Lapsettomat, työssäkäyvät pariskunnat! LUKEKAA!

Hehhe. Me ollaan 4-lapsinen uusperhe, arjessa riittää haastetta, mutta aikaa parisuhteelle ja "elämälle" on. Vaikee kuvitella mitä tässä jää paitsi. Elämä on rikasta. Ehditään molemmat tehdä unelmaduunejamme, hemmotella toisiamme ja itseämme. Yhden yhteisen kans taitais olla liian helppoo ku hyvin menee näidenkin kans :) Saahan sitä menneitä haikailla, mut kannattais vähän kasvaa ja tajuta ne rikkaudet mitä siinä nyt on. Vai oletkos masentunut? Silloin kannattais hakee apua. Ihminen venyy  vaik mihin ku on asenne kohdillaan. Esim. kiitollisuus.

Vierailija kirjoitti:

Onneksi olkoon lapsesta! Olette olleet liikkeellä hyvään aikaan. Lapsen tekemisen lykkääminen heikentää väistämättä mahdollisuutta saada yksi tai useampi lapsi, jos niitä joskus haluaa saada.

Parisuhteelle ja elämästä nauttimiselle riittää aikaa sitten nelikymppisenä ja sen jälkeen. Naisen biologiaaei voi ohittaa.

Nelikymppisenä työnnetään sitten lapsenlapsia hoitoon.... Ainoa järkevä väli elää jonkin aikaa vain itselleen, on just siinä töelämässä ja ennen lapsia.

Omani hankin, paristakin eri syystä, vasta 30+.

Toivottavasti saan lapsenikin tajuamaan saman onnen... ei ole niitä lapsenlapsiakaan heti tulossa kun oma lentää pesästä.

Vierailija kirjoitti:

Olen kuitenkin sitä mieltä, että vaikka lapsi periaatteessa muuttaa ikuisesti kaiken ja käytännössä pikkulapsiarki on hyvin raskasta, alkaa elämä normalisoitua lasten ollessa kouluikäisiä, eikä suinkaan vasta keski-ikäisenä lasten lennettyä pesästä.

Tutkimusten mukaan parisuhde ei kuitenkaan parane, ennen kuin lapset muuttavat pois kotoa. Naiset saavat jonkin verran parisuhdetyytyväisyyttä takaisin, kun lapset kasvavat, mutta miehet eivät saa. Tietty siinä vaiheessa, kun parisuhde on huonontunut, iloa alkaa repiä muista asioista, mutta jos parisuhde on itselle se ykkösasia, ei lasten hankkiminen kannata.

Vierailija kirjoitti:

Yritä nauttia elämässäsi niistä asioista, joista voit nauttia. Älä haikaile menetetyn nuoruuden perään. Elämän kuuluukin mennä eteenpäin ja jatkua lasten muodossa. Olet juuri oikean ikäinen äidiksi ja olet jo ehtinyt elää riittävästi nuoruutta. Nyt on perheen aika.

Minä olen 29-vuotias 2 lapsen äiti. Olen onnellinen, että tein lapset nuorina. Minulla on yksi tuttu pariskunta, joista nainen on 38 vuotta ja mies 40 vuotta. He ovat eläneet huoletonta vela-elämää ja havahtuivat vasta pari vuotta sitten siihen, että nyt pitäisi päättää haluavatko lapsia. Luomusti nainen ei ole tullut raskaaksi, ja heillä on nyt raskas päätös edessään. Mennäkö hoitoihin vai ei.

