Lue keskustelun säännöt.
Lapsettomat, työssäkäyvät pariskunnat! LUKEKAA!
06.11.2015 |
Me olimme lapseton nuoripari, molemmat hieman yli 25 vuotiaita. Kävimme molemmat töissä ja molemmat säästivät palkastaan 500e yhteiselle säästötilille, johon siis joka kuukausi meni 1000e. Mies oli ollut jo muutaman vuoden töissä, itse valmistuin oltuamme avoliitossa vuoden.
Valmistumisen jälkeen tulin toivotusti raskaaksi enkä KOSKAAN kadu lastani. Rakastan häntä täysin ehdoitta, hän on parasta mitä mulla on! <3
Kuitenkin.. jos olisin "minä" muutama vuosi sitten, neuvoisin itseäni tekemään toisin. Neuvoisin yhdessä meitä jatkamaan säästämistä ja NAUTTIMAAN elämästä. Opiskelustressin jälkeen se vuosi, mitä kävin "vaan" töissä, oli ihanaa aikaa. Leppoista, huoletonta ja parisuhde voi hyvin.
Nyt asiat on toisin. Niinkun monessa lapsiperheessä pienen lapsen kanssa on. Välillä ikävöin ja mietin aikaa silloin.. vaikka en tätä pois vaihtaiskaan, nyt kun lapsi tässä on. Neuvoisin silti muita edes muutaman vuoden nauttimaan yhteisestä ajasta, ennen lapsia..
- väsynyt äiti
Kommentit (91)
Vierailija kirjoitti:
Täällä yksi työssä käyvä pariskunta, jolla ei ole toistaiseksi lapsia. Valmistuimme molemmat diplomi-insinööreiksi 24/25-vuotiaina ja pääsimme (onneksi) heti oman alan töihin. Nyt 27-vuotiaina ollaan ehditty matkustella yhdessä ja toisaalta lyhentää asuntolainaakin. Elämä on mukavaa ja helppoa, eikä rahasta ole pulaa. Olemme keskustelleet lasten hankinnasta, mutta molempia vielä vähän epäilyttää. Tilanne olisi teoriassa otollinen lapsille, mutta toisaalta nyt elämä on niin helppoa ja saa tehdä asioita sen kummempia miettimättä. Siispä pohdimme, lykkäämmekö lapsen yritystä vielä muutamalla vuodella ja otamme myös riskin lapsettomuudesta.
Ette te vielä ota riskiä lapsettomuudesta, vaikka siirtäisittekin yritystä. Jos teillä on ongelmia lasten saannissa muutaman vuoden päästä, niin niitä olisi ollut hyvin suurella todennäköisyydellä nytkin. Iän aiheuttamasta lapsettomuudesta aletaan puhua yleensä 35+ ihmisillä, sitä aiemmin kyseessä on yleensä mm. sperman laadun heikkous, pco, endometrioosi, hormonaaliset ongelmat, perinnölliset ongelmat, tai ihan fyysisen rakenteenkin ongelmat. Puhumattakaan siitä, että en tiedä yhtään pariskuntaa joka olisi edes jaksanut hoitoja muutamaa vuotta kauempaa, en voisi kuivtella että yksikään pari jaksaa esim. 5 vuotta hoitoja, joten aikaa riittää kyllä niillekin vaikka yrityksen aloittaisikin myöhemmin. Hoidot ovat todella rankkoja naiselle fyysisesti, sekä pariskunnalle muutenkin henkisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yritä nauttia elämässäsi niistä asioista, joista voit nauttia. Älä haikaile menetetyn nuoruuden perään. Elämän kuuluukin mennä eteenpäin ja jatkua lasten muodossa. Olet juuri oikean ikäinen äidiksi ja olet jo ehtinyt elää riittävästi nuoruutta. Nyt on perheen aika.
Minä olen 29-vuotias 2 lapsen äiti. Olen onnellinen, että tein lapset nuorina. Minulla on yksi tuttu pariskunta, joista nainen on 38 vuotta ja mies 40 vuotta. He ovat eläneet huoletonta vela-elämää ja havahtuivat vasta pari vuotta sitten siihen, että nyt pitäisi päättää haluavatko lapsia. Luomusti nainen ei ole tullut raskaaksi, ja heillä on nyt raskas päätös edessään. Mennäkö hoitoihin vai ei.
Suurin osahan ei edusta kumpaakaan näistä ääripäistä vaan suurin osa saa lapsensa n. 30-vuotiaina. Se jos mikä on aika täydellinen ikä koska on ehtinyt 10 vuotta reissailla maailmalla ja elää huoletonta elämää ja vielä on monta vuotta aikaa yrittää montaakin lasta jos niin haluaa.
Minä sain ensimmäisen vakituisen työsuhteeni 31-vuotiaana, eikä opiskeluaikoina ollut todellakaan rahaa matkustella ympäri maailmaa. Minulta jäisivät elämän parhaat vuodet kokematta, jos olisin alkanut tuon ikäisenä lapsia vääntää.
Sääntöön löytyy aina poikkeus.
