"Köyhien" perheiden joululahjatoiveet keräyksessä...huh

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No ne on lasten toiveita (ainakin ne isompien lasten, se 2v. tuskin tajuaa lahjojen päälle paljoakaan). 

Kyllä se köyhänkin perheen lapsi saa toivoa mieleistä lahjaa vai onko sekin nykyään vain rikkaiden etuoikeus?

Mutta on tuossa pointtikin; harvalla töissä käyvällä ja näennäisesti kohtuullisesti toimeentulevalla on varaa ostaa tuollaisia lahjoja lapsilleen kuin jotkut toivovat saavansa ilmaiseksi. 2v ei ymmärrä lelujen hinnoista mitään, eikä osaa vaatia isoja lahjoja, jos ei opeteta ettei pienempi tai edullisempi ole mitään.

Uusin, hienoin ja kallein kelpaa, muut on p*skaa ja ne haukutaan joulun jälkeen taas täällä. En osta enää legopaketteja joulupuukeräykseenkään, on mennyt maku koko touhusta.

Harvalla töissä käyvällä on vara ostaa 50€ maksavaa lahjaa lapselleen?? Ootko nyt ihan tosissas...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Köyhässä perheessä ollaan kiitollisia ruoka- ja hygieniatuotelahjoista. Ei oikeasti tarpeessa oleva perhe pidä ykköstoiveena Playstation 4:sta.

Ei ehkä aikuiset mutta lapset kylläkin.

Olen itse köyhistä oloista ja oli turha haaveillakaan mistään lelulahjoista.  Aina tuli villasukkia yms. Pitäkää kiittämättömänä mutta eivät ne pienen lapsen mieltä paljoa lämmittäneet.

Totta kai mieluummin lapsille lelulahjoja, eiköhän jokainen muista miten lapsena ne pehmeät paketit avattiin aina vikana...

Mutta pointti onkin siinä, että tarvitseeko niiden lelulahjojen oikeasti olla sitä kalleinta mahdollista? Sellaista, mitä hyvintoimeentulevakaan ei välttämättä lapselle lahjaksi ostaisi hintansa puolesta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos tupakoi, niin se voi olla ainoa ilo köyhän elämässä. Kun ei ole varaa rytkytellä lentokoneella saastuttamassa Thaimaahan kerran tai pari vuodessa.

Aski päivässä on melkein kaksitonnia vuodessa. 

Aski päivässä = 475 € vuodessa.

Mistä lähtien tupakka on ollut noin halpaa?

Itärajalta lähtien. Eli olen säästänyt sen paljon puhutun etelän-matkan verran per vuosi, hienoa! Ja ei huolta, en ole köyhä ja ihan maksan veroni, mutta alko- ja tupakkatuotteissa varsinkaan en aio tukea tämän maan älytöntä verotuspolitiikkaa. Laillistaisivat kannabiksen, niin tulisi joku tolkku. Ja en käytä sellaista itse, mutta on syytä olla realisti ihmisten terveyden ja verotulojen suhteen. En jää myöskään muiden veronmaksajien riesaksi jos elämäntyylini aiheuttaa sairauden (joku kuitenkin osoittaa tupakka-syöpä kortilla) enkä vanhuksena kituuttamaan laitospaikalle.

ahneita "köyhiä" ja jotkut vielä uskovat niitä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos tupakoi, niin se voi olla ainoa ilo köyhän elämässä. Kun ei ole varaa rytkytellä lentokoneella saastuttamassa Thaimaahan kerran tai pari vuodessa.

Aski päivässä on melkein kaksitonnia vuodessa. 

Aski päivässä = 475 € vuodessa.

Missä maassa sä asut? Esim vihreä LM maksaa tällä hetkellä 5,50 €. 365*5,50 € =2007,50 €. 

Suomessa. Vihreä LM on juuri merkkini. Korkeimmillaan maksan 2 € aski.

