Lue keskustelun säännöt.
Lapsettomat, työssäkäyvät pariskunnat! LUKEKAA!
06.11.2015 |
Me olimme lapseton nuoripari, molemmat hieman yli 25 vuotiaita. Kävimme molemmat töissä ja molemmat säästivät palkastaan 500e yhteiselle säästötilille, johon siis joka kuukausi meni 1000e. Mies oli ollut jo muutaman vuoden töissä, itse valmistuin oltuamme avoliitossa vuoden.
Valmistumisen jälkeen tulin toivotusti raskaaksi enkä KOSKAAN kadu lastani. Rakastan häntä täysin ehdoitta, hän on parasta mitä mulla on! <3
Kuitenkin.. jos olisin "minä" muutama vuosi sitten, neuvoisin itseäni tekemään toisin. Neuvoisin yhdessä meitä jatkamaan säästämistä ja NAUTTIMAAN elämästä. Opiskelustressin jälkeen se vuosi, mitä kävin "vaan" töissä, oli ihanaa aikaa. Leppoista, huoletonta ja parisuhde voi hyvin.
Nyt asiat on toisin. Niinkun monessa lapsiperheessä pienen lapsen kanssa on. Välillä ikävöin ja mietin aikaa silloin.. vaikka en tätä pois vaihtaiskaan, nyt kun lapsi tässä on. Neuvoisin silti muita edes muutaman vuoden nauttimaan yhteisestä ajasta, ennen lapsia..
- väsynyt äiti
Kommentit (91)
Oi, olen 40v. kahden koululaisen äiti ja elämä perheenä on tosi mukavaa. Kahdenkeskistä parisuhdeaikaa löytyy, kun haluaa ja toisaalta noiden fiksujen ja ihanien lasten kanssa juttelu sekä yhdessä tekeminen on elämäni sokeri ja suola. Ruuhkavuodet olivat raskaita ja väsyttäviä, mutta ne menivät ohi muutamassa vuodessa.
Suosittelen tekemään lapset nuorena, kun hedelmällisyys on tallella vielä. Ruuhkavuodet voi viettää muiden lailla kolmikymppisinä. Nelikymppisen elämä on sitten taas leppoisaa.
Työpaikkoja tulee ha menee (näinä aikoina enemmänkin menee). Se ei ole tärkeintä elämässä. Parasta on oma perhe ja lapset.
Tämä nyt vaan yhden lapsistaan ja perheestään ikionnellisen entisen väsyneen äidin näkökanta.
Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama kysymys on sitten eläkkeellä vastassa. Toiset törsäävät lapsettomina jossain eläkeläisten turistikohteessa j haalivat elämäänsä sisältöä. Kun ystävät alkavat sairastua ja kuolla, häämöttää yksinäisyys. Ne, joilla on jälkikasvua voivat tietysti olla ihan yhtä yksinäisiä, jos eivät ole jaksaneet lapsiaan tarpeeksi hyvin hoitaa... Mutta kyllä mä näkisin, et on kivampi vanheta kun lapset ja lapsenlapset tulee käymään. Että on jatkuvuutta ja elämällä muutakin sisältöä kuin omat turhamaisuudet. Lasten tekemisessä on lopulta kysymys siitä, että tulet osaksi sukupolvien jatkumoa. Arvosi, rakkautesi, tarinasi jatkuu. Ainakin jonkun sukupolven. Ja se jos mikä on rikkautta. Ei tietnekään kaikkihetimulle-ihmisen mielestä, mutta noin kauempaa katsottuna. Lapset ovat rikkaus, paljon suurempi kuin oma ego voi koskaan olla. Toki- jos ei omia lapsia saa, vastaavaa rikkautta löytää palvelemalla ihmisiä muuten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ilmeisesti se lapsiperhe-elämä jotenkin sumentaa suhteellisuudentajun, kun näin voidaan kirkkain silmin väittää että 6+ ikäisen lapsen vanhemmat voivat elää (ainakin melkein) kuin lapsettomat - se kun todellisuudessa vaatii ihan hemmetisti sumplimista, kun joko toisen vanhemman pitää olla kotona tai se lapsi pitää saada jonnekin hoitoon. Se on kaukana lapsettoman parin mahdollisuuksista. Voi toki tuntua vauvaperheeseen verrattuna "helpolta", mutta näin lapsettoman näkökulmasta on hyyyyvin kaukana siitä.
Tämä on niin totta. Olen alkanut epäillä, että ihmiset, joiden mielestä lapsi ei rajoita millään tavalla elämää, joko valehtelevat itselleen tai sitten heidän elämänsä ennen lapsia oli jotekin kummallisen rajoittunutta. Ei se arki varmaan juuri muutukaan, jos ei koskaan käy missään mutta ei myöskään tarvitse yksioloa, on tottunut sumplimiseen ja säätämiseen eikä ole tottunut tekemään koko ajan kahdestaan kivoja juttuja puolison kanssa.
Ja taas lapsettomat tietävät hirveän hyvin, millaista se lapsiperhe-elämä "ihan oikeasti" on.
No vastaapa sitten näihin ja mieti, että voiko tosissaan väittää että lapsiperheen elämä ei eroa millään lailla lapsettomasta:
* Missä iässä lapsi selviää hygieniastaan itsenäisesti (wc-käynnit, suihkut, jne)
* Missä iässä lapsi osaa valmistaa itselleen ruokaa itsenäisesti
* Missä iässä lapsen voi jättää illaksi yksin ja vastaamaan itse iltatoimista ja nukkumaanmenosta
* Missä iässä sen voi jättää koko yöksi yksin
* Entä viikonlopuksi?
Voitko rehellisesti vielä näiden vastausten jälkeen väittää, että lapsi ei muuta mitään ja esim. vanhempien harrastuksia ei tarvitse mitenkään rajoittaa tai sumplia lapsiperheessä?
Nyt sinä laitat sanoja minun suuhuni. Teet oletuksia vastakeskustelijan mielipiteistä, vaikka ne eivät perustu mihinkään, mitä ketjussa on sanottu. En ole missään vaiheessa sanonut, että lapsiperheen elämä ei eroa millään tavalla lapsettoman elämästä, tottakai se eroaa. Ja juuri siksi itse halusin lapsia. Koska en halunnut elää lapsettomana. Sitä sinun on tietysti mahdotonta ymmärtää. Joku toinen keskustelija saattaa olla sitten toista mieltä, lapseton tai lapsia hankkinut. Anonyymilla palstalla kun ei koskaan voi olla varma, kenelle kommentoi.
Katsotko sinä ollenkaan mihin kommentoit?! Avaapa nuo lainaukset, siellä lukee (tiivistettynä, koska selvästi mamma-aivoilla ei kykene kovin pitkiä pätkiä sisäistämään):
- > Ilmeisesti se lapsiperhe-elämä jotenkin sumentaa suhteellisuudentajun, kun näin voidaan kirkkain silmin väittää että 6+ ikäisen lapsen vanhemmat voivat elää (ainakin melkein) kuin lapsettomat
--> Tämä on niin totta. Olen alkanut epäillä, että ihmiset, joiden mielestä lapsi ei rajoita millään tavalla elämää, joko valehtelevat itselleen tai sitten heidän elämänsä ennen lapsia oli jotekin kummallisen rajoittunutta.
---> Ja taas lapsettomat tietävät hirveän hyvin, millaista se lapsiperhe-elämä "ihan oikeasti" on
----> Tähän sitten luettelin nuo asiat, eli todellakin kyse oli siitä että eroaako lapsiperheen elämä lapsettomasta vai ei, ja kommenttini oli vastine siihen että tuon kirjoittajan mukaan lapseton ei voisi tietää lapsiperhe-elämästä (ja siten väittää että kyllä eroaa).
Aargh että turhauttaa kun ihmiset ei yhtään lue mihin vastaavat!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ilmeisesti tuon kirjoittaja on pelkän ammattikoulun käynyt ja onnekkaasti saanut työpaikan heti sieltä valmistuttuaan. Akateemiset kun valmistuvat keskimäärin todellakin lähempänä 30-ikävuotta, ja useimmat on joutuneet rahoittamaan opiskelunsa työnteolla. Ei silloin ole todellakaan ollut vapaa-aikaa tai rahaa reissailla tai elää huolettomasti, ei ollenkaan. Useimmilla se aika alkaa vasta siinä 3-kymppisenä, ei suinkaan 10v aiemmin!
En tiedä mitä teidän opiskelupiireissä tehtiin mutta me kyllä lähdettiin opiskelijavaihtoon, reissattiin ympäri maailmaa, tehtiin töitä, saatiin apurahoja, biletettiin, elettiin huolettomasti jne. Totta kai välillä stressasi mutta se oli aika pientä kuitenkin.
Hienoa sulle neiti-pappa-betalar. Meidän opiskelupiireissä oltiin illat, viikonloput ja loma-ajat hanttihommissa töissä, ei kellään ollut varaa vaihtoihin tai reissaamiseen. Eikä iltavuoron jälkeen jaksanut enää bilettamässäkään käydä, kun takana oli 30h opiskelua ja saman verran työvuoroja. Tasan ei käy onnenlahjat, mutta ainakin meidän ei-hienostoalalla ei kukaan reissaillut tai juossut vaihdoissa.
Pientä rahallista apua lukuun ottamatta minäkin olen hanttitöitä tehnyt vaikka miten paljon ja niillä elämäni pääsääntöisesti rahoittanut. Rahaa käytin järkevästi ja siitä riitti sitten muuhunkin kuin perusarkeen. Eikä matkustaminen nykyisin ole edes kovin kallista.
Jostain syystä ihmisten on vaikea ymmärtää, että eri henkilöt voivat haluta elämältään Täysin. Eri. Asioita. Joku haluaa tienata, kuluttaa, olla vapaa, reissata, toteuttaa itseään, olla spontaani. Joku toinen taas haluaa rakastaa läheisiä, viettää mukavaa arkea, tuntea olevansa tärkeä jollekin. Mua ei koskaan, siis ihan oikeasti koskaan, ole häirinnyt se että en voi ostaa kaikkea mikä mieleen pälkähtää. Ei mulla edes pälkähdä! Vapaa-aikaa voisi olla enemmän, mutta toisaalta lapsettomana joskus sitä oli liikaakin. Mun on hyvin vaikea nähdä, miten lisävuodet töissä ja bilettämässä (älkää hermostuko biletyksestä tiedän ettei se sitä ole mulla on irl velakavereitakin..) olisi tehneet musta onnellisemman. Samoin mun on vaikeaa uskoa, mutta parhaani kuitenkin teen, että vela-ystävät saavat samanlaista tyydytystä omasta työstään ja omasta tekemisestään, ja siitä isommasta määrästä parisuhdeaikaa. Jos emme edes yrittäisi ymmärtää toisiamme, kaikki suhteet vela-ystäviin olisi katkenneet kun sain lapsen. no, rehellisyyden nimissä yhteydenpito on vähentynyt. Silti tunnen että he ymmärtää että mun valintani on tämä, ja heidän valintansa on myös heidän omansa ja heidän omaan elämäänsä sopiva.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sama kysymys on sitten eläkkeellä vastassa. Toiset törsäävät lapsettomina jossain eläkeläisten turistikohteessa j haalivat elämäänsä sisältöä. Kun ystävät alkavat sairastua ja kuolla, häämöttää yksinäisyys. Ne, joilla on jälkikasvua voivat tietysti olla ihan yhtä yksinäisiä, jos eivät ole jaksaneet lapsiaan tarpeeksi hyvin hoitaa... Mutta kyllä mä näkisin, et on kivampi vanheta kun lapset ja lapsenlapset tulee käymään. Että on jatkuvuutta ja elämällä muutakin sisältöä kuin omat turhamaisuudet. Lasten tekemisessä on lopulta kysymys siitä, että tulet osaksi sukupolvien jatkumoa. Arvosi, rakkautesi, tarinasi jatkuu. Ainakin jonkun sukupolven. Ja se jos mikä on rikkautta. Ei tietnekään kaikkihetimulle-ihmisen mielestä, mutta noin kauempaa katsottuna. Lapset ovat rikkaus, paljon suurempi kuin oma ego voi koskaan olla. Toki- jos ei omia lapsia saa, vastaavaa rikkautta löytää palvelemalla ihmisiä muuten.
Nyt voitit kyllä bull-shit-bingon ylivoimaisesti. Mestarillisesti tiivistetty maksimimäärä kliseita noinkin lyhyeen viestiin :D!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ilmeisesti tuon kirjoittaja on pelkän ammattikoulun käynyt ja onnekkaasti saanut työpaikan heti sieltä valmistuttuaan. Akateemiset kun valmistuvat keskimäärin todellakin lähempänä 30-ikävuotta, ja useimmat on joutuneet rahoittamaan opiskelunsa työnteolla. Ei silloin ole todellakaan ollut vapaa-aikaa tai rahaa reissailla tai elää huolettomasti, ei ollenkaan. Useimmilla se aika alkaa vasta siinä 3-kymppisenä, ei suinkaan 10v aiemmin!
En tiedä mitä teidän opiskelupiireissä tehtiin mutta me kyllä lähdettiin opiskelijavaihtoon, reissattiin ympäri maailmaa, tehtiin töitä, saatiin apurahoja, biletettiin, elettiin huolettomasti jne. Totta kai välillä stressasi mutta se oli aika pientä kuitenkin.
Hienoa sulle neiti-pappa-betalar. Meidän opiskelupiireissä oltiin illat, viikonloput ja loma-ajat hanttihommissa töissä, ei kellään ollut varaa vaihtoihin tai reissaamiseen. Eikä iltavuoron jälkeen jaksanut enää bilettamässäkään käydä, kun takana oli 30h opiskelua ja saman verran työvuoroja. Tasan ei käy onnenlahjat, mutta ainakin meidän ei-hienostoalalla ei kukaan reissaillut tai juossut vaihdoissa.
Pientä rahallista apua lukuun ottamatta minäkin olen hanttitöitä tehnyt vaikka miten paljon ja niillä elämäni pääsääntöisesti rahoittanut. Rahaa käytin järkevästi ja siitä riitti sitten muuhunkin kuin perusarkeen. Eikä matkustaminen nykyisin ole edes kovin kallista.
Juujuu. On kuule paljon ihmisiä joilla on niin vähän rahaa ettei siinä järki auta. Eikä niitä pikku rahallisia apuja. Vanha totuus on se, että se raha "valuu". Kun sitä ei ole, sitä ei ole. Sitten kun vanhemmilla on, niin se valuu lasten elämään monin, huomaamattomin tavoin. Että kyllä opiskelijanvaihto, matkustelu ympäri maailmaa ja huoleton biletys on ihan tasan kermaperseiden hommia. Ne joilla ei oikeasti ole rahaa, eivät osaa edes uneksia tuollaisista. Huoletonta päivää ei ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yritä nauttia elämässäsi niistä asioista, joista voit nauttia. Älä haikaile menetetyn nuoruuden perään. Elämän kuuluukin mennä eteenpäin ja jatkua lasten muodossa. Olet juuri oikean ikäinen äidiksi ja olet jo ehtinyt elää riittävästi nuoruutta. Nyt on perheen aika.
