Lue keskustelun säännöt.
Uusioperheelliset, mitkä on suurimmat haasteet?
27.10.2015 |
Tässä nyt 6v uusioperheen vanhempana eläessäni, olen yllättynyt näistä kaikista haasteista mitä se on tuonut tullessaan.
Itselläni on kaksi lasta edellisestä liitosta, samoin miehelläni. Omieni isä hoitaa asiat hyvin ja käyttäytyy hyvin meitä kaikkia kohtaan (on aina ollut luotettava ja kohtelias). On myös joskus ottanut mieheni lapset yökylään kun on ollut meidän viikonloppu ja sellaiset juhlat mihin lapsia ei ole kutsuttu. Joustaa tarvittaessa, kuten myös me, mikäli tarvitsee. Homma on toiminut 7 vuotta loistavasti.
Toista on sitten mieheni lasten äidin kanssa. Hän alkuun ilmoitti, että tekee kaiken mahdollisimman vaikeaksi ja se on todellakin pitänyt paikkansa. Lupasi myös pilata meidän elämän ja nyt alkaa tuntua siltä, että hän siinä pikkuhiljaa onnistuukin.
Lapset ovat muutelleet ympäri Suomea äidin ja vaihtuvien poikaystävien perässä. Välillä lapset ovat olleet muuttamassa meille, koska äiti haluaa viettää omaa elämäänsä. Välillä äiti on tullut keskellä yötä ovemme taakse hakemaan lapsia. Me olemme hakeneet lapsia milloin mistäkin hoidosta, minne äitinsä on heidät vienyt. Joitain kertoja olemme vieneet lapsia äidilleen ja äiti ei olekaan kotona sovittuun aikaan eikä vastaa puhelimeen. Nyt ollaan taas siinä tilanteessa, että hän aikoo haastaa mieheni oikeuteen ja hakea yksinhuoltajuutta, koska suuttui siitä, että elatusmaksu ei noussut kun se tarkistettiin. Syynä tähän on se, että "kun et yhtään lapsistas välitä, niin anna sitten koko huoltajuus". Pieniä asioita koko ajan (esimerkiksi se, että kaikki meidän hankkimat vaatteet ja kengät ja harrastusvälineet häviävät, lähes poikkeuksetta).
ViimeisEn vuoden aikana on alkanut tuntua siltä, että nyt riittää. Ihan mahdotonta riehumista joka viikko jostain asiasta.
Tämä on se asia, minkä itse koen kaikkein raskaimpana. Lapset ovat ihania, heidän kanssaan ei ole raskasta, mutta tämä äiti. Olen niin väsynyt tähän touhuun, etten saa enää edes nukuttua öisin ja jäin sairaslomalle uupumuksen takia.
Kommentit (33)
Vierailija kirjoitti:
Meillä on suurin haaste avovaimon 16v. poika, joka on suorastaan päättänyt olla tulematta toimeen minun kanssani. Puolisen vuotta tässä on nyt asuttu neljästään avokin, tämän pojan ja hänen pikkusiskonsa kanssa ja tilanne kärjistyi heti kun minä toin tavarani tänne. Jos sanon hänelle poikkipuolisenkin sanan jostain, niin katastrofi on valmis. Olen monta kertaa ollut nostettuna rinnuksista seinälle ja kirjaimellisesti heitetty pihalle ja ties mitä. Nyrkistäkin on tullut pariin otteeseen, enkä enää uskalla olla hänen seurassaan kaksin, sillä pahimmat välikohtaukset ovat sattuneet silloin. Äidilleen osaa olla kyllä naama pokerilla ja kiistää kaiken, jos jotain kerron hänen tehneen, eikä tuo avovaimo tiedä että ketä pitäisi uskoa. Suoraan olen saanut pojalta kuulla, että minun pitäisi painua täältä helvettiin, ja ettei hän halua nähdä minua enää koskaan. Ei ole kovinkaan mukava tilanne kenenkään kannalta, ja voi olla että en täällä enää kauaa jaksa olla tätä menoa.