Suomalaisten lasten köyhyys ei ole aliravitsemusta tai luku- ja kirjoitustaidottomuutta. Ei se ole myöskään villasukkien puutetta. Hyvin monet köyhät perheet pyytävät pitkin vuotta avustusryhmissä villalankoja, joista kutovat lapsilleen sukkia. Suomalaisten lasten köyhyys ei ole myöskään sitä, että kotona ei ole yhtäkään kynää.

Näiden lasten köyhyys on sitä, ettei lapsilla ole samoja asioita kuin ikätovereillaan keskimäärin. Sen vuoksi noissa avustuksissa lapsille pyydetään vähän kalliimpia lahjoja. N iitä, joita vanhemmat eivät voi ostaa. Usein vanhempien rahat riittävät ihan hyvin värityskirjaan ja karkkipussiin , mutta ei hittileluihin , merkkivaatteisiin tai pelikonsoleihin. Lisäksi näissä perheissä on yleensä useampia lapsia ja vaikka rahaa olisikin johonkin hittileluun yhdelle, ei vanhemmat voi sitä ostaa, koska silloin ei muiden lasten lahjoihin jäisi rahaa. 

Tänä päivänä on hyvin  tavallista, että köyhän perheen sukukin on köyhää. Tai sitten suvun kanssa ei olla väleissä. Kun hyväosainen lapsi saa lahjoja niin vanhemmiltaan, isovanhemmiltaan kuin sediltään ja tädeiltäänkin, köyhän perheen lapsi saa lahjoja vain vanhemmiltaan. Tai jos saakin isovanhemmiltaan, niin juurikin ne villasukat ja karkkipussin. 

Joka joulu joku onnekas lapsi saa lahjoittajan, joka toteuttaa lapsen suuremmankin toiveen. Vaikkapa sen pelikonsolin tai älypuhelimen. Mä lahjoitin pari joulua sitten yhdelle tuntemattomalle pikkutytölle upean nukkekodin kaikkine kalusteineen, valaisinsarjoineen, nukkeineen ja pikkutavaroineen. Monen sadan paukku, mutta kun nukkekoti oli toiveena, päätin ostaa sitten koko komeuden. 

Mitä sitten saa toivoa? Sukkia ja vesivärejä?

Nuo on lasten omia toiveita eikä lapsi hahmota mikä mitäkin maksaa. Ei lapsi ymmärrä olevansa vähävaraisesta perheestä ja että hänen "kuuluisi" joidenkin mielestä olla kiitollinen jostain sukkapaketista. Lapset on lapsia ja samat toiveet ne on vanhempien tuloihin katsomatta.

Tälläkin pyritään ehkäisemään eriarvoisuutta ja se on ihan oikein. Lapset ovat syyttömiä vanhempiensa taloudelliseen tilanteeseen ja on kohtuullista että edes kerran vuodessa saavat edes jotain toivomaansa, sellaista mitä kavereillakin on.

Tuotakin voi jokainen miettiä omalle kohdalleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos tupakoi, niin se voi olla ainoa ilo köyhän elämässä. Kun ei ole varaa rytkytellä lentokoneella saastuttamassa Thaimaahan kerran tai pari vuodessa.

Aski päivässä on melkein kaksitonnia vuodessa. 

Aski päivässä = 475 € vuodessa.

Missä maassa sä asut? Esim vihreä LM maksaa tällä hetkellä 5,50 €. 365*5,50 € =2007,50 €. 

Suomessa. Vihreä LM on juuri merkkini. Korkeimmillaan maksan 2 € aski.

Ainakaan et osta kaupasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Köyhässä perheessä ollaan kiitollisia ruoka- ja hygieniatuotelahjoista. Ei oikeasti tarpeessa oleva perhe pidä ykköstoiveena Playstation 4:sta.

Ei ehkä aikuiset mutta lapset kylläkin.