Voi herranjestas näitä toisten epäonnella mässäilijöitä. Mikä on mennyt omassa elämässä pieleen, että pitää tulla anonyymisti palstalle säälimään ja kokemaan paremmuutta toisten elämänvalinnoista. Lapsettomuushoidot eivät ole koskaan raskas päätös niille jotka lasta todella paljon haluavat. Jos he tuossa iässä ovat kiikun kaakun vielä että menisivätkö, niin todennäköisesti heidän "lapsenkaipuukaan" ei ole niin suuri kuin omassa äitihormonien pehmentämässä päässäsi kuvittelet. Terkuin yksi nuorena yrittämisen aloittanut, ja vanhempana hoidoilla sen lapsensa saanut. Kaikkihan eivät saa edes hoidoilla sitä lasta, ei vaikka 17-vuotiaana aloittaisi yriytyksen. Siksipä onkin kovin tärkeää ymmärtää, että oma onni ja elämä ei ole siitä kiinni hankitko lapsia. 

Vierailija kirjoitti:

Olet juuri oikean ikäinen äidiksi ja olet jo ehtinyt elää riittävästi nuoruutta.

Oletpa melkoinen jyrä, kun kuvittelet tietäväsi ap:ta paremmin mikä hänelle on riittävästi! Ap:han sanoi:

" jos olisin "minä" muutama vuosi sitten, neuvoisin itseäni tekemään toisin. Neuvoisin yhdessä meitä jatkamaan säästämistä ja NAUTTIMAAN elämästä. ... Neuvoisin silti muita edes muutaman vuoden nauttimaan yhteisestä ajasta, ennen lapsia."

eli selkeästi hän ITSE kokee ettei elänyt huolehtonta elämää tarpeeksi pitkään, joten on todella itsekeskeistä ja typerää mennä siihen väittämään että elitpäs. Eiköhän jokainen tiedä itse parhaiten ilman että joku nolife supermamma tulee siihen pätemään.

Vierailija kirjoitti:

Hehhe. Me ollaan 4-lapsinen uusperhe, arjessa riittää haastetta, mutta aikaa parisuhteelle ja "elämälle" on. Vaikee kuvitella mitä tässä jää paitsi. Elämä on rikasta. Ehditään molemmat tehdä unelmaduunejamme, hemmotella toisiamme ja itseämme. Yhden yhteisen kans taitais olla liian helppoo ku hyvin menee näidenkin kans :) Saahan sitä menneitä haikailla, mut kannattais vähän kasvaa ja tajuta ne rikkaudet mitä siinä nyt on. Vai oletkos masentunut? Silloin kannattais hakee apua. Ihminen venyy  vaik mihin ku on asenne kohdillaan. Esim. kiitollisuus.

Jonkun muun mielestä tuollainen elämä olisi tavattoman köyhää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen kuitenkin sitä mieltä, että vaikka lapsi periaatteessa muuttaa ikuisesti kaiken ja käytännössä pikkulapsiarki on hyvin raskasta, alkaa elämä normalisoitua lasten ollessa kouluikäisiä, eikä suinkaan vasta keski-ikäisenä lasten lennettyä pesästä.

Tutkimusten mukaan parisuhde ei kuitenkaan parane, ennen kuin lapset muuttavat pois kotoa. Naiset saavat jonkin verran parisuhdetyytyväisyyttä takaisin, kun lapset kasvavat, mutta miehet eivät saa. Tietty siinä vaiheessa, kun parisuhde on huonontunut, iloa alkaa repiä muista asioista, mutta jos parisuhde on itselle se ykkösasia, ei lasten hankkiminen kannata.

Tutkimukset kertovat aina tilastollisesti tulokset. On olemassa miehiä ja naisia, jotka kokevat parisuhteensa hyväksi lasten tullessakin ja sen paranevan lasten kasvaessa. Sinun pitäisi käyttää enemmänkin kieltä kuten "Erään tutkimuksen mukaan" (asiasta ei ole useita tutkimuksia tietääkseni) "iso osa miehistä koki parisuhteen parantuvan vasta lasten lähtiessä kotoa" (aivan varmasti ei yhdenkään tutkimuksen tulos ole, että 100% tutkimukseen osallistuneista miehistä menetti parisuhdetyytyväisyyden siksi ajaksi kunnes lapset muuttavat kotoa pois). 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hehhe. Me ollaan 4-lapsinen uusperhe, arjessa riittää haastetta, mutta aikaa parisuhteelle ja "elämälle" on. Vaikee kuvitella mitä tässä jää paitsi. Elämä on rikasta. Ehditään molemmat tehdä unelmaduunejamme, hemmotella toisiamme ja itseämme. Yhden yhteisen kans taitais olla liian helppoo ku hyvin menee näidenkin kans :) Saahan sitä menneitä haikailla, mut kannattais vähän kasvaa ja tajuta ne rikkaudet mitä siinä nyt on. Vai oletkos masentunut? Silloin kannattais hakee apua. Ihminen venyy  vaik mihin ku on asenne kohdillaan. Esim. kiitollisuus.

