkeaan arvoon, muut voi nostaa muut jutut.

ssss kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ssss kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi tämä asia huolettaa sinua niin? Mä väitän, että 19-vuotias lukiolainen ei ihan pysty asettumaan siihen tilanteeseen, kun on elämässä muutakin kuin koulunkäynti (ja syömishäiriö). Esim. lapsia, työ, lasten harrastuksia ja koti hoidettavana.

-

Muuten. Mä olen koko aikuisen ikäni tykännyt liikkua, ja olen mm. ollut innokas kotijumppaaja. Mutta kun sain toisen lapseni, on kotijumppa jäänyt mm. siksi, että tämän lapsen kanssa sitä ei voi tehdä - hän kiipeää päälleni ja tulee aina siihen, missä minä jumppaan. Lisäksi refluksitauti on rajoittanut jumppaamista paljon.

-

Joten mitä jos hankkisit itsellesi jotain muuta ajateltavaa. Vaikka sitä, miten oikeasti pääsisit tuosta syömishäiriöstäsi eroon.

Edes puoliksi pysyit aiheessa, kiitos siitä.

No oletko mielestäsi paras asiantuntija sanomaan, mihin kenelläkin on aikaa ja mihin ei?

15min jumppaan muutaman kerran päivässä pystyy jokainen.

Varmasti pystyisi mutta miksi se sua kiinnostaa mitä muut painavat? :D

Monella ei oikeasti ole aikaa. Ei vaan ole kotona niin että voisi tehdä mitään. Keväällä lähdin joka ilta klo 23 juoksulenkille mut nyt talvella en ole jaksanut (herätys ennen kuutta) mut ehkä keväällä taas riittää vähempi uni. Tuota ennen en ehdi päivisin edes istahtamaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen kyllä ap:n kanssa samaa mieltä. Ei liikunnan tartte olla mitään 6 kertaa viikossa salille-touhua vaan liikkumisen saa ihan hyvin mahdutettua normaaliin arkeen. Puolen tunnin reipas kävelylenkki (jos väittää ettei koskaan ehdi pikku lenkille, on ajankäytössä ongelmia), hissin vaihto portaisiin, muutaman minuutin lihastreeni..

Mulle liikunta ei ole ulkonäköön panostamista vaan valmistautumista vääjäämättömään ikääntymiseen. Kun on lihakset ja kehonhallinta kunnossa, vanhuusvuodet sujuu paljon mukavammin

Ajanhallinta ihan ok, mutta jätänkö sitten 1,5-vuotiaan yksin kotiin siksi aikaa kun kipaisen lenkille, kun hän ei viihdy rattaissa viittä minuuttia kauempaa? Tämä sama lapsi on se, joka kinuaa syliin kun teen jotain. En edes laske liikunnaksi sitä että saan tehtyä kymmenen kyykkyä tai kerran parikymmenta vatsalihasta. Olette sekaisin jos luulette sillä olevan mitään merkitystä. Ja toki jos se lasketaan, olen varsinainen himoliikkuja. :D

Jos ei rattaissa viihdy, ipana syliin lisäpainoksi ja reipasta tahtia kävelylle. Sama toimii kyykyissä, ipana sylissä.

Kuulostaa siltä että olet itse opettanut lapsesi siihen että jos äiti tekee jotain muuta, on ok kinuta syliin ja alkaa märisemään.

ssss kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ssss kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi tämä asia huolettaa sinua niin? Mä väitän, että 19-vuotias lukiolainen ei ihan pysty asettumaan siihen tilanteeseen, kun on elämässä muutakin kuin koulunkäynti (ja syömishäiriö). Esim. lapsia, työ, lasten harrastuksia ja koti hoidettavana.

-

Muuten. Mä olen koko aikuisen ikäni tykännyt liikkua, ja olen mm. ollut innokas kotijumppaaja. Mutta kun sain toisen lapseni, on kotijumppa jäänyt mm. siksi, että tämän lapsen kanssa sitä ei voi tehdä - hän kiipeää päälleni ja tulee aina siihen, missä minä jumppaan. Lisäksi refluksitauti on rajoittanut jumppaamista paljon.

-

Joten mitä jos hankkisit itsellesi jotain muuta ajateltavaa. Vaikka sitä, miten oikeasti pääsisit tuosta syömishäiriöstäsi eroon.

Edes puoliksi pysyit aiheessa, kiitos siitä.

No oletko mielestäsi paras asiantuntija sanomaan, mihin kenelläkin on aikaa ja mihin ei?

15min jumppaan muutaman kerran päivässä pystyy jokainen.

Ja miksi olet mielestäsi paras henkilö sanomaan, mihin kullakin on aikaa ja mihin kukakin pystyy?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen kyllä ap:n kanssa samaa mieltä. Ei liikunnan tartte olla mitään 6 kertaa viikossa salille-touhua vaan liikkumisen saa ihan hyvin mahdutettua normaaliin arkeen. Puolen tunnin reipas kävelylenkki (jos väittää ettei koskaan ehdi pikku lenkille, on ajankäytössä ongelmia), hissin vaihto portaisiin, muutaman minuutin lihastreeni..

Mulle liikunta ei ole ulkonäköön panostamista vaan valmistautumista vääjäämättömään ikääntymiseen. Kun on lihakset ja kehonhallinta kunnossa, vanhuusvuodet sujuu paljon mukavammin

Ajanhallinta ihan ok, mutta jätänkö sitten 1,5-vuotiaan yksin kotiin siksi aikaa kun kipaisen lenkille, kun hän ei viihdy rattaissa viittä minuuttia kauempaa? Tämä sama lapsi on se, joka kinuaa syliin kun teen jotain. En edes laske liikunnaksi sitä että saan tehtyä kymmenen kyykkyä tai kerran parikymmenta vatsalihasta. Olette sekaisin jos luulette sillä olevan mitään merkitystä. Ja toki jos se lasketaan, olen varsinainen himoliikkuja. :D

Jos ei rattaissa viihdy, ipana syliin lisäpainoksi ja reipasta tahtia kävelylle. Sama toimii kyykyissä, ipana sylissä.

Kuulostaa siltä että olet itse opettanut lapsesi siihen että jos äiti tekee jotain muuta, on ok kinuta syliin ja alkaa märisemään.

EN ole tuo, jolle vastasit, mutta tuo on ihan höpöhöpöä. Lapsia on erilaisia. 

Öh, mulla näihin liikunnan harrastamisiin on aikaa päivässä muutamia 5-10 minuutin pätkiä. Arvaa käytänkö nuo mieluummin hetken huiliin vai hikijumppaan?

Hyötyliikunta riittäkööt minulle. Olen suurimman osan päivästö jalkojen päällä ja touhuan koko ajan jotakin.

Jos ei oikeasti ole aikaa tehdä sitä lenkkiä, niin sillon on kyllä kalorinkulutus kunnossa jo niiden kiireidenkin puolesta. Ei vaan yleensä näytä siltä...