Olen itse köyhistä oloista ja oli turha haaveillakaan mistään lelulahjoista.  Aina tuli villasukkia yms. Pitäkää kiittämättömänä mutta eivät ne pienen lapsen mieltä paljoa lämmittäneet.

Totta kai mieluummin lapsille lelulahjoja, eiköhän jokainen muista miten lapsena ne pehmeät paketit avattiin aina vikana...

Mutta pointti onkin siinä, että tarvitseeko niiden lelulahjojen oikeasti olla sitä kalleinta mahdollista? Sellaista, mitä hyvintoimeentulevakaan ei välttämättä lapselle lahjaksi ostaisi hintansa puolesta?

Noi ap:n mainitsemat lahjatoiveet ei vaan olleet kalleinta mahdollista. Ihan sellaisia keskihintaisia lahjoja. Jos keskituloisella ei noihin ole varaa niin jotain on taloudenpidossa vialla. Ja haluaisin kyllä tietää, että mitä roinaa ap lapsilleen ostaa jos joku 50€ lelu on kauhean kallis ja siihen ei missään nimessä ole varaa. Ap ostaa varmaan halpaa krääsää tai ne villasukat.

Vierailija kirjoitti:

2-vuotiaalle 55 e ryhmähau-vahtitorni, 2-vuotiaalle kosketin soitin 35 e, 6-vuotiaalle Legofriends-esiintymislava, tuotenumerokin mainittu, 5 veelle Transformers robotti 50 e, 11-vuotiaalle Monster high uusin nukke... vanhempi ei ilmeisesti kelpaa??? Joulupuu-keräyksen toivelistalta poimittuja. Jollain sentään oli vähän fiksumpiakin toiveita.

Itse en meidän ihan tavallisessä perheessä osta 7-vuotiaallekaan monen kympin Transformers-roinaa saati ikinä 2-veelle ostanut monen kympin juttuja joita se 2v vilkasee ehkä just sen pari kertaa (vai onko tarkotus tuolla äidillä myydä edelleen).

Jos seurakuntien mielestä nämä on jotain normielintasoon kuuluvia jotka köyhienkin tulee saada, niin aika hyvin on Suomessa asiat.

Terveisiä Helsingin Vuosaaresta vai?

Vierailija kirjoitti:

Ainakin Tampereen Joulupuu-keräyksessä jokainen voi tuoda millaisen lahjan tykkää ja merkitä pakettiin, minkä ikäiselle lapselle ajateltu. Nettisivuilla on kyllä vinkkejä siitä, minkälaiset lelut ovat lasten keskuudessa "in", mutta ei mitään varsinaisia aatimuksia.

 

Varmaan kaikki muistaa lapsuusajoistaan, kuinka tärkeää oli, että lelut olivat samanlaisia kuin muillakin ja että tiesi, mistä puhutaan. Esim. 40-luvulla syntyneen mummoni lapsuudessa kuuminta hottia oli eriväriset muovinpalat, joita keräiltiin ja vaihdeltiin. Nykyajan muotilelut on ehkä kalliimpia, mutta tämä ilmiö on aina ollut olemassa. Joten ei mikään ihme, jos lapset näitä muotileluja toivoo.

Öh, ei? Olen 27-vuotias, eli lapsuudesta ei edes niin kauaa ole, mutta ei kyllä lelulahjoja meillä toivottu sen mukaan mikä olisi ollut ns. "in".

Toki siskon kanssa lelukuvastot luettiin puhki toivelistoja laatiessa, mutta ei ne toiveet todellakaan perustuneet siihen että "samanlaisia kuin muillakin ja että tietää mistä puhutaan". Mm. Furbyjä kumpikin meistä inhosi, vaikka ne olivatkin niin in silloin muinoin. 

Toivottiin barbeja totta kai, mutta se ei yleensä kyllä ollut niin justiinsa minkä barbin sai. Kaikilla niillä pystyi leikkimään ja uudessa barbissa oli aina se oma uutuudenviehätyksensä uusine vaatteineen, vaikka ko. nukke olisi saattanut ilmestyä markkinoille jo muutama vuosi sitten (eli ei ollut niitä kalliimpia).

