Anoppi änkeämässä synnärille, puheli siihen tyyliin..

"Ole ylpeä pojastasi, jos osaa seistä vaimonsa rinnalla ja puolustaa tätä. Silloin olet kasvattanut hyvän, itsenäistyneen pojan ja annat tilaa hänelle ja perheelleen (joka ei enää ole sinä ja miehesi)."
Varmaan löytyy ns. mammanpoikia, jotka ovat jääneet äidin esiliinanhelmoihin. Niitähän ne justiinaminiät metsästää, koska ne luonnostaan taipuvat vahvan naisen edessä. Sitten ollaan kriisissä kun on pränkkä miniä ja pränkkä anoppi vastakkain. Yleensä mies kun valitsee juuri äitinsä kaltaisen naisen.
Mutta on myös aika runsaasti semmoisia naisia, jotka ei millään irtoa omista vanhemmistaan. Mies on ihan sivuseikka koko perhe-elämässä, tuskin edes ihminen. Hänellä ei ole väliä, ei hänellä varmaan ole mitään sielunelämääkään, ja eihän hän varmasti mitään tukea tartte mistään taholta isäksi tullessaan, pikku juttuhan tuo miehelle koska Nainen on se Suurin Sankari ja Maailman Keskipiste. Naisen äidit, äidinäidit, siskot, ystävättäret, kaasot ja kumminkaimat tottakai ovat tervetulleita höösäämään ja viispä sitten siitä miltä se miehestä tuntuu koska Nainen. Ja Nainen keskustelee ja jakaa tunteitaan toisten naisten kanssa, ja vauva sitä ja vauva tätä.
Sitten ihmetellään että mikä sille miehelle tuli. Kun se vaan tästä nyt jotenkin muuttui, katosi, on kärtty jne.

Vierailija kirjoitti:

Myöntääko kukaan saaneensa uutta ajateltavaa, tai muuttaneensa aiemmin jyrkkää näkemystään tämän "keskustelun" vuoksi? Vai onko tämäkin nyt vain kilpaa huutamista, jossa ei yritetäkään keskustella kunnolla, vaan kampittaa toisen argumentteja ja pönkittää omaa asemaa? 

Onko näissä keskusteluissa mitään järkeä? Nytkin on läjä naisia raivona ja hermoromahduksen partaalla tästä aiheesta vouhotettuaan, silti mikään ei ole muuttunut.

Minä luen vain uteliaana sivusta. Epäempaattisten anoppien määrä ehkä yllätti ja tällä viittaan näihin kostomentaliteetin omaaviin kirjoituksiin. 

Minulle on selvää, että jokainen reagoi tavallaan uusissa ja poikkeustilanteissa (synnytys/hormonit) ja tavallaan koen reagoinnit, ne oudotkin (en halua tänne anoppia) jokseenkin ymmärrettävinä. Fiksu anoppi antaa tilaa tuossa tilanteessa sen enempää ottamatta itseensä tai hautomatta kostoa ja fiksu miniä päästää lähelle ja osoittaa luottamusta kun pää on hieman selvennyt. Näin minä tämän näen.

Vierailija kirjoitti:

 

Nuo sanat kannattaa pitää mielessä siinä vaiheessa, kun vauvalla on kuumetta ja äiti on oksennustaudissa. Silloin ei pidä mennä soittamaan anoppia apuun, koska kukaan ei halua anoppia sairasvuoteensa vierelle. Silloin jaksaa vain sitä omaa äitiä. Harmi, jos se ei jostain syystä pääse paikalle ja anoppi olisi vapaana. Mutta hän ei ole turvallinen henkilö!

Ei luoja, mistä tämä katkeruus oikein kumpuaa?? Miksi sinulla on näin paha olla? Mistä nousee tuollainen tarve kerätä ihmisten sanoja muistiin, ja käyttää niitä sitten häntä vastaan pahimmalla mahdollisella hetkellä?

Jos sinä näet lapsenlapsesi sairauden mahdollisuutena näpäyttää ja kostaa miniälle, niin on erittäin hyvä kaikkien kannalta, jos älyät pysyä kokonaan pois heidän elämästään.

Vierailija kirjoitti:

Myöntääko kukaan saaneensa uutta ajateltavaa, tai muuttaneensa aiemmin jyrkkää näkemystään tämän "keskustelun" vuoksi? Vai onko tämäkin nyt vain kilpaa huutamista, jossa ei yritetäkään keskustella kunnolla, vaan kampittaa toisen argumentteja ja pönkittää omaa asemaa? 