Jonkun muun mielestä tuollainen elämä olisi tavattoman köyhää.

Totta. Siksipä se suuri onni taitaakin olla löytää se omansa näköinen elämä. Ihan mielenkiinnosta, millaisia rikkauksia sä näkisit tästä puuttuvan?  Siis ihan ystävällisesti kysyn erilaisia näkökumlmia. Koska mulle tää on todella rikas elämäntilanne. Johtuu tietysti myös rakkaudensta, jota meillä on.

Vierailija kirjoitti:

Olen kuitenkin sitä mieltä, että vaikka lapsi periaatteessa muuttaa ikuisesti kaiken ja käytännössä pikkulapsiarki on hyvin raskasta, alkaa elämä normalisoitua lasten ollessa kouluikäisiä, eikä suinkaan vasta keski-ikäisenä lasten lennettyä pesästä. Totta kai lapset silloinkin näkyvät arjessa, mutta eivät sitä mahdottomasti kahlitse, ellei sitten vanhempi itse järjestä asioita siihen malliin. Kouluikäisten vanhemmilla jää parisuhteelle samalla tavalla aikaa kuin lapsettomillakin. Treffeillä voi taas käydä vaikka joka viikko - lapset tarvitsevat yhä vähemmän lapsenvahtia, ja tarvittaessa vahti järjestyy helpommin isolle, seuralliselle lapselle kuin vaippahousuiselle vonkujalle.

Minkäikäisen lapsen voi jättää koko illaksi yksin koulun jälkeen, olisiko 12?

Minkäikäisen voi jättää yöksi yksin, noin 14?

Entä viikonlopuksi, olisiko 15-16?

Yleensä "kouluikäisellä" tarkoitetaan lapsia kuudesta vuodesta eteenpäin, mutta ei todellakaan sen ikäistä voi vielä jättää yksin niin että esim. molemmat vanhemmat voisivat mennä suoraan töistä harrastuksiin, tai lähteä viikonlopuksi kylpylään tai edes yöksi jonnekin. Kyllä se lapsi vaatii vähintään sinne 12+ ikäiseksi hyvinkin paljon järjestelyjä, eikä vanhempien vapaa-aikaa voi todellakaan verrata lapsettomiin kuin aikaisintaan sitten kun lapsi alkaa olla noin 15-16 vuotias. 

Ilmeisesti se lapsiperhe-elämä jotenkin sumentaa suhteellisuudentajun, kun näin voidaan kirkkain silmin väittää että 6+ ikäisen lapsen vanhemmat voivat elää (ainakin melkein) kuin lapsettomat - se kun todellisuudessa vaatii ihan hemmetisti sumplimista, kun joko toisen vanhemman pitää olla kotona tai se lapsi pitää saada jonnekin hoitoon. Se on kaukana lapsettoman parin mahdollisuuksista. Voi toki tuntua vauvaperheeseen verrattuna "helpolta", mutta näin lapsettoman näkökulmasta on hyyyyvin kaukana siitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onneksi olkoon lapsesta! Olette olleet liikkeellä hyvään aikaan. Lapsen tekemisen lykkääminen heikentää väistämättä mahdollisuutta saada yksi tai useampi lapsi, jos niitä joskus haluaa saada.