Myöhemmin heppatyttövaiheessa taisin himoita jotain heppapeliä tietokoneelle, mutta tämäkään ei ollut mitenkään "in" -juttu. Ei tullut edes koskaan koulussa puheeksi, että onko jollain tätä ko. peliä.

Vierailija kirjoitti:

Suomalaisten lasten köyhyys ei ole aliravitsemusta tai luku- ja kirjoitustaidottomuutta. Ei se ole myöskään villasukkien puutetta. Hyvin monet köyhät perheet pyytävät pitkin vuotta avustusryhmissä villalankoja, joista kutovat lapsilleen sukkia. Suomalaisten lasten köyhyys ei ole myöskään sitä, että kotona ei ole yhtäkään kynää.

Näiden lasten köyhyys on sitä, ettei lapsilla ole samoja asioita kuin ikätovereillaan keskimäärin. Sen vuoksi noissa avustuksissa lapsille pyydetään vähän kalliimpia lahjoja. N iitä, joita vanhemmat eivät voi ostaa. Usein vanhempien rahat riittävät ihan hyvin värityskirjaan ja karkkipussiin , mutta ei hittileluihin , merkkivaatteisiin tai pelikonsoleihin. Lisäksi näissä perheissä on yleensä useampia lapsia ja vaikka rahaa olisikin johonkin hittileluun yhdelle, ei vanhemmat voi sitä ostaa, koska silloin ei muiden lasten lahjoihin jäisi rahaa. 

Tänä päivänä on hyvin  tavallista, että köyhän perheen sukukin on köyhää. Tai sitten suvun kanssa ei olla väleissä. Kun hyväosainen lapsi saa lahjoja niin vanhemmiltaan, isovanhemmiltaan kuin sediltään ja tädeiltäänkin, köyhän perheen lapsi saa lahjoja vain vanhemmiltaan. Tai jos saakin isovanhemmiltaan, niin juurikin ne villasukat ja karkkipussin. 

Joka joulu joku onnekas lapsi saa lahjoittajan, joka toteuttaa lapsen suuremmankin toiveen. Vaikkapa sen pelikonsolin tai älypuhelimen. Mä lahjoitin pari joulua sitten yhdelle tuntemattomalle pikkutytölle upean nukkekodin kaikkine kalusteineen, valaisinsarjoineen, nukkeineen ja pikkutavaroineen. Monen sadan paukku, mutta kun nukkekoti oli toiveena, päätin ostaa sitten koko komeuden. 

Kiitos kommentistasi, palautit osaltasi uskoani ihmisyyteen.

Kyllä köyhät tulee saada tietoisiksi omasta riippuvuudestaan meidän hyvin toimeentulevien armonpaloista aivan kuten USA:ssa. Toivottavasti Sipilä saarnaa isänmaallisuudesta ja E.J Penttilä kolisuttaa velkakelloaan että köyhäkansasta saadaan se viimeinenkin vasemmiston ja sosiaalitukien ruokkima uhma kitkettyä. On se erilaista saada heitettyä se armonpala köyhän jalkojen juureen verrattuna siihen että ne saavat sen verotuksen kautta kuin manulle illallisen.

Armonpalan nakattuaan tuntee jotenkin olevansa lähempänä taivasta ja Jumalaa ja sitä tunnetta ei jälkiveron maksu voi ikinä korvata.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Köyhässä perheessä ollaan kiitollisia ruoka- ja hygieniatuotelahjoista. Ei oikeasti tarpeessa oleva perhe pidä ykköstoiveena Playstation 4:sta.

Ei ehkä aikuiset mutta lapset kylläkin.

Olen itse köyhistä oloista ja oli turha haaveillakaan mistään lelulahjoista.  Aina tuli villasukkia yms. Pitäkää kiittämättömänä mutta eivät ne pienen lapsen mieltä paljoa lämmittäneet.