Ihan kamalaa. Toivotan kovasti voimia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä on suurin haaste avovaimon 16v. poika, joka on suorastaan päättänyt olla tulematta toimeen minun kanssani. Puolisen vuotta tässä on nyt asuttu neljästään avokin, tämän pojan ja hänen pikkusiskonsa kanssa ja tilanne kärjistyi heti kun minä toin tavarani tänne. Jos sanon hänelle poikkipuolisenkin sanan jostain, niin katastrofi on valmis. Olen monta kertaa ollut nostettuna rinnuksista seinälle ja kirjaimellisesti heitetty pihalle ja ties mitä. Nyrkistäkin on tullut pariin otteeseen, enkä enää uskalla olla hänen seurassaan kaksin, sillä pahimmat välikohtaukset ovat sattuneet silloin. Äidilleen osaa olla kyllä naama pokerilla ja kiistää kaiken, jos jotain kerron hänen tehneen, eikä tuo avovaimo tiedä että ketä pitäisi uskoa. Suoraan olen saanut pojalta kuulla, että minun pitäisi painua täältä helvettiin, ja ettei hän halua nähdä minua enää koskaan. Ei ole kovinkaan mukava tilanne kenenkään kannalta, ja voi olla että en täällä enää kauaa jaksa olla tätä menoa.
hyvänen aika. Sinä et ole siinä asemassa, että voit sanoa poikkipuolista sanaa! Kaikki pitää pitkään kierrättää äidin kautta. Sinun pitää ottaa kaverillinen ote, koska sinä olet se tunkeutuja heidän kotiin.
Tilanne olisi eri pienten lasten kanssa, tai ehkä silloinkin, kun olisitte muuttaneet toiseen kotiin. Teinin kanssa et voi tehdä mitään, minkä teini kokee, että olet tullut huonontamaan hänen elämäänsä.
Ykkönen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on suurin haaste avovaimon 16v. poika, joka on suorastaan päättänyt olla tulematta toimeen minun kanssani. Puolisen vuotta tässä on nyt asuttu neljästään avokin, tämän pojan ja hänen pikkusiskonsa kanssa ja tilanne kärjistyi heti kun minä toin tavarani tänne. Jos sanon hänelle poikkipuolisenkin sanan jostain, niin katastrofi on valmis. Olen monta kertaa ollut nostettuna rinnuksista seinälle ja kirjaimellisesti heitetty pihalle ja ties mitä. Nyrkistäkin on tullut pariin otteeseen, enkä enää uskalla olla hänen seurassaan kaksin, sillä pahimmat välikohtaukset ovat sattuneet silloin. Äidilleen osaa olla kyllä naama pokerilla ja kiistää kaiken, jos jotain kerron hänen tehneen, eikä tuo avovaimo tiedä että ketä pitäisi uskoa. Suoraan olen saanut pojalta kuulla, että minun pitäisi painua täältä helvettiin, ja ettei hän halua nähdä minua enää koskaan. Ei ole kovinkaan mukava tilanne kenenkään kannalta, ja voi olla että en täällä enää kauaa jaksa olla tätä menoa.
hyvänen aika. Sinä et ole siinä asemassa, että voit sanoa poikkipuolista sanaa! Kaikki pitää pitkään kierrättää äidin kautta. Sinun pitää ottaa kaverillinen ote, koska sinä olet se tunkeutuja heidän kotiin.
Tilanne olisi eri pienten lasten kanssa, tai ehkä silloinkin, kun olisitte muuttaneet toiseen kotiin. Teinin kanssa et voi tehdä mitään, minkä teini kokee, että olet tullut huonontamaan hänen elämäänsä.
