Lue keskustelun säännöt.
Äitini haukkuessa minua tekee mieli luovuttaa
11.10.2015 |
Ja itseasiassa luovutankin. Eli mihin elämäni osa-alueeseen hän vain puuttuukin ja aina se puuttuminen on moitetta, niin mä päätän, etten tee sen asian eteen enää yhtään mitään. Miten pääsisin eroon tästä? Nyt äiti on puuttunut äitiyteeni ja olen luovuttamassa. En ole hyvä äiti, koska aina moititaan. Äitini moite ei ole asiallista, mutta koska se on moitetta, kun toivoisin tukea, se sattuu. Minä olisin varmaan ihan hyvä äiti, mutta äitini on saanut minut uskomaan, etten voi olla ja en halua tai osaa siksi olla lapsilleni äiti. Olen luovuttanut.
Kommentit (180)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Säälin eniten hyljeksittyjä lapsiasi. Heillä ei ole lainkaan äitiä. Helpompaa olisi heille, jos äiti ei asuisi samassa taloudessa. Kun äiti ei ole läsnä, ei näe lapsiaan ei huolehdi yhdestäkään tarpeesta. En tiedä mitään vahingollisempaa.
Odota vaan. Sinun ei tarvitse heidän aikuisuudessaan olla heidän elämässään. Välit on poikki. Lapsilla kyllä terapian tarvetta
En tiedä minkälaisesta välinpitämättömyydestä puhut, mistä ajatuksesi omasta elämästäsi kumpuaa. Tavallaan minäkin olen kasvanut äidin, joka ei huolehdi lapsen tarpeista kanssa. Ei se, että pukee, laittaa ruoan ja laittaa lapsen kouluun ja siivoaa kodin vielä tee kesää. Jos äiti ei näe lapsen persoonaa lainkaan on se vahingoittavaa. Ja kuitenkin en ole täysin toivoton tapaus minäkään, en usko siis lastenikaan olevan. Lisäksi heillä on isä ja minullakin oli, mutta oliko sinulla? Jos äiti ei näe lasta eikä ketään muita ole on se varmasti paha tilanne.
Ap
Näetkö sinä lapsesi?
Teetkö heidä eteensä jotain? Välitätkö? Laitatko heidän tarpeensa omasi edelle?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Säälin eniten hyljeksittyjä lapsiasi. Heillä ei ole lainkaan äitiä. Helpompaa olisi heille, jos äiti ei asuisi samassa taloudessa. Kun äiti ei ole läsnä, ei näe lapsiaan ei huolehdi yhdestäkään tarpeesta. En tiedä mitään vahingollisempaa.
Odota vaan. Sinun ei tarvitse heidän aikuisuudessaan olla heidän elämässään. Välit on poikki. Lapsilla kyllä terapian tarvetta
En tiedä minkälaisesta välinpitämättömyydestä puhut, mistä ajatuksesi omasta elämästäsi kumpuaa. Tavallaan minäkin olen kasvanut äidin, joka ei huolehdi lapsen tarpeista kanssa. Ei se, että pukee, laittaa ruoan ja laittaa lapsen kouluun ja siivoaa kodin vielä tee kesää. Jos äiti ei näe lapsen persoonaa lainkaan on se vahingoittavaa. Ja kuitenkin en ole täysin toivoton tapaus minäkään, en usko siis lastenikaan olevan. Lisäksi heillä on isä ja minullakin oli, mutta oliko sinulla? Jos äiti ei näe lasta eikä ketään muita ole on se varmasti paha tilanne.
Ap
Näetkö sinä lapsesi?
Teetkö heidä eteensä jotain? Välitätkö? Laitatko heidän tarpeensa omasi edelle?
En osaa itse arvioida sitä. Kysyn mieheltäni. Pyysin rehellisen mielipiteen. Vastaus oli:
"Kyllähän sä teet lasten eteen, mutta onkohan siinä oma lehmä ojassa (pohtii). Niin, mitenköhän se on tänä päivänä, sä oot kuitenkin laittanut ruokaakin. Et sä kuitenkaan ole tänään omaa etuasikaan ajanut. Vai ootko?" (Minä siihen: oisko se, että mä oon ollut täällä Vauvapalstalla? Ideana siis se että haen tukea.)
Mies sanoi, ettei "kykene oikein arvioimaan".
Ap
Ap., olet itsekäs, asetat itsesi lastesi edelle. Onneksi olet terapiassa. Onko se oikeaa psykoterapiaa vai keskustelua jonkun hoitajan tms.kanssa? Katse peiliin. Elämä on. Tärkeysjärjestys, sinulla se on hieman sekaisin.