Poikkeus? Millä vuosikymmenellä sinä olet siirtynyt työelämään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ilmeisesti se lapsiperhe-elämä jotenkin sumentaa suhteellisuudentajun, kun näin voidaan kirkkain silmin väittää että 6+ ikäisen lapsen vanhemmat voivat elää (ainakin melkein) kuin lapsettomat - se kun todellisuudessa vaatii ihan hemmetisti sumplimista, kun joko toisen vanhemman pitää olla kotona tai se lapsi pitää saada jonnekin hoitoon. Se on kaukana lapsettoman parin mahdollisuuksista. Voi toki tuntua vauvaperheeseen verrattuna "helpolta", mutta näin lapsettoman näkökulmasta on hyyyyvin kaukana siitä.
Tämä on niin totta. Olen alkanut epäillä, että ihmiset, joiden mielestä lapsi ei rajoita millään tavalla elämää, joko valehtelevat itselleen tai sitten heidän elämänsä ennen lapsia oli jotekin kummallisen rajoittunutta. Ei se arki varmaan juuri muutukaan, jos ei koskaan käy missään mutta ei myöskään tarvitse yksioloa, on tottunut sumplimiseen ja säätämiseen eikä ole tottunut tekemään koko ajan kahdestaan kivoja juttuja puolison kanssa.
Ja taas lapsettomat tietävät hirveän hyvin, millaista se lapsiperhe-elämä "ihan oikeasti" on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yritä nauttia elämässäsi niistä asioista, joista voit nauttia. Älä haikaile menetetyn nuoruuden perään. Elämän kuuluukin mennä eteenpäin ja jatkua lasten muodossa. Olet juuri oikean ikäinen äidiksi ja olet jo ehtinyt elää riittävästi nuoruutta. Nyt on perheen aika.
Minä olen 29-vuotias 2 lapsen äiti. Olen onnellinen, että tein lapset nuorina. Minulla on yksi tuttu pariskunta, joista nainen on 38 vuotta ja mies 40 vuotta. He ovat eläneet huoletonta vela-elämää ja havahtuivat vasta pari vuotta sitten siihen, että nyt pitäisi päättää haluavatko lapsia. Luomusti nainen ei ole tullut raskaaksi, ja heillä on nyt raskas päätös edessään. Mennäkö hoitoihin vai ei.
Suurin osahan ei edusta kumpaakaan näistä ääripäistä vaan suurin osa saa lapsensa n. 30-vuotiaina. Se jos mikä on aika täydellinen ikä koska on ehtinyt 10 vuotta reissailla maailmalla ja elää huoletonta elämää ja vielä on monta vuotta aikaa yrittää montaakin lasta jos niin haluaa.
Minä sain ensimmäisen vakituisen työsuhteeni 31-vuotiaana, eikä opiskeluaikoina ollut todellakaan rahaa matkustella ympäri maailmaa. Minulta jäisivät elämän parhaat vuodet kokematta, jos olisin alkanut tuon ikäisenä lapsia vääntää.
Ilmeisesti tuon kirjoittaja on pelkän ammattikoulun käynyt ja onnekkaasti saanut työpaikan heti sieltä valmistuttuaan. Akateemiset kun valmistuvat keskimäärin todellakin lähempänä 30-ikävuotta, ja useimmat on joutuneet rahoittamaan opiskelunsa työnteolla. Ei silloin ole todellakaan ollut vapaa-aikaa tai rahaa reissailla tai elää huolettomasti, ei ollenkaan. Useimmilla se aika alkaa vasta siinä 3-kymppisenä, ei suinkaan 10v aiemmin!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hehhe. Me ollaan 4-lapsinen uusperhe, arjessa riittää haastetta, mutta aikaa parisuhteelle ja "elämälle" on. Vaikee kuvitella mitä tässä jää paitsi. Elämä on rikasta. Ehditään molemmat tehdä unelmaduunejamme, hemmotella toisiamme ja itseämme. Yhden yhteisen kans taitais olla liian helppoo ku hyvin menee näidenkin kans :) Saahan sitä menneitä haikailla, mut kannattais vähän kasvaa ja tajuta ne rikkaudet mitä siinä nyt on. Vai oletkos masentunut? Silloin kannattais hakee apua. Ihminen venyy vaik mihin ku on asenne kohdillaan. Esim. kiitollisuus.
Jonkun muun mielestä tuollainen elämä olisi tavattoman köyhää.
Totta. Siksipä se suuri onni taitaakin olla löytää se omansa näköinen elämä. Ihan mielenkiinnosta, millaisia rikkauksia sä näkisit tästä puuttuvan? Siis ihan ystävällisesti kysyn erilaisia näkökumlmia. Koska mulle tää on todella rikas elämäntilanne. Johtuu tietysti myös rakkaudensta, jota meillä on.
Puuttuvia asioita: päivittäin useita tunteja aikaa hiljaiseen keskittymiseen, laaja ystäväpiiri ja aktiivinen sosiaalinen elämä kodin ulkopuolella, rahaa ja vapautta matkustaa ja tehdä asioita spontaanisti, riittävästi aikaa parisuhteelle... Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka, mutta sinä voit tietenkin valehdella joka kohdasta: "Juu, ihan yhtä hyvin onnistuu lastenkin kanssa."
No. Kun erosin, mietin millaisen elämän haluan. Tarjolla oli myös lapsettomia miehiä, hyvin toimeentulevia joiden lapset isoja jne. Uusperheessä on se hyvä puoli että niitä lomia ja parisuhdeaikaa tulee säännöllisesti, kun lapset ovat toisella vanhemmallaan. Sumplimista siinä toki on. Eikä joka hetki voi singahtaa kaupunkilomalle jos sattuu huvittamaan. Ystäväpiirini on laaja, sosiaalinen elämäni rikasta myös. Raha on rajallista, niin se oli lapsettomanakin. Jonka lisäksi pari mulle tärkeää harrastusta. Ja sitten se, mitä ilman lapsia ei ole; valtava määrä rakkautta, läheisyyttä, elämäniloa. Ja pakko kasvaa ja oppia ottamaan toisia huomioon. Olen huomannut, että se lisää onnellisuutta. Ei myöskään kompastu pikkujuttuihin. Uskon että meillä on kyllä asiat hyvin, ei ole itsestäänselvää että ne menevät näin hyvin. En ikinä vaihtaisi tätä elämää johonkin spontaaniin matkallelähtökykyyn, lapsettomaan mieheen tai paksuun lompakkoon. MIeheni on myös elämän tuoksinassa kasvanut huipputyypiksi niin ystävänä, isänä kuin rakastajanakin. Kotityöt oppi jo edellisessä perheessään :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hehhe. Me ollaan 4-lapsinen uusperhe, arjessa riittää haastetta, mutta aikaa parisuhteelle ja "elämälle" on. Vaikee kuvitella mitä tässä jää paitsi. Elämä on rikasta. Ehditään molemmat tehdä unelmaduunejamme, hemmotella toisiamme ja itseämme. Yhden yhteisen kans taitais olla liian helppoo ku hyvin menee näidenkin kans :) Saahan sitä menneitä haikailla, mut kannattais vähän kasvaa ja tajuta ne rikkaudet mitä siinä nyt on. Vai oletkos masentunut? Silloin kannattais hakee apua. Ihminen venyy vaik mihin ku on asenne kohdillaan. Esim. kiitollisuus.
Jonkun muun mielestä tuollainen elämä olisi tavattoman köyhää.
Totta. Siksipä se suuri onni taitaakin olla löytää se omansa näköinen elämä. Ihan mielenkiinnosta, millaisia rikkauksia sä näkisit tästä puuttuvan? Siis ihan ystävällisesti kysyn erilaisia näkökumlmia. Koska mulle tää on todella rikas elämäntilanne. Johtuu tietysti myös rakkaudensta, jota meillä on.
Puuttuvia asioita: päivittäin useita tunteja aikaa hiljaiseen keskittymiseen, laaja ystäväpiiri ja aktiivinen sosiaalinen elämä kodin ulkopuolella, rahaa ja vapautta matkustaa ja tehdä asioita spontaanisti, riittävästi aikaa parisuhteelle... Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka, mutta sinä voit tietenkin valehdella joka kohdasta: "Juu, ihan yhtä hyvin onnistuu lastenkin kanssa."
No. Kun erosin, mietin millaisen elämän haluan. Tarjolla oli myös lapsettomia miehiä, hyvin toimeentulevia joiden lapset isoja jne. Uusperheessä on se hyvä puoli että niitä lomia ja parisuhdeaikaa tulee säännöllisesti, kun lapset ovat toisella vanhemmallaan. Sumplimista siinä toki on. Eikä joka hetki voi singahtaa kaupunkilomalle jos sattuu huvittamaan. Ystäväpiirini on laaja, sosiaalinen elämäni rikasta myös. Raha on rajallista, niin se oli lapsettomanakin. Jonka lisäksi pari mulle tärkeää harrastusta. Ja sitten se, mitä ilman lapsia ei ole; valtava määrä rakkautta, läheisyyttä, elämäniloa. Ja pakko kasvaa ja oppia ottamaan toisia huomioon. Olen huomannut, että se lisää onnellisuutta. Ei myöskään kompastu pikkujuttuihin. Uskon että meillä on kyllä asiat hyvin, ei ole itsestäänselvää että ne menevät näin hyvin. En ikinä vaihtaisi tätä elämää johonkin spontaaniin matkallelähtökykyyn, lapsettomaan mieheen tai paksuun lompakkoon. MIeheni on myös elämän tuoksinassa kasvanut huipputyypiksi niin ystävänä, isänä kuin rakastajanakin. Kotityöt oppi jo edellisessä perheessään :)
Miksi puolustelet ja selittelet valintojasi monen viestin verran? Johan se tuli selväksi, että sinusta oma elämäsi on rikasta, ja jonkun toisen mielestä se olisi tavattoman köyhää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hehhe. Me ollaan 4-lapsinen uusperhe, arjessa riittää haastetta, mutta aikaa parisuhteelle ja "elämälle" on. Vaikee kuvitella mitä tässä jää paitsi. Elämä on rikasta. Ehditään molemmat tehdä unelmaduunejamme, hemmotella toisiamme ja itseämme. Yhden yhteisen kans taitais olla liian helppoo ku hyvin menee näidenkin kans :) Saahan sitä menneitä haikailla, mut kannattais vähän kasvaa ja tajuta ne rikkaudet mitä siinä nyt on. Vai oletkos masentunut? Silloin kannattais hakee apua. Ihminen venyy vaik mihin ku on asenne kohdillaan. Esim. kiitollisuus.
Jonkun muun mielestä tuollainen elämä olisi tavattoman köyhää.
Totta. Siksipä se suuri onni taitaakin olla löytää se omansa näköinen elämä. Ihan mielenkiinnosta, millaisia rikkauksia sä näkisit tästä puuttuvan? Siis ihan ystävällisesti kysyn erilaisia näkökumlmia. Koska mulle tää on todella rikas elämäntilanne. Johtuu tietysti myös rakkaudensta, jota meillä on.
Puuttuvia asioita: päivittäin useita tunteja aikaa hiljaiseen keskittymiseen, laaja ystäväpiiri ja aktiivinen sosiaalinen elämä kodin ulkopuolella, rahaa ja vapautta matkustaa ja tehdä asioita spontaanisti, riittävästi aikaa parisuhteelle... Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka, mutta sinä voit tietenkin valehdella joka kohdasta: "Juu, ihan yhtä hyvin onnistuu lastenkin kanssa."
Oi miten ihania yleistyksiä ja oletuksia sinä teetkään toisen ihmisen elämästä, josta tiedät hyvin rajallisen määrän faktoja. Hellyyttävää. Ja ei, en ole se, jolle kommentoit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yritä nauttia elämässäsi niistä asioista, joista voit nauttia. Älä haikaile menetetyn nuoruuden perään. Elämän kuuluukin mennä eteenpäin ja jatkua lasten muodossa. Olet juuri oikean ikäinen äidiksi ja olet jo ehtinyt elää riittävästi nuoruutta. Nyt on perheen aika.
Minä olen 29-vuotias 2 lapsen äiti. Olen onnellinen, että tein lapset nuorina. Minulla on yksi tuttu pariskunta, joista nainen on 38 vuotta ja mies 40 vuotta. He ovat eläneet huoletonta vela-elämää ja havahtuivat vasta pari vuotta sitten siihen, että nyt pitäisi päättää haluavatko lapsia. Luomusti nainen ei ole tullut raskaaksi, ja heillä on nyt raskas päätös edessään. Mennäkö hoitoihin vai ei.
Suurin osahan ei edusta kumpaakaan näistä ääripäistä vaan suurin osa saa lapsensa n. 30-vuotiaina. Se jos mikä on aika täydellinen ikä koska on ehtinyt 10 vuotta reissailla maailmalla ja elää huoletonta elämää ja vielä on monta vuotta aikaa yrittää montaakin lasta jos niin haluaa.
Minä sain ensimmäisen vakituisen työsuhteeni 31-vuotiaana, eikä opiskeluaikoina ollut todellakaan rahaa matkustella ympäri maailmaa. Minulta jäisivät elämän parhaat vuodet kokematta, jos olisin alkanut tuon ikäisenä lapsia vääntää.
Sääntöön löytyy aina poikkeus.
Poikkeus? Millä vuosikymmenellä sinä olet siirtynyt työelämään?
Siis se on ihan tilastotietoa että pk-seudulla keski-ikä on 30v mitä tulee ensisynnyttäjiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ilmeisesti se lapsiperhe-elämä jotenkin sumentaa suhteellisuudentajun, kun näin voidaan kirkkain silmin väittää että 6+ ikäisen lapsen vanhemmat voivat elää (ainakin melkein) kuin lapsettomat - se kun todellisuudessa vaatii ihan hemmetisti sumplimista, kun joko toisen vanhemman pitää olla kotona tai se lapsi pitää saada jonnekin hoitoon. Se on kaukana lapsettoman parin mahdollisuuksista. Voi toki tuntua vauvaperheeseen verrattuna "helpolta", mutta näin lapsettoman näkökulmasta on hyyyyvin kaukana siitä.
Tämä on niin totta. Olen alkanut epäillä, että ihmiset, joiden mielestä lapsi ei rajoita millään tavalla elämää, joko valehtelevat itselleen tai sitten heidän elämänsä ennen lapsia oli jotekin kummallisen rajoittunutta. Ei se arki varmaan juuri muutukaan, jos ei koskaan käy missään mutta ei myöskään tarvitse yksioloa, on tottunut sumplimiseen ja säätämiseen eikä ole tottunut tekemään koko ajan kahdestaan kivoja juttuja puolison kanssa.
Ja taas lapsettomat tietävät hirveän hyvin, millaista se lapsiperhe-elämä "ihan oikeasti" on.
No vastaapa sitten näihin ja mieti, että voiko tosissaan väittää että lapsiperheen elämä ei eroa millään lailla lapsettomasta:
* Missä iässä lapsi selviää hygieniastaan itsenäisesti (wc-käynnit, suihkut, jne)
* Missä iässä lapsi osaa valmistaa itselleen ruokaa itsenäisesti
* Missä iässä lapsen voi jättää illaksi yksin ja vastaamaan itse iltatoimista ja nukkumaanmenosta
* Missä iässä sen voi jättää koko yöksi yksin
* Entä viikonlopuksi?
Voitko rehellisesti vielä näiden vastausten jälkeen väittää, että lapsi ei muuta mitään ja esim. vanhempien harrastuksia ei tarvitse mitenkään rajoittaa tai sumplia lapsiperheessä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ilmeisesti se lapsiperhe-elämä jotenkin sumentaa suhteellisuudentajun, kun näin voidaan kirkkain silmin väittää että 6+ ikäisen lapsen vanhemmat voivat elää (ainakin melkein) kuin lapsettomat - se kun todellisuudessa vaatii ihan hemmetisti sumplimista, kun joko toisen vanhemman pitää olla kotona tai se lapsi pitää saada jonnekin hoitoon. Se on kaukana lapsettoman parin mahdollisuuksista. Voi toki tuntua vauvaperheeseen verrattuna "helpolta", mutta näin lapsettoman näkökulmasta on hyyyyvin kaukana siitä.
Tämä on niin totta. Olen alkanut epäillä, että ihmiset, joiden mielestä lapsi ei rajoita millään tavalla elämää, joko valehtelevat itselleen tai sitten heidän elämänsä ennen lapsia oli jotekin kummallisen rajoittunutta. Ei se arki varmaan juuri muutukaan, jos ei koskaan käy missään mutta ei myöskään tarvitse yksioloa, on tottunut sumplimiseen ja säätämiseen eikä ole tottunut tekemään koko ajan kahdestaan kivoja juttuja puolison kanssa.
Ja taas lapsettomat tietävät hirveän hyvin, millaista se lapsiperhe-elämä "ihan oikeasti" on.
Tuntuu, että monet vanhemmat ovat unohtaneet, minkälaista se lapseton elämä oli. Tai sitten se on ollut heille vain välivaihe, josta ei ole osattu ottaa oikein mitään irti.
Hei väsynyt äiti, kuulostaa siltä että sinä tarvitset lepoa ja omaa/parisuhdeaikaa.
Itse sain esikoiseni saman ikäisenä kuin sinä. Toki olin niin onnekas, että olin ollut puolisoni kanssa yhdessä jo 7 vuotta, olimme saaneet olla kahdestaan, ja tuohon aikaan oli mahtunut myös elämän muita vaikeuksia, joten "työn tekeminen" ei tullut yllätyksenä.
Vauvavuodet ovat olleet haastavia, myönnän. Unenpuute ei ole kivaa, eikä ilman unta jaksa seksiäkään, joten parisuhdekin kärsii. Faktahan se on. Meillä ei edes ole mitään tukiverkostoja lähellä. Ei vauvat kuitenkaan ole olleet elämän isoin haaste, muutakin on yhdessä kohdattu, ja voitettu. Itse tunnen, että olemme kaikista riidoista, ajanpuutteesta ja satunnaisesta seksinpuutteesta (seksi on pitkässä juoksussa TÄRKEÄÄ) huolimatta läheisempiä kuin ennen. Meillä on sidos, jota ei voi ikinä murtaa. En koskaan kadu lapsiani. Vapaa-aikaa on vähän, mutta riittävästi, ja arvostan jokaista minuuttia, toisin kuin ennen. En muista, milloin olisi ollut viimeksi tylsää. Lapsiin menee säännöllisesti hermo, toisaalta lapsista saa niin paljon iloa että ei mistään muusta olisi heidän korvaajakseen.
Jos tykkää helposta elämästä, ei kannata tehdä lapsia koskaan. Jos ei halua lapsia, ei kannata tehdä lapsia koskaan. Jos taas haluaa lapsia, oikea aika on silloin kun se on.
Väsymys tekee helposti tepposet mielelle, varsinkin jos on kyseessä ensimmäinen. Kannattaa miettiä, mikä tarkalleen (!kaikkea ei voi saada!) olisi se, mitä muuttaisi tilanteessaan, ja muuttaa se. Tarvitsetko enemmän unta? Kaipaatko liikuntaa? Muita harrastuksia? Pitäisikö päästä puolison kanssa joskus ulos (joillekin kuulema riittää arki mutta en ole ikinä uskonut siihen)? Sitten vaan priorisoi rankasti, riipii mistä ikinä vain voi ja varmistaa että Juuri Se Asia on kunnossa. Ja kiittää elämäänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ilmeisesti se lapsiperhe-elämä jotenkin sumentaa suhteellisuudentajun, kun näin voidaan kirkkain silmin väittää että 6+ ikäisen lapsen vanhemmat voivat elää (ainakin melkein) kuin lapsettomat - se kun todellisuudessa vaatii ihan hemmetisti sumplimista, kun joko toisen vanhemman pitää olla kotona tai se lapsi pitää saada jonnekin hoitoon. Se on kaukana lapsettoman parin mahdollisuuksista. Voi toki tuntua vauvaperheeseen verrattuna "helpolta", mutta näin lapsettoman näkökulmasta on hyyyyvin kaukana siitä.
Tämä on niin totta. Olen alkanut epäillä, että ihmiset, joiden mielestä lapsi ei rajoita millään tavalla elämää, joko valehtelevat itselleen tai sitten heidän elämänsä ennen lapsia oli jotekin kummallisen rajoittunutta. Ei se arki varmaan juuri muutukaan, jos ei koskaan käy missään mutta ei myöskään tarvitse yksioloa, on tottunut sumplimiseen ja säätämiseen eikä ole tottunut tekemään koko ajan kahdestaan kivoja juttuja puolison kanssa.
Ja taas lapsettomat tietävät hirveän hyvin, millaista se lapsiperhe-elämä "ihan oikeasti" on.
Samat kaksi lapsetonta käyvät alapeukuttamassa jokaisen kommentin :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yritä nauttia elämässäsi niistä asioista, joista voit nauttia. Älä haikaile menetetyn nuoruuden perään. Elämän kuuluukin mennä eteenpäin ja jatkua lasten muodossa. Olet juuri oikean ikäinen äidiksi ja olet jo ehtinyt elää riittävästi nuoruutta. Nyt on perheen aika.
Minä olen 29-vuotias 2 lapsen äiti. Olen onnellinen, että tein lapset nuorina. Minulla on yksi tuttu pariskunta, joista nainen on 38 vuotta ja mies 40 vuotta. He ovat eläneet huoletonta vela-elämää ja havahtuivat vasta pari vuotta sitten siihen, että nyt pitäisi päättää haluavatko lapsia. Luomusti nainen ei ole tullut raskaaksi, ja heillä on nyt raskas päätös edessään. Mennäkö hoitoihin vai ei.
Suurin osahan ei edusta kumpaakaan näistä ääripäistä vaan suurin osa saa lapsensa n. 30-vuotiaina. Se jos mikä on aika täydellinen ikä koska on ehtinyt 10 vuotta reissailla maailmalla ja elää huoletonta elämää ja vielä on monta vuotta aikaa yrittää montaakin lasta jos niin haluaa.
Minä sain ensimmäisen vakituisen työsuhteeni 31-vuotiaana, eikä opiskeluaikoina ollut todellakaan rahaa matkustella ympäri maailmaa. Minulta jäisivät elämän parhaat vuodet kokematta, jos olisin alkanut tuon ikäisenä lapsia vääntää.
Sääntöön löytyy aina poikkeus.
Poikkeus? Millä vuosikymmenellä sinä olet siirtynyt työelämään?
Siis se on ihan tilastotietoa että pk-seudulla keski-ikä on 30v mitä tulee ensisynnyttäjiin.
Ööh, eiköhän tässä viitattu siihen että se 30v olisi ehtinyt olla työelämässä 10 vuotta, ja jos ei ole, olisi "poikkeus". Ei todellakaan ole, sillä iso osa ihmisistä vasta valmistuu 3-kympin korvilla. Kukaan ei ole puuttunut mitenkään synnyttäjien keski-ikään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hehhe. Me ollaan 4-lapsinen uusperhe, arjessa riittää haastetta, mutta aikaa parisuhteelle ja "elämälle" on. Vaikee kuvitella mitä tässä jää paitsi. Elämä on rikasta. Ehditään molemmat tehdä unelmaduunejamme, hemmotella toisiamme ja itseämme. Yhden yhteisen kans taitais olla liian helppoo ku hyvin menee näidenkin kans :) Saahan sitä menneitä haikailla, mut kannattais vähän kasvaa ja tajuta ne rikkaudet mitä siinä nyt on. Vai oletkos masentunut? Silloin kannattais hakee apua. Ihminen venyy vaik mihin ku on asenne kohdillaan. Esim. kiitollisuus.
Jonkun muun mielestä tuollainen elämä olisi tavattoman köyhää.
Totta. Siksipä se suuri onni taitaakin olla löytää se omansa näköinen elämä. Ihan mielenkiinnosta, millaisia rikkauksia sä näkisit tästä puuttuvan? Siis ihan ystävällisesti kysyn erilaisia näkökumlmia. Koska mulle tää on todella rikas elämäntilanne. Johtuu tietysti myös rakkaudensta, jota meillä on.
Puuttuvia asioita: päivittäin useita tunteja aikaa hiljaiseen keskittymiseen, laaja ystäväpiiri ja aktiivinen sosiaalinen elämä kodin ulkopuolella, rahaa ja vapautta matkustaa ja tehdä asioita spontaanisti, riittävästi aikaa parisuhteelle... Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka, mutta sinä voit tietenkin valehdella joka kohdasta: "Juu, ihan yhtä hyvin onnistuu lastenkin kanssa."
No. Kun erosin, mietin millaisen elämän haluan. Tarjolla oli myös lapsettomia miehiä, hyvin toimeentulevia joiden lapset isoja jne. Uusperheessä on se hyvä puoli että niitä lomia ja parisuhdeaikaa tulee säännöllisesti, kun lapset ovat toisella vanhemmallaan. Sumplimista siinä toki on. Eikä joka hetki voi singahtaa kaupunkilomalle jos sattuu huvittamaan. Ystäväpiirini on laaja, sosiaalinen elämäni rikasta myös. Raha on rajallista, niin se oli lapsettomanakin. Jonka lisäksi pari mulle tärkeää harrastusta. Ja sitten se, mitä ilman lapsia ei ole; valtava määrä rakkautta, läheisyyttä, elämäniloa. Ja pakko kasvaa ja oppia ottamaan toisia huomioon. Olen huomannut, että se lisää onnellisuutta. Ei myöskään kompastu pikkujuttuihin. Uskon että meillä on kyllä asiat hyvin, ei ole itsestäänselvää että ne menevät näin hyvin. En ikinä vaihtaisi tätä elämää johonkin spontaaniin matkallelähtökykyyn, lapsettomaan mieheen tai paksuun lompakkoon. MIeheni on myös elämän tuoksinassa kasvanut huipputyypiksi niin ystävänä, isänä kuin rakastajanakin. Kotityöt oppi jo edellisessä perheessään :)
Miksi puolustelet ja selittelet valintojasi monen viestin verran? Johan se tuli selväksi, että sinusta oma elämäsi on rikasta, ja jonkun toisen mielestä se olisi tavattoman köyhää.
Miksen? Monesti ajatellaan että uusperheen elämä on kauheaa. Tai että lapsiperhe-elämä on raskasta. Tai että eroaminen aiheuttaa vain pelkkää pahaa.Eikös ole hyvä tuoda esille myös näkökulmia siihen, että ne valinnat voivat olla myös tosi hyviä? Eihän sun tarvitse olla samaa mieltä. Erilaisia näkökulmia on silti hyvä kuulla. Tuohon ap:n tilanteesen sekin, että ihmsillä on usein paljon enemmän voimavaroja kuin hän itse luulee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ilmeisesti se lapsiperhe-elämä jotenkin sumentaa suhteellisuudentajun, kun näin voidaan kirkkain silmin väittää että 6+ ikäisen lapsen vanhemmat voivat elää (ainakin melkein) kuin lapsettomat - se kun todellisuudessa vaatii ihan hemmetisti sumplimista, kun joko toisen vanhemman pitää olla kotona tai se lapsi pitää saada jonnekin hoitoon. Se on kaukana lapsettoman parin mahdollisuuksista. Voi toki tuntua vauvaperheeseen verrattuna "helpolta", mutta näin lapsettoman näkökulmasta on hyyyyvin kaukana siitä.
Tämä on niin totta. Olen alkanut epäillä, että ihmiset, joiden mielestä lapsi ei rajoita millään tavalla elämää, joko valehtelevat itselleen tai sitten heidän elämänsä ennen lapsia oli jotekin kummallisen rajoittunutta. Ei se arki varmaan juuri muutukaan, jos ei koskaan käy missään mutta ei myöskään tarvitse yksioloa, on tottunut sumplimiseen ja säätämiseen eikä ole tottunut tekemään koko ajan kahdestaan kivoja juttuja puolison kanssa.
Ja taas lapsettomat tietävät hirveän hyvin, millaista se lapsiperhe-elämä "ihan oikeasti" on.
Tuntuu, että monet vanhemmat ovat unohtaneet, minkälaista se lapseton elämä oli. Tai sitten se on ollut heille vain välivaihe, josta ei ole osattu ottaa oikein mitään irti.
Kylläpä olet ärhäkkä. Sanon tämän nyt kerran, jos on vielä epäselvää: Kukaan ei pakota sinua hankkimaan lapsia. ÄLÄ HANKI, JOS ET HALUA. Mutta tuo käsittämätön toisin valinneiden lyttääminen ja oman valinnan paremmuuden korostaminen, sitä en ymmärrä.
t. toinen lapseton
[/quote]
Ilmeisesti tuon kirjoittaja on pelkän ammattikoulun käynyt ja onnekkaasti saanut työpaikan heti sieltä valmistuttuaan. Akateemiset kun valmistuvat keskimäärin todellakin lähempänä 30-ikävuotta, ja useimmat on joutuneet rahoittamaan opiskelunsa työnteolla. Ei silloin ole todellakaan ollut vapaa-aikaa tai rahaa reissailla tai elää huolettomasti, ei ollenkaan. Useimmilla se aika alkaa vasta siinä 3-kymppisenä, ei suinkaan 10v aiemmin![/quote]
En tiedä mitä teidän opiskelupiireissä tehtiin mutta me kyllä lähdettiin opiskelijavaihtoon, reissattiin ympäri maailmaa, tehtiin töitä, saatiin apurahoja, biletettiin, elettiin huolettomasti jne. Totta kai välillä stressasi mutta se oli aika pientä kuitenkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yritä nauttia elämässäsi niistä asioista, joista voit nauttia. Älä haikaile menetetyn nuoruuden perään. Elämän kuuluukin mennä eteenpäin ja jatkua lasten muodossa. Olet juuri oikean ikäinen äidiksi ja olet jo ehtinyt elää riittävästi nuoruutta. Nyt on perheen aika.
Minä olen 29-vuotias 2 lapsen äiti. Olen onnellinen, että tein lapset nuorina. Minulla on yksi tuttu pariskunta, joista nainen on 38 vuotta ja mies 40 vuotta. He ovat eläneet huoletonta vela-elämää ja havahtuivat vasta pari vuotta sitten siihen, että nyt pitäisi päättää haluavatko lapsia. Luomusti nainen ei ole tullut raskaaksi, ja heillä on nyt raskas päätös edessään. Mennäkö hoitoihin vai ei.
Suurin osahan ei edusta kumpaakaan näistä ääripäistä vaan suurin osa saa lapsensa n. 30-vuotiaina. Se jos mikä on aika täydellinen ikä koska on ehtinyt 10 vuotta reissailla maailmalla ja elää huoletonta elämää ja vielä on monta vuotta aikaa yrittää montaakin lasta jos niin haluaa.
Minä sain ensimmäisen vakituisen työsuhteeni 31-vuotiaana, eikä opiskeluaikoina ollut todellakaan rahaa matkustella ympäri maailmaa. Minulta jäisivät elämän parhaat vuodet kokematta, jos olisin alkanut tuon ikäisenä lapsia vääntää.
