Lue keskustelun säännöt.
Miksi jotkut kiusaa hiljaisia ihmisiä?
30.10.2015 |
Olen itse tällainen hiljainen ihminen. En jostain syystä vaan tykkää olla äänessä, olen muutenkin vähän ujo ja introvertti luonteeltani. Mutta aina on joku, jota tämä minun hiljaisuuteni ärsyttää kamalasti ja joudun nälvityksi tämän ominaisuuteni vuoksi. Miksi jotkut aikuiset ihmiset haluavat ääneen alkaa kiusaamaan minua tämän asian vuoksi? En minäkään kaikista ihmisistä tykkää, mutta en koe tarpeelliseksi heille tätä päin naamaa toitottaa vaan kestän heitä, kuten kestän muitakin ihmisiä riippumatta siitä, pidänkö heistä vai en. Minun seurassani ei tarvitse kenenkään aikaansa pakolla viettää, joten miksi turhaan häiriintyä yhdestä hiljaisesta ihmisestä.
Kertokaa minulle oikeasti, mistä nämä aikuiset kiusaajaihmiset oikein kiusaajat? Jotenkin sen vielä ymmärtäisi, että lapsena kiusaisi vaikka kodin aiheuttaman pahan olon vuoksi, mutta että aikuisena täytyy kiusata!
Kommentit (68)
Vierailija kirjoitti:
Mitä kommentteja sä nyt tarkkaan ottaen pidät kiusaamisena?
Jos joitain esimerkkejä. Voihan olla että se "kiusaaja" ei ollenkaan edes tajua että sinä otat hänen puheensa kiusaamisena. Eikä ehkä seurassa muutkaan?
Mua kiusattiin lapsena/nuorena hiljaisuuteni ja ujouteni vuoksi. Tässä esimerkkejä:
- Sain lisänimen "nössö-...(ja nimeni)" tyyliin "nössö-Kaisa" ja sitä sitten huudeltiin "Kattokaa, tossa menee "nössö-Kaisa" ivallisella äänellä.
- Jos sanoin jotain niin kovalla äänellä kommentoitiin "Kuulitteks te, se puhu!!! Se puhu!!!"
- Käytävällä kun menin kiusaajieni ohi, niin porukalla buuasivat kovaan ääneen.
- Luokassa kiusaajat heittelivät mua milloin milläkin ja jos reagoin siihen jotenkin, nostivat siitä ivallisen haloon sanoen esim. "kattokaa, se puhuu, kattokaa sehän melkein suuttuu" ja naurua päälle. "Mäkin haluun nauraa, antakaan munkin heitellä sitä kumeilla".
- Tönimistä, pyörän hajottamista...
- Kun tuli mun vuoro pitää esitelmä (jännitin kovasti) luokan edessä, niin mulle buuasi koko luokka (koska kiusaajat sai muutkin mukaan) eikä opettajat puuttuneet. Sitten nauroivat mun punastelulle ja äänelle kun pidin esitelmää ym. Joku luokan "fiksummista" saattoi ivalliseen ääneen todeta että "ei sais nauraa, mut... hihihhiii" jne.
- Murrosiän yleistä hauskuutusta oli, että muutama kiusaaja tuli välkällä mun ympärille ja alkoivat töniä, arvostella esim. mun ihoa (pari finniä joskus löytyi), rintojen ja lantion kasvua (hoikka olin) ja jos mitä tahansa kommentoin, sille naurettiin ivallisesti. "Kuulitteks te, se puhu ja se sano että xxx haahaahaaahaa".
- Jos esim. kävelin vapaa-ajalla joidenkin kiusaajieni ohi (kiusaajia oli paljon, koska pääkiusaajat lietsoi muita mukaan), niin seuraavana päivänä koulussa kovaan ääneen huutelivat että "Mä näin nössö-Kaisan eilen, hahaha, se oli ihan kauhuissaan kun näki meidät hahahah" ym.
Vielä parikymppisenä jotkut jatkoivat kiusaamista, kerran näin esim. baarissa yhden ex-kiusaajista ja hän kommentoi, että "Kato!!! Nössö-Kaisa on täällä, ei voi olla totta... Ja ihan kännissä, KATTOKAA!!!". (En kylläkään edes ollut kännissä, yhden tai pari ottanut mutta eipä sillä merkitystä). Bussissa näin toiset kiusaajat, jotka kommentoivat myös samaan tyyliin ja "sil on hirveet hiukset, hyi". (Olin lähiaikoina käynyt kampaajalla ja vaihtanut uuden muodikkaan lookin).