Minä olen 29-vuotias 2 lapsen äiti. Olen onnellinen, että tein lapset nuorina. Minulla on yksi tuttu pariskunta, joista nainen on 38 vuotta ja mies 40 vuotta. He ovat eläneet huoletonta vela-elämää ja havahtuivat vasta pari vuotta sitten siihen, että nyt pitäisi päättää haluavatko lapsia. Luomusti nainen ei ole tullut raskaaksi, ja heillä on nyt raskas päätös edessään. Mennäkö hoitoihin vai ei.
Suurin osahan ei edusta kumpaakaan näistä ääripäistä vaan suurin osa saa lapsensa n. 30-vuotiaina. Se jos mikä on aika täydellinen ikä koska on ehtinyt 10 vuotta reissailla maailmalla ja elää huoletonta elämää ja vielä on monta vuotta aikaa yrittää montaakin lasta jos niin haluaa.
Minä sain ensimmäisen vakituisen työsuhteeni 31-vuotiaana, eikä opiskeluaikoina ollut todellakaan rahaa matkustella ympäri maailmaa. Minulta jäisivät elämän parhaat vuodet kokematta, jos olisin alkanut tuon ikäisenä lapsia vääntää.
Kyllä mulla vain elämäni parhaat vuodet ovat olleet, kun olen saanut lapsia. Jotenkin järkyttävää edes ajatella, että ne parhaat vuodet oli ja meni silloin nuoruudessa. Itse olen 36v, lapsia kolme ja elämä paranee koko ajan.
Aivan yhtä karsea on ajatus, että elämä alkaa vasta siitä kun saa lapsia. 30 vuotta elämästä hukkaan, tai lapsettomilla koko elämä? Kannattaa myös muistaa, että se oma onni voi tulla siitäkin, että ikää ja itseluottamusta on kertynyt roppakaupalla. Kyllä minä nautin elämästä nyt 40-vuotiaana ihan eri tavalla kuin 30-vuotiaana (ja 30-vuotiaana nautin enemmän kuin 20-vuotiaana, vaikka aavistuksen hauskempaa elämä oli parikymppisenä), sillä omat arvot ja oma itseluottamus on muuttunut niin paljon. Normaalia iän myötä kypsymistä, joka tapahtuu kyllä niillekin, joilla lapsia ei ole. Eiköhän normaalille ihmisille se aika mitä elää milloinkin, ole juuri sitä hyvää aikaa. 20-vuotiaana useimpia kiinnostaa eri asiat kuin 40-vuotiaana jne. Siinä olen samaa mieltä, että nuoruus on hyvä elää lapsettomana, mutta toki monet varmasti nauttivat perhe-elämästä nuorenakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ilmeisesti se lapsiperhe-elämä jotenkin sumentaa suhteellisuudentajun, kun näin voidaan kirkkain silmin väittää että 6+ ikäisen lapsen vanhemmat voivat elää (ainakin melkein) kuin lapsettomat - se kun todellisuudessa vaatii ihan hemmetisti sumplimista, kun joko toisen vanhemman pitää olla kotona tai se lapsi pitää saada jonnekin hoitoon. Se on kaukana lapsettoman parin mahdollisuuksista. Voi toki tuntua vauvaperheeseen verrattuna "helpolta", mutta näin lapsettoman näkökulmasta on hyyyyvin kaukana siitä.
Tämä on niin totta. Olen alkanut epäillä, että ihmiset, joiden mielestä lapsi ei rajoita millään tavalla elämää, joko valehtelevat itselleen tai sitten heidän elämänsä ennen lapsia oli jotekin kummallisen rajoittunutta. Ei se arki varmaan juuri muutukaan, jos ei koskaan käy missään mutta ei myöskään tarvitse yksioloa, on tottunut sumplimiseen ja säätämiseen eikä ole tottunut tekemään koko ajan kahdestaan kivoja juttuja puolison kanssa.
Ja taas lapsettomat tietävät hirveän hyvin, millaista se lapsiperhe-elämä "ihan oikeasti" on.
No vastaapa sitten näihin ja mieti, että voiko tosissaan väittää että lapsiperheen elämä ei eroa millään lailla lapsettomasta:
* Missä iässä lapsi selviää hygieniastaan itsenäisesti (wc-käynnit, suihkut, jne)
* Missä iässä lapsi osaa valmistaa itselleen ruokaa itsenäisesti
* Missä iässä lapsen voi jättää illaksi yksin ja vastaamaan itse iltatoimista ja nukkumaanmenosta
* Missä iässä sen voi jättää koko yöksi yksin
* Entä viikonlopuksi?
Voitko rehellisesti vielä näiden vastausten jälkeen väittää, että lapsi ei muuta mitään ja esim. vanhempien harrastuksia ei tarvitse mitenkään rajoittaa tai sumplia lapsiperheessä?
Nyt sinä laitat sanoja minun suuhuni. Teet oletuksia vastakeskustelijan mielipiteistä, vaikka ne eivät perustu mihinkään, mitä ketjussa on sanottu. En ole missään vaiheessa sanonut, että lapsiperheen elämä ei eroa millään tavalla lapsettoman elämästä, tottakai se eroaa. Ja juuri siksi itse halusin lapsia. Koska en halunnut elää lapsettomana. Sitä sinun on tietysti mahdotonta ymmärtää. Joku toinen keskustelija saattaa olla sitten toista mieltä, lapseton tai lapsia hankkinut. Anonyymilla palstalla kun ei koskaan voi olla varma, kenelle kommentoi.
Katsotko sinä ollenkaan mihin kommentoit?! Avaapa nuo lainaukset, siellä lukee (tiivistettynä, koska selvästi mamma-aivoilla ei kykene kovin pitkiä pätkiä sisäistämään):
- > Ilmeisesti se lapsiperhe-elämä jotenkin sumentaa suhteellisuudentajun, kun näin voidaan kirkkain silmin väittää että 6+ ikäisen lapsen vanhemmat voivat elää (ainakin melkein) kuin lapsettomat
--> Tämä on niin totta. Olen alkanut epäillä, että ihmiset, joiden mielestä lapsi ei rajoita millään tavalla elämää, joko valehtelevat itselleen tai sitten heidän elämänsä ennen lapsia oli jotekin kummallisen rajoittunutta.
---> Ja taas lapsettomat tietävät hirveän hyvin, millaista se lapsiperhe-elämä "ihan oikeasti" on
----> Tähän sitten luettelin nuo asiat, eli todellakin kyse oli siitä että eroaako lapsiperheen elämä lapsettomasta vai ei, ja kommenttini oli vastine siihen että tuon kirjoittajan mukaan lapseton ei voisi tietää lapsiperhe-elämästä (ja siten väittää että kyllä eroaa).
Aargh että turhauttaa kun ihmiset ei yhtään lue mihin vastaavat!
Niin? Yhtä lukuun ottamatta kaikki lainauksesi olivat ilmeisesti velojen kommentteja ja oletuksia siitä, millaista lapsiperheen elämä on. Eli todellakin te tunnutte ilman omaa kokemusta tietävän, millaista se on. Ketjussa ei ole kukaan perheellinen "kirkkain silmin väittänyt, että että 6+ ikäisen lapsen vanhemmat voivat elää (ainakin melkein) kuin lapsettomat ".
t. "mamma-aivo" (ps. kiitos tästä henkilökohtaisuuksiin menevästä solvaamisesta, kertoo kirjoittajastaan kaiken tarvittavan :D)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oi, olen 40v. kahden koululaisen äiti ja elämä perheenä on tosi mukavaa. Kahdenkeskistä parisuhdeaikaa löytyy, kun haluaa ja toisaalta noiden fiksujen ja ihanien lasten kanssa juttelu sekä yhdessä tekeminen on elämäni sokeri ja suola. Ruuhkavuodet olivat raskaita ja väsyttäviä, mutta ne menivät ohi muutamassa vuodessa.
Suosittelen tekemään lapset nuorena, kun hedelmällisyys on tallella vielä. Ruuhkavuodet voi viettää muiden lailla kolmikymppisinä. Nelikymppisen elämä on sitten taas leppoisaa.
Työpaikkoja tulee ha menee (näinä aikoina enemmänkin menee). Se ei ole tärkeintä elämässä. Parasta on oma perhe ja lapset.
Tämä nyt vaan yhden lapsistaan ja perheestään ikionnellisen entisen väsyneen äidin näkökanta.
Tsemppiä!
On ihmisiä, jotka arvostavat eri asioita. Minä arvostin elämässäni sitä, että sain nimenomaan nuorena elää itselleni ja itsekkäästi. Nyt vanhempana on ihana katsoa tuota aikaa taaksepäin, ja panostaa perhe-elämään ja lapsiin. Useimmilla naisilla ei ole minkäänlaista hedelmällisyysongelmaa vielä 30-vuotiaina, vasta 35-vuoden jälkeen (tilastollisesti, toki yksittäistapauksia aina on) naisen hedelmällisyys kääntyy rajumpaan laskuun. En suosittelisi ikimaailmassa kenellekkään pelkästään lapsettomuuden pelon vuoksi tekemään lapsia nuorena. Jos puolestaan haaveilee perhe-elämästä kovin nuorena, ja on vakiintunut jo hyvissä ajoin, niin mikäs siinä. Jos lapsettomuus iskee, niin syy on usein aivan muissa asioissa kuin iässä, ja lähes kaikki hoidotkin tulee kokeiltua läpi muutamassa vuodessa. Joten mitään 15-vuoden varoaikaa lapsettomuuden vuoksi ei kenenkään kannata säilöä elämässään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ilmeisesti se lapsiperhe-elämä jotenkin sumentaa suhteellisuudentajun, kun näin voidaan kirkkain silmin väittää että 6+ ikäisen lapsen vanhemmat voivat elää (ainakin melkein) kuin lapsettomat - se kun todellisuudessa vaatii ihan hemmetisti sumplimista, kun joko toisen vanhemman pitää olla kotona tai se lapsi pitää saada jonnekin hoitoon. Se on kaukana lapsettoman parin mahdollisuuksista. Voi toki tuntua vauvaperheeseen verrattuna "helpolta", mutta näin lapsettoman näkökulmasta on hyyyyvin kaukana siitä.