Parisuhteelle ja elämästä nauttimiselle riittää aikaa sitten nelikymppisenä ja sen jälkeen. Naisen biologiaaei voi ohittaa.

 

Nelikymppisenä työnnetään sitten lapsenlapsia hoitoon.... Ainoa järkevä väli elää jonkin aikaa vain itselleen, on just siinä töelämässä ja ennen lapsia.

Omani hankin, paristakin eri syystä, vasta 30+.

 

Toivottavasti saan lapsenikin tajuamaan saman onnen... ei ole niitä lapsenlapsiakaan heti tulossa kun oma lentää pesästä.

:D :D Koska tämä sopii MINULLE, se on "ainoa järkevä tapa". Ei ole sinuakaan äitiys ainakaan kasvattanut näkemään, että sinun tapasi ei ole se ainoa ja paras.

Olen nyt 31 v ja lapset kouluiässä. Ihanaa aikaa. Rankat vauvavuodet alta pois ja nyt nautitaan elämästä perheenä. Olisi ihan kamalaa, jos ei olisi lapsia. Tämä sopii minulle (lapset suht nuorena, sitten työelämään, niin ei tule mammalomia urakehitystä haittaamaan jne.), toiselle sopii sitten muut tavat, perhe hieman vanhempana tai vaikka ei silloinkaan. Ei tarvitse lytätä muiden valintoja, jos on tyytyväinen omiinsa.

Vierailija kirjoitti:

Ilmeisesti se lapsiperhe-elämä jotenkin sumentaa suhteellisuudentajun, kun näin voidaan kirkkain silmin väittää että 6+ ikäisen lapsen vanhemmat voivat elää (ainakin melkein) kuin lapsettomat - se kun todellisuudessa vaatii ihan hemmetisti sumplimista, kun joko toisen vanhemman pitää olla kotona tai se lapsi pitää saada jonnekin hoitoon. Se on kaukana lapsettoman parin mahdollisuuksista. Voi toki tuntua vauvaperheeseen verrattuna "helpolta", mutta näin lapsettoman näkökulmasta on hyyyyvin kaukana siitä.

Tämä on niin totta. Olen alkanut epäillä, että ihmiset, joiden mielestä lapsi ei rajoita millään tavalla elämää, joko valehtelevat itselleen tai sitten heidän elämänsä ennen lapsia oli jotekin kummallisen rajoittunutta. Ei se arki varmaan juuri muutukaan, jos ei koskaan käy missään mutta ei myöskään tarvitse yksioloa, on tottunut sumplimiseen ja säätämiseen eikä ole tottunut tekemään koko ajan kahdestaan kivoja juttuja puolison kanssa.

Hei väsynyt äiti, kannattaa varmaan alkaa hakea lisää mielykkyyttä elämään. Vauva-aika kestää joka tapauksessa vain vuoden ja leikki-ikäisen kanssa taas voi jo tehdä paljon kaikkea kivaa. Leikki-ikäisen voi myös jättää hoitoon niin että pääset esim. miehesi kanssa olemaan kahdestaan.

Mitä tulee jossitteluun niin sehän on hirveän turhaa. Jos olisit nauttinut lapsettomasta elämästäsi vielä vuosia, voi olla, että et olisi saanut lasta. Sitten jossittelisit, että miksi et yrittänyt lasta nuorempana.

Yleensä ihmisen varmaan kannattaa olla onnellinen juuri siinä hetkessä, missä elää.

Täällä yksi työssä käyvä pariskunta, jolla ei ole toistaiseksi lapsia. Valmistuimme molemmat diplomi-insinööreiksi 24/25-vuotiaina ja pääsimme (onneksi) heti oman alan töihin. Nyt 27-vuotiaina ollaan ehditty matkustella yhdessä ja toisaalta lyhentää asuntolainaakin. Elämä on mukavaa ja helppoa, eikä rahasta ole pulaa. Olemme keskustelleet lasten hankinnasta, mutta molempia vielä vähän epäilyttää. Tilanne olisi teoriassa otollinen lapsille, mutta toisaalta nyt elämä on niin helppoa ja saa tehdä asioita sen kummempia miettimättä. Siispä pohdimme, lykkäämmekö lapsen yritystä vielä muutamalla vuodella ja otamme myös riskin lapsettomuudesta.