Onko näissä keskusteluissa mitään järkeä? Nytkin on läjä naisia raivona ja hermoromahduksen partaalla tästä aiheesta vouhotettuaan, silti mikään ei ole muuttunut.

Uutta ajateltavaa on tullut sillä tavalla että osaan olla hyvin kiitollinen anopistani. :)

Olen myös miettinyt millaiset välit minulla ja poikieni mahdollisilla tulevilla perheillä tulee siten joskus olemaan. Jos lapseni saavat vaikutteita lapsuudenperheestään tässä asiassa, välit poikien lapsuudenperheeseen tulevat olemaan tiiviit, kunnioittavat ja lämpimät. Uskon että mahdollisen miniän anoppina tulen antamaan nuorelle äidille toipumisrauhan synnytyksen jälkeen - se ei minun isovanhemmuuttani vähentäisi. :)

Vierailija kirjoitti:

Myöntääko kukaan saaneensa uutta ajateltavaa, tai muuttaneensa aiemmin jyrkkää näkemystään tämän "keskustelun" vuoksi? Vai onko tämäkin nyt vain kilpaa huutamista, jossa ei yritetäkään keskustella kunnolla, vaan kampittaa toisen argumentteja ja pönkittää omaa asemaa? 

Onko näissä keskusteluissa mitään järkeä? Nytkin on läjä naisia raivona ja hermoromahduksen partaalla tästä aiheesta vouhotettuaan, silti mikään ei ole muuttunut.

Myönnän saaneeni uutta ajateltavaa. Minulla on kolme poikaa. Koululaisia vielä kaikki. Anoppini totta kai kävi jokaista vauvaa katsomassa, kuten omatkin vanhempani. Appi on jo kuollut.

Omassa perheessäni äiti on ollut yhtä tasavertainen mummo veljieni lapsille, kuin heidän vaimojensa äiditkin.

Kun tätä ketjua luen, törmään ensimäistä kertaa tällaisiin ajatuksiin, että miehen äiti on toissijainen mummo yms.

Panee kieltämättä pelottamaan tulevaisuus. Melkein toivoisi, että omat pojat olisi homoja.

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

 

Myöntääko kukaan saaneensa uutta ajateltavaa, tai muuttaneensa aiemmin jyrkkää näkemystään tämän "keskustelun" vuoksi? Vai onko tämäkin nyt vain kilpaa huutamista, jossa ei yritetäkään keskustella kunnolla, vaan kampittaa toisen argumentteja ja pönkittää omaa asemaa? 

Onko näissä keskusteluissa mitään järkeä? Nytkin on läjä naisia raivona ja hermoromahduksen partaalla tästä aiheesta vouhotettuaan, silti mikään ei ole muuttunut.

 

 

Uutta ajateltavaa on tullut sillä tavalla että osaan olla hyvin kiitollinen anopistani. :)

Olen myös miettinyt millaiset välit minulla ja poikieni mahdollisilla tulevilla perheillä tulee siten joskus olemaan. Jos lapseni saavat vaikutteita lapsuudenperheestään tässä asiassa, välit poikien lapsuudenperheeseen tulevat olemaan tiiviit, kunnioittavat ja lämpimät. Uskon että mahdollisen miniän anoppina tulen antamaan nuorelle äidille toipumisrauhan synnytyksen jälkeen - se ei minun isovanhemmuuttani vähentäisi. :)

Minulla on ollut kaksi anoppia ja kummastakin olen kiitollinen luettuani näitä kaunaisia ja katkeria naisia täällä. Ei ole tungettu iholle, mutta oltu kuitenkin aina läsnä ja apuna, jos on hätä yllättänyt. Ei ole kuviteltu mitään ilmaisia lapsenpiikoja tai siivoojia kaivattavan eikä olla sellaisina heitä kaivattukaan. Käsittämättömimpiä ovat täällä he, jotka ovat valmiita uhraamaan lapsenlapsensa ja koko suhteensa heihin päästäkseen näpäyttmään miniälleen, joka sanoi joskus ehkä ajattelemattomasti. 

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toivottavasti äidit sitten muistavat, että eivät vaivaa lahjatoiveilla ja hoitopaikalla anoppiaan, kun oma äiti ja miehen äiti on eri asemassa. Ja ymmärtävät, miksi miehen äiti hyysää tyttönsä lasta enemmän, kuin heidän, koska tytön äitihän on ihan eri asemassa, kuin miehen äiti. Ja kun on omia poikia, muistavat pysyä syrjässä poikansa lapsen elämästä, koska heidän pitää ymmärtää olevansa toisarvoisia isovanhempia, koska lapsihan on vain heidän poikansa lapsi ja tytön äiti on aina ensisijainen isovanhempi.

Kun ei voi noukkia vain rusinoita pullista eli olla kärkkymässä hoitoa ja perintöä miehen vanhemmilta, jos heille osoitetaan heidän olevan kakkosluokan isovanhempia.

Eli jos ei suostu aina olemaan toisen käytettävissä, ei saa enää ikinä, missään tilanteessa pyytää apua? Jos tahtoo käydä vessassa ovi kiinni ilman seuraa, on sen jälkeen turha enää kuvitella saavansa seuraa tai pääsevänsä edes ovesta sisään? Kyllä on pettämätöntä logiikkaa...

Kukaanhan ei sanonut mitään isovanhempien eriarvoisuudesta, vaan nyt oli kyse erikoistapauksesta, jossa vauvan äiti on juuri selvinnyt elämänsä kovimmasta koettelemuksesta eikä tahdo vierelleen ketään muuta kuin miehensä ja omat vanhempansa. Tämä ei mitenkään vähennä anopin arvoa. Kuten edellä sanottu, edes tämä sekoanoppi ei kuvittele, että hänen poikansa olisi sairasvuoteellaan jaksettava ottaa vastaan myös vaimon äiti, vaan tottakai sitä turvaa ja tukea haetaan puolison lisäksi siitä itselle turvallisesta henkilöstä; omasta äidistä. Miten ihmeessä tämä on sinusta rusinoiden noukkimista pullasta, saati isovanhempien laittamista eriarvoiseen asemaan???

Onko sinulle tasa-arvo sitä, että molemmat mummit näkevät ja sylittelevät vauvaa täsmälleen yhtä paljon, tismalleen samaan aikaan? Jos Marjatta näkee vauvan keskiviikkona, mutta Pirkko vasta torstaina, onko peli menetetty ja elämä pilalla?

Nuo sanat kannattaa pitää mielessä siinä vaiheessa, kun vauvalla on kuumetta ja äiti on oksennustaudissa. Silloin ei pidä mennä soittamaan anoppia apuun, koska kukaan ei halua anoppia sairasvuoteensa vierelle. Silloin jaksaa vain sitä omaa äitiä. Harmi, jos se ei jostain syystä pääse paikalle ja anoppi olisi vapaana. Mutta hän ei ole turvallinen henkilö!

 

 

Kaltaistesi kaunaisten ja kostomielisten ihmisten kanssa olisikin vaikeaa olla miniänä. Etkö näe omaa asennettasi ja osuuttasi? Olet varmasti jonkun anoppi, jota ei herkkä äiti voi ottaa vastaan väsyneenä. Enkä ihmettele yhtään. Mitään rakentavaa ja ymmärtävää en havaitse. Vain epäempaattista itsekkyyttä. Jota itse olet mäkemässä vain muissa, heikommassa asemassa ja tilanteessa olevissa jotka tarvitsisivat empaattisuuttasi.

Totta. Täytyy myöntää, että koen joka kerta iloa miniän soittaessa apua, kun hän on sairaana tai lapset on sairaana. Muistan silloin aina kysyä, että eikö oma äitisi millään ehdi, hän kun on varmaan läheisempi ihminen ja sinullekin on mukavampaa, ettei kukaan vieras näe sinua huonossa kunnossa. Ja sitten muistelen sitä viestiä, jonka miniä laittoi minulle, kun onnittelin tekstarilla vauvan syntymän johdosta. Ajatuksensa oli suunnilleen se, että hän on niin väsynyt ponnistelusta, ettei jaksa vieraita moneen viikkoon, ilmoittavat sitten, kun sopii. Siihen asti vain vauvan läheisillä on lupa vauvaa nähdä. Enkä minä edes kysynyt, koska pääsee vauvaa katsomaan, kunhan onnittelin.

Muistutan kyllä miniää siitä, että olen töissä enkä todellakaan ota palkatonta vapaata joten ottakoot sinne jonkun toisen vieraan ihmisen.

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

 

Nuo sanat kannattaa pitää mielessä siinä vaiheessa, kun vauvalla on kuumetta ja äiti on oksennustaudissa. Silloin ei pidä mennä soittamaan anoppia apuun, koska kukaan ei halua anoppia sairasvuoteensa vierelle. Silloin jaksaa vain sitä omaa äitiä. Harmi, jos se ei jostain syystä pääse paikalle ja anoppi olisi vapaana. Mutta hän ei ole turvallinen henkilö!

 

 

Ei luoja, mistä tämä katkeruus oikein kumpuaa?? Miksi sinulla on näin paha olla? Mistä nousee tuollainen tarve kerätä ihmisten sanoja muistiin, ja käyttää niitä sitten häntä vastaan pahimmalla mahdollisella hetkellä?

Jos sinä näet lapsenlapsesi sairauden mahdollisuutena näpäyttää ja kostaa miniälle, niin on erittäin hyvä kaikkien kannalta, jos älyät pysyä kokonaan pois heidän elämästään.

Miksi miniät kuvittelevat, että vain heillä on oikeus loukata muita?

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

 

Myöntääko kukaan saaneensa uutta ajateltavaa, tai muuttaneensa aiemmin jyrkkää näkemystään tämän "keskustelun" vuoksi? Vai onko tämäkin nyt vain kilpaa huutamista, jossa ei yritetäkään keskustella kunnolla, vaan kampittaa toisen argumentteja ja pönkittää omaa asemaa? 

Onko näissä keskusteluissa mitään järkeä? Nytkin on läjä naisia raivona ja hermoromahduksen partaalla tästä aiheesta vouhotettuaan, silti mikään ei ole muuttunut.

 

 

Myönnän saaneeni uutta ajateltavaa. Minulla on kolme poikaa. Koululaisia vielä kaikki. Anoppini totta kai kävi jokaista vauvaa katsomassa, kuten omatkin vanhempani. Appi on jo kuollut.

Omassa perheessäni äiti on ollut yhtä tasavertainen mummo veljieni lapsille, kuin heidän vaimojensa äiditkin.

Kun tätä ketjua luen, törmään ensimäistä kertaa tällaisiin ajatuksiin, että miehen äiti on toissijainen mummo yms.

Panee kieltämättä pelottamaan tulevaisuus. Melkein toivoisi, että omat pojat olisi homoja.

Älä huoli, pojathan ne sitten aikanaan päättävät ryhtyvätkö tasavertaisiksi vanhemmiksi vai jättävätkö lapsen enemmän äidin projektiksi - tämä vaikuttaa varmasti osaltaan siihen miten läheisiä mahdollisten lasten isovanhemmista tulee.

Vierailija kirjoitti:

 

Miksi miniät kuvittelevat, että vain heillä on oikeus loukata muita?

Kuka sinua on loukannut? Miten? Miniäsi olemalla kipeä ja hormonihuuruissa synnytyksen jälkeen?

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

Nuo sanat kannattaa pitää mielessä siinä vaiheessa, kun vauvalla on kuumetta ja äiti on oksennustaudissa. Silloin ei pidä mennä soittamaan anoppia apuun, koska kukaan ei halua anoppia sairasvuoteensa vierelle. Silloin jaksaa vain sitä omaa äitiä. Harmi, jos se ei jostain syystä pääse paikalle ja anoppi olisi vapaana. Mutta hän ei ole turvallinen henkilö!

Ei luoja, mistä tämä katkeruus oikein kumpuaa?? Miksi sinulla on näin paha olla? Mistä nousee tuollainen tarve kerätä ihmisten sanoja muistiin, ja käyttää niitä sitten häntä vastaan pahimmalla mahdollisella hetkellä?

Jos sinä näet lapsenlapsesi sairauden mahdollisuutena näpäyttää ja kostaa miniälle, niin on erittäin hyvä kaikkien kannalta, jos älyät pysyä kokonaan pois heidän elämästään.

 

 

Miksi miniät kuvittelevat, että vain heillä on oikeus loukata muita?

Maailma on ehdottomasti parempi kun kaikki muistavat varmasti käyttää oikeuttaan loukata muita. Kyllä kyllä. 

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

 

Nyt jo huolestuttaa, millainen tuleva miniäni on. Toivottavasti huumorintajuinen ja empaattinen ihminen, joka osaa antaa arvon muille ihmisille ja myös anopilleen.

Meille molemmat mummot ovat olleet kullanarvoisia paitsi lapsen hoitajina, myös tämän toiseksi läheisimpinä ihmisinä. En toivo egoistia, joka loukkaantuu puolesta sanasta, arvostelee, narisee ja vaatii. Kuten aika moni hemmoteltu nuori nainen tänä päivänä.