Eikö tuo ollut kiusaamista? Vielä kun ottaa huomioon, että olin herkkä ja ujo? Noinko on ihan hyvä kohdella herkkiä ja ujoja luokkakavereita?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joskus tekis kerta kaikkiaan mieli lopettaa kaikki pöpinä ja itsekin vaan vajota hiljaisuuteen. Ollaan sitten kaikki hiljaa. Nih.
Se hiljaisuus ei luultavasti häiritsisi niitä muita lainkaan. Sinä olisit ainoa, joka kokisi hiljaisuuden vaivaannuttavaksi. Että turhaan kitiset. Jos haluat puhua niin puhu. Jos et halua puhua, niin älä puhu.
Vierailija kirjoitti:
Hiljainen antaa helposti tylyn ja epäystävällisen vaikutelman, metsä vastaa kuten sinne huudetaan eli heille ollaan epäystävällisiä takaisin.
Juuri näin, valitettavasti. Vielä kun on kaunis, niin ihmiset luulevat olevan ylpeä jne. Tästä olen kärsinyt koko ikäni. Löysin kuitenkin miehen, jolla oli pokkaa tutustua ja nähdä ulkokuoren ja ujouden läpi.
Tuolla kirjoitettiin ylhäällä, että koska helppo kohde. Se on tasan juuri se vastaus. Kiusaajatyyppinen ihminen osaa todella tarkalla vaistolla valita kohteen, joka ei osaa puolustautua purevalta "läpältä". Ei kukaan valitse kohteekseen ihmistä joka antaa takaisin jopa pahemmin ja tekee kiusaajan elämästä vaikka työpaikalla helvettiä. Kiusaaja on sadisti, ei koskaan masokisti. Siinä asian ydin.
Aikuinen kiusaaja harvoin ainakaan työpaikalla on fyysisesti sadisti, mutta henkisesti sitäkin ovelammin. Ja siinä on kyse ryhmädynamiikasta. Kukaan ei kiusaa, jos muut yhteisössä nousevat vastustamaan. Kiusaaja on sosiaalisten pelien valtias, ja lukee ihmisiä ja sosiaalista dynamiikkaa kuin avointa kirjaa.
Kiusaaja saa aina jotain itselleen, muuten hän ei näkisi vaivaa. Ja se mitä hän saa, on tunne että häntä pidetään ko. sosiaalisessa yhteisössä jonkinlaisena, millaisena hän itse haluaa tulla nähdyksi. Ja kiusaaminen on se väline. Itsevarmana, räväkkänä, pelottavana, hauskana, arvaamattomana ja kiinnostavana, ihan minä vaan, mikä kiusaajan omassa päässä on hienoa.
Kiusaaja on paha, aina. Mutta on totta, että hänellä on myös ongelmia, joita hoitaa sadismilla. Täysin tasapainoinen, vakaa ihminen ei koskaan kiusaa. Mutta kiusaaminen ei ole mitään mitä pitäisi ymmärtää, koska hänellä on paha olla. Ja nimenomaan siksi, että kiusaaminen on aina tietoinen valinta alistaa jotain sellaista, joka ei kykene sanomaan takaisin. Siis aina pahantahtoista, erittäin tietoista henkistä pahoinpitelyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ensinnäkin lapsikiusaajatkin ovat myös (muutamia hyvin häiriintyneitä, antisosiaalisia sosiaalitapauksia lukuunottamatta) itseasiassa sosiaalisesti taitavia, manipuloivia lapsia- eivät todellakaan kotiolojen sairastuttamia ressukoita. He pärjäävät sosiaalisessa maailmassa hyvin, ja heillä on usein erittäin hyvät mahdollisuudet menestyä elämässä. Tottakai poislukien nuo sosiaalitapaukset, jotka ovat niitä perhetaustansa vahingoittamia, ja usein aikuisena rikollisia.
Moni kiusaajalapsi on hymytyttö/-poika, opettajien suosikki, semmoinen "herttainen ja sanavalmis tyttö" tai "reipas, salskea urheilijapoika". He ovat menestyjiä, ja heitä ei todellakaan tule paapoa, vaan pistää tiukasti seinää vasten, jos jäävät kiinni kiusaaamisesta. He nauttivat sosiaalisesta vallan tunteesta ja suosiosta, ja kiusaaminen on puhdasta sadistista huvia.
Ihan sama aikuisilla kiusaajilla, mutta vielä silläkin erotuksella, että lapsena kiusaajaporukoihin kuuluu aina monia, jotka eivät ikinä itse aloittaisi kiusaamista ja jotka eivät aikuisena ajattelisikaan kiusaavansa. Mulle on moni kouluaikojen kiusaaja osoittanut katuvansa ja ollut tosi kiva. He eivät koskaan olleet niitä ns.pääjehuja.
Mutta ne ihmiset, jotka aktiivisesti kerta toisensa jälkeen aloittavat vittuilun, ovat yksinkertaisesti törkeitä, nauttivat tunteesta että muut siinä ympärillä vähän vaivaantuvat ja he kuvittelevat, kyllä, ihan aikuisetkin, että saavat ihailua kun ovat niin "räväköitä". Tuo Anu keskustelu on hyvä esimerkki.
Jotkut ihan vanhatkin ämmät iihailevat kiusaajia, koska näkevät nämä vahvoina, ja se jos mikä on säälittävää. Koska nämähän vittuilevat vain niin kauan, kun toinen on heikompi. Eivät ne jatka kun oikeasti näkevät, että toinen halveksuu. Silloin pitää saada äkkiä hovi ympärille sellaisista perseennuolijoista, joiden silmissä nämä ovat "hyviä läpänheittäjiä" (lue vaikka nuo muut ketjut). Sillä nuo surkeat yli-ikäiset kovikset saavat pidettyä illuusiota yllä, että heitä ihaillaan.
TÄH! Tämä nyt oli täyttä skeidaa...
Tuohan on se karu totuus kiusaajista. Kiusattuja yritetään lohduttaa, että kiusaajilla on paha olo. Paskanvitut näin sen jo lapsena minkälaisia narskuja he ovat, manipuloinin mestareita. Olen jopa joutunut opettajan painostamana pyytämään kiusaajaltani anteeksi, koska kuulemma ärsytin häntä purskahtamalla itkuun kun hän hoveineen todellisuudessa kidutti minua henkisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Osa noista nössö-Kaisan jutuista kyllä käy menee tahansa, ei siinä tarvitse olla hiljainen. Nyt vähän sotketaan asioita.
Hiljaiseen ja ujoon on todella hidasta tutustua. Minä oon tuntenut ap:n kaltaisen muutaman vuoden ajan. Ja vasta tämän vuoden aikana on tullut sellainen olo, että kyllä siihen ihmiseen on mahdollista tutustuakin. Eli tutustuminen vaatii paljon aikaa ja vaivaa. Siksi harva tuntee sitä maailmaa, missä ap:n kaltaiset elää. Ja kun ei tunneta, kun se on aika vierasta, niin on helpompi kiusata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiusaaminen ei ole missään tilanteessa oikeutettua.
Olen aina ollut hiljainen ja ujo introvertti, jota sosiaaliset tilanteet ovat jännittäneet. Jo opiskeluaikoina tajusin, että yksi syy siihen, etten saanut ystäviä, oli oma hiljaisuuteni, jonka moni tulkitsi ylimielisyydeksi (ei sulla ole mitään syytä olla leuhka, sanottiin usein kännissä) ja vapaamatkustajuudeksi, mitä se toki olikin. Opettelin sitten small talkia, jossa olin ja olen edelleen erittäin huono. Tämä on saanut sitten itsevarmat introvertit inhoamaan minua niiden ekstroverttien lisäksi. Minä kun olen tyypillinen tyhjänpuhuja, punastelen, änkytän enkä tajua sosiaalisen keskustelun perusedellytyksiä vaan läpätän minuuttitolkulla kuin robotti, kun kuvittelen, että hiljaisuus on se kamalampi vaihtoehto.
Vain erittäin itsevarmat pystyvät puhumaan halutessaan ja olemaan hiljaa halutessaan. Aika harva ujo on näin itsevarma. Minun nähdäkseni meidän ujojen vaihtoehdot ovat aika huonot: joko olemme vapaamatkustajia ja niitä painostavan hiljaisuuden luojia tai sosiaalisesti taitamattomia pajattajia vailla hajua tahdikkaasta keskustelusta. Pitäisi olla sosiaalisesti taitava, jotta tajuaisi, milloin se puhekumppani haluaa vain asiasta puhuvan keskustelutoverin ja milloin sen small talkia suoltavan pajattajan, jotta hiljaisuus ei käy painostavaksi.
Minä en tuomitse ketään, mutta myönnän, että itsevarmat introvertit ovat mielestäni itsevarmoja ekstrovertteja pelottavampia. Olen tottunut ekstroverttien vetovastuuseen ja suodattanut jo ajat sitten sen puhetulvan niin, etten edes loukkaannu pikkuvihjeistä omasta hiljaisuudestani, mutta kun itsevarma introvertti laukaisee hiljaisuuden keskelle sen tiukan arvostelunsa eikä vaimenna sitä millään tavalla, niin eniten se siinä kirpaisee. Ymmärrän, että ujous on monelle ärsyttävä asia mutta tuntuu pahalta, kun yrittää tehdä sille parhaansa ja saa siitä murskatuomion.
Kiusaamistahan on nuo molemmat esimerkit. Hysteerisesti pajattava ihminen ei ole varmaankaan miellyttävää kuultavaa mutta sellainenkin on hyväksyttävä eikä kenenkään tehtävä ole mennä asiasta pilkkaamaan. Samoin se hiljainen ei ole hiljainen ilkeyttään - paitsi ehkä se itsevarma introvertti, joka voisi avata suunsa mutta ei halua, kun hänestä on niin paljon hauskempaa katsella, miten puhekumppani kiemurtelee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hiljainen antaa helposti tylyn ja epäystävällisen vaikutelman
Kukahan tämänkin ajatuksen on joskus keksinyt ja mistä se on peräisin? En ole koskaan tuollaista ajatusta ymmärtänyt.
Kun tutustuu hiljaiseen, ujoon, introverttiin, niin siitä sen ajatuksen sitten vähitellen ymmärtää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä kommentteja sä nyt tarkkaan ottaen pidät kiusaamisena?
Jos joitain esimerkkejä. Voihan olla että se "kiusaaja" ei ollenkaan edes tajua että sinä otat hänen puheensa kiusaamisena. Eikä ehkä seurassa muutkaan?
Mua kiusattiin lapsena/nuorena hiljaisuuteni ja ujouteni vuoksi. Tässä esimerkkejä:
- Sain lisänimen "nössö-...(ja nimeni)" tyyliin "nössö-Kaisa" ja sitä sitten huudeltiin "Kattokaa, tossa menee "nössö-Kaisa" ivallisella äänellä.
- Jos sanoin jotain niin kovalla äänellä kommentoitiin "Kuulitteks te, se puhu!!! Se puhu!!!"
- Käytävällä kun menin kiusaajieni ohi, niin porukalla buuasivat kovaan ääneen.
- Luokassa kiusaajat heittelivät mua milloin milläkin ja jos reagoin siihen jotenkin, nostivat siitä ivallisen haloon sanoen esim. "kattokaa, se puhuu, kattokaa sehän melkein suuttuu" ja naurua päälle. "Mäkin haluun nauraa, antakaan munkin heitellä sitä kumeilla".
- Tönimistä, pyörän hajottamista...
- Kun tuli mun vuoro pitää esitelmä (jännitin kovasti) luokan edessä, niin mulle buuasi koko luokka (koska kiusaajat sai muutkin mukaan) eikä opettajat puuttuneet. Sitten nauroivat mun punastelulle ja äänelle kun pidin esitelmää ym. Joku luokan "fiksummista" saattoi ivalliseen ääneen todeta että "ei sais nauraa, mut... hihihhiii" jne.
- Murrosiän yleistä hauskuutusta oli, että muutama kiusaaja tuli välkällä mun ympärille ja alkoivat töniä, arvostella esim. mun ihoa (pari finniä joskus löytyi), rintojen ja lantion kasvua (hoikka olin) ja jos mitä tahansa kommentoin, sille naurettiin ivallisesti. "Kuulitteks te, se puhu ja se sano että xxx haahaahaaahaa".
- Jos esim. kävelin vapaa-ajalla joidenkin kiusaajieni ohi (kiusaajia oli paljon, koska pääkiusaajat lietsoi muita mukaan), niin seuraavana päivänä koulussa kovaan ääneen huutelivat että "Mä näin nössö-Kaisan eilen, hahaha, se oli ihan kauhuissaan kun näki meidät hahahah" ym.
Vielä parikymppisenä jotkut jatkoivat kiusaamista, kerran näin esim. baarissa yhden ex-kiusaajista ja hän kommentoi, että "Kato!!! Nössö-Kaisa on täällä, ei voi olla totta... Ja ihan kännissä, KATTOKAA!!!". (En kylläkään edes ollut kännissä, yhden tai pari ottanut mutta eipä sillä merkitystä). Bussissa näin toiset kiusaajat, jotka kommentoivat myös samaan tyyliin ja "sil on hirveet hiukset, hyi". (Olin lähiaikoina käynyt kampaajalla ja vaihtanut uuden muodikkaan lookin).
Eikö tuo ollut kiusaamista? Vielä kun ottaa huomioon, että olin herkkä ja ujo? Noinko on ihan hyvä kohdella herkkiä ja ujoja luokkakavereita?
Tsemppiä sulle, olet hyvä ihminen.
Mikä tekstissäni oli skeidaa? Itselläni kaikki pääkiusaajat olivat menestyneitä oppilaita, ja hyvin suosittuja. Nykyään lääkäreitä, juristeja ym.
Tuo ylempi nössö-Kaisa tarina oli kuin kopio mun elämästä koko peruskoulun ja osittain lukionkin ajan. Sain myös kuulla kommentteja että "Alkaakohan se kohta itkeä, luulettexte? Hei, hengitä, hengitä!" Kun yritin istua esittäen etten huomaisi, mutta mulla oli jo ala-asteella paha paniikkihäiriö, ja menin aivan lukkoon kun kiusaajat ympäröivät mut, mistä tuo hengitä- kommentti tuli. He näkivät pelkoni ja se oli heille parasta viihdettä.
Miten joku kehtaa puolustella kiusaajia, että "eivät he ymmärrä", "he vain vitsailevat, eivät he tarkoita mitään pahaa" tai että heillä on itsellä paha olo. Ei todellakaan ollut paha olo niillä kympin kaunottarilla, jotka opettajan edessä hymyilivät sievästi ja tanssittivat koko luokkaa pikkusormensa ympärillä. He NAUTTIVAT koulusta, suosiosta, kavereista, bileistä jne. kun minä olin mm. nuorten psykiatrisella polilla ysiluokalla, kun romahdin täysin.
Kiusaaminen on vallankäyttöä, ja nimenomaan sosiaalista sellaista. Kukaan ei kiusaa ilman yleisöä. Kiusaaja myös AINA tietää loukkaavansa, hyvänä esimerkkinä esim. tuo mun kokemus että tytöt kihertävät toisilleen et "alkaax se kohta itkee! Eikä!" Ja räkänauru päälle.
Ja näistä asioista voi lukea kyllä ihan tutkitustikin, nimenomaan tuota on tutkittu paljon että kiusaaminen on yksi sosiaalisen vallankäytön ja pelin muoto. Se on aina harkittu teko joka pahimmillaan jatkuu vuosia. Ja myös siitä on paljon tutkittua tietoa, kuka valikoituu uhriksi. Heikkous vetää kiusaajia puoleensa, koska he alitajuisesti vihaavat heikkoutta. Se on toki tavallaan jo heikkous sekin, mutta sellainen, joka ei estä ihmistä menestymästä, päinvastoin. Sensijaaan alistuvuus tuhoaa ihmisen lähes kokonaan, koska ihminen menettää kykynsä pitää omat rajansa ja lopulta kykynsä edes tunnistaa niitä. Sellainen ihminen on maailmassa heikoilla :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Muakin kiinnostaa että mikä on kiusaamista? Sekö jos sanoo että toinen on hiljainen? En tiedä koskaan kiusanneeni enkä ole huomannut hiljaisia kiusatun.
Toki joskus väsyttää itseä kun olen jossain tilaisuudessa esim. huoneessa jossa on kolme neljätositosi hiljiasta ja minä ja sit joku joka , ja sitte siinä yrittää saada niitä hiljaisiakin mukaan ja keksiä jotain jutunjuurta. Joskus tekis kerta kaikkiaan mieli lopettaa kaikki pöpinä ja itsekin vaan vajota hiljaisuuteen. Ollaan sitten kaikki hiljaa. Nih.
