Uus"perhe"elämää, en jaksa enää.

Tämä sisältää oletuksen, että eron syy voi olla vain miehessä... aina

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta taas isäpuolen ei tarvitse hoitaa lapsia, mutta toki jotain reagointia kyllä odottaisi.

Itse katson tavalliset arkielämän toimet hoidoksi ja minusta on aika outoa, että taloudessa asuu yksi aikuinen, joka osallistuu tähän vain silloin, kun omat biologiset lapset ovat vierailulla. Tuskin tekee kovin hyvää näille lapsille, jotka asuvat koko ajan samassa taloudessa.

Miksi ihmeessä perustetaan uusperhe, jos ei haluta ottaa osaa perhe-elämään ja tehdä juttuja myös perheen kanssa? Jos uusperhe-elämä ei kiinnosta, silloinhan voisi vain tapailla aikuisten kesken silloin kun ehtivät ja elää arkea erikseen. Kun asutaan samassa kodissa niin ne lapset nyt vain on kuvioissa mukana, halusi tai ei. Toki tässä tapauksessa se vahinkovauva taisi olla syy yhteenmuuttoon.

No, minä tein miehelleni selväksi jo heti seurustelusuhteen alussa, että minä olen yhden lapsiperhe-elämän jo elänyt, ja toiseen en rupea. Eli teen kyllä miehen lapsille ruokaa ja juttelen, mutta en leiki, en ulkoile enkä viihdytä.

Mies silti halusi kanssani naimisiin ja yhteen. Ja hoitaa omat lapsensa.

Samoin meillä. Olen miehen lapsen kanssa kyllä silloin, jos hänellä on töitä tms, mutta enää en ala olemaan satutäti, askarteluohjaaja tai muutakaan. Huolehdin lapsen perustarpeista, kuten ruoasta, pyykeistä, kuljetuksista (tarvittaessa), laitan nukkumaan ja käytän pesuilla ja olen turvallinen aikuinen. Mutta en ole "äitipuoli".

Vierailija kirjoitti:

No, minä tein miehelleni selväksi jo heti seurustelusuhteen alussa, että minä olen yhden lapsiperhe-elämän jo elänyt, ja toiseen en rupea. Eli teen kyllä miehen lapsille ruokaa ja juttelen, mutta en leiki, en ulkoile enkä viihdytä.

Mies silti halusi kanssani naimisiin ja yhteen. Ja hoitaa omat lapsensa.

Mikäs siinä, jos se teille sopii ja asia on sovittu. Tässä ap:n tapauksessa ei taida olla samalla tavalla. Ja lasten kanssa minusta vain on erikoista, jos ei ikinä tee puolisonsa lasten kanssa mitään, kun nämä ovat käymässä. Ja erikoisempaa, jos asuvat koko ajan teidän luona. Enkä tarkoita, että pitäisi koko ajan "viihdyttää" lapsia ja päivittäin ulkoilla lasten kanssa vaan jotain siltä väliltä.

Vierailija kirjoitti:

Samoin meillä. Olen miehen lapsen kanssa kyllä silloin, jos hänellä on töitä tms, mutta enää en ala olemaan satutäti, askarteluohjaaja tai muutakaan. Huolehdin lapsen perustarpeista, kuten ruoasta, pyykeistä, kuljetuksista (tarvittaessa), laitan nukkumaan ja käytän pesuilla ja olen turvallinen aikuinen. Mutta en ole "äitipuoli".

Sittenkö isän uudesta puolisosta tulee "äitipuoli", kun hän tekee jotain kivaa lasten kanssa? :D Perustarpeista huolehtiminen on ok, mutta jos vaikka pelataan lautapeliä tai mennään uimarannalle niin se on ehdoton ei. Ok. :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No, minä tein miehelleni selväksi jo heti seurustelusuhteen alussa, että minä olen yhden lapsiperhe-elämän jo elänyt, ja toiseen en rupea. Eli teen kyllä miehen lapsille ruokaa ja juttelen, mutta en leiki, en ulkoile enkä viihdytä.