Ja kyllä, on omaa kokemusta, erittäin vaikeaa on ollut. Mutta olen itse vastuussa mm.äitiydestäni, huolimatta siitä miten raasto minua on kohdeltu.
Vaikutat älykkäältä pohdintoinesi. Itse kasvoin rakastavassa kodissa, ja tulin kovin surulliseksi puolestasi, erityisesti kun mietin sinua pienenä lapsena, jolle iskostettiin huonous minäkuvaksi. Tässä valossa on aivan loogista tuo luovuttamisen tunne. Eihän sinulle ole opetettu muuta strategiaa selviytyä. Minusta sinun kannattaa kirjoittaa kirje äidillesi näistä tunteistasi. Kirjoittamalla saat asioita ulos niin, etteivät ne pyöri niin paljon mielessä. Lisäksi saat sanottua kaiken haluamasi ja pystyt samalla selventämään itsellesi koko kuviota. Sinä olet hyvä äiti, koska mietit kuinka päihittää tämä luovuttamisen tarve. Sehän kertoo siitäkin, ettet ole kokonaan luovuttanut! Äitisi on huono äiti, siitä kertovat nämä tuntemuksesi. Olet parempi kuin oma äitisi. Mutta ei tämä ole kilpailu. Pahiten toisia haukkuvat ne, joilla itsellään on kipupisteitä kyseisessä asiassa tai tuntevat itsensä uhatuksi. Minulla ei ole ongelmia äitini kanssa vaan anopin. Kun olen työstänyt asiaa mielessäni, olen päässyt katkeruudesta sääliin. Hänellä täytyy olla tosi paha olla, kun purkaa pahaa oloaan minuun. Ja minä olen varmasti aika hyvä äiti, kun hä joutuu koko ajan korostamaan, kuinka hyvä hän itse on. Tsemppiä ap!
Vierailija kirjoitti:
Terapiaa on ollut jo aiemmin. Useita kertoja. Äiti kuulostaa ihan tavalliselta. Sensijaan ap ei. Persoonallisuushäiriö on niin vahva. Pienintäkään myötätuntoa omia lapsia kohtaan ei ole. On olemassa vain Minä.
Lapset voisi vielä pelastaa. Mutta ap ei halua. Edellisellä sivulla hän sanoo, että lapset vaurioituvat. Mutta heille voi sanoa, että kanna itse vastuu... Hän haluaa, että vain häntä saa ajatella. Ei toivo lapsilleen mitään. Koska Minä!
Terapiaa on ollut useammassa jaksossa, mutta kaikilla on ollut paikkansa, ja yhden lopetin siksi, että tajusin heti, ettei se tule auttamaan. Nyt uusin on narsistisen vanhemman toimintaa ymmärtävässä viitekehyksessä. Ja haluan lapsilleni toki hyvää. Mutta mistä taion sitä, js omia voimavaroja ei ole?
Mies jatkaa vielä, että "onko sillä merkitystä, jos ei jaksa?" " Onhan se ihan eri tilanne, jos jaksaisi, eikä siltikään ole." No, minusta juuri sillä on merkitystä
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anteeksi typo, raaka on on oikea sana saamaani kohteluun.
Vierailija kirjoitti:
Ap., olet itsekäs, asetat itsesi lastesi edelle. Onneksi olet terapiassa. Onko se oikeaa psykoterapiaa vai keskustelua jonkun hoitajan tms.kanssa? Katse peiliin. Elämä on. Tärkeysjärjestys, sinulla se on hieman sekaisin.
Ja kyllä, on omaa kokemusta, erittäin vaikeaa on ollut. Mutta olen itse vastuussa mm.äitiydestäni, huolimatta siitä miten raasto minua on kohdeltu.
On oikea psykoterapeutti, onneksi, ja vieläpä vaativan erityistason (tosin se ei takaa vielä mitään, mutta ei toki huononnuskaan ole asiaan :) .) Mutta käyntitiheys on harvakseltaan, sillä on nyt pakko pärjätä. Ajoa on 1h 45min suuntaansa :((
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vaikutat älykkäältä pohdintoinesi. Itse kasvoin rakastavassa kodissa, ja tulin kovin surulliseksi puolestasi, erityisesti kun mietin sinua pienenä lapsena, jolle iskostettiin huonous minäkuvaksi. Tässä valossa on aivan loogista tuo luovuttamisen tunne. Eihän sinulle ole opetettu muuta strategiaa selviytyä. Minusta sinun kannattaa kirjoittaa kirje äidillesi näistä tunteistasi. Kirjoittamalla saat asioita ulos niin, etteivät ne pyöri niin paljon mielessä. Lisäksi saat sanottua kaiken haluamasi ja pystyt samalla selventämään itsellesi koko kuviota. Sinä olet hyvä äiti, koska mietit kuinka päihittää tämä luovuttamisen tarve. Sehän kertoo siitäkin, ettet ole kokonaan luovuttanut! Äitisi on huono äiti, siitä kertovat nämä tuntemuksesi. Olet parempi kuin oma äitisi. Mutta ei tämä ole kilpailu. Pahiten toisia haukkuvat ne, joilla itsellään on kipupisteitä kyseisessä asiassa tai tuntevat itsensä uhatuksi. Minulla ei ole ongelmia äitini kanssa vaan anopin. Kun olen työstänyt asiaa mielessäni, olen päässyt katkeruudesta sääliin. Hänellä täytyy olla tosi paha olla, kun purkaa pahaa oloaan minuun. Ja minä olen varmasti aika hyvä äiti, kun hä joutuu koko ajan korostamaan, kuinka hyvä hän itse on. Tsemppiä ap!
Ihana, kiitos sinulle! Muistan tuon sun viimeisen lauseen, anopistasi, jos ja kun vielä joskus olisin sillä tasolla ehkä, että äidin kanssa koitan vuorovaikuttaa, jos tulee tuota minun päähänpotkimistani. Se on varmasti ihan totta! :)
Ap
Vierailija kirjoitti:
Ap., olet itsekäs, asetat itsesi lastesi edelle. Onneksi olet terapiassa. Onko se oikeaa psykoterapiaa vai keskustelua jonkun hoitajan tms.kanssa? Katse peiliin. Elämä on. Tärkeysjärjestys, sinulla se on hieman sekaisin.
Ja kyllä, on omaa kokemusta, erittäin vaikeaa on ollut. Mutta olen itse vastuussa mm.äitiydestäni, huolimatta siitä miten raasto minua on kohdeltu.
Mun on pakko olla terveesti itsekäs. En mä pysty paranemaan muuten. Niin mä koen. Eikä sinullakaan ole antaa minulle mitään oikeaa neuvoa siihen, miten hoitaa tämä luovuttamisen tunne. Vai olisko? Olen pelkkänä korvana.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap., olet itsekäs, asetat itsesi lastesi edelle. Onneksi olet terapiassa. Onko se oikeaa psykoterapiaa vai keskustelua jonkun hoitajan tms.kanssa? Katse peiliin. Elämä on. Tärkeysjärjestys, sinulla se on hieman sekaisin.
Ja kyllä, on omaa kokemusta, erittäin vaikeaa on ollut. Mutta olen itse vastuussa mm.äitiydestäni, huolimatta siitä miten raasto minua on kohdeltu.
Niin, sinulla on siis omaa kokemusta, sanoit, luovuttamisen tunteesta? Kerro ihmeessä, miten pääsit siitä pois. Vai eikö olekaan sittenkään? No, ei sulla sitten ole kokemusta minun tilanteestani!
Ap
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi typo, raaka on on oikea sana saamaani kohteluun.
Osaatkohan edes taivuttaa sanaa "raa'asti"?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap., olet itsekäs, asetat itsesi lastesi edelle. Onneksi olet terapiassa. Onko se oikeaa psykoterapiaa vai keskustelua jonkun hoitajan tms.kanssa? Katse peiliin. Elämä on. Tärkeysjärjestys, sinulla se on hieman sekaisin.
Ja kyllä, on omaa kokemusta, erittäin vaikeaa on ollut. Mutta olen itse vastuussa mm.äitiydestäni, huolimatta siitä miten raasto minua on kohdeltu.
Niin, sinulla on siis omaa kokemusta, sanoit, luovuttamisen tunteesta? Kerro ihmeessä, miten pääsit siitä pois. Vai eikö olekaan sittenkään? No, ei sulla sitten ole kokemusta minun tilanteestani!
Ap
Vain sinulla on merkitystä. Terveesti itsekäs?
Todellakaan ei terveesti.
Lähinnä narsistisesti. Sinun maailmassasi ei ole muita
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap., olet itsekäs, asetat itsesi lastesi edelle. Onneksi olet terapiassa. Onko se oikeaa psykoterapiaa vai keskustelua jonkun hoitajan tms.kanssa? Katse peiliin. Elämä on. Tärkeysjärjestys, sinulla se on hieman sekaisin.