Vierailija kirjoitti:

Yritä nauttia elämässäsi niistä asioista, joista voit nauttia. Älä haikaile menetetyn nuoruuden perään. Elämän kuuluukin mennä eteenpäin ja jatkua lasten muodossa. Olet juuri oikean ikäinen äidiksi ja olet jo ehtinyt elää riittävästi nuoruutta. Nyt on perheen aika.

Minä olen 29-vuotias 2 lapsen äiti. Olen onnellinen, että tein lapset nuorina. Minulla on yksi tuttu pariskunta, joista nainen on 38 vuotta ja mies 40 vuotta. He ovat eläneet huoletonta vela-elämää ja havahtuivat vasta pari vuotta sitten siihen, että nyt pitäisi päättää haluavatko lapsia. Luomusti nainen ei ole tullut raskaaksi, ja heillä on nyt raskas päätös edessään. Mennäkö hoitoihin vai ei.

Suurin osahan ei edusta kumpaakaan näistä ääripäistä vaan suurin osa saa lapsensa n. 30-vuotiaina. Se jos mikä on aika täydellinen ikä koska on ehtinyt 10 vuotta reissailla maailmalla ja elää huoletonta elämää ja vielä on monta vuotta aikaa yrittää montaakin lasta jos niin haluaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hehhe. Me ollaan 4-lapsinen uusperhe, arjessa riittää haastetta, mutta aikaa parisuhteelle ja "elämälle" on. Vaikee kuvitella mitä tässä jää paitsi. Elämä on rikasta. Ehditään molemmat tehdä unelmaduunejamme, hemmotella toisiamme ja itseämme. Yhden yhteisen kans taitais olla liian helppoo ku hyvin menee näidenkin kans :) Saahan sitä menneitä haikailla, mut kannattais vähän kasvaa ja tajuta ne rikkaudet mitä siinä nyt on. Vai oletkos masentunut? Silloin kannattais hakee apua. Ihminen venyy  vaik mihin ku on asenne kohdillaan. Esim. kiitollisuus.

Jonkun muun mielestä tuollainen elämä olisi tavattoman köyhää.

Totta. Siksipä se suuri onni taitaakin olla löytää se omansa näköinen elämä. Ihan mielenkiinnosta, millaisia rikkauksia sä näkisit tästä puuttuvan?  Siis ihan ystävällisesti kysyn erilaisia näkökumlmia. Koska mulle tää on todella rikas elämäntilanne. Johtuu tietysti myös rakkaudensta, jota meillä on.

Puuttuvia asioita: päivittäin useita tunteja aikaa hiljaiseen keskittymiseen, laaja ystäväpiiri ja aktiivinen sosiaalinen elämä kodin ulkopuolella, rahaa ja vapautta matkustaa ja tehdä asioita spontaanisti, riittävästi aikaa parisuhteelle... Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka, mutta sinä voit tietenkin valehdella joka kohdasta: "Juu, ihan yhtä hyvin onnistuu lastenkin kanssa."

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hehhe. Me ollaan 4-lapsinen uusperhe, arjessa riittää haastetta, mutta aikaa parisuhteelle ja "elämälle" on. Vaikee kuvitella mitä tässä jää paitsi. Elämä on rikasta. Ehditään molemmat tehdä unelmaduunejamme, hemmotella toisiamme ja itseämme. Yhden yhteisen kans taitais olla liian helppoo ku hyvin menee näidenkin kans :) Saahan sitä menneitä haikailla, mut kannattais vähän kasvaa ja tajuta ne rikkaudet mitä siinä nyt on. Vai oletkos masentunut? Silloin kannattais hakee apua. Ihminen venyy  vaik mihin ku on asenne kohdillaan. Esim. kiitollisuus.