Totta kai mieluummin lapsille lelulahjoja, eiköhän jokainen muista miten lapsena ne pehmeät paketit avattiin aina vikana...

Mutta pointti onkin siinä, että tarvitseeko niiden lelulahjojen oikeasti olla sitä kalleinta mahdollista? Sellaista, mitä hyvintoimeentulevakaan ei välttämättä lapselle lahjaksi ostaisi hintansa puolesta?

Noi ap:n mainitsemat lahjatoiveet ei vaan olleet kalleinta mahdollista. Ihan sellaisia keskihintaisia lahjoja. Jos keskituloisella ei noihin ole varaa niin jotain on taloudenpidossa vialla. Ja haluaisin kyllä tietää, että mitä roinaa ap lapsilleen ostaa jos joku 50€ lelu on kauhean kallis ja siihen ei missään nimessä ole varaa. Ap ostaa varmaan halpaa krääsää tai ne villasukat.

Really?

"2-vuotiaalle 55 e ryhmähau-vahtitorni, 2-vuotiaalle kosketin soitin 35 e, 6-vuotiaalle Legofriends-esiintymislava, tuotenumerokin mainittu, 5 veelle Transformers robotti 50 e, 11-vuotiaalle Monster high uusin nukke.."

Lapsille 50€ lahjaan per nuppi on kyllä paljon, väität nyt mitä tahansa. En oman pienen lapsen lahjaan noin paljoa vielä laittaisi, kun todennäköisimmin tykkää ihan yhtlailla jostain halvemmastakin. 

Ja btw, tuon ryhmähau-vahtitornin ikäraja on 3-6v.

Minusta avustusjärjestöt voisivat laittaa näihin jonkun kohtuullisuusrajan. Esimerkiksi 20-30 euroa olisi hyvä. Näihin olisi useimmilla varaa. Lisäksi näitäkin lapsia tulisi opettaa siihen, ettei kaikkea voi saada, mitä haluaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainakin Tampereen Joulupuu-keräyksessä jokainen voi tuoda millaisen lahjan tykkää ja merkitä pakettiin, minkä ikäiselle lapselle ajateltu. Nettisivuilla on kyllä vinkkejä siitä, minkälaiset lelut ovat lasten keskuudessa "in", mutta ei mitään varsinaisia aatimuksia.

 

Varmaan kaikki muistaa lapsuusajoistaan, kuinka tärkeää oli, että lelut olivat samanlaisia kuin muillakin ja että tiesi, mistä puhutaan. Esim. 40-luvulla syntyneen mummoni lapsuudessa kuuminta hottia oli eriväriset muovinpalat, joita keräiltiin ja vaihdeltiin. Nykyajan muotilelut on ehkä kalliimpia, mutta tämä ilmiö on aina ollut olemassa. Joten ei mikään ihme, jos lapset näitä muotileluja toivoo.

Öh, ei? Olen 27-vuotias, eli lapsuudesta ei edes niin kauaa ole, mutta ei kyllä lelulahjoja meillä toivottu sen mukaan mikä olisi ollut ns. "in".

Toki siskon kanssa lelukuvastot luettiin puhki toivelistoja laatiessa, mutta ei ne toiveet todellakaan perustuneet siihen että "samanlaisia kuin muillakin ja että tietää mistä puhutaan". Mm. Furbyjä kumpikin meistä inhosi, vaikka ne olivatkin niin in silloin muinoin. 

Toivottiin barbeja totta kai, mutta se ei yleensä kyllä ollut niin justiinsa minkä barbin sai. Kaikilla niillä pystyi leikkimään ja uudessa barbissa oli aina se oma uutuudenviehätyksensä uusine vaatteineen, vaikka ko. nukke olisi saattanut ilmestyä markkinoille jo muutama vuosi sitten (eli ei ollut niitä kalliimpia).