Miksi täytyy edes kommentoida, että toinen on hiljainen? Ihan kuin ei sitä tietäisi jo itse. Minä ainakin menen tuollaisesta tökeröstä huomautuksesta vain enemmän lukkoon ja vetäydyn. En minäkään sano kenellekään, että kylläpäs sinä puhua papatat paljon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muakin kiinnostaa että mikä on kiusaamista? Sekö jos sanoo että toinen on hiljainen? En tiedä koskaan kiusanneeni enkä ole huomannut hiljaisia kiusatun.
Toki joskus väsyttää itseä kun olen jossain tilaisuudessa esim. huoneessa jossa on kolme neljätositosi hiljiasta ja minä ja sit joku joka , ja sitte siinä yrittää saada niitä hiljaisiakin mukaan ja keksiä jotain jutunjuurta. Joskus tekis kerta kaikkiaan mieli lopettaa kaikki pöpinä ja itsekin vaan vajota hiljaisuuteen. Ollaan sitten kaikki hiljaa. Nih.
Miksi täytyy edes kommentoida, että toinen on hiljainen? Ihan kuin ei sitä tietäisi jo itse. Minä ainakin menen tuollaisesta tökeröstä huomautuksesta vain enemmän lukkoon ja vetäydyn. En minäkään sano kenellekään, että kylläpäs sinä puhua papatat paljon.
TÄMÄ! Olen niin kokenut tämän useamman kerran. Minä tiedän, että olen hiljainen. Sitä ei tarvitse sanoa ääneen. Mitä nämä ihmiset oikein odottavat, että vastaan tuohon? "Joo, niinhän minä olen"? Ikinä tuollaista kommenttia ei ole sanonut ihminen, joka sitä hyvällä tarkoittaisi. Aina se on ollut joku kauhea vanha hölöttäjä-ämmä, joka haluaa polkea nuorempaa ujoa tyttöä. Ehkä joskus on vituttanut, kun joku oma ihastus onkin ihastunut siihen hiljaiseen tyttöön, joka ei hiljaisuutensa vuoksi ansaitse kenenkään huomiota...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
O
Vierailija kirjoitti:
Hiljainen antaa helposti tylyn ja epäystävällisen vaikutelman, metsä vastaa kuten sinne huudetaan eli heille ollaan epäystävällisiä takaisin.
No jopas nyt jotakin! Ei kyllä uskois ellei itse lukis.
Vierailija kirjoitti:
Tuolla kirjoitettiin ylhäällä, että koska helppo kohde. Se on tasan juuri se vastaus. Kiusaajatyyppinen ihminen osaa todella tarkalla vaistolla valita kohteen, joka ei osaa puolustautua purevalta "läpältä". Ei kukaan valitse kohteekseen ihmistä joka antaa takaisin jopa pahemmin ja tekee kiusaajan elämästä vaikka työpaikalla helvettiä. Kiusaaja on sadisti, ei koskaan masokisti. Siinä asian ydin.
Aikuinen kiusaaja harvoin ainakaan työpaikalla on fyysisesti sadisti, mutta henkisesti sitäkin ovelammin. Ja siinä on kyse ryhmädynamiikasta. Kukaan ei kiusaa, jos muut yhteisössä nousevat vastustamaan. Kiusaaja on sosiaalisten pelien valtias, ja lukee ihmisiä ja sosiaalista dynamiikkaa kuin avointa kirjaa.
Kiusaaja saa aina jotain itselleen, muuten hän ei näkisi vaivaa. Ja se mitä hän saa, on tunne että häntä pidetään ko. sosiaalisessa yhteisössä jonkinlaisena, millaisena hän itse haluaa tulla nähdyksi. Ja kiusaaminen on se väline. Itsevarmana, räväkkänä, pelottavana, hauskana, arvaamattomana ja kiinnostavana, ihan minä vaan, mikä kiusaajan omassa päässä on hienoa.
Kiusaaja on paha, aina. Mutta on totta, että hänellä on myös ongelmia, joita hoitaa sadismilla. Täysin tasapainoinen, vakaa ihminen ei koskaan kiusaa. Mutta kiusaaminen ei ole mitään mitä pitäisi ymmärtää, koska hänellä on paha olla. Ja nimenomaan siksi, että kiusaaminen on aina tietoinen valinta alistaa jotain sellaista, joka ei kykene sanomaan takaisin. Siis aina pahantahtoista, erittäin tietoista henkistä pahoinpitelyä.
Tämä on totta. Se ihmettyttää, että jos ihminen on täysin häiriintynyt saastainen kiusaaja aikuisena, niin miten hän voi kuvitella, että hänen tekemänsä kiusaavat manipuloivat jälkeläiset ovat jotain muuta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muakin kiinnostaa että mikä on kiusaamista? Sekö jos sanoo että toinen on hiljainen? En tiedä koskaan kiusanneeni enkä ole huomannut hiljaisia kiusatun.
Toki joskus väsyttää itseä kun olen jossain tilaisuudessa esim. huoneessa jossa on kolme neljätositosi hiljiasta ja minä ja sit joku joka , ja sitte siinä yrittää saada niitä hiljaisiakin mukaan ja keksiä jotain jutunjuurta. Joskus tekis kerta kaikkiaan mieli lopettaa kaikki pöpinä ja itsekin vaan vajota hiljaisuuteen. Ollaan sitten kaikki hiljaa. Nih.
Miksi täytyy edes kommentoida, että toinen on hiljainen? Ihan kuin ei sitä tietäisi jo itse. Minä ainakin menen tuollaisesta tökeröstä huomautuksesta vain enemmän lukkoon ja vetäydyn. En minäkään sano kenellekään, että kylläpäs sinä puhua papatat paljon.
TÄMÄ! Olen niin kokenut tämän useamman kerran. Minä tiedän, että olen hiljainen. Sitä ei tarvitse sanoa ääneen. Mitä nämä ihmiset oikein odottavat, että vastaan tuohon? "Joo, niinhän minä olen"? Ikinä tuollaista kommenttia ei ole sanonut ihminen, joka sitä hyvällä tarkoittaisi. Aina se on ollut joku kauhea vanha hölöttäjä-ämmä, joka haluaa polkea nuorempaa ujoa tyttöä. Ehkä joskus on vituttanut, kun joku oma ihastus onkin ihastunut siihen hiljaiseen tyttöön, joka ei hiljaisuutensa vuoksi ansaitse kenenkään huomiota...
Mä ajattelen, että se kommentti on semmoista ahdistuksen purkua, koska onhan se aika kaamee tunne kun itse yrität tehdä jotain keskustelualoitteita ja olla ystävällinen ja toinen ei sitten puhu mitään eikä vastaile. Niin kyllä normaali ihminen siinä ahdistuu ja miettii että miksi tuo ei puhu mulle mitään, onko mussa joku vika vai vihaako se mua. Sitte kun itte alkaa epäillä että onkohan se kuitenkin vaan hiljainen eikä oikeesti vihaakaan mua niin sen sitte voi tulla sanoneeksi ääneenkin.
Vastaamattomuus on aika ahdistavaa kyllä.
Mun mies on hiljainen. Mun oma aarre. Ei yhtään hiljainen perheen kesken, minun ja lastemme, mutta suuressa porukassa juurikin sellainen vapaa matkustaja ja on hyvin menestynyt, että se siitä teoriasta että hiljainen ei vois menestyä. <3 minua höpöttävämpää on vaikea löytää ja olen sellainen että saattaisin oikeasti vilpittömästi hyvällä todeta hiljaiselle että hän on hiljainen vähän niinkuin varmistaakseni että kyse ei ole siitä että ei juuri mulle halua puhua. Toi kommentti sille joka sanoi et hyvällä sitä ei sanota
Kyllä niitä löytyy kaikenlaisia "räpätätejäkin", jotka eivät anna toisille puheenvuoroa vaan suu paukkuu taukoamatta. Kaikki eivät osaa vuoropuhelua. Annetaan vaan kaikkien olla omana itsenään, eikä puututa toisten perusluonteeseen, se on epäkohteliasta käytöstä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä kommentteja sä nyt tarkkaan ottaen pidät kiusaamisena?
Jos joitain esimerkkejä. Voihan olla että se "kiusaaja" ei ollenkaan edes tajua että sinä otat hänen puheensa kiusaamisena. Eikä ehkä seurassa muutkaan?
Mua kiusattiin lapsena/nuorena hiljaisuuteni ja ujouteni vuoksi. Tässä esimerkkejä:
- Sain lisänimen "nössö-...(ja nimeni)" tyyliin "nössö-Kaisa" ja sitä sitten huudeltiin "Kattokaa, tossa menee "nössö-Kaisa" ivallisella äänellä.