Ja kyllä, on omaa kokemusta, erittäin vaikeaa on ollut. Mutta olen itse vastuussa mm.äitiydestäni, huolimatta siitä miten raasto minua on kohdeltu.
Niin, sinulla on siis omaa kokemusta, sanoit, luovuttamisen tunteesta? Kerro ihmeessä, miten pääsit siitä pois. Vai eikö olekaan sittenkään? No, ei sulla sitten ole kokemusta minun tilanteestani!
Ap
Vain sinulla on merkitystä. Terveesti itsekäs?
Todellakaan ei terveesti.
Lähinnä narsistisesti. Sinun maailmassasi ei ole muita
On se tervettä silloin, jos siitä narsistisuudesta haluaa parantua. Ja minä haluan. Minulla ei ole, mistä ottaa ja antaa lapsilleni. Tämän enempää. Annan sen, minkä voin. Mutta tärkeämpää kuin näennäisesti täyttää äitiyden mittaa jotta esim. sinulla olisi hyvä mieli, kun maailmassa ei ole tämmöisiä epäkohtia kuin äitinsä satuttama aikuinen lapsi, on minulle tosiaankin parantua itse. Se vaatii käpertymistä itseeni. Ja avun hakua. En tiedä, miten voisin tehdä enempää? Ja mitä sinä luulet viestiesi minua auttavan? Jos ongelmana on hyväksytyksitulemisen puute? Kummankohan viestinnästä on minulle ja sitä kautta lapsilleni enemmän apua, sinun, vai hänen, jolla olikin ollut rakastava koti ja joka puhui minulle kannustavasti? Kuvitteletko sinä esim. terapian olevan minun syyllistämistäni? Terapiassa etsitään ensin syitä sille miksi joku toimii niin kuin toimii, eihän ketään muuten voi auttaa. Sinua se ei kiinnosta pätkääkään. Olet ihan paska auttaja, ANTEEKSI! Taas pääsi haukku. Mutta mitäs aloitit.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Edellinen ketjusi. Kerroit ettet välitä lapsistasi vähääkään. Et välitä miehestäsi. Et kenestäkään.
Miksi nyt kirjoitat luovuttaneesi, kun sen teit 20 v sitten?
Et ole koskaan aloittanutkaan. Jämähtänyt uhrin osaan. Tuntuu että sinä olet tarinan konna
Sinun on aika ottaa elämäsi omiin käsiin. Usko itseesi ja tee elämästäsi sellainen kuin sen olet aina halunnutkin olevan. Lakkaa kuuntelemasta toisten mielipiteitä.
Hanki selkäranka ja lopeta äidin nöyristely, jos tunnet pärjääväsi, katakaise välit äitiisi ja toimi kuten parhaaksi näet.
Vierailija kirjoitti:
Ja ainakin olisn varmaan äitiäni parempi äiti, mutta aivan kuin tämä olis äidilleni jotenkin uhka. Hänen täytyy olla se parempi ja ojentaa minua ja haukkua, saada minut tuntemaan oloni altavastaajaksi. En ole sillälailla hyvä äiti, että on minussakin puutteita, olen esimerkiksi huono siivoamaan, mutta ei se silti minusta aivan kelvotonta äitiä tee. Mutta en halua enää tehdä äitiyden eteen mitään äitini moitteen takia. En halua olla äiti. En halua epäonnistua kaikessa, mitä teen, enkä osaa itse arvioida olenko hyvä äiti. Meillä oli sotkuista, siksi äiti sanoi, että emme ole hyviä vanhempia. Se ei voi olla minusta mittari - ainoa sellainen siis - hyvälle vanhemmuudelle.
Ap
Itse laittaisin välit äitin kanssa jäähylle joksikin aikaa. Eikä tosiaankaan tarvitse sanoa kauniisti, kun ei kerran hänkään toimi asiallisesti. Älä luovuta omassa äitiydessäsi, sehän olisi riemuvoitto sinun äidillesi, joka näköjään saa jotain sairasta mielihyvää sinun mollaamisestasi. Laita sille vaikka tekstari, että: "Et ole tervetullut enää meille niin kauan, kuin et osaa käyttäytyä asiallisesti. En kaipaa moitteitasi ja mollaamistasi, vaan rakkauttasi ja hyväksyntääsi, kuten jokainen lapsi äidiltään kaipaa. Älä ota yhteyttä, jos et aio muuttaa käytöstäsi."