Tämä on niin totta. Olen alkanut epäillä, että ihmiset, joiden mielestä lapsi ei rajoita millään tavalla elämää, joko valehtelevat itselleen tai sitten heidän elämänsä ennen lapsia oli jotekin kummallisen rajoittunutta. Ei se arki varmaan juuri muutukaan, jos ei koskaan käy missään mutta ei myöskään tarvitse yksioloa, on tottunut sumplimiseen ja säätämiseen eikä ole tottunut tekemään koko ajan kahdestaan kivoja juttuja puolison kanssa.
Ja taas lapsettomat tietävät hirveän hyvin, millaista se lapsiperhe-elämä "ihan oikeasti" on.
No vastaapa sitten näihin ja mieti, että voiko tosissaan väittää että lapsiperheen elämä ei eroa millään lailla lapsettomasta:
* Missä iässä lapsi selviää hygieniastaan itsenäisesti (wc-käynnit, suihkut, jne)
* Missä iässä lapsi osaa valmistaa itselleen ruokaa itsenäisesti
* Missä iässä lapsen voi jättää illaksi yksin ja vastaamaan itse iltatoimista ja nukkumaanmenosta
* Missä iässä sen voi jättää koko yöksi yksin
* Entä viikonlopuksi?
Voitko rehellisesti vielä näiden vastausten jälkeen väittää, että lapsi ei muuta mitään ja esim. vanhempien harrastuksia ei tarvitse mitenkään rajoittaa tai sumplia lapsiperheessä?
Nyt sinä laitat sanoja minun suuhuni. Teet oletuksia vastakeskustelijan mielipiteistä, vaikka ne eivät perustu mihinkään, mitä ketjussa on sanottu. En ole missään vaiheessa sanonut, että lapsiperheen elämä ei eroa millään tavalla lapsettoman elämästä, tottakai se eroaa. Ja juuri siksi itse halusin lapsia. Koska en halunnut elää lapsettomana. Sitä sinun on tietysti mahdotonta ymmärtää. Joku toinen keskustelija saattaa olla sitten toista mieltä, lapseton tai lapsia hankkinut. Anonyymilla palstalla kun ei koskaan voi olla varma, kenelle kommentoi.
Katsotko sinä ollenkaan mihin kommentoit?! Avaapa nuo lainaukset, siellä lukee (tiivistettynä, koska selvästi mamma-aivoilla ei kykene kovin pitkiä pätkiä sisäistämään):
- > Ilmeisesti se lapsiperhe-elämä jotenkin sumentaa suhteellisuudentajun, kun näin voidaan kirkkain silmin väittää että 6+ ikäisen lapsen vanhemmat voivat elää (ainakin melkein) kuin lapsettomat
--> Tämä on niin totta. Olen alkanut epäillä, että ihmiset, joiden mielestä lapsi ei rajoita millään tavalla elämää, joko valehtelevat itselleen tai sitten heidän elämänsä ennen lapsia oli jotekin kummallisen rajoittunutta.
---> Ja taas lapsettomat tietävät hirveän hyvin, millaista se lapsiperhe-elämä "ihan oikeasti" on
----> Tähän sitten luettelin nuo asiat, eli todellakin kyse oli siitä että eroaako lapsiperheen elämä lapsettomasta vai ei, ja kommenttini oli vastine siihen että tuon kirjoittajan mukaan lapseton ei voisi tietää lapsiperhe-elämästä (ja siten väittää että kyllä eroaa).
Aargh että turhauttaa kun ihmiset ei yhtään lue mihin vastaavat!
Niin? Yhtä lukuun ottamatta kaikki lainauksesi olivat ilmeisesti velojen kommentteja ja oletuksia siitä, millaista lapsiperheen elämä on. Eli todellakin te tunnutte ilman omaa kokemusta tietävän, millaista se on. Ketjussa ei ole kukaan perheellinen "kirkkain silmin väittänyt, että että 6+ ikäisen lapsen vanhemmat voivat elää (ainakin melkein) kuin lapsettomat ".
t. "mamma-aivo" (ps. kiitos tästä henkilökohtaisuuksiin menevästä solvaamisesta, kertoo kirjoittajastaan kaiken tarvittavan :D)
En ole se jota lainasit ja tää on vähän ohis, mutta: Ihanko totta sulle on "mamma-aivo" (jota en ole vielä nähnyt kyllä tässä ketjussa, mutta ehkä se meni ohi itseltä) henkilökohtaisuuksiin menevä loukkaus?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ilmeisesti se lapsiperhe-elämä jotenkin sumentaa suhteellisuudentajun, kun näin voidaan kirkkain silmin väittää että 6+ ikäisen lapsen vanhemmat voivat elää (ainakin melkein) kuin lapsettomat - se kun todellisuudessa vaatii ihan hemmetisti sumplimista, kun joko toisen vanhemman pitää olla kotona tai se lapsi pitää saada jonnekin hoitoon. Se on kaukana lapsettoman parin mahdollisuuksista. Voi toki tuntua vauvaperheeseen verrattuna "helpolta", mutta näin lapsettoman näkökulmasta on hyyyyvin kaukana siitä.
Tämä on niin totta. Olen alkanut epäillä, että ihmiset, joiden mielestä lapsi ei rajoita millään tavalla elämää, joko valehtelevat itselleen tai sitten heidän elämänsä ennen lapsia oli jotekin kummallisen rajoittunutta. Ei se arki varmaan juuri muutukaan, jos ei koskaan käy missään mutta ei myöskään tarvitse yksioloa, on tottunut sumplimiseen ja säätämiseen eikä ole tottunut tekemään koko ajan kahdestaan kivoja juttuja puolison kanssa.
Ja taas lapsettomat tietävät hirveän hyvin, millaista se lapsiperhe-elämä "ihan oikeasti" on.
Tuntuu, että monet vanhemmat ovat unohtaneet, minkälaista se lapseton elämä oli. Tai sitten se on ollut heille vain välivaihe, josta ei ole osattu ottaa oikein mitään irti.
Kylläpä olet ärhäkkä. Sanon tämän nyt kerran, jos on vielä epäselvää: Kukaan ei pakota sinua hankkimaan lapsia. ÄLÄ HANKI, JOS ET HALUA. Mutta tuo käsittämätön toisin valinneiden lyttääminen ja oman valinnan paremmuuden korostaminen, sitä en ymmärrä.
t. toinen lapseton
Anteeksi? Ei täällä minun mielestäni kenenkään valintoja olla lytätty. On tosiasia, että monelle lisääntyjälle se lapseton dinkkuiluvaihe on vain välivaihe, josta koetetaan aika nopeasti siirtyä lapsiperhe-elämään. Ei ihme, jos lapsiperhe-elämä tuntuu sen jälkeen palitsevammalta. Mutta tällaiset vanhemmat unohtavat, että muille kyse ei välttämättä ole välivaiheesta vaan siitä elämän ydinvaiheesta, johon suhtaudutaan itseisarvoisesti.
Voi, tännehän on tullut paljon vastauksia! Kiitos erityisesti sinulle yhdelle, joka pitkästi kirjoiti (sivulla 3 tai 4.)
Olen ehkä väsynyt ja uupunut tähän lapsiarkeen ja olet oikeassa, ehkä siksi ajatukseni ovat "haikelevia menneisyyteen". Lapsemme on esikoinen ja uskon, että myös ainoa. Enempää en jaksa, suhteemmekaan ei varmasti jaksaisi enempää. En ole viimeiseen vuoteen tehnyt mitään ilman lastani, en käynyt edes kaupassa. Tukiverkostoa ei juurikaan ole, sillä asumme eri paikkakunnalla, missä omat vanhempamme.
Kaipaan myös sitä, että saisin edes joskus laittautua rauhassa. Nyt se on mahdotonta, hiukset vaan nopeesti ponnarille ja hätäripsaria kasvoille.. lapsi tarvitsee/vaatii jo huomiota. Mutta ehkä tää tästä.. helpottaa. Vielä jonain päivänä.
- väsynyt äiti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yritä nauttia elämässäsi niistä asioista, joista voit nauttia. Älä haikaile menetetyn nuoruuden perään. Elämän kuuluukin mennä eteenpäin ja jatkua lasten muodossa. Olet juuri oikean ikäinen äidiksi ja olet jo ehtinyt elää riittävästi nuoruutta. Nyt on perheen aika.
Minä olen 29-vuotias 2 lapsen äiti. Olen onnellinen, että tein lapset nuorina. Minulla on yksi tuttu pariskunta, joista nainen on 38 vuotta ja mies 40 vuotta. He ovat eläneet huoletonta vela-elämää ja havahtuivat vasta pari vuotta sitten siihen, että nyt pitäisi päättää haluavatko lapsia. Luomusti nainen ei ole tullut raskaaksi, ja heillä on nyt raskas päätös edessään. Mennäkö hoitoihin vai ei.
Miksi hoitoihin meno olisi raskas päätös... Hoitojen jatkaminen on se raskas päätös.
Lapsettomilla pariskunnilla taitaa mennä kaikkien sosiaalisten ja taloudellisten mittarien mukaan paremmin kuin millään muulla kotitaloustyypillä.
Kappas vaan, teini- ja mummoäidit täällä taas väittelevät perjantai-illan ratoksi. Onneksi ostin sipsipussin ja kokista.
Vierailija kirjoitti:
Voi, tännehän on tullut paljon vastauksia! Kiitos erityisesti sinulle yhdelle, joka pitkästi kirjoiti (sivulla 3 tai 4.)