- Jos sanoin jotain niin kovalla äänellä kommentoitiin "Kuulitteks te, se puhu!!! Se puhu!!!"
- Käytävällä kun menin kiusaajieni ohi, niin porukalla buuasivat kovaan ääneen.
- Luokassa kiusaajat heittelivät mua milloin milläkin ja jos reagoin siihen jotenkin, nostivat siitä ivallisen haloon sanoen esim. "kattokaa, se puhuu, kattokaa sehän melkein suuttuu" ja naurua päälle. "Mäkin haluun nauraa, antakaan munkin heitellä sitä kumeilla".
- Tönimistä, pyörän hajottamista...
- Kun tuli mun vuoro pitää esitelmä (jännitin kovasti) luokan edessä, niin mulle buuasi koko luokka (koska kiusaajat sai muutkin mukaan) eikä opettajat puuttuneet. Sitten nauroivat mun punastelulle ja äänelle kun pidin esitelmää ym. Joku luokan "fiksummista" saattoi ivalliseen ääneen todeta että "ei sais nauraa, mut... hihihhiii" jne.
- Murrosiän yleistä hauskuutusta oli, että muutama kiusaaja tuli välkällä mun ympärille ja alkoivat töniä, arvostella esim. mun ihoa (pari finniä joskus löytyi), rintojen ja lantion kasvua (hoikka olin) ja jos mitä tahansa kommentoin, sille naurettiin ivallisesti. "Kuulitteks te, se puhu ja se sano että xxx haahaahaaahaa".
- Jos esim. kävelin vapaa-ajalla joidenkin kiusaajieni ohi (kiusaajia oli paljon, koska pääkiusaajat lietsoi muita mukaan), niin seuraavana päivänä koulussa kovaan ääneen huutelivat että "Mä näin nössö-Kaisan eilen, hahaha, se oli ihan kauhuissaan kun näki meidät hahahah" ym.
Vielä parikymppisenä jotkut jatkoivat kiusaamista, kerran näin esim. baarissa yhden ex-kiusaajista ja hän kommentoi, että "Kato!!! Nössö-Kaisa on täällä, ei voi olla totta... Ja ihan kännissä, KATTOKAA!!!". (En kylläkään edes ollut kännissä, yhden tai pari ottanut mutta eipä sillä merkitystä). Bussissa näin toiset kiusaajat, jotka kommentoivat myös samaan tyyliin ja "sil on hirveet hiukset, hyi". (Olin lähiaikoina käynyt kampaajalla ja vaihtanut uuden muodikkaan lookin).
Eikö tuo ollut kiusaamista? Vielä kun ottaa huomioon, että olin herkkä ja ujo? Noinko on ihan hyvä kohdella herkkiä ja ujoja luokkakavereita?
Tsemppiä sulle, olet hyvä ihminen.
Mulla vähän sama kokemus, muttei mitään tönimistä. Baarissa eräs samassa koulussa ollut tuli kerran vastaan kun juttelin eräälle yhteiselle tutulle ja tämä tyyppi kysyi tältä toiselta miksi on mun seurassa, kun en puhu mitään. Siis ihminen, joka on eri ikäinen ja missään tekemisissä koskaan kanssani eikä itse puhunut mulle koskaan ja vielä aikuisia ihmisiä. Sanoin tälle, että painuu sinne mistä tulikin. Lähti kyllä. Siitä se täysi hiljaisuus sillon peruskoulussa alkoi kun alkoi tulla sitä "osaatko puhuakin", jos edes avasin suun. Sen jälkeen ei oikein enää viitsinyt.
Muakin kiinnostaa että mikä on kiusaamista? Sekö jos sanoo että toinen on hiljainen? En tiedä koskaan kiusanneeni enkä ole huomannut hiljaisia kiusatun.
Toki joskus väsyttää itseä kun olen jossain tilaisuudessa esim. huoneessa jossa on kolme neljätositosi hiljiasta ja minä ja sit joku joka , ja sitte siinä yrittää saada niitä hiljaisiakin mukaan ja keksiä jotain jutunjuurta. Joskus tekis kerta kaikkiaan mieli lopettaa kaikki pöpinä ja itsekin vaan vajota hiljaisuuteen. Ollaan sitten kaikki hiljaa. Nih.