 

 

Jos ei halua anoppiaan vahtaamaan, kun tissit valuu maitoa ja yrittää toipua raskaasta synnytyksestä ja luoda suhdetta vauvaan, on miniä egoisti. Lapsen ja äidin vuorovaikutus on tärkeää ja varhainen kiintymyssuhde vaikuttaa koko elämään. Jos ei anoppi tätä ymmärrä, vaan tunkee sairaalaan ja repii vauvan äitinsä rinnoilta, niin sellaisella anopilla ei ole sijaa ainakaan minun lapseni perheessä, jos joskus lapsia saan. Anoppi on vieras ihminen miniälle. Kukaan nainen ei halua kilpailevaa naista tuijottamaan tissejään ja katsomaan, kun on huonossa kunnossa. Oma äiti on..no oma äiti. Oma äiti ei ole kilpaileva nainen parisuhteessa miehen huomiosta

KILPAILEVAA naista? Tuo taitaa kertoa kaiken sinusta miniänä. Vika ei taida olla pelkästään anopissa, ei todellakaan. Mitäs jos koitat hommata itsellesi itsetunnon, se lienee lapsesikin etu. Ei tuollainen kuvitelma anopista kilpailijana ole enää tervettä. Se anoppi on miehen äiti, ei mikään kilpakosija.

Ihan kuin olisi jotenkin tabu miniöillä, että miniäkin voi olla v-mäinen. Mieheni veljen vaimo on pitänyt anopin tosi etäällä vauvastaan, ja oman äitinsä lähellä. Viimeksi anoppia nähdessäni tämä itki, kun on nähnyt vauvan vain muutaman kerran. Synnytyksen jälkeen oli kipua, väsymystä, ei jaksaneet lähteä mininkään, ja kylään ei saanut tulla, koska oli sotkuista. Rouvan äiti kävi kuitenkin päivittäin apuna, ja vauva oli rauhallinen, ei mikään koliikkiyksilö. Myös rouvan sisko ja ystävät kävivät. Mieheni (lapsen setä) ja minä olemme nähneet vauvan myös 3 kertaa (ristiäiset mukaanlukien), ei koskaan tunnu tapaaminen sopivan heille jos me ehdotetaan. Miehen veljelle kyllä sopii, ja onkin välillä käynyt meillä sitten ilman perhettä. 

Vauva nyt 5 kk. Mun mielestä todella kurjasti tehty anopille, joka sydämestään rakastaa lapsenlapsiaan ja haluaisi nähdä paljon useammin. Tuntuu että jotenkin kiusallaan ei päästä anoppia sinne, en kyllä ymmärrä miksi. Anoppi on todella hyväsydäminen ja kiltti nainen, on aina huolellinen siitä että on kaikille ystävällinen. Oma äitini loukkasi mua ajattelemattomilla puheillaan monesti kun lapseni oli vauva, anoppi ei koskaan.

Vierailija kirjoitti:

Minulle on itsestään selvää, että tuore perhe saa itse hakea ja hahmottaa omat rajansa uuden tilanteen edessä. Muistan itsekin ne hormonit ja sen tunteiden ristiaallokon kun synnytin poikani. Minun tehtävänäni isoäitinä, äitinä ja anoppina on olla tavoitettavissa, saatavissa kun sen aika on. Ilolla odotan. Ei tulisi mieleenkään asettaa ehtoja tai vaatimuksia. Jokainen perhe tavallaan. Poikani on vielä ainokaiseni, mutta olen kyllä osannut päästää irti kun sen aika oli. 

Kunpa kaikki olisivat tuollaisia äitejä, anoppeja.

Mieheni vanhemmat tosin kuolivat melkein heti, kun täyttivät 60 sairaudet veivät yllättäen. Heidän kuolemastaan meni neljä vuotta ennen kuin saimme lapsemme, tosin meidän elämä mieheni kanssa kahdestaan helpotti heti, kun hänen vanhempansa kuolivat. 

Asumme tosin kaukana myös minun vanhemmista ja heillä on jo ikää, joten hekään eivät nähneet heti syntymän jälkeen vauvaa. Sisareni vanhin lapsi olisi lähtenyt vanhemmilleni kuskiksi, jos olisivat halunneet heti lähteä katsomaan suvun nuorinta. Menimme vanhemmillani käymään, kun vauvamme oli 6-viikkoa vanha.

