Te, jotka tunnette usein myötähäpeää: kertokaa tilanteita, joissa myötähäpeä iskee

Vierailija kirjoitti:

Muutettuani Iso-Britanniaan lakkasin tuntemasta myötähäpeää, koska sitä ei tunne kukaan muukaan täällä. Elämä on ihanaa kun kuka tahansa voi olla miten "nolo" vaan eikä kukaan ajattele siitä mitään sen kummempia.

Luulen vähän näin keittiöpsykologin tuntumalla, että myötähäpeän tunne tulee kontrollintarpeesta; kun haluaisi oikaista toisen käytöstä mutta ei voi. Suomalainen kulttuuri on myös omiaan luomaan myötähäpeää, kun jo omaa itseään pitää hävetä vauvasta asti, koska käyttäytymisnormit ovat niin ahtaat. Maailma ei lakkaa pyörimästä vaikka joku mölöttäisikin kovaäänisesti väärää mielipidettä tai lihava nainen sonnustautuisi tuubitoppiin. Joten jättäkää turha häpeä - se kannattaa! 

Minä kävelin joulun alla sellaiset lapselliset poronsarvet päässä (olen 40v mies, av-vakkari eikä hävetä;) pitkin stadia, koska se oli kivaa. Kun kerroin tästä tempauksesta perheelleni, niin heti alkoi kauhistelu, ett' miten sä kehtasit jne. Siinähän se vitsi onkin, kun tuollaisessa ei ole mitään hävettävää, ei ainakaan pitäisi olla.

Mun ex kuvitteli olevansa hyvä kitaristi, ja roudasi kitaraansa kaikkialle ja riivasi muita soitollaan.. :( Samoin karaokessa kuvitteli olevansa tosi hyvä laulaja, ja veti jotain Nirvanaa teennäisellä nenä-äänellä.. en voi mitään, että hävetti aivan sikana. Jätkällä oli muutenki Napoleon-syndrooma, joten meni sen piikkiin.

Toimin joskus avustajana vammaiselle vanhemmalle miehelle, joka on hyvin kiinnostunut minusta. Yrittää saada minut kiinnostumaan itsestään kertomalla kaikenlaisia asioita siitä mitä teki kun oli nuori ja kuinka aikoo vieläkin suorittaa yhtä ja toista.

Kyselee vaivihkaa minun asioitani, en yleensä kuule tai tajua mitä tarkoittaa ... en ole kertonut hänelle itsestäni juuri mitään, mutta yrittää udella edelleen. Minä haluan olla vain ammattilaisena töissä enkä välitä alkaa avata elämääni. Jos hän tietäisi, että olen leski ... lapset aikuisia ... en missään nimessä halua rohkaista häntä.

Ehdottelee ravintolaan lähtöä. Tein hänelle nakkikeittoa enkä lähtenyt. Paistoi minulle marjapiirakkaa. Söin palasen. Ei se mitään ihmeellistä ollut, mutta hän halusi tehdä kai vaikutuksen.

Yrittää olla vitsikäs. Kärsii siis aivoinfarktin jälkiseurauksista. Hävettää kuunnella kun on olevinaan hauska tulemalla ilmoittamaan mm että menee vessaan (ei tarvitse siellä apua). Hänen pitää sanoa se niin, että katsotaanpa jos kaksi paskaa irtoavat toisistaan. Oven jättää auki tietysti, onneksi ovi on kulman takana kuitenkin. Hänen suolentoimintansa ei kuulu minulle.

Kiroilee, hokee v-sanaa. Syyttelee sen hokemisesta aivovammaansa, mutta pystyy lopettamaan sen, kun totean että kovasti nyt tulee taas tuota veesanaa.

Olen siis avustaja. Teen esim ruokaa keittiössä ja hän komentelee minua tulemaan takkahuoneeseen katsomaan jotain tv-ohjelmaa kanssaan. Huutelen että en tule nyt vielä, koska teen sitäjatätä. Kohta komentaa uudelleen. Menen kysymään että mikä on hätänä. No se, että tulisin katsomaan töllöä hänen kanssaan. Hän siis käyttäytyy minua kohtaan kuin olisin hänen vaimonsa, jonka pitäisi alistua hänen komenteluihinsa, oikkuihinsa ja vitsailuihinsa. 

Toisaalta puhuu minulle miesten juttuja, joita on hieman noloa kuunnella. Jostain stondiksista ei kiinnosta kuunnella.

Myötähäpeä iskee, vaikka hän onkin vammoittunut.

Vierailija kirjoitti:

Tunnen myötähäpeää lähes joka päivä..tänään tunsin myötähäpeää bussissa edessäni nuorta naista kohtaan joka haukotteli suu auki niin leveästi että näin kitalaen (teki mieli huutaa et laita nyt käsi suun eteen, moukka!) ja sitä tätiä kohtaan joka iso reppu selässä iski sen (tyhmyttään/tietämättömyyttään) toista matkustajaa vasten kasvoja (eikö ihan oikeasti tajua että jos käännyt ISO reppu selässä ahtaassa bussissa niin se iskeytyy jonkun naamaan!?)

Myötähäpeää kolleegaa kohtaan joka röyhtäilee ja ei pyydä anteeksi (sama asia kuin pieraisi julkisesti, eikö kotona ole lapsena opetettu käytöstapoja?) tai sitä torveloa kohtaan joka astuu sun varpaille ja ei osaa pyytää anteeksi vaan tuijottaa sua tyhmänä, vajaa ilme kasvoillaan.

Myötähäpeä sitä suomalaista teiniä kohtaan jonka piti tänään bussissa puhua englantia joka toisessa lauseessa " Oumaigood, mun ope sanoi et my math is so bäääääd, tajuutsä, I'm so stupid, eiks vaan"..( yes you are)..

:D

Danny !

Kun suomalainen ulkomailla ravintolassa tilaa kossuvissyn ja kysyy, että maksaako se vissy erikseen? Samoin kun seurue alkaa ravintolassa laskun tullessa jakamaan sitä sentilleen sen mukaan, mitä kukin on syönyt/juonut. Eikö sitä nyt hyvänen aika voi tehdä jälkikäteen? Tai edes jakaa summa tasan seurueen kesken vaikka joku nyt olisikin juonut yhden lasillisen enemmän. Monessa maassa laskun jakamista ravintolassa pidetään moukkamaisena.

Kun blogisti on olevinaan rohkea vaikka onkin vain teinikäytöksinen aikuinen pösilö. Kun älyttömimpiä totena pitämiään mielipiteitä faktoilla oiotaan, se on hänelle nettikiusaamista ja laittaa kommentoinnin kirjautumisen taakse. Ketään ei kiinnosta tarpeeksi kuten oli arvattavissa, ja avaa kommentit kahden monologipostauksen jälkeen.🙈😅

"PUOLUSTUSVOIMIEN" känniääliöoden käskytykset solttujen kantaa "vihollisen" kassit rajalta ORPOKOTEIHIN :D

Liian kovaääniset ihmiset jotka puhuvat asiansa kovaan ääneen joko naamatusten tai puhelimeen. Lisäksi nauravat liian kovaäänisesti ja rempsakasti. 

Mulle myötähäpeää aiheuttaa päivittäin tosi hierarkisessa työpaikassa se miten "alempiarvoisia" kohdellaan. Aina kun joku itseään täynnä oleva pompottaa esim siivoojaa tai sihteeriä. Koskaan ei ole tullut itselle mieleenkään että mikään ammattiryhmä on huonompi ja tavallaan sitä näkee miten hirveä se pompottaja on sisimmässään vaikka samaan aikaan saa mielihyvää kun kokee että nyt muut näkevät hänet parempana. Vaikka vain harva jakaa hänen sairaan ajatusmallinsa.

Vierailija kirjoitti:

Toimin joskus avustajana vammaiselle vanhemmalle miehelle, joka on hyvin kiinnostunut minusta. Yrittää saada minut kiinnostumaan itsestään kertomalla kaikenlaisia asioita siitä mitä teki kun oli nuori ja kuinka aikoo vieläkin suorittaa yhtä ja toista.

Kyselee vaivihkaa minun asioitani, en yleensä kuule tai tajua mitä tarkoittaa ... en ole kertonut hänelle itsestäni juuri mitään, mutta yrittää udella edelleen. Minä haluan olla vain ammattilaisena töissä enkä välitä alkaa avata elämääni. Jos hän tietäisi, että olen leski ... lapset aikuisia ... en missään nimessä halua rohkaista häntä.

Ehdottelee ravintolaan lähtöä. Tein hänelle nakkikeittoa enkä lähtenyt. Paistoi minulle marjapiirakkaa. Söin palasen. Ei se mitään ihmeellistä ollut, mutta hän halusi tehdä kai vaikutuksen.

Yrittää olla vitsikäs. Kärsii siis aivoinfarktin jälkiseurauksista. Hävettää kuunnella kun on olevinaan hauska tulemalla ilmoittamaan mm että menee vessaan (ei tarvitse siellä apua). Hänen pitää sanoa se niin, että katsotaanpa jos kaksi paskaa irtoavat toisistaan. Oven jättää auki tietysti, onneksi ovi on kulman takana kuitenkin. Hänen suolentoimintansa ei kuulu minulle.

Kiroilee, hokee v-sanaa. Syyttelee sen hokemisesta aivovammaansa, mutta pystyy lopettamaan sen, kun totean että kovasti nyt tulee taas tuota veesanaa.

Olen siis avustaja. Teen esim ruokaa keittiössä ja hän komentelee minua tulemaan takkahuoneeseen katsomaan jotain tv-ohjelmaa kanssaan. Huutelen että en tule nyt vielä, koska teen sitäjatätä. Kohta komentaa uudelleen. Menen kysymään että mikä on hätänä. No se, että tulisin katsomaan töllöä hänen kanssaan. Hän siis käyttäytyy minua kohtaan kuin olisin hänen vaimonsa, jonka pitäisi alistua hänen komenteluihinsa, oikkuihinsa ja vitsailuihinsa. 