Mies silti halusi kanssani naimisiin ja yhteen. Ja hoitaa omat lapsensa.

Mikäs siinä, jos se teille sopii ja asia on sovittu. Tässä ap:n tapauksessa ei taida olla samalla tavalla. Ja lasten kanssa minusta vain on erikoista, jos ei ikinä tee puolisonsa lasten kanssa mitään, kun nämä ovat käymässä. Ja erikoisempaa, jos asuvat koko ajan teidän luona. Enkä tarkoita, että pitäisi koko ajan "viihdyttää" lapsia ja päivittäin ulkoilla lasten kanssa vaan jotain siltä väliltä.

Nämä lapset eivät asu kanssamme. Käytännössä silloin, kun he tulevat, niin minä voin mennä kuntosalille tai ottaa päiväunet. En siis välttämättä ole edes läsnä, ellei minua erikseen tarvita.

Tuollain se vaan menee ymmärrän miestäsi vaikka olen nainen. Jos mieheni kanssa tulisi ero niin ikinä en ottaisi lapsellista miestä vaikka itselläni lapsia onkin. Musta vaan ei olisi siihen. Liian paljon nähnyt lähipiirissä vastaavaa ei toimi ei.

Eikö ihmiset osaa lukea? Apllä ja miehellään on myös yhteinen vauva jota mies ei hoida. Ei se meinaa että lapsipuolen ignoraaminen olisi ok mutta ainakin on selkeää että miehessä on oikeasti, perusteellisesti jotain vialla.

Kiitos vastauksista. Puhuin miehen kanssa eilen asiasta. Kerroin, että toivoisin, että hän olisi enemmän semmoinen, kun silloin kun omat lapsensa ovat meillä. Kerroin, että tuntuu kivalta, kun silloin toimitaan niinkuin perheet yleensä. Mies kertoi niinkuin joskus aiemminkin, että ei jaksa lapsia kovinkaan hyvin. Tarvitsee paljon omaa aikaa ja siksi vetäytyy. Kun omat lapset ovat täällä, kokee, että hänen on tehtävä asioita senkin takia, että minun tehtäväni ei ole hoitaa hänen lapsiaan. Haluaa olla myös lapsilleen mahdollisimman paljon läsnä, silloin kun heitä tapaa( melko harvoin). 

Tässä on myös yksi iso asia, joka varnasti vaikuttaa miehen toimintaan. Hän tekee töitä kotona eli joutuu olemaan lähes jatkuvasti arjen keskellä. Se rasittaa miestä ja minuakin. Toivoisin, että alkaisi käymään muualla töissä. 

Niin ja en ole hajottanut hänen perhettään. Mies erosi exästään monta vuotta ennen meidän tapaamista. Hänellä on exäänsä asiallisen viileät välit nykyään. Ja varmasti osin myös haluaa lastensa suosiota, miksi ei. 

Miestäsi ärsyttää sun lapset. Se korostuu, kun omat ei ole paikalla. Hän kokee, että tilanne on väärin, jos hän viettää aikaa sinun lastesi kanssa omien ollessa pois. Kuulostaa tietysti oudolta, mutta eräs tuttu mies alkoi juuri kiukutella naisen lapselle siitä, että "toi pyörii tossa koko ajan ja mun lapset on pois". Kyse oli kiltistä ja hiljaisesta, kouluikäisestä lapsesta, joka tuskin voi sinällään ottaa edes hermoon. joka tapauksessa joutuivat eroamaan tuon takia, koska mies alkoi niin omituiseksi. Onneksi yhteisiä ei ollut.

Vierailija kirjoitti:

No, minä voisin kuvitella olevani tuollainen kuin mies. Syynä on se, etten ole mitään äitityyppiä. Jaksan kyllä tsempata lasteni kanssa, kun he vuoroviikoin tulevat luokseni. Oma äitini sanoi eron jälkeen, että minä selvästi voin parwmmin, kun saan olla tarpeeksi erossa lapsista.

Eli jos mies ei ole isätyyppiä, niin hän ei jaksa enää yhtään ylimääräisiä lapsia.