Varmasti olisi ollut järkyttävä show ja olisi edelleen jos mieheni vanhemmat vielä eläisi. Niin ja koskaan en ole olettanut ja odottanut, että isovanhemmat hoitaisivat lastamme. Itse olemme hoitaneet lapsemme ilman apuja, mutta onneksi meille syntyi "helppo/tyytyväinen" lapsi.

Vierailija kirjoitti:

Minulle on itsestään selvää, että tuore perhe saa itse hakea ja hahmottaa omat rajansa uuden tilanteen edessä. Muistan itsekin ne hormonit ja sen tunteiden ristiaallokon kun synnytin poikani. Minun tehtävänäni isoäitinä, äitinä ja anoppina on olla tavoitettavissa, saatavissa kun sen aika on. Ilolla odotan. Ei tulisi mieleenkään asettaa ehtoja tai vaatimuksia. Jokainen perhe tavallaan. Poikani on vielä ainokaiseni, mutta olen kyllä osannut päästää irti kun sen aika oli. 

Kuulostat aivan ihanalle ihmiselle. Toivottavasti saan vielä joskus sinunkaltaisesi henkilön anopikseni <3

Ei niin että ollaan vastakkain. Vaan että vedetään samasta köydestä.

Vierailija kirjoitti:

Ihan kuin olisi jotenkin tabu miniöillä, että miniäkin voi olla v-mäinen. Mieheni veljen vaimo on pitänyt anopin tosi etäällä vauvastaan, ja oman äitinsä lähellä. Viimeksi anoppia nähdessäni tämä itki, kun on nähnyt vauvan vain muutaman kerran. Synnytyksen jälkeen oli kipua, väsymystä, ei jaksaneet lähteä mininkään, ja kylään ei saanut tulla, koska oli sotkuista. Rouvan äiti kävi kuitenkin päivittäin apuna, ja vauva oli rauhallinen, ei mikään koliikkiyksilö. Myös rouvan sisko ja ystävät kävivät. Mieheni (lapsen setä) ja minä olemme nähneet vauvan myös 3 kertaa (ristiäiset mukaanlukien), ei koskaan tunnu tapaaminen sopivan heille jos me ehdotetaan. Miehen veljelle kyllä sopii, ja onkin välillä käynyt meillä sitten ilman perhettä. 

Vauva nyt 5 kk. Mun mielestä todella kurjasti tehty anopille, joka sydämestään rakastaa lapsenlapsiaan ja haluaisi nähdä paljon useammin. Tuntuu että jotenkin kiusallaan ei päästä anoppia sinne, en kyllä ymmärrä miksi. Anoppi on todella hyväsydäminen ja kiltti nainen, on aina huolellinen siitä että on kaikille ystävällinen. Oma äitini loukkasi mua ajattelemattomilla puheillaan monesti kun lapseni oli vauva, anoppi ei koskaan.

Juuri näin, miniäkin voi tosiaan olla se vittumainen. Se tässä keskustelussa tunnutaan unohtavan kokonaan. Selitellään, että miniä on vaan niin hormoniensa vallassa jne. Jotkut ilmeisesti vuosikausia vielä imetyksen loputtuakin. Se miniäkin voi tosiaan olla se joka ilkeilee joka välissä. Täälläkin päivitellään katkeria anoppeja, mutta yhtään ei mietitä mistä se katkeruus on tullut. Ei se aina ole keksittyä. Joskus vaan sattuu kohdalle se miniä, joka sen katkeruuden saa aikaan, ihan tahallaan. 

Mun äidille sattui juuri se miniä, jolle kyllä kelpaa lastenhoito ja rahallinen tuki, mutta kiitosta tai edes ihmismäistä käytöstä ei anoppi vastineeksi saa. Jos et hoida tai anna rahaa niin ollaan pistämässä välejä poikki. Miniä laskee kaikki menonsa anopin lastenhoidon varaan. Hoitomaksut on säästetty kun on viety lapset anopille hoitoon. Eikä muuten edes kysytä sopiiko anopille, tottakai sopii kun kerran eläkkeellä on. Siitä edestä on sitten haukuttu anoppia. Minä äitini tilalla olisin pistänyt välit poikki jo ajat sitten. Äitini ei voi, koska ne lapsenlapset.

Vierailija kirjoitti:

Ihan kuin olisi jotenkin tabu miniöillä, että miniäkin voi olla v-mäinen. Mieheni veljen vaimo on pitänyt anopin tosi etäällä vauvastaan, ja oman äitinsä lähellä. Viimeksi anoppia nähdessäni tämä itki, kun on nähnyt vauvan vain muutaman kerran. Synnytyksen jälkeen oli kipua, väsymystä, ei jaksaneet lähteä mininkään, ja kylään ei saanut tulla, koska oli sotkuista. Rouvan äiti kävi kuitenkin päivittäin apuna, ja vauva oli rauhallinen, ei mikään koliikkiyksilö. Myös rouvan sisko ja ystävät kävivät. Mieheni (lapsen setä) ja minä olemme nähneet vauvan myös 3 kertaa (ristiäiset mukaanlukien), ei koskaan tunnu tapaaminen sopivan heille jos me ehdotetaan. Miehen veljelle kyllä sopii, ja onkin välillä käynyt meillä sitten ilman perhettä. 

Vauva nyt 5 kk. Mun mielestä todella kurjasti tehty anopille, joka sydämestään rakastaa lapsenlapsiaan ja haluaisi nähdä paljon useammin. Tuntuu että jotenkin kiusallaan ei päästä anoppia sinne, en kyllä ymmärrä miksi. Anoppi on todella hyväsydäminen ja kiltti nainen, on aina huolellinen siitä että on kaikille ystävällinen. Oma äitini loukkasi mua ajattelemattomilla puheillaan monesti kun lapseni oli vauva, anoppi ei koskaan.

Me ollaan kyllä tosi erilaisia sen suhteen miten paljon sosiaalista meininkiä tarvitaan jaksetaan. Minulle olisi tuntunut tosi paljolta  jos useampi sukulainen olisi käynyt vaikkapa juuri tuon 3 kertaa viiden kuukauden aikana kukin. Sukulaisia ja tuttavia on ihan kiva nähdä mutta parhaiten rentoudun ihan oman perheen kesken. 

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

 

Ihan kuin olisi jotenkin tabu miniöillä, että miniäkin voi olla v-mäinen. Mieheni veljen vaimo on pitänyt anopin tosi etäällä vauvastaan, ja oman äitinsä lähellä. Viimeksi anoppia nähdessäni tämä itki, kun on nähnyt vauvan vain muutaman kerran. Synnytyksen jälkeen oli kipua, väsymystä, ei jaksaneet lähteä mininkään, ja kylään ei saanut tulla, koska oli sotkuista. Rouvan äiti kävi kuitenkin päivittäin apuna, ja vauva oli rauhallinen, ei mikään koliikkiyksilö. Myös rouvan sisko ja ystävät kävivät. Mieheni (lapsen setä) ja minä olemme nähneet vauvan myös 3 kertaa (ristiäiset mukaanlukien), ei koskaan tunnu tapaaminen sopivan heille jos me ehdotetaan. Miehen veljelle kyllä sopii, ja onkin välillä käynyt meillä sitten ilman perhettä. 

Vauva nyt 5 kk. Mun mielestä todella kurjasti tehty anopille, joka sydämestään rakastaa lapsenlapsiaan ja haluaisi nähdä paljon useammin. Tuntuu että jotenkin kiusallaan ei päästä anoppia sinne, en kyllä ymmärrä miksi. Anoppi on todella hyväsydäminen ja kiltti nainen, on aina huolellinen siitä että on kaikille ystävällinen. Oma äitini loukkasi mua ajattelemattomilla puheillaan monesti kun lapseni oli vauva, anoppi ei koskaan.

 

 

Me ollaan kyllä tosi erilaisia sen suhteen miten paljon sosiaalista meininkiä tarvitaan jaksetaan. Minulle olisi tuntunut tosi paljolta  jos useampi sukulainen olisi käynyt vaikkapa juuri tuon 3 kertaa viiden kuukauden aikana kukin. Sukulaisia ja tuttavia on ihan kiva nähdä mutta parhaiten rentoudun ihan oman perheen kesken. 

:D Niin, oman perheen kesken se mieheni veljen vaimokin rentoutuu: oman lapsensa ja äitinsä, joka siis käy lähes päivittäin. Sisko ja kaveritkin ramppaavat.  Miehen äiti saanut kunnian tavata vauvan sen kolme kertaa. 

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

Myöntääko kukaan saaneensa uutta ajateltavaa, tai muuttaneensa aiemmin jyrkkää näkemystään tämän "keskustelun" vuoksi? Vai onko tämäkin nyt vain kilpaa huutamista, jossa ei yritetäkään keskustella kunnolla, vaan kampittaa toisen argumentteja ja pönkittää omaa asemaa? 