Kyllä mulla vain elämäni parhaat vuodet ovat olleet, kun olen saanut lapsia. Jotenkin järkyttävää edes ajatella, että ne parhaat vuodet oli ja meni silloin nuoruudessa. Itse olen 36v, lapsia kolme ja elämä paranee koko ajan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ilmeisesti se lapsiperhe-elämä jotenkin sumentaa suhteellisuudentajun, kun näin voidaan kirkkain silmin väittää että 6+ ikäisen lapsen vanhemmat voivat elää (ainakin melkein) kuin lapsettomat - se kun todellisuudessa vaatii ihan hemmetisti sumplimista, kun joko toisen vanhemman pitää olla kotona tai se lapsi pitää saada jonnekin hoitoon. Se on kaukana lapsettoman parin mahdollisuuksista. Voi toki tuntua vauvaperheeseen verrattuna "helpolta", mutta näin lapsettoman näkökulmasta on hyyyyvin kaukana siitä.
Tämä on niin totta. Olen alkanut epäillä, että ihmiset, joiden mielestä lapsi ei rajoita millään tavalla elämää, joko valehtelevat itselleen tai sitten heidän elämänsä ennen lapsia oli jotekin kummallisen rajoittunutta. Ei se arki varmaan juuri muutukaan, jos ei koskaan käy missään mutta ei myöskään tarvitse yksioloa, on tottunut sumplimiseen ja säätämiseen eikä ole tottunut tekemään koko ajan kahdestaan kivoja juttuja puolison kanssa.
Ja taas lapsettomat tietävät hirveän hyvin, millaista se lapsiperhe-elämä "ihan oikeasti" on.
No vastaapa sitten näihin ja mieti, että voiko tosissaan väittää että lapsiperheen elämä ei eroa millään lailla lapsettomasta:
* Missä iässä lapsi selviää hygieniastaan itsenäisesti (wc-käynnit, suihkut, jne)
* Missä iässä lapsi osaa valmistaa itselleen ruokaa itsenäisesti
* Missä iässä lapsen voi jättää illaksi yksin ja vastaamaan itse iltatoimista ja nukkumaanmenosta
* Missä iässä sen voi jättää koko yöksi yksin
* Entä viikonlopuksi?
Voitko rehellisesti vielä näiden vastausten jälkeen väittää, että lapsi ei muuta mitään ja esim. vanhempien harrastuksia ei tarvitse mitenkään rajoittaa tai sumplia lapsiperheessä?
Nyt sinä laitat sanoja minun suuhuni. Teet oletuksia vastakeskustelijan mielipiteistä, vaikka ne eivät perustu mihinkään, mitä ketjussa on sanottu. En ole missään vaiheessa sanonut, että lapsiperheen elämä ei eroa millään tavalla lapsettoman elämästä, tottakai se eroaa. Ja juuri siksi itse halusin lapsia. Koska en halunnut elää lapsettomana. Sitä sinun on tietysti mahdotonta ymmärtää. Joku toinen keskustelija saattaa olla sitten toista mieltä, lapseton tai lapsia hankkinut. Anonyymilla palstalla kun ei koskaan voi olla varma, kenelle kommentoi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yritä nauttia elämässäsi niistä asioista, joista voit nauttia. Älä haikaile menetetyn nuoruuden perään. Elämän kuuluukin mennä eteenpäin ja jatkua lasten muodossa. Olet juuri oikean ikäinen äidiksi ja olet jo ehtinyt elää riittävästi nuoruutta. Nyt on perheen aika.
Minä olen 29-vuotias 2 lapsen äiti. Olen onnellinen, että tein lapset nuorina. Minulla on yksi tuttu pariskunta, joista nainen on 38 vuotta ja mies 40 vuotta. He ovat eläneet huoletonta vela-elämää ja havahtuivat vasta pari vuotta sitten siihen, että nyt pitäisi päättää haluavatko lapsia. Luomusti nainen ei ole tullut raskaaksi, ja heillä on nyt raskas päätös edessään. Mennäkö hoitoihin vai ei.
Suurin osahan ei edusta kumpaakaan näistä ääripäistä vaan suurin osa saa lapsensa n. 30-vuotiaina. Se jos mikä on aika täydellinen ikä koska on ehtinyt 10 vuotta reissailla maailmalla ja elää huoletonta elämää ja vielä on monta vuotta aikaa yrittää montaakin lasta jos niin haluaa.
Minä sain ensimmäisen vakituisen työsuhteeni 31-vuotiaana, eikä opiskeluaikoina ollut todellakaan rahaa matkustella ympäri maailmaa. Minulta jäisivät elämän parhaat vuodet kokematta, jos olisin alkanut tuon ikäisenä lapsia vääntää.
Sääntöön löytyy aina poikkeus.
Poikkeus? Millä vuosikymmenellä sinä olet siirtynyt työelämään?
Siis se on ihan tilastotietoa että pk-seudulla keski-ikä on 30v mitä tulee ensisynnyttäjiin.
Ööh, eiköhän tässä viitattu siihen että se 30v olisi ehtinyt olla työelämässä 10 vuotta, ja jos ei ole, olisi "poikkeus". Ei todellakaan ole, sillä iso osa ihmisistä vasta valmistuu 3-kympin korvilla. Kukaan ei ole puuttunut mitenkään synnyttäjien keski-ikään.
Ok, sitten puhuttiin eri asioista. Minä tarkoitin sitä että 30 v on ehtinyt elää 10 vuotta huoletonta elämää (ei pelkästään tehden töitä vaan myös opiskellen, reissaten). Ei 30 v useinkaan ole 10 vuotta töissä ollut.
Sääntöön löytyy aina poikkeus.