Toisaalta puhuu minulle miesten juttuja, joita on hieman noloa kuunnella. Jostain stondiksista ei kiinnosta kuunnella.

Myötähäpeä iskee, vaikka hän onkin vammoittunut.

Noi on kyllä ihan oikeasti kaikki aivoinfarktin oireita kun tietty osa aivoja vaurioituu kunnolla. Ne kuuluu oikeasti ihan sairauteen. :(

Eräs kertoi äänestävänsä persuja. Käänsin myötähäpeässä puheenaiheen vallitsevaan ja odotettavaan säätilaan.

Tekoripset!

Huoh....... kirjoitti:

Kun joku ihminen tekee jotain niin tunnen myötähäpeää. Minä olen tunneälyltäni niin korkealla tasolla, että melkein kaikki ihmiset aiheuttavat myötähäpeää.

N 25

Tämänkaltaiset kommentit saa tuntemaan myötähäpeää samoin kuin julkiset kosinnat :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toimin joskus avustajana vammaiselle vanhemmalle miehelle, joka on hyvin kiinnostunut minusta. Yrittää saada minut kiinnostumaan itsestään kertomalla kaikenlaisia asioita siitä mitä teki kun oli nuori ja kuinka aikoo vieläkin suorittaa yhtä ja toista.

Kyselee vaivihkaa minun asioitani, en yleensä kuule tai tajua mitä tarkoittaa ... en ole kertonut hänelle itsestäni juuri mitään, mutta yrittää udella edelleen. Minä haluan olla vain ammattilaisena töissä enkä välitä alkaa avata elämääni. Jos hän tietäisi, että olen leski ... lapset aikuisia ... en missään nimessä halua rohkaista häntä.

Ehdottelee ravintolaan lähtöä. Tein hänelle nakkikeittoa enkä lähtenyt. Paistoi minulle marjapiirakkaa. Söin palasen. Ei se mitään ihmeellistä ollut, mutta hän halusi tehdä kai vaikutuksen.

Yrittää olla vitsikäs. Kärsii siis aivoinfarktin jälkiseurauksista. Hävettää kuunnella kun on olevinaan hauska tulemalla ilmoittamaan mm että menee vessaan (ei tarvitse siellä apua). Hänen pitää sanoa se niin, että katsotaanpa jos kaksi paskaa irtoavat toisistaan. Oven jättää auki tietysti, onneksi ovi on kulman takana kuitenkin. Hänen suolentoimintansa ei kuulu minulle.

Kiroilee, hokee v-sanaa. Syyttelee sen hokemisesta aivovammaansa, mutta pystyy lopettamaan sen, kun totean että kovasti nyt tulee taas tuota veesanaa.

Olen siis avustaja. Teen esim ruokaa keittiössä ja hän komentelee minua tulemaan takkahuoneeseen katsomaan jotain tv-ohjelmaa kanssaan. Huutelen että en tule nyt vielä, koska teen sitäjatätä. Kohta komentaa uudelleen. Menen kysymään että mikä on hätänä. No se, että tulisin katsomaan töllöä hänen kanssaan. Hän siis käyttäytyy minua kohtaan kuin olisin hänen vaimonsa, jonka pitäisi alistua hänen komenteluihinsa, oikkuihinsa ja vitsailuihinsa. 

Toisaalta puhuu minulle miesten juttuja, joita on hieman noloa kuunnella. Jostain stondiksista ei kiinnosta kuunnella.

Myötähäpeä iskee, vaikka hän onkin vammoittunut.

Noi on kyllä ihan oikeasti kaikki aivoinfarktin oireita kun tietty osa aivoja vaurioituu kunnolla. Ne kuuluu oikeasti ihan sairauteen. :(

Ovat sairauden oireita kyllä, mutta tuovat minulle myötähäpeän tunteita. Siitähän kai oli tarkoitus puhua, tilanteista joissa myötähäpeä iskee.

Olen nykyisin ainoa avustaja, joka vielä suostuu käymään hänen luonaan. Sanoi, että muut muidut sanovat häntä ilkeäksi. Sitä hän onkin, nuoret naiset eivät jaksa kuunnella näitä rasvaisia juttuja.

Höpöttää jostain panopuista.

Silmissä näkyy kuitenki toive siitä, että alkaisin helpottaa häntä.

Trumputtajat ovat noloja. Säälihän niitä syrjäytyneitä kohtaan tulee.

Hävettää nuo ul kom aal ais ten nö yr ist eli jät.

Olen töissä alalla, jossa ei varsinaisesti suurtä älykkyyttä vaadita, ainoastaan näkemystä.

Siksipä myötähäpeän päivittäin työkavereitteni sivistymättömyyttä: ei tunneta historiaa, ei osata kieliä, kuvitellaan tietävänsä paljonkin, mutta kun ei, niin ei...

Viimeisin oli eilinen salkkarit-jakso, kun kalle haaveili kolmen kimpasta. 

Muistakaa allekirjoittaa kansalaisaloite Maanpinnan alapuoliset luonnonvarat kansalliseen omistukseen.