Jonkun muun mielestä tuollainen elämä olisi tavattoman köyhää.

Totta. Siksipä se suuri onni taitaakin olla löytää se omansa näköinen elämä. Ihan mielenkiinnosta, millaisia rikkauksia sä näkisit tästä puuttuvan?  Siis ihan ystävällisesti kysyn erilaisia näkökumlmia. Koska mulle tää on todella rikas elämäntilanne. Johtuu tietysti myös rakkaudensta, jota meillä on.

En ole se jota lainasit. Minulle ainakin on rikasta elämää, kun itselläni on ihan omia haasteita niin harrastusten kuin työn puolesta, kun minulla on mahdollisuus useamman kerran viikkossa käyttää aikaa toteuttaakseni ihan omia halujani ja haaveitani, kun meillä löytyy miehen kanssa usein aikaa olla ja jutella ihan kahden, kun pystyn suunnittelemaan esimerkiksi pidempiä reissuja, kun voin käyttää itse tienaamiani rahoja ihan itseenikin, kun ympärilläni on rakkaita ihmisiä joista välitän ja kun minulla on aikaa olla ystävienikin kanssa. En voisi kuvitellakaan olevani onnellinen, jos kaikki mitä minulla olisi riippuisi omasta perheestäni. Elämäni koostuisi kodin ja perheen arjesta. Samaa haluan lapsillekinin heidän kasvaessa; paljon tilaisuuksia nähdä maailmaa, laajentaa mieltä ja tavoitella kuita taivailta. Itse elän nyt sitä pikkulapsiarka, kyllähän tämäkin on ihanaa aikaa, mutta odotan kyllä innolla sitäkin kun lapset kasvavat ja löytyy enemmän aikaa parisuhteelle ja omille jutuille. Ymmärrän että sinä koet oman elämäsi rikkaaksi, mutta minun elämäni rikkaus ei koostu pelkästään ympärilläni olevista ihmisistä, vaan paljon muustakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ilmeisesti se lapsiperhe-elämä jotenkin sumentaa suhteellisuudentajun, kun näin voidaan kirkkain silmin väittää että 6+ ikäisen lapsen vanhemmat voivat elää (ainakin melkein) kuin lapsettomat - se kun todellisuudessa vaatii ihan hemmetisti sumplimista, kun joko toisen vanhemman pitää olla kotona tai se lapsi pitää saada jonnekin hoitoon. Se on kaukana lapsettoman parin mahdollisuuksista. Voi toki tuntua vauvaperheeseen verrattuna "helpolta", mutta näin lapsettoman näkökulmasta on hyyyyvin kaukana siitä.

Tämä on niin totta. Olen alkanut epäillä, että ihmiset, joiden mielestä lapsi ei rajoita millään tavalla elämää, joko valehtelevat itselleen tai sitten heidän elämänsä ennen lapsia oli jotekin kummallisen rajoittunutta. Ei se arki varmaan juuri muutukaan, jos ei koskaan käy missään mutta ei myöskään tarvitse yksioloa, on tottunut sumplimiseen ja säätämiseen eikä ole tottunut tekemään koko ajan kahdestaan kivoja juttuja puolison kanssa.

Tai sitten se ikävin vaihtoehto: laiminlyövät lapsiaan eivätkä oikeastikaan muuta juuri mitään. Paljonhan on näitä vanhempia jotka jättävät lapsen selviytymään itsekseen jo hyvin pienenä - taaperot ja vauvat jätetään odottamaan autoon äidin ripsihuollon ajaksi, alle kouluikäiset on yksin illan kotona kun vanhemmat on bilettämässä, tai alakouluikäinen viettää viikonlopun yksin kotona kun vanhemmat lähtee risteilylle. Onhan näitä, jokainen on esimerkki ihan elävästä elämästä, ikävä kyllä :(.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yritä nauttia elämässäsi niistä asioista, joista voit nauttia. Älä haikaile menetetyn nuoruuden perään. Elämän kuuluukin mennä eteenpäin ja jatkua lasten muodossa. Olet juuri oikean ikäinen äidiksi ja olet jo ehtinyt elää riittävästi nuoruutta. Nyt on perheen aika.