Onko näissä keskusteluissa mitään järkeä? Nytkin on läjä naisia raivona ja hermoromahduksen partaalla tästä aiheesta vouhotettuaan, silti mikään ei ole muuttunut.

Uutta ajateltavaa on tullut sillä tavalla että osaan olla hyvin kiitollinen anopistani. :)

Olen myös miettinyt millaiset välit minulla ja poikieni mahdollisilla tulevilla perheillä tulee siten joskus olemaan. Jos lapseni saavat vaikutteita lapsuudenperheestään tässä asiassa, välit poikien lapsuudenperheeseen tulevat olemaan tiiviit, kunnioittavat ja lämpimät. Uskon että mahdollisen miniän anoppina tulen antamaan nuorelle äidille toipumisrauhan synnytyksen jälkeen - se ei minun isovanhemmuuttani vähentäisi. :)

 

 

Minulla on ollut kaksi anoppia ja kummastakin olen kiitollinen luettuani näitä kaunaisia ja katkeria naisia täällä. Ei ole tungettu iholle, mutta oltu kuitenkin aina läsnä ja apuna, jos on hätä yllättänyt. Ei ole kuviteltu mitään ilmaisia lapsenpiikoja tai siivoojia kaivattavan eikä olla sellaisina heitä kaivattukaan. Käsittämättömimpiä ovat täällä he, jotka ovat valmiita uhraamaan lapsenlapsensa ja koko suhteensa heihin päästäkseen näpäyttmään miniälleen, joka sanoi joskus ehkä ajattelemattomasti. 

Tällähän sitä miniät kiristää. Voidaan sanoa ajattelemattomasti useammankin kerran ja sitten kiristetään, että et näe lapsenlapsia ja ajatellaan, että anoppi on valmis ryömimään edessä, että saa nähdä' näitä ainutlaatuisia lapsenlapsia.

Äidilleni on sattunut tällainen miniä ja miniää on harmittanut suunnattomasti, koska kiristys ei onnistunut. Äidilläni on muitakin lapsenlapsia, joita helliä ja hoivata. Ei ole tarvinnut ryömiä edessä nöyristellen kuunnellen asiattomuuksia.

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

Ihan kuin olisi jotenkin tabu miniöillä, että miniäkin voi olla v-mäinen. Mieheni veljen vaimo on pitänyt anopin tosi etäällä vauvastaan, ja oman äitinsä lähellä. Viimeksi anoppia nähdessäni tämä itki, kun on nähnyt vauvan vain muutaman kerran. Synnytyksen jälkeen oli kipua, väsymystä, ei jaksaneet lähteä mininkään, ja kylään ei saanut tulla, koska oli sotkuista. Rouvan äiti kävi kuitenkin päivittäin apuna, ja vauva oli rauhallinen, ei mikään koliikkiyksilö. Myös rouvan sisko ja ystävät kävivät. Mieheni (lapsen setä) ja minä olemme nähneet vauvan myös 3 kertaa (ristiäiset mukaanlukien), ei koskaan tunnu tapaaminen sopivan heille jos me ehdotetaan. Miehen veljelle kyllä sopii, ja onkin välillä käynyt meillä sitten ilman perhettä. 

Vauva nyt 5 kk. Mun mielestä todella kurjasti tehty anopille, joka sydämestään rakastaa lapsenlapsiaan ja haluaisi nähdä paljon useammin. Tuntuu että jotenkin kiusallaan ei päästä anoppia sinne, en kyllä ymmärrä miksi. Anoppi on todella hyväsydäminen ja kiltti nainen, on aina huolellinen siitä että on kaikille ystävällinen. Oma äitini loukkasi mua ajattelemattomilla puheillaan monesti kun lapseni oli vauva, anoppi ei koskaan.

Me ollaan kyllä tosi erilaisia sen suhteen miten paljon sosiaalista meininkiä tarvitaan jaksetaan. Minulle olisi tuntunut tosi paljolta  jos useampi sukulainen olisi käynyt vaikkapa juuri tuon 3 kertaa viiden kuukauden aikana kukin. Sukulaisia ja tuttavia on ihan kiva nähdä mutta parhaiten rentoudun ihan oman perheen kesken. 

 

:D Niin, oman perheen kesken se mieheni veljen vaimokin rentoutuu: oman lapsensa ja äitinsä, joka siis käy lähes päivittäin. Sisko ja kaveritkin ramppaavat.  Miehen äiti saanut kunnian tavata vauvan sen kolme kertaa. 

 

Mikä olisi miehen äidin mielestä sopiva vierailufrekvenssi?