Lue keskustelun säännöt.
Mies ei halua muuttaa yhteen (molemmilla lapsia ed. liitoista)
25.11.2015 |
Minä 42, mies 45.
Miehellä yksi, minulla kaksi lasta edellisestä liitosta.
Haluaisin edes keskustella yhteen muuttamisesta, mutta miestä ei tunnu innostavan ajatus yhtään. Hänelle tuntuu sopivan tällainen reppureissaajaelämä, eli silloin kun lapseni on isällään/hänen lapsensa on äidillään, kurvataan toisemme luoksi. Ja kyllähän me yhdessä koko porukallakin tietenkin vietetään aikaa
Mä olen vaan niin kyllästynyt ja väsynyt ja ärsyyntynyt tuohon reissaamiseen. Ei mulle mikään ihannetilanne ole sellainen, että asutaan eri asunnoissa. Mä haluaisin kunnon perhe-elämän, jakaa tätä elämää kunnolla. Ihan käytännön syistäkin: mun mielestä pystyttäisiin olemaan toisillemme enemmän tukena ja apuna ihan arkielämässä/jakaa arkea niin paljon paremmin, kun asuttais yhdessä. Voitais yhdistää voimamme, oltais yhdessä enemmän kuin erikseen. Esim. minä pystyisin hoitamaan hänen lastaan, jos hänellä menee pidempään töissä, jne.
Ilmeisesti syynä hänen yhteenmuuttamishaluttomuuteensa on ex ja käytännön ongelmat. Pitäisi lasten muuttaa koulua, miten tapaamiset exien kanssa jne. Hän on lapsen lähivanhempi.
Mielestäni kuitenkin tämä olisi lapsillekin parempi vaihtoehto kaikin puolin. Haaveenani on, että löydettäis tarpeeksi iso asunto, jossa kaikilla olisi myös tilaa hengittää.
Mun lapseni on alakoulun ylemmillä luokilla jo, hänen lapsensa 6 v.
Olisi kiva kuulla muiden uusperheiden "tarinoita" yhteenmuuttamisesta - kuinka pian tapaamisesta muutitte yhteen, miten sujui, oliko hyvä ratkaisu jne.
Kommentit (56)
Minua mietityttäisi ainoastaan se, että lapset joutuvat vaihtamaan koulua ja kvereita. Sen takia en tuohin ryhtyisi.
Mutta exien ajattelemistä en yhtään ymmärrä. Exälle ei kuulu tippaakaan miten te elätte.
Minä asun uusperheessä, paitsi että lapset olivat jo yläasteella yhteenmuuttaessa. Kolme neuvoa: jokaisella pitää olla oma tila ja oma huone. Ja muistakaa, että olette kolhoosi, ette perhe, älkää yrittäkö muokata itsestänne perhettä joka eläisi samaa arkea. Ja kumpikin aikuisen pitää osata katsoa paljon asioita sormien läpi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En oikein ymmärrä näitä kommentteja, missä pidetään suhdetta, missä nähdään silloin tällöin täydellisenä. Toki asia on erilainen, kun on lapsia mukana ja täytyy harkita tarkemmin käänteitä, mutta ap:n suhde on kuitenkin kestänyt jo 1,5 vuotta, joten ihan tuore se ei ole.
Minulla ei ole lapsia (eli palstan mukaan en tiedä mistään mitään), mutta minulle ainakin sellainen seurustelu-/tapailuaika on ollut stressaavaa ja epävarmaa. Nautin siitä, että saan asua rakastamani miehen kanssa yhdessä, jakaa arjen ja sen kaiken mitä se tuo mukanaan. Kuitenkaan parisuhdetta mitenkään unohtamatta, käymme treffeillä ja seksikin on monipuolisempaa.
Valitettavasti näissä asioissa pitäisi aina olla samoilla linjoilla, eikä suostutella tai painostaa ketään, sen olen itsekin kantapään kautta oppinut. En sano, että ap:n tapauksessa näin olisi, mutta joskus sellainenkaan ihminen, jota rakastaa ja jonka kanssa viihtyy ei välttämättä ole se, jonka kanssa on lopulta hyvä elää.