Minä olen 29-vuotias 2 lapsen äiti. Olen onnellinen, että tein lapset nuorina. Minulla on yksi tuttu pariskunta, joista nainen on 38 vuotta ja mies 40 vuotta. He ovat eläneet huoletonta vela-elämää ja havahtuivat vasta pari vuotta sitten siihen, että nyt pitäisi päättää haluavatko lapsia. Luomusti nainen ei ole tullut raskaaksi, ja heillä on nyt raskas päätös edessään. Mennäkö hoitoihin vai ei.

Suurin osahan ei edusta kumpaakaan näistä ääripäistä vaan suurin osa saa lapsensa n. 30-vuotiaina. Se jos mikä on aika täydellinen ikä koska on ehtinyt 10 vuotta reissailla maailmalla ja elää huoletonta elämää ja vielä on monta vuotta aikaa yrittää montaakin lasta jos niin haluaa. 

Minä sain ensimmäisen vakituisen työsuhteeni 31-vuotiaana, eikä opiskeluaikoina ollut todellakaan rahaa matkustella ympäri maailmaa. Minulta jäisivät elämän parhaat vuodet kokematta, jos olisin alkanut tuon ikäisenä lapsia vääntää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen kuitenkin sitä mieltä, että vaikka lapsi periaatteessa muuttaa ikuisesti kaiken ja käytännössä pikkulapsiarki on hyvin raskasta, alkaa elämä normalisoitua lasten ollessa kouluikäisiä, eikä suinkaan vasta keski-ikäisenä lasten lennettyä pesästä. Totta kai lapset silloinkin näkyvät arjessa, mutta eivät sitä mahdottomasti kahlitse, ellei sitten vanhempi itse järjestä asioita siihen malliin. Kouluikäisten vanhemmilla jää parisuhteelle samalla tavalla aikaa kuin lapsettomillakin. Treffeillä voi taas käydä vaikka joka viikko - lapset tarvitsevat yhä vähemmän lapsenvahtia, ja tarvittaessa vahti järjestyy helpommin isolle, seuralliselle lapselle kuin vaippahousuiselle vonkujalle.

Minkäikäisen lapsen voi jättää koko illaksi yksin koulun jälkeen, olisiko 12?

Minkäikäisen voi jättää yöksi yksin, noin 14?

Entä viikonlopuksi, olisiko 15-16?

Yleensä "kouluikäisellä" tarkoitetaan lapsia kuudesta vuodesta eteenpäin, mutta ei todellakaan sen ikäistä voi vielä jättää yksin niin että esim. molemmat vanhemmat voisivat mennä suoraan töistä harrastuksiin, tai lähteä viikonlopuksi kylpylään tai edes yöksi jonnekin. Kyllä se lapsi vaatii vähintään sinne 12+ ikäiseksi hyvinkin paljon järjestelyjä, eikä vanhempien vapaa-aikaa voi todellakaan verrata lapsettomiin kuin aikaisintaan sitten kun lapsi alkaa olla noin 15-16 vuotias. 

Ilmeisesti se lapsiperhe-elämä jotenkin sumentaa suhteellisuudentajun, kun näin voidaan kirkkain silmin väittää että 6+ ikäisen lapsen vanhemmat voivat elää (ainakin melkein) kuin lapsettomat - se kun todellisuudessa vaatii ihan hemmetisti sumplimista, kun joko toisen vanhemman pitää olla kotona tai se lapsi pitää saada jonnekin hoitoon. Se on kaukana lapsettoman parin mahdollisuuksista. Voi toki tuntua vauvaperheeseen verrattuna "helpolta", mutta näin lapsettoman näkökulmasta on hyyyyvin kaukana siitä.