Ykkönen
En ole varsinaisesti miksikään kasvattajaksi tullutkaan tänne ja ymmärrän tämän ihan hyvin. Näin olen toiminutkin hänen kanssaan, mutta tilanne on lähinnä se, että olen jatkuvasti varpaillani täällä, kun haukkujen saamiseksi riittää se, että kävelen häntä eteisessä vastaan tai toivotan hyvää huomenta aamulla. Mieluummin vältän nykyisin puhumasta hänelle kokonaan, kun aina on se pelko että hän räjähtää silmille. Se on ollut jo pitkään tässä selvää, että isän rooliin hän ei tule minua huolimaan varmasti koskaan, enkä siihen tyyliin ole ollutkaan pitkään aikaan enää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on suurin haaste avovaimon 16v. poika, joka on suorastaan päättänyt olla tulematta toimeen minun kanssani. Puolisen vuotta tässä on nyt asuttu neljästään avokin, tämän pojan ja hänen pikkusiskonsa kanssa ja tilanne kärjistyi heti kun minä toin tavarani tänne. Jos sanon hänelle poikkipuolisenkin sanan jostain, niin katastrofi on valmis. Olen monta kertaa ollut nostettuna rinnuksista seinälle ja kirjaimellisesti heitetty pihalle ja ties mitä. Nyrkistäkin on tullut pariin otteeseen, enkä enää uskalla olla hänen seurassaan kaksin, sillä pahimmat välikohtaukset ovat sattuneet silloin. Äidilleen osaa olla kyllä naama pokerilla ja kiistää kaiken, jos jotain kerron hänen tehneen, eikä tuo avovaimo tiedä että ketä pitäisi uskoa. Suoraan olen saanut pojalta kuulla, että minun pitäisi painua täältä helvettiin, ja ettei hän halua nähdä minua enää koskaan. Ei ole kovinkaan mukava tilanne kenenkään kannalta, ja voi olla että en täällä enää kauaa jaksa olla tätä menoa.
hyvänen aika. Sinä et ole siinä asemassa, että voit sanoa poikkipuolista sanaa! Kaikki pitää pitkään kierrättää äidin kautta. Sinun pitää ottaa kaverillinen ote, koska sinä olet se tunkeutuja heidän kotiin.
Tilanne olisi eri pienten lasten kanssa, tai ehkä silloinkin, kun olisitte muuttaneet toiseen kotiin. Teinin kanssa et voi tehdä mitään, minkä teini kokee, että olet tullut huonontamaan hänen elämäänsä.
Ykkönen
En ole varsinaisesti miksikään kasvattajaksi tullutkaan tänne ja ymmärrän tämän ihan hyvin. Näin olen toiminutkin hänen kanssaan, mutta tilanne on lähinnä se, että olen jatkuvasti varpaillani täällä, kun haukkujen saamiseksi riittää se, että kävelen häntä eteisessä vastaan tai toivotan hyvää huomenta aamulla. Mieluummin vältän nykyisin puhumasta hänelle kokonaan, kun aina on se pelko että hän räjähtää silmille. Se on ollut jo pitkään tässä selvää, että isän rooliin hän ei tule minua huolimaan varmasti koskaan, enkä siihen tyyliin ole ollutkaan pitkään aikaan enää.
niin, onhan myös olemassa henkilökemiat, Mustasukkaisuus, äidin muuttunut käytös tai ajankäyttö, ja kaikki muu, mikä on pinnan alla mistä et voikaan olla tietoinen. Kuinka kauan vanhempien erosta on?
Ikävää, että et tunne olevasi kotona siellä. Kyllä nyt huometa pitäisi pystyä sanomaan....
Meillä on kiva perhe. Tällä kokoonpanolla ollaan eletty 7 vuotta. Molemmat olemme lähivanhempia lapsillemme ja lapset ovat 80% kanssamme. Alkuun toinen etävanhemmista laittoi kapuloita rattaisiin ja kiusasi lasta ohareilla ym. Se loppui kun emme antaneet sille saumaa.