Haluaisin tämän kirjoittajalta kysyä, "MIKSI IHMEESSÄ SITTEN HANKIT LAPSIA?"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta taas isäpuolen ei tarvitse hoitaa lapsia, mutta toki jotain reagointia kyllä odottaisi.

Itse katson tavalliset arkielämän toimet hoidoksi ja minusta on aika outoa, että taloudessa asuu yksi aikuinen, joka osallistuu tähän vain silloin, kun omat biologiset lapset ovat vierailulla. Tuskin tekee kovin hyvää näille lapsille, jotka asuvat koko ajan samassa taloudessa.

Miksi ihmeessä perustetaan uusperhe, jos ei haluta ottaa osaa perhe-elämään ja tehdä juttuja myös perheen kanssa? Jos uusperhe-elämä ei kiinnosta, silloinhan voisi vain tapailla aikuisten kesken silloin kun ehtivät ja elää arkea erikseen. Kun asutaan samassa kodissa niin ne lapset nyt vain on kuvioissa mukana, halusi tai ei. Toki tässä tapauksessa se vahinkovauva taisi olla syy yhteenmuuttoon.

No, minä tein miehelleni selväksi jo heti seurustelusuhteen alussa, että minä olen yhden lapsiperhe-elämän jo elänyt, ja toiseen en rupea. Eli teen kyllä miehen lapsille ruokaa ja juttelen, mutta en leiki, en ulkoile enkä viihdytä.

Mies silti halusi kanssani naimisiin ja yhteen. Ja hoitaa omat lapsensa.

Taas oikea malliesimerkki lapsia rakastavasta vanhemmasta. Ja sitten täällä haukutaan lapsivihaajiksi niitä, jotka ymmärtävät olla lapsia hankkimatta. Kumpihan on lapselle parempi?

Oletko keskustellu hänen kanssaan. Jotenkin tulee sellainen tunne että se ero omista lapsista on niin raskas hälle ettei hän taida jaksaa sitä.

Minun jopa käy häntä sääliksi. Ei ole helppoa olla erossa omista lapsistaan. Ja tuo teidän pieni on vielä niin pieni ettei hän siitä vahinkoa kärsi. Jotenkin tulee tuo tunne voimakkaana. Ehkä kun hän ottaa lapsenne syliin hänen mieleen tulee aika jolloin nämä toiset hänen lapsensa oli pieniä ja kaipuu sattuu. Jospa keskustelette ja tuet häntä. Ymmärrys olis nyt paikallaan.

Oletko keskustellu hänen kanssaan. Jotenkin tulee sellainen tunne että se ero omista lapsista on niin raskas hälle ettei hän taida jaksaa sitä.

Minun jopa käy häntä sääliksi. Ei ole helppoa olla erossa omista lapsistaan. Ja tuo teidän pieni on vielä niin pieni ettei hän siitä vahinkoa kärsi. Jotenkin tulee tuo tunne voimakkaana. Ehkä kun hän ottaa lapsenne syliin hänen mieleen tulee aika jolloin nämä toiset hänen lapsensa oli pieniä ja kaipuu sattuu. Jospa keskustelette ja tuet häntä. Ymmärrys olis nyt paikallaan.

Olen keskustellut ja paljon ymmärtänytkin. Kuitenkaan ihan täysin en halua hyväksyä tilannetta, koska se tuntuu minusta pahalle. 

Asumme suht kaukana hänen lapsistaan, minkä takia he käyvät noin harvoin. Mies kyllä tapaa lapsiaan aina, kun käy heidän paikkakunnallaan. Ennen kun minä ja mieheni aloimme seurustelemaan, mies tapasi lapsiaan paljon nykyistä vähemmän. Oli vaan harvakseltaan yhden yön heidän kanssaan, lähinnä vei joskus syömään tms. ap

Jos ap sun mies ei vaan erityisemmin pidä sun lapsista eikä myöskään ole kiinnostunut vauvastaankaan. Sinähän kirjoitit, että raskaus oli vahinko. Itse kuitenkin päätit jatkaa raskautta.