No tässä kohtaa pitää kyllä paikkansa, ettei lapseton voi asiaa ymmärtää. Kahden aikuisen parisuhde on täysin eri asia, kuin yhdistää sun ja mun perheet ja yrittää saada siitä toimivaa pakettia. Ne lapset tuovat kuvioon niin paljon muuttujia, että useimmiten on todellakin parempi kaikkien kannalta asua erikseen ja seurustella muuten kuin yhdessä asuen.
Mä olen seurustellut jo 2 vuotta, eikä ole ajatuksena muuttaa yhteen. Ei ainakaan ennen kuin mun vanhin muuttaa kotoa... eli ainakin 8 vuotta näin vielä. Mulla 3 lasta, miehellä ei lapsia.
Me ollaan 50% ajasta yhdessä, eli mun lapsivapaat. Siihen mahtuu arkea ja juhlaa. 50 % erillään, jolloin kipinä säilyy ja mitkään turhat kinat yms ei houkuta yhdessä ollessa.
Mun mielestä elän hyvää ja täyttä elämää. Samoilla linjoilla on myös mies. Mun lapsia tapaa välillä, mutta ei tarvi osallistua liikaa ja leikkiä isää. Saa pysyä hauskana tyyppinä :)
Vierailija kirjoitti:
Minua mietityttäisi ainoastaan se, että lapset joutuvat vaihtamaan koulua ja kvereita. Sen takia en tuohin ryhtyisi.
Mutta exien ajattelemistä en yhtään ymmärrä. Exälle ei kuulu tippaakaan miten te elätte.Minä asun uusperheessä, paitsi että lapset olivat jo yläasteella yhteenmuuttaessa. Kolme neuvoa: jokaisella pitää olla oma tila ja oma huone. Ja muistakaa, että olette kolhoosi, ette perhe, älkää yrittäkö muokata itsestänne perhettä joka eläisi samaa arkea. Ja kumpikin aikuisen pitää osata katsoa paljon asioita sormien läpi.
Muuten täysin samaa mieltä, mutta tuota ex-kumppanien väheksymistä en ymmärrä. Kyseessä on kuitenkin lapsen toinen vanhempi, joten mielestäni on ihan kohtuullista, että hänkin on perillä siitä, missä, miten ja kenen kanssa lapsi elää. Vaikka onkin erottu, niin vanhempien (ja uusien puolisoiden) on vaan hyväksyttävä, että lapsen kautta ollaan aina kuitenkin tekemisissä. Tämä ei lopu edes lapsen aikuistumiseen, sillä silloinkin on vielä luultavasti luvassa häitä, ristiäisiä, yhteisiä lastenlapsia jne.
Kyllä minustakin tuo kuulostaa unelmatilanteelta; saa miehen ilman sotkuja, pyykkivuoria, kinastelua kotitöistä ja kavereiden näkemisestä jne. Kodin saa sisustaa täysin oman maun mukaan, voi pitää tai olla pitämättä lemmikkejä, ruoaksi on juuri sitä mitä itse tahtoo, telkkarista ei tule ikinä jääkiekkoa tai formuloita ja sohvalta ei koskaan löydy krapulaista sikaa haisemasta.
Sen sijaan vähän väliä pääsee kylään mukavan miehen luokse joka on laittanut ns. pöydän koreaksi, ja vastaavasti pääsee itsekin kutsumaan miestä kylään ja järjestämään mukavaa iltaa. En oikeastaan keksi huonoja puolia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehesi lapset tulisivat vihaamaan sinua, kun repisit heidät koulustaan ja kavereistaan erilleen. Mahtava alku uusperhearjelle! :)
Ei miestä (ja lapsia) voi pakottaa tietenkään: oletko ajatellut jatkaa suhdetta vaikka yhteenmuuttoa ei koskaan tapahtuisi? Mies voi hyvinkin arvostaa enemmän rauhallista kotia kuin "raakaa arkea", vaikka ei senkään haluaminen sinänsä väärin ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onneksi meillä meni toisin! Muutto heti yhteen ja nyt uusperhe elämää takana 8v :)
Olisit sitten jatkanut perhe-elämääsi ensimmäisen miehesi kanssa, niin sinulla olisi mitä tahdoit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä ainakin toimi loistavasti se, että muutettiin nopeasti mieheni kanssa yhteen. Oltiin seurusteltu noin 6kk kunnes pohdittiin, että olisi paljon helpompi asua saman katon alla käytännön syistäkin. Kun muutettiin yhteen niin mun lapset oli 14 ja 17 ja miehen lapset 8v ja 9v. Ostettiin riittävän suuri asunto niin että kaikilla oli omat huoneet ja omaa tilaa hengittää. Koskaan ei tullut mitään ongelmia vaan meistä muotoutui nopeasti perhe.
Nykyään nuo minun biologiset lapseni asuvat jo omillaan ja opiskelevat korkeakouluissa ja sitten taas miehen lapset (joita pidän myös minun lapsinani nykyään <3) ovat jo teini-ikäisiä. Naurattaa aina lukea av:lla kommentteja siitä ettei uusioperhe elämä ole kenellekään kivaa. Meillä on ainakin sellainen perhe, mistä olen aina haaveillut. En usko, että vanhemmat lapsetkaan haluaisivat täällä viikottain puolisoineen käydä, jos täällä olisi jotenkin ahdistavaa. :)
Vierailija kirjoitti:
Olisit sitten jatkanut perhe-elämääsi ensimmäisen miehesi kanssa, niin sinulla olisi mitä tahdoit.
Paitsi jos mies petti ja lähti toisen naisen matkaan tai oli väkivaltainen aloittajaa kohtaan? En minäkään ko. tapauksissa jäisi leikkimään kotia tuollaisen miehen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä ainakin toimi loistavasti se, että muutettiin nopeasti mieheni kanssa yhteen. Oltiin seurusteltu noin 6kk kunnes pohdittiin, että olisi paljon helpompi asua saman katon alla käytännön syistäkin. Kun muutettiin yhteen niin mun lapset oli 14 ja 17 ja miehen lapset 8v ja 9v. Ostettiin riittävän suuri asunto niin että kaikilla oli omat huoneet ja omaa tilaa hengittää. Koskaan ei tullut mitään ongelmia vaan meistä muotoutui nopeasti perhe.
Nykyään nuo minun biologiset lapseni asuvat jo omillaan ja opiskelevat korkeakouluissa ja sitten taas miehen lapset (joita pidän myös minun lapsinani nykyään <3) ovat jo teini-ikäisiä. Naurattaa aina lukea av:lla kommentteja siitä ettei uusioperhe elämä ole kenellekään kivaa. Meillä on ainakin sellainen perhe, mistä olen aina haaveillut. En usko, että vanhemmat lapsetkaan haluaisivat täällä viikottain puolisoineen käydä, jos täällä olisi jotenkin ahdistavaa. :)
Ihanko tosissaan ostitte viiden makuuhuoneen asunnon eli 6h+k (neljällä lapsella omansa, aikuisilla jaettu)? Sellaisia asuntoja on aika harvassa, saati harvemmalla varaa niihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua mietityttäisi ainoastaan se, että lapset joutuvat vaihtamaan koulua ja kvereita. Sen takia en tuohin ryhtyisi.
Mutta exien ajattelemistä en yhtään ymmärrä. Exälle ei kuulu tippaakaan miten te elätte.Minä asun uusperheessä, paitsi että lapset olivat jo yläasteella yhteenmuuttaessa. Kolme neuvoa: jokaisella pitää olla oma tila ja oma huone. Ja muistakaa, että olette kolhoosi, ette perhe, älkää yrittäkö muokata itsestänne perhettä joka eläisi samaa arkea. Ja kumpikin aikuisen pitää osata katsoa paljon asioita sormien läpi.
Muuten täysin samaa mieltä, mutta tuota ex-kumppanien väheksymistä en ymmärrä. Kyseessä on kuitenkin lapsen toinen vanhempi, joten mielestäni on ihan kohtuullista, että hänkin on perillä siitä, missä, miten ja kenen kanssa lapsi elää. Vaikka onkin erottu, niin vanhempien (ja uusien puolisoiden) on vaan hyväksyttävä, että lapsen kautta ollaan aina kuitenkin tekemisissä. Tämä ei lopu edes lapsen aikuistumiseen, sillä silloinkin on vielä luultavasti luvassa häitä, ristiäisiä, yhteisiä lastenlapsia jne.
Toki, mutta tarkoitin, että minä en voi elää ajattelemalla eksääni ensin. Minun tehtäväni on ajatella itseäni, lapsiani, uutta miestäni, ja jopa miehen lapsia ennen eksääni.
Nimin. Itselläni eksä, joka yritti kontrolloida tekemisiäni vielä eron jälkeen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä ainakin toimi loistavasti se, että muutettiin nopeasti mieheni kanssa yhteen. Oltiin seurusteltu noin 6kk kunnes pohdittiin, että olisi paljon helpompi asua saman katon alla käytännön syistäkin. Kun muutettiin yhteen niin mun lapset oli 14 ja 17 ja miehen lapset 8v ja 9v. Ostettiin riittävän suuri asunto niin että kaikilla oli omat huoneet ja omaa tilaa hengittää. Koskaan ei tullut mitään ongelmia vaan meistä muotoutui nopeasti perhe.
Nykyään nuo minun biologiset lapseni asuvat jo omillaan ja opiskelevat korkeakouluissa ja sitten taas miehen lapset (joita pidän myös minun lapsinani nykyään <3) ovat jo teini-ikäisiä. Naurattaa aina lukea av:lla kommentteja siitä ettei uusioperhe elämä ole kenellekään kivaa. Meillä on ainakin sellainen perhe, mistä olen aina haaveillut. En usko, että vanhemmat lapsetkaan haluaisivat täällä viikottain puolisoineen käydä, jos täällä olisi jotenkin ahdistavaa. :)
Ihanko tosissaan ostitte viiden makuuhuoneen asunnon eli 6h+k (neljällä lapsella omansa, aikuisilla jaettu)? Sellaisia asuntoja on aika harvassa, saati harvemmalla varaa niihin.
42 jatkaa. Ehdottomasti pitää olla oma huone. Meillä ei ollut varaa ostaa 5 mh asuntoa, joten vuokrasimme aen. Vuokra on (hki) 2000 e/kk, mutta tämä on hinta joka on vain maksettava.
Vierailija kirjoitti:
Meillä ainakin toimi loistavasti se, että muutettiin nopeasti mieheni kanssa yhteen. Oltiin seurusteltu noin 6kk kunnes pohdittiin, että olisi paljon helpompi asua saman katon alla käytännön syistäkin. Kun muutettiin yhteen niin mun lapset oli 14 ja 17 ja miehen lapset 8v ja 9v. Ostettiin riittävän suuri asunto niin että kaikilla oli omat huoneet ja omaa tilaa hengittää. Koskaan ei tullut mitään ongelmia vaan meistä muotoutui nopeasti perhe.
Nykyään nuo minun biologiset lapseni asuvat jo omillaan ja opiskelevat korkeakouluissa ja sitten taas miehen lapset (joita pidän myös minun lapsinani nykyään <3) ovat jo teini-ikäisiä. Naurattaa aina lukea av:lla kommentteja siitä ettei uusioperhe elämä ole kenellekään kivaa. Meillä on ainakin sellainen perhe, mistä olen aina haaveillut. En usko, että vanhemmat lapsetkaan haluaisivat täällä viikottain puolisoineen käydä, jos täällä olisi jotenkin ahdistavaa. :)
Huomaatko kuinka olet saanut alapeukkuja. Av: lla ei ole lupa onnistua uusperheessä. Eikä missään tapauksessa vuoroviikkolasten kanssa.
En oikein ymmärrä näitä kommentteja, missä pidetään suhdetta, missä nähdään silloin tällöin täydellisenä. Toki asia on erilainen, kun on lapsia mukana ja täytyy harkita tarkemmin käänteitä, mutta ap:n suhde on kuitenkin kestänyt jo 1,5 vuotta, joten ihan tuore se ei ole.
Minulla ei ole lapsia (eli palstan mukaan en tiedä mistään mitään), mutta minulle ainakin sellainen seurustelu-/tapailuaika on ollut stressaavaa ja epävarmaa. Nautin siitä, että saan asua rakastamani miehen kanssa yhdessä, jakaa arjen ja sen kaiken mitä se tuo mukanaan. Kuitenkaan parisuhdetta mitenkään unohtamatta, käymme treffeillä ja seksikin on monipuolisempaa.
Valitettavasti näissä asioissa pitäisi aina olla samoilla linjoilla, eikä suostutella tai painostaa ketään, sen olen itsekin kantapään kautta oppinut. En sano, että ap:n tapauksessa näin olisi, mutta joskus sellainenkaan ihminen, jota rakastaa ja jonka kanssa viihtyy ei välttämättä ole se, jonka kanssa on lopulta hyvä elää.