Sinkkonen tyrmää lasten vuoroviikkoasumisen
http://yle.fi/uutiset/lastenpsykiatri_jari_sinkkonen_tyrmaa_erolasten_v…
"– Siinä käy hyvin usein niin, että jonkin ajan kuluttua vanhemmat väsyvät tähän ja lapsen asiat eivät lopulta ole kenenkään hanskassa ja tästä meillä ei saa oikein puhua, Sinkkonen kuvaa."
"Hän muistelee vuosien takaista keskustelua yksin- ja yhteishuoltajaliiton toiminnanjohtajan kanssa.
– Kun hänelle soitettiin ja kysyttiin vuoroasumisesta, niin hän sanoi, että kokeilkaa ensin itse kolme kuukautta, Sinkkonen kertaa.
– Se on minusta aika hyvä ohje. Jos on, että "jee, koskaan minulla ei ole ollut näin kivaa kun pakkailen koko ajan laukkujani", niin sitten sitä voit ajatella lapsillesikin. Mutta mieti, Sinkkonen ohjeistaa."
Kommentit (5)
Sinkkosen ammattitaito on 1970-luvulta.
Ja ennen kuin puhut mitään koirista ja kalikoista, elän itse ydinperheessä ja lapseni on kohta jo kotoamuuttoiässä.
Parille kaverille tuntuu toimivan ihan hyvin, kaveri käy pojan kanssa reissaamassa ja tekee vaikka mitä. Mikä se vaihtoehto olisi?
Miksi lapsen pitäisi pakkailla laukkuja koko ajan? Molempiin koteihin tarvittavat vaatteet yms. niin korkeintaan se lempilelu täytyy kantaa mukana.
Itse uskon tässä asiassa enemmän ruotsalaisia tutkimuksia, siellä kun vuoroviikkoasumista suositellaan kun on todettu olevan paras ratkaisu erotilanteessa lasten kannalta. Huonot vanhemmat (nämä jotka ei tiedä lastensa elämästä) on huonoja vanhempia asumismuodosta ja siviilisäädystä riippumatta.
Samaa mieltä Sinkkosen kanssa!