Onko sulle tullut mieleen, että lapsia hankkivat sellaiset ihmiset, joille ei ole tärkeää päästä poikkeuksetta lähtemään harrastukseen suoraan töistä tai viikonloppulomalle ilman etukäteisvalmisteluja? Että se vapaus ei ole itseisarvo? Tässä ketjussa ei ole vanhempien vapaa-aikaa tainnut suoraan verrata lapsettomien vapaa-aikaan kukaan muu kuin sinä. Sehän on päivänselvää, että lapsettomalla sitä vapaa-aikaa on enemmän, mitä sitten?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen kuitenkin sitä mieltä, että vaikka lapsi periaatteessa muuttaa ikuisesti kaiken ja käytännössä pikkulapsiarki on hyvin raskasta, alkaa elämä normalisoitua lasten ollessa kouluikäisiä, eikä suinkaan vasta keski-ikäisenä lasten lennettyä pesästä. Totta kai lapset silloinkin näkyvät arjessa, mutta eivät sitä mahdottomasti kahlitse, ellei sitten vanhempi itse järjestä asioita siihen malliin. Kouluikäisten vanhemmilla jää parisuhteelle samalla tavalla aikaa kuin lapsettomillakin. Treffeillä voi taas käydä vaikka joka viikko - lapset tarvitsevat yhä vähemmän lapsenvahtia, ja tarvittaessa vahti järjestyy helpommin isolle, seuralliselle lapselle kuin vaippahousuiselle vonkujalle.

Minkäikäisen lapsen voi jättää koko illaksi yksin koulun jälkeen, olisiko 12?

Minkäikäisen voi jättää yöksi yksin, noin 14?

Entä viikonlopuksi, olisiko 15-16?

Yleensä "kouluikäisellä" tarkoitetaan lapsia kuudesta vuodesta eteenpäin, mutta ei todellakaan sen ikäistä voi vielä jättää yksin niin että esim. molemmat vanhemmat voisivat mennä suoraan töistä harrastuksiin, tai lähteä viikonlopuksi kylpylään tai edes yöksi jonnekin. Kyllä se lapsi vaatii vähintään sinne 12+ ikäiseksi hyvinkin paljon järjestelyjä, eikä vanhempien vapaa-aikaa voi todellakaan verrata lapsettomiin kuin aikaisintaan sitten kun lapsi alkaa olla noin 15-16 vuotias. 

Ilmeisesti se lapsiperhe-elämä jotenkin sumentaa suhteellisuudentajun, kun näin voidaan kirkkain silmin väittää että 6+ ikäisen lapsen vanhemmat voivat elää (ainakin melkein) kuin lapsettomat - se kun todellisuudessa vaatii ihan hemmetisti sumplimista, kun joko toisen vanhemman pitää olla kotona tai se lapsi pitää saada jonnekin hoitoon. Se on kaukana lapsettoman parin mahdollisuuksista. Voi toki tuntua vauvaperheeseen verrattuna "helpolta", mutta näin lapsettoman näkökulmasta on hyyyyvin kaukana siitä.

 

Onko sulle tullut mieleen, että lapsia hankkivat sellaiset ihmiset, joille ei ole tärkeää päästä poikkeuksetta lähtemään harrastukseen suoraan töistä tai viikonloppulomalle ilman etukäteisvalmisteluja? Että se vapaus ei ole itseisarvo? Tässä ketjussa ei ole vanhempien vapaa-aikaa tainnut suoraan verrata lapsettomien vapaa-aikaan kukaan muu kuin sinä. Sehän on päivänselvää, että lapsettomalla sitä vapaa-aikaa on enemmän, mitä sitten?

Luepas kuule se posti mihin kommenttini oli osoitettu.