Olen ehkä väsynyt ja uupunut tähän lapsiarkeen ja olet oikeassa, ehkä siksi ajatukseni ovat "haikelevia menneisyyteen". Lapsemme on esikoinen ja uskon, että myös ainoa. Enempää en jaksa, suhteemmekaan ei varmasti jaksaisi enempää. En ole viimeiseen vuoteen tehnyt mitään ilman lastani, en käynyt edes kaupassa. Tukiverkostoa ei juurikaan ole, sillä asumme eri paikkakunnalla, missä omat vanhempamme.
Kaipaan myös sitä, että saisin edes joskus laittautua rauhassa. Nyt se on mahdotonta, hiukset vaan nopeesti ponnarille ja hätäripsaria kasvoille.. lapsi tarvitsee/vaatii jo huomiota. Mutta ehkä tää tästä.. helpottaa. Vielä jonain päivänä.
- väsynyt äiti
Tiedän miltä sinusta tuntuu. Nyt sua ei naurata, mutta nuo ovat juuri niitä elämänvaiheita, jotka ovat niin monelle samanlaisia ja myöhemmin myös yhdistäviä kokemuksia.. Just pyöri fb:ssa kirjoitus naisen metatyöstä. Muistan omasta menneisyydestä erittäin hyvin tuon, että ei ole aikaa edes laittautua rauhassa. Kun lähdettiin esim. perheenä juhliin, kaikki muut perheenjäsenet olivat parhaimmissaan ja minä tuskin ehtinyt peiliin vilkaista. Kyllä oli välillä vähän katkera olo! Mutta nyt nuo ajat jo naurattavat.
Kuulostaa, että nyt tarvitset säännöllistä omaa aikaa. Pieniä hetkiä siellä täällä. Ekan lapsen kanssa on raskasta, kun mihinkään ei ole rutiinia ja on helposti myld identiteettikriisi. Oma vanha minä on hautautuneena menneisyyteen eikä uusi minä ole selvillä. Todellisuudessahan olet edelleen se sama ihminen, mutta äitiys kehittää sinua entisestään.
Tosiaankin elämä helpottaa ja muuttuu yhä hauskemmaksi vuosi vuodelta. Kun lapsettomat pohtivat lapsen tuomaa rasitusta ym. he eivät ymmärrä miten oikeastaan sitä ihan samaa ihmistä ei enää olekaan lapsen saannin jälkeen. Se on vähän kuin tokaluokkalainen haaveilisi paluusta eskariin. Kuka nyt sellaista haluaisi?
Halaus minulta täältä keski-iästä. Elämä ei ole loppunut, mutta parantunut ja yhä enemmän voi tehdä spontaaneja juttuja. Totta kyllä on, että tärkeintä elämässäni on lasteni hyvinvointi. Silti ehtii harrastaa, luoda uraa, tavata ystäviä jne.
T. N40v
Eiköhän se ole niin että masennukseen ja synkkyyteen taipuvaiset ei ole tyytyväisiä, ja positiiviset ovat onnellisia. Molempia voi sitten selittää valinnoilla jos haluaa.
Vierailija kirjoitti:
Voi, tännehän on tullut paljon vastauksia! Kiitos erityisesti sinulle yhdelle, joka pitkästi kirjoiti (sivulla 3 tai 4.)
Olen ehkä väsynyt ja uupunut tähän lapsiarkeen ja olet oikeassa, ehkä siksi ajatukseni ovat "haikelevia menneisyyteen". Lapsemme on esikoinen ja uskon, että myös ainoa. Enempää en jaksa, suhteemmekaan ei varmasti jaksaisi enempää. En ole viimeiseen vuoteen tehnyt mitään ilman lastani, en käynyt edes kaupassa. Tukiverkostoa ei juurikaan ole, sillä asumme eri paikkakunnalla, missä omat vanhempamme.
Kaipaan myös sitä, että saisin edes joskus laittautua rauhassa. Nyt se on mahdotonta, hiukset vaan nopeesti ponnarille ja hätäripsaria kasvoille.. lapsi tarvitsee/vaatii jo huomiota. Mutta ehkä tää tästä.. helpottaa. Vielä jonain päivänä.
- väsynyt äiti
Ongelma ei ole lapsessa vaan lapsen isässä, joka ei hoida osuuttaan. Olen neljän jo aikuisen lapsen äiti ja kyllä pääsin kauppaan, vaikka oli uusi vauva syntynyt perheeseen. Isä osasi hoitaa lapsia ihan hyvin ja vietti heidän kanssaan aikaa mielellään, koska lapsethan oli hänenkin lapsia.
On kyllä aika erikoista, ettet yhden lapsen vuoksi ole päässyt yksin kauppaan tai ehtinyt laittautua.
Hienoa sulle neiti-pappa-betalar. Meidän opiskelupiireissä oltiin illat, viikonloput ja loma-ajat hanttihommissa töissä, ei kellään ollut varaa vaihtoihin tai reissaamiseen. Eikä iltavuoron jälkeen jaksanut enää bilettamässäkään käydä, kun takana oli 30h opiskelua ja saman verran työvuoroja. Tasan ei käy onnenlahjat, mutta ainakin meidän ei-hienostoalalla ei kukaan reissaillut tai juossut vaihdoissa.