Vierailija kirjoitti:
Edellinen ketjusi. Kerroit ettet välitä lapsistasi vähääkään. Et välitä miehestäsi. Et kenestäkään.
Miksi nyt kirjoitat luovuttaneesi, kun sen teit 20 v sitten?
Et ole koskaan aloittanutkaan. Jämähtänyt uhrin osaan. Tuntuu että sinä olet tarinan konna
Luovuttaa voi niin monta kertaa, olenhan minä kuitenkin vielä elossa ja käynyt töissä jne. Ja et tiedä millainen olin lapsena, osasin elää, eli aikuisuudessa on tulleet kaikki ongelmat sitten vasta. Niin kauan kun olin äitini vallan alla asiat sujuivat, mutta kun olisi pitänyt pärjätä itse, niin äiti tuli haukkumaan minut ja romahdin kun en osannutkaan elää enkä saanut hyväksyntää ja siitä asti on ollut eri asteisesti vaikeaa. Googlaa se, millaisia narsistien lapsista tulee aikuisena, niin tiedät.
Kyllä minusta tuntui eilen juuri tuolta. Eikö tänne saa kirjoittaa mietteitään ja tuntemuksiaan? Älä lue pitemmälle, jos kiusaa. Ja se jos kiukuspäissään sanoo teille minulle ilkeästi kommentoiville ihmisille, etten välitä miehestäni ja lapsistani yhtään niin eikö se voi olla hätähuuto? Minusta sinä olet vain ilkeä, mene selvittämään oma äitisuhteesi ja oma rakastamiskyvyttömyytesi jonnekin muualle, kun et vertaistukea halua minulta.
Kaltaisiisi kyllästynyt, vastasin sinulle nyt ihan säälistä, en siksi, että jollainlailla autoit,
Ap
Vierailija kirjoitti:
Sinun on aika ottaa elämäsi omiin käsiin. Usko itseesi ja tee elämästäsi sellainen kuin sen olet aina halunnutkin olevan. Lakkaa kuuntelemasta toisten mielipiteitä.
Tämä olisi pitänyt tapahtua kun olin 15-vuotias, nyt ollaan jo hyvin kaukana tuosta. Minulla ei ole mitään ajatusta siitä, millaista olisin halunnut elämäni aina olevan ja valinnanmahdollisuudet ovat pienemmät nyt kun minulla on jo perhe, ymmärrät varmaan? Pitää ottaa huomioon se, että en voi todellakaan enää valita mitä tahansa, tietenkään. Näillä eväillä on pakko edetä, että joudun huolehtimaan muista, vaikka en kykenisi taikka haluaisi. Enkä totta puhuen halua mitään uusperhekuvioita, puoliksi itse sellaista kokeneena.
Ap
Kiitos, "hauska" analyysi! :D Jotenkin ajattelen sen myös niin, että okei, tiedän, että minussa on vikaa. Noin paperilla katsottuna. Mutta uskon myös siihen, etten ole itse valinnut viallisuuttani, mutta huomaan arjen kohtaamisissa, ettei ihmisillä ole mitään käsitystä tällaisesta. Syytetään uhria. Jossain on pakko harjoitella myös itsepuolustusta. Kasvokkain se ei käy, saattaisin karata päälle, niin raivostunut saatan olla :D Mutta netissä se harjoitus onnistuu ja saamastaan "palautteesta" näkee hieman, mitä vastapuoli eli ulkopuoliset (ei siis äiti vaan ihmiset, joiden kanssa olen tekemisissä) ovat valmiita sietämään. Ja myös ehkä hieman sitä, minkätyyppiset ihmiset hermostuvat pahimmin. Tasapainoisetko (ei) vai nekö, joilla onkin oikeastaan jokin oma kipupiste asiaan liittyen (kyllä). Silloin voisi irl koittaa oppia ja uskoa, että jos minua vastaan hyökätään hyökkääjällä on todennäköisemmin omia ongelmia, kuin että minä olisin taas tehnyt jotain aivan kauheaa ja ansaitsisin huudot.
Jolloin minun ei niin kovasti tarttisi pahoittaa mieltäni ihmisten ajatuksista. Vaikka se onkin vaikeaa :(
Ja alunperinhän mun vain oikeasti piti kysyä neuvoa yhteen ongelmaan, mutta ketju sitten "hieman" riistäytyi käsistä. En ole sitä enää löytänyt, se on ilmeisesti poistettu. (Ja hyvä niin).
Ap