Olimme molemmat jääneet yksinhuoltajiksi vasten omaa valintaamme ja tehneet eron surutyön ennen ensitapaamista. Etenimme myös lasten etu edellä, ja edelleen elämme lasten parasta ajatellen. Molempien lapsilla on yhteistä aikaa niin oman vanhemman, kuin puolikkaankin kanssa. Sen koen olleen ihan hirmu tärkeää.
Paljon on ollut päänsisäisiä asioita selvitettävänä, ilkeitä juoruja selän takana ja riittämättömyyden tunnetta. Kun niistä pääsi yli, on elämä ollut seesteistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on suurin haaste avovaimon 16v. poika, joka on suorastaan päättänyt olla tulematta toimeen minun kanssani. Puolisen vuotta tässä on nyt asuttu neljästään avokin, tämän pojan ja hänen pikkusiskonsa kanssa ja tilanne kärjistyi heti kun minä toin tavarani tänne. Jos sanon hänelle poikkipuolisenkin sanan jostain, niin katastrofi on valmis. Olen monta kertaa ollut nostettuna rinnuksista seinälle ja kirjaimellisesti heitetty pihalle ja ties mitä. Nyrkistäkin on tullut pariin otteeseen, enkä enää uskalla olla hänen seurassaan kaksin, sillä pahimmat välikohtaukset ovat sattuneet silloin. Äidilleen osaa olla kyllä naama pokerilla ja kiistää kaiken, jos jotain kerron hänen tehneen, eikä tuo avovaimo tiedä että ketä pitäisi uskoa. Suoraan olen saanut pojalta kuulla, että minun pitäisi painua täältä helvettiin, ja ettei hän halua nähdä minua enää koskaan. Ei ole kovinkaan mukava tilanne kenenkään kannalta, ja voi olla että en täällä enää kauaa jaksa olla tätä menoa.
hyvänen aika. Sinä et ole siinä asemassa, että voit sanoa poikkipuolista sanaa! Kaikki pitää pitkään kierrättää äidin kautta. Sinun pitää ottaa kaverillinen ote, koska sinä olet se tunkeutuja heidän kotiin.
Tilanne olisi eri pienten lasten kanssa, tai ehkä silloinkin, kun olisitte muuttaneet toiseen kotiin. Teinin kanssa et voi tehdä mitään, minkä teini kokee, että olet tullut huonontamaan hänen elämäänsä.
Ykkönen
En ole varsinaisesti miksikään kasvattajaksi tullutkaan tänne ja ymmärrän tämän ihan hyvin. Näin olen toiminutkin hänen kanssaan, mutta tilanne on lähinnä se, että olen jatkuvasti varpaillani täällä, kun haukkujen saamiseksi riittää se, että kävelen häntä eteisessä vastaan tai toivotan hyvää huomenta aamulla. Mieluummin vältän nykyisin puhumasta hänelle kokonaan, kun aina on se pelko että hän räjähtää silmille. Se on ollut jo pitkään tässä selvää, että isän rooliin hän ei tule minua huolimaan varmasti koskaan, enkä siihen tyyliin ole ollutkaan pitkään aikaan enää.
niin, onhan myös olemassa henkilökemiat, Mustasukkaisuus, äidin muuttunut käytös tai ajankäyttö, ja kaikki muu, mikä on pinnan alla mistä et voikaan olla tietoinen. Kuinka kauan vanhempien erosta on?
Ikävää, että et tunne olevasi kotona siellä. Kyllä nyt huometa pitäisi pystyä sanomaan....
Kolmisen vuotta sitten. Syynä oli lasten isän alkoholismi ja siitä seurannut sairastelu. Väkivaltaa tai muutakaan ei käsittääkseni ollut. Poika on edelleen hyvissä väleissä isäänsä, joka asuu samassa kaupungissa ja käy hänen luonaan monta kertaa viikossa ihan oma-aloitteisesti.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on kiva perhe. Tällä kokoonpanolla ollaan eletty 7 vuotta. Molemmat olemme lähivanhempia lapsillemme ja lapset ovat 80% kanssamme. Alkuun toinen etävanhemmista laittoi kapuloita rattaisiin ja kiusasi lasta ohareilla ym. Se loppui kun emme antaneet sille saumaa.
Olimme molemmat jääneet yksinhuoltajiksi vasten omaa valintaamme ja tehneet eron surutyön ennen ensitapaamista. Etenimme myös lasten etu edellä, ja edelleen elämme lasten parasta ajatellen. Molempien lapsilla on yhteistä aikaa niin oman vanhemman, kuin puolikkaankin kanssa. Sen koen olleen ihan hirmu tärkeää.
Paljon on ollut päänsisäisiä asioita selvitettävänä, ilkeitä juoruja selän takana ja riittämättömyyden tunnetta. Kun niistä pääsi yli, on elämä ollut seesteistä.
Kiva lukea! Miksi luulet av:n niin alapeukuttavan ja haukkuvan uusperheitä?
Minä tunnen pelkästään teitä onnellisia (5 perhettä). Ihmettelen suuresti tätä kritisointia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun miesystäväni ex on niin mustasukkainen ja inhottava, että pilalle menee moni päivä hänen takiaan. Asun miesystäväni luona lasteni kanssa, oma kaksio oli pieni ja annoin sen vuokralle työkaverilleni. Miesystävän lapset on meillä ja äidiltään vuoroviikoin. Miesystäväni ex on käynyt autolla meidän pihalla keskellä yötä vakoilemassa. Hän väitti kuulleensa, että meillä ei saa lapset nukuttua ja valvotetaan yömyöhällä lapsia. Mikä ei ple totta. Hän myös väitti, ettei nuorempi pojista halua lähteä uimahalliin, koska minä pakotan hänet naisten puolelle. Niin, me peseydymme naisten puolella, ja poika täytti juuri 6 vuotta. Minusta hän ei voi mennä yksin miesten puolelle. Lastensuojelu oli yhteydessä äidin huolen vuoksi! Rahasta on aina riitaa. Alun perin on sovittu, että äiti saa lapsilisät ja ostaa siksi käyttövaatteet. Sitten kun hän on ostanut vaikka 116 euron toppahaalarin, hän kuitenkin lähettää laskun meille 58 eurosta, ja vaatii maksamaan puolet. Miesystäväni on ostanut sukkia, alushousuja, pyjamia yms., koska lapset lähetetään meille rikkinäisissä vaatteissa, koska lapsilisät ei kuulemma äidin mukaan riitä kaikkiin vaatteisiin. Miesystäväni on myös raportoitava vähintään kerran lähivanhempiviikkonsa aikana, miten lapset voivat ja onko ollut nuhaa tai jotain muuta terveyspulmaa. Tämä siksi, että viime talvena ex-rouva sai mukaansa nuhaisen lapsen ja joutui jäämään yllättäen seuraavana päivänä kotiin pois töistä hoitamaan sairasta lasta. Miesystäväni leimattiin täysin edesvastuuttomaksi ja kaikkien elämää hankaloittavaksi ja lastenvalvojalle oli taas asiaa. Huoh!
Näitä kun lukee niin tulee mieleen ainoastaan se, että avioeroille on ollut syynsä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No just noiden mahdollisten ongelmien takia en ikinä perusta uusperhettä. Olen lähiäiti ja seurustelen lapsivapaalla. Lapsiaikana olen lasteni kanssa.
Ottamatta kantaa siihen, onko juuri tämä valintasi fiksu vai ei, niin tämä elämänlogiikka on kyllä huono: en tee lapsia, koska lapsella voi olla sairaus. Lopetan elämisen, koska eteen voi tulla mahdollisia ongelmia.
Uusperheen vanhemmat päätyy eroon paljon suuremmalla todennäköisyydellä kuin ydinpereen vanhemmat. Harvoin pääsee ilman ongelmia. Miksi siis pitäisi tietoisesti hakea ongelmia? Itselle ja lapsille. Kyllä mä tiedän, että mulla olisi parisuhteessani paaaaljon vaikeampaa, jos ois perustettu uusperhe. Tämän vuoksi otetaankin rusinat pullasta ja vietetään aikuisten parisuhdeaikaa silloin kun lapset exällä. Ja lapsiaika on omistettu lapsille. Tämä on täydellistä. Ei elämän lopettamista, päin vastoin. Paljon parempi ja onnellisempi ja riidattomampi tilanne. Elämää isolla eellä.
tällä logiikalla mulla totaali-yh:na ei ole oikeutta enää olla kenenkään miehen kanssa? Kaikilla kun ei ole niitä lapsivapaita, ymmärrät kai sen?
Taidat käyttää ihan tarkoituksella tuota uusio-termiä? Että kierrätyskamaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No just noiden mahdollisten ongelmien takia en ikinä perusta uusperhettä. Olen lähiäiti ja seurustelen lapsivapaalla. Lapsiaikana olen lasteni kanssa.
Ottamatta kantaa siihen, onko juuri tämä valintasi fiksu vai ei, niin tämä elämänlogiikka on kyllä huono: en tee lapsia, koska lapsella voi olla sairaus. Lopetan elämisen, koska eteen voi tulla mahdollisia ongelmia.
Uusperheen vanhemmat päätyy eroon paljon suuremmalla todennäköisyydellä kuin ydinpereen vanhemmat. Harvoin pääsee ilman ongelmia. Miksi siis pitäisi tietoisesti hakea ongelmia? Itselle ja lapsille. Kyllä mä tiedän, että mulla olisi parisuhteessani paaaaljon vaikeampaa, jos ois perustettu uusperhe. Tämän vuoksi otetaankin rusinat pullasta ja vietetään aikuisten parisuhdeaikaa silloin kun lapset exällä. Ja lapsiaika on omistettu lapsille. Tämä on täydellistä. Ei elämän lopettamista, päin vastoin. Paljon parempi ja onnellisempi ja riidattomampi tilanne. Elämää isolla eellä.
tällä logiikalla mulla totaali-yh:na ei ole oikeutta enää olla kenenkään miehen kanssa? Kaikilla kun ei ole niitä lapsivapaita, ymmärrät kai sen?
Juu, eikä kaikkien evät suostu näihin järjestelyihin. Minun lapset on isällään joka toinen viikonloppu, menevät perjantaina koulusta suoraan ja palaavat sunnuntaina klo 20. Näin on kirjallisesti sovittu. Ex tekee töitä ne muut viikonloput. Miesystävän lapsi taas voi olla meillä 2 viikkoa ja sitten äidillään viikon. Esimerkiksi näin. Lapsen äiti on lähihoitaja ja tekee yleensä ilta- ja yövuoroja. Sitten kun saa jonkun viikon, että hänellä on aamua ja paljon vapaita, lapsi on siellä tietenkin. Me emme kaiva rusinoita pulasta, koska kahdestaan ollaan harvoin. Viimeksi syyskuussa oli viikonloppu, jolloin ei ollut kotona kummankaan lapsia.
Mekin asumme kahta kotia, jolloin uusperhe-elämäämme kuuluu koko porukalla vietettyä aikaa, kummankin aikuisen aikaa omien lasten kanssa (kaksi kummallakin) sekä aikuisten kahdenkeskistä aikaa. Sujuu hienosti ja järjestely on lähes täydellinen. Ainoa haaste on ikävä eli niitä perheenjäseniä, jotka kulloinkin eivät ole paikalla, ikävöidään puolin ja toisin. Välit exiin on asialliset enkä koe että olisin appivanhempien silmissä heidän lastenlastensa äitiä huonompi. Juu, en ole enkä tule synnyttämään heille yhtään lastenlasta, mutta heidän poikansa voi hyvin ja on onnellinen kanssani ja sen ansiosta minulla on suvussa oma tärkeä paikkani.