Työssäkäyvät: jääkö omaa aikaa?

Vierailija

Tai edes kiireetöntä perhe-aikaa?

Kello yhdeksän istuin sohvalle ja avasin netin. Sitä ennen koko päivä mennyt "pakolliseen". Käyn töissä ja siellä menee n. 9 h (matkoineen), lapsilla harrastuksia neljänä iltana viikossa. Mies keskimäärin joka toisen viikon pois työn vuoksi. Tunnit ja jaksaminen ei tahdo riittää :( Lapsia kolme 5-8v. Lasten valveillaoloajasta olen 9 h töissä, 2 h menee aamu- ja iltatoimiiin, 1 h päivällisen valmistus ja syönti. Tässä jo 12 h ja lapset valvoo ehkä 14 h/vrk. Harrastuspäivinä tuosta rokotetaan se aika, vähintään 1,5 h. Pyykit pitää pestä, kämppä siivota, parisuhteelle löytää aikaa jne... Aika tylyä tää elämä. Miten te muut jaksatte ja pärjäätte?

Sivut

Kommentit (37)

Vierailija

Mulla menee työpäivään matkoineen 11 tuntia. Onneksi on puoliso, joka oman työnsä lisäksi pyörittää arjen ja kodin, vahtii ja kuskaa lapset. Puoliso on yrittäjä ja pystyy sumplimaan aikataulunsa siten, että homma toimii kotonakin. Muuten olis ihan helvettiä.

'
Seuraa 
Liittynyt9.10.2015

Olen lapsimyönteinen lapseton ja aina tällaisia lukiessani mietin, että onko lasten tekeminen sittenkään sen arvoista.

Kun usein tuntuu, että lasten ollessa pieniä koko elämä on jonkinlaista selviytymistaistelua tai vähintään tiivistä aikatauluttamista ja velvollisuuksista suoritumista.

Kaipa lapset luovat elämään myös valtavasti merkitystä, mutta toisaalta lapsille voi käydä aikuisenakin huonosti. Mitä jos he eivät selviäkään kunnialla elämässä? Silloinko murehditaan vielä pikkulapsiajan jälkeinen aikuisaikakin?

Vierailija

Tarvitsen jo oman hyvinvoinninkin vuoksi omaa aikaa sellaiset 3-4 tuntia päivässä, ja tuon verran sitä kyllä järjestyy, vaikka töiden päälle olen vielä erehtynyt sotkeutumaan järjestötyöhönkin. Omista valinnoistahan tuo on kiinni eikä mistään muusta. En jaksaisi millään sellaista elämää, jossa on jatkuvasti kiire ja "arjen pyörittämiseen" menee monta tuntia päivässä.

Vierailija

' kirjoitti:

Olen lapsimyönteinen lapseton ja aina tällaisia lukiessani mietin, että onko lasten tekeminen sittenkään sen arvoista.

Jos tällainen tulee mieleen, vastaus on, ettei se ole sen arvoista.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Tarvitsen jo oman hyvinvoinninkin vuoksi omaa aikaa sellaiset 3-4 tuntia päivässä, ja tuon verran sitä kyllä järjestyy, vaikka töiden päälle olen vielä erehtynyt sotkeutumaan järjestötyöhönkin. Omista valinnoistahan tuo on kiinni eikä mistään muusta. En jaksaisi millään sellaista elämää, jossa on jatkuvasti kiire ja "arjen pyörittämiseen" menee monta tuntia päivässä.

voisitko kertoa valinnoistaan? Missä ajassa saat arjen pyöritettyä? Meillä ei ainakaan kolmea saada hoitoon alle tunnissa. Eikä illasta nukuttamisineen selvitä alle tunnissa. Nyt on hetki omaa aikaa kun sulkee silmät sotkuilta. Mutta olisihan se kiva joskus käydä vaikka virkeänä jumpassa tai kaupungilla kahvilla...

ap

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Tarvitsen jo oman hyvinvoinninkin vuoksi omaa aikaa sellaiset 3-4 tuntia päivässä, ja tuon verran sitä kyllä järjestyy, vaikka töiden päälle olen vielä erehtynyt sotkeutumaan järjestötyöhönkin. Omista valinnoistahan tuo on kiinni eikä mistään muusta. En jaksaisi millään sellaista elämää, jossa on jatkuvasti kiire ja "arjen pyörittämiseen" menee monta tuntia päivässä.

Mä en ole itse valinnut pitkää työmatkaa. Yritys, jossa työskentelen, sulki tämän paikkakunnan osaston. Suurin osa sai kenkää, minä sain jatkaa toisaalla. Mulle ei ole tässä kaupungissa enää töitä, pakko käydä muualla.

Jos alkaisin työttömäksi, olisi minusta aika epäreilua lapsia kohtaa tuhota heidän elinpiiri ja asuinpiiri, kun jouduttais muuttamaan vuokralle lähiöön, koska ei olisi enää varaa pyörittää tätä taloutta.

Emme voi muuttaa, koska alaikäinen lapsi käy täällä koulua, ja kyseistä koulutusta ei ole esim. siellä, missä minä käyn työssä. Ja olisihan sekin lasten elinpiirin ja asuinpiirin tuhoamista. Emmekä voi muuttaa oikein siksikään, koska miehen vähäinen yritystoiminta suuntautuu taas ihan toiseen suuntaan, kuin mun duuni. Tämäkin suunta on ihan sattuman kaupasta kiinni.

En näe vaihtoehtona myöskään sitä, että eroaisin, jättäisin perheeni tänne ja muuttaisin työpaikkakunnalle yksin. Eli ainut vaihtoehto minulle on, että käyn kaukana työssä. Se tarkoittaa että mulla ei juuri ole vapaa-aikaa. Minusta tämä ei täysin ole ollut OMA VALINTA.

Vierailija

Minä jaksan sen voimalla, että omaa aikaa on sitten kun lapset muuttaa omilleen. Tähän menee 4-6 vuotta. Nuorempi on vaikeasti kehitysvammainen teini.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarvitsen jo oman hyvinvoinninkin vuoksi omaa aikaa sellaiset 3-4 tuntia päivässä, ja tuon verran sitä kyllä järjestyy, vaikka töiden päälle olen vielä erehtynyt sotkeutumaan järjestötyöhönkin. Omista valinnoistahan tuo on kiinni eikä mistään muusta. En jaksaisi millään sellaista elämää, jossa on jatkuvasti kiire ja "arjen pyörittämiseen" menee monta tuntia päivässä.

voisitko kertoa valinnoistaan? Missä ajassa saat arjen pyöritettyä? Meillä ei ainakaan kolmea saada hoitoon alle tunnissa. Eikä illasta nukuttamisineen selvitä alle tunnissa. Nyt on hetki omaa aikaa kun sulkee silmät sotkuilta. Mutta olisihan se kiva joskus käydä vaikka virkeänä jumpassa tai kaupungilla kahvilla...

ap

10-60 minuuttia menee kotitöihin sen mukaan, kokataanko vai ei. Kaupassa käydään kerran viikossa, siihen menee tunnin verran. Muut asiat hoidetaan netissä tai samalla, kun pyöritään muuten kaupungilla.

Vierailija

Meillä oma aika alkaa vasta n.22. Ja kestää n.22.30. Meidän nuorimmainen kun nukkuu päiväunet päikyssä niin uni ei aiemmin tule silmään. Vielä tässä nukuttelen...

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarvitsen jo oman hyvinvoinninkin vuoksi omaa aikaa sellaiset 3-4 tuntia päivässä, ja tuon verran sitä kyllä järjestyy, vaikka töiden päälle olen vielä erehtynyt sotkeutumaan järjestötyöhönkin. Omista valinnoistahan tuo on kiinni eikä mistään muusta. En jaksaisi millään sellaista elämää, jossa on jatkuvasti kiire ja "arjen pyörittämiseen" menee monta tuntia päivässä.

Mä en ole itse valinnut pitkää työmatkaa. Yritys, jossa työskentelen, sulki tämän paikkakunnan osaston. Suurin osa sai kenkää, minä sain jatkaa toisaalla. Mulle ei ole tässä kaupungissa enää töitä, pakko käydä muualla.

Jos alkaisin työttömäksi, olisi minusta aika epäreilua lapsia kohtaa tuhota heidän elinpiiri ja asuinpiiri, kun jouduttais muuttamaan vuokralle lähiöön, koska ei olisi enää varaa pyörittää tätä taloutta.

Emme voi muuttaa, koska alaikäinen lapsi käy täällä koulua, ja kyseistä koulutusta ei ole esim. siellä, missä minä käyn työssä. Ja olisihan sekin lasten elinpiirin ja asuinpiirin tuhoamista. Emmekä voi muuttaa oikein siksikään, koska miehen vähäinen yritystoiminta suuntautuu taas ihan toiseen suuntaan, kuin mun duuni. Tämäkin suunta on ihan sattuman kaupasta kiinni.

En näe vaihtoehtona myöskään sitä, että eroaisin, jättäisin perheeni tänne ja muuttaisin työpaikkakunnalle yksin. Eli ainut vaihtoehto minulle on, että käyn kaukana työssä. Se tarkoittaa että mulla ei juuri ole vapaa-aikaa. Minusta tämä ei täysin ole ollut OMA VALINTA.

Kuka pakotti sinut hankkimaan monta lasta? Kaikki tietävät, että vanhemman elämään kuuluu paljon enemmän kiirettä, velvollisuuksia, kotitöitä ja yleistä säätämistä kuin lapsettoman elämään. Kaikki tietävät myös, että lasten hankkiminen vähentää arjen joustavuutta ja kaventaa valinnanvaraa ongelmatilanteissa.

Voit syytellä ongelmistasi ketä tahansa, mutta en usko siitä olevan sinulle hyötyä.

Vierailija

Sanoisin että oma valinta, onko pakko olla niin monta lasta pienellä ikäerolla vieläpä? Ehkä vähän tylyä, mutta kyllä mä itse ainakin tiedostan, että musta ei tuohon olis. En meinaa selvitä kahdestakaan ja ikäeroa kuitenkin 3,5 vuotta.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Minä jaksan sen voimalla, että omaa aikaa on sitten kun lapset muuttaa omilleen. Tähän menee 4-6 vuotta. Nuorempi on vaikeasti kehitysvammainen teini.

Onpa ahdistava tilanne. :(

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat