Työssäkäyvät: jääkö omaa aikaa?

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarvitsen jo oman hyvinvoinninkin vuoksi omaa aikaa sellaiset 3-4 tuntia päivässä, ja tuon verran sitä kyllä järjestyy, vaikka töiden päälle olen vielä erehtynyt sotkeutumaan järjestötyöhönkin. Omista valinnoistahan tuo on kiinni eikä mistään muusta. En jaksaisi millään sellaista elämää, jossa on jatkuvasti kiire ja "arjen pyörittämiseen" menee monta tuntia päivässä.

Mä en ole itse valinnut pitkää työmatkaa. Yritys, jossa työskentelen, sulki tämän paikkakunnan osaston. Suurin osa sai kenkää, minä sain jatkaa toisaalla. Mulle ei ole tässä kaupungissa enää töitä, pakko käydä muualla.

Jos alkaisin työttömäksi, olisi minusta aika epäreilua lapsia kohtaa tuhota heidän elinpiiri ja asuinpiiri, kun jouduttais muuttamaan vuokralle lähiöön, koska ei olisi enää varaa pyörittää tätä taloutta.

Emme voi muuttaa, koska alaikäinen lapsi käy täällä koulua, ja kyseistä koulutusta ei ole esim. siellä, missä minä käyn työssä. Ja olisihan sekin lasten elinpiirin ja asuinpiirin tuhoamista. Emmekä voi muuttaa oikein siksikään, koska miehen vähäinen yritystoiminta suuntautuu taas ihan toiseen suuntaan, kuin mun duuni. Tämäkin suunta on ihan sattuman kaupasta kiinni.

En näe vaihtoehtona myöskään sitä, että eroaisin, jättäisin perheeni tänne ja muuttaisin työpaikkakunnalle yksin. Eli ainut vaihtoehto minulle on, että käyn kaukana työssä. Se tarkoittaa että mulla ei juuri ole vapaa-aikaa. Minusta tämä ei täysin ole ollut OMA VALINTA.

Kuka pakotti sinut hankkimaan monta lasta? Kaikki tietävät, että vanhemman elämään kuuluu paljon enemmän kiirettä, velvollisuuksia, kotitöitä ja yleistä säätämistä kuin lapsettoman elämään. Kaikki tietävät myös, että lasten hankkiminen vähentää arjen joustavuutta ja kaventaa valinnanvaraa ongelmatilanteissa.

Voit syytellä ongelmistasi ketä tahansa, mutta en usko siitä olevan sinulle hyötyä.

 

 

Helvetti, en ole ap. Minulla on kaksi lasta. Se ei ole "monta lasta". Se on kohtuullinen määrä ja vielä isolla ikäerolla. Enkä yhtään syyttänyt vapaa-ajan puutteesta lapsiani. Mainitsin, että en ole itse valinnut sitä, että minulla ei juuri ole vapaa-aikaa. Koska työ ja matkat vie sen 11h/vrk.

Ihan hyvä, ettet syytä vapaa-ajan puutteesta lapsiasi. Hehän eivät ole mitenkään syyllisiä omaan syntymäänsä, vaan vanhemmuus ja sen vaikutukset arkesi sujuvuuteen ja vapaa-aikasi määrään ovat täysin omaa valintaasi (jos olet nainen).

Klo 5:00 herätys & töihin. Klo 14:00 kotona ja siitä suoraan lapselle pitämään valmennustuntia omalla hepalla (sis. tallityöt). Klo 17 syöty ja vien lapsen kaverille. Kotitöitä 30min. Koiran lenkki 18-19. Sen jälkeen olenkin lorvinut. Tätä rataa menee arki pääosin. Ajoittain kiireistä, mutta niin antoisaa etten ikimaailmassa vaihtaisi lapsettomuuteen.

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

Tarvitsen jo oman hyvinvoinninkin vuoksi omaa aikaa sellaiset 3-4 tuntia päivässä, ja tuon verran sitä kyllä järjestyy, vaikka töiden päälle olen vielä erehtynyt sotkeutumaan järjestötyöhönkin. Omista valinnoistahan tuo on kiinni eikä mistään muusta. En jaksaisi millään sellaista elämää, jossa on jatkuvasti kiire ja "arjen pyörittämiseen" menee monta tuntia päivässä.

voisitko kertoa valinnoistaan? Missä ajassa saat arjen pyöritettyä? Meillä ei ainakaan kolmea saada hoitoon alle tunnissa. Eikä illasta nukuttamisineen selvitä alle tunnissa. Nyt on hetki omaa aikaa kun sulkee silmät sotkuilta. Mutta olisihan se kiva joskus käydä vaikka virkeänä jumpassa tai kaupungilla kahvilla...

ap

 

10-60 minuuttia menee kotitöihin sen mukaan, kokataanko vai ei. Kaupassa käydään kerran viikossa, siihen menee tunnin verran. Muut asiat hoidetaan netissä tai samalla, kun pyöritään muuten kaupungilla.

 

Toi kauppareissu kerran viikossa on hyvä neuvo, jos ette jo noudata sitä. Pikaisesti voi tehdä yhden nopean kauppareissun viikolla, jos jotain puuttuu. Viikonloppuna voisi tehdä pari isompaa satsia ruokaa, joista pakastaa toisen ja toista syödään alkuviikko, jolloin viikolla ei tarvitsee laittaa niin paljon ruokaa. Joskus voi myös syödä eineksiä.

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

 

 

Vierailija kirjoitti:

Minä jaksan sen voimalla, että omaa aikaa on sitten kun lapset muuttaa omilleen. Tähän menee 4-6 vuotta. Nuorempi on vaikeasti kehitysvammainen teini.

Onpa ahdistava tilanne. :(

 

No jaa, ei oikeastaa. Olen kyllä saanutkin paljon ja arvostan tavallisia pieniä asioita varmasti eri tavalla kuin tavikset. Ja tuo poika on melkoinen huumoriveikko, vaikka toki välillä haastavakin.

 

Tarkoitin, että tilanteesi ahdistaa minua. Olisi kammottavaa joutua kokemaan tuollainen kohtalo.

Yh, 2 lasta, omaa aikaa ei ole koskaan ollut enkä kaipaakaan, lasten kanssa perheenä on hyvä olla =)

Vierailija kirjoitti:

Klo 5:00 herätys & töihin. Klo 14:00 kotona ja siitä suoraan lapselle pitämään valmennustuntia omalla hepalla (sis. tallityöt). Klo 17 syöty ja vien lapsen kaverille. Kotitöitä 30min. Koiran lenkki 18-19. Sen jälkeen olenkin lorvinut. Tätä rataa menee arki pääosin. Ajoittain kiireistä, mutta niin antoisaa etten ikimaailmassa vaihtaisi lapsettomuuteen.

Mukavaa vastakkainasettelua sinulta. Minä puolestani tulen töistä kotiin puoli viideltä, ja sen jälkeen olen vapaa tekemään, mitä haluan. Elämäni on leppoisaa mutta niin antoisaa, etten ikimaailmassa vaihtaisi sitä vanhemmuuteen.

Jää tietysti.

Meillä mies käy kaupassa, hoitaa puolet harrastuskuskaamisista ja siivouksessa imurointi on hänen vastuullaan. Näin on itselläkin ihan hyvin aikaa.

Minä työaika 8-16, mies n. 8:30-16:30 ( usein matkoilla), kolme lasta 7,10,11. Herätys 06 ja lapset herätän n 07 ja lähden töihin 7:30 mies n 8. Lapsille laitan aamupalan jos olen kotona. Joskus menen salille 6:30-7:30 ja työpaikka sijaitsee 3km päässä samoin sali ihan vieressä. Töistä pääsen 16 ja haen 7v Ip kerhosta. Sen jälkeen kotiin nopea ruoka ja kolme lasta harrastuksiin joskus kaikki kolme sama aika eri puolella kaupunkia ja joskus vain 1-2 harrastus. Kotona usein20-21 vasta ja nukkumaan heti ruuan ja suihkun jälkeen. Kun joku lapsista kipeä saa levätä enemmän kun jää yhden menot pois. Vkonloput täynnä kisoja ja pelejä ja turnauksia. Joskus käyn salilla mieheni kanssa vkonloppuisin. Kohta ollaan taas kahden ja mietitään mitä elämällä tekee. Minä en aina jaksa tätä rumbaa mutta mies ei valita! Eipä tarvi etsiä teinejä mistään hillumasta. Ennen työmatkaa meillä 2h per pvä mutta vaihdoin töitä raskaampaan ja ihan eri ala mitä ennen ja nyt se 3min työmatka ja aikaa perheelle. Vaihdan töitä kun lapset kasvaa mutta valinta piti tehdä.. 

Vierailija kirjoitti:

Meillä mies käy kaupassa, hoitaa puolet harrastuskuskaamisista ja siivouksessa imurointi on hänen vastuullaan. Näin on itselläkin ihan hyvin aikaa.

Entä kahdenkeskinen aika?

Vuorotyö ja pitkät työmatkat aiheuttaa sen, ettei ole aikaa eikä energiaa mihinkään. Jos olemme kotona illalla, makaamme zombeina sohvalla ja lapsi leikkii omiaan.Ei ole aikaa eikä energiaa toiseen lapseen. Eläkepäiviä odotellessa... jos ois silloin omaa aikaa. V****skäyrä täälläkin korkealla.

Me ollaan niin vähään tyytyväisiä että meille kyllä jää aikaa. Töissä/matkalla töihin ollaan 6-16 välisenä aikana. Lapset (2kpl) on hoidossa silloin. Koirat ulkoilutetaan illalla koko perheen voimin ja n. joka kolmas päivä kokataan isompi padallinen ruokaa ettei mene siihen kokkailuun aikaa päivittäin. Kaupassakin käydään vain pari kertaa viikossa. Siivoan vapaapäivänä 2-4h, sen ajan mies, lapset ja koirat ovat jossain muualla. Pyykkiä pestään kun ehditään. Mies hoitaa meillä kauppa-asiat ja ruoanlaiton, minä muut hommat. Eli meille jää 1,5 päivää kokonaan perheelle/itsellemme ja joka ilta klo 18-20 vähintään yksi vanhemmista voi olla rauhassa lasten kanssa. Klo 20 alkaa sitten iltapuuhat ja klo 21 minun ja miehen yhteinen aika. Tämä toki muuttuu sitten kun lapsilla on harrastuksia enemmän. Nyt 4v ajaa motocrossia lähinnä pihalla ja läheisellä radalla joten aikaa kuskaamisiin ei mene ja paikalle riittää yksi vanhempi. 1v ei harrasta vielä mitään ja onkin ihanaa kun saa sen parituntisen viettää ihan rauhassa kotona lasten kanssa. Omaa-aikaa me pidämme sitten viikonloppuisin vuorollamme, mies käy pyöräilemässä tms, minä tapaan ystäviä kahvin merkeissä. Joskus käymme leffassa ja lapset on sen 2h hoidossa mummolassa, mutta siis aniharvoin. Me viihdytään ihan keskenämme. En tiedä miten hankalaksi tämä menisi jos kaikki harrastettaisiin jotain ja kinattaisiin kuka saa mennä milloin minnekin.

Mun työpäivä.

Herätys 7.30, suihkuun, aamupala, 7.50 alan herätellä lapsia pikkuhiljaa (2x6v) jos mun pitää viedä lapset eskariin, niin 8.00 komennan kakarat pukemaan ja aamupalalle, tai lähden töihin. Lasten pitää olla 8.30 eskarissa, ja yleensä siihen ehditään, joskus jopa jonkun minuutin ennen. Sitten menen töihin, olen töissä lapsista riippuen 8.05 tai 8.35, voi olla että joskus muutama minuutti menee kauemman jos on "huono" aamu.

Kotiin lähden pitkänä työpäivänä joku 16.00 tai 17.00, joinakin päivinä lähden 12.30 hakemaan lapset eskarista jos mies on päivävuorossa. Tämä on uusi järjestely, joten en ole vielä lyhyttä neljän tunnin päivää tehnyt kuin pari kertaa. Kaupassa käyn lähes joka päivä. Ruokaa teen arkena töiden jälkeen jotain nopeaa, vähän riippuen onko mies ollut töissä vai vapaalla, lapsethan syö eskarissa, mutta jotain haluavat syödä kuitenkin meidän normaaliin ruoka-aikaan, yleensä meillä tehdään ruokaa vain kerran päivässä.

Kun on syöty, mun kotityöt kattaa sen että laitan ehkä pyykkikoneen päälle, ja edellisiä kuivurista kaappeihin. Mies hoitaa tiskit, kissat, roskat ja yleensä vähän lakaisee lattioita kun lapset on menneet nukkumaan. Useimmin mun kotityöt on kaupassa käynti ja ruuanlaitto, ja illalla pesen lasten hampaat ja komennan keräämään kämpästä lelut, niitä on yleensä melko runsaasti olohuoneessa, eteisessä ja käytävässä.

Lapset alkaa syödä iltapalaa yhdeksän maissa, ja kymmeneltä olisi tarkoitus olla nukkumassa, usein mies lukee heille satuja vähän liian kauan ja nukahtaminen venyy, se näkyy sitten aamulla kun lapset ei halua herätä.

Minä menen nukkumaan yleensä kahdentoistamaissa, ennen kun en ollut töissä valvoin yhteen tai kahteen. Yritän mennä jo yhdentoista jälkeen sänkyyn, mutta nukkumaan en yleensä voi alkaa heti, kun miehellä on valot ja/tai radio päällä, kuuntelee radiota kuulokkeilla tai katsoo dvd:tä telkkarista. Radiosta kuuluu ärsyttävä surina kun siinä on töpseli seinässä, sitä ei saa hiljaiseksi. Mulla pitää olla pimeää ja hiljaista että saan nukuttua.

Kyllä mulla on omaa aikaa aika paljon, viikonloputkin. Lapset tekee omia juttujaan, minua ei niissä tarvita. 

Nyt kun mulla oli tänään vapaapäivä, mies ja lapsetkin kotona. Kävin päivällä asioilla ja kaupassa, tein ruokaa, ja lähdin aikuisen tyttären kanssa tapiseeraamaan hänen uutta asuntoaan, siellä vierähti muutama tunti, oli ihan kiva tehdä tyttären kanssa hommia. Tyttären kanssa vietän yleensä aikaa jutellen ja katsoen sarjoja telkkarista joita molemmat seurataan.

Vain toinen poika on on kerran viikossa tyttären vetämässä pienten lasten tanssitunnilla, muita harrastuksia lapsilla ei ole, minä ja tytär käydään yhdessä italiaa opiskelemassa, joskus on pitänyt pojatkin mukaan kun mies on ollut töissä. Pojat on yhden vuoden käyneet taidetunneilla ja yhden vuoden hapkidossa, kumpaakaan eivät halunneet tänä vuonna jatkaa, yleensä vain yksi harrastus kerrallaan, niin ei rasita liikaa. Mies käy kävelemässä joka ilta, siinä hänen harrastuksensa, minä harrastan puutarhanhoitoa ja lukemista, ja satunnaisesti muitakin juttuja.

Olen nyt tullut siihen tulokseen, että 1. Lapsia on liikaa 2. Harrastuksia on liikaa 3. Olen hidas tekemään kotitöitä kun en selviä 10 minuutissa/vrk 4. Puoliso on liian paljon poissa 5. En asennoidu oikein lapsiperhe-elämän ihanuuteen.

Näihin ei pysty kaikkiin vaikuttamaan. Ehkä 5 ainoa. 3 pystyis helpostikin vaikuttamaan, mutta haluan tarjota lapsilleni jotain harrastusmahdollisuuksia.

Silloin kun meillä oli vielä 4 lasta kotona sovittiin että harrastukset pitää olla sellaisia mihin pääsevät itse kävelle tai fillarilla (harrastuksina futista, sählyä ja handista) Turnauksiin mentiin jos se kaikille sopi, ihan hyvällä omallatunnolla jäätiin pois jos oli jotain tärkeämpää tekemistä.

Molemmat kävimme töissä onneksi samalla suunnalla ja kuljimme yhdessä mutta päivän pituudeksi matkoineen tuli lähes 10h. Ilta meni läksyjen teossa,, ruuanlaitossa ja keittiön siivouksessa. Muu siivous ja pyykkihuolto tehtiin lauantaisin porukalla. Omille harrastuksille ei ollut aikaa eikä voimia, en jaksanut edes lukea kirjoja moneen vuoteen.

Käytännössä sunnuntait oli ns luppoaikaa, silloin emme tehneet mitään erityistä. Itse olen iltauninen joten olin lähes ensimmäisenä sängyssä, en muista koska olisin katsonut loppuun leffan joka alkaa klo 21?

Tähän kaikkeen ruuhkaan rakensimme vielä 2 taloa. Ensimmäinen oli meidän uusperheen kuherruskuukausi ja toinen "kahdenkeskistä aikaa". Jotenkin onnistuimme säilyttämään läheisyyden ja aktiivisen seksielämän miehen kanssa kaikessa tässä hässäkässä:) Onneksi meidän huoneemme oli toisessa päässä taloa...

Vierailija kirjoitti:

Olen nyt tullut siihen tulokseen, että 1. Lapsia on liikaa 2. Harrastuksia on liikaa 3. Olen hidas tekemään kotitöitä kun en selviä 10 minuutissa/vrk 4. Puoliso on liian paljon poissa 5. En asennoidu oikein lapsiperhe-elämän ihanuuteen.

Näihin ei pysty kaikkiin vaikuttamaan. Ehkä 5 ainoa. 3 pystyis helpostikin vaikuttamaan, mutta haluan tarjota lapsilleni jotain harrastusmahdollisuuksia.

Kaikkiin noihin pystyy vaikuttamaan.

1. Voi hankkia vähemmän lapsia tai ei lapsia ollenkaan.

2. Harrastuksia voi vaihtaa tai jättää pois.

3. Siisteysvaatimuksia voi laskea, kotitöitä ulkoistaa ammattilaiselle, omia taitoja kehittää...

4. Puoliso voi pyrkiä etsimään muuta työtä, asuinpaikkaa voi vaihtaa lähemmäs työtä, puoliso voi neuvotella etätyömahdollisuuksista...

5. Lapsia ei ole pakko hankkia.

' kirjoitti:

Olen lapsimyönteinen lapseton ja aina tällaisia lukiessani mietin, että onko lasten tekeminen sittenkään sen arvoista.

Kun usein tuntuu, että lasten ollessa pieniä koko elämä on jonkinlaista selviytymistaistelua tai vähintään tiivistä aikatauluttamista ja velvollisuuksista suoritumista.

Kaipa lapset luovat elämään myös valtavasti merkitystä, mutta toisaalta lapsille voi käydä aikuisenakin huonosti. Mitä jos he eivät selviäkään kunnialla elämässä? Silloinko murehditaan vielä pikkulapsiajan jälkeinen aikuisaikakin?

Oma äitini kasvatti minut ja siskoni yksin. Meidät ainakin opetettiin jo nuorina tekemään kotitöitä ja laittamaan ruokaa ja pikkulapsina vietimme lähes kaikki viikonloput joko isällämme tai mummillamme ja kouluikäisinä taas olimme aina ulkona kavereiden kanssa, Minulla ei ainakaan ole muistikuvaa, että äitini olisi lapsuudessani kärsinyt vapaa-ajan puutteesta vaan harrasti, kävi ulkona ja töllötti iltaisin telkkaria kanssamme. Voi tosin olla, että elämä on muuttunut raadollisemmaksi 90-luvusta. En tiedä.

Uppp

Hyvä kirja ja lasi punaviiniä, hyvät unet, liikuntaa säännöllisesti, toimiva ruokarytmi, mukavat työkaverit. Kun koko paletti on kasassa niin päämäärätietoisena aamulla uuteen päivään ja päivän päätteeksi kiitollinen päivästä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarvitsen jo oman hyvinvoinninkin vuoksi omaa aikaa sellaiset 3-4 tuntia päivässä, ja tuon verran sitä kyllä järjestyy, vaikka töiden päälle olen vielä erehtynyt sotkeutumaan järjestötyöhönkin. Omista valinnoistahan tuo on kiinni eikä mistään muusta. En jaksaisi millään sellaista elämää, jossa on jatkuvasti kiire ja "arjen pyörittämiseen" menee monta tuntia päivässä.

 

voisitko kertoa valinnoistaan? Missä ajassa saat arjen pyöritettyä? Meillä ei ainakaan kolmea saada hoitoon alle tunnissa. Eikä illasta nukuttamisineen selvitä alle tunnissa. Nyt on hetki omaa aikaa kun sulkee silmät sotkuilta. Mutta olisihan se kiva joskus käydä vaikka virkeänä jumpassa tai kaupungilla kahvilla...

ap

Meidän kahdella lapsella on kummallakin harrastus, joka vie 15-60min meidän aikuisten aikaa viikon aikana. Jos niillä olisi vaativampia harrastuksia, vaatisin että menisivät pyörällä. Valintoja siis tehty. Ymmärrän silti fiiliksesi, koska tuntuu ettei aikaa ja voimia riitä omasta fyysisestä kunnosta huolehtimiseen. Lomilla aina urheilen paljon, mutta normaalisti en ehdi.