Myöhemmin heppatyttövaiheessa taisin himoita jotain heppapeliä tietokoneelle, mutta tämäkään ei ollut mitenkään "in" -juttu. Ei tullut edes koskaan koulussa puheeksi, että onko jollain tätä ko. peliä.

Tarkoitukseni ei ollut kirjaimellisesti väittää, että kaikki lapset aina haluaa pelkkiä muotileluja, ja pahoittelen jos viestini siltä kuulosti. Mutta kyllä muotilelut ja halu kuulua joukkoon ovat ihan yleinen ilmiö. Ainakin meidän luokalla esim. Pokémon-kortit oli jossain vaiheessa sellainen juttu, että jos niitä ei keräillyt niin välitunnilla oli aivan ulkona keskusteluista. Ja niitä muotilelujahan niissä lelukuvastoissakin mainostetaan, vaikka lapsi olisi kuinka immuuni ryhmäpaineelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainakin Tampereen Joulupuu-keräyksessä jokainen voi tuoda millaisen lahjan tykkää ja merkitä pakettiin, minkä ikäiselle lapselle ajateltu. Nettisivuilla on kyllä vinkkejä siitä, minkälaiset lelut ovat lasten keskuudessa "in", mutta ei mitään varsinaisia aatimuksia.

 

Varmaan kaikki muistaa lapsuusajoistaan, kuinka tärkeää oli, että lelut olivat samanlaisia kuin muillakin ja että tiesi, mistä puhutaan. Esim. 40-luvulla syntyneen mummoni lapsuudessa kuuminta hottia oli eriväriset muovinpalat, joita keräiltiin ja vaihdeltiin. Nykyajan muotilelut on ehkä kalliimpia, mutta tämä ilmiö on aina ollut olemassa. Joten ei mikään ihme, jos lapset näitä muotileluja toivoo.

Öh, ei? Olen 27-vuotias, eli lapsuudesta ei edes niin kauaa ole, mutta ei kyllä lelulahjoja meillä toivottu sen mukaan mikä olisi ollut ns. "in".

Toki siskon kanssa lelukuvastot luettiin puhki toivelistoja laatiessa, mutta ei ne toiveet todellakaan perustuneet siihen että "samanlaisia kuin muillakin ja että tietää mistä puhutaan". Mm. Furbyjä kumpikin meistä inhosi, vaikka ne olivatkin niin in silloin muinoin. 

Toivottiin barbeja totta kai, mutta se ei yleensä kyllä ollut niin justiinsa minkä barbin sai. Kaikilla niillä pystyi leikkimään ja uudessa barbissa oli aina se oma uutuudenviehätyksensä uusine vaatteineen, vaikka ko. nukke olisi saattanut ilmestyä markkinoille jo muutama vuosi sitten (eli ei ollut niitä kalliimpia).

Myöhemmin heppatyttövaiheessa taisin himoita jotain heppapeliä tietokoneelle, mutta tämäkään ei ollut mitenkään "in" -juttu. Ei tullut edes koskaan koulussa puheeksi, että onko jollain tätä ko. peliä.

Tarkoitukseni ei ollut kirjaimellisesti väittää, että kaikki lapset aina haluaa pelkkiä muotileluja, ja pahoittelen jos viestini siltä kuulosti. Mutta kyllä muotilelut ja halu kuulua joukkoon ovat ihan yleinen ilmiö. Ainakin meidän luokalla esim. Pokémon-kortit oli jossain vaiheessa sellainen juttu, että jos niitä ei keräillyt niin välitunnilla oli aivan ulkona keskusteluista. Ja niitä muotilelujahan niissä lelukuvastoissakin mainostetaan, vaikka lapsi olisi kuinka immuuni ryhmäpaineelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meille tuli diakoniasta lappu, että saa toivoa lahjaa lapselle. Mietin juuri sitä, että mitä siihen kehtaa laittaa, ettei sitten joku ajattele, että no kylläpä on taas vähäosaisella korkealentoiset toiveet.

 

Kirjoitat siihen toiveeksi sen mistä lapsi pitää, jos tykkää legoista ja haluaa tiettyä sarjaa, kirjoitat sarjan chima/friends/city/technic legoja etkä kalleimmat kuvastosta löytyvän tavaran numeroa. Lapsen toiveiden kuuntelu ei tarkoita sitä, että on aina saatava kalleimmat tavarat mitä kaupasta löytyy.

Ehdotan, että annat lapsesi valita, mitä toivoo, mutta laitat katon esim. 30 euroon ja sanot, että sen alle pitää olla, muuten ei toivota mitään. (Näytä, mistä näkyy hinta)

Vierailija kirjoitti:

Samaa mieltä. Nyt mut varmaa kivitetää muy mua närästää niiden köyhien toiveet että "perheen äidille vaatteita, koko XXXL". Jos sä oot oikeesti köyhä niin sä et ole voinut syödä itseäsi noin lihavaksi ja piste. Kun meillä meni n.vuoden ajan rahallisesti huonommin niin minä ja mies laihduttiin molemmat monta kiloa tuona aikana. Syy oli se että mm.lapsen joululahjaan kun haluttiin säästää muutama kymppi (+kaikki muut asiat tietty mihin piti säästää) niin me syötiin välillä vähän pienempiä annoksia ja lisäksi jätettiin kaikki turhat herkut pois. Ja saatiimpa säästettyä tämän myötä IHAN ITSE niistä pennosistamme rahaa sen verran että saatiin se lahja ostettua.

Hiton PELLE.

Et taida tietää että on sairauksia jotka lihottaa. Kaikki ei tule liikasyömisestä lihavaksi.

Vierailija kirjoitti:

Minusta avustusjärjestöt voisivat laittaa näihin jonkun kohtuullisuusrajan. Esimerkiksi 20-30 euroa olisi hyvä. Näihin olisi useimmilla varaa. Lisäksi näitäkin lapsia tulisi opettaa siihen, ettei kaikkea voi saada, mitä haluaa.

Eiköhän se niille tule selväksi ihan joka päivä.

Oletteko te itse ikinä olleet köyhiä? Itse pihistelin lokakuussa ihan tosissaan kun tuli vakuutusmaksut ja mätkyjä. Hirveintä oli jatkuva ei ei ja ei ihan jo ruokakaupassakin. Otanko juuston? Otanko Oltermannia, mitä tekee mieli vai tätä halvempaa kermajuustoa? Otanko ollenkaan juustoa, kun sitten en voi ostaa makkaraa Mennäänkö lounaalla sushille? No jos mennään niin en voi keskiviikkona lähteä leffaan niin ku ajattelin. Ostanko suklaapatukan? Sehän on ihan turha. Otanko tuon halvan, vaikka se ei ole niin hyvää?

Ihan hirveää. Normaalisti en ole mitenkään holtiton ja hillitsen paljonkin mielitekojani, vaikka ja koska on rahaa. Mutta tuon kuukauden ajan, kun jokaiseen mielitekoon ensimmäinen vastaus on eikäyeioovaraa ja hirveä harkinta joka suklaapatukasta, olin hajota. Oli kiva leipoa, paitsi kun oli pakko leipoa, jos leipää halusi.

On eri asia pohtia, tekeekö jotain mieli, kuin pohtia, onko siihen varaa. On eri asia harjoittaa elämänhallintaa kun lipsahdus ei ole mistään oikeasti pois.

Köyhillä elämä on yhtä eitä joka päivä, jokaikisessä asiassa. Ymmärrän ihan täysin, että monilla ei elämänhallintataidot vaan riitä.

Eiköhän köyhien lapset ole yhden ison ja kalliin lahjan ansainneet. Kyllä se muulloin tulee hyvin selväksi, että juuri mitään mitä haluaa